Heroes

Olen yrittänyt pidemmällä suunnitelmalla kahlata läpi Joe Abercrombien brutaaliin kirjalliseen maailmaan liittyviä itsenäisiä tarinoita joita on jonossa kolme kappaletta. Best Served Cold on näistä ensimmäinen ja oli kelpo kostotarina, Heroes on keskimmäinen ja trion päättää Red Country. Näiden jälkeen olisi tarkoitus korkata kirjalijan tuore The Age of Madness -trilogia.

Tarinana The Heroes on ehkä sieltä yksinkertaisemmasta päästä: on kulunut joitain vuosia alkuperäisen First Law -trilogian tapahtumista kun eteläinen Union on päättänyt haalia lisää valtakuntaa pohjoisesta ja tarina kuvaa Unionin ja pohjoisten miesten armeijoiden kolme päiväistä veristä yhteenottoa Osrungin laaksossa. Yksinkertaisuus jää onneksi siihen kun tarina sukeltaa näiden kahden armeijan niin sotilaiden kuin siiviilien sielunmaisemaan.  

Tarina pääosin keskittyy seuraamaan kolmen sotilaan toimintaan yhteenotossa. Mukana on First Law-trilogiastakin tuttu sikaniska ja miekkataituri Bremer da Gorst joka toimii Unionin kuninkaan tarkkailijana. Bremer on tarinassa vahvasti sosiaalisesti rajoittunut upseerismies joka viihtyy parhaiten taistelun hurmeessa kuin upseerimessissä, mutta on myös pahasti rakastunut armeijan marsalkan tyttäreen jolta ei heru vastakaikua. Pohjoisella puolella vuoroaan valtakahvaan odottaa Prince Calder, joka luovii ja juonii tietään kohti Pohjoisen kruunua. Ja fokuksessa on myös Cumden Craw, jo parhaat päivänsä nähnyt taistelija joka johtaa omaa "tusinaa" taistelijoita ja haaveilee taistelun tuoksinnassa eläköitymisestä. Tarinassa vilahtee lukuisia pienempiä hahmoja jotka nousevat tarinaan ja lopulta päätyvät maan helmaan. Kukaan ei säästy jatkuvasti muuttuvalta ja liikkuvalta taistelurintamalta joka syö niin alokkaita kuin kenraaleja.

Ja tietysti tarinan naruja lopulta vetelee Abercrombien kirjallisesta maailmasta tuttu velho Bayaz, joka muun muassa tuo rintamalle testikäyttöön kovasti kanuunoja muistuttavia sotalaitteita jotka aiheuttavat hämmästystä ja laajaa tuhoa. Kirjan loppumetrit myös paljastavat velhon synkemmän puolen. 

The Heroes on yllättävän toimiva kokonaisuus itsenäiseksi tarinaksi ja ei onneksi keskity liikaa sotimiseen jota on enemmän kuin tarpeeksi. Suosittelen.

Kolme luettua kirjaa näyttää odottaa bloggaamista joten seuraavaksi on luvassa jotain täysin erilaista kun yöpöydällä kävi kauan odotettu ensimmäinen Ian McEwanin kirjani eli Sementtipuutarha.

Best Served Cold

Joe Abercrombien ensimmäinen First Law -trilogia kutitteli tehokkaasti allekirjoittaneen mielikuvitusta ja vaikka Abercrombie on lukenut ansiokkaasti Game of Thronesinsa ja Robert E. Howardinsa, hän on onnistunut luomaan suosikkeidensa pohjilta omalaatuisen maailman missä miehet ja naiset mitataan sen mukaan kuinka hyvin miekka pysyy kädessä.

Kirjailijan luoma maailma Circle of the World on käytännössä jatkuvassa sotatilassa jonka maita ja mantuja hallitsee kolme isompaa voimatekijää jotka ovat käyneet viimeiset yli 20 vuotta loputonta sotaa ("Years of Blood"); The Union, Eteläinen The Gurkish Empire, ja viimeisimpänä vaan ei vähäisempänä The Northmen, klassinen pohjoinen soturiyhteiskunta.

