tiistai 19. lokakuuta 2021

Synkkä metsä

Tieteiskirjallisuus on jäänyt (jälleen kerran) liiankin vähäiseen osaan loputtomassa lukujonossani, kun The Expanse -sarja kulkee hitaasti eteenpäin ja Marko Kloosin Frontlines -saagakin pitäisi jatkaa. 

Joten kun minun yleinen tieteiskirjallisuus/elokuvamakuni on enemmän kallistunut älykkään ja mielikuvituksen räjäyttävän scifin puolelle, unohtamatta Marko Kloosin tapaista militaristista otetta, Liu Cixinin suorastaan eeppinen trilogia on kuin kaataisi bensaa allekirjoittaneen nälkäisen mielikuvituksen liekkeihin. Trilogia on yksinkertaisesti vaikuttava.

Synkkä Metsä starttaa ihmiskunnan näkökulmasta kovin surkeista lähtökohdista; trilogian ensimmäisessä osassa aliensivilisaatio Trisolar lähetti valovuosien päästä avaruusaluslaivaston kohti aurinkokuntaamme, jolla ei ole mielessä rauhanomainen kohtaaminen ihmiskunnan kanssa. Aikaa invaasioarmeijan kohtaamisen on reilut 400 vuotta. Maapallolle on kuitenkin jo saapuneet Trisolarin salaperäiset etujoukot Sofonit, nanomittakaavan tekoälylliset sabotöörit jotka ovat onnistuneet pysäyttämään ihmiskunnan fysiikan perustutkimuksen, ja sen myötä tekninen kehitys joka auttaisi ihmiskuntaa taistelemaan 4 valovuoden päässä lähestyvää valloittaja-armeijaa vastaan, vaikeutuu huomattavasti. 

Kirjan alussa 400 vuoden päästä saapuva vihamielinen invaasio on ilmoitettu julkisuuteen, ja tutunlaisesti maailma kipuilee pakokauhun rajamailla ja yhteistyön puutteesta; isot ja kehittyneet valtiot ovat panostamassa valtavia rahamääriä avaruuden tutkimukseen ja avaruusteknologiaan joilla pyritään aloittamaan vuosisatoja pitkä matka kohti tähtiä, pakoon valloittaja-armeijan tieltä. Tarina aloittaa pitkälti ensimmäisen osan jälkimaisemissa ja jatkuu siitä missä YK:n johdalla perustetaan pieni ydinjoukko ("Seinänkohtaajat") miettimään ratkaisua tulevaan kohtaamiseen. Ryhmän jäsenillä on myös poikkeukselliset resurssit käytettävissään. 

Liu Cixin on laittanut tässä trilogian toisessa osassa selvästi isomman vaihteen silmään joka pitää lukijan suu auki tarinan ollessa valtavan oloinen. Enää ei puhuta salaisesta radioteleskoopista Kiinan syrjäseudulla joka lähetti kutsuvan viestin ulkoavaruuteen, ja lopulta sai vastauksen ulkoavaruudesta. Nyt tarina on globaali ja tarinan se kiehtovin osa on miten ihmiskunta pääsee sille kehityksen tasolle, että se on valmis kohtaamaan Trisolarin avaruuslaivaston. Ja tätä peruskysymyksen eteenpäin potkimista seurataan eri Seinäkohtaajien ryhmän jäsenten kautta yli 200 vuoden ajan. Osa ryhmästä valitsee välillä keinotekoisen jäädytyksen ja heidät herätetään kymmenien vuosien jälkeen uudelleenjohtamaan kehitystä, aina kun tietyt kehitysvaiheet on saatu ratkaistua. Ja kello tietysti naksuttaa koko ajan eteenpäin. Lopulta tarina keskittyy pitkälti yhden kiinalaisen tiedemiehen suunnitelmaan ja lukijan eteen tuodaan tulevaisuuden noin 200 vuoden päässä oleva todellisuus ja missä tämä suorastaan vähäpätöinen tiedemies avaa Synkän Metsän -teorian, joka on huomioitu nykyään vahvana Fermin paradoksin selittäjänä. Kirjailijan teoria on nykyään huomioita jopa tieteellisillä sivustoilla, ja on tietysti kiehtova teoria miksi emme ole jo löytäneet elämää ulkoavaruudesta. Olemmehan syytäneet radiosignaaleja avaruuteen jo yli 100 vuoden ajan.

“The universe is a dark forest. Every civilization is an armed hunter stalking through the trees like a ghost, gently pushing aside branches that block the path and trying to tread without sound. Even breathing is done with care. The hunter has to be careful because everywhere in the forest are stealthy hunters like him. If he finds another life — another hunter, angel, or a demon, a delicate infant to tottering old man, a fairy or demigod — there’s only one thing he can do: open fire and eliminate them.”

Tarina päättyy todelliseen cliffhangeriin jonka päättää viimeinen Kuolema on ikuinen -teos. Itse en uskonut että Kolmen kappaleen probleema jälkeen tarina voi siitä enää kasvaa mutta kirjailija oli selvästi eri mieltä. Mieletön tarina joka mielestäni pistää Liu Cixinin nykyajan tieteiskirjallisuuden kovimpaan kärkeen.

Ja tieteiskirjallisuudella jatketaan kun aloitin Dyynin -trilogian noin 30 vuoden tauon jälkeen.

maanantai 18. lokakuuta 2021

Mykkä kuolema

Olen odottanut tätä Volker Kutcherin kirjaa pokkariversiona mutta sitä ei näytä ilmestyvän. Onneksi BookBeat on jälleen kerran ollut tarkkana kun kirja löytyy valikoimasta. Kutcherin Gereon Rath -dekkarisarja osuu kaikinpuolin puoleensavetävälle aikakaudelle. Berliini 1930-luvun alkumetreillä on kuin muutkin Euroopan valtioista ja vaikka Suuri sota on takanapäin, Berliinin kaduilla vaeltaa laumoittain sodan runtelemia miehiä, nälkäisiä lapsia.  Vastapainona on jatkuvasti kuohuva poliittinen kartta, jonka välillä verisetkin tapahtumat kuin enteilisivät lähivuosina tapahtuvaa myllerrystä. 

Nuori komisario Geren Rath saa tällä kertaa käsiinsä vaikeaselkoisen murhan missä kuuluisa mykkäfilmitähti Betty Winter kuolee traagisessa onnettomuudessa kesken kuvausten. Rikospaikkatutkimus antaa selvän vihjeen että kyseessä saattaakin olla murha, Samaan aikaa Berliinin hylätyistä elokuvateattereista alkaa löytymään kuolleena useampi mykkäfilminäyttelitär, joilta on poistettu äänihuulet. Berliinin poliisi on siis kiireinen.

Nostan hattua kirjailijalle siitä kaikesta värikkäästä ajankuvauksesta tarinan ympärillä. Vuoden 1930 Berliini on elämää pursuava monikansallinen pääkaupunki joka tällä kertaa keskittyy suurta murrosta läpikäyvän elokuvateollisuuden tapahtumiin. Mykkäelokuva on saamassa Berliinissä rinnalleen vahvan kilpailijan äänielokuvista joka aiheuttaa kohinaa elokuvatekijöiden ja tuottajien keskuudessa. Poliisin päätutkimusten lisäksi nuori komisario taiteilee myös isälle tehdyn lupauksen kanssa, missä Gereon tulee vedetyksi Kölnin korkean tason politiikkaan. Naisasiat polkevat paikallaan kun ensimmäisestä osasta tuttu Charlie on jatkanut matkaa opiskeluiden pariin.

Tarinan pääjuoni ei ole kummoinen, mielestäni parasta antia on kuitenkin Berliinin poliisin sisäiset valtakamppailut ja juonittelut. Äreät poliisipäälliköt ja Gereonin työkaverit tuovat omaa väriä muutoin aika perinteiseen juoneen. Kirjassa oli myös yllättävän vähän politiikkaa jota odotin, tietäen että koko Saksan poliittinen kartta mullistuisi muutaman vuoden sisällä. Mutta kaikinpuolin mukavaa luettavaa varsinkin kaikille historiasta kiinnostuneille joten toivottavasti Bazar Kustannus jatkaa Volker Kutscherin kirjojen suomentamista.

lauantai 4. syyskuuta 2021

Ristinolla

Minulla ei ollut minkäänlaisia suunnitelmia aloittaa jälleen kerran uutta dekkarisarjaa, mutta niin vain Ian Rankin 24 osainen John Rebus -sarja tarttui puhelimeen BookBeatista. Rebus-seikkailujen pilotti oli myös mukavan tiivis ja lyhyt - sivumäärältään 239 sivua.

Ristinollassa seurataan keski-ikäistä John Rebusta, joka on Edinburghin rikospoliisin ylikonstaapeli, jonka elämä on tutusti hiukan vinksallaan; eronnut, alkoholisoitunut ja kärsien vanhan sotilasuran aikaisista koettelemuksista.

Sarjan pilotissa eletään 1980-luvun loppua kun John Rebus kollegoineen joutuu ratkomaan varsin haasteellista murhasarjaa, missä nuoria tyttöjä on kidnapattu ja lopulta löydetty kuristettuna. 

Tarinassa kirjailija on sävyttänyt Edinburghin synkin sävyin, odotetusti. Rebus on elämään väsynyt kehäraakki poliisiksi joka yrittää tasapainoilla elämänsä alamäessä PTSD-oireiden ja arjen välillä. Nuoruudessaan Rebus romahti henkisesti SAS-erikoisjoukkojen koulutuksessa ja tapahtuneen johdosta hänelle pedattiin paikka rikospoliisista.

