tiistai 19. lokakuuta 2021

Synkkä metsä

Tieteiskirjallisuus on jäänyt (jälleen kerran) liiankin vähäiseen osaan loputtomassa lukujonossani, kun The Expanse -sarja kulkee hitaasti eteenpäin ja Marko Kloosin Frontlines -saagakin pitäisi jatkaa. 

Joten kun minun yleinen tieteiskirjallisuus/elokuvamakuni on enemmän kallistunut älykkään ja mielikuvituksen räjäyttävän scifin puolelle, unohtamatta Marko Kloosin tapaista militaristista otetta, Liu Cixinin suorastaan eeppinen trilogia on kuin kaataisi bensaa allekirjoittaneen nälkäisen mielikuvituksen liekkeihin. Trilogia on yksinkertaisesti vaikuttava.

Synkkä Metsä starttaa ihmiskunnan näkökulmasta kovin surkeista lähtökohdista; trilogian ensimmäisessä osassa aliensivilisaatio Trisolar lähetti valovuosien päästä avaruusaluslaivaston kohti aurinkokuntaamme, jolla ei ole mielessä rauhanomainen kohtaaminen ihmiskunnan kanssa. Aikaa invaasioarmeijan kohtaamisen on reilut 400 vuotta. Maapallolle on kuitenkin jo saapuneet Trisolarin salaperäiset etujoukot Sofonit, nanomittakaavan tekoälylliset sabotöörit jotka ovat onnistuneet pysäyttämään ihmiskunnan fysiikan perustutkimuksen, ja sen myötä tekninen kehitys joka auttaisi ihmiskuntaa taistelemaan 4 valovuoden päässä lähestyvää valloittaja-armeijaa vastaan, vaikeutuu huomattavasti. 

Kirjan alussa 400 vuoden päästä saapuva vihamielinen invaasio on ilmoitettu julkisuuteen, ja tutunlaisesti maailma kipuilee pakokauhun rajamailla ja yhteistyön puutteesta; isot ja kehittyneet valtiot ovat panostamassa valtavia rahamääriä avaruuden tutkimukseen ja avaruusteknologiaan joilla pyritään aloittamaan vuosisatoja pitkä matka kohti tähtiä, pakoon valloittaja-armeijan tieltä. Tarina aloittaa pitkälti ensimmäisen osan jälkimaisemissa ja jatkuu siitä missä YK:n johdalla perustetaan pieni ydinjoukko ("Seinänkohtaajat") miettimään ratkaisua tulevaan kohtaamiseen. Ryhmän jäsenillä on myös poikkeukselliset resurssit käytettävissään. 

Liu Cixin on laittanut tässä trilogian toisessa osassa selvästi isomman vaihteen silmään joka pitää lukijan suu auki tarinan ollessa valtavan oloinen. Enää ei puhuta salaisesta radioteleskoopista Kiinan syrjäseudulla joka lähetti kutsuvan viestin ulkoavaruuteen, ja lopulta sai vastauksen ulkoavaruudesta. Nyt tarina on globaali ja tarinan se kiehtovin osa on miten ihmiskunta pääsee sille kehityksen tasolle, että se on valmis kohtaamaan Trisolarin avaruuslaivaston. Ja tätä peruskysymyksen eteenpäin potkimista seurataan eri Seinäkohtaajien ryhmän jäsenten kautta yli 200 vuoden ajan. Osa ryhmästä valitsee välillä keinotekoisen jäädytyksen ja heidät herätetään kymmenien vuosien jälkeen uudelleenjohtamaan kehitystä, aina kun tietyt kehitysvaiheet on saatu ratkaistua. Ja kello tietysti naksuttaa koko ajan eteenpäin. Lopulta tarina keskittyy pitkälti yhden kiinalaisen tiedemiehen suunnitelmaan ja lukijan eteen tuodaan tulevaisuuden noin 200 vuoden päässä oleva todellisuus ja missä tämä suorastaan vähäpätöinen tiedemies avaa Synkän Metsän -teorian, joka on huomioitu nykyään vahvana Fermin paradoksin selittäjänä. Kirjailijan teoria on nykyään huomioita jopa tieteellisillä sivustoilla, ja on tietysti kiehtova teoria miksi emme ole jo löytäneet elämää ulkoavaruudesta. Olemmehan syytäneet radiosignaaleja avaruuteen jo yli 100 vuoden ajan.

