perjantai 20. toukokuuta 2022

Ancillary Justice

Ann Leckien tarinassa lähtökohta on perinteistä tieteiskirjallisuudesta poikkeava; tarinan keskiössä on tekoäly joka hallitsi aikaisemmin suurta avaruusalusta tuhansia vuosia, ja nyt se on rangaistuksena sidottuna vain yhteen ihmiskehoon. Tarinan tarjoilemassa galaksissa hallitsee Radchin imperiumi, joiden avaruusaluslaivastoa hallitsevat erilaiset tekoälyt, jotka ohjailevat valloitusarmeijana, maailmasta toiseen, ihmisisotilaita etäohjauksella. Jotka ovat varastoitu avaruusaluksiin, ilman persoonaa, vähän kuin zombiearmeijana. Tätä imperiumia ohjailee totalitaarisella otteella Lord of the Radch, Anaander Mianaai.

Tarina keräytyy auki suurten tapahtumien jälkeen; Radchin yksi avaruustaistelualus Justice of Toren on räjähtänyt, ja alusta hallinnut AI pääsi kuin ihmeen kaupalla pakenemaan Ancillary-sotilaan kehossa. Justice of Toren räjähdykseen liittyi Radch-yhteiskunnan sisällä vellova sisäpoliittinen kuohunta, jonka keskiössä on Anaander Mianaain, joka on myös AI, sirpaloituminen kahdeksi tietoisuudeksi jotka taistelevat vallasta. Lukija arvaa aika nopeasti että Justice of Toren AI, nyt nimeltään Brec, aloittaa klassisen kostoretken.

Vaikka juoni on yksinkertainen, kirjalija on onneksi tähdännyt korkealle ja kirjan sivut täyttyvätkin tämän militanttisen ja totalitaarisen imperiumin toimista, tavoista, kulttuurin kuvaamisesta. Ainakin itse tarinan alkutaipaleella havahduin kirjailijan käyttämiä She/Her -termejä, jotka kuvasivat hahmojen sukupuolettomuutta. Brecin tarina poukkoilee niin historiassa konetietoisuutena kuin nykyhetkessä, haavoittuvana ihmishahmona joka etsii sopivaa kulmaa ja reittiä Radch imperiumin ytimeen, Anaander Mianaain luokse. Tässä trilogian ensimmäisessä osassa kirjailija käsittelee selkeän laajasti luomaansa synkän oloista dystopiaansa, joka on kaikinpuolin ainakin meikäläisen makuun, ja ansainnnut kasan palkintoja. 


lauantai 12. maaliskuuta 2022

Sota ja rauha, osa 1

Sota ja rauha, tuo kolossaalinen Leo Tolstoin teoskokonaisuus on lähes 2000 sivullaan normilukijalle piiitkä ja kärsivällisyyttä vaativa projekti jo pelkästään yli 580 hahmollaan. "Onneksi" se on palasteltu meille hiukan hitaammille lukijoille sopivasti kahteen niteeseen, joten lukija voi nauttia (edelleen aika massiivisista niteitä) osa kerrallaan. 

Alunperin suunnittelin että ostaisin ja tutustuisin näitä venäläisiin klassikoihin vasta eläkepäivillä, mutta pitkälti hetken mielijohteesta ostin tämän ensimmäisen osan Turusta Tarjouskirjakauppa Pikku- Sammakon valikoimasta. Jos joskus piipahdat Turussa niin suosittelen käymään tässä Kustannusyhtiö Sammakon kivijalkamyymälässä. joka on piristysruiske suomalaisen kivijalkakirjakauppojen valikoimassa. Onneksi Suomesta vielä löytyy muitakin kuin Suomalaisen Kirjakaupan standardoituja valikoimia, jotka tuovat mieleen enemmänkin McDonaldsin.

Sota ja rauhan keskiössä seurataan viiden venäläisen aatelissuvun edesottamuksia Pietarin ja Moskovan salongeissa ja maatiloilla 1800-luvun alkupuolella. Hahmoleegiossa vastaan tulee niin aitoja kuin fiktiivisä hahmoja, ja lukijan eteen marssitetaankin loputon liuta ruhtinaita ja ruhtinattaria joiden elämänvaiheet tuntuu koostuvan loputtomista tanssiaisista, illallisista, maineesta ja tietysti hyödyllisistä naimakaupoista. Sinänsä siinä ei ole mitään vikaa, Venäjän aateliston elämä todenäköisesti olikin juuri sellaista. Tarina ilmeisesti pohjautuukin osittain kirjailijan omakohtaisiin kokemuksiin. 