Tämän ensimmäisen osan tarkoitus on ollut selvästi esitellä Rebus ja hänen lähipiirinsä lukijalle. Joten väkisinkin lukija tuntee että murhasarjan tutkinta on hiukan sivujuonena. Eikä siinä ole mitään vikaa; Ian Rankin avaa perusteellisesti Rebuksen karille ajaneen avioliiton, ja tämän vaikean suhteensa tyttäreensä. Estraadille tuodaan myös Rebuksen veli joka tasapainoilee hypnotisointiesiintyjänä ja huumeiden välittämisen välillä, lukijalle tulee myös tutuksi sekalainen seurakunta Edinburgin rikollisia, virkaintoinen reportteri joka uskoo pystyvänsä todistamaan että Rebuksen veljekset pyörittävät suurta huumerinkiä ja tietysti Rebuksen vaikeat on-off parisuhteet eri naisten kanssa.

John Rebus -kirjoja on tosiaan julkaistu jo vuodesta 1987 ja tämä pilotti oli virkistävä jo kokonsa puolesta. Tarina oli kompakti ja tiivis ilman rönsyilyjä. Ja kyllä, John Rebus -sarja tulee pysymään ainakin äänikirjoina lukulistallani muiden dekkarien, kuten Robicheauxin, Reacherin, C. Striken ja Rathin rinnalla.

lauantai 28. elokuuta 2021

Empire of the Summer Moon

Siitä on vierähtänyt hetki aikaa kun luin viimeksi Pohjois-Amerikan historiasta. Empire of the Summer Moon: Quanah Parker and The Rise and Fall of the Comanche Tribe osui tutkaani Joe Roganin podcastista minkä vieraana oli itse kirjailija S.C.Gwynne.

Historiallinen kehys on kaikille tuttu; Yhdysvaltojen historiassa Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen kohtelu on ollut ja tulee pysymään isona mustana ja verisenä tahrana. Nämä pääosin metsästäjä-keräilijä -kansat kansoittivat mantereen tuhansia vuosia ennen eurooppalaisten tuloa, ja kaikki tietävät mitä tapahtui kun eurooppalaiset maahanmuuttajat ja intiaanit kohtasivat kohtalokkaasti varsinkin 1800-luvulla. Arviolta 10 miljoonasta intiaanista on nyky-Amerikassa jäljellä 6 miljoonaa, erilaisia heimoja on tunnustettu vajaa 600 ja joka neljäs alkuperäiskansojen edustaja elää köyhyysrajan alapuolella. Unohtamatta sitä että Yhdysvaltojen intiaanit ovat edelleen maan köyhin kansanosa. Osa heimoista taipuivat ja siirtyivät käskystä reservaatteihin 1800-luvulla, omaksuivat valkoisen kulttuurin ja perinteet, laittoivat lapsensa kouluihin ja aloittivat maanviljelyksen jos se oli vain mahdollista.

Sitten oli heimoja jotka eivät taipuneet. Niitä edusti vahvasti vaeltavat tasankointiaanit ja varsinkin Komanssi-intiaanit joiden elämä riippui paljolti tasankojen biisonilaumoista. Heidän maansa ("Comancheria") oli myös valtava; se kattoi yhtenäisen alueen aina Pohjois-Meksikosta, halki Itä-Teksasin aina Kanadan lumiselle rajalle, ja tätä aluetta asutti lukuisat biisonilaumoja seuraavat komanssiheimot, Tästä Yhdysvaltoja halkovan alueen pohjalta ja tasankointiaanien elämäntavasta tulee myös kirjan nimi Empire of Summer Moon. 

Kirja sisältää laajan katsauksen komanssien historiaan myös heimon valtavaan vaikutukseen nuoren valtion lännen laajenemisyrityksiin. Kirjailija käy läpi merkittävimmät tapahtumat joiden kautta komanssit nousivat todelliseksi "uhaksi" joka huomioitiin aina valtion johdossa 1800-luvun puolenväliin mennessä. Heimona komanssi-intiaanit joutuivat puolustuskannalle jo 1600-luvulla espanjalaisten toimesta, jonka johdosta myös koko sodankäynti tasangoilla muutti muotoaan; espanjalaisten tuomat Iberialaiset Mustangi-hevoset muuttivat komanssit Yhdysvaltojen historian (ja myös koko maailman) taidokkaimmiksi hevosmiehiksi. Kirjassa S.C. Gwynne keskittyy pitkälti komanssien viimeiseen kamppailuun 1800-luvun puolenvälin tienoilla, missä komanssit olivat myös yksi viimeisimmistä heimoista jotka taipuivat vääjäämättömän kohtalon edessä.

Komanssien 1800-luvun tarina vilisee loputtomia yhteenottoja länsi-Teksasin uudisasukkaiden välillä. Se kertoo myös yhden edelleen olemassa olevan viranomaisen tarinan joka perustettiin komanssien uhan takia: Texas Rangers, jonka alkuhistoria oli kirjan toinen mielenkiintoinen aihealue. Texas Rangers joka on edelleen vahva viranomainen, perusti Teksasin uudisasukkaat kun valtio ei pystynyt suojelemaan rajaseutujen ja ennen kaikkea niiden alueiden uudisasukkaita jotka joutuivat kohtaamaan komanssien vaeltavia soturilaumoja jotka varastivat hevosia, raiskasivat naisia, tappoivat perheitä, ja tilaisuuden tullen ottivat naisia ja lapsia orjikseen. Nuori Texas Rangers oli ryhmittymänä löysä kokoelma sekalaisia karjapaimenia ja sotilaita joille ei välttämättä edes maksettu palkkaa, mutta joiden elämäntapa muistutti enemmän seikkailijoita jotka halusivat metsästää intiaaneja. Vapaa-aikanaan he aiheuttivat närkästystä juopottelemalla ja yleistä häiriötä aiheuttamalla. Mutta Texas Rangers kehitti nuoren ja vahvan johdon avulla ainutlaatuisen tavan vastata komanssien uhkaan; he käyttivät intiaanijäljittäjiä, opettelivat komanssien tavan taistella hevosia käyttäen ja ehkä suurin muutos tapahtui kun 1840-luvulla vielä tuntematon liikemies ja keksijä Samuel Colt sai Texas Rangerin asiakkaakseen ja testaamaan legendaarista kuudestilaukeavaa revolveria jonka jälkeen taistelu komansseja vastaan alkoi tasapainottumaan. 

Kirjan toinen vahva osa kertoo pitkälti traagisen tarinan niistä uudisasukkaiden lapsista ja naisista jotka joutuivat komanssien kaappaamaksi, ja niistä kirja seuraa 9-vuotiasta Cynthia Ann Parkeria joka lapsena todisti komanssien hyökkäystä suvun Fort Parker -linnoitukseen, sukulaistensa brutaalia murhaamista ja lopulta Cynthian elämä muuttui peruuttamattomasti osaksi komanssien heimon elämää. Hänet adoptoitiin heimon sisällä ja hän eli ja kasvoi komassi-intiaaniksi. Cynthia lopulta meni nuorena naimisiin komanssipäällikön kanssa, ja synnytti viimeisenä komanssi-intiaanipäällikönä pidetyn Quanahin joka lopulta johdatti viimeiset intiaanit rauhan polulle ja reservaattielämään. Quanahin äidin kohtalo oli myös sydäntäsärkevä kun hänet kaapattiin aikuisena takaisin ja pakotettiin valkoisten maailmaan. Cynthia kärsi alusta loppuun ja kaipasi takaisin tasangoille oman kansansa pariin ja lopulta kuoli.   

Empire of the Summer Moon on pitkälti odotetun surullinen kuvaus Yhdysvaltain alkuperäiskansojen kohtalosta. Komanssien tarina on myös hyvin kaksijakoinen; päälllimäisenä lukijalle jää kuva komansseista heimona jotka olivat kuuluisia heidän raakamaislaisista teoistaan joita länsimaalainen ei pysty ymmärtämään, ja toisaalta tasankointiaanit edustivat sitä elämäntapaa mitä edelleen ihaillaan. Elämää suuren aurinkoisen taivaan alla, seuraten vapaana suuria biisonilaumoja. Vaikuttava historiankirja kaikin puolin.  

Käen kutsu

En ole edelleenkään lukenut yhtäkään Harry Potteria. Ne eivät ole yksinkertaisesti kiinnostaneet vaikka koko sarja löytyykin tyttäreni kirjahyllystä. Kuitenkin olen nähnyt Cormoran Strike -nimisen sarjan HBO:lla, joka herätti kiinnostukseni tähän J.K. Rowling aliasnimellä kirjoittamaan dekkarisarjaan. TV-sarjassa ja kirjassa seurataan lontoolaisen yksityisetsivän Cormoran Striken edesottamuksia. Lähtötilanmne ei ole tietenkään mikään uusi ja nyt täytyy sanoa että olen viime vuosina törmännyt kirjallisuudessa enemmän kuin yhteen elämänsuuntansa menettäneeseen etsivä/poliisiin, jotka omien sisäisten demoniensa kamppailun rinnalla onnistuvat ratkaisemaan monimutkaisiakin rikoksia.