“The universe is a dark forest. Every civilization is an armed hunter stalking through the trees like a ghost, gently pushing aside branches that block the path and trying to tread without sound. Even breathing is done with care. The hunter has to be careful because everywhere in the forest are stealthy hunters like him. If he finds another life — another hunter, angel, or a demon, a delicate infant to tottering old man, a fairy or demigod — there’s only one thing he can do: open fire and eliminate them.”

Tarina päättyy todelliseen cliffhangeriin jonka päättää viimeinen Kuolema on ikuinen -teos. Itse en uskonut että Kolmen kappaleen probleema jälkeen tarina voi siitä enää kasvaa mutta kirjailija oli selvästi eri mieltä. Mieletön tarina joka mielestäni pistää Liu Cixinin nykyajan tieteiskirjallisuuden kovimpaan kärkeen.

Ja tieteiskirjallisuudella jatketaan kun aloitin Dyynin -trilogian noin 30 vuoden tauon jälkeen.

maanantai 18. lokakuuta 2021

Mykkä kuolema

Olen odottanut tätä Volker Kutcherin kirjaa pokkariversiona mutta sitä ei näytä ilmestyvän. Onneksi BookBeat on jälleen kerran ollut tarkkana kun kirja löytyy valikoimasta. Kutcherin Gereon Rath -dekkarisarja osuu kaikinpuolin puoleensavetävälle aikakaudelle. Berliini 1930-luvun alkumetreillä on kuin muutkin Euroopan valtioista ja vaikka Suuri sota on takanapäin, Berliinin kaduilla vaeltaa laumoittain sodan runtelemia miehiä, nälkäisiä lapsia.  Vastapainona on jatkuvasti kuohuva poliittinen kartta, jonka välillä verisetkin tapahtumat kuin enteilisivät lähivuosina tapahtuvaa myllerrystä. 

Nuori komisario Geren Rath saa tällä kertaa käsiinsä vaikeaselkoisen murhan missä kuuluisa mykkäfilmitähti Betty Winter kuolee traagisessa onnettomuudessa kesken kuvausten. Rikospaikkatutkimus antaa selvän vihjeen että kyseessä saattaakin olla murha, Samaan aikaa Berliinin hylätyistä elokuvateattereista alkaa löytymään kuolleena useampi mykkäfilminäyttelitär, joilta on poistettu äänihuulet. Berliinin poliisi on siis kiireinen.

Nostan hattua kirjailijalle siitä kaikesta värikkäästä ajankuvauksesta tarinan ympärillä. Vuoden 1930 Berliini on elämää pursuava monikansallinen pääkaupunki joka tällä kertaa keskittyy suurta murrosta läpikäyvän elokuvateollisuuden tapahtumiin. Mykkäelokuva on saamassa Berliinissä rinnalleen vahvan kilpailijan äänielokuvista joka aiheuttaa kohinaa elokuvatekijöiden ja tuottajien keskuudessa. Poliisin päätutkimusten lisäksi nuori komisario taiteilee myös isälle tehdyn lupauksen kanssa, missä Gereon tulee vedetyksi Kölnin korkean tason politiikkaan. Naisasiat polkevat paikallaan kun ensimmäisestä osasta tuttu Charlie on jatkanut matkaa opiskeluiden pariin.

Tarinan pääjuoni ei ole kummoinen, mielestäni parasta antia on kuitenkin Berliinin poliisin sisäiset valtakamppailut ja juonittelut. Äreät poliisipäälliköt ja Gereonin työkaverit tuovat omaa väriä muutoin aika perinteiseen juoneen. Kirjassa oli myös yllättävän vähän politiikkaa jota odotin, tietäen että koko Saksan poliittinen kartta mullistuisi muutaman vuoden sisällä. Mutta kaikinpuolin mukavaa luettavaa varsinkin kaikille historiasta kiinnostuneille joten toivottavasti Bazar Kustannus jatkaa Volker Kutscherin kirjojen suomentamista.

lauantai 4. syyskuuta 2021

Ristinolla

Minulla ei ollut minkäänlaisia suunnitelmia aloittaa jälleen kerran uutta dekkarisarjaa, mutta niin vain Ian Rankin 24 osainen John Rebus -sarja tarttui puhelimeen BookBeatista. Rebus-seikkailujen pilotti oli myös mukavan tiivis ja lyhyt - sivumäärältään 239 sivua.