Eurooppa tietysti eli kiivaita aikoja tarinassa kun Bezuhovit, Bolkonskit, Rostovit, Kuraginit ja Drubetskojen aatelissuvut elämä pyörähtelee Moskovan ja Pietarin toinen toistaan hienoimmissa illanvietoissa, tietysti korkealla venäläisten arkitodellisuudesta. Venäjän kerman kunnian tavoittelu keskittyy Eurooppaa repivän Napoleonin sotaan, joka imee mukaansa aatelissukujen nuoria vesoja.

Täytyy nyt alkuun sanoa että jätin kirjan kesken. Jaksoin painaa läpi yli puolet ensimmäisestä osasta (n. 900 sivua) mutta sitten iski päälle turnausväsymys. Tolstoi osasi kyllä kirjoittaa ja myönnän että tämä on yksi maailman kirjallisuuden isoja klassikoita mutta tarina oli hiukan liian ameebamainen, joka venyi ja venyi joka suuntaan. Hahmoja varten olisi pitänyt olla mukana oma hakemisto kuvauksineen, koska ainakin itse jouduin välillä pysähtymään ja ihmettelemään että kuka kukin oli. Tarina muutenkin tuntui välillä aika päämäärättömältä, ja kaikenlainen kosiskelu ja romantiikka (hyi, tyttöbakteereja) alkoi väsyttämään. Olen ehkä liikaa lukenut viime vuosina dekkareita, tieteiskirjallisuutta ja steriiliä historiaa :(.

Ehkä tämä siirtyy eläkeprojektiksi. Yöpöydällä on jo vuosia mielessä ollut Ann Leckien Ancilliary Justice joka teki vuonna 2013 tieteiskirjallisuuden historiaa voittamalla kaikki suurimmat tieteiskirjallisuuden Hugo-, Nebula-, ja Arthur C. Clarke -palkinnot. 

sunnuntai 13. helmikuuta 2022

Anno Domini 2021

Vuosi 2021 kahlasi eteenpäin COVID-viruksen hidastama, joka kuitenkin sisälsi ennätysmäärän luettuja kirjoja, kiitos siitä äänikirjojen.

Kirjavuoteni alkoi perinteisesti Bernard Cornwellin The Last Kingdom -sarjalla, kun kohdalla oli sarjan kahdeksas osa. Uhtred on tarinassa jo vanhempi mies, ja hänen rinnallaan jo taistelee Uhtredin pojat ja yhdessä he kohtaavat jälleen kerran niin sisäpoliittista viäntöä kuin viikinkien invaasiota. 

Kirjavuoteeni mahtui myös uusi kirjasarja, kun aloitin Lee Childin yli 20 kirjaa sisältävän Jack Reacher-sarjan. Josta itse asiassa on nyt tuore TV-sarja Amazonin streaming-palvelussa. Entisen sotilaspoliisin kulkurielämää kuvaavan kirjasarjan pilotti oli vahva aloitus, pirun hyvin rakennetun juonen ansiosta. Luin myöhemmin kirjasarjan toisen osan, joka ei ihan yltänyt pilotin tasolle.

Jatkoin myös henkilöhistoriikkisarjaani, kun vuorossa oli tuore Oliver Stonen, toivottavasti jatkoa saava Chasing the Light. Oliver Stone on henk. koht. suosikki elokuvaohjaajista ja käsikirjoittajista ja kirja onkin täynnä Stonen mielenkiintoisia muistoja pitkin poikin uransa alkuvaihetta.  

Vuonna 2021 sain päätökseen 6 vuotta kestäneen luku-urakan Harry Holen tarinoiden parissa. Näillä näkymin kirjailija ei palaa Harry Holen pariin, joten kirjat jättivät loppuunpalaneesta oslolaisesta rikostutkijasta hienon muistijäljen,

Pitkän tauon jälkeen tartuin myös Jens Lapiduksen kirjoihin, VIP-huone ei pettänyt ja ylsi Snabba Cashin tasolle. 

Historian puolelle valitsin kirjan Aleksanteri I elämästä, jolla oli suuri vaikutus Suomen historiaan, jatkoin myös Yhdysvaltojen historian kahlaamista S.C.Gwynnen Empire of the Summer Moon, joka kertoi Komanssi-intiaanien surullisen mutta hyvin tutun tarinan. 

