VIP-huone

Viimeisin (ja ainoa) kirjani Jens Lapidukselta on Snabba Cash, jonka luin vuonna 2014. Kirjan ollessa Lapiduksen läpimurtoteos, VIP-huone aloitti vuonna 2014 Top Dog -trilogian joka on kirjailijan toinen kirjasarja ja varmasti myös menestynein. VIP-huone jatkaa samalla sävelellä kuin kirjailijan läpimurtokirja, joka ei ole ihme koska se näyttää hyvin toimivan. 

Tarinaan on leikattu mukaan Ruotsin yhteiskunnasta kaikki ne ääripään edustajat jota Lapidus käytti myös Snabba Cash -kirjassaan. Löytyy ne itseriittoiset Tukholman rikkaat Östermalmilaiset jotka halveksivat keskiluokkaa, tarinassa on myös mukana on myös superenergiset nuoret sliipatut liikemiehet ja liikejuristit, eli nousukkaat jotka polttavat kynttiläänsä molemmista päistä. Fokuksena vain ja ainoastaan menestyminen ja raha. Ja toisessa laidassa kansankodin häviäjät eli maahanmuuttajat, tässä tarinassa ne ovat entisiä Jugoslaaveja jotka vaikuttavat olevan automaattisesti joko vankilassa tai väkivaltaisia rikollisia.

Tarina alkaa kun Emelie Jansson, tukholmalaisen ökyjuristitoimiston juniorijuristi saa poikkeuksellinen tehtävän, kun hänen pomonsa pyytää Emelieta selvittämään hänen ystävänsä pojan Philip Schalen katoamista. Philip on yksi Tukholman liikemiespiirien nousukkaista, tunnettu railakkaasta elämästään ja nyt hän on kadonnut. Toisaalla Tukhomassa Teddy Maksumici on päässyt vankilasta. Teddy kuului ennen tuomiotaan paikalliseen rikollisorganisaatioon ja kahdeksan vankilavuoden jälkeen hän on päättänyt pysyä kaidalla tiellä. Työttömänä ja kouluttamattomana se on lähes mahdoton tehtävä. Tapahtumat etenevät kun kirjailija juoksuttaa tarinaa tuttuun tapaansa; välillä käydään muistoissa ja historiassa ja palataan seuraamaan useamman henkilön tapahtumia varsin tapahtumarikkaan Tukholman eri kerroksissa. Tarina nytkähtää kunnolla liikkeelle kun Emelie ja Teddy lopulta kohtaavat ja parivaljakko alkaa tosissaan tutkia kadonneen miehen tapausta. 

Sen enempää spoilaamatta, en tiedä korostaako kirjailija tarinoillaan tarkoituksellisesti Tukholman ja samalla Ruotsin yhteiskunnan selkeän räikeää eriarvoisuutta. Ei pelkästään varallisuuden osalta, vaan myös ihonvärin osalta. Jos sinulla ei ole sinisiä silmiä tai vaalea tukkaan niin sinulle on jaettu jo valmiiksi huonot kortit. Tähän samaan aiheeseen tarttuu tuoreen Snabba Cash Netflix-sarjan tekijätkin NYT -haastattelussaan. Pidin lopulta tarinasta ja tämä meni onneksi "laatuäänen" (Jukka Pitkänen) kanssa nopeasti.

In the Electric Mist with Confederate Dead

Dave Robicheaux -sarjan kuuden kirja, ei uskoisi. Meikäläinen alkaa melkein, lähes pikku hiljaa kipuamaan kohti James Lee Burken tuotannossa puolta väliä joka ihan melkein häämöttää horisontissa (sarjan 23. kirja on juuri tulossa ulos). Vaikka kirjailija huitelee jo iän puolesta yli kahdeksassakymmennessä, se ei näytä hidastavan julkaisutahtia. 

Louisianan pienen New Iberian maaseutukaupungin näennäisen rauhallisen pintakerroksen alla on taas kiehumisen merkkejä, kun kunnan rikosetsivä saa tutkiakseen nuoren ilotytön raa'an murhan. Poikkeuksellisen raaka murha herättää huolta paikallisella poliisilaitoksella ja mukaan otetaan liittovaltion FBI, pelkona että kyseessä on sarjamurhaaja. Edellisten tarinoiden tapaan, nuoren tytön murha on vain pintaraapaisu tarinassa. Nopeasti Daven tutkimukseen liittyy järvenrannalle käynnissä olevan elokuvakuvausten värikäs henkilökaarti, paikallisen rikolliselementin kerma ja niin ajankohtainen syvälle Etelän kudokseen pesiytynyt rasismi. Ja tietenkin kirjan nimessä oleva Confederate Dead joka on nerokas veto kirjailijalta. Kyseessä on Daven satunnaiset henkilökohtaiset hallusinaatiot jotka tuovat hänelle arjen näkökenttään sisällisodan aikaisia tapahtumia. Kuullostaa ehkä hullulta mutta se on tarinan näkökulmasta erittäin toimiva elementti. 

Täytyy sanoa että jos päässäni olisi hattu nostaisin sitä kirjailijalle. Dave Robicheaux -sarja tuntuu laadullisesti paranevan vaikka kirjailija lisäsi ensimmäistä kertaa hyvin perinteisen sarjamurhaaja-kierteen. Ja kuin lisäekstrana kaiken lisäksi, kirjailijan kirjoittamat luontokuvaukset jotka avaavat uuden kappaleen lukijalle. Lukija voi helposti kuvitella itsensä sinne Meksikonlahden rannikolle, rämeiden suojaan. 

Yöpöydällä on jo latingissa wanha uskollinen Kindle josta on menossa Joe Abercrombien Heroes, yritän ottaa kiinni ennenkuin kokeilen uutta Age of Madness -trilogiaa.

Babylon Berlin

Kesän jälkeinen hiljaisuus saa nyt päättyä. Luettuja kirjoja on jonoksi asti ja kirjahyllyni on virallisesti nyt täynnä. Laajennustoimenpiteet ovat jo onneksi käynnissä.

Volker Kutcherin nimi osui silmään Ylen näyttäessä aikaisemmin tänä vuonna kirjasarjasta tehdyn TV-sarjan joka meni meikäläiseltä täysin ohi. Löysin kuitenkin sopivasti tämän Gareon Rath-sarjan pilotin pokkarin muodossa joka lähti siten lomamatkalle mukaan.