Ristinollassa seurataan keski-ikäistä John Rebusta, joka on Edinburghin rikospoliisin ylikonstaapeli, jonka elämä on tutusti hiukan vinksallaan; eronnut, alkoholisoitunut ja kärsien vanhan sotilasuran aikaisista koettelemuksista.

Sarjan pilotissa eletään 1980-luvun loppua kun John Rebus kollegoineen joutuu ratkomaan varsin haasteellista murhasarjaa, missä nuoria tyttöjä on kidnapattu ja lopulta löydetty kuristettuna. 

Tarinassa kirjailija on sävyttänyt Edinburghin synkin sävyin, odotetusti. Rebus on elämään väsynyt kehäraakki poliisiksi joka yrittää tasapainoilla elämänsä alamäessä PTSD-oireiden ja arjen välillä. Nuoruudessaan Rebus romahti henkisesti SAS-erikoisjoukkojen koulutuksessa ja tapahtuneen johdosta hänelle pedattiin paikka rikospoliisista.

Tämän ensimmäisen osan tarkoitus on ollut selvästi esitellä Rebus ja hänen lähipiirinsä lukijalle. Joten väkisinkin lukija tuntee että murhasarjan tutkinta on hiukan sivujuonena. Eikä siinä ole mitään vikaa; Ian Rankin avaa perusteellisesti Rebuksen karille ajaneen avioliiton, ja tämän vaikean suhteensa tyttäreensä. Estraadille tuodaan myös Rebuksen veli joka tasapainoilee hypnotisointiesiintyjänä ja huumeiden välittämisen välillä, lukijalle tulee myös tutuksi sekalainen seurakunta Edinburgin rikollisia, virkaintoinen reportteri joka uskoo pystyvänsä todistamaan että Rebuksen veljekset pyörittävät suurta huumerinkiä ja tietysti Rebuksen vaikeat on-off parisuhteet eri naisten kanssa.

John Rebus -kirjoja on tosiaan julkaistu jo vuodesta 1987 ja tämä pilotti oli virkistävä jo kokonsa puolesta. Tarina oli kompakti ja tiivis ilman rönsyilyjä. Ja kyllä, John Rebus -sarja tulee pysymään ainakin äänikirjoina lukulistallani muiden dekkarien, kuten Robicheauxin, Reacherin, C. Striken ja Rathin rinnalla.

lauantai 28. elokuuta 2021

Empire of the Summer Moon

Siitä on vierähtänyt hetki aikaa kun luin viimeksi Pohjois-Amerikan historiasta. Empire of the Summer Moon: Quanah Parker and The Rise and Fall of the Comanche Tribe osui tutkaani Joe Roganin podcastista minkä vieraana oli itse kirjailija S.C.Gwynne.

Historiallinen kehys on kaikille tuttu; Yhdysvaltojen historiassa Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen kohtelu on ollut ja tulee pysymään isona mustana ja verisenä tahrana. Nämä pääosin metsästäjä-keräilijä -kansat kansoittivat mantereen tuhansia vuosia ennen eurooppalaisten tuloa, ja kaikki tietävät mitä tapahtui kun eurooppalaiset maahanmuuttajat ja intiaanit kohtasivat kohtalokkaasti varsinkin 1800-luvulla. Arviolta 10 miljoonasta intiaanista on nyky-Amerikassa jäljellä 6 miljoonaa, erilaisia heimoja on tunnustettu vajaa 600 ja joka neljäs alkuperäiskansojen edustaja elää köyhyysrajan alapuolella. Unohtamatta sitä että Yhdysvaltojen intiaanit ovat edelleen maan köyhin kansanosa. Osa heimoista taipuivat ja siirtyivät käskystä reservaatteihin 1800-luvulla, omaksuivat valkoisen kulttuurin ja perinteet, laittoivat lapsensa kouluihin ja aloittivat maanviljelyksen jos se oli vain mahdollista.

Sitten oli heimoja jotka eivät taipuneet. Niitä edusti vahvasti vaeltavat tasankointiaanit ja varsinkin Komanssi-intiaanit joiden elämä riippui paljolti tasankojen biisonilaumoista. Heidän maansa ("Comancheria") oli myös valtava; se kattoi yhtenäisen alueen aina Pohjois-Meksikosta, halki Itä-Teksasin aina Kanadan lumiselle rajalle, ja tätä aluetta asutti lukuisat biisonilaumoja seuraavat komanssiheimot, Tästä Yhdysvaltoja halkovan alueen pohjalta ja tasankointiaanien elämäntavasta tulee myös kirjan nimi Empire of Summer Moon. 

