The Faithful Executioner

Menneiden vuosisatojen mestaajien ammattikunta herätti mielenkiintoni kun Teemu Keskisarja kuvasi suomalaisten ammatimestaajien työsarkaa Kyynelten Kalliossa. Nyt sitten jatketaan Keskisarjan osoittamaa tietä kun vuoroon astelee Joel F. Harringtonin The Faithful Executioner: Life, Death, Honor and Shame in the Turbulent Sixteenth Century.

Kirja pohjautuu Nürnbergissä 1500- ja 1600-lukujen vaihteessa eläneen Franz Schmidtin ammatilliseen päiväkirjaan. Tämä tunnollinen kaupungin virkamies ehti yli neljäkymmentävuotta kestäneen uransa aikana mestata 361 erilaista lainrikkojaa. Päiväkirjan sivuille pääsi kaikki hänet kohdanneet. Joukkoon mahtui yhteiskunnan edustajia sen kaikista kerroksista. Brutaalit murhamiehet, kylmäveriset maantierosvot, tai vaikka yläluokan huijarit pääsivät tapaamaan tätä oman ammattinsa huippuosaajaa. Aikansa saksalainen rikoslaki ei myöskään antanut armoa äideille jotka murhasivat lapsensa eikä aikuisuuden kynnyksellä oleville teineille. Jopa varkauksista Nürnbergin tuomioistuin saattoi langettaa kuolemantuomion.

Ainoa säilynyt kuva Franz Schmidt:stä

Mestaajan ammattikunnan ja varsinkin virkaatekevän kaupunginmestaajan taitoihin kuului myös kiduttaminen ja myös haavojen hoitaminen. Meister Franzin kaltaiset pitkän linjan mestaajat kilpailivat suoraan aikansa lääkärien tai parturi-kirurgien kanssa potilaista. Vuosien aikana karttunut kiduttamisen taito ja sen perään asiakkaiden hoitaminen nostikin tämän Nürbergin kaupunginmestaajan hyvin suosituksi parantajaksi. Vaikka mestaajan ammattia kunnioitettiin jo sen takia että nämä miehet suostuivat toimimaan yhteiskunnan ruoskana, ammattikuntaa pidettiin alhaisena. Normaalisti ammattimestaajia ei päästetty edes asumaan kaupungin muurien sisäpuolelle ja heitä kartettiin jopa niin paljon että heille oli omat sivupöydät tavernoissa. Franz Schmidt taistelikin koko elämänsä tätä vääryyttä vastaan ja sai kuin saikin nimensä puhdistettua uransa ehtoopuolella ja siten myös varmisti lapsilleen paremmat eväät tulevaisuuteen.

Joel F. Harringtonin kirjan sivut pursuaa värikästä yhteiskuntakuvausta 1500-luvun Saksassa. Franz Schmidtin päiväkirja valoittaa myös omalla tavallaan kaikkia rikoksentekijöitä, ja hän onkin kuvannut asiakkaidensa rikkomukset ja tuomiot tarkasti. Vaikka elämä olikin tuohon aikaan erittäin riskaabelia sen vastakappaleena oli ankara rikoslaki rangaistuksineen. Franzin uran alkuaikoina tuomittuja mm. haudattiin elävänä tai hukutettiin. Vuosikymmenien saatossa päädyttiin "humaaneimpiin" rangaistuksiin kuten roviolla polttoon jonka yhteydessä tuomittu ensin kuristettiin ja sidottu vartalo koristeltiin ruutipusseilla jotta tapahtuma sujuisi mutkattomasti. Rikollisten äärilaidan brutaaleimmat rikolliset tuomittiin esimerkiksi teloitettavaksi kärrynpyörällä, missä tuomittu sidottiin lankkujen päälle maahan ja mestaaja hakkasi kärrynpyörällä tuomitulta ensin raajat murskaksi ja sai vasta aivan lopuksi fataalin iskun. Kärrynpyörällä mestauksen kesto määritettiin rikoksen vakavuuden mukaan. Repertuaarissa oli myös perinteinen pään katkaisu miekalla ja hirttotuomio. Franz kuvaakin kuinka hän harjoitteli nuorenpana pään katkaisua ensin raparperinipuilla ja kun taitoa kertyi hän siirtyi pieneläimiin.

The Faithful Executioner sisältää suorastaa valtavan määrän pientä aikalaisnippelitietoa ja sen rinnalla kuljetaan myös Franzin päiväkirjan tapahtumissa. Joel F. Harrington analysoi syvällisesti aikalaisten mielenmaisemaa ja samalla myös Franzin päiväkirjaa. Kirja antaa lukijalle hyvin tunnollisen, äärimmäisen ammattitaitoisen kuvan Nürnbergin kaupungin virkamiehestä Franz Schmidt;stä joka taisteli itsensä yhteiskunnan hyväksytyksi kansalaiseksi. Erittäin suositeltava kirja kaikille historiasta kiinnostuneille.

Seuraava kirja onkin Keltaista Kirjastoa kun käsittelyssä on jo Don Delillon Americana-kirja Alamaailma.

Pitkä Maa

Marko Kloosin HC-militanttikerronnan jälkeen siirrytään älykkäämmän ja pehmeämmän scifin pariin. Pitkä Maa on kahden pitkän linjan scifi/fantasia-kirjailijan yhteistyön tulos. Sir Terry Pratchett tunnetaan parhaiten loputtoman pitkästä huumoripitoisesta Discworld-sarjastaan (nelisenkymmentä osaa julkaistu) kun Stephen Baxter on taasen kunnostautunut kovemman scifin ja vaihtoehtohistorian tuotteliaana kirjoittajana.

Kirjailijakaksikko ovat ottaneet allekirjoittaneelle aina mielikuvitusnystyröitä kovasti kutkuttavan aiheen käsittelyyn: vaihtoehtomaailmat. Vaihtoehto- tai rinnakkaismaailmat kulkevat kvanttimekaniikan aivoja nyrjäyttävissä maisemissa mutta tilannetta voi kuvata niin että nykyisen maailmamme rinnalla on loputon määrä samankaltaisia mutta kuitenkin hiukan erilaisia maapalloja vain askeleen päässä toisistaan. Eteeni on tullut samanhenkisiä tarinoita mm. Robert Holdstockilta jonka Alkumetsä (Mythago Wood) oli pirun hieno tarina metsään eksymisestä. Hiukan Pitkän Maan tapaiseen maisemaan yltää myös Hal Duncan Vellum-kirjallaan jonka lupaavan alun jälkeen kompuroi pahasti.

Pitkä Maa alkaa siitä kun eräänä päivänä internetiin ilmestyy pienen laitteen piirustukset. Se koostuu normaaleista elektroniikkakomponenteista ja sen keskelle pitää asettaa peruna virtalähteeksi, ja ennenkaikkea siinä pitää olla kolmivaiheinen kytkin: LÄNSI-POIS-ITÄ. Kun laite (stepperi) kasataan oikein ja kytkintä käännetään niin laitteen kantaja siirtyy toisaalle maapallon rinnakkaismaailmaan. Kun ihmiskunta toipuu alkujärkytykseltää, alkaa selviämään minkälaisen asian kanssa ollaan tekemisissä; loputon määrä maailmoja luonnonvaroineen odottamassa ottajaansa. Kirjailikaksikko vyöryttää lukijalle odotettavia tapahtumia kuinka isohko osa maapallon väestöstä päättää siirtyä uudisraivaajiksi Pitkään Maahan. Kaupungit tyhjenevät, yhteiskunnan rakenne natisee liitoksissaan kun kansalaiset pistävät mielummin rinkkaa selkään ja astelevat etsimään uutta onnea. Raha käytännössä menettää arvonsa ja merkityksensä kun luonnonvaroja on saatavilla loputton määrä. Näitä ja paljon muuta tapahtuu kun tarinan keskushenkilö Joshua Valienté saa työtarjouksen suurelta korporaatiolta. Joshuaa pyydetään mukaan tutkimusmatkalle jonka tarkoituksena on siirtyä mahdollisimman kauas rinnakkaismaailmojen loputtomaan horisonttiin. Mukaan tulee tiibetiläis-moottoripyörämekaanikon reinkarnaatio, keinoäly Lobsang. Edessä on sivukaupalla eksoottisia maisemia jotka vilisevät mielikuvituksellisia olentoja kun kaksikko askeltaa miljoonien maailmojen tuolle puolen.

Mitä tästä nyt voisi sanoa. Pitkä Maa (The Long Earth) aloittaa viisiosaisen sarjan jonka toinen osa löytyy jo suomennettuna nimellä Pitkä Sota. Ensimmäinen osa on tasaista laatutyötä ja kaikesta näkee ja tuntee että kirjoittajina on pitkän linjan ammattilaisia. Itse pidän tällaisesta älykkäämmästä ja pohdiskelevasta scifistä ja kyllä tämä sen verran kutitti mielikuvitusta että kirjakaupan Pitkä Sota löysi uuden kodin kirjahyllystäni.

