sunnuntai 27. syyskuuta 2020

Antonius ja Kleopatra

Antiikin historia on jäänyt valitettavasti vähälle huomiolle. Vuonna 2018 tuli luettua edellinen joka oli Mike Duncanin Storm Before The Storm joka osuu ajallisesti osin yhteen tämän Adrian Goldsworthyn teoksen kanssa. Duncanin vaikuttava kirja kertoo niistä olosuhteista n. 70 vuotta aikaisemmin Julius Caesaria tai Marcus Antoniusta jotka edesauttoivat näitä henkilöitä nousemaan Rooman valtakunnan johtoon. Diktaattori Sulla ja Gaius Marius löivät ensimmäiset säröt Rooman Tasavallan perustuksiin jonkä jälkeen vuoron otti seuraava johtajasukupolvi.

Marcus Antonius ja Kleopatra ovat vuosituhansien aikana nousseet harvinaiseen ja pieneen ryhmään jonka nimet lähes kaikki tunnistavat Antiikin ajoilta, ja näistä nimistä Kleopatra on ainoa nainen. Marcuksen ja Kleopatran ympärille on kuitenkin muodostunut pääosin romanttinen legenda kahdesta ehkä ihmiskunnan historian kaikkein tunnetuimmista rakastavaisista, joiden kohtalosta esimerkiksi William Shakespeare ammensi inspiraatiota. Mutta kuten Adrian Goldsworthy kirjassaan summaa, molemmat Antonius ja Kleopatra olivat pääosin yhtä häikäilemätön ja vallanhaluinen kaksikko, kuten aikansa muutkin valtapelurit. Molemmat tunnistivat toisissaan samankaltaisen, loputtoman tarpeen saada ote vallankahvasta, ja pitää siitä kiinni aina katkeraan loppuun saakka.

Keitä sitten olivat Antonius ja Kleopatra? Marcus Antonius syntyi roomalaiseen perheeseen jonka suvussa riitti poliitikkoja ja sekä myös opettajia, Antoniuksen isoisä toimi aikoinaan Marcus Tullius Ciceron opettajana. Cicero kuitenkin toimi Marcus Antoniuksen ja tietysti Julius Caesarin äänekkäänä vastustajana ja itse asiassa lopulta murhattiin Marcus Antoniuksen käskystä. Goldsworthyn "Marcus Antoniuksen" takana on tehokas historiantutkimus jota luonnollisesti pitkälti auttaa Antiikin Rooman aikansa historiantallennus, ja hän summaakin Marcus Antoniuksen sotilaallisen uran parhaimmillaan keskinkertaiseksi. Antoinius pitkälti hyötyi Julius Caesarin suosiosta ja vallasta ja olikin pitkälle hänen siipiensä suojassa. Antoniuksella oli kuitenkin puhujan lahjoja ja poliitikon vikaa, ja hän selvisi maaliskuun 15. päivästä (44 eKr.) jolloin Caesar murhattiin Rooman Senaatin lattialle.

Kreikkalaislähtöisen Ptolemaios-hallitsijasuvun nuori tytär Kleopatra VIII eli myös vähintään yhtä täynnä myllerryksiä olevan elämän. Kleopatran suku jo itsessään on jo mielenkiintoinen. Kantaisänä oli makedonialainen kenraali joka teki uransa Aleksanteri Suuren lähipiirissä kenraalina ja henkivartija, ja josta tuli Aleksanteri Suuren kuoltua Egyptin käskynhaltija. Suvun vajaan kolmeensataan Egyptin hallitsijavuoteen sisältyy iso määrä vallankaappauksia sekä suvunsisäistä insestiä. Kleopatra luovikin tehokkaasti läpi näiden karikoiden ja nousi lopulta nuorena parikymppisenä Egyptin hallitsijaksi. Edessä oli karikkoiset vuosikymmenet, joiden aikana hän tekisi lapsia niin Julius Caesarille ja Antoniukselle. Molemmat Antonius ja Kleopatra olisivat myös Egyptin vallan huipulla vuosia jonka lopulta lopetti yksi Rooman historian suurimmista johtajista, nuori Octavius Julius Ceasarin ottopoika joka oli tuleva keisari Augustus. 

Mitä tulee pariskunnan traagiseen loppuun, siihen ei liittynyt mitään romanttista. Octaviuksen joukkojen ollessa palatsin porteilla Antonius päätti yritti tehdä miekallaan itsemurhan epäonnistuen siinä, luulleen että Kleopatra olisi jo tehnyt itsemurhan. Palvelijat siirsivät kituvan Antoniuksen Kleopatran monumenttiin missä Kleopatra piileksi ja historiankirjoituksen mukaan Antonius olisi kuollut lopulta puolisonsa käsivarsille. Kleopatra jatkoi kuitenkin valtapeliään ja yritti neuvotella Octaviuksen kanssa itsensä ja lastensa tulevaisuudesta epäonnistuen siinä. Kleopatran kuolemasta on eri teorioita mutta vahvin niistä on edelleen että hän kohtasi kuolemansa joko juomalla myrkkyä tai käärmeenpureman avulla. 

