Erkki Räikkönen: Svinhufvudin kertomukset Siperiasta

Itsenäisen Suomen vaikea alkutaival on aina jännittävää luettavaa. Koko aikakausi vuodesta 1808 aina jatkosotaan on aina kiinnostanut, ja sitä voi vain ihmetellä miten olemme pysyneet eheänä ja itsenäisenä valtiona nämä myrskyisät 93 vuotta. Tämä Erkki Räikkösen kirja sijoittuu itsenäisyytemme aattoon eli kiihkeille vuosille 1914-1917.

Siperian karkoitukseen johtavat tapahtumat alkavat kun Lappeen tuomiokunnan tuomari Pehr Evind Svinhufvud saa sotasyksyn harmaana lokakuun päivänä kirjeen prokuraattori K. Kasanskijlta, missä tämä tsaarin virkamies pyytää Svinhufvudilta lyhennysotetta eräästä kihlakunnan pöytäkirjasta. Lappeen tuomarin vastauskirje päättyy kohtalokkaasti

”..vaan hänen nimityksensä ilmeisesti on tapahtunut lain voimaa kaipaavan venäläisen ns. yhdenvertaisuuslain nojalla, ei häntä voida pitää laillisena Prokuraattorina Suomessa. Siitä syystä en katso olevani oikeutettu lähettämään pyydettyä lyhennysotetta, josta täten saan prokuraattorivirastolle ilmoittaa”.

Saatuaan Svinhufvudin vastauksen, Kasanskij pistää vastapallon ripeästi liikkeelle hakemalla Viipurin eri oikeustahojen kautta samaista lyhennysotetta, ja vaatimalla rangaistusta tälle Lappeen kapinoivalle tuomarille. Samalla hän ilmoittaa myös asiasta Viipurin maakunnan kenraalikuvernööri Seylle, joka ei jää odottamaan Viipurin oikeusviranomaisten päätöstä vaan aloittaa Svinhufvudin erottamisprosessin sotalakeihin nojaten.

Svinhufvud tiesi mitä teki. Hän tiesi että vastareaktio oli tulossa joko nuhteluiden muodossa tai pahimmillaan pidätyksenä. Marraskuussa kenraalikuvernöörin erottamiskirje sitten saavutti tuomarin. Svinhufvud lähetti jälleen vastakirjeen missä ilmoitti kenraalikuvernöörin päätöksen olleen laiton vedoten Suomen perustuslakiin.

Marraskuun 24. päivä tilanne sitten kärjistyi, kun Svinhufvud päätti istua käräjiä Luumäen käräjätalolla. Käräjätalo oli täynnä ihmisiä, osa seuraamassa itse istuntoa ja osa seuraamassa uteliaina kuinka varmana pidetty tuomarin pidätys tulisi tapahtumaan. Päivän edetessä Viipurin poliisimestarin apulainen Grigorjeff saapui lopulta vangitsijoiden kanssa paikalle ja ilmoitti tuomarin vangituksi. Näiden tapahtumien saattelemana alkoi Pehr Evind Svinhufvudin pitkä 27 kuukautinen matka ja koitos keski-Siperian kylmille aroille.

1900-luvun alkukupuolen Suomen päämiehet ovat olleet minulle tähän asti aika tuntematonta ammattiryhmää. Voisi sanoa että kaikki ensimmäisestä aina Risto Rytiin asti ovat olleet siellä jossain Suomen historian hämärissä. Erkki Räikkösen kirja on koostettu Svinhufvudin omista päiväkirjamerkinnöistä ja hänen lähipiiriltä saamasta materiaaleista, kaikesta näistä Räikkönen on tehnyt eheän ja värikkään kertomuksen presidenttimme vaiheista Siperiassa. Räikkönen ei aikaile vaan heittää lukijansa suoraan tapahtumien keskelle. Svinhufvudin pidätys, vankeusaika Viipurissa ja lopullinen lähes kolmen viikon juna- ja rekimatka Keski-Siperian karkoituspaikkaan on jännittävää luettavaa.

Kirjasta paistaa lähes yltiöpäinen isänmaallisuus ja tsaarin virkamiehet ovat luonnollisesti ryssiä, eli sitä pahinta laatua. Lukija erehtyy jos hän luulee että Svinhufvud karkoitettiiin jonkinlaiseen Neuvostoliiton harjoittamaan ojennustyöleiriin eli pahamainesiin Gulagiin, missä hän henkipitimikseen söi torakoita ja pukeutui juuttisäkkiin. Ehheii, "Ukko-Pekka" sai karkoituspaikassa käyttöönsä oman huoneiston omalla keittäjällä, ja karkoitetun päivät soljuivat hitaasti luontoa tarkkailen piknik-eväitten kera, hiukan soutelua joella ja välillä pienriistaa metsästellen. Svinhufvudin itse toteaa yhdessä vaiheessa että tämä Siperian karkoitus teki hyvää hänen terveydelle. Seurastakaan ei ole  pulaa kun naapurustossa asuu muita tsaarin karkoitettuja ei-toivottuja korkeasti koulutettuja kansalaisia ja muuta älymystöä.