Tässä on kiehtova esitys kirjan tieteellisestä puolesta.


Työn alla on jo historiaa kun vuorossa on Joel F. Harringtonin The Faithful Executioner: Life and Death, Honor and Shame in Turbulent Sixteenth Century mikä kertoo Saksassa 1500-luvulla eläneestä Franz Schmid:stä joka teki yli kolmenkymmennen vuoden pituisen uran ammattimestaajana.

Terms of Enlistment

Joe Scalzista se taisi lähteä. Old Man's War nosti totiselta kalskahtavan Military Science Fiction -genren meikäläisen lukujonoihin. Se pisti lukujonoa sekaisin niin että Scalzin osoittama matka Scifi-genren sotaisalla sivupolulla jatkuu. Tällä kertaa päätin hetken mielijohteesta ottaa Amazonin sivuilta yhdysvaltalaisen Marko Kloosin Frontlines-sarjan esikoisen Terms of Enlistment Kindlen käsittelyyn.

Kehystarina on tuttua kauraa jo Scalzin wanhojen immeisten sodasta. Kirjassa käydään vuottaa 2108. Maapallo on lähes joutomaata megapolismaisten kaupunkien kyljessä. Ihmiskunta leviää siirtokuntineen valovuosien  päähän aurinkokuntamme ulkopuolelle viruksen lailla ja tukena pitää tietenkin olla monitahonen sotakoneisto. Kirjan päähenkilönä on köyhyydessä miljoonien muiden amerikkalaisten tapaan asuva nuori Andrew Grayson. Elämä valtion ylläpitämissä vuokratorneissa ja päivittäinen kitkuttelu leivän syrjässä kiinni, katkeroittaa Andrew mieltä siinä määrin että hän päättää pyristellä irti ghettoelämästään ja astuu NAC:n (North America Commonwealth) palvelukseen.

Edessä on monista elokuvista ja samanhenkisistä kirjoista tuttua alokaskautta huutavine kersantteineen ja machoilua kun Andrew suoriutuu alokaskaudestaan ja päätyy monien luupavine joukko-osastojen sijaan siihen "ei toivotuimpaan" eli perus-nurmiporaksi omiin kotimaisemiin.

Tarina laittaa tässä kohdin ison vaihteen silmään ja Andrew joutuu mukaan päällisin puolin normaalin mellakkatorjountatehtävän myötä isompaan kahakkaan (Battle of Detroit) jonka jälkiseuraamusten ansioista ura armeijassa siirtyy laivaston puolelle verkkoadminin tehtäviksi. Edessä on siirto laivaston vanhaan sota-alukseen ja matka kohti kaukaista siirtokuntaan alkaa..

Marko Kloos ei kirjassaan tosiaan mitään valtavan uutta kehitä hyvin perinteisessä tarinassaan, Terms of Enlistment on kuitenkin ihan mukiin menevää militaristista viäntöä. Kirjan päälle kolmesataa sivua meni kuin varkain ja sivuilla ei ole onneksi hiljaisia tai tylsiä jaksoja. Varsinkin kirjan alkupuoliskon kuvaukset armeijajakson ja Battle of Detroitin intensiivisen katusotimisen draivi näytti että Kloos on katsonut tarkkaan Full Metal Jacketinsa, Starship Trooperin ja Cameronin Aliensit ja tietenkin Black Hawk Downin. Mutta vaikka itselläni oli alkupuolella "voi helvetti, eikö tässä ole mitään omaa.."-asenne, niin Kloos sai kuin sai esiin oman äänen ja kirja oli lopulta hyvin viihdyttävä ja ennenkaikkea laadukas kokonaisuus. Tässä kohdin täytyy sanoa että Marko Kloosin ystävä Joe Scalzi on ainakin ensimmäisen Old Man's Warin osalta tehnyt saman vielä älykkäämmällä ja omaperäisemmällä otteella. Unohtamatta hyvää huumorilatausta..

Terms of Enlistment aloittaa siis Marko Kloosin kirjasarjan jonka osien lopullinen määrä ei taida olla selvillä. Pilotin jälkeen on tullut Lines of Departure joka jatkaa Andrew Graysonin matkaa kaukaisissa siirtokunnissa. Kirjasarjan kolmas Angle of Attack on kirjailijan mukaan työn alla.

Kirjallinen matka jatkuu tästä kohti vähemmän sotaisi multiversumeita kun vuoroon tule Terry Pratchettin ja Stephen Baxterin yhteistyönä tehty Pitkä Maa.

Snabba Cash

Jens Lapidus, entinen Sollentunan lakimies/asianajaja aloitti vuonna 2006 Snabba Cash -kirjallaan (suom. Rahalla saa) ns. Stockholm Noir -trilogian joka edustaa James Ellroyn tyylistä kovempaa pohjoismaista rikoskirjallisuutta. Trilogian pilotti kuvaa Tukholman alamaailman kahinoita, tiukassa tarinassa on narkkareita, nenäkarkkidiilereitä, Sturaplanin sliipatua yläluokkaa ja peliä pyörittäviä jengejä, etunenässä jugoslaavimafia.

Kirjan päähenkilöinä on värikäs seurakunta; Johan "JW" Westlund, nuori keskiluokan wannabe-snobi/kauppakorkean opiskelija joka tekee opiskelun ohessa sivutyönään nousuaan yläluokkaan diilaamaalla kamaa Tukholman luksusbileissä. Toisaalla on Jorge Salinas "J-boy" Barrio, entinen ruotsin-chileläinen diileri joka pakenee vankilasta ja yrittää tehdä samanlaista nousuaa kamakaupan kautta takaisin vanhaan elämäänsä. Mielessään samalla ankara kosto häntä pettäneitä kohtaan. Tarinan keskiössä on myös Mrado Slovovic, kovanyrkkinen jääkaappipakastin-yhdistelmän kokoinen jugoslaavi, jonka elämä kuluu tukholmalaisen jugoslaavimafian riveissä tulosta tekevänä rivimiehenä. Kaikilla kolmella päähahmolla on raivokas vimma tehdä "se" diili joka auttaa heidät pääsemään joko bisneksen huipulle tai toteuttaakseen oma exitpläni uuteen elämään.

Kirjasta ei puutu länsinaapurin yläluokan bileglamouria eikä Jorgen kautta kuvattua mamut vs. perussvenssonien yhteiskunnan vastakkainasettelua. Niin yläluokka kuin maahanmuuttajalähiöt imuroivat kruununsa sieraimiinsa kun JW ja Jorge pääsevät vauhtiin kamabisneksissään.

Jugoslaavijärkäle Mrado yrittää myös päästä uraradalle kylmän tehokkaan jugoslaavimafian riveissä. Rahanpesua, narikkabisnestä, ilotyttökauppa nostaa miestä organisaation hierarkiassa kunnes seinä tulee vastaan. Tarinan kolmen hahmon henkilökohtainen matka kiertyy lopulta yhteen ja tapahtumat eskaloituvat yhteen suureen huumelähetykseen jonka lopputulos on yllättävä.

Jens Lapidus on onnistunut hyvin ennen kaikkea ruotsalaisen värikkään luokkayhteiskunnan kuvauksessa. Alamaailman raadollinen toiminta ja normikansalaisten ahdingon kuvaus yksinkertaisesti toimii. Unohtamatta Tukholman viimeisen päälle sliipattua yläluokkaa ja alati bilettävää yläluokkaa jota viedään nenäkarkkidiilerien toimesta kuin litran mittaa. Itsellä pääsi vähän väliä naurunhörähdyksiä kirjailijan snobikuvauksille, osuivat kuin nenä päähän. Mieleen tuli heti liuta omia länsinaapurin kollegoita sliipattuine blondikampauksieen ja Tiger Of Sweden -pikkutakkeineen!
Stockholm Noir -trilogia jatkuu pilotin jälkeen samoissa maisemissa kun vuorossa on Aldrig fucka up (Siisti kosto), mutta itselläni kirjallinen matkaa täysin toisissa maisemissa.

Shift

Hugh Howey läpimurto Siilo-saaga on edennyt kohdallani toiseen osaan (ensimmäisestä osasta). Ensimmäisessä tarinakokoelmassa sukellettiin suoraan yhden siilon sisuksiin ja kirjailija johdatti tarinaa pitkin sata kerrosta maan alla elävän yhteiskunnan kriisialttiista elämästä. 