Kirjailija Kutcherin kirjallisessa maailmassa Berliini pulppuaa Suuren Sodan jälkeistä nousukauden elämää; Fritz Langin Metropolis, Marlene Dietrichin Der Blaue Engel, poliittinen kenttä kuohuu, villejä kabaree yökerhoja, prostituutiota kaikissa sen muodoissa ja tietysti Berliinin alamaailma joka on jakanut kaupungin etupiireihinsä. Kutcher onnistuu vaikuttavasti elävöittämään Berliinin ennen tulevaa romahdusta natsien noustessa valtaan. Pääosassa on nuori rikostutkija Gareon Rath, joka aloittaa työt Berliinin poliisilaitoksella ja pääsee avustamaan murharyhmää kuolleen miehen tapauksessa, missä miehen kidutettu ruumis löydetään autosta Landwehr-kanavasta.

Kirjan tarina polkee raivoisasti eteenpäin ja juoni rönsyilee yhtä aggressiivisesti joka puolelle. Positiivinen yllätys oli Kutscherin tosiaan historian elävöittäminen ja kaikki pienet viittaukset vielä kaukaisuudessa odottavaan natsipuolueeseen. Jatkoa Gareon Rathin seikkailulle on jo käännetty joka menee lukulistalle, kunhan pokkariversio ilmestyy. 

Lumiukko

Harry Hole # 7 eli Lumiukko. Oslolaisen dekkarin sarja menee vauhdilla eteenpäin. Sarja koostuu kahdestatoista kirjasta joten tässä on kohta pääty vastassa. Onneksi Jo Nesbø on julkaisemassa uutta Harry Hole-tarinaa "Knife" heinäkuussa joka kääntyy myös härmäksi omalla ajallaan joten perälauta ei tule aivan heti vastaan. 

Lumiukko tuntuu olevan myös yksi sarjan suosituimmista kirjoista. Se on täysverinen sarjamurhaajatarina sitten Lepakkomiehen ja unohtamatta että kirjasta on myös harvinainen Hollywood-filmatisointia vuodelta 2017, jonka ohjasi Tomas Alfredson ja Harrina kekkuloi Michael Fassbender.

Kirjailija on lyönyt tarinalle normaalia tummemmat sävyt jotka tuovat tuoreen fiiliksen koko kirjalle. Harryn viinapirut ovat tarinassa pienemmässä osassa ja ihmissuhdepuoli on myös ns. tauolla. Norja kärvistelee talvisessa otteessa kun Harry saa tehtäväkseen tutkia perhe-emännän mystistä katoamista joka alkumetreillä vaikuttaa olevan kaikkea muuta kuin sarjamurhaajan tekosia. Perheen kotitalon pihalle ilmestynyt lumiukko myös aiheuttaa ihmetystä.

Alkaa kirjasarjan kiihkein takaa-ajo jonka kirjan loppumetreille saakka sisältää tolkuttoman määrän juonenkäänteitä ("meillä on murhaaja! Hetkinen..ei kun.."). Sarjamurhaaja tuntuu olevan Harrya aina askeleen perässä ja jäätyneitä ruumiita alkaa kerääntymään kasaksi asti.

Trillerimäinen tarina ja Nesbølla ei ainakaan sarjan osalta kierrokset lopu vaikka Harry Hole-moottoriin on jo saatu hyvä määrä kilometrejä.

Meikäläisellä on kohta parin kirjan jono bloggausten osalta, joten pistän tulemaan seuraavaa.

A Stained White Radiance

Dave Robicheaux -sarja kulkee hitaasti mutta varmasti eteenpäin. Kindlessä pyörähti sarjan viides osa A Stained White Radiance ja taas tuli todettua että James Lee Burken takuuvarmat tarinat voisi lukea melkein yhdeltä istumalta. Edellinen tarina vei lukijan Montanan vuoristomaisemiin, joka myös mullisti Daven leskielämän. Daven ja ottotyttären Alafairin elämään astui Bootsie, Daven nuoruuden tyttöystävä.

A Stained White Radience tapahtumat poukkoilevat tällä kertaa Daven New Iberian kotimaisemissa. Tarina käynnistyy tapahtumilla jotka vievät sankarimme jälleen kerran ei pelkästään New Orleansin alamaailmaan vaan myös Daven lapsuuden tuttavaperheen synkkiin tapahtumiin, jotka eskaloituvat askel askeleelta. Ja samalla Dave tasapainoilee jo mukavasti tasoittuneen perhe-elämän kuin työelämän välillä. Viinapirukin pysyy kurissa edellisiä osia paremmin ja Vietnam kummittelee yöunissa yhä harvemmin.

Sonnierin sisaruksetkin tuovat tarinaan rekallisen verran syvyyttä. Nuorin veljeksistä on entinen Daven armeijakaveri joka eksyi sodan jälkeen CIA:n Air American kippariksi, vanhin veljistä on taasen klassinen syvän etelän "huuhaa" pastori joka on kerännyt omaisuuden köyhien ja yksinkertaisten ihmisten selkänahasta, haaveillen raamattuopiston perustamisesta. Ja sitten on Drew, pahimmat kolaukset saanut sisko jolla on syvempi yhteys Daven lapsuuteen. Sisarusten edesottamukset vievät Daven henkisesti syville vesille kun Sonnierin sisarkatraan traaginen lapsuus tuo Davelle käsiteltäväksi niin paikallisen Klaanin, arjalaiset uusnatsit sekä päälle New Orleansin värikkäät poliitikot kuin myös rikolliset. Mukana välillä brutaaleissakin menoissa on myös Daven vanha ja luotettava aisapari Clete Purcell, joka liikkuu New Orleansin alamaailmassa kuin kala vedessä.

Ja yhtenä isona osana kirjaa on edellisten osien tapaan Daven koti ja perhe. Oma kalastuskauppa ja venevuokraamo New Pariahin suistoissa jonne (jälleen kerran) tarinan äkkijyrkät tapahtumat myös yltävät.

Jälleen kerran oli mukava poiketa jo 82-vuotiaan James Lee Burken kirjallisissa maisemissa. Dave Robicheauxin tarinat toimivat aina hyvin, joiden jälkeen lukijalle jää pienoinen nälkä. Melkein päädyin ostamaa seuraava tarina In the Mist with Confederate Dead mutta ensi viikolla on edessä piiitkä lento Etelä-Afrikkaan töiden osalta, joten mukaan lähtee Narcos-genren kruunaton valtias: Dan Winslow Power of the Dog-sarjan tuorein julkaisu The Border.