Cormoran Strike ei siten oikeastaan eroa Dave Robicheauxista, Harry Holesta, Jack Reacherista tai Ian Banksin synkkämielisestä John Reebusista (työn alla). Unohtamatta James Ellroyn aivan toisella tasolla eläviä äärikorruptuneita poliiseja. Tällainen dekkarien lähtötilanne vaikuttaa siis erittäin suositulta. Mutta se ei vähennä J.K. Rowling kykyä kirjoittaa varsinkin toimivaa tarinaa ja laajalle ulottuvaa juonta joka pitää lukijan tehokkaasti pihdeissään.

Käen kutsu ensimmäisenä Cormoran Strike -kirja sisältää kaksi isompaa elemettiä: se kuvaa ansiokkaasti Cormoran Striken taustan ja parisuhdekiemurat. Hän on on Afganistan sodan veteraani, toisen jalan menettänyt entinen sotilaspoliisi joka yrittää ponnistella pitääkseen pienen etsivätoimistonsa pystyssä. Entinen sotilaspoliisi on muuttunut oluen ja roskaruoan ystäväksi jonka jalanmenetystä ja siihen liittyviä fyysisiä haasteita J.K. Rowling jaksaa muistuttaa lukijalle jopa hiukan liikaa. Cormoranin tarinassa on tietysti myös epäonnistuneita parisuhteita ja kirjan alkupuolella toimistoon tuleva uusi, nuori sihteerikkö piristää Cormoranin muuten aika synkkää elämää. TV-sarjaa seuraavat fanit tietävät mihin tämä lopulta on johtamassa. Ei ole vaikea arvata.

Kirjan ytimessä Cormoran tutkii nuoren supermallin kuolemantapausta mikä on jo todettu itsemurhaksi, mutta uhrin velipuoli haluaa että tapaus tutkitaan perinpohjaisesti. Ja näistä lähtökohdista Cormoran pääsee sukeltamaan niin julkimoiden mallimaailmaan, jonka raadollinen elämästä ei puutu juonenkäänteitä.

J.K. Rowling kirjoittaa hyvin, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Kirjan hahmot ovat mielenkiintoisia ja TV-sarjan fanina Cormoran jää pysyvästi äänikirjoina listalle. Suosittelen.




lauantai 21. elokuuta 2021

Cibola Burn

The Expanse kirjallisen sarjan jatkamista olen nyt lykännyt tarpeeksi, edellisestä kun on aikaa on jo muutama vuosi. Toisaalla haluaisin katsoa The Expanse TV-sarjan 4. tuotantokauden Amazonilta joka ainakin osittain perustuu tähän kirjaan. 

Sarjan edellisessä osassa kapteeni James Holden ja Rocinanten miehistö jatkoivat luovimista Maan, Marsin ja OPA:n välillä  muodostuneen räjähdysherkässä tilanteessa joka oli valmis käynnistämään täysimittaisen sodan aurinkokunnassamme. Lopulta kuin tilauksesta aurinkokuntaamme myllertänyt alien protomolekyyli rakensi valtavan portin joka osoittautui madonreiäksi toiseen galaksiin tai galakseihin. 

Cibola Burn jatkuu siitä kriisistä missä iso osa ihmiskunnasta on päättänyt pyrkiä läpi portaalista ja aloittaa matkan kohti tuhansia tuntemattomia planeettoja. Ensimmäisenä kohteena on Ilus planeetta minkä pinnalle on jo asettunut pieni uudisasukkaiden ryhmä ja joiden rinnalle on myös asettunut Royal Charter Energy korporaation tiedemiesyhteisö joka pyrkii tutkimaan planeettaa ja sen pinnalta löydettyjä alien-rakennelmia.

Tietysti näiden kahden ryhmittymän yhteiselo ei suju suunnitelmien mukaan, ja James Holden miehistöineen saa pyynnön OPA:n Fred Johnsonilta ja YK:n Chrisjen Avasaralalta siirtymään planeetalle ja rauhoittamaan konflikti.

Tarina on aika perinteinen ja pitkälle ennalta arvattava, mutta James S.A. Coreyn takana oleva kirjailijakaksikko saa pidettyä tarinan vetävänä ja nälkäinen tieteiskirjallisuuden lukija saa mitä halusikin. Tarina on myös ryyditetty tutulla kierolla politikoinnilla ja alien protomolekyylin historia aukeaa jälleen kerran hiukan enemmän. Ja tuli se 4. tuotantokausikin kirjan jälkeen katsottua Amazon Primelta joka ei myöskään pettänyt, vaikka TV-version tekijät olivat päättäneet tehdä isojakin muutoksia ja poikkesivat aikalailla kirjan tarinasta. Cibola Burn oli myös jälleen kerran muistutus siitä että pitäisi lukea enemmän tieteiskirjallisuutta..

tiistai 27. heinäkuuta 2021

Veitsi

Kaikki loppuu aikanaan. Olen lukenut Harry Holen edesottamuksista vuodesta 2015 ja nyt näyttää siltä että Jo Nesbø pitää taukoa sarjasta. Sinänsä sääli koska kirjasarja oslolaisesta ihmisrauniosta oli maineensa ja yli 40 miljoonan kirjan veroinen - helposti.

Veitsen tarina myös viittaa siihen että sarja kohtaa loppunsa kun Harry herää verisenä murhatun vaimonsa Raakelin vierestä muistinsa menettäneenä. Lukijan säpsäyttävä tarinan alku käynnistää pitkän ja koko sarjan yhden parhaimman tapahtumakulun jossa riittää jännitystä ja mielen nyrjäyttäviä juonenkäänteitä alusta loppuun. Tappoiko Harry Raakelin brutaalisti veitsellä pitkän ravintolaillan jälkeen vai lavastettiinko Harry pirullisen nerokkaasti? Tätä kysymystä pyöritellään tarinassa viime metreille asti ja loppuratkaisu yllättää yhtä paljon kuin tarinan lähtötilanne. Tarinassa pyörittää juonimyllyä tuttuja hahmoja edellisistä kirjoista kuten vankilasta vapautunut sarjaraiskaaja Svein Finne ja mukana ovat myös Harryn kollegat Oslon poliisista kuin keskusrikospoliisin katkerat etsivät jotka kantavat kaunaa Harrylle. Ja kuin ihmeen kaupalla Harry tuo polvilleen lyöty, alkoholisoitunut tarinassa työtön poliisi navigoi tarinan läpi hengissä. Hieno lopetus (?) sarjalle.

Lähes haikein mielin on todettava että en koskaan uskonut että luen pohjoismaalaista crime noir -tyylilajia kunnes sain ensimmäisen Harry Hole -kirjan joululahjaksi kaikki muuttui. Nyt kuitenkin edessä on muut rikoskirjallisuuden luottokirjailijani; Lee Child, James Lee Burke ja uusimpana James Ellroyn tuorein, joka odottaa kirjahyllyssä This Storm.

lauantai 24. heinäkuuta 2021

Aleksanteri I

Henkilökohtaisesti minua harmittaa joka ainut vuosi, kun itsenäisyyspäivä lähestyy ja itsenäisyytemme ei näytetä yhdistävän mitään muuta kuin Mannerheim, Talvi- ja Jatkosota ja se on siinä. Ihan kuin koko meidän kotimaamme itsenäisyydessä tai sitä edeltävänä aikana,  ei olisi tapahtunut mitään muuta mainittavaa kuin nämä kolme asiaa. Ja vaikka meillä ei ole monisatavuotista itsenäisyyttä, mahtuu itsenäisyyttä edeltäviin vuosikymmeniin ja vuosisatoihin paljon mainittavia ja erittäin kiehtovia asioita jotka lopulta aurasivat tulevaa itsenäisyyden tietä. 

Torsten Ekmanin Aleksanteri Keisari ja Isänmaa kuvaa sellaista ajanjaksoa mistä meidän pitäisi puhua joka joulukuu, tehdä vaikka sellainen ylemäinen mahtipontinen TV-sarja, tai mukaansatempaavia dokumentteja koska ajanjakso joka käynnistyi Suomen Sodan jälkeen 1809 vaikutti paljon Suomen tulevaan itsenäisyyteen. 1800-luvun historian hämärään ovat hävinneet sellaiset nimet kuin Gustaf Mauritz Armfelt, alunperin Tarvasjoelta kotoisin oleva maalaisaatelinen mutta todellinen kosmopoliitti, joka oli kuin kala vedessä niin Ruotsin kuninkaan kuin Venäjän tsaarin hoveissa. Gustav loi uransa 1700-1800 -lukujen vaihteessa niin kenraalina kuin diplomaattina, ja oli vahvasti mukana Suomen asioiden puolestapuhujana ja vaikuttajana erityisesti nuoren tsaari Aleksanteri I hovissa. Toinen nimi on Robert Henrik Rehbinder joka Gustav Armfeltin tapaan taisteli Suomen asioiden puolesta ja antoikin ison panoksen Suomen autonomian vahvistamiseen liittyvissä neuvotteluissa. Hän tuki omalla työllään Armfeltin riskaabelia vaikutuspeliä jonka lopputuloksena oli Suomen autonomia, ja Armfeltin kuoltua Rehbinder otti ns. soihdun ja jatkoi Suomen suuriruhtinaskunnan alkuaikojen korkeimpana virkamiehenä. 

