Alkuvuoden lukemiset

Siitä onkin jo hetkinen kun viimeksi kirjoitin. Lukukone meinasi kokonaan pysähtyä alkuvuodesta kun keskeytin pari kirjaa lupaavan alun jälkeen. Kolmen kappaleen probleema tuli kuitenkin luettua joka oli yhtä loistava kuten muistin ja tällä kertaa vielä suomeksi, joka vain paransi kokemusta.

Laajensin jopa kirjahyllyä joten minulla on vihdoinkin ainakin pieni pätkä arvokasta hyllytilaa, ja se onkin varattu osittain näytelmille ja ensimmäinen näytelmä David Mametilta onkin jo löytänyt paikkansa. 

C.J. Sansom yllätti kolmisen vuotta sitten Dominion -kirjallaan joka oli piristävä vaihtoehtohistoriatarina ehkä jo liiankin kuluneesta aiheesta. Kirjailija kuitenkin osoitti tarinallaan vahvat taitonsa värittää ja kuvata mennyttä aikaa ja siten sementoi paikkansa meikäläisen historiallisten romaanien lukujonossa, kylki kyljessä Bernard Cornwellin kanssa. C.J. Sansom ei tunneta Dominionista vaan Shardlake-sarjasta joka alkoi vuonna 2015 ja se vie lukijan 1500-luvun alkupuolen Englantiin ja seuraa tutkivan lakimiehen Matthew Shardlaken edesottamuksia. Ja eihän tämä jätä historiallisten romaanien ystäviä kylmäksi. Vaikka tätä automaattisesti suoraan vertaa Umberto Econ "Ruusun nimi" klassikkoon niin ei se sille häviä. Shardlaken  1500-lukulainen yhteiskunta on täynnä surkeita ihmiskohtaloita, vallanhimoisia aatelisia ja tietysti hiukan reppana ja idealistin oloinen itse Shardlake, kyttyräselkäinen lakimies joka saa tehtäväkseen tutkia munkkiluostarissa tapahtunutta murhaa. Henrik VIII:n Englanti on tämän tarinan kohdalla tietysti täydessä myllerryksessä kun "kuuden vaimon" kuningas on aloittelemassa kuuluisaa uskonpuhdistusta ja jonka toimet ovat myös tämän tarinan ytimessä.

Alkuvuodesta meni myös Neil Gaimanin oma veto Pohjoismaisesta mytologiastamme Pohjoisen mytologia joka sukeltaa syvälle pääosin Islannissa 1000-luvun alkupuolella syntyneisiin tarustoihin. Neil Gaimanin tulkinnassa seikkailee tutut Odin, Thor (joka on popularisoitu yleisesti ihan omalle tasolleen), Loki, Freija ja lukuisat muut jumalat ja jumalattaret. Kirja koostuu lyhyistä tarinoista joissa taruston päähenkilöt joutuvat erilaisten haasteiden eteen. Sanoisin että ei ehkä sitä parasta Gaimania, omasta mielestäni hän on parhaimmillaan omassa kirjallisessa universumissaan. Pohjoisen mytogian ehkä parasta antia oli tämän myyttisen maailmankaikkeuden luomisen tarina missä Gaiman mielikuvitus ja tarinointi on kirjan parasta antia.