Kirja sisältää laajan katsauksen komanssien historiaan myös heimon valtavaan vaikutukseen nuoren valtion lännen laajenemisyrityksiin. Kirjailija käy läpi merkittävimmät tapahtumat joiden kautta komanssit nousivat todelliseksi "uhaksi" joka huomioitiin aina valtion johdossa 1800-luvun puolenväliin mennessä. Heimona komanssi-intiaanit joutuivat puolustuskannalle jo 1600-luvulla espanjalaisten toimesta, jonka johdosta myös koko sodankäynti tasangoilla muutti muotoaan; espanjalaisten tuomat Iberialaiset Mustangi-hevoset muuttivat komanssit Yhdysvaltojen historian (ja myös koko maailman) taidokkaimmiksi hevosmiehiksi. Kirjassa S.C. Gwynne keskittyy pitkälti komanssien viimeiseen kamppailuun 1800-luvun puolenvälin tienoilla, missä komanssit olivat myös yksi viimeisimmistä heimoista jotka taipuivat vääjäämättömän kohtalon edessä.

Komanssien 1800-luvun tarina vilisee loputtomia yhteenottoja länsi-Teksasin uudisasukkaiden välillä. Se kertoo myös yhden edelleen olemassa olevan viranomaisen tarinan joka perustettiin komanssien uhan takia: Texas Rangers, jonka alkuhistoria oli kirjan toinen mielenkiintoinen aihealue. Texas Rangers joka on edelleen vahva viranomainen, perusti Teksasin uudisasukkaat kun valtio ei pystynyt suojelemaan rajaseutujen ja ennen kaikkea niiden alueiden uudisasukkaita jotka joutuivat kohtaamaan komanssien vaeltavia soturilaumoja jotka varastivat hevosia, raiskasivat naisia, tappoivat perheitä, ja tilaisuuden tullen ottivat naisia ja lapsia orjikseen. Nuori Texas Rangers oli ryhmittymänä löysä kokoelma sekalaisia karjapaimenia ja sotilaita joille ei välttämättä edes maksettu palkkaa, mutta joiden elämäntapa muistutti enemmän seikkailijoita jotka halusivat metsästää intiaaneja. Vapaa-aikanaan he aiheuttivat närkästystä juopottelemalla ja yleistä häiriötä aiheuttamalla. Mutta Texas Rangers kehitti nuoren ja vahvan johdon avulla ainutlaatuisen tavan vastata komanssien uhkaan; he käyttivät intiaanijäljittäjiä, opettelivat komanssien tavan taistella hevosia käyttäen ja ehkä suurin muutos tapahtui kun 1840-luvulla vielä tuntematon liikemies ja keksijä Samuel Colt sai Texas Rangerin asiakkaakseen ja testaamaan legendaarista kuudestilaukeavaa revolveria jonka jälkeen taistelu komansseja vastaan alkoi tasapainottumaan. 

Kirjan toinen vahva osa kertoo pitkälti traagisen tarinan niistä uudisasukkaiden lapsista ja naisista jotka joutuivat komanssien kaappaamaksi, ja niistä kirja seuraa 9-vuotiasta Cynthia Ann Parkeria joka lapsena todisti komanssien hyökkäystä suvun Fort Parker -linnoitukseen, sukulaistensa brutaalia murhaamista ja lopulta Cynthian elämä muuttui peruuttamattomasti osaksi komanssien heimon elämää. Hänet adoptoitiin heimon sisällä ja hän eli ja kasvoi komassi-intiaaniksi. Cynthia lopulta meni nuorena naimisiin komanssipäällikön kanssa, ja synnytti viimeisenä komanssi-intiaanipäällikönä pidetyn Quanahin joka lopulta johdatti viimeiset intiaanit rauhan polulle ja reservaattielämään. Quanahin äidin kohtalo oli myös sydäntäsärkevä kun hänet kaapattiin aikuisena takaisin ja pakotettiin valkoisten maailmaan. Cynthia kärsi alusta loppuun ja kaipasi takaisin tasangoille oman kansansa pariin ja lopulta kuoli.   