Torsten Ekmanin kuljettaa lukijansa läpi Aleksanterin elämän, sivujuonteena Gustav Armfeltin yritykset ja tietysti onnistumiset parantaa Suomen asemaa Venäjän raja-alueena. Toisin kuin luulisi, nuori Aleksanteri oli ainakin hetken kiinnostunut Suomen tilanteesta ja kirjan parasta antia onkin Aleksanterin useat vierailut Suomeen. Suomen vierailuillaan nuori tsaari voitti suomalaisten sydämet olemalla avoin ja ystävällinen niin köyhille talonpojille kuin rikkaille porvareille. Gustavin työ Venäjän hovissa Suomen asianhoitajana ei kuitenkaan ehtinyt kestää montaa vuotta ennen kuin terveys petti ja hän joutui siirtymään syrjään. 

Ekmanin kirja on täynnä kiehtovia pieniä tapahtumia jotka kuin pikku hiljaa siirsivät Suomea kohti länsimaista autonomiaa ja sen arkkitehteinä olivat juuri Gustav Armfelt ja hänen luottoystäväpiiri jotka käytännössä omistivat elämänsä Suomen asioiden hoidolle. Kirja on kyllä todellinen löytö Suomen historiasta kiinnostuneille. 

sunnuntai 18. heinäkuuta 2021

Myrskyn soturit

Bernard Cornwellilla vaikuttaa olevan ehtymätön viikinki-invaasiotarinoiden lähde. Myrskyn soturit on The Last Kingdom-sarjan yhdeksäs kirja missä sarjan päähenkilö Bebbanburgin Uhtred, kahden maailman välissä kasvanut ja suht kovalla kunnianhimolla varustettu soturi taistelee edelleen jo nyt vanhana miehenä loputtomilta vaikuttavia skandinaavisia viikinkilaumoja vastaan. Mutta pohja se on tässäkin säkissä; itse asiassa kirjasarja on saanut jo päätöksensä viime vuonna kun War Lord (suom. "Sotapäällikkö") sarjan 13. osa  julkaistiin ja samalla Cornwell ilmoitti että se on sarjan päätösosa, joten Uhtredin kirjallinen eläköityminen on jo näköpiirissä. Jos minulta kysytään niin se oli oikea päätös.

Uhtredin elämä ei ole tässäkään tarinassa kovin seesteistä kun 900-luvun Brittein saarten rantoja uhkaa jälleen tanskalaisten viikinkien invaasio. Valloittaja-armeijaa johtaa suuri viikinkisoturi Ragnall Iverson joka onnistuu (lähes) yhdistämään pohjanmiesten armeijaansa myös irlantilaiset ja northumbrialaiset sotajoukot, ja siten Merciaa ja koko löyhää Englantia uhkaa jälleen kerran ehkä historiansa suurin vihollisjoukko. Tämän suuren uhkakuva sisältää myös Uhtredin tytär  koska hän on naimisissa Ragnall Iversonin veljen kanssa, ja tarinan edetessä nuori ja villi tytär on myös suuressa vaarassa.

Lukijalla on siis käsissä kovin tuttu tarina joka kuitenkin kulkee sutjakkaasti kuten edelliset tarinat. Kuitenkin ei voi olla aistimasta vahvaa turnausväsymystä.

maanantai 21. kesäkuuta 2021

Taivaan pilarit

Olen joskus nuoruudessa lukenut Taivaan pilarit (eng. The Pillars of the Earth), varmaan silloin kun kirjan suomennos julkaistiin joka oli 1990-luvun alkupuolta. Itse kirjasta en onneksi muistanut mitään, tuorein muistikuva taitaa olla Kingsbridge -trilogiaan pohjautuvasta vuoden 2010 TV-sarjasta.

Heti alkuun täytyy sanoa että Ken Follettin Taivaan pilarit on helposti paras historiallinen romaani mikä on tullut vastaani. Bernard Cornwell kirjoittaa toimivia seikkailuita 900-luvulta mutta Follettin taito ajaa tarinaa pienellä vaihteella, kuvata rauhallista 1100-luvun elämää on omalla tasollaan. Jo kirjan alkumetrit antoivat kuvan tästä maltillisesti tarinan eteenpäin ajamisesta kun alussa seurataan Tom Rakentajan ja hänen perheensä hiljaista kärsimystä löytää töitä ja ruokaa. Tarinan keskiössä on fiktiivinen Kingsbridgen kylä Englannissa jonka ympärille lukuisten hahmojen elämä kiertyy. Hahmokavalkaadin ytimessä on vastavalittu Kingsbridgen luostarin nuori priori Philip joka alkaa haaveilemaan katedraalin rakentamisesta vanhan kirkon tilalle. Ja katedraalin rakentaminen on tämän yli 50 vuotta kestävän tarinan pääaihe. Tarinassa seurataan tiivisti Tom Rakentajan perheen elämää jonka oma ja lasten tulevaisuus sitoutuu vuosikymmeniä jatkuvalle rakentamiselle. Kuin sivutarinana seurataan Shiringin jaarlin perheen tuhoa, josta selviytyy nuoret Aliena ja Richard jotka aloittavat käytännössä elämänsä uudelleen.

Ja tietysti isot tarinat tarvitsevat vahvat vastavoimat ja niitä tarinassa edustaa Piispa Waleran Bigod, umpikorruptoitunut kirkon edustaja joka on omistanut elämänsä enemmän maallisen omaisuuden haalimiseen ja tekee kaikkensa että Priori Philip ei onnistu katedraalin rakentamisessa. Ja toinen huomattava vastavoima on Alinan ja Richardin perheen tuhonnut uusi Shiringin jaarli Bartholomew jonka perheen vanha pää nopeasti kuolee ja isänsä vallan perii nuori Jaarli jonka umpihullusta mielentilasta saisi hyvän spin-offin, joka myös tekee kaikkensa että Priori Philip ei saa katedraalia rakennettua.

Yli 800 sivun aikana kirjalija kuin saakin kaikkien pää- kuin sivuhenkilöiden tarinapolut yhdistymään vuosikymmenten aikana ja lukija saakin jännittää enemmän kuin muutaman kerran valmistuuko Philipin katedraali vai ei. Unohtamatta kaikkia värikkäitä lyhyitä ja pidempiä elämänkaaria joita kirjailija kuvaa. Ja kyllä, kirja on vakuuttava kokonaisuus joka on johtanut kolmeen ns. jatko-osaan jotka seuraavat Kingsbridgen elämää muilla vuosisadoilla.

sunnuntai 20. kesäkuuta 2021

Linnoitus

Kuten kirjan kansi sanoo "Jack Reacher - silkkaa rautaa". Siltä hahmo vaikuttaa tässäkin tarinassa. Suuri heikkous tässä Jack Reacher -sarjan #2 on itse tarina, joka ei yllä lähellekään pilotin hienosti rakennettua juonikuviota. Tämä vaikutti enemmän sellaiselta mitä Tom Cruise pyöräytti kahdella elokuvallaan kunnes kirjailija kielsi tekemästä niitä enempää. Juoni on tässä tarinassa siis siitä helpommasta päästä. Jack Reacher kävelee Chicagon katuja kun hän herrasmiehenä auttaa naista hänen kantamusten kanssa, ja kuin sattumalta, Jackin ja naisen käsikynkkään tunkee joukko aseistautuneita miehiä jotka puskevat sankarin ja naisen pakettiautoon. Tästä alkaa pitkä koetus panttivankina jonka aikana Jack yrittää arvata miksi hänet kaapattiin. Lopulta panttivankien matka päättyy Yhdysvaltain syrjäseuduille, missä militanttikommuuni on eri mieltä todellisuudesta Yhdysvaltojen hallituksen kanssa. 

Hyvin simppeli tarina ja täytyy myöntää että petyin nopeasti kun tarinan koko juonikuvio selvisi, varsinkin vahvan pilotin jälkeen odotin hiukan parempaa. Jatkan kuitenkin Lee Childin parissa tulevaisuudessakin.

lauantai 19. kesäkuuta 2021

Musta tuli

Musta tuli on Shardlake -sarjan toinen osa ja näitä Tudor-Englantiin sijoittuvia historiallisia romaaneja on tällä hetkellä julkaistu seitsemän. Sarjan ensimmäinen osa vei lukijan Englannin syrjäseuduille, isoon luostariin missä sarjan kyyryselkäinen sankari Shardlake joutui selvittämään murhasarjaa Thomas Cromwellin käskystä.

Tällä kertaa tapahtumat keskittyvät ihmisiä pursuilevaan Lontooseen missä valtaapitävien korviin on kantautunut tuore vihje "mustasta tulesta" ja siihen liittyvästä valmistusohjeesta, joka oli wanha jo unohtunut byzanttilaisten laivastoase ja nyt sen salainen valmistusohje olisi Lontoossa. Oikeassa historiassa se tunnetaan nimellä "kreikkalainen tuli" joka oli palavaa nestettä jota käytettiin jo 600-luvulla mutta sen valmistusohjeet ja siihen liittyvät kemistit katosivat hyvissä ajoin historian hämäriin 1400-luvulla. Sen tehoa ja toimivuutta voisi verrata nykyajan napalmiin.