Kirja jätti hyvän maun kunnes googletin enemmän kirjailijaa. 1920-luvulla jäsenyys mm. AKL:ssä ja 1930-luvulla sitten Lapuan liikkeessä. Sotien aikaan riitti myös aikaa kansallissosialistisille pienryhmille. Itse voisin summata herran Wikipedia-historian lyhyemmin sanoilla lahtari ja natsi. Ei vaan, kirja kannattaa lukea. Se on hyvä aikalaiskuvaus. Ihan totta!

Hal Duncan: Vellum

Skotlantilainen kirjailija Hal Duncan on kieltämättä kirjoittanut kiehtovan kirjan. Aluksi pitää muistuttaa että kirja on puhdasta fantasia-kirjallisuutta, vaikka siinä räjäytellään genre-rajoja oikein olan takaa.

Kirjassa taivaan isän valtakunnassa on poikkeustila kun vanhan liiton arkkienkelit ja vanhan vihtahousun demonit keräävät voimiaan toisiaan vastaan iäisen vanhassa taistelussa, ja tietysti ihmiset ovat siinä välissä kummankin osapuolen vietävissä. Aika perinteisen kehystarinan lavasteissa nuori Reynard Carter löytää yliopistonsa kirjastosta vanhan mystisen Kaikkeuden Kirjan jonka kirjoittajaksi epäillään itse Jahvea, kirja osoittautuu kartaksi ja oppaaksi Vellumiin. Vellumia voisi kuvata sanalla ulottuvuus - meidän maallisen kosmoksen taustalla lymyävä massiivinen todellisuus. Itselleni siitä tuli mieleen multiversumi.

Tarinassa tutustutaan mm. Thomas Messangeriin, nuoreen opiskelijaan, hänen siskoonsa säväkkään Phreedomiin sekä Seamus Finnaniin. Pelissä on myös mukana liuta ah niin trendikkäitä enkeleitä/puoli-jumalia aurinkolaseineen, nahkavaatteineen ja zippoineen. Aseina mm. bitmitit, nuo taivaallisen teknologian pienet älylliset viruskoneet joita syötetään epäonnekkaan uhrin sisuksiin.

Hal Duncanin kunnianhimoinen kirja oli lopulta aikamoinen vuoristorata. Tämä on juuri sellainen kirja jonka viimeisen sivun jälkeen alkaa miettimään, että mitä sitä oikein tuli juuri luettua? Kirjailija vie tarinaa (tai tarinoita) monella eri tasolla, aikakausilla ja eri maailmoissa ja välillä vauhdilla etenevä juoni vaatii ankaraa keskittymistä lukijalta. Kirjailija sekoittaa tarinaan myös uudelleen kirjoitettuja muinaisia legendoja ja myyttejä jotka varmasti sekoittaa valmiiksi hämmentyneen lukijan ajatuksia.

Hal Duncanin ansioksi voi kuitenkin sanoa mielenkiintoisen kehystarinan: enkelit versus demonit. Tämähän on suoranainen arkkitarina jonka harva on tainnut saada toimimaan niin kirjoissa tahi elokuvissa. Samoin kirjailijan ideoima Vellum-todellisuus joka on tuossa jossain, aivan lähellä vain kosketuksen päässä mutta kuitenkin siellä toisella puolella. Vellumissa kirjailijan selvästi rajaton mielikuvitus pääsee valloilleen kun hän tuo lukijan eteen toinen toistaan mielenkiintoisimpia maailmoja uskomattomine maisemineen.

Ja ne miinukset. Kun kirjailija sekoittaa selkeästi mielenkiintoiseen päätarinaan a) joka toiseksi kappaleeksi uudelleen kirjoitettuja muinaisia legendoja/myyttejä b) useita eri henkilöitä joita seurataan usealla eri aikakaudella. Joten käsissä on helvetillinen puuro tarinaa tarinan päällä. Ainakin allekirjoittanut koki jo pientä turnausväsymystä puolenvälin jälkeen ja kun kirjassa on n. 600 sivua, niin viimeinen sata sivua meni jo hammasta purren.

Välillä lukiessa tuli vain mieleen että ”mitä helv*.. tässä nyt tapahtuu!” tai ”jos tämä ja tämä olisi karsittu pois niin tämähän olisi lähes täydellinen..”. Lopuksi tuli mieleen myös vanha Gregory Widenin ohjaama taivaallinen trilleri The Prophecy vuodelta 1995 missä on aikalailla samanlainen tunnelma (klippi elokuvasta alimpana).

Kirja ei ollut kuitenkaan missään tapauksessa huono ja vaikka Vellumin jatkoakin on julkaistu ”Muste”-nimellä, se tulee päätymään kirjahyllyyni vasta alekorin kautta.

PS. Seuraava lukumatka on jo alkanut ensimmäisen kolmannen presidenttimme rekikyydissä kohti jäätävän kylmää vuoden 1914 Siperiaa.