Hiukan on taas bloggaaminen tökkinyt ja jonossa on useampi kirja mutta eiköhän se tästä.
John Manin Saladin: The Life, The Legend and the Islamic Empire kohdalla planeetat olivat kohdallaan. Kirja osui tutkaani aivan sattumalta Akateemisen Kirjakaupan historian osastolla. Ja kun kirjan nimi selvisi, mietin nimeä muutaman sekunnin kunnes yhteys selvisi: Ridley Scottin loistava Kingdom of Heaven (huom. Director's Cut) missä temppeliritarit ja ristiretkeläiset puolustivat Jerusalemin kuningaskuntaa 1100-luvun Lähi-Idässä kun vastassa oli Egyptin ja Syyrian sulttaani Saladin (tai Salah ad-Din) armeijoineen. Vaikka Ridleyn Scottin elokuvan keskiössä oleva Saladin esitettiinkin kirjailijan mukaan päin prinkkalaa, Saladinin tarina on kuitenkin äärimmäisen kiehtova.
Maapallolla ei ole montaa paikkaa jolla olisi yhtä verinen historia ja räjähdysherkkä nykytilanne kuin Lähi-idällä (Lähi-idällä tarkoitan nyt sen keskiosia). Ja jos haluaa ymmärtää sen välillä aika kaaottista nykytilaa, on hyvä ottaa muutama pidempi askel historiassa taaksepäin ja pysähtyä esimerkiksi 1000-luvun alkumetreille jolloin muinainen Lähi-itä kävi läpi hämmästyttävän samanlaista poliittista tilannetta kuin 1000 vuotta myöhemmin. Syyria, Palestiina (nyk. Israel) ja Egypti muodostivat sunnimuslimien valtakunnan jonka vastapuolella idässä oli shiiamuslimien valtakunta. Jos ohitetaan näiden ryhmittymien uskonnolliset erimielisyydet, heillä oli kuitenkin yhteinen vihollinen joita ohjasi paavit, myös omien uskonnollisten syiden varjolla. Eurooppalaisten laumat tunkeutuivat Lähi-itään kerta toisensa jälkeen lähes 200 vuoden ajan määränpäänä Pyhä maa ja Jerusalem.
Saladin syntyi 1130-luvun loppupuolella Irakin pohjoisosassa kurdilaiseen perheeseen. Hänen nuoruus osui juuri ensimmäisen ja toisen ristiretken ajanjaksoon, jotka myös ohjasivat hänen kasvuaan kohti sotilasuraa. Sotilasura oli myös luonnollinen suunta nuorelle Saladinille ja hän siirtyikin setänsä Asad al-Din Shirkuhin siipien suojaan joka oli kenraalina Nur ad-Dinin (Damaskoksen ja Aleppon emiiri) joukoissa. Saladinin setä ja Nur ad-Din siivittävät ja koulivat tehokkaasti nuoresta sotilaskomentajasta taistelukentillä nousevan uratähden.
Kun Saladinista puhutaan ja luetaan, pelkkä hänen komea sotilasuransa ei ole päällimmäinen asia. Hän on oli kuuluisa myös ritarillisuudestaan, keski-ajalla kehittyneestä käytöskoodistosta sekä syvästä uskonnollisesta omistautumisesta. Unohtamatta koko elämän kestäneestä halusta ajaa länsimaalaiset pois Lähi-idästä. Varsinkin ritarillisuus nousee useampaan otteeseen kirjassa esille ja siitä on monia esimerkkejä pitkin Saladin elämää. Ja esimerkit ja niiden vaikutukset vain moninkertaistuivat Saladinin ollessa vallan huipulla kun hän käytännössä hallitsi Lähi-itää Pohjois-Irakista aina Egyptin rannoille. Eräässä ritarillisuuden esimerkissä Saladin joukkoineen piiritti suurta kaupunkia, jonka hallitsija sai tuta koko Saladinin armeijan voiman: tuhansittain joukkoja joita säesti aikansa huippuunsa viritetyt piirityskoneet jotka syytivät ympäri vuorokauden jatkuvalla syötöllä muureja tuhoavia ammuksia. Eräänä piirityspäivänä kaupungin hallitsija lähetti Saladinille viestin, missä hän selitti että hänellä on hääyö tulossa ja toivoi että Saladin ei tuhoaisi hääyöhön liittyvää tornia. Saladin vastasi että hän varmistaa henkilökohtaisesti että piiristyskoneet eivät pommita kyseistä tornia sinä yönä ja hän piti lupauksensa. Lopulta kaupunki antautui.