Empire of the Summer Moon on pitkälti odotetun surullinen kuvaus Yhdysvaltain alkuperäiskansojen kohtalosta. Komanssien tarina on myös hyvin kaksijakoinen; päälllimäisenä lukijalle jää kuva komansseista heimona jotka olivat kuuluisia heidän raakamaislaisista teoistaan joita länsimaalainen ei pysty ymmärtämään, ja toisaalta tasankointiaanit edustivat sitä elämäntapaa mitä edelleen ihaillaan. Elämää suuren aurinkoisen taivaan alla, seuraten vapaana suuria biisonilaumoja. Vaikuttava historiankirja kaikin puolin.  

Käen kutsu

En ole edelleenkään lukenut yhtäkään Harry Potteria. Ne eivät ole yksinkertaisesti kiinnostaneet vaikka koko sarja löytyykin tyttäreni kirjahyllystä. Kuitenkin olen nähnyt Cormoran Strike -nimisen sarjan HBO:lla, joka herätti kiinnostukseni tähän J.K. Rowling aliasnimellä kirjoittamaan dekkarisarjaan. TV-sarjassa ja kirjassa seurataan lontoolaisen yksityisetsivän Cormoran Striken edesottamuksia. Lähtötilanmne ei ole tietenkään mikään uusi ja nyt täytyy sanoa että olen viime vuosina törmännyt kirjallisuudessa enemmän kuin yhteen elämänsuuntansa menettäneeseen etsivä/poliisiin, jotka omien sisäisten demoniensa kamppailun rinnalla onnistuvat ratkaisemaan monimutkaisiakin rikoksia.

Cormoran Strike ei siten oikeastaan eroa Dave Robicheauxista, Harry Holesta, Jack Reacherista tai Ian Banksin synkkämielisestä John Reebusista (työn alla). Unohtamatta James Ellroyn aivan toisella tasolla eläviä äärikorruptuneita poliiseja. Tällainen dekkarien lähtötilanne vaikuttaa siis erittäin suositulta. Mutta se ei vähennä J.K. Rowling kykyä kirjoittaa varsinkin toimivaa tarinaa ja laajalle ulottuvaa juonta joka pitää lukijan tehokkaasti pihdeissään.

Käen kutsu ensimmäisenä Cormoran Strike -kirja sisältää kaksi isompaa elemettiä: se kuvaa ansiokkaasti Cormoran Striken taustan ja parisuhdekiemurat. Hän on on Afganistan sodan veteraani, toisen jalan menettänyt entinen sotilaspoliisi joka yrittää ponnistella pitääkseen pienen etsivätoimistonsa pystyssä. Entinen sotilaspoliisi on muuttunut oluen ja roskaruoan ystäväksi jonka jalanmenetystä ja siihen liittyviä fyysisiä haasteita J.K. Rowling jaksaa muistuttaa lukijalle jopa hiukan liikaa. Cormoranin tarinassa on tietysti myös epäonnistuneita parisuhteita ja kirjan alkupuolella toimistoon tuleva uusi, nuori sihteerikkö piristää Cormoranin muuten aika synkkää elämää. TV-sarjaa seuraavat fanit tietävät mihin tämä lopulta on johtamassa. Ei ole vaikea arvata.

Kirjan ytimessä Cormoran tutkii nuoren supermallin kuolemantapausta mikä on jo todettu itsemurhaksi, mutta uhrin velipuoli haluaa että tapaus tutkitaan perinpohjaisesti. Ja näistä lähtökohdista Cormoran pääsee sukeltamaan niin julkimoiden mallimaailmaan, jonka raadollinen elämästä ei puutu juonenkäänteitä.

J.K. Rowling kirjoittaa hyvin, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Kirjan hahmot ovat mielenkiintoisia ja TV-sarjan fanina Cormoran jää pysyvästi äänikirjoina listalle. Suosittelen.




lauantai 21. elokuuta 2021

Cibola Burn

The Expanse kirjallisen sarjan jatkamista olen nyt lykännyt tarpeeksi, edellisestä kun on aikaa on jo muutama vuosi. Toisaalla haluaisin katsoa The Expanse TV-sarjan 4. tuotantokauden Amazonilta joka ainakin osittain perustuu tähän kirjaan. 