Shift paneutuu siilopopulaation taustatapahtumiin - miten ihmiskunnan rippeet ajautuivat alunperin maan alle. Shift koostuu kolmesta erillisestä tarinasta joiden keskiössä on Donald, entinen kongressinedustaja, joka saa 2000-luvun alkupuolella mentoriltaan työtarjouksen josta ei voi kieltäytyä. Tarkoituksena on rakentaa äärimmäisten turvajärjestelyiden suojaamana massiivinen väestönsuoja Atlantan maisemiin, ja Donald arkkitehtitaustansa ansiosta pääsee osaksi suunnittelutiimiä. Juonekkaan tarinan myötä selviää että kaikki ei ole kuitenkaan sitä miltä se näyttää. Donaldin ja muidenkin kohtaloksi koituu ennalta arvaamaton tuho ja Donald ja muut avainhenkilöt majoittuvat juuri valmistuneeseen siiloon muiden selvinneiden kera. 

Sivu sivulta tarinan taustat raottuvat ja siilon (tai siilojen) lopullinen tarkoitus selviää. Tarinaan ilmestyy myös toinen päähenkilö, nimetön poika joka käy omaa Robinson Crusoe-tyyppistä vuosikymmeniä kestävää selvitymistaisteluaan toisessa siilossa. 

Sen enempää juonta spoilaamatta, Hugh Howey on rakentanut jälleen ensimmäisen osan tapaan mielikuvituksellisen maiseman missä tuhannet ihmiset asuvat sata kerroksissa siiloissaan ja taustalla häärii mystinen johtoryhmä joka varmistaa ja lopulta päättää ihmiskunnan rippeiden elämästä ja kohtalosta. Donaldin kryopakastuksen kautta toimiva on-off-elämä on mielenkiintoista luettavaa. Entinen kongressiedustaja herätetään tiettyjen vuosikymmenten ja vuosisatojen väliin ratkaisemaan eri siilojen kriisitapahtumia. Toisaalla tarinan toinen keskushahmo nimetön poika, näkee ja kokee toisen siilon nousun ja totaalisen sisäisen tuhon ja kitkuttelee henkihieverissään vuosikymmeniä. Vahva tarina elää myös taustatekijöissä,

Viimeinen tarina Dust päättänee Siilo-tarinan ja se onkin jo lukilistalla. Jos nyt jotain negatiivista tästä hakee niin Shift on aikamoinen paketti käydä läpi; yli 600 sivua. Tarina tuntui myös paikoitellen pahasti polkevan paikallaan mutta sain lopulta komean buustin ja loppu tulikin aika nopeasti. 

Ja seuraavaksi ollaan jo Tukholman maisemissa. Jens Lapiduksen Snabba Cash on kotiutunut yöpöydälle ja luvassa on James Ellroyn-tyylinen alamaailman välienselvittely. Snabba Cash avaakin myös samalla kirjailijan nenäkarkkihuuruisen Stockholm Noir-kriminaalitrilogian. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että kirjasta on tehty kelvollinen elokuvasovituskin joka on pääpiirteiltään uskollinen kirjalle.

Orjamarkkinat

Kesäloman jälkeinen aika alkaa aina hirvittävällä työnteolla jotta projektit yms. liittyvä saadaan liikkeelle kohti loppuvuotta. Lukeminen siinä yleensä kärsii mutta kaiken rinnalla on lukutahti on pysynyt suht hyvänä. Tämän Jouko Halmeskosken kirjan jälkeen on mennyt Hught Howien Siilo-saagan keskimmäinen eli Shift (saagan ensimmäinen tästä), ja nyt yöpöydällä lojuu jo Jens Lapiduksen Stockholm Noir-sarjan esikoinen Snabba Cash. Kyllä se taas tästä..

Jouko Halmeskoski on kirjoittanut puhuttelevan kirjan synkästä aiheesta joka oli vielä arkipäivää 1800-1900-vuosisatojen vaihteessa. Pienessä agraariyhteiskunnassamme elämän lyhyen korren veti itselleen orvot, mielenvikaiset ja vaivaiset. Jos kuuluit näihin ryhmiin, saattoi kohtaloksesi koitua huutokauppa. Omaksi parhaaksesi tottakai. Halmeskoski käsittelee aihetta orpojen näkökulmasta ja kirjassa on liuta näiden huutokaupatuiksi joutuneiden lasten tarinat.

Huutolaisen leiman sai pääosin orvot, mutta samaan seuraan joutui myös ne epäonniset lapset joita vanhemmat eivät pystyneet elättämään. Halmekoski on koonnut kirjaan parinsenkymmentä aika riipaisevaa huutolaislapsikertomusta. Monen lapsen tarina on sieltä pahimmasta päästä. Monessa tapauksessa taloon tullut perheen ulkopuolinen lapsi siirrettiin elikoiden kanssa samalle tasolle, käytännössä orjan rooliin.

Itselleni kirja tarjosi kiehtovan kurkistuksen kotimaamme historian sivupolulle ja samalla aika kylmäävä tutustuminen ihmisluonnon perkeleelliseen pahansuopaisuuteen.

Before They Are Hanged

Nähtävästi sähköiset kirjat ovat valtaamassa yhä enemmän lukuaikaani ei mitenkään turhaan - niiden lukeminen on äärimmäisen kätevää. Olen tässä jopa miettinyt A Dance with Dragonsin lukemista sähköisenä versiona vaikka hyllyssä möllöttää kirjan fyysinen versio! Ainoa kysymys GRRM:n saagan kohdalla on miten sähköisessä versiossa on hanskattu perinteinen valtava henkilölistaus kuvauksineen. Onko se yhtä kätevästi luntattavissa kuin fyysisessä versiossa?

Joe Abercrombien pirtsakka fantasiatrilogia on siirtynyt omalta osaltani kohti kolmatta osaa joten tässä on keskimmäisen osan tunnelmia. GRRM:n kirjoista myös vaikutteensa ammentanut The First Law-trilogin keskimmäinen Before They Are Hanged jatkaa siitä mihin ensimmäinen jäi (arviooni tästä). Union on täydessä sodassa pohjoisen kanssa ja ikiaikainen velho Bayaz aloittaa pitkän matkan ryhmänsä kanssa joka koostuu ensimmäisen osan tutuista hahmoista. Toisaalla valtakunnan armoton inkvisaattori Glokta saa haastavan tehtävän esimieheltään missä hänen täytyy selvittää syrjäisen Dagoskan kaupungin sisäisiä asioita. Vastaan kuitenkin nousee Gurkishin sotavoimat jotka koittavat nujertaa kaupungin puolustuksen ja Gloktalla on enemmän kuin tarpeeksi tehtävää. Sodan keskellä on myös nyt komentajaksi noussut Collem West joka taiteilee kruununprinssin tukena pohjoisen rintamalla.

Tämä toinen osa piiskaa vahvasti tarinoita eteenpäin ja vauhti tuntuu kiihtyvän kohti kolmannan osan lopputapahtumia. Varsinkin velho Bayazin matkaryhmän sekalainen seurakunta on nautittavaa luettavaa kun äärilaitojen persoonat koittavat tulla toimeen tuskallisella vaelluksella. Ryhmän matka avaa enemmän Anglandin maisemia muinaisine rauniokaupunkeineen, ja niiden taustoja. Rampa ihmisenkuvatus inkvisaattori Gloktakin nousee myös hienosti äärimmäisen raakoine apureineen kirjan yhdeksi keskushahmoksi. Hahmosta tuli paljon mieleen vanha tuttu Tyrion Lannister. Ja unohtamatta komentaja Westiä jonka lupaava rintamakomennus saa ikäviä käänteitä mutta lopulta solmii vahvat ystävyyssuhteet barbaarisoturien kanssa.

Joe Abercrombie ja tietysti itse GRRM ovat helposti palauttaneet mielenkiintoni takaisin fantasiagenreen. Herrojen kirjoissa ei hifistellä kauniiden haltijoiden kanssa eikä muidenkaan perusfantasiastereotyyppien (onkohan tämä edes oikea sana..) kanssa vaan tarinat ovat tällaiselle vanhalle D&D, AD&D ja RoleMaster-pelien parissa kasvaneelle jurpolle juuri sopivaa luettavaa. 

Seuraavaksi on sitten pitkästä aikaa vuorossa historiaa. Jouko Halmeskosken Orjamarkkinat on jo lähtenyt hyvin liikkeelle.

Toiset

Toiset on ollut niitä kirjoja joka on lojunut mielessä, odottaen lukuvuoroaan. Olen sitä aina välillä kirjakaupassa hypistellyt ja tuumaillut joko sitä ottaisi kirjan matkaan. Lopulta se sitten päätyi kirjahyllyyni, sopivasti ennen kesälomaa (ja vielä alennuksessa).