A Morning for Flamingos

Oklahoman traagisten tapahtumien jälkeen lukumatka jatkuu kohti kuumaa etelää, 70 vuotta eteenpäin Louisianan New Iberiaan, James Lee Burken fiktiivisen dekkarin Dave Robicheauxin kotikulmille. Edellisestä Robicheaux-tarinasta on kulunut jo tovi, joten oli mukava jälleen piipahtaa jo tutuksi tulleessa kirjallisessa maisemassa. A Morning for Flamingos on kirjasarjan neljäs julkaisu vuodelta 1990, ja kun tänä vuonna 81-vuotias ikinuori James Lee Burke julkaisi tuoreen Robicheaux -romaanin joka on sarjan 21. kirja, niin tässä laatusarjassa on onneksi luettavaa vielä vuosiksi.

Sarjan kolmannessa kirjassa Dave päätyi Montanan jylhiin maisemiin selvittämään paikallisten ja öljyteollisuuden välisiä kärhämiä ja tällä kertaa, Dave on kotinurkillaan New Iberian sheriffin palveluksessa. Tarina pyörähtää käyntiin rutiininomaisesta öisestä vankikuljetuksesta jota hoitaa Dave ja hänen kumppaninsa. Kaikki ei kuitenkaan mene suunnitellusti ja lopputuloksena Dave viruu vesirajassa luoti rinnassaan. Toivuttuaan murhamies Jimmie Lee Boggsin luodista, Daven vanha ystävä Minos Dautrieve puhuu miehen ympäri työskentelemään DEA:n peitetehtäviin ja tehtävänä on saattaa huumekauppojen kautta telkien taakse yksi New Orleansin rikollispomoista Tony Cardo. Edellisien osien tapaan Dave painii edelleen sisäisten demonien kanssa, tällä kertaa viinapiru on pienemmällä volyymilla kun Vietnamin sodan traagiset tapahtumat pitävät Daven yöt hikisinä. Daven matka Big Easyn rikollismaailmassa juuri Vietnamin sodan tapahtumat rakentavat normaalia syvemmän ystävyyden peitetehtävän kohteen Tony Cardon kanssa, joka Davesta poiketen yrittää piikittämällä pitää sotamuistot kurissa. Unohtamatta Etelän todellista helmeä New Orleansia, jonka kirjailija onnistuu kuvamaan juuri sellaisena kun sen itsekin muistan; poikkeuksellisen kaunis ja mystinen kaupunki joka eroaa muista Yhdysvaltojen kaupungeista kuin yö ja päivä.

Daven matka alamaailmaan on pomppuinen ja odotetusti tapahtumarikas. Mukaan retkelle lähtee vanha tutkapari Clete Purcell, joka on vilahdellut edellisissä tarinoissa. Hän on pahamaineinen ex-poliisi jolla on baarin omistajana sormi kaupungin alamaailman pulssilla ja auttaa Davea kontaktoitumaan ns. tekijöiden kanssa. Luvassa on korruptoituneita poliiseja, Femme Fatale -kaunottaria, Syvän Etelän magiikkaa ja Daven ensirakkaus Bootsie joka mullistaa kirjan sankarin elämän. James Lee Burken teksti rullaa jälleen kerran niin sulavasti ja vaivattomasti että vajaa 400 sivuisen kirjan olisi varmaan pystynyt lukea yhdeltä istumalta. Daven hahmo syvenee entisestään kun kirjailija porautuu edellisten tarinoiden jatkeena syvemmälle Daven nuoruuteen ja Vietnamin sodan tapahtumiin jotka toimivat kiehtovana lisämausteena tarinalle.

Edessä olisi viikon lomamatka jonka aikana olisi kiihdyttää lukukonetta ja saattaa päätökseen aurinkovarjon alla ainakin Bernard Cornwellin Miekkojen laulu, Antonio Garcia Martinezin Chaos Monkeys, ja jos kone ei sakkaa, niin päälle vielä Jordan Belfortin Wolf of Wall Street.

Black Cherry Blues

Montanan komeissa vuoristomaisemissa asuva yli 80-vuotias James Lee Burke ei näytä kirjallisen tuotannon osalta hidastumisen merkkejä. Edellinen julkaisu The Jealous Kind julkaistiin viime elokuussa ja amerikkalaisen rikoskirjallisuuden Grand Old Man jaksaa puskea eteenpäin. 

Black Cherry Blues on kirjailijan Dave Robicheaux -sarjan kolmas teos ja se jatkaa pitkälti mihin edellinen Heaven's Prisoner's jäi. Dave on jäänyt yksin pienen ottotyttärensä kanssa New Iberian laitamille ja yrittää roikkua kiinni arkiaskareissaan ja pyörittää pientä kalastusyritystään New Orleansin maagisissa maisemissa. Takaraivossa nakuttaa tehokkaasti viinapiru ja vaimon raa'an murhan muistot. Tämä yllättävän lyhyt tarina (alle 300 sivua) saa alkusysäyksen kun Dave törmää baarissa vanhaan koulukaveriinsa joka avautuu hänelle huolistaan Montanassa, missä hän on sekaantunut arvelluttavaan bisnekseen johon on sekaantunut niin öljyteollisuus, mafia ja paikalliset intiaanit. Kirjan yllättävän vaatimattoman alun jälkeen, tarina nousee uudelle tasolleen kun Dave saa niskaansa tekaistun murhasyytteen. Alkaa helvetillinen taistelu aikaa vastaan kun Dave päättää pakata omaisuutensa ja lähtee tyttärensä kanssa kohti Montanan vuoristomaisemia. 

En ole yllättynyt laisinkaan että tämä kirja voitti vuonna 1990 arvostetun Edgar-palkinnon. Olin alkuun hiukan huolestunut kun Kindle näytti kirjan pituudeksi piirun alle 300 sivua, ja varsinkin kun kirjan alku oli suht kesy ja vaatimaton. Huolet oli kuitenkin turhia kun Burke pisti tarinaan ison vaihteen päälle ja alun jälkeen kirjassa ei ole suvantokohtia. Tarina noudattaa kahden edellisen tapaan Burken mestarillisia otteita: Lukijaa hellitään jälleen kerran New Orleansin kauniilla luontokuvauksilla joihin ei ikinä väsy, Daven henkinen kurimus on myös omaa luokkaansa. Väkivalta esiintyy jälleen kerran räjähdysmäisesti ketään säästämättä ja rikollinen elementti on kuin suoraan helvetin syövereistä. Kirjan summaa hyvin lukijan lausahdukseen "kele, jopas oli reissu!". Black Cherry Blues on James Lee Burken taattua laatua jota voi surutta suositella rikoskirjallisuuden ystäville.