Saladin myös suojeli ja kohteli naisia ja lapsia kunnioittavasti myös jos kyseessä oli vihollisten perheenjäseniä. Hän myös armahti panttivankeja vaikka panttivankien ja niihin liittyvät lunasrahat olivat aikansa merkittävä tulonlähde joukkojen ylläpitämiseksi. Ja tämä oli lopulta myös Saladinin heikoin kohta joka nosti sisäpoliittisia paineita ja jäi omanlaiseksi pysyväksi heikkouden merkiksi varsinki mainekkaalle uralle. Saladin liikkui vuosia pitkin itäistä Lähi-idän valtakuntaansa, pohjoisesta etelään armeijansa kanssa, ja tuhosi niin sisäpoliittisia vastustajiaan kuin kurmuutti kovalla kädellä ristiretkeläisiä, ja se ehkä kuuluisimmat kohtaamiset ristiretkeläisten kanssa liittyivät Jerusalemiin jotka löytyvät myös siitä Ridley Scottin elokuvasta.
Ja kun aika koitti Saladin siirtyä ajasta ikuisuuteen, hänen teot vajaan 60-vuotisen elämän aikana heijastuivat laajalti aina nykyaikaan asti. Hän oli aikansa harvoja sotilasjohtajia joita kunnioitettiin ja arvostettiin läntisessä maailmassa. Hänestä kirjoitettiin kirjoja tulevina vuosisatoina ja etenkin muslimimaailmassa Saladinia arvostetaan edelleen korkealle. Hänen kotkatunnuksensa on mm. esillä useiden Lähi-Idän maiden virallisissa tunnuksissa, hänen mukaansa on nimetty jopa alue Pohjois-Irakissa unohtamatta hänen symbolista vaikutusta loputtomassa Lähi-Idän kriisissä. Saladin on mielenkiintoinen teos jos on kiinnostunut hiukan katsomaan syvemmälle Lähi-Idän historiaan.
John Manin Saladin: The Life, The Legend and the Islamic Empire kohdalla planeetat olivat kohdallaan. Kirja osui tutkaani aivan sattumalta Akateemisen Kirjakaupan historian osastolla. Ja kun kirjan nimi selvisi, mietin nimeä muutaman sekunnin kunnes yhteys selvisi: Ridley Scottin loistava Kingdom of Heaven (huom. Director's Cut) missä temppeliritarit ja ristiretkeläiset puolustivat Jerusalemin kuningaskuntaa 1100-luvun Lähi-Idässä kun vastassa oli Egyptin ja Syyrian sulttaani Saladin (tai Salah ad-Din) armeijoineen. Vaikka Ridleyn Scottin elokuvan keskiössä oleva Saladin esitettiinkin kirjailijan mukaan päin prinkkalaa, Saladinin tarina on kuitenkin äärimmäisen kiehtova.
Maapallolla ei ole montaa paikkaa jolla olisi yhtä verinen historia ja räjähdysherkkä nykytilanne kuin Lähi-idällä (Lähi-idällä tarkoitan nyt sen keskiosia). Ja jos haluaa ymmärtää sen välillä aika kaaottista nykytilaa, on hyvä ottaa muutama pidempi askel historiassa taaksepäin ja pysähtyä esimerkiksi 1000-luvun alkumetreille jolloin muinainen Lähi-itä kävi läpi hämmästyttävän samanlaista poliittista tilannetta kuin 1000 vuotta myöhemmin. Syyria, Palestiina (nyk. Israel) ja Egypti muodostivat sunnimuslimien valtakunnan jonka vastapuolella idässä oli shiiamuslimien valtakunta. Jos ohitetaan näiden ryhmittymien uskonnolliset erimielisyydet, heillä oli kuitenkin yhteinen vihollinen joita ohjasi paavit, myös omien uskonnollisten syiden varjolla. Eurooppalaisten laumat tunkeutuivat Lähi-itään kerta toisensa jälkeen lähes 200 vuoden ajan määränpäänä Pyhä maa ja Jerusalem.