Vuosi sisälsi myös sekalainen määrä vanhoja tuttuja ja uusiakin. Kokonaisuudessaan hyvin onnistunut kirjavuosi.


lauantai 22. tammikuuta 2022

Keisari II, Kuninkaiden kuolema

Conn Iggulden jatkaa Gaius Julius Caesarin nuoruuden kuvaamista tässä Keisari-sarjan toisessa osassa. Kirjan alussa tuleva diktaattori on ansaitsemassa kannuksiaan Välimerellä kunnes joutuu merirosvojen vangiksi. Gaius miehineen saavat järjestetyksi lunnaat ja selviävät hädintuskin vankeudesta. Alkaa takaa-ajo jonka päätteeksi Gaius ja hänen miehensä kostavat merirosvoille ja saavat haltuunsa mittavan merirosvoaarteen joka luo Gaiukselle selkeän tien takaisin Roomaan ja paikan loputtomassa vallan tavoittelussa. Lopulta Gaiuksen ja Brutuksen tiet kohtaavat vuosien tauon jälkeen ja parivaljakko muodostaa vaarallisen poliittisen voimakaksikon Rooman poliittisella näyttämöllä. Tarinan viimeisillä askeleilla nähdään myös Spartacuksen tähdenlento.

Kevyttä seikkailukirjallisuutta, ehkä liian kevyttäkin omaan makuuni.Täytyy sanoa että tämä kirja oli myös samalla viimeinen äänikirjani. BookBeatin tarjonta kävi yksinkertaisesti liian kapeaksi minulle, versus mitä siitä palvelusta maksoin.

Seuraava kirja onkin isompi puristus; Leo Tolstoi, Sota ja Rauha Osa 1. Päälle 900 sivua venäläistä kirjallisuutta jonka olin jo päättänyt jättää eläkeprojektiksi mutta päätin haastaa itseni.

Chaos

Tom O'Neill on pitkän linjan kirjailija ja tutkiva journalisti joka julkaisemalla Chaos: The Truth Behind the Manson Murders löi itsensä läpi julkisuuteen. Projektina tämä kyseinen kirja ei ole ollut sieltä lyhyemmästä päästä; kirjailija aloitti yhden Yhdusvaltojen tunnetuimman murhatapauksen parissa jo vuonna 1999, kun hän vastentahoisesti otti vastaan työtehtävän sen aikaiselta työnantajalta kirjoittaa kolmen kuukauden aikana perusartikkelin Charles Mansonin murhista koska tapahtumista oli kulunut lähes 30 vuotta. 

Lyhykäisyydessään Charles Manson oli 1960-luvun loppupuolella nuorisokultin johtaja jonka kannattajat suorittivat Los Angelesissa elokuussa 1969 murhaketjun, missä uhriksi joutui mm. aikansa yhden kuuluisimman elokuvaohjaajan Roman Polanskin yhdeksännellä kuulla raskaana olevan vaimo ja elokuvatähti Sharon Tate. Nuoret murhaajat (kolme naista ja yksi mies) saatiin kiinni, tuomittiin kuolemaan ja lopulta tuomiot muutettiin elinikäisiksi tuomioiksi. Kulttijohtaja Charles Mansion myös vangittiin ja lopulta hän kuoli vankeudessa vuonna 2017. 

Vuonna 1999 toimittajana Tom O'Neill teki työtä käskettyä ja alkoi käymään läpi aikansa kalleimman oikeudenkäynnin tapahtumia apunaan oikeudenkäynnin viralliset asiakirjat ja esimerkiksi oikeudenkäynnin syyttäjän Vincent Bugliosin 1970-luvulla kirjoittama jo nyt aihepiirin klassikoksi nousseen Helter Skelter -kirjan, ja ensimmäisten taustatutkimuksen aikana alkoi heräämään kysymyksiä..

Jos nyt totta puhutaan, niin kirjan yli 400 sivua on pikkutarkkaa salapoliisityötä ja siitä tulee mieleen lukija joka joutuu valtavan informaatiopyörremyrskyn sisälle. Käytännössä lukija saa esimakua siitä mitä kirjailija kävi läpi ensin tehdessään artikkelia (3 kuukauden projekti), joka lopulta muuttui yli 20 vuotiseksi pakkomielteeksi. Mutta kaikinpuolin kiehtovaa luettavaa. Kirjan voi yrittää palastella kolmeen isompaan aihealueeseen; ensin on syväluotaava sukellus Mansonin "perheen" suorittamiin murhiin ja niihin liittyviin henkilöihin, ympäristöön ja itse oikeudenkäyntiin. Toisena on lähes mystinen hahmo Charles Manson itse ja kolmantena Yhdysvaltojen tiedustelupalvelut, ja niihin liittyvät laittomat kotimaan operaatiot kuten esimerkiksi CHAOS tai MK-Ultra. Ja kuin ihmeenkaupalla kirjailija pystyy melkein yhdistämään Mansonin murhat JFK:n ja RFK:n murhiin. Hän pystyy loogisesti osoittamaan yhteyden mutta ilman lopullisia todisteita, ja hän luonnollisesti myöntää sen. Kirja onkin täynnä tällaisia loogisia osoituksia kun Tom O'Neill kerää haastatteluita aikalaisilta ja todisteita ja lukijan pitääkin vähän väliä miettiä sitä foliohatun vetämistä päähän.