Toiset (eng. The City And The City) on  sekoitus perinteisempää dekkaria ja samalla se heittää lukijan eteen äärimmäistä scifiä. Kirja sijoittuu kuvitteelliseen balkanilla sijaitsevaan Beszelin kaupunkiin ja päähenkilönä tarinaa vie eteenpäin rikostutkija Tyador Borlú. Eräänä aamuna Tyador saa tutkittavakseen päällepäin normaalin henkirikoksen kun  nuori ulkomaalaianen naisopiskelija löytyy raa'asti murhattuna puistosta. Murhan selvitys kuljettaa Tyadorin kollegoineen alueen arkeologiaan ja myrskyisään paikallispolitiikkaan kunnes vihjeet paljastavat että murhattu nainen on yhteydessä naapurikaupunki Ul Qomaan. Tässä kohtaa tarina nyrjähtää tieteiskirjallisuuden puolelle. Kirjailija heittää peliin teoreettisen fysiikan säieteorioineen, ja helpoksi ei lukijan matka käy kun selviää että Beszal ja Ul Qomaan kaupungit sijaitsevat samalla paikalla.

Kaksi hyvin erinlaista kaupunkia elävät rinnakkain ja molempien kaupunkien asukkaat on lapsesta asti opetettu "olla näkemättä" toista kaupunkia ja sen asukkaita. Kaupunkilaisten välistä kanssakäymistä valvoo mystinen organisaatio Rikko joka rankaisee nopeasti ja ankarasti niitä jotka rikkovat kahden kaupungin välistä rajaa. Itselläni kesti hetken aikaa ymmärtää tämä konsepti ja pienen päänpyörityksen jälkeen kirjailija saa tämän kokonaisuuden toimimaan hienosti. Beszelin selkeän perinteinen sosialistinen yhteiskunta törmää toimintatapoineen avoimen ja modernimman Ul Qoman kanssa tarinan edetessä ja lopputuloksena on nautittava dekkari/scifi/fantasia-tarina.. Kirjailija on lanseerannut kirjojensa myötä oman genren Weird Fiction, ja täytyy sanoa että Toiset herätti mielenkiintoni. Eikä mitenkään turhaan kirjailija voitti kirjan myötä liudan arvostettuja palkintoja, sen verran kutkuttava tarin oli kyseessä. Suosittelen.

Seuraavaksi on sitten vuorossa Joe Abercrombien First Law-trilogian toinen osa Before They Are Hanged.

Ready Player One

Maailma vuonna 2044 on Ernest Clinen mukaan äärimmäisen synkkä paikka. Kansa rypee saasteissa ja köyhissä oloissa kun rikas osa elää toisaalla omissa paratiiseissaan. Maailman tila on sen verran väärällään että ihmiset ovat siirtyneet kylmää todellisuutta pakoon OASIS-virtuaalitodellisuuteen. Ihmiskunnan toinen ja se iloisempi todellisuus OASIS on peliguru ja Internetin mullistajan James Halliday:n käsialaa joka kuolemansa jälkeen pyöräytää luomansa virtuaalitodellisuuden sekaisin kun Hallidayn yritys julistaa kilpailun jonka voittaja perii OASIS-järjestelmän sekä ison määrän rahaa. Kisan tarkoituksena on löytää kolme avainta jotka ovat kätketty lukemattomiin virtuaalimaailmoihin. Avaimet käyvät sitten kolmeen kätkettyyn porttiin ja lopussa odottaa pääpalkinto eli Egg. Ainoana vihjeenä James Halliday on jättänyt pääpalkinnon metsästäjille videon Anorak Invitation joka vilisee 1980-luvun populaarikulttuuriin liittyviä vihjeitä.

Kisaan hyppää mukaan slummissa asuva nuori 18-vuotias Wade "Parzival" Watts joka näkee mahdollisuuden ja jo valmiiksi 1980-luvun fanina hyppää kisaan mukaan. Vastassa on mijoonia kanssakilpailijoita, klaaneja ja Halliday:n omaisuuden perään keskittynyt korporaatio IOI joka ei kaihda äärimmäisen rumia otteita kisan aikana. Waden rinnalle lähtee neljä ystävää ja joukkio kiilaakin virtuaalikisan kärkikahinoihin. 

Ihan alkuun pitää todeta että kirja on todellinen nörttiaarre niille joille kasarin populaarikulttuuri TV-sarjoineen, peleineen ja musascene on tuttua. Clinen kirja vilisee uskomattoman määrän kasaritietoutta ja itse 1970-luvun alkupuolella syntyneenä tämä oli silkkaa nautintoa. Varsinkin kirjan kuvaamat vanhat pelit, musiikki sai aikaan jatkuvia naurunhörähdyksiä kun muisteli omia 80-90-lukujen peli- ja musakokemuksia. Unohtamatta kirjan loputtomia elokuvaviittauksia. Itse teknologialalla työskentelevänä aloin tarkastelemaan nykyistä maailmanmenoa ja väkisinkin huomasi samanlaatuisia teknologisia kehityskaaria. Nykyiset isot teknologiayritykset ovat jo aloittaneet kiihkeän kilpailun puettavista järjestelmistä (wearable technologies) ja tuoreimpana mullistuksena on Facebookin alkuvuodesta ostama Oculus Rift joka on tällä hetkellä "se" odotetuin virtuaalilasien rakentaja. Sony ja Samsung ovat kisassa mukana omilla tuotteillaan. 

Tämän(kään) kirjan osalta ei tule yllätyksenä että Ernest Cline on jo rahastanut Hollywoodin koneistoa ja kirjan elokuvaoikeudet on jo myyty. Seuraava on sitten Chine Miévillen Toiset joka oli myös mielenkiintoinen tuttavuus.

American Gods

Kesäloma on allekirjoittaneelle aina otollista ja hyvin tuotteliasta lukuaikaa. Tälläkin lomalla tuli (vasta viimeisellä lomaviikolla) luettua harvinaisen monta kirjaa. Dodokanesian saaristossa, tarkemmin Kos:lla tuli luettua viikossa kolme ja puoli kirjaa. Välimeren lempeässä helteessä, uima-altaan reunalla meni Neil Gaimanin mystinen American Gods, Ernest Clinen kasariretro Ready Player One sekä China Miévillen hämärä Toiset. Vaiheeseen jäi vielä Joe Abercrombien fantasiamättö Before They Are Hanged. 

Neil Gaimanin tarinassa vankilassa vuosia istuneen Shadow:n kotimatka vapauteen alkaa oudosti kun lentokoneessa hänen viereen istuu Mr. Wednesday joka tuntuu tietävän hänen elämästään epäilyttävän paljon ja tarjoaa Shadow:lle töitä. Shadow:n vaimo on juuri kuollut auto-onnettomuudessa ja hetken epäiröidyttyään hän päättää tarttua tähän outoon työtarjoukseen. Tästä alkaakin Shadow:n huima roadtrip kohti taistelua joka käydään perusamerikkalaisten sieluista.

Mr. Wednesday osoittautuukin edustavansa vanhan maailman jumaljoukkoa joka käy veristä taistelua olemassaolostaan kun nykyihminen on vuosisatojen saatossa unohtanut alkuperäiset vanhan mantereen jumalat. Kaksikko kohtaa muinaisia jumalia jotka ovat ottaneet periamerikkalaisia hahmot, kuten egyptiläiset jumalat Anubis ja Thoth jotka pyörittävät Illinoisissa vauosisatoja vanhaa hautaustoimistoa, kumppanina on myös tuttu kissajumalatar Bastet joka on ruskea kotikissa. Hyväksi kumppaneiksi tarttuu myös itä-euroopan imigrantti, eläkkeellä oleva teurastaja Tšernobog joka on todellisuudessa vanha slaavilainen pakanajumala. Ja unohtamatta Saban kuningatarta joka toimii prostituoituna pimeillä kaduilla. Tarinaan astelee myös Shadow:n juuri kuollut vaimo joka esittää tarinassa ratkaisevaa roolia. Mr. Wednesday ja Shadow kulkevat pitkän matkan halki Amerikan keräten piilossa lymyileviä vanhoja jumalia lopullista taistelua varten.

Vanhan kaartin vastassa on yhtä sekalainen seurakunta uusia jumalia jotka ovat nousseet kuolevaisten mieliin nykyajan ilmentymien kautta: löytyy mm. Internetin ja Median jumalaa joiden edustaman ryhmittymän mukaan muinaisten jumalien aika uudella mantereella on ohi. Shadow joutuu näiden kahden ryhmittymän keskiöön pelinappulaksi ja lopussa odottaakin korkealentoinen jumalallinen välienselvittely.