Antoniuksen ja Kleopatran matkaan kuuluu luonnollisesti paljon muutakin joista Andrian Goldsworthy kertoo perusteellisesti, ja on hienoa että tapahtumista on tallennettu paljon ensikäden tietoa vaikka aikaa onkin kulunut jo tuhansia vuosia. Goldsworthy osaa myös historian elävöittämisen ja hänen tekstiään on vaivaton lukea. Rakastavaisten tarina on myös hyvä halkileikkaus sen ajan historiaan ja tapahtumiin, jolloin Rooma oli Välimeren valtakeskiö jonka hallinnasta taisteltiin hyvin verisesti. Iso suositus!

Yöpöydällä on nyt Haruki Murakamin 1Q84 osa 3, joka on viimeisillä metreillä.

lauantai 5. syyskuuta 2020

Pakanavaltias

Bernard Cornwellin The Last Kingdom -sarja on edennyt meikäläisellä rivakkaan tahtiin kun kesälomalla tuli luettua jo sarjan seitsemäs kirja, ja kun sarjan kolmastoista teos on tulossa syksyllä painosta, näyttää siltä että pitänee alkaa miettimään jarruttamista ja pitää taukoa sarjan osalta. Nautin nämä kuitenkin pokkarien muodossa ja ne tulee luettua nopeasti. Historialliset romaanit eivät kuitenkaan jää tähän koska jatkan matkaa C.J. Sansomin hisoriallisella Shardlake -sarjalla joka oli kaikinpuolin positiivinen yllätys. 

Pakanavaltiaassa kirjasarjan sankari ja loputtomien vastoinkäymisten uhri Uhtred käy jo viidettäkymmentä ja harmaat raidat koristavat hiuksia ja partaa. Uhtredin vanha kiistakumppani ja Wessexin kuningas Alfred on maanut haudassa jo tovin. Alfred käytti ison osan elämästään taistellen viikinkien valloitusarmeijoita vastaan niin oikeassa historiassa kuin Cornwellin kirjasarjassa. Nyt hänen poikansa Edwardin hallitessa, Alfredin haave yhdistyneestä Britanniasta on kaauukanaa horisontissa..

Vaikka seitsemännen kirjan jälkeen alkaa tuntua puutumista kirjailijan selkeään perusreseptiin tarinan osalta, kirjailija kuitenkin osaa pyöräyttää jälleen kerran toimivan paketin. Uhtred aloittaa tarinan kardinaalimunauksella murhaamalla suutuspäissään paikallisen piispan. Tämähän on selkeän yleinen tapahtumasarja läpi koko kirjasarjan: Uhtredin viha ja piittamattomuus ihmishengistä kun kyseessä on kirkon edustaja. Mitä korkeampi arvoltaan sitä helpommin Uhtredilta "lipsahtaa" ja jälleen on joko munkki, pappi tai piispa murhattu jonka jälkeen puoli valtakuntaa on perässä.

Tarina kiertyy tällä kertaa suht monimutkaiseksi juonivyyhteeksi missä on mukana luonnollisesti tuttuja viikinkipäälliköitä viikinkilaumoineen (ja lopussa iso taistelu), kuninkaalista juonittelua (jälleen kerran) Wessexin, Mercian ja Itä-Anglian kohtalosta ja tarinassa vilahtaa myös Uhtredin ikihaave ja syntymäkoti Bebbanburgin linnoitus Northumbrian tuulisilla rannoilla. Positiivisena poikkeuksena on Uhtredin pojat joista osa jo taistelee rinta rinnan isänsä kanssa.

Jos kirjaa verrataan Netflixissa pyörivään ihan kohtalaisen hyvään TV-sarjaan, niin pakanakuninkaan tapahtumat löytyvät viimeisimmäistä eli neljännestä tuotantokaudesta. TV-sarjahan on yksi iso sulatusuuni kirjoille jonka yhteen tuotantokauteen on tuupattu parinkin kirjan tapahtumat. Netflix on onneksi jo tilannut viidennen The Last Kingdom-kauden joka julkistettiin kesällä, ja se käy läpi Myrskyn soturit ja Soihkunkantaja -kirjojen tapahtumat. joten täytyy vähän kiriä kirjojenkin osalta.

Lukujono on nyt purettu ja yöpöydällä käy jo viimeisiä metrejä historiaopus Adrian Goldsworthylta Antonius ja Kleopatra joka on kiehtova kuvaus ehkä siitä maailmanhistorian kuuluisimmasta romanssista.