Sarjan edellisessä osassa kapteeni James Holden ja Rocinanten miehistö jatkoivat luovimista Maan, Marsin ja OPA:n välillä  muodostuneen räjähdysherkässä tilanteessa joka oli valmis käynnistämään täysimittaisen sodan aurinkokunnassamme. Lopulta kuin tilauksesta aurinkokuntaamme myllertänyt alien protomolekyyli rakensi valtavan portin joka osoittautui madonreiäksi toiseen galaksiin tai galakseihin. 

Cibola Burn jatkuu siitä kriisistä missä iso osa ihmiskunnasta on päättänyt pyrkiä läpi portaalista ja aloittaa matkan kohti tuhansia tuntemattomia planeettoja. Ensimmäisenä kohteena on Ilus planeetta minkä pinnalle on jo asettunut pieni uudisasukkaiden ryhmä ja joiden rinnalle on myös asettunut Royal Charter Energy korporaation tiedemiesyhteisö joka pyrkii tutkimaan planeettaa ja sen pinnalta löydettyjä alien-rakennelmia.

Tietysti näiden kahden ryhmittymän yhteiselo ei suju suunnitelmien mukaan, ja James Holden miehistöineen saa pyynnön OPA:n Fred Johnsonilta ja YK:n Chrisjen Avasaralalta siirtymään planeetalle ja rauhoittamaan konflikti.

Tarina on aika perinteinen ja pitkälle ennalta arvattava, mutta James S.A. Coreyn takana oleva kirjailijakaksikko saa pidettyä tarinan vetävänä ja nälkäinen tieteiskirjallisuuden lukija saa mitä halusikin. Tarina on myös ryyditetty tutulla kierolla politikoinnilla ja alien protomolekyylin historia aukeaa jälleen kerran hiukan enemmän. Ja tuli se 4. tuotantokausikin kirjan jälkeen katsottua Amazon Primelta joka ei myöskään pettänyt, vaikka TV-version tekijät olivat päättäneet tehdä isojakin muutoksia ja poikkesivat aikalailla kirjan tarinasta. Cibola Burn oli myös jälleen kerran muistutus siitä että pitäisi lukea enemmän tieteiskirjallisuutta..

tiistai 27. heinäkuuta 2021

Veitsi

Kaikki loppuu aikanaan. Olen lukenut Harry Holen edesottamuksista vuodesta 2015 ja nyt näyttää siltä että Jo Nesbø pitää taukoa sarjasta. Sinänsä sääli koska kirjasarja oslolaisesta ihmisrauniosta oli maineensa ja yli 40 miljoonan kirjan veroinen - helposti.

Veitsen tarina myös viittaa siihen että sarja kohtaa loppunsa kun Harry herää verisenä murhatun vaimonsa Raakelin vierestä muistinsa menettäneenä. Lukijan säpsäyttävä tarinan alku käynnistää pitkän ja koko sarjan yhden parhaimman tapahtumakulun jossa riittää jännitystä ja mielen nyrjäyttäviä juonenkäänteitä alusta loppuun. Tappoiko Harry Raakelin brutaalisti veitsellä pitkän ravintolaillan jälkeen vai lavastettiinko Harry pirullisen nerokkaasti? Tätä kysymystä pyöritellään tarinassa viime metreille asti ja loppuratkaisu yllättää yhtä paljon kuin tarinan lähtötilanne. Tarinassa pyörittää juonimyllyä tuttuja hahmoja edellisistä kirjoista kuten vankilasta vapautunut sarjaraiskaaja Svein Finne ja mukana ovat myös Harryn kollegat Oslon poliisista kuin keskusrikospoliisin katkerat etsivät jotka kantavat kaunaa Harrylle. Ja kuin ihmeen kaupalla Harry tuo polvilleen lyöty, alkoholisoitunut tarinassa työtön poliisi navigoi tarinan läpi hengissä. Hieno lopetus (?) sarjalle.

Lähes haikein mielin on todettava että en koskaan uskonut että luen pohjoismaalaista crime noir -tyylilajia kunnes sain ensimmäisen Harry Hole -kirjan joululahjaksi kaikki muuttui. Nyt kuitenkin edessä on muut rikoskirjallisuuden luottokirjailijani; Lee Child, James Lee Burke ja uusimpana James Ellroyn tuorein, joka odottaa kirjahyllyssä This Storm.