Heti alkuu kirjasta nousi pahasti mieleen wanhat Stephen Kingimäiset fiilikset joissa arkirealismiin sekoittuu synkän maagisia elementtejä, mutta onneksi kirjan edetessä Gaimanin oma vahva ääni nousi selkeästi esille, ja jo Sandmanista tuttu värikäs ja rikas tarinankerronta vei potin. Lukemani American Gods oli ekirjana uudistettu painos ja Gaimanin esipuheessa selvisi että kirja oli pidennetty versio alkuperäisestä versiosta (noin parisataa sivua pidempi) mutta nämä yli 600 sivua meni vauihdilla. Kirjailijana ja monilahjakkuutena Neil Gaiman (suosittelen tutustumaan kirjailijan kotisivuihin) nosti allekirjoittaneen listalla roimasti sijoitustaan jonka myötä jatkan kirjailijan tuotantoon tutustumista. Hieno kirja kaiken kaikkiaan.

Seuraavana onkin vuorossa sitten Ernest Clinen Ready Player One.

Nexus

Ramez Naamin ensimmäinen fiktiivinen kirja Nexus onnistui yllättämään vaikka ostinkin sen hetken mielijohteesta ja latasin Kindleeni. Tietokirjailijana ja luennoitsijana kunnostautunut ex-Microsoftilainen Ramez Naam, on kirjoittanut kelvollisen teknotrillerin jossa aika perinteiseen tapaan lähitulevaisuuden immeiset ovat implanteilla buustattuja puoli-koneita. Kirjassa eletään vuotta 2040, kun nuori yhdysvaltalainen tiedemies Kaden onnistuu luomaan laittoman nano-lääkkeen jonka ansiosta ihmiset voivat yhdistää aivonsa telepaattisesti. Yhdysvalloissa kun ollaan, asiasta kiinnostuu myös paikalliset tiedusteluorganisaatiot ja helvetillinen teknotrilleri takaa-ajoineen on valmis rullaamaan.

Nexus on kiehtova yhdistelmä perinteistä scifi-viihdettä ja myös oikeaa tiedettä. Kirjassa käsitellään käsitteitä Transhumanismi ja Posthumanismi, joiden mukaan ihmisen elämän laatua ja kyvykkyyttä voidaan parantaa teknologian avulla. Ja samalla ohitettaisiin perinteinen evoluutiokehitys. Kirjassa posthumanismi on se isoin perkele jota pelätään valtiotasolla: ihminen voi muuttua yli-ihmiseksi Nexuksen luomien mahdollisuuksien avulla ja on täten uhka muulle ihmiskunnalle. Kuitenkin kirjan päähenkilöt näkevät Nexuksessa valtavia ihmiskuntaa hyödyntäviä asioita ja lopussa sorsakoodi päästetäänkin vapaaksi ja tästä viranomaisten kauhuskenaariosta kertookin Ramez Naamin seuraava kirja: Crux.

Kirja vilisee kiehtovaa tieteellistä asiaa joka on taitavasti puettu helposti uppoavaan viihteelliseen kerrontaan. Väkisinkin tuli mieleen Matrix ja Neuromancer mutta Ramez Naam on onnistunut luomaan oman pienen mielenkiintoisen kaistaleen tähän IMO aika puhkikoluttuun cyberpunk/scifi-genreen. Ja kuten moni muukin menestynyt kirja, Nexus näyttää olevan menossa kohti elokuvasovitusta. 

Seuraavana onkin paluu Neil Gaimanin tuotantoon kun vuorossa on American Gods.

The Monuments Men

Olen varmaan useampaan kertaan todennut että Toisen Maailmansodan melskeistä ei löydy enää mielenkiintoista luettavaa. Kuitenkin (tälläkin kertaa) käteeni osui kiehtova historiikki Liittoutuneiden pienestä erikoisyksiköstä.

Vuonna 2009 kirjoitettu tiivis historiikki kertoo joukosta arkkitehtuurin ja eri taiteenalojen akateemikoista jotka muodostivat vuonna 1943 perustetun MFAA-yksikön (Monuments, Fine Arts and Archives). Tämän ei-sotilaallisen yksikön päätarkoitus oli seurata Liittoutuneiden joukkoja halki Euroopan ja kartoittaa ja parhaansa mukaan suojella erilaisia kulttuurihistoriallisesti tärkeitä kohteita omien ja myös natsi-saksan käsittelyltä. Taustalla häälyi myös suurempi uhka Hitlerin suunnalta, jolla oli äärimmäiset suunnitelmat ryöstää tärkeimmät taideaarteet valloitetusta euroopasta ja sijoittaa ne tuhatvuotisen valtakuntansa suunnitteilla oleviin valtaviin taidemuseoihin.

Tällä pienellä monikansasallisella erikoisyksiköllä oli valtava työsarka edessään. Ei pelkästään arvokkaiden kulttuuriaarteiden pelastamisessa vaan myös omien joukkojen kanssa. MFAA oli ensimmäinen laatuaan ja perinteisessä armeijahierarkiassa ryhmästä ei tiedetty mitään. Ryhmä sai käydä jyrkkää ylämäkeä perustellessaan lukuisia kertoja eturintaman taistelujoukoille miksi ikiaikaisia kirkkoja ja raunioita ei saanut pommittaa tai tasoittaa tankeilla. Ryhmällä oli kuitenkin iso valttikortti käytettävissään: ryhmän olemassaoloa ja työskentelyä suojasi Yhdysvaltain korkein valtiojohto.

Vastapuolella Hitler tutun ahneine kätyreineen (erityisesti valtakunnanmarsalkka Göring) haalivat valloitettujen alueiden niin yksitysomistuksessa olevia kuin museoiden taideaarteita omien erikoisyksiköiden tehokkaasti koordinoitujen operaatioiden avulla. Varsinkin Göring oli kuuluisa loputtomasta ahneudestaan joka järjesteli esimerkiksi itselleen ja Hitlerille vuonna 1941 Pariisista pikajunallisen (25 vaunua) maalauksia, huonekaluja, gobeliineja (näitä Göring rakasti) taideteoksia ja ornamentteja suoraan Pariisin kuuluisimpien juutalaissukujen olohuoneista ja kokoelmista, jotka olivat nyt "omistajamattomia ja hylättyjä". Sodan loppuvuosien aikana Monumenttimiehet pystyivät suoranaisella salapoliisityöllä paikallistamaan yli 175 natsien taidekätköä ja suurimmat kätköt löytyivät kaivoksista kuten Saksan Heilbronnissa, jonka kilometrikäytävistä löydettiin yli 40 000 (!) laatikkoa varastettuja taideaarteita.

Kirja on alusta loppuun saakka vauhdikasta jännitysnäytelmää jossa Monumenttimiehet työskentelevät aikaa vastaan pelastaakseen suoranaisesti koko maailmalle tärkeitä kulttuurikohteita. Lukijan silmille maalataan välillä aika uskomattomalta kuullostavia taidekätköjä (kuvien kera) ja kirja avaakin nähtäväksi natsien pohjattoman ahneuden. Ei siis ihmekään että kirjasta on tehty jo isojen starojen tähdittämä elokuvakin. Mutta uskon että kirja on näistä kahdesta formaatista huomattavasti mielenkiintoisempi. Ja MFAA-yksikön onnistumiset ja muisto elää onneksi edelleen: Monuments Men Säätiön voimin. Toisen Maailmansodan päätymisen jälkeen natsien ryöstämää aarteistoa on edelleen paljon kateissa ja MFAA-yksikön kotisivuilla on aiheesta paljon asiaa. Ja lopuksi, traileri siitä Hollywoodin rainasta..

Salaliitto

Sillä välin kun Robert Harris kynäilee Cicero-trilogian päätösosaa, päätin hoitaa alati pitenevästä lukujonosta pois trilogian keskimmäisen eli Lustrum (suom. Salaliitto). Ensimmäisessä osassa (Imperium, arviooni tästä) seurattiin nuoren Marcus Tullius Ciceron nousua Rooman valtakunnan huipulle kohti konsulin virkaa. Ensimmäisen osan tapaan, keskimmäisessä tarinan kertojana toimii Ciceron sihteeri/orja Tiro ja kiemuraisten poliittisten juonitteluiden jälkeen Ciceron ja hänen liittolaisten taistelu kuolevan Rooman tasavallan puolesta jatkuu entistä vaikeampana. 

Vaikka Cicero on tehnyt nousun valtakunnan poliittiselle ja hyvin myrskyisälle huipulle, konsulina hänellä on edessä toinen toistaan vaikeampi poliittinen solmu. Tuoreen konsulin aseina ovat sanat ja äärimmilleen hiottu puheiden pitämisen taito mutta ne eivät tahdo riittää kun vastassa on joukko senaattoreita jotka tahtovat tasavallan kaatuvan. Senaatin varjoissa juonivat pelottavan nopeasti poliittisella uralla etenevä nuori Julius Caesar, Spartacuksen kapinan kukistanut miljönääri Marcus Licinius Crassus  ja tietysti Vähästä-Aasiasta Roomaan palaava ökyrikas Gnaeus Pompeius Magnus. Äärimmäisen luokkajakoinen Rooman tasavalta nitisee liitoksissaan kun valtaklikit iskevät yhteen.

