Kaikki kauniit hevoset

Kyllä, Stephen Kingin Musta Tornin toinen osa ei vetänyt, ei sitten millään ja olen päättänyt siirtää koko saagan jatkokahlaamisen takavasemmalle, kauas. Nykyinen lukulistani on pitkä kuin nälkävuosia