perjantai 18. maaliskuuta 2016

Koillismaa

Ensimmäinen Kalle Päätalo-muistoni on se perinteinen steriilin valkoselkäinen Iijoki-kirjasarja joka tuntui jatkuvan metrikaupalla eri sukulaisten kirjahyllyissä. Varsinkin niillä vanhemmilla sukulaisilla, joilla oli hyllyssä myös taidokkaita puukaiverrustöitä missä Päätalon henkeen ajettiin joko tukkikuormaa tai lasketeltiin kuohuvassa virrassa tukkien päällä. Eihän tällainen aihe kiinnostanut nuorempana. 

Kuitenkin vanhempana varsinkin kun on kuunnellut oman isän tarinoita metsätyömiehen elämästä Pohjois-Savon sydänmailla sotien aikaan niin omien juurien historia ja taustat alkoivat vuosien myötä kiinnostamaan.

Kalle Päätalo on luonnollisesti oma lukunsa suomalaisessa kirjallisuudessa. Tämä Taivalkosken poika julkaisi aikanaan 39 teosta, päälle jokunen näytelmä ja kirjoja on painettu tolkuttomat 3,5 miljoonaa kappaletta. Kansan rakastama ja kriitikoiden jyräämä Päätalo jätti oman jälkensä köyhän ja syrjäseutujen kurjan kansan kuvaajana jota ei ole enää olemassa. Ville Repo, Päätalon "löytäjä" ja Gummeruksen kirjallinen johtaja, kiteytti Päätalon kirjalliset taidot osuvasti kirjeessään Kallelle: "sinulla on harvinainen sekä luontainen että parhaimmillaan myös viljelty taito tehdä eläviä henkilöitä ja eläviä vuorosanoja sekä myös rakentaa ja kehittää tilanteita ja kohtauksia…".

Koillismaa aloittaa siis viisiosaisen teossarjan joka kuvaa Etelä-Lapin koilliskulmassa asuvien ihmisten elämää. Eletään 1930-lukua, sotavuodet ovat vielä edessäpäin kun Koilllismaa aloittaa Sammalsuon, Sääskilampien ja Olkivaaran perheiden tarinat. Mukaan mahtuu myös toinen toistaan värikkäämpiä hahmoja mutta pääosaan kuitenkin nousee Sammalsuon suurperheen kituuttava elämä kun perheen isä ja elättäjä isä Jaakko on kuollut, ja perheen äiti Maija yrittää kannatella pesuettaan köyhyyden kurimuksessa. Perheen elättäjän virkaan tekee nousuaan nuori Kauko joka epätoivoisesti hakee töitä niin halkohommista kuin metsätöistä ja raapiikin jokusen markan, mutta kuukausi kuukauden perään joutuu Kauko hammasta purren hakemaan kunnan jauhoja jotta perhe pysyy hengissä. Torppien perheet elävät kädestä suuhun vuodenaikojen mukaan ja elanto otetaan sieltä mistä sen saa; metsätöistä ja viljelystä. Kirjan loppuvaiheilla nykyaikakin tunkeutuu selkosten asukkaiden maailmaan kun uusi maantie kiemurtelee kohti tätä pysähtynyttä yhteiskuntaa. Valoisampi tulevaisuus ja nuori sukupolvi nouseekin kirjassa etualalle kirjan viime metreillä. Päätalon värikäs ja murrerikas teksti jaksaa kantaa komiasti alusta loppuun.

Bernard Cornwell:n Azincourt innosti aloittamaan kirjailijan moniosaisen Last Kingdom-sarjan jonka ensimmäinen Last Kingdom onkin jo loppumetreillä.

4 kommenttia:

  1. Luin tämän vuosia sitten ja tykkäsin, vakaa aikomukseni oli jatkaa sarjan lukemista, mutta sitten se jäi kuten monet muutkin hyvät aikomukset.
    Omat Päätalo-muistoni alkavat paitsi kotini Iijoki-rivistöstä myös isästäni, joka luki meille ääneen hauskoina pitämiään kohtauksia, hekotti lukiessaan muun perheen kohotessa kulmakarvojaan. Olikin ilo huomata, että Koillismaa kolahti kuitenkin näin aikuisena :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti lukaista sarja uudestaan. Itse olin juuri perheen kanssa perinteisellä hiihtoreissulla Äkäslompolossa niin kirja oli hyvä tunnelman luoja siellä tunturien kainalossa.

      Poista
  2. Nyt sinäkin. Alkaa pelottaa, koskakohan tämä omalle kohdalle sattuu :-)

    Vanhassa Velipuolikuun sketsissä mainostetaan: "Kalle Päätalo, miljoona sivua hyvää luettavaa!" Siinä on tekemistä.

    Huomasitko muuten, että Cornwellin anglosaksisesta sarjasta on tehty myös televisiosarja? En ole ehtinyt itse sitä vielä katsomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riittää kun luet ensimmäisen sivun Koillismaasta niin olet koukussa. En ole missään törmännyt niin hienoon talvisen maiseman kuvaukseen kuin Päätalon Koillismaan avauksessa. Päätalo on Väinö Linnan, Mika Waltarin ja Kaiho Niemisen lisäksi ainoita suomalaisia kirjailijoita joita jaksan lukea.

      Cornwellin TV-produktio näyttää kyllä hyvältä. Täytyy koluta Netflix läpi jos se sieltä löytyisi.

      Poista

Sana on vapaa. Spammaajat kärsivät kurjan kuoleman.