Kirjan parasta antia ovat Harrisin maalaama kukoistava ja alati laajenava Rooman valtakunta. Aatelisten edustamat patriisit ja rinnalla kitkutteleva rahvas (plebeijit) elävät jonkinlaisessa vallan symbioosissa ja takavasemmalla Julius aateliskumppaneineen murentaa vuosisatoja kestänyttä tasavaltaa. Cicero käy senaatin lattialla lukuisia puolustustaisteluja ja vääjäämättä kirjan tapahtumat siirtyvät historiasta enemmän tuttuihin diktatuurin aikoihin. Trilogian kolmannessa osassa Senatus Populusque Romanus saa viimeisen iskun.

Robert Harris on luvannut trilogian viimeisen osan ensi vuodelle ja sitä jäänkin odottelemaan mielenkiinnolla.

The Neon Rain

James Lee Burke on yhdysvaltalainen pitkän linjan dekkaristi joka on jo vuosikymmenien pituisen kirjailijauransa aikana tahkonut mainetta ja mammonaa. Uran lentokaaresta on pitänyt suurimmalta osin huolen fiktiivinen New Orleansin poliisietsivä Dave Robicheaux. 

Vaikka tämä jo kahdeksaksitoistaosaiseksi venynyt Dave Robicheaux-sarja alkaakin aika perinteisistä lähtökohdista (omapäinen sodat käynyt veteraanietsivä) niin ainakin tämä sarjan pilotti tapahtumillaan iskee lukijan silmille mukavan rajusti. Kirjassa on monta palaa tukevasti kohdillaan. Ensinnäkin kirjailijan luoma Lousiana rämeineen ja New Orleans katuineen osuu napakymppiin. Kirjailija raottaa Big Easyn tuttujen turistirysien (Bourbon Street, Garden District) synkempää puolta kun päähenkilö selvittää nuoren mustan murhaa jota kukaan ei halua selvittää. Kaupungin vanhan rahan valta korruptioineen, paikalliset gangsterit ja etsivän päästä luvattu tapporaha ajaa tarinaa kohti helvetillistä kurimusta. Kun kirjailija lyö lekalla vielä tarinan päälle  ahdistavat kuvaukset etsivän alkoholismista sotatraumoineen, niin lukijalla on käsissään tukeva teos laatukirjallisuutta.

Täytyy myöntää että uskoin että en löydä dekkari-osastolta James Ellroyn tapaista kirjailijaa mutta onneksi James Lee Burke osui kohdalle. Itse olen jokunen vuosi sitten lomatkalla vieraillut perheen kanssa New Orleansissa, ja kirjan tapahtumapaikat toivat mukanaan monia mukavia ahaa-elämyksiä. New Orleansin syntinen Bourbon Street, St. Andrews Avenuen vihreä ratikka tai vaikka Jackson Squaren iltahämärän ennustajat tarjoavat unohtumattoman lomamatkan. Jos on nähnyt Amerikan isoja (ja paikoin aika tylsiäkin) kaupunkeja, suosittelen käymään Syvässä Etelässä jossa vielä tuntee kadonneen historian.

The Martian

Softainsinööri ja esikoiskirjailija Andy Weir on kirjoittanut onnistuneen version klassisesta Robinson Crusoen tarinasta. Astronautti Mark Watney uskomaton ja vetävä selviytymistarina kertoo kuinka Ares 3 Mars-lennon botanisti Mark Watney "unohtuu" Marsin pinnalle muun miehistön tehdessä hätäpoistumisen Marsista uhkaavan myrskyn painaessa päälle.

Toisaalla kirjallisuudessa Daniel Defoen Robinson rantautuu trooppiselle saarelle ja selviytyy 28 vuotta. Samaa ei voi sanoa Mark Watneysta joka asettuu hapettomaan ympäristöön jonka keskimääräinen lämpötila on -55 astetta. Mukanaan vain liuta tarvikkeita Mark taistelee selviytyimisestä jättäen suorastaan mielikuvituksellisilla ratkaisuillaan McGyverin kevyesti hopealle.

Kirjan ensimmäiset lauseet antavat tarinalle tahdin: "I'm pretty much fucked. That's my considered opinion. Fucked"

Kirjan 369 sivua koostuu Mark Watneyn Marsin päiväkirjamerkinnöistä ja tapahtumista maassa missä NASA ja muu maailmaa miettii päänsä puhki kuinka paluumatkalta jäänyt astronautti saadaan pelastettua. Astronautin päiväkirjamerkinnät vilisevät epätoivoisen miehen ajatuksia ryyditettynä mustalla huumorilla joka pitää vihamieliseen ympäristöön jääneen astronautin järjissään. Kuin ihmeen kautta (ja valtavan onnen saattelemena) astronautti kitkuttelee Marsin pinnalla yli 500 päivää kunnes odotettu pelastautuminen saavuttaa miehen ja jännittävä juupas-eipäs loppuratkaisu selviää vasta kirjan viime metreillä.

Andy Weir tekee saman kuin kuin Hugh Howie Wool-sarjallaan, eli lyö tiskiin vahvan esikoisromaanin joka pitää lukijan tiukasti penkin reunalla viimeiseen lukuun asti. The Martian on niitä kirjoja joita ei yksinkertaisesti voi laskea kädestään vaan lukija voisi helposti lukea kirjan yhdeltä istumalta. Lukija menettää hiuksensa ja loputkin kynsistään - sen verran jännittäväksi tapahtumat eskaloituvat. Ja kun sekaan lyödään vielä Mark Watneyn uskomaton huumori niin menestys on taattu. Ja menestyksen kirjan on saavuttanutkin. Kirja tekee kovaa nousua Amazonin myyntilistoilla ja elokuvaoikeudetkin on jo myyty. Mm. näyttelijä Matt Damon on harkitsemassa projektia jossa hän esittäisi haaksirikkoista astronauttia. Kirja iskee hyvin kaikille Scifin ystäville, jotka nauttivat hyvin kirjoitetusta teknispainotteisesta tarinasta. Hieno kirja kaiken kaikkiaan.

Seuraava onkin vuorossa henk. koht. ensimmäinen James Lee Burken dekkarini The Neon Rain.

Daybreak Zero

John Barnesin apokalyptinen Daybreak-sarja jatkuu allekirjoittaneella toiseen osaan.

On kulunut vuosi katastrofaalisesta terroristihyökkäyksestä joka levitti nanobakteerin tuhoamaan täydellisesti kaiken öljypohjaisen materiaalin. Ihmiskunnan taannuttua teknisesti parisataa vuotta, vuosi 2025 ei näytä myöskään valoisemmalta. Yhdysvaltojen maaperää yrittää hallita kaksi kilpailevaa hallitusta; toinen Yhdysvaltojen luoteisosassa ja toinen kaakkoisosassa. Molemmat yrittävät kursia kokoon jo menetettyä, perinteistä Yhdysvaltojen liittovaltiota. Tulevaisuuskuvaa ei helpota jo nopeasti muodostuneet pienet faktiot joista osa kaapii valtaa feodaalista yhteiskuntarakennetta varten, ja toisaalla elämänsyrjästä taistelee Daybreak-ihannetta palvovat uushippiheimot jotka eivät kaihda keinoja pitääkseen maailmaa nyt saavutetussa murheellisessa tilassa. Orjuus on palannut mantereelle ja Daybreak-iskut jatkuvat fuusio- ja ydinaseiden muodossa.

Täytyy nostaa hattua kirjailijalle joka on jaksanut rakentaa aika vahvan apokalyptisen maailman, joka mielestäni erottuu edukseen. Sarjan ensimmäinen Directive 51 (arvioni) antoi vahvan alun trilogialle joka kuvaa perinteistä maailmanloppuskenaariota missä ei niinkään loppu tule tautien tahi luonnonmullistusten kautta, vaan lopun aiheuttaa teknologia. Daybreak terrorismi nanobakteereineen ja aivopesuineen onnistuu hyvin. Kirja vilisee henkilöhahmoja ja onneksi kirjailija ei visko lukijan silmille mitään Hollywood-tyylisiä kahakoita vaan kirja pursuaa älykästä juonittelua ja politikointia. Kuitenkin, tämä osa sortui välillä hyvin hitaaseen etenemiseen joka puudutti loppuvaiheessa mutta tarina jaksoi kantaa loppuun asti. Parasta antia olivat kuvaukset kaikesta siitä miten nykyajan ihminen taantuu tekemään kun edessä on vääjäämätön tuho; aikaisemmin mainitsemani orjuus iskee silmille ja silmitön ahneus päräyttää normaalit askelmerkit kohti tulevaa. Lopussa selviää että tulevaisuus ei välttämättä tuo takaisin jo menetettyä yhteiskuntaa. Trilogian lopettaa The Last President. Yöpöydällä (tai Kindlessä) onkin menossa jo kovaa vauhtia Andy Weirin moderni Robinson Crusoe-jännäri The Martian.