Kirjallinen matkani jatkuu amerikkalaisen rikoskirjallisuuden parissa kun vuorossa on uunituore Don Winslow:n rakkauskirje New Yorkin poliisilaitokselle. The Force on rujo tarina NYPD:n läpeensä korruptoituneesta maailmasta, ja Stephen King onkin summannutkin tätä jo ylistetyn kirjan hyvin poliisien Kummisedäksi. 

Suruton

Jo Nesbøn Harry Hole, James Lee Burken Dave Robicheaux, James Ellroyn lukuisat henkisesti särkyneet poliisietsivät, Boris Akunin pilkuntarkka Erast Fandor ja Don Winslown DEA-agentti Art Keller pitävät raudanlujasti meikäläisen dekkarigenreä kiinni otteessaan. Eikä siinä mitään, kaikki ed. mainitut lainvalvojat tuovat eteeni aina mielenkiintoisia lukuhetkiä.

Harry Hole-sarja on edennyt neljänteen tarinaan ja Liken uunituoreen Harry Holen-kirjan Jano yhteydessä sopivasti tuli otettua kirjakaupasta mukaan #4 eli Suruton, missä Harry joutuu selvittämään Oslon pankkeja ravisuttavaa pankkiryöstöketjua joka alkaa epänormaalilla ryöstön yhteydessä tapahtuvalla surmalla.

Harryn henkistä kapasiteettia painaa edelleen edellisen tarinan ystävän murha sekä tuttu alkoholin kurimus. Tarinan sivumaisemassa häärii taas läpeensä korruptoitunut poliisikollega joka heittää pankkiryöstötutkimuksen rattaisiin kapuloita. Kuin bonuksena Nesbø heittää tarinaan sekaan rikollisneroromaneja ja lukijan käsissä on jälleen kerran nautittava kokonaisuus. Valoa Harryn tulevaisuuteen tuo kuitenkin kiinteä suhde Raakeliin ja hänen poikaansa.

Edellisiin kirjoihin verrattuna, kirjailijan teksti on selkeästi parantunut ja monien juonenkäänteiden jälkeen Nesbøn tarina saa taas perinteisen yllätyslopun. En enää yhtään ihmettele Nesbøn suosiota Suomessa joka näkyy jo pelkästään Liken markkinointikampanjassa uusien romaanien osalta.

Kirjan yhteydessä tuli myös googleteltua elokuvarintamaan, ja ensimmäinen Harry Hole-elokuva tekee kovaa vauhtia tuloaan. Ruotsin lahja Hollywooodille ja elokuvien Let The Right One In ja Tinker Taylor Soldier Spy ohjaajan Tomas Alfredsonin versio The Snowman-kirjasta on tulossa lokakuussa ensi-iltaan. Mukana on eturivin näyttelijöitä kuten Rebecca Ferguson, Val Kilmer, J.K. Simmons ja Harry Holen roolissa Michael Fassbender, joten luvassa on suurella todennäköisyydellä laadukas filmatisointi.

Seuraavana lukujono heilahtaa Science Fictionin puolelle kun vuorossa on Jeff VanderMeerin Eteläraja-trilogian keskimmäinen Hallinta.

All Involved

Huhtikuun 29. päivä, vuonna 1992 neljä Los Angelesin poliisia vapautettiin Rodney Kingin pahoinpitelyyn liittyvistä syytteistä. Rodney King sai osakseen potkimista, 56 pampun iskua ja kaikki tallentui sivullisen videolle joka järisytti Yhdysvaltoja. Nopeasti poliisien vapauttavan tuomion jälkeen mellakointi puhkesi ympäri Los Angelesia. Kauppoja tuhottiin, ohikulkijoita pahoinpideltiin ja autoja poltettiin. On arvioitu että kuuden kaaottisen mellakkapäivän aikana yli 60 ihmistä sai surmansa ja yli 2000 loukkaantui.

Näistä kuudesta mellakkapäivästä Ryan Gattis on kirjoittanut fiktiivisen kirjan. Tarina alkaa keriytymään auki entisen latinojengiläisen raa'alla murhalla, joka eskaloituu tarinan edetessä synkäksi kahden latinojengin murhakierteeksi - taustalla palava Los Angeles ilman lakia ja järjestystä.

Dramaattisen esinäytöksen jälkeen tarinaan mukaan tulee seitsemäntoista eri henkilön tarinat. Kaikki jollain tavoin liittyneenä kirjan keskiössä olevaan latinojengien välienselvittelyyn. Jokaisen tarinan kertojaäänenä on henkilö itse. Toiset kertovat elämästään ja vaikeuksista mutta kertojaäänien parhaimmistoa ovat itse jengiläiset joiden syöksykierteinen elämä aukeaa tylyllä slangiväritteisellä kielellä. Äänessä on kiihkeitä nuoria joiden elämän motto on yksiselitteinen Get Rich or Die Tryin', mutta onneksi tarinaan tuo syvyyttä vanhemmat jengiläiset jotka yrittävät epätoivoisesti päästä irti jengiläisyydestä, ja pelastaa elämästään sen mitä vielä on jäljellä.

Toisaalla, oman näkökulman tapahtumiin tuo mm. Los Angelesin palokunta jonka työntekijät puskevat henkensä uhalla tulipalosta toiseen kellon ympäri, väistellen mellakoitsijoiden luoteja ja yllätyshyökkäyksiä. Palomiesten dystopiset kuusi työpäivää ovat kuin Danten helvetistä.

Los Angelesin tapahtumista tuli mieleen New Yorkin vuoden 1863 kutsuntamellat jotka eri arvioiden mukaan oli koitua todelliseksi uhaksi koko kaupungille ja vaikka syyt oli erilaiset, mukana oli vahvasti rodullisia syitä kuten vuoden 1992 mellakoissa.

Kirjan nimi All Involved on slangitermi ja joka tarkoittaa henkilöä joka on osallisena jengitoiminnassa. Vaikka kirja on parisen vuotta vanha on se edelleen ajankohtainen.

Seuraavan kirjan vuoroa ei tällä kertaa voittanut Jo Nesbø vaan katse siirtyi LA:n pätsistä jälleen Koillismaan korpimaille. Vuorossa on siis Selkosen kansaa.