Heitetään muutama hieno esimerkki. Kirjassa toimittaja pystyy osoittamaan että Sharon Taten murhapaikkaa oli muutettu murhan jälkeen. Murhapaikkaan liittyi myös kadonnut filmi mikä ilmeisesti sisälsi kyseenalaista materiaalia elokuvatähdestä, tämän vahvisti kirjailijalle entinen poliisi joka näki filmin poiston murhapaikalta. Mukaan kun tulee tiukasti haastatteluista kieltäytyvät Sharon Taten ja Roman Polanskin lähipiiri, huumeiden myyjiä jotka pyörivät myös tässä Hollywood-kermassa niin juoni vain tiivistyy. 

Toinen yksi lempipaljastuksista on tietysti tiedusteluorganisaatiot jotka ainakin omasta mielestäni, käytännössä pitivät Charles Mansonia osana MK-Ultra -projektin koekaniinina. Charles Manson, pikkurikollinen joka vaivoin osasi lukea ja kirjoittaa, mies joka oli viettänyt suurinman osan nuoruudestaan ja aikuisiästään vankiloissa osasi ja pystyi täysin aivopesemään huumeilla (LSD) ja käytöksellään alle puolessa vuodessa nuoret murhaajat tekemään täysin poikkeuksellisen brutaalin joukkomurhan. Tämä on yksi asia jonka kirjailija nosti esille. Foliohattu alkaa tarttumaan lukijan käteen kun kirjailuja ohjaa selvitystään vahvasti kohti San Fransiscoa ja siellä erityisesti Haight-Ashbury Free Medical Clinic -nimiseen sairaanhoitoyksikköön, joka tarjosi maksutonta sairaanhoitoa. Kirjailija osoittaa että tämä Charles Mansonin perheen käyttämä klinikka olikin CIA:n pöytälaatikkoyksikkö joka samalla teki tutkimuksia LSD:n osalta. Kirjan loppupuolella tarinan keskiöön nousee CIA:lle työskennellyt lääkäri joka jo 1960-luvulla teki läpimurron ns. aivopesun saralla, missä hän pystyi muuttamaan potilaan muistia poistamalla tiettyjä tapahtumia. Kirjailija ei pystynyt lopulta ilmatiiviisti yhdistämään Charles Mansonia ja lääkäriä toisiinsa. Todellisen tvistin kirjailija heittää kun hän pystyy selvittämään että kyseinen lääkäri tapasi Jack Rubyn vankilassa, miehen joka ampui Lee Harvey Oswaldin.

Kirjan tietomäärä on valtava, ja se aiheuttaakin pientä lukuväsymystä. En tiedä onko kirjailijalla suomalaista alkuperää koska kirja on hieno osoitus suomalaisesta sisusta. Aloitat kirjoittamaan hyvin perinteistä artikkelia 30 vuotta sitten tapahtuneesta murhasarjasta, teet hiukan taustatyötä ja huomaat että jokin tapahtuneessa ei nyt täsmää. Ja sitten pohdit pitäisikö tutkia lisää, vai jatkaa ja kirjoittaa perusartikkeli loppuun. Lopulta päätät sittenkin kaivaa hiukan tietoa enemmän ja alat tippumaan tähän hyvin syvään ja synkkään kaninkoloon. 

Mielenkiintoinen kirja joka saa mielikuvituksen hyrräämään ylikierroksilla. 

tiistai 16. marraskuuta 2021

Keisari I, Rooman portit

Brittiläinen Conn Iggulden on uusi tuttavuus joka on tuttu nimi kirjakauppojen hyllyissä, ja hän kirjoittaa historiallisia romaaneja niin Antiikin Roomasta, Tšingis-kaanista, Englannin Ruusujen Sodasta kuin muinaisista kreikkalaisista. Kirjailijalla on siis laaja historiallisten romaanien portfolio. Nimensä mukaisesti Keisari I, Rooman portit aloittaa viiden kirjan pituisen sarjan Antiikin Rooman kuuluisimmasta valtiomiehestä Julius Caesarista. Sarja kattaa niin nuoruuden isänsä maatilalla kuin kuoleman Rooman senaatin lattialla 55 vuotiaana diktaattorina.