Tarinassa eletään vuotta 1540 ja kyttyräselkäinen sankari yrittää pyörittää arkeaan Lontoossa jonka täyttää monimuotoiset juristin työtehtävät. Valtakunnan tasolla Kuningas Henrik VIII jatkaa uskonpuhdistustaan ja ensimmäisestä kirjasta tuttut luostarien sulkutoimenpiteet jatkuvat ja myös vaikuttavat Shardlaken työkuormaan. Shardlake saa työpöydälleen oikeustapauksen missä syytetään nuorta tyttöä pienen pojan murhaamisesta ja tapauksen alkuselvittely johdattaa Shardlaken pienen tauon jälkeen Thomas Cromwellin toimistoon. Uransa huipulla, kuninkaan luottomiehenä Thomas on kuullut että jo legendaksi muodostunut mustan tulen resepti olisi ilmaantunut Lontooseen ja sitä kaupattaisiin eniten tarjoavalle kahden alkemistin toimesta. Kun kyseessä on koko laivastosodankäynnin muuttava keksintö, Thomas saa kiristettyä Shardlaken tutkimaan tilannetta ja varmistamaan että Englanti tulee saamaan käsiinsä mustan tulen reseptin hinnalla millä hyvällä. Unohtamatta tietysti että resepti myös sementoisi Cromwellin suosion pysyväksi ailahtelevan kuninkaan silmissä.

Shardlake on jälleen kerran tilanteessa missä hän ei haluaisi olla; Thomas Cromwellin komennuksessa hänen pitäisi löytää mustan tulen kauppaavat alkemistit ja kääntää heidän päät myymään resepti Englannille, sekä samalla hänen pitäisi yrittää pelastaa nuori tyttö kuolemantuomiolta. Kaikkeen tähän hänellä on aikaa vajaa kaksi viikkoa. Ja tämä kaksi viikkoa sisältää värikkäitä hahmoja, painetta vallan huipulta ja yllättävän paljon klassista toimintaa.

Alkuun täytyy sanoa että kirjailija on onnistunut historian värittämisessä. Shardlaken ja hänen avustajansa matkaavat tarinassa edes takaisin pitkin hyvin eläväistä Lontoota joka pursuaa elämää, ihmisia ja tietysti ikäviä ihmiskohtaloita. Shardlake on jälleen kerran helvetillisessä puristuksessa kun hän juoksee aikaa vastaan ja yrittää selvittää kahta isoa asiaa. Isona huomion arvoisena asiana on orastava romanssi rikkaan nuoren lontoolaisen leskirouvan kanssa joka tuo hienon lisä tarinaan. Kirja on kaiken kaikkiaan vahva jatko Shardlake -sarjaan.

perjantai 18. kesäkuuta 2021

VIP-huone

Viimeisin (ja ainoa) kirjani Jens Lapidukselta on Snabba Cash, jonka luin vuonna 2014. Kirjan ollessa Lapiduksen läpimurtoteos, VIP-huone aloitti vuonna 2014 Top Dog -trilogian joka on kirjailijan toinen kirjasarja ja varmasti myös menestynein. VIP-huone jatkaa samalla sävelellä kuin kirjailijan läpimurtokirja, joka ei ole ihme koska se näyttää hyvin toimivan. 

Tarinaan on leikattu mukaan Ruotsin yhteiskunnasta kaikki ne ääripään edustajat jota Lapidus käytti myös Snabba Cash -kirjassaan. Löytyy ne itseriittoiset Tukholman rikkaat Östermalmilaiset jotka halveksivat keskiluokkaa, tarinassa on myös mukana on myös superenergiset nuoret sliipatut liikemiehet ja liikejuristit, eli nousukkaat jotka polttavat kynttiläänsä molemmista päistä. Fokuksena vain ja ainoastaan menestyminen ja raha. Ja toisessa laidassa kansankodin häviäjät eli maahanmuuttajat, tässä tarinassa ne ovat entisiä Jugoslaaveja jotka vaikuttavat olevan automaattisesti joko vankilassa tai väkivaltaisia rikollisia.

Tarina alkaa kun Emelie Jansson, tukholmalaisen ökyjuristitoimiston juniorijuristi saa poikkeuksellinen tehtävän, kun hänen pomonsa pyytää Emelieta selvittämään hänen ystävänsä pojan Philip Schalen katoamista. Philip on yksi Tukholman liikemiespiirien nousukkaista, tunnettu railakkaasta elämästään ja nyt hän on kadonnut. Toisaalla Tukhomassa Teddy Maksumici on päässyt vankilasta. Teddy kuului ennen tuomiotaan paikalliseen rikollisorganisaatioon ja kahdeksan vankilavuoden jälkeen hän on päättänyt pysyä kaidalla tiellä. Työttömänä ja kouluttamattomana se on lähes mahdoton tehtävä. Tapahtumat etenevät kun kirjailija juoksuttaa tarinaa tuttuun tapaansa; välillä käydään muistoissa ja historiassa ja palataan seuraamaan useamman henkilön tapahtumia varsin tapahtumarikkaan Tukholman eri kerroksissa. Tarina nytkähtää kunnolla liikkeelle kun Emelie ja Teddy lopulta kohtaavat ja parivaljakko alkaa tosissaan tutkia kadonneen miehen tapausta. 

Sen enempää spoilaamatta, en tiedä korostaako kirjailija tarinoillaan tarkoituksellisesti Tukholman ja samalla Ruotsin yhteiskunnan selkeän räikeää eriarvoisuutta. Ei pelkästään varallisuuden osalta, vaan myös ihonvärin osalta. Jos sinulla ei ole sinisiä silmiä tai vaalea tukkaan niin sinulle on jaettu jo valmiiksi huonot kortit. Tähän samaan aiheeseen tarttuu tuoreen Snabba Cash Netflix-sarjan tekijätkin NYT -haastattelussaan. Pidin lopulta tarinasta ja tämä meni onneksi "laatuäänen" (Jukka Pitkänen) kanssa nopeasti.

sunnuntai 11. huhtikuuta 2021

Jano

Toiseksi viimeinen Harry Hole -romaani, tässä tulee melkein haikeaksi kun tietää että tämä 12 romaania käsittävä matka on kohta päättymässä. Näillä näkymin se tapahtuu vielä tänä vuonna kun tuorein (ja viimeisin) HH-tarina vuonna 2019 julkaistu Veitsi tulee kuunneltua. Lukijana tietysti toivon että vaikka kirjailija on myös kunnostautunut muiden rikostrillerien kirjoittamisessa, toivottavasti hän vielä palaa Harry Hole -hahmonsa pariin. 

Jano jatkaa kolme vuotta edellisen kirjan tapahtumista. Harry elää selvästi elämänsä parasta aikaa; viinademonit pysyvät kaukana Raakelin ollessa vierellä ja päivät soljuvat onnellisesti eteenpäin Oslon Poliisikorkeakoulun luennoitsijana. Raakelin poikakin Oleg on päässyt kasvu-uralle ja opiskelee poliisiksi. Kaikki tietenkin ei jatku onnellisesti kun Oslon poliisille alkaa tippumaan raakoja murhatapauksia joissa uhrina on nainen ja murhaaja on käyttänyt Tinder-sovellusta tavatakseen uhrinsa. Tasaiseen tahtiin tapahtuvien murhien toinen iso yhteinen tekijä on että uhreja on purtu. Ja kuten aina ennenkin, Oslon poliisi lähestyy Harrya hattu kourassa ja rukoilee Harrya palaamaan poliisin erikoisryhmän konsultiksi että tämä selvästi mielipuolinen sarjamurhaaja saadaan kiinni.

Vaikka tarina on hyvin perinteinen HH-tarina, se on jälleen kerran täynnä tiukkoja käänteitä ja vaarallisia tilanteita. Juonenkäänteitä on loputtomasti aina loppuun saakka ja mukana on taas hyvä annos Oslon poliittista vehkeilyä. Jukka Pitkäsen tuttu ääni lukijana oli taas vakaa jota on miellyttävä kuunnella. Jäljellä on siis enää yksi HH-kirja jonka kuuntelen varmasti haikein mielin.

Toisaalla yöpöydälla on C.J. Sansomin Musta tuli ja kuulokkeissa Jens Lapiduksen VIP-huone, ruotsalainen kirjailija jota en ole lukenut piiitkään aikaan.

perjantai 26. maaliskuuta 2021

Näkemiin taivaassa

Tämä Pierre Lemaitren läpimurtoteos osui sattumalta kohdalleni äänikirjaäpissä ja muistan myös että kirja aiheutti kohinaa 2014 Suomessa ja sitä blogattiin ahkerasti. Kirjamakuni tai esimerkiksi musiikkimakuni ovat olleet jo vuosikymmeniä täysin itsenäisiä ja lähes lahjomattomia laitoksia, ilman ulkopuolisia vaikuttimia joten silloin vuonna 2014 tämä jäi tutkani ulkopuolelle. Itse asiassa taisin melkein ostaakin tämän joskus pokkariversiona. Pierre Lamaitre kirjailijana on kuitenkin ollut paljon esillä kirjakaupoissa, blogeissa ja nyt kun astuin äänikirjojen maailmaan, esim. lenkeillä voin nauttia enemmän Lamaitren kirjoista. 

Näkemiin taivaassa on kuvattu monella termeillä; jännitystarina, veijaritarina, sotaromaani (ainakin osittain), historiallinen romaani ja onhan siinä syviä romanttisia juonteitakin. Historiallinen romaani oli omalla kohdallani syy miksi tallensin kirjan äänikirjaäppini lukujonoon. 