Heavens Prisoner's

Lukujonoon tuli nopea muutos. Syynä oli tuleva lomamatka jonka suunnitelmiin ei sopinut 1Q84:n kaltainen keltainen tiiliskivi, joten päätin aloittaa nyt kevyemmän eli James Lee Burken sähköisenä vaihtoehtona. Matkalle lähtee kuitenkin ainakin sivumäärältään järkälemäinen Neil Stephensonin Sevenevens (eBook) ja toinen ns. kovaa scifin edustaja Stephen Baxterin Proxima. Baxterin Proxima ja sen jatko-osa Ultima löytyivät sopivasti Tallinnan Viru-kauppakeskuksen raamattumajasta jossa oli yllättävän hyvä ja tuore scifi-valikoima.

Edellisestä Burke-kirjasta on jo aikaa joten jälleen oli mukava sukeltaa Louisianan rämeiden lämpöön. Tässä Dave Robicheaux-saagan toisessa osassa (ensimmäisestä osasta täällä) New Orleansin veteraanietsivä on siirtynyt ennenaikaiselle eläkkeelle New Iberian pikkukaupungin subtrooppisiin maisemiin pyörittämään vaimonsa kanssa rauhallista kalastuskauppaa. Vuosi on 1987 ja taakse on jäänyt pitkä väkivaltainen ja verinen ura New Orleansin rikosetsivänä. Ensimmäisen osaan tapaan Dave jatkaa taistelua viinanpirua vastaan ja harteita painaa myös ikävät muistot Vietnamin sodasta. Kirjan tarina käynnistyy kun Dave todistaa pienen lentokoneen putoamisen rämeelle ja koneesta pelastuu pieni etelä-amerikkalainen tyttö jonka myötä Dave lähtee selvittämään isompaa rikosvyyhtiä. 

Louisianan kuumat ja kosteat päivät sekä yöt vievät Davea jälleen kerran tiukkoihin paikkoihin kun vastaan asettuu kivapintaisia ex-sotilaita, mafian palkollisia ja tietenkin ensimmäisestä osastakin tuttu vanha lapsuuden ystävä, timantinkova rikollinen Bubba Rocque. Rämeseuduilla käydään tietenkin lopulta veristä oman käden oikeutta ennen kuin rikosvyyhti selviää. Dave Robicheauxia elämää pyörittävä sisäiset demonit ja lumoava Louisianan luonnon kuvaus on jälleen kerran kirjan parasta antia kun tarina heittää päähenkilöä henkisesti kuin mätää kukkoa. Vastapainona toimii pieni orpo tyttö joka on Daven siipien suojassa.

Dave muistuttaa paljon Jo Nesbøn oslolaista Harry Holea joka on Burken päähenkilön tapaan henkisesti pirstaleina. Pintapuolisesti molemmat edustaa hyvin stereotyypista hahmoa mutta varsinkin James Lee Burke osaa rakentaa hyvin syvän kuvan päähenkilöstään. Molemmat kirjailijat ovatkin saaneet allekirjoittaneen kirjahyllystä (ja Kindlestä) pysyvän paikan.

Heaven's Prisoners on myös tuotu valkokankaalle vuonna 1996 jota tähdittää mm. Alec Baldwin ja Eric Roberts. Muistikuvani mukaan se ei kuitenkaan (tietenkin) pääse kirjan tasolla. Elokuva löytyy löytyy myös kokonaisuudessaan YouTuubista.

The Necessary Death of Lewis Winter

Skottikirjailija Malcolm MacKayn ja allekirjoittaneen polut kohtasivat aivan sattumalta. Minulla on välillä ollut tapana troolata Amazonin loputtomilta tuntuvaa kirjavalikoimaa ja dekkaripuolta selaillessa kirjailijan Glasgow-trilogin osat The Necessary Death of Lewis Winter, How a Gunman Says Goodbye ja The Sudden Arrival of Violence pisti silmään jo kirjojen nimien takia. Lyhyet, lähes lumoavat nimet herätti tietenkin mielenkiinnon. Perään nopeaa googletusta kirjailijasta ja Tartan Noir-genresta, joka on juuri skotlantilaisen rikoskirjallisuuden ilmentymä James Ellroyn ja Lee Childin tapaan kovaksikeitettyä rikolliskirjallisuutta. Hetkisen jälkeen kirjastoni vakioasukkaat James Ellroy, James Lee Burke ja Jo Nesbø saivat uuden naapurin.

Malcolm MacKayn Glasgow-trilogia sukeltaa Glasgow:n alamaailman raadolliseen arkeen jonka sykkeessä seurataan nuoren Calum MacLeanin työuraa freelancer-ammattitappajana. Calum saa työtehtävän yhdeltä kaupungin rikollisjärjestön johtajalta ja se on yksinkertainen: tapa Lewis Winter. Syytä ei kerrota (kuten ei koskaan). Alkuasetelman jälkeen seurataan piiruntarkan ja äärimmäisen varovaisen Calumin lähestymistä tehtävään ja poikkeuksellisesti tarinan edetessä tarinan kertojaääni siirtyy eri henkilöihin jotka vuorostaan avaavat tarinan eri kerroksia ja syitä, miksi Lewis Winter pitää kuolla. Tarinan kulminaatiopisteessä kun Lewis Winter on kohdannut Calumin kädessä pitämän aseen, tarinaan saapuu korruptoituneet rikosetsivät, ja muut valtaapitävät hahmot joihin Lewis Winterin äkillinen kuolema vaikuttavat. Tämä on luonnollisesti myös esinäytös trilogian tuleville osille. 

Kirjailin tekstiä on kuvattu olevan lyhyttä ja napakkaa ja addiktoivaa, ja sitä MacKayn tarina todella on. Poikkeuksellisen simppeli tarina on osattu rakentaa jännittäväksi ja mielestäni tästä saisi jopa hyvä näytelmän. Kirja on hyvä löydös rikolliskirjallisuuden ystäville.

Somistaja

Lokakuussa 2015 Into Kustannus teki jotain mikä sai allekirjoittaneen innostumaan. Boris Akunin Erast Fandor -sarja sai jatkoa 12 vuoden jälkeen Erikoistehtäviä -kirjalla. Erast Fandor-kirjoja on julkaistu tähän mennessä 12 joista viisi on julkaistu suomeksi.

