Southern Reach-trilogia on vihdoinkin ohi. Unenomainen viimeinen osa tuntui menevän alusta loppuun pienen pettymyksen kera. Poukkoilua kokonaistarinan aikajanalla joka lähes tiputti ainakin minut välillä pois pelistä. Sarjan ensimmäinen osa oli vakuuttava, toinen kelvollinen ja tämä kolmas, njaa..siinä ja siinä.
Ei kai tästä enempää. Seuraavan on jo menossa tiiliskiven kokoinen Stephen Ambrosen Undaunted Courage, tiivis paketti Yhdysvaltain 1800-alkupuolen historiaa. Kiitos ja kumarrus.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jeff VanderMeer. Näytä kaikki tekstit

tiistai 21. toukokuuta 2019
torstai 18. toukokuuta 2017
Hallinta
Jeff VanderMeerin Southern Reach -sarja on ollut kiehtova kokonaisuus ja trilogian keskimmäinen onnistuukin nostamaan panoksia.
Trilogian keskiössä on Alue X. Noin kolmisenkymmentä vuotta sitten, Floridan rannikon kaukaiselle kaistaleelle sattui Tapahtuma, joka alkoi muuttamaan maisemaa, ja samaan aikaan alueelle ilmestyi näkymätön raja. Tämä raja joka oli "keveä kuin usva ja lähes näkymätön hienoista häilähtelyä lukuunottamatta" oli nopeasti levittäytynyt joka suuntaan ja äkisti seisahtunut sijoilleen. Viranomaiset nopeasti eristivät alueen yleisöltä, vedoten "ympäristökatastrofiin" jonka siivoamiseen menisi vuosikymmeniä. Samalla perustettiin Eteläraja alueen hallintaa ja tutkimusta varten. Tutkimusretkikuntia lähetettiin, osa palasi, osa ei ja palanneet olivat käytännössä hulluuden rajoilla joiden havannoista ei saatu tolkkua. Trilogian ensimmäinen osa kertoo yhden retkikunnan hurmeisen tarinan kun Hallinta-kirja jatkaa retkikunnan paluusta ja samalla keskittyy kuvaamaan Alue X vartioivan viranomaisyksikön toimintaan.
Tarina jatkuu ensimmäisen osan tutuissa tunnelmissa. Alue X on vartioitu kuin Koreoiden raja kun Control saapuu Eteläraja-yksikköön ottamaan vetovastuun edellisen johtajan henkisen romahduksen johdosta. Tapahtumasta on jo kulunut vuosikymmeniä ja Eteläraja-yksikön henkilökunta on kuin yhteiskunnasta sivuun siirretty ryhmä kaikenkarvaisia tutkijoita, joille Alue X-pesti on enemmänkin akateemisen uran päätepiste.
Controlin sisäänajon yhteydessä tutkijat avautuvat uudelle johtajalle omista villeistä teorioistaan ja hyvin nopeasti yksikön tunnelma ja vaikutus siirtää Controlin mielenterveyden uusille raiteille. Controlin päivittäiset vainoharhaiset puhelinraportoinnit Äänelle, Eteläraja-keskuksen sisäiset valtakamppailut, sekä onnistuneen paluun tehneen retkikunnan muuttuneiden jäsenien piinaavat kuulustelut ja huumaava Alue X:n kutsuva vetovoima kiertää tarinaa tasaisen vakaasti kohti Twin Peaks:n ja Lostin välimaastoon missä Control ei enää luota omiin aisteihin tai mielenterveyteensä. Ja lopussa Alue X ilmoittaa olemassa olostaan maailmanlopun elkein.
Jeff VanderMeer jatkaa palkittua sarjaansa vahvasti ja juuri tarinan unenomaisten tapahtumat pitävät lukijan kirjassa kiinni cliffhanger-loppuun saakka ja sarjan päätösosa odottaakin jo kirjahyllyssä.
Ennen kolmosta, edessä on liuta muita kirjoja. Yöpöydällä keikkuukin jo Kindle, ja lukuvuorossa onkin Ramez Naamin Nexus-trilogian #2 Crux joka jatkaa Cyperpunk-tarinaa syvälle transhumanismiin.

Tunnisteet:
2017,
Jeff VanderMeer,
Lukeminen,
Science Fiction,
Southern Reach
perjantai 23. tammikuuta 2015
Annihilation
Neljä tiedemiestä astuu rajan yli alueelle joka on eristetty muusta maailmasta. Area X on jossain päin yhdysvaltojen rannikkoa ja on tarkoin suojeltu ja vartioitu Southern Reach-nimisen valtioviraston toimesta. Tiedemiehet (tai itseasiassa naiset) muodostavat 12. tutkimusretkikunnan jonka tarkoituksena on tutkia ja kartoittaa tarkemmin tätä eristettyä aluetta joka on virallisesti luokiteltu ympäristökatastrofialueeksi ja siten suljettu yleisöltä. Näistä lähtökohdista alkaa retkikunnan biologin kertoma tarina tähän mystiseen ja hyvin salaiseen alueeseen,
Annihilation on Jeff Vandermeerin Souther Reach-trilogian pilotti joka sukeltaa syvälle ihmismielen synkkiin vesiin ja hieman erilaiseen tutkimusmatkailuun. Omat ennakkofiilikset olivat että nyt on kohdalla varmaankin hyvä scifi-kirja, ja heti tämän 199 sivuisen kirjan alkumetreillä tulee selväksi että edessä on piinaavan jännittävä tarina joka scifin sijaan keskittyy retkikunnan unenomaiseen taipaleeseen Area X:n suljetulla alueella. Runsaan ja monimuotoisen luonnon ohella retkikunnan jäsenet kamppailevat mielenterveytensä kanssa kun havaitsevat alueen eläinten kuin tarkkailevan heitä ja mukaan matkakumppaniksi lyöttäytyy tietenkin perinteinen vainoharhaisuus.
Täytyy tässä kohdin myöntää että enempää kirjan juonesta ja tapahtumista ei voi paljastaa vaan suosittelen lämpimästi kirjaan tutustumista. Itse kirjan loputtua (ja hien pyyhittyäni) ihmettelin että miten 199 sivua voi mennä näin nopeasti ja kuinka tiivin ja pirullisen tunnelman kirjailijan saikin luotua. Kirja toi paljon mieleen The Lost TV-sarjan missä tasapainoiltiin laadukkaasti todellisuuden ja harhojen rajamailla. Annihilation tarjoilee näitä elementtejä lusikkakaupalla ja pyörittää samalla salakavalasti lukijan aivoja perusteellisesti ja jättää jälkeensä kysymyksen Mitä tässä oikein nyt tapahtuikaan?
Trilogia toinen osa Authority keskittyy Southern Reach-organisaatioon joka valvoo/vartio tätä kartalla tuntemattomaksi muuttunutta Area X-rajaseutua, ja kolmas Acceptance niputtaa tarinan päätökseen,
Kindle käy jo kuumana kun menossa on James S.A. Coreyn Expanse-sarjan toinen osa Caliban's War joka on sitten sitä scifiä isolla ässällä.

2015,
eBook,
Jeff VanderMeer,
Lukeminen,
Southern Reach
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)