Ja juuri sitä se onkin; taidokkaasti kirjoitettu kuvaus Ensimmäisen Maailmansodan jälkeisestä Ranskasta jonka yhteiskunta on hitaasti nousemassa polviltaan ylös sodan kurimuksesta.  Lemaitren tarinassa seurataan sodanjälkeistä elämää usealla yhteiskunnan eri tasolla; keskiössä on kaverukset Albert Maillard ja Edouard Péricoult, joista Edouard vammautuu vakavasti kasvoihin sodan viime hetkillä. Albert rinnallaan alkaa kaverusten pitkä paluu siviiliin joka ei ole mitenkään helppoa ja ilman hankaluuksia. Kaverusten elämään kietoutuu sodasta tuttu Henri d’Aulnay-Pradelle, Albertia ja Edouardia komentanut upseeri joka kaikessa epärehellisyydessä ja kusipäisyydessä nousee kirkkaasti tarinassa parhaimmaksi hahmoksi, ohittaen Albertin joka on kaikinpuolin henkisesti avuton ja klassinen reppana, tai Edouardin jonka sotaa edeltävä kirkas tulevaisuus rikkaan porvariperheen vesana ja taitelijana sukeltaa vammautuneena sodanjälkeiseen huumehelvettiin. Tarina laajenee suorastaan eeppisiin mittoihin kun Albert ja Eduoard päättävät yrittää lyödä rahoiksi epämääräisellä idealla, ja samalla Henri liikemiehenä yrittää omaa vedätystä kaatuneiden sotilastovereiden kustannuksella. 

Näkemiin taivaassa on kaikinpuolin yllättävä tarina. Pierre Lamaitre osaa taidokkaasta historian värittämisen ja lukija saakin nauttien seurata 1920-luvun Ranskan yhteiskunnan eläviä tapahtumia. Sivumäärältään lähes 600-sivuinen tarina on äärimmäisen rikas ja pursuaa sitä jännitystä, vauhtia, juonittelua, romantiikkaa ja myös raskaita ihmiskohtaloita. Vahva suositus. Tämä kirja on myös kirjailijan trilogian ensiosa ja onneksi kaikki kolme (Näkemiin taivaassa, Tulen varjot ja Tuhon lapset) on suomennettu ja löytyvät myös äänikirjapalvelusta. Erityisesti täytyy vielä mainita äänikirjan lukija, kaikkien tuntema näyttelijä niin näyttämöltä kuin TV:stä Antti Virmavirta joka nosti minun kohdallani äänikirjaluennan uudelle tasolle. Virmavirta eläytyy lukemiseen, käytännössä näyttelee kaikki eri hahmot muuttamalla äänensä ja lukijalle tästä tulee mieleen enemmänkin kuunnelma eri näyttelijöineen. Virmavirta hallitsee myös ranskankielen joka on jo pelkästään hatunnoston arvoinen suoritus! Joten jo pelkästään tästä syystä suosittelen tätä kirjaa. 

sunnuntai 14. maaliskuuta 2021

Chasing The Light

Oliver Stonen tuore viime kesänä julkaistu Chasing Light: How I Fought My Way into Hollywood From The 1960s to Platoon sopii kuin nakutettu kirjahyllyyni ja on itse asiassa ensimmäinen elokuva-alan muistelmateos hyllyssäni.    

Oliver Stone on nimenä varmasti tuttu niille jotka ovat vähääkään katsoneet Hollywood-elokuvia viimeisen 30 vuoden aikana. New York Upper East Siden kasvatti, 1946 syntynyt ranskalaisen äidin ja amerikkalaisen upseerin poika oli aina kiinnostunut kirjoittamisesta ja vaikka isä yritti taivutella poikaa aloittamaan ura rahoitusalalla, Oliverin sisäinen palo elokuvia kohtaan vei hänet traumaattisten Vietnamin viidakoiden kautta Yhdysvaltain länsirannikolle aikansa elokuvateon mekkaan. Tässä elämänkerran ilmeisen ensimmäisessä osassa Oliver avaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan 1960-luvulla, jotka johtivat kirjoitustöihin ensin 1970-luvun villiin New Yorkiin ja ollessaan "oikeassa paikassa, oikeaan aikaan", hänelle avautui työt käsikirjoittajana 1980-luvun Hollywoodissa. 

Kirjan sivuilla vilahtelee niin legendaarisia näyttelijöitä kuin oman sukupolvensa isoimmat elokuvaohjaajat ja kuvaa heitä rehellisen linssin läpi, hän myös selvästi koki elokuvauransa hyvin kuoppaisen alkutaipaleen tuskaisesti joka tietysti opetti tulevaa elokuvaohjaajaa valmistautumaan paremmin tulevaisuuteen. Ja kuin salaman iskusta, Oliver Stone voitti ensimmäisen Oscar-palkinnon päälle kolmikymppisenä elokuvasta Keskiyön pikajuna ("Midnight Express") parhaasta sovitetusta käsikirjoituksesta. Jatkoa seurasi kirjan loppusivuilla kun hän käsikirjoitti ja ohjasi Platoon - Nuoret sotilaat -elokuvan joka perustui hänen omiin Vietnam-kokemuksiin, ja siitä hän pokkasi parhaan ohjaajan Oscar-pystin vuonna 1986. Ja juuri Platoon on Oliver Stonelle kivulias kohta johon hän palaa siihen aina uudestaan ja uudestaan tarinassaan. Hän käsikirjoitti sen hyvin aikaisessa vaiheessa ja yritti saada sen valkokankaalle jo 1980-luvun alkupuolella mutta koki sen kanssa kirveleviä vastoinkäymisiä Hollywoodin koneiston käsittelyssä. Hän pääsi ns. Hollywoodin sisäpiiriin ja sen valtavan tuotantokoneiston korkealle tasolle käsikirjoittajana, mutta huomasin hyvin nopeasti että mikään ei ole helppoa kun valtaa käyttivät niin vaikutusvaltaiset tuottajat, studiopomot, elokuvaohjaajat ja jopa diivailevat elokuvatähdet. Käsikirjoittajia ei siis arvostettu, mutta hän oppi luovimaan tämän omanlaisen viidakon sisuksissa. 

Tämän ensimmäisen osan (toivottavasti) osalta lukija pääsevät tutustumaan tarkemmin hänen ensimmäisiin "isoihin töihin", kuten Midnight Express (käsikirjoitus ja Oscar-pysti) Scarface (käsikirjoittajana), Salvador (käsikirjoittajana ja ohjaajana) ja lopulta Platoon joka pokkasi neljä Oscaria. Unohtamatta ihan kelvollista rikoselokuvaa Year of the Dragon (käsikirjoitus) vuodelta 1985, jonka ohjasi Oliver Stonen nyt jo edesmennyt ystävä Michael Cimino.

1980-luvun kokaiinibuumi näkyi myös Hollywoodin illallisilla ja kutsuilla joka ei ohittanut Stonea ja hän onkin myös avoin hänen päihdeongelmistaan joiden kanssa hän paini vuosikausia. Oliver Stone on myös ollut henkilönä hyvin kiistanalainen poliittisista lausunnoistaan jotka ovat vähintään vasemmalle kallellaan ja se näkyy myös kirjan sivuilla. Hän on ollut ja pysyy edelleen äänekkäänä Yhdysvaltojen kriitikkona, oli kyseessä sosiaaliset ongelmat kuin Yhdysvaltojen toimiminen maailman poliisina.

Mikä sitten oli tässä kirjassa hyvää? Ensinnäkin se on kirjoitettu erittäin hyvin. Sitä ei ole haamukirjoitettu vaan se on Stonen omasta kynästä. Stone aloittaa lapsuudestaan ja kuljettaa elämäntarinaansa hyvin helppotajuisesti eteenpäin. Luonnollisesti mielenkiintoisin vaihe hänen elämässään on hänen Hollywood-vuotensa ja kaikki ne vastoinkäymiset ja lopulta nousut alansa huipulle palkittuna käsikirjoittajana ja elokuvaohjaajana. Ja nyt 74-vuotiaana hän ei ole pysähtynyt laakereilleen, hän on edelleen ajankohtainen taidokas elokuvaohjaaja ja äänekäs yhteiskunnan epäkohtien arvostelija, mikä tekee hänestä mielenkiintoinen henkilön. Toivottavasti kirjailija vielä tarttuu aiheeseen ja kirjoittaa jatko-osan mikä käsittelee hänen uransa toista puoliskoa.

lauantai 27. helmikuuta 2021

Tappotahti

Norjalaisen Harry Hole -dekkarisarjan ehtyessä päätin että minun oli lähdettävä uuden kirjasarjan matkaan. Olen päättänyt ottaa alustavaan testiin kaksi sarjaa kahdelta eri kirjailijalta, jotka ainakin osittain muistuttavat Harry Holen tarinoita: Harry Bosch (Michael Connelly) ja Jack Reacher (Lee Child). Molemmat hahmot ovat suosion osalta vähintään norjalaisen hengenheimolaisen tasolla. Harry Boschin edesottamuksia on saanut jo seurata kirjojen lisäksi myös TV-formaatissa kuusi kautta, ja se on osoittautunut erittäin laadukkaaksi vedoksi (esim. HBO Nordics). Jack Reacherista taas itse Tom Cruise on tehnyt kaksi elokuvaa, joiden jälkeen itse kirjailija pisti stopin jatko-osille ja on nyt päättänyt siirtää hahmon televisioformaattiin, syynä oli osittain fanien antama palaute. Jack Reacher TV-sarjan nappasi viime kesänä Amazon ja ensimmäinen kausi tulee aloittamaan juurikin tästä Tappotahti -kirjasta. Joten yli 100 miljoonan myydyn kirjan brändi on saamassa vahvan uudelleen käynnistyksen. Mielessä kävi myös Ian Rankinin Rebus -sarjakin mutta se jää nyt pois.