Erast Fandor -sarjassa seurataan Moskovan kenraalikuvernöörin alaista, erikoistehtävistä vastaavan 6.virkaluokan virkamiehen Erast Petrovits Fandorin tutkimuksia. Fandorin rinnalla synkkiä tutkimuksia seuraa myös apulainen, kuvermentinsihteeri Anisi Pitirimovits Tjulpanov. Vuosi on 1889 ja Moskovan köyhällistön seassa riehuu sarjamurhaaja jonka groteskit murhat muistuttavat kovasti juuri eurooppaa kohisuttaneen Jack The Ripperin veritekoja. Moskovan kuvernööri ja valtaapitävä tsaarin sisäpiiri joutuu jälleen kerran kääntymään piinkovan rikostutkijan Erast Fandorin puoleen. Perinteinen pääsiäisviikko on tuomassa jopa itse tsaaria Moskovaan joten murhat pitää selvittää diskreetisti ja tahdikkaan nopeasti.

Boris Akunin päräyttää tuttuun tapaansa lukijan eteen kansainvälisen, värikkään Moskovan metropolin jonka saastaisilla sivukaduilla riehuu skalpellilla varustautunut selkeän vinoutunut ihmismieli ja Erast Fandor apulaisineen juoksee aikaa vastaan murhaajan perässä. Onko kyseessä itse Jack The Ripper vai Somistajaksi itseään kutsuva kopioija?

Boris Akunin teokset eivät ole turhaan myyneet yli 15 miljoonaa kirjaa. Sivut pursuavat taidokasta aikalaiskuvausta, värikästä juonen kuljetusta ja kokonaisuus on ennen kaikkea hyvin kasassa pysyvä tarina joka jaksaa alusta asti aina loppuun saakka. Noin 250 sivua pirun älykästä kirjoitusta - Aamen!

Jos kiinnostaa aloittaa Erast Fandor sarja niin suosittelen käymään kirjastossa hakemassa koko suomennettu sarja, joka tarinan osalta alkaa jo 1870-luvun loppupuolelta. Tähän asti tarinoita on suomennettu kronologisessa järjestyksessä seuraavasti:

• Asaselin salaliitto (WSOY, 2001)
• Turkkilainen gambiitti (WSOY, 2002)
• Leviatanin purjehdus (WSOY, 2002)
• Akilleen kuolema (WSOY, 2003)
• Patasotilas (WSOY, 2003)
• Erikoistehtäviä (Into Kustannus, 2015)

Punarinta

Ehdoton suosikkini fiktiivisistä oslolaisista rikostutkijoista sai jälleen vuoron kun kolmas Harry Hole-kirja tuli luettua. Kirjan päälle 400 sivua meni taas kerran vauhdilla kun kahden edellisen ulkomaakomennuksen jälkeen Hole pääsee tutkimaan mahdollista attentaattiyritystä kotimaisemissaan Oslossa. 

Monitahoinen tarina alkaa Bill Clintonin vuoden 1999 Norjan valtiovierailusta jonka traagisesta välikohtauksesta vastaa päähenkilömme. Poliittisten päätösten ja suhmurointien ansioista Harry lopulta ylennetään apulaispoliisipäälliköksi ja sitä kautta siirretään väkivaltaosaston synkästä arjesta kirkkaampiin saleihin valvontaosastolle. Harryn uusi positio näyttää kuitenkin lopulta olevan suojatyöpaikka ja jotta vanhan katukytän mieli pysyy kirkkaana, Harry tarttuu matalan profiilin tapaukseen johon liittyy hämärä korkeatehoinen kivääri. 

Harryn penkoessa tapausta tarina aloittaa uuden vaihteen ja kivääritapauksen ympärillä velloo pian isommat voimat. Mukaan tulee historialliset tapahtumat norjalaisten SS-vapaaehtoisten vaiheista itärintamalla, oslolaiset uusnatsit sekä vanhan kadotetun rakkauden synnyttämä vaarallinen uhka joka on odottanut viisi vuosikymmentä vuoroaan ja tietenkin katkera kosto.

Jo Nesbø on kirjoittanut tehokkaan askel askeleelta nopeutta kasvavan tarinan jonka helmassa Harry Hole yrittää roikkua mukana. Tarina juoksee eteenpäin kahdella aikatasolla; Harryn kiihkeä selvitystyö vaihtuu välillä 1940-luvun itärintaman tapahtumiin ja lopulta molemmat tarinat kohtaavat onnistuneesti. Punarinta on jälleen kerran onnistunut kombinaatio Harry Holen kuilun reunalla keikkuvan rappiollisen arjen kuvausta ja samalla mielenkiintoinen katsaus Norjan toisen maailmansodan tapahtumiin. 

Nesbøøt on kohta hyllystä luettu (Suruton odottaa viimeisenä vuoroaan) ja pitänee käydä näiden osalta kirjakaupassa hakemassa täydennystä.

Seuraavana katse on jo fokusoitunut Koilllismaan kituville nälkämaille kun vihdoin ja viimeinen aloitin Kalle Päätalon Koillismaa-sarjan. Olen vuosia sitten sarjan puoleen väliin lukenut mutta muistista on tipahtanut tieto mihin sitä silloin joskus jäin. Joten Suomen viimeisen kansankuvaajan se lyhyempi teossarja nytkähti käyntiin ja otteessaan se pitää ensi sivuilta alkaen.

Torakat

Uurastukseni Jo Nesbøn tuotannon osalta jatkuu kun vuorossa on julkaisujärjestyksessä toinen Harry Hole -romaani. Pirun hyvin kirjoitetun Lepakkomiehen jälkeen oslolaisen auktoriteetteja halveksivan ja viinaan menevän rikostutkijan lähtötilanne ei ole kehuttava. Norjan poliisijohto kaivaa sankarin paikallisesta juottolasta ja päättää pistää Holen lentokoneeseen. Vuorossa on ensimmäistä osaa vaikeampi ja julkisuusherkempi tapaus: Norjan Thaimaan suurlähettiläs on löydetty Bangkokista kuolleena veitsi selässä, keskeltä huorahotellia.

Nopeasti selviävä ja viinanpiruja vastaan taisteleva Harry Hole löytää itsensä Lepakkomiehen tapaan uudesta ympäristöstä jonka kulttuuri ja yhteiskunta heittävät rikostutkimuksen edetessä isoja kapuloita rattaisiin. Korkean profiilin tapausta jarruttavat niin paikalliset tahot, kotimaan politiikot ja julkisuuspaineet kun Norjan toivo puskee tutkimuksissaan eteenpäin. Rikostutkinnan lähtötilanne on valmiiksi kuin kytevä ruutitynnyri: kristillisen puolueen puoluekirjan omaava ex-suurlähettiläs löydetään tunnetusta paritushotellista, auton takakontissa on salkullinen lapsipornoa ja tapaukseen kytkeytyy vähintäänkin epäilyttäviä henkilöitä.