Totuushan on että Gaius Julius Caesarin lapsuudesta ja nuoruudesta ei paljoakaan tiedetä, mutta jos se sivuutetaan Iggulden on luonut kovin menevän ja toimivat tarinan tulevan diktaattorin lapsuudesta joka on tämän sarjan pilotin pääasiallinen näyttämö. Gaius varttuu isänsä maatilalla Rooman ulkopuolella ja joutuu loikkaamaan aikuisuuteen suuren orjakapinan myötä kun hänen isänsä surmataan puolustaessaan maatilaa. Iggulden vie tarinallaan lukijoita halki Rooman kun Gaius ja hänen läheiset ystävänsä pääsevät vallassa olevan konsuli Gaius Mariuksen siipien suojaan kunnes Mariuksen arkkivihollinen Lucius Cornelius Sulla nousee valtaan surmattuaan Mariuksen. Tästä alkaa Gaius Julius Caesarin maanpako ja sotilasura kohti vallan huippua.

Conn Iggulden osaa kyllä historiallisten romaanien kirjoittamisen ja olin positiivisesti yllättynyt ja Petri Hantun vahva kertojaääni vie tarinaa eteenpäin tasaisella tahdilla. 

Dyyni

Dyyni-trilogialla oli nuoruudessani samanlainen mielikuvituksen nyrjättävä vaikutus kuin Taru Sormusten Herralla. Frank Herbertin klassikosta minulla on myös elävä muistikuva missä makaan kesällä vanhassa keltaisessa teltassa, lapsuudenkotimme pihapiirissä isojen koivujen varjossa ja luin kirjastosta lainaamaani Dyyniä. Ja nyt vaikka kirjahyllyssäni on alkuperäinen trilogia käännettynä versiona pokkareina kasarilta, Akateemisesta Kirjakaupasta lähti matkaan paksu näyttävä englanninkielinen nide mikä sisältää tämän alkuperäisen trilogian.

En tiedä onko tästä tieteiskirjallisuuden klassikosta enää mitään sanottavaa. Varsinkin kun Denis Villeneuven tuore filmatisointi on nostanut trilogian puolikkaan kaikkien tietoisuuteen. Tietysti se on positiivinen asia kun Dyyniä jopa näkee nyt pokkarina Prisman hyllyssä, joten toivottavasti elokuva saa ihmiset tutustumaan alkuperäisteokseen ja tietysti innostaa lukemaan enemmän kirjoja!

Varsinkin nämä ensimmäiset itsensä Frank Herbertin kirjoittamat teokset ovat analysoitu läpikotaansa, mutta itse eniten pidin kirjailijan luomasta kirjallisesta universumista. Dyynin feodalistinen, 23 000 vuoden päässä oleva keisarijohtoinen yhteiskunta, vastapainona aatelissuvut jotka hallitsevat imperiumia joka kattaa satoja valovuosia linnunradastamme. Eihän tässä sinänsä mitään uutta ole mutta Herbert on osannut rakentaa niin rikkaan kehystarinan Atreides-suvun kohtalonjuoksun ympärille että lukija ei voi kuin hämmästellä kun tarina vie eteenpäin. Ben Gesseritin juonitteleva sisarkunta, avaruutta taittavat Navigoijat tai Arrakis-planeetan hiekkadyyneissä sukeltavat hiekkamadot, kaikki nämä ja paljon muuta avaavat lukijalle ainutlaatuisen lukukokemuksen. Mitä tulee tähän kyseiseen englanninkieliseen versioon niin täytyy sanoa että vaikka ennen kirjaa näin Dennis Villeneuven onnistuneen elokuvasovituksen, kirjan dialogi oli kerrassaan loistavaa ja mukaansa tempaavaa. Suosittelen kirjaa kaikille.

Äänikirjapuolella on menossa Conn Iggulden Keisari II, kuninkaiden kuolema ja yöpöydällä Tom O'Neill Chaos: The Truth Behind The Manson Murders joka äkkiseltään menisi vahvasti foliohattuosastolle mutta onkin kiehtova tositarina sinnikkään tutkivan journalistin 20 vuotisesta matkasta selvittää Charles Mansonin vuonna 1969 masinoima Tate-LeBianca -murhasarja, jonka virallinen totuus onkin täysin toisenlainen..