Konnien klubi

Kirjallinen matka jatkuu Keltaisen Kirjaston parissa. Tällä kertaa hyllystä tarttui Jonathan Coen Konnien Klubi. Olen aina pitänyt hyvin kirjoitetuista kasvukertomuksista ja tässä on sellainen. Seitsemänkymmentäluvun Isosta Britanniasta minulle tulee jostain syystä aina mieleen luokkasota, Thatcher, konservatismi ja lakkoilu. Ja tietysti pikkuhiljaa viriävä Punk-scene. Jonathan Coe maalaa kirjassaan lukijalleen elävän kuvan tästä ajanjaksosta kolmen teini-ikäisen ystävyksen silmin. Konnien Klubissa pääosaa esittää välillä hyvin kylmäkiskoisen vanhakantainen koulumaailma luokkaeroineen, samalla kirjailija tuo hyvin esille aikakauden tärkeät yhteiskunnaliset tapahtumat vanhempien kautta. Paikallisen tehtaan lakkotaistelut, työpaikkaromanssit ja IRA:n pommi-iskut jotka vaikuttavat läheisesti yhden päähenkilön perheeseen. Kirjan parasta antia on kuitenkin ystävysten keskinäinen kemia halki välillä aika raskaan nuoruuden jota värittää yhteiskunnan murros ja kirjan lopussa tarina jääkin auki jatkolle, ja jatkoa tähän on tullutkin. Kirjailijan Suljettu Piiri jatkaakin kolmikon elämän seuraamista 1990-luvusta eteenpäin.

Noh, tästä tulikin nyt lyhyt katselmus kirjaan mutta suosittelen kirjaa lämpimästi. Seuraava lukuprojekti on hiukan auki, mutta eppäilen että seuraavana on vuorossa Daybreak Zero by John Barnes joka on kirjailijan Daybreak-sarjan toinen osa. Ensimmäisestä osasta voi kurkata täältä.

A Writer At War

Toinen Maailmansota on omalta osaltani aiheena puhkipoljettu ja läpikoluttu. Olenkin pyrkinyt löytämään aiheesta pienempiä sivupolkuja jotka kertovat vähemmän tunnetuista henkilöistä ja tapahtumista. Tämän blogin puitteissa vastaan on tullut jo kuvauksia niin valtiomiesten paineista kuin sotasyyllisten kuulemisista. Nyt ääneen pääsee jo Robert Capan aloittama siviilien ääni kun vuorossa on yksi 1900-luvun kuuluisimpia venäläisiä kirjailijoita Vasily Grossman. Vasily Grossmanin kynästä on lähtenyt mm. Elämä ja kohtalo jota on nostettu 1900-luvun yhdeksi parhaimmista venäläisistä romaaneista. Vaikka Grossman on tunnettu ennen kaikkea kirjailijana, hän oli myös maineikas sotakirjeenvaihtaja. Laiskanpulskeasta intellektuellista kuoriutui yli tuhannen eturintamalla vietetyn päivän aikana tarkka, välillä ankarissa olosuhteissakin historiallisia tapahtumia dokumentoiva sotakirjeenvaihtaja. Grossman seurasi puna-armeijaa Stalingradin ratkaiseviin puolustustaisteluihin, todisti historiallisen valtavaa Kurskin panssaritaistelua, kirjoitti yhden kuuluisimmistaan artikkeleistaan Treblinkan vapauttamisesta, ja lopulta hän todisti kolmannen valtakunnan viimeisiä kuolonkorauksia Berliinissä 1945.

Vaikka kirjailijan leipätyö osana Stalinin propagandakoneistoa vei suurimman osan työajasta, Grossman ehti myös valmistella omia kirjallisia projektejaan. Kirjailijan pääteos Elämä ja kohtalo saikin sodassa tehtyjen lukuisten siviili- ja sotilashenkilöiden haastatteluiden myötä paljon vaikutteita. Mutta kuten monenkin muun kohdalla, Grossman joutui sodan jälkeen vainoharhaisen neuvostojohdon hampaisiin ja kirjailija ei ehtinyt näkemään kirjansa julkaisua. Elämä ja kohtalo näkikin päivänvalon vasta vuonna 1988 Glastnostin ansiosta, 24 vuotta kirjailijan kuoleman jälkeen.

Mutta mitä kirjailija sitten näki ja koki vuosina 1941-1945? Antony Beevor on koostanut kirjansa sivuille runsaan tarinakudelman joka koostuu Grossmanin muistiinpanoista ja työstään Krasnaya Zvezda -sanomalehdelle. Sotahistorioitsija Beevor törmäsi Grossmanin muistiinpanoihin Venäjällä kirjoittaessaan Stalingradin taisteluita käsittelevää kirjaansa, ja materiaalin laajuudesta ja ennen kaikkea niiden ainutlaatuisuudesta yllättyneenä, hän päätti aloittaa uuden kirjallisen projektin Grossmanin muistiinpanojen pohjalta.

Kirjan sivuilla on pääosissa luonnollisesti Grossmanin syvällinen ja tarkasti tapahtumia ja ihmisiä dokumentoiva kynänjälki. Samalla kirjailijan tarinan rinnalla juoksee Beevorin kertojaääni joka taustoittaa Grossmanin matkaa ja tapahtumia puna-armeijan mukana. Kirjan sivuilla on suuri määrä rintamaliikkeitä ja taisteluita mutta ainakin allekirjoittanutta kiinnosti ne isoimmat areenat joilla käytiin ne kuuluisimmat taistelut. Vuonna 1942 Grossman sai komennuksen siirtyä Volgan varrella olevaan Stalingradiin jonka Hitler halusi pakkomielteisesti vallata, osittain propagandasista syistä mutta ennen kaikkea kaupungin valtauksella natsijohto olisi varmistanut mahdollisen pääsynsä Bakun öljykentille. Tapahtumarikkaan ja vaarallisen siirtymisen jälkeen Grossman tapasi ja dokumentoi useita kiehtovia sotilaita ja komentajia jotka puolustivat Stalingradin rippeitä alkeellisissa oloissa. Grossman myös edesauttoi venäläisten tarkka-ampujien legendaarisen maineen kasvattamisessa seuratessaan tehokkaan Vasily Zaytsevin työskentelyä ja ajatuksia. Beevor myös viisaasti taustoittaa neuvostopropagandan "värittämiä" tarkka-ampujien saavutuksia ja ampuu alas Zaitsevin ja saksalaisen majuri Erwin Königin välisen kuuluisan kaksintaistelun jota ei todellisuudessa todennäköisesti edes tapahtunut.

Grossman kirjoitti hyvin avoimesti neuvostojoukkojen tunkeutumisesta Saksaan, ja kuinka aikaisemmin korkealle nostetun neuvostosotilaan moraali katosi "heti kun joukot siirtyivät Saksaan". Aihetta valottaa hyvin myös Beevor omassa kirjassaan Berliini 1945. Saksan rajakaupungit saivat tuta neuvostojoukkojen raivon kun Liittoutuneet aloittivat kilpajuoksun kohti Berliiniä. Neuvostojoukot menettivät pitkälti teränsä kun pääosaan nousi enemmän siivilien ryöstäminen, raiskaaminen ja täysin holtiton tappaminen. Aiemmat saksalaisten tekemät tuhot neuvostoliiton maaperällä kostettiin vähintään yhtä verisesti. Ja näistä Grossmanin muistiinpanot katkeralla sävyllä todistavat. Grossman koki henkisesti synkimmät hetkensä Varsovan liepeillä Treblinkan tuhoamisleirillä, josta hän kirjoitti pitkän artikkelin The Hell of Treblinka jota myös käytettiin syyttäjän todistusaineistona sodan jälkeen Nurembergin oikeudenkäynneissä. Berliinin vapauttamisen (tai tuhoamisen) jälkeen Grossman palasi Moskovaan jossa hän jatkoi kirjallisia töitään ja valmisteli pääteostaan Elämä ja kohtalo. Kuten alussa mainitsin, Grossmanin erimielisyydet neuvostojohdon kanssa aiheutti sen että kirjaa ei Grossmanin elinaikana julkaistu. Vasta sotien jälkeinen sukupolvi onnistui saamaan käsikirjoituksen julkaistua.