Jälleen kerran Harry Hole viinanpiruineen kuitenki tamppaa eteenpäin kuin mummo umpihangessa ja selvittää pala palalta tapahtuneen ja vähintäänkin perinteiseen dekkarihenkeen - kaikki ei ole siltä miltä aluksi näyttää. Tarinaan kietoutuu paikallista valtapolitiikkaa, vedonlyöntiä, kiinalaisia mafiosoja ja jopa katuporalla tehtävää hammastutkimusta. Jo Nesbø näyttää jälleen kerran (toisen kerran allekirjoittaneelle) kuinka hyvin tarinan saa luistamaan. Kirjan takakansi tuntui kuin varkain tulevan vastaan ja täytyy sanoa olevani jälleen kerran tyytyväinen valintaani. Varsinkin kirjan viimeinen oopiumhuuruinen kappale osoitti että kirjailijan seuraava teos Punarinta saattaa tulla aika nopeasti lukuvuoroon. Utmerket lesing!

Aasian painostavasta kuumuudesta siirrytäänkin seuraavaksi kohti Joe Abercrombien First Law-trilogian päättävään Last Argument of Kings -kirjaan joka on jo hyvää vauhtia lähes loppumetreillä.

Lepakkomies

Luen hyvin hyvin harvoin joululahjaksi saamiani kirjoja, poislukien tietysti niitä joita olen etukäteen toivonut. Mutta aina silloin tällöin paketista löytyy kirja jota en ole mielestäni toivonut. Näitä kirjoja on tullut vuosien mittaan useita mutta tilanne on pikku hiljaa korjaantunut kun huomasin että on parempi mainita kirjan sijaan että haluan lahjakortin Suomalaiseen Kirjakauppaan. No, viime jouluna paketista kuoriutui taas kirja jota en ollut maininnut joulupukille. Kyseessä oli Jo Nesbøn Lepakkomies.

Jo Nesbø on Norjan yksi tunnetuimpia rikoskirjailijoista jonka kirjoja on myyty miljoonittain ja jonka tunnetuimpin kirjojen päähenkilönä on oslolainen poliisi Harry Hole. Tämä norjalainen kirjailija on allekirjoittaneelle uusi tuttavuus ja tosiaan, kirja oli löytänyt tiensä lahjapakettiini. Kuitenkin nyt sitten päätin ottaa  ns. härkää sarvista ja antaa Harry Holen (lausutaan Holy) pilotille mahdollisuuden.

Nuori norjalaisnainen löydetään raiskattuna ja silvottuna Sydneyn rantakivikosta ja paikalle lähetetään paikallisen poliisin vahvistukseksi oslolainen kovia kokenut nuori rikostutkija Harry Hole. Näistä hyvin hyvin perinteisistä lähtökohdista käynnistyy nuoren Harry Holen seikkailu Australian kulttuuriin. Edessä on kiehtova matka nuorelle Harrylle ja  tämän aikamoisen tripin aikana hän pääsee kurkistamaan syvälle aboriginaalien unenomaiseen kulttuuriin kuin myös paikalliseen värikkääseen homoyhteisöön ja maailman jokaisen suurkaupungin surullisen synkkiin varjoihin. Kirjailija juoksuttaa tarinaan kiehtovia hahmoja, ei vähäisempinä aboriginaalit jotka opastavat Harrya pitkin rikostutkintaa joka ensin näyttää selviävän mutta loppumetreillä heittää volttia toiseen suuntaan. Syyllinen ja vastaus on lähempänä kuin Harry osasi odottaa.

Pohjoismaiset kirjailijat eivät ole kiinnostaneet mutta Jens Lapiduksen ja historioitsija Peter Englundin myötä ne ovat kuin varkain ilmestyneet kirjahyllyyni. Jo Nesbø tarina juoksee vaivattomasti ja kirjan parissa huomasin toteavani että "eihän tämä ole paha ollenkaan.." ja kun James Ellroy:kin ylistää kirjailijaa

"I like Jo Nesbø's The Snowman. I did an event with him here in L.A. about three years ago. [Nesbø's series of Harry Hole novels, including The Snowman] is the silliest shit on God's green earth—you know, eyeball-gouging, corpse-fucking, entrail-eating, poetry-spouting, rock-and-roll-playing serial killers. And there's one after another after another after another in his books, and they all directly engage his detective hero." 

niin joulupukki osui lahjallaan napakymppiin (tällä kertaa). Seuraava kirja dekkarien osalta on sitten kauan odotettu uutuus James Ellroylta Perfidia joka tuoreena hankintana odottaa vuoroaan kirjahyllyssä. Mutta yöpöydällä on menossa jo James Smythen The Machine.

The Neon Rain

James Lee Burke on yhdysvaltalainen pitkän linjan dekkaristi joka on jo vuosikymmenien pituisen kirjailijauransa aikana tahkonut mainetta ja mammonaa. Uran lentokaaresta on pitänyt suurimmalta osin huolen fiktiivinen New Orleansin poliisietsivä Dave Robicheaux. 

Vaikka tämä jo kahdeksaksitoistaosaiseksi venynyt Dave Robicheaux-sarja alkaakin aika perinteisistä lähtökohdista (omapäinen sodat käynyt veteraanietsivä) niin ainakin tämä sarjan pilotti tapahtumillaan iskee lukijan silmille mukavan rajusti. Kirjassa on monta palaa tukevasti kohdillaan. Ensinnäkin kirjailijan luoma Lousiana rämeineen ja New Orleans katuineen osuu napakymppiin. Kirjailija raottaa Big Easyn tuttujen turistirysien (Bourbon Street, Garden District) synkempää puolta kun päähenkilö selvittää nuoren mustan murhaa jota kukaan ei halua selvittää. Kaupungin vanhan rahan valta korruptioineen, paikalliset gangsterit ja etsivän päästä luvattu tapporaha ajaa tarinaa kohti helvetillistä kurimusta. Kun kirjailija lyö lekalla vielä tarinan päälle  ahdistavat kuvaukset etsivän alkoholismista sotatraumoineen, niin lukijalla on käsissään tukeva teos laatukirjallisuutta.