Ensimmäisenä yöpöydällä kävi Lee Childin Jack Reacher-sarjan pilotti (eng. "Killing Floor") vuodelta 1997, joka vaikuttaa olevan mukavan loputon kun jo 25 kirjaa on julkaistuna. Jack Reacher on oikeasti brittiläisen kirjailijan Jim Grantin luoma fiktiivinen hahmo entisestä armeijan sotilaspoliisista, joka pitkän armeijauran jälkeen päättää harjoittaa kiertolaisen elämää samalla joutuen kiperiin tilanteisiin pitkin poikin Yhdysvaltoja.

Tappotahti alkaa syvältä Yhdysvaltain Etelästä, pienestä fiktiivisestä Margrave kaupunkipahasesta jonka kohdalla Jack päättää hypätä pois bussin kyydistä ja seurata huhua jonka mukaan 1900-alkupuolella kuollut bluesmies Blind Blake olisi viettänyt aikaa tässä pienessä kaupungissa. Nautittuaan maittavan aterian kaupungin ravintolassa, hänet yllättäen pidätetään epäiltynä murhasta. Pidätyksen jälkeen Jack joutuu vedetyksi mukaan laajaan rikosvyyhteen jonka aikana lukija pääsee tutustumaan tähän yksinäiseen kulkijaan jokaisesta kulmasta.

Täytyy sanoa että Lee Child yllättää lukijan ei pelkästään tasaisen hyvänä kirjoittajana mutta yllättää täysin pitkän alun jälkeen, kun juoni ns. räjähtää oikeisiin mittoihin. Jack Reacherin murhasyytettä seuraa uusia vainajia ja lopulta paljastuu jopa laaja rahanväärennysoperaatio. Kirjailija pystyy kuitenkin pitämään vaivatta hyvin laajaa juonikuviota erinomaisesti hyppysissä ja availee sitä kerros kerrokselta kohti loppua, joka pitää lukijan penkin reunalla tehokkaasti. Kirjailija myös marsittaa näyttämölle värikäitä hahmoja joista osin tuli mieleen James Lee Burken kirjalliset rikolliset, unohtamatta romansseja jotka lukija tietää alusta asti romahtavan kun tarinan viimeisillä sivuilla maantie alkaa kutsumaan taas päähenkilöä. 

Kirjan jälkeen en yhtään ihmettele miksi Jack Reacheria halutaan nähdä niin isolla kuin pienellä ruudulla. Vaikka Lee Childin stereotyyppisen hahmon on nähnyt lukemattomia kertoja niin valkokankaalla kuin kirjojen lehdillä, kirjailija osasi tarinankerronnan taitavasti ja ehkä toi Jack Reacherin mukana pienen lisämausteen tähän ikiaikaiseen tarinaformaattiin. Ei huono ollenkaan.

sunnuntai 14. helmikuuta 2021

Anno Domini 2020

Vuosi 2020 oli kaikinpuolin poikkeuksellinen, ja oli mukava lukea uutisista että ihmiset ovat taas tarttuneet kirjoihin ja innostuneet lukemaan. Itselle lukuvuosi oli hyvin perinteinen 16 kirjalla, historianiteet tarjosivat sekoituksen ristiretkien historiaa Lähi-idästä, Toisen Maailmansodan muistelmia, Antiikin valtataistelua sekä kiehtova kuvaus ihmiskunnan ensimmäisestä maailmanympäri purjehduksesta

Toisaalla painoin menemään perinteisillä kirjasarjoilla; molemmat Harry Hole ja The Last Kingdom -sarjat etenivät parilla osalla vuoden aikana. Kirjapinoon eksyi jopa yksi Keltainen Kirjastolainen kun sain päätökseen Haruki Murakamin 1Q84 -tarinan. Unohtamatta ensi askeltani Star Warsin massiiviseen kirjallisuuteen.

Kirjavuosi toi myös uuden kategorian jonka osalta on tullut mukavasti kirjoja hyllyyn ns. muistelmat / henkilöhistoriikit joita viime vuonna edusti Edward Snowdenin oma Pysyvästi merkitty (eng. Permanent Record) jota suosittelen kaikille. Hyllyssä odottaa esim. niin B. Obaman, R. Oppenheimerin, J.Edgar Hooverin kuin Norman Borlaugin muistelmat / henkilöhistoriikit jotka kaikki ovat varmasti kiinnostavia.

Vuoden 2021 osalta positiivista on että luettujen kirjojen määrä tulee kasvamaan äänikirjojen myötä.

Tällä hetkellä yöpöydällä on elokuvaohjaaja Oliver Stonen Chasing Light joka on ensimmäinen osa muistelmista ja äänikirjaosastolla ranskalaisen Pierre Lemaitren Näkemiin taivaassa.

lauantai 13. helmikuuta 2021

Every Night I Dream of Hell

Malcolm Mackayn perkeleen synkkään Glasgow:n alamaailmaan on aina mukana palata.  Virallinen Glasgow-trilogia oli oli näyttävä sisääntulo jonka ensimmäinen osa The Necessary Death of Lewis Winter avasi lukijalle Glasgow:n väkivaltaisen alamaailman missä pienetkin virheet voivat maksaa hyvin paljon. Lyhykäisyydessään Mackayn Glasgow -trilogia esitteli lukijalle 29-vuotiaan Calum Macleanin, joka oli lyhyen elämänsä aikana noussut oman ammattinsa huipulle Glasgow alamaailman luotettuna liipasinmiehenä eli palkkatappajana. Erityisesti Peter Jamiesonin palkkaamana liipasinmiehenä, joka on yksi kaupungin pelätty rikollisjohtaja. Kolmen intensiivisen kirjan aikana Calum käy läpi erilaisia asiakaskohtaamisia, ja lopulta ammatin vaatima spartalaisen karu ja yksinäinen elämä tuntuu mahdottomalta ja Calum suunnittelee mutkikkaan paon Peter Jamieson otteesta kohti uutta aseetonta elämää.

Every Night I Dream Of Hell jatkuu ajallisesti mistä Calumin tarina päättyy ("Sudden Arrival Of Violence"). Peter Jamieson rikollisliiga on kokenut isoja kolauksia kun itse johtaja sekä hänen luotettu oikea käsi John Young on tuomittu vankilaan. Peter Jamiesonin johtaessa toimintoja vankilasta käsin, rikollisliiga on ajautunut haavoittuvaan asemaan ja on suorastaan vaarallisessa positiossa, ja siten alttiina fataalille hyökkäykselle. Glasgow:n alamaailman voimasuhteet ovat siis muuttumassa.

Kirjan päähenkilö on Peter Jamiesonin alainen Nate Golgan joka on organisaation keskiportaan tekijä, kokenut ja luotettu "turvallisuusasiantuntija". Hahmona perinteinen kookas järkäle, jolle rikollisten kunnia ja  rehellisyys on tärkeitä hyveitä. Hän myös tietää mitä pitää tehdä suojellaakseen työnantajaa ja hänen bisnestään. Naten elämässä vilahtelee myös pieni tytär joka asuu toisaalla, ja on luonnollisesti Naten elämän tarkoitus jota hän pyrkii suojelemaan kaikin tavoin. Tämä aspekti tuo pientä valoa muuten synkkään kokonaisuuteen.

Tarina alkaa keräämään kierroksia kun kaduilla liikkuvat huhut uuden rikollisjengin saapumisesta kaupunkiin nostavat yhä enemmän kysymyksiä ja nopeasti Naten ja hänen kollegoiden normaali työviikko saa jyrkän käänteen huonompaan kun organisaation keskiportaan työntekijä saa luodin takaraivoon hämärissä olosuhteissa. Alkaa kiihkeä syyllisten etsintä joka nopeasti eskaloituu reviirisodaksi. Mukaan eksyy myös Naten entinen tyttöystävä joka on myös hänen tyttärensä äiti, ja se nostaa entisestään panoksia tapahtumien suhteen.

Luin kirjailijasta kirjan jälkeen artikkeleita joissa monessa mainitaan kirjailijan niukkasanainen dialogi, ja tämä on itseasiassa totta. Se ei ainakaan meikäläistä haittaa ja se ehkä osaksi auttaa kirjailijaa rakentamaan intensiivisiä ja paineistettuja tapahtumakulkuja jotka purkautuvat väkivaltaisiksi. Nate Golgan hahmona on hyvin perinteinen jonka lukija voi kuvitella jurona, isona, brutaalina mutta hiukan hiljaisena kaverina joka kokeneena tietää paikkansa organisaatiossa, tietää mitä pitää tehdä tarvittaessa mutta samalla vaalii perinteisiä hyveitä kuten kunniaa ja rehellisyyttä. 

Toisaalla tarinassa kaikkia keinoja käyttävä uusi jengi maalaa eri sävyillä ja pullistelee nuorta voimaa joka ei piittaa mistään ja keskittyvät omien tavoitteiden röyhkeään saavuttamiseen. Tarina on täynnä näitä eri nyansseja ja se muistuttaakin pientä salapoliisitarinaa, missä arvuutellaan ja lopulta väkivaltaisesti selvitetään syylliset uuden jengin onnistuneeseen reviirivaltaukseen. Hieno ja mukaansa vetävä pikku tarina.