Best Served Cold on ensimmäinen kolmesta itsenäisestä tarinasta jotka sijoittuvat ensimmäisen First Law -trilogian jälkivuosille

Olen muistaakseni George R.R. Martinin A Song of Ice and Fire -kirjojen yhteydessä maininnut kuinka virkistävää on lukea fantasiakirjoja missä ei ole iänikuisia haltioita, kääpiöitä. Ainakin allekirjoittaneen kohdalla Abercrombien tarinat painelevat oikeita nappeja ja kun eteen lyödään tarina missä yhdistyy hyvin raaka fantasiamaailma (ilman haltioita ja kääpiöitä) ja 100% kostotarina niin parempaa komboa on vaikea löytää. Best Served Cold ytimessä on Monzcarro "Monza" Murcatto, nuori nainen joka on luonut vuosien aikana pahamaineisen uran palkkasotilasarmeija The Thousand Swords johdossa. Kirjan alussa Monza ja hänen veljensä palaavat onnistuneen sotaretken päätteeksi sen hetkisen työnantajan Grand Duke Orso:n palatsiin menestyksekkäiden sotaretkien päätteeksi, mutta sisarrukset joutuvat petetyiksi ja murhayrityksen kohteiksi. Monzan veli murhataan ja Monza itse kuin ihmeen kaupalla selviää nipin napin hengissä.

Pitkän kuntoutuksen jälkeen Monza rakentaa kostosuunnitelman jonka kohteena on seitsemän henkilöä, kaikki korkealla Grand Duke Orson ravintoketjussa ja juuri ne seitsemän henkilöä jotka olivat paikalla murhayrityksen aikana, aina Orson henkivartijasta Orson poikiin.

Monza palkkaa ympärilleen harvinaisen värikkään puolipsykopaattisen ryhmän apureita jotka lähtevät Monzan kelkaan tälle erittäin veriselle kostoretkelle joka vie ryhmän ympäri tunnettua maailmaa, toteuttaen mielikuvituksellisia murhatehtäviä ja yksi kerrallaan Monzan kohdelista pienenee.

Best Served Cold on alkuperäisen trilogian tapaan komia turnee pitkin Abercrombien fantasiamaailmaa, tällä kertaa hyvin sotaisan kuvaston läpi ja lukijan eteen lyödään James Bondmaisia hienovaraisia salamurhia ja myös äärimmäisen brutaaleita surmia joista hyvänä esimerkinä on Orson henkivartijan kohtalo missä Monza hakkaa pirupoloisen sepän pajavasaralla pikku hiljaa hengiltä. Välimaisemina nähdään massiivisia joukkotaisteluita ja kaupunkien piirityksiä joissa vedetään isolla pensselillä valtataisteluiden viivoja.

Hieno fantasiaromaani kaiken kaikkiaan joka ei todennäköisesti sovi kaikille lukijoille.

Seuraava arvostelu sijoittuu New Orleansin tuttuihin maisemiin kun vuorossa nopeasti kävi James Lee Burken palkittu Black Cherry Blues. 

Last Argument of Kings

Sain vihdoin ja viimeinen Joe Abercrombien The First Law-trilogian päätökseen. Tuntuu että kaikenlaisia trilogia/saagoja on lukujonossa loputtomasti joten tuntuu helpottavalta saada yksi pois käsistä.

Trilogia kuhisee puoleensavetäviä hahmoja: sivuilta löytyy pohjoisen synkkiä sodassa kasvaneita barbaareita joita johtaa kirjan yksi päähenkilöistä Logen "Bloody-Nine" Ninefingers joka mielestäni nousi trilogian suurimmaksi hahmoksi. Toinen päähahmoista on  Sand dan Glokta, Unioinin inkvisaattori ja kiduttaja joka itse on aikoinaan kidutettu rujoksi ihmishahmoksi. Gloktaa voisi verrata GRRM:n Tyrion Lannisteriin joka on kuitenkin pyhäkoululainen dan Gloktaan verrattuna -  kaikki on sallittua jos valtakunnan etu sitä vaatii.