Täytyy myöntää että uskoin että en löydä dekkari-osastolta James Ellroyn tapaista kirjailijaa mutta onneksi James Lee Burke osui kohdalle. Itse olen jokunen vuosi sitten lomatkalla vieraillut perheen kanssa New Orleansissa, ja kirjan tapahtumapaikat toivat mukanaan monia mukavia ahaa-elämyksiä. New Orleansin syntinen Bourbon Street, St. Andrews Avenuen vihreä ratikka tai vaikka Jackson Squaren iltahämärän ennustajat tarjoavat unohtumattoman lomamatkan. Jos on nähnyt Amerikan isoja (ja paikoin aika tylsiäkin) kaupunkeja, suosittelen käymään Syvässä Etelässä jossa vielä tuntee kadonneen historian.

Nicolai Lilin: Siberian Education

Alkuperäinen teos: Educazione siberiana

Jostain syystä kesällä laiskottaa mitä tulee kirjoittamiseen: töissä on hiljaista kuin huopatossutehtaalla ja hellekin tuntuu hidastavan allekirjoittaneen aivotoimintoja. Siberian Education tulikin luettua jo kesäkuussa ja vasta nyt kesäloman jälkeen yritän raapustaa tästä jotain mietteitä.

Harvemmin tulee vastaan 31-vuotiaan kirjoittamia elämänkertoja, ja varsinkin näin räväkästi  kirjoitettuja. Nicolai Lilin syntyi vuonna 1980 pieneen Transnistrian satelliit tivaltioon, joka on enemmänkin pieni maankaistale Moldovan ja Ukrainan välissä. Kirja kertoo Nicolain lapsuudesta ja nuoruudesta siperialaisen rikollisyhteisön  keskellä. Hämmästelevä lukija saa eteensä askeettisesti elävän ja äärimmäisen uskonnollisen rikollisyhteisön joka sinnittelee vanhojen rituaalien ja tiukkojen kunniakoodien kautta. Nicolai kasvaakin näiden tiukkojen sääntöjen kautta ja kulkeekin kohti odotettua elämää samalla tavoin kuin muutkin. Lapsuudessa leluista ei välitetä vaan Nicolai muistaa kuinka mielekkäänpää oli seurata isoisän tai sedän putsaamassa aseitaan. Aseet, ikonit ja krusifiksit olivatkin siperialaisen perheen perus-sisustusta. Aseita kunnioitettiin ja esimerkiksi lapsen ensimmäistä veistä ei koskaan ostettu vaan se piti ansaita. 

12. syntymäpäivänään Nicolai tekee päätöksen ja päättää lopulta aloittaa tatuointitaiteilijan opinnot paikallisen opettajan luona ja pitkä taival kohti kolshnik:n ammattia saa alkunsa. Rikollisten keskuudessa kolshnikia arvostetaan korkealle, ja rikollisen nahkaan on tapana tatuoida miehen historia erilaisin kuvin, kuvioin ja symbolein jotka sitten toimivat jonkinlaisena curriculum vitaen -tyylisenä julkilausumana rikollisen teoista. Nicolai kertookin kirjassa tarkemmin rikollistatuointien merkityksistä ja mutkikkaasta kuvastosta. Aiheesta pieni uutinen tästä.

Lukuisten väkivallantekojen, murhien ja vankilatuomioiden uuvuttama lukijalle alkaa selvitä kirjan loppupuolella että Nicolai kulkee kohti muutosta. Täysi-ikäisenä ja ammattinsa jo hallitsevana Nicolai päättää yrittää katkaista hyvin synkän kierteen ja astuu Venäjän armeijan palvelukseen. Tässä kohtaa kirja päättyykin. Kirjan alussa kuvattujen Tsetsenian taistelujen kautta Nicolai kotiutuu Irlantiin ja sieltä lopulta Italiaan missä kirjailija nykyään asuu ja toimii tatuointitaiteilijana/kirjailijana.

Kirjassa tapahtuu paljon. Nicolai tarinoi rivakalla tahdilla lapsuudestaan ja nuoruudestaan joten kirjassa ei ole montaa suvantokohtaa. Kuvaukset siperialaisen rikollisyhteisön askeettisesta elämästä ovat ennen kaikkea kiehtovia ja Nicolai käykin tapahtumien taustat tarkasti läpi. En uskonut löytäväni näin ristiriitaista kansanjoukkoa joka on lähes ääri-uskonnollinen ja samalla niin rikollinen. Toisaalta tiukasti yhtäpitävän yhteisön kunnioitus lapsiin, naisiin ja yleisesti elämää kohtaan nousee selkeästi pintaan. Kirjan yhdeksi päätapahtumaksi nouseekin erään autistisen Ksyusha-nimisen tytön raiskaus joka tapauksena nostaa helvetillisen myrskyn ei pelkästään siperialaisten keskuudessa vaan alueen muissakin rikollisyhteisöissä. Tyttöä pidettiin kauneutensa ja sairautensa takia jumalan enkelinä. Nicolai saakin ystävineen käskyn etsiä syylliset hintaan mihin hyvänsä. Lopputulos onkin odotettavissa ja syylliset nuoret kohtaavatkin kovan kohtalon Nicolain jengin käsissä. Nyt pitää muistaa että en kyllä suosittele kirjaa herkemmille ihmisille. Varsinkin Nicolain alaikäisenä kärsitty vankilatuomio Kamenkan nuorisovankilassa raiskauksineen ja pedofilivartioineen on jopa minulle vaikeaa luettavaa. 

Kaikeasta huolimatta kirja ei ole turhaan saanut ylistäviä arvioita ja vaikka kirja ei ole aiheeltaan kaikista helpoin, se on mielenkiintoinen synkkä kurkistus siperialaisen rikolliskulttuuriin. Nythän kirjasta on jo tulossa italialaisten tekemä elokuvakin, elokuvaa tähdittää mm. John Malkovich joka esittää Nicolain isoisää Kuzjaa, ja onhan tästä kirjasta suomennoskin olemassa Like Kustannuksen toimesta. 

Jos Kummisetä ja Gomorrah-henkiset rikolliskuvaukset iskevät, sujahtaa Siperian opetukset hienosti niiden väliin.

Katkelma sieltä jostakin:

By the age of thirteen or fourteen, Siberian boys often have a criminal record, and therefore some experience of juvenile prison. This experience is seen as important, indeed fundamental, to the formation of the individual's character and view of the world. By that age many Siberians already have some black marketeering and one murder, or at least attempted murder, to their name. And they all know how to communicate within the criminal community, how to follow, hand down and safeguard the founding principles of Siberian criminal law.