Seuraavaksi vuorossa onkin elämäni ensimmäinen Lee Childin Jack Reacher -tarina joka tuli korkattua äänikirjana ja sarja toimiikin hyvänä Harry Holen korvaajana. 

lauantai 30. tammikuuta 2021

Tyhjä valtaistuin

Bernard Cornwellin The Last Kingdom -sarjan kanssa alan olemaan samanlaisessa tilanteessa kuin Jo Nesbøn Harry Hole- kirjojen kanssa. Olen selvästi molempien osalta loppusuoralla. Joka on sinänsä sääli, molemmat ovat olleet kelvollisia ja pitkiä lukukokemuksia viimeisen 4-5 vuoden aikana. Ja tietysti Cornwellin kirjallisen tuotannon ansiosta, historialliset romaanit ovat jääneet pysyväksi osaksi lukupatteriani.

Sarjan kahdeksas kirja Tyhjä valtaistuin ("The Empty Throne") vie jälleen kerran lukijansa jatkuvassa myllerryksessä olevaan Britanniaan, jonka sisällä pienet ja suuremmat kuningaskunnat kulkevat vääjämättä pikku hiljaa kohti sitä lopullista mallia, missä saari on lopulta Englanti. Mutta ennen sitä Bernard Cornwellin 900-luvun alun Britanniassa ehtii tapahtua monta valtapoliittista mullistusta, ja valtapoliittinen on myös tämän tarinan lähtötilanne kun Uhtredin serkku ja Mercian kuningaskunnan hallitsija Aethelred tekee kuolemaa.  Kuolevan hallitsijan rinnalla on edesmenneen kuningas Alfredin tytär Aethelflaed, Uhtredin on-off rakastajatar ja Mercian kansan mielissä Mercian todellinen hallitsija. 

Kun tieto Mercian Aethelredin kituvasta kuolemasta kiirii pitkin maita ja mantuja, haaskapedot alkavat hitaasti kiertämään Mercian valtaistuinta odottaen sopivaa hetkeä iskulle. Vallanhimoiset Mercialaiset ylimykset, sotapäälliköt sekä Wessexin nuoren kuninkaan Edward kätyrit osallistuvat Witan-kokoukseen jonka tarkoitus on päättää seuraavasta kruunupäästä. Kuningatar ja Mercian todellinen johtaja Aethelflaed joutuu seuraamaan huolestuneena nopeasti etenevää vallansiirtoa joka on selvästi etukäteen päätetty, ja joka sisältää myös päätöksen kuningattaren siirtämisestä nunnaluostariin.

Witaniin kiiruhtaa myös Uhtred poikineen jotka ottavat jo kunnolla sivutilaa tarinassa. Kirjasarjan sankari Uhtred on jo vanhenemaan päin ja kärsii edellisen kirjan taistelun vammoista ja vaikuttaa tarinassa pitkän aikaa kuolevan myös näihin vammoihin. Hän kuitenkin pyöräyttää Mercian Witanin tapahtumat ympäri, ja aloittaa poikiensa & joukkojensa kanssa Witanin jälkeen hyvin perinteisen viikinkinjahdin ja matka vie joka Walesin puolelle missä hän ystävystyy paikallisen kuninkaan Hywelin kanssa. 

Tyhjää valtaistuin tarjoaa lukijallee taas tasaista laatutyötä, jonka tasaisuus kuitenkin alkaa jo ainakin allekirjoittanutta puuduttamaan.  Onneksi tämä tarina tuli nautittua äänikirjana jonka lukijana Aku Laitinen teki ihan laadukkaan työn.

Seuraavana jo luettuna odottaa aina loistava Malcolm MacKay skottirikollistarinallaan Every Night I Dream of Hell.

sunnuntai 17. tammikuuta 2021

Master & Apprentice

Disneyn The Mandalorian toisesta kaudesta inspiroituneena tartuin ensimmäiseen Star Wars -kirjaan joka ei ollut muuten helppo tehtävä, kiitos Star Warsin pitkän historian joka on luonut valtavan oman kaupallisen teollisuudenalan Disneyn kylkeen. Erilaisia Star Wars -tarinoita on julkaistu kirjallisessa muodossa päälle 400. Osan ollessa osa Disneyn virallista SW-kaanonia, ja loput ovat vanhan Expanded Universe ja nykyisen Legends-lipun alla täydentämässä SW-universumia. Joten valintani ei ollut helppo. Päädyin kuitenkin Claudia Grayn kirjoittamaan kaanontarinaan joka sijoittuu kahdeksan vuotta ennen Star Wars: Episode 1 The Phantom Menace -elokuvan tapahtumia. 

Kevyttä tieteiskirjallisuutta.. voisi kuvata Grayn rakentamaa tarinaa. Siinä ei ole mitään vikaa, mutta tarina on rakennettu mielestäni aika jäykäksi ja helposti ennalta arvattavaksi. Tarinassa siis tapahtumat sijoittuvat Pijal planeetalle jonne Jedi-mestari Qui-Gon ja hänen 17-vuotias oppipoikansa Obi-Wan Kenobi lähetetään neuvottelemaan tärkeästä sopimuksesta mutta tietysti kaikki ei mene suunnitellusti. Pijalissa lymyää vahva oppositiovoima joka aiheuttaa harmaita hiuksia planeettaa johtavalle monarkialle ja tulevalle sopimukselle.

Jos ymmärsin oikein niin kirja keskittyy suht keskinkertaisen tarinankerronnan rinnalla Qui-Gonin ja Obi-Wanin hiukan hankalaan keskinäiseen suhteeseen. Qui-Gon on saanut Yodalta kutsun liittyä arvovaltaiseen jedineuvostoon, mikä tarkoittaa että hänen pitää luopua Obi-Wanin koulutuksesta ja se kaihertaa mestarin mieltä. Pijalissa Qui-Gon tapaa myös vanhan jediystävänsä Raelin joka on asunut planeetalla useamman vuoden, kouluttaen ja suojellen planeetan kruunupäätä joka myös aiheuttaa omat ongelmat jedikaksikon tehtävälle. Obi-Wan on taas hyvin perinteinen keskenkasvuinen joka pyristelee Qui-Gonin koulutuksessa ja haluaa luonnollisesti osallistua ja tehdä enemmän. Eli hyvin kaukana siitä Obi-Wanista jonka olemme tottuneet näkemään Skywalker -elokuvasarjassa ja myös kohta Disneyn omassa TV-sarjassa joka puskee ulos 2021-2022. 

Hyvin helppoa ja nopeaa luettavaa, vaikkakin ei täydellistä. Mutta matkani jatkuu SW-universumissa ja seuraava tarina on lähes jo valittuna. Ennen sitä kuitenkin jotain täysin toisenlaista.

lauantai 16. tammikuuta 2021

Poliisi

Poliisi oli elämäni ensimmäinen äänikirja. Bookbeatin palvelu tuli korkattua joulun alla kuin vahingossa, kun tyttären piti lukea Agatha Christien Kuolema Niilillä osana koulutehtävää. Palvelu käytettävyys on tehty sujuvaksi ja helpoksi, joten päätin myös itse kokeilla

Ja kyllä, äänikirjat ovat käteviä joita voi kuluttaa autossa, kuulokkeissa lenkillä ja tai vaikka julkisissa. Mietin kuitenkin miten kirjan lukija äänenä saa lukijansa mukaan tarinaan, ja Poliisin osalta konkarinäyttelijä Jukka Pitkänen onnistuu siinä loistavasti. Jukan miellyttävästä äänestä kuulee että hän on tehnyt tätä jo pitkään ja tarinan lukeminen ääneen on varmaa ja tasaista.

Ensimmäinen fiilis Poliisin jälkeen oli että kirja on ehdottomasti HH-sarjan parhaimmistoa. Aaveen tapahtumista on kulunut tovi ja Harry on päättänyt lopettaa poliisin uran ja onkin opettajana Oslon poliisikorkeakoulussa.Harry on myös onnistunut pitämään Raakelin ja Olegin rinnallaan, joiden ansiosta poliisin työ on vaihtunut turvallisempaan elantoon. Kaikki siis vaikuttaa olevan täydellisesti.

Harry Holen 10. kirja alkaa siis pääsankarin osalta positiivissa merkeissä, viinapirukin on pysynyt poissa maisemista ja elämä on seesteistä. Harryn uusi elämä alkaa kuitenkin rakoilemaan unen lailla kun Oslon poliisi saa käsiinsä hankalan ja nopeasti eskaloituvan murhaketjun missä poliisi löydetään murhattuna vanhalta rikospaikalta. Sama tapahtuu nopeasti uudestaan ja Oslon poliisivoimat on helisemässä selkeästi vaikean tapaussarjan kanssa. Ja kuten arvata saattaa, poliisilaitoksen ollessa umpikujassa opettaja Hole kutsutaan apuun. 

Poliisi on tosiaan sarjan parhaimmistoa ja tarinassa lukijaa viedään kuin litran mittaa juonenkäänteiden viidakossa. Henkilögalleria on myös laaja kun kirjailija rakentaa suhteellisen haastavan oloisen tarinan, joka lopulta toimii loistavasti. Mukana on myös kirjalijan klassisia aineksia kuten brutaaleja murhaajia, erikoisia sivuhahmoja sekä tietysti viime metreille asti hyvin peitelty syyllinen, jota ainakin itse yritin kirjan edetessä turhaan arvata. Varoituksena mainitakoon että Poliisi on käytännössä suora jatko-osa Aaveelle joten tämä toimii paremmin jos on lukenut edellisen osan. 

Minulla on vuoden 2021 kunniaksi lukutahti poikkeuksellisesti kiihtynyt ja jonossa on kolme luettua kirjaa joista myöhemmin lisää. Nyt yöpöydällä kauan hyllyssä odottanut kiinalais-nobelisti Mo Yanin Viinamaa.