Tässä viimeisessä osassa velho Bayazin johtama retkikunta päättää etsintämatkansa, Unionin valtaistuimelle nousee yllättävä hahmo ja uusi kuningas joutuu todelliseen tulikokeeseen kun valtakuntaan tulvii vieraan vallan armeija. Logen ja hänen barbaarijoukkonsa jatkavat ikuista taisteluaa ja pääsevät toteuttamaan oman "Alamonsa" joka verisyydessään on omaa luokkaansa. Sand dan Glokta taasen raivaa tietään Unioinin vallan ytimessä ja päätyy monien värikkäiden vaiheiden jälkeen yllättävään asemaan.

Joe Abercrombie niputtaa kaikki juonikuviot nätisti yhteen ja päälle 600 sivuisen opuksen päättyessä tässä jää jopa kaipaamaan lisää hahmojoukkion tarinoita.. Hätä ei ole kuitenkaan tämän näköinen, kirjailija on jo vihjannut uudesta First Law-trilogiasta, saa kuitenkin nähdä onko tulevassa trilogiassa tuttuja hahmoja. Moderni fantasiakirjallisuus on siis turvattu.

First Law:n jälkeen Kindle siirtyy tauolle ja pöydällä on jo Margaret Atwoodin Herran Tarhurit joka on odottanut liian kauan lukuvuoroaan.

Before They Are Hanged

Nähtävästi sähköiset kirjat ovat valtaamassa yhä enemmän lukuaikaani ei mitenkään turhaan - niiden lukeminen on äärimmäisen kätevää. Olen tässä jopa miettinyt A Dance with Dragonsin lukemista sähköisenä versiona vaikka hyllyssä möllöttää kirjan fyysinen versio! Ainoa kysymys GRRM:n saagan kohdalla on miten sähköisessä versiossa on hanskattu perinteinen valtava henkilölistaus kuvauksineen. Onko se yhtä kätevästi luntattavissa kuin fyysisessä versiossa?

Joe Abercrombien pirtsakka fantasiatrilogia on siirtynyt omalta osaltani kohti kolmatta osaa joten tässä on keskimmäisen osan tunnelmia. GRRM:n kirjoista myös vaikutteensa ammentanut The First Law-trilogin keskimmäinen Before They Are Hanged jatkaa siitä mihin ensimmäinen jäi (arviooni tästä). Union on täydessä sodassa pohjoisen kanssa ja ikiaikainen velho Bayaz aloittaa pitkän matkan ryhmänsä kanssa joka koostuu ensimmäisen osan tutuista hahmoista. Toisaalla valtakunnan armoton inkvisaattori Glokta saa haastavan tehtävän esimieheltään missä hänen täytyy selvittää syrjäisen Dagoskan kaupungin sisäisiä asioita. Vastaan kuitenkin nousee Gurkishin sotavoimat jotka koittavat nujertaa kaupungin puolustuksen ja Gloktalla on enemmän kuin tarpeeksi tehtävää. Sodan keskellä on myös nyt komentajaksi noussut Collem West joka taiteilee kruununprinssin tukena pohjoisen rintamalla.

Tämä toinen osa piiskaa vahvasti tarinoita eteenpäin ja vauhti tuntuu kiihtyvän kohti kolmannan osan lopputapahtumia. Varsinkin velho Bayazin matkaryhmän sekalainen seurakunta on nautittavaa luettavaa kun äärilaitojen persoonat koittavat tulla toimeen tuskallisella vaelluksella. Ryhmän matka avaa enemmän Anglandin maisemia muinaisine rauniokaupunkeineen, ja niiden taustoja. Rampa ihmisenkuvatus inkvisaattori Gloktakin nousee myös hienosti äärimmäisen raakoine apureineen kirjan yhdeksi keskushahmoksi. Hahmosta tuli paljon mieleen vanha tuttu Tyrion Lannister. Ja unohtamatta komentaja Westiä jonka lupaava rintamakomennus saa ikäviä käänteitä mutta lopulta solmii vahvat ystävyyssuhteet barbaarisoturien kanssa.

Joe Abercrombie ja tietysti itse GRRM ovat helposti palauttaneet mielenkiintoni takaisin fantasiagenreen. Herrojen kirjoissa ei hifistellä kauniiden haltijoiden kanssa eikä muidenkaan perusfantasiastereotyyppien (onkohan tämä edes oikea sana..) kanssa vaan tarinat ovat tällaiselle vanhalle D&D, AD&D ja RoleMaster-pelien parissa kasvaneelle jurpolle juuri sopivaa luettavaa. 

Seuraavaksi on sitten pitkästä aikaa vuorossa historiaa. Jouko Halmeskosken Orjamarkkinat on jo lähtenyt hyvin liikkeelle.

The Blade Itself

Kesälomalukemisena tuli luettua pienen tauon jälkeen fantasia-genren asettuvan The Blade Itself. Useamman George R.R. Martinin kirjan jälkeen kynnys uusien fantasiakirjojen tutustumiselle on selkeästi alentunut, ja toisaalla Kindlen hankinta on myös edistänyt tähän genreen uudelleen tutustumista.

Englantilaisen Joe Abercrombien The Blade Itself on The First Law-trilogian ensimmäinen osa. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kuvitteelliseen ilmeisesti ajallisesti keskiaikaiseen ympäristöön jonka valtasuhteet jakaa kolme eri sotaisaa valtiota; The Union, Gurkish Empire ja The Northmen.  Kirjan päähenkilön osaa vetää karski pohjoisen barbaari Logen Ninefingers (aka The Bloody Nine) joka kirjan alun hurjan talvisen selviytymiskamppailun jälkeen ajautuu yhteen velho Bayaz, First Of Magi'n seuraan, ja kaksikko kasaa ympärilleen sekalaisen seurakunnan erilaisia mielenkiintoisia hahmoja seikkailua varten. Tarinasta löytyy siis klassinen velho ja barbaari mutta siihen (onneksi) perinteiset fantasiatarinan arkkihahmot jäävätkin. Kehystarinan sijoittuessa ankaran feodaaliseen yhteiskuntaan, loput hahmot ovatkin suurimmalta osin sotilaita tai entisiä sellaisia. Naishahmoja laskin sivuilla olleen kaksi, hekin sivuosissa. Eturiviin nousee barbaarin rinnalle San Dan Glokta, unionin inkvisaattori jonka aikaisempi sotilasura päättyi vihollisten käsissä traagisesti. Glokta on fyysisesti pahasti rampautunut kidutuksen jäljiltä  mutta on älyllisesti lahjakas.

The Blade Itself on selkeästi trilogian osalta hahmojen ja ympäristön esittelykierros. Kirjassa vilahtelee suuria kaupunkeja ja poiketen muista kirjailijoista (näin ainakin uskoisin..), tarina ei pysähdy kuvailemaan sivutolkulla syvällisesti maiden, kaupunkien tai eri hahmojen taustoja. Lukija siis seuraa ympäristön tapahtumia hahmojen silmin, joka on toisaalta virkistävää vaihtelua.

Miksi sitten kirja kiinnosti? Kirjan hahmot on kirjoitettu mielestäni erittäin hyvin. Kirjailija osaa myös viljellä hyvin mustaakin huumoria veristen tapahtumien kylkiäisenä. Kyllä, jos etsit herkkää haltiafiilistelyä ja kääpiöpor..tarinointia The Blade Itself ei sovi sinulle. Kirjassa EI OLE haltioita eikä kääpiöitä (joka on jo pelkästään juhlan aihe) vaan sivut täyttyy mukavan epämukavasti brutaalista väkivallasta ja valtataistelusta.

Kirjasta voi selkeästi nähdä että Joe on lukenut Robert E. Howardinsa ja George R.R. Martinin tarinat. Ja ei siinä mitään vika olekaan. Jos on lahjakas kirjailija ja omaa samanlaisen synkän mielikuvituksen kuin allekirjoittaneella niin voit olla varma että trilogia tulee luettua kokonaan.

Lomaillessa tuli luettua myös Hugh Howien Wool-sarjaa joista viisi ensimmäisestä tarinaa eksyi myös Kindleeni. Niistä sitten seuraavaksi.