Omasta mielestäni Grossman on onnistunut muistiinpanoillaan vangitsemaan ei pelkästään sotilaiden mutta myös siviiliväestön kurjaa elämää sodan kurimuksessa. A Writer At War on arvokas lisä Toista Maailmansotaa kuvaavien historiikkien rinnalla. Itselle tästä tuli paljon mieleen Robert Capan valokuvat joihin on myös kiteytyneet sodan julmat kohtalot. Toisena hyvänä esimerkkinä on tuore ruotsalaisen Peter Englundin Sodan kauneus ja kauneus jonka pääosissa on niin rivisotilaan kuin siviilien ääni. Kaikista näistä loistaa poissaolollaan sodan osapuolien propagandan siloittelema kuva.

The Kings Of Cool

On oikeastaan kaksi syytä jotka ajoivat minut lukemaan Don Winslow:n tuoreimman julkaisun: ensimmäinen on Oliver Stone, joka siirsi kirjailijan Savages valkokankaalle. Toinen syy on keväällä luettu Power Of The Dog (omat mietteet kirjasta tästä) joka tekee syvän sukelluksen Yhdysvaltojen vuosikymmeniä kestäneeseen huumesotaan. The Kings Of Cool on esiosa Savages tarinalle. Power Of The Dog -kirjan USA:n ja Meksikon välisestä huumesodasta vaihtuvat Etelä-Kalifornian trendikkäille Laguna Beachin rannoille missä nuoret ystävykset O (Ophelia), botanisti Ben ja kolmikon lyömäase Chon pyörittävät tuottoisaa huumebisnestä, myyntivalttina äärimmäisen laadukas kannabis. Jos olet nähnyt Oliver Stonen elokuvan niin siinä nähdään kolmikon bisnesten kasvavan entisestään ja esteitä odotetulle eläkkeelle tulee vastaan vasemmalta ja oikealta. The Kings Of Cool kertoo kolmikon historian ja tapahtumat sijoittuvat kolmikon osalta 2000-luvun alkupuolelle. Kolmikon tapahtumien rinnalla seurataan kolmikkoon liittyviä henkilöitä kuumasta hippikesästä 1968 aina kolmikon tapahtumiin saakka.

Vuonna 1968 Laguna Beachilla chillailee runsas ja värikäs hippiyhteisö jonka rinnalla kannabisbisnestä aloittelee surffariporukka jonka johdossa patsastelee raamikas Doc. Mukaan lyöttäytyy Chonin tuleva isä 14-vuotias seikkailua etsivä John McAllister. Tulevan bisneksen haistaa myös hippikirjakauppiaat Kim ja Stan. Loppu onkin rakettimaista nousua missä nelikko kasvattaa huumebisneksestään vuosikymmenten saatossa isoa liiketoimintaa ruohon vaihtuessa kovempiin aineisiin. Taakse jää nopeasta rauhallinen Make Love Not War ja muu rauhaarakastava hippi-idealismi kun 1970-luku kääntyy kohti rikasta kasaria ja loppuvaiheen tyrskyissä ímetään jo kokaiinia nenään Lamborginin kojelaudalta. Lopulta O:n, Benin ja Chonin kohtalot kietoutuvat vanhempiensa historiaan kun kolmikko pyristelee viranomaisten ja huumekartellien puristuksessa.

Don Winslow osaa kirjoittaa tiukkaa ja vetävää tekstiä. Kirjailija on tehnyt poikkeuksellisen ratkaisun pilkkomalla 320-sivuisen 306-kappaleeseen joten korkeaoktaaninen tarina juoksee parin sivun kappalekoolla vauhdilla eteenpäin. Ja kirjan tahdin antaa jo ensimmäinen iskevä kappale joka sisältää vain kaksi sanaa: Fuck me. Don Winslow:n tuotanto on ulottunut myös meille suomalaisille kun Like Kustannus on julkaissut tuotantoa Power Of The Dog (Kuolleiden päivät), Savages (Pilviparonit) ja tämä Kings Of Cool on tullut myös ulos suomalaisena käännöksenä Pilviparonit. Jos on tullut luettua Don Winslow:n hengenheimolaisen James Ellroyn teoksia niin nämä iskevät samaan laadukkaaseen rikoskirjallisuuden suoneen.

Nyt on sitten yöpöydällä vaihteeksi aivan toisenlaista kirjallisuutta kun vuorossa on Antony Beevorin A Writer At War: Vasily Grossman with the Red Army 1941-1945. Kirja yhdestä 1900-luvun kuuluisimmasta venäläisestä kirjailijasta ja hänen kokemuksistaan sotakirjeenvaihtajana Venäjän puna-armeijan matkassa.

Leviathan Wakes

Science Fiction on viime vuosina noussut jälleen vahvasti lukulistalleni.  En tiedä teistä mutta tämä genre on jättänyt vahvat muistijäljet lapsuudesta/nuoruudesta, ja jos on vähääkään vilkkaampi mielikuvitus niin on helppo uppoutua avaruusoopperoiden rikkaaseen maailmaan. Muistan edelleen kun nuoruudessa tuli kesällä kotipihan teltassa luettua niitä paksuja kirjaston kovakantisia Frank Herbertin Dyyni -opuksia. Harvat kirjat jää mieleen pitkien aikojen takaa. Ja on hienoa että genrestä tekee edelleen löytöjä. Näin nelikymppisenä sitä uppoutuu edelleen samalla tavalla uusien scifi -kirjailijoihin (ja myös vanhojen) tuotosten tarinoihin. Alastair Reynoldsin Revelation Space -sarja kova insinööriscifi taisi olla ensimmäinen vanhemman iän koetus  (joka on edelleen kesken). Perään tuli Isaac Asimovin genre -klassikot ja nyt Daniel Abrahamin ja Ty Franckin kynäilemä Expanse -sarjan pilotti Leviathan Wakes.

James S.A. Coreyn nimimerkin takana häärii nuoret kirjailijat Daniel Abraham ja Ty Franck, joista jälkimmäinen toimii myös George R.R. Martinin assistenttina (kirjan kannessa Ty Franckin työnantajan iskevä kommentti). Kaksikko julkaisi debyyttinsä vuonna 2011 ja Leviathan Awakes lyö kuusiosaiselle Expanse-sarjalle mukavan tahdin . Kirjassa päähenkilöiksi nousee Marsin ja Jupiterin välisellä asteroidivyöhykkeellä sijaitsevan Ceres-aseman Joe Miller joka työskentelee suuren Star Helix Security -turvallisuusyrityksen etsivänä. Miller saa eräänä päivänä tehtäväkseen selvittää Maassa asuvan rikkaan perheen tyttären katoamista. Toisaalla Canterbury-nimisen aluksen upseeri Jim Holden miehistönsä kanssa joutuu keskelle aurinkokuntaa ravistelevan yhteenoton silminnäkijäksi ja kuin vahingossa eskaloi tilanteen jonka ansiosta koko aurinkokunta on syöksymässä sisäiseen konfliktiin.

Tarinan taustakiemuroissa salaperäinen megakorporaatio on löytänyt ns. alienorganismin josta kasvatellaan ihmislapsen tarpeisiin seuraavaa evoluutiopyräystä. Lukijan on helppo arvata miten tässä tulee käymään. Hyvin perinteiseen scifi -tarinaan on saatu kudottua elävä kokonaisuus missä jo meidän ajasta tutut kähinät valtioiden/kansojen välillä on siirretty isompaan mittakaavaan. Maa, Mars, Kuu ja aurinkokunnan asteroidivyöhyke kuhisee ihmiselämää. Hyvän avaruusoopperan henkeen tähtitarhoja myös kyntää toinen toistaa suurempia avaruusaluksia. Eikä kirjailijakaksikko epäonnistu henkilöhahmojen kohdallakaan. Itseäni kiinnostaa aina scifissä tekninen puoli (ICT-alan immeisenä tottakai!) ja oli miellyttävää nähdä että kirjailijoiden aurinkokunta taivalsi kevyesti lo-tech verrattuna esimerkiksi Alastair Reynoldsin äärimmäisen korkean teknologian Revelation Space-tuotantoon. 

Sen enempää kirjaa spoilaamatta suosittelen lämpimästi teosta kaikille modernin scifin ystäville. Kirjassa yhdistyy sulavasti klassinen avaruusooppera ja mukaan on heitetty ripaus myös perinteistä dekkariakin. Kokonaisuus pitää hyvin otteessaan ja ainakin minä latailen Kindleen jo sarjan seuraava osa Caliban's War.

Lukemista harkitsevalle suosittelen käymään tutustumassa sarjalle omistettua Wikia osoitteessa http://expanse.wikia.com/wiki/The_Expanse_Wiki.

Leviathan Wakes jälkeen olen ehtinyt jo lukea läpi Don Winslow hurmeisen The Kings Of Cool josta sitten seuraavaksi.