Saladin syntyi 1130-luvun loppupuolella Irakin pohjoisosassa kurdilaiseen perheeseen. Hänen nuoruus osui juuri ensimmäisen ja toisen ristiretken ajanjaksoon, jotka myös ohjasivat hänen kasvuaan kohti sotilasuraa. Sotilasura oli myös luonnollinen suunta nuorelle Saladinille ja hän siirtyikin setänsä Asad al-Din Shirkuhin siipien suojaan joka oli kenraalina Nur ad-Dinin (Damaskoksen ja Aleppon emiiri) joukoissa. Saladinin setä ja Nur ad-Din siivittävät ja koulivat tehokkaasti nuoresta sotilaskomentajasta taistelukentillä nousevan uratähden.
Kun Saladinista puhutaan ja luetaan, pelkkä hänen komea sotilasuransa ei ole päällimmäinen asia. Hän on oli kuuluisa myös ritarillisuudestaan, keski-ajalla kehittyneestä käytöskoodistosta sekä syvästä uskonnollisesta omistautumisesta. Unohtamatta koko elämän kestäneestä halusta ajaa länsimaalaiset pois Lähi-idästä. Varsinkin ritarillisuus nousee useampaan otteeseen kirjassa esille ja siitä on monia esimerkkejä pitkin Saladin elämää. Ja esimerkit ja niiden vaikutukset vain moninkertaistuivat Saladinin ollessa vallan huipulla kun hän käytännössä hallitsi Lähi-itää Pohjois-Irakista aina Egyptin rannoille. Eräässä ritarillisuuden esimerkissä Saladin joukkoineen piiritti suurta kaupunkia, jonka hallitsija sai tuta koko Saladinin armeijan voiman: tuhansittain joukkoja joita säesti aikansa huippuunsa viritetyt piirityskoneet jotka syytivät ympäri vuorokauden jatkuvalla syötöllä muureja tuhoavia ammuksia. Eräänä piirityspäivänä kaupungin hallitsija lähetti Saladinille viestin, missä hän selitti että hänellä on hääyö tulossa ja toivoi että Saladin ei tuhoaisi hääyöhön liittyvää tornia. Saladin vastasi että hän varmistaa henkilökohtaisesti että piiristyskoneet eivät pommita kyseistä tornia sinä yönä ja hän piti lupauksensa. Lopulta kaupunki antautui.
Saladin myös suojeli ja kohteli naisia ja lapsia kunnioittavasti myös jos kyseessä oli vihollisten perheenjäseniä. Hän myös armahti panttivankeja vaikka panttivankien ja niihin liittyvät lunasrahat olivat aikansa merkittävä tulonlähde joukkojen ylläpitämiseksi. Ja tämä oli lopulta myös Saladinin heikoin kohta joka nosti sisäpoliittisia paineita ja jäi omanlaiseksi pysyväksi heikkouden merkiksi varsinki mainekkaalle uralle. Saladin liikkui vuosia pitkin itäistä Lähi-idän valtakuntaansa, pohjoisesta etelään armeijansa kanssa, ja tuhosi niin sisäpoliittisia vastustajiaan kuin kurmuutti kovalla kädellä ristiretkeläisiä, ja se ehkä kuuluisimmat kohtaamiset ristiretkeläisten kanssa liittyivät Jerusalemiin jotka löytyvät myös siitä Ridley Scottin elokuvasta.
Ja kun aika koitti Saladin siirtyä ajasta ikuisuuteen, hänen teot vajaan 60-vuotisen elämän aikana heijastuivat laajalti aina nykyaikaan asti. Hän oli aikansa harvoja sotilasjohtajia joita kunnioitettiin ja arvostettiin läntisessä maailmassa. Hänestä kirjoitettiin kirjoja tulevina vuosisatoina ja etenkin muslimimaailmassa Saladinia arvostetaan edelleen korkealle. Hänen kotkatunnuksensa on mm. esillä useiden Lähi-Idän maiden virallisissa tunnuksissa, hänen mukaansa on nimetty jopa alue Pohjois-Irakissa unohtamatta hänen symbolista vaikutusta loputtomassa Lähi-Idän kriisissä. Saladin on mielenkiintoinen teos jos on kiinnostunut hiukan katsomaan syvemmälle Lähi-Idän historiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sana on vapaa. Spammaajat kärsivät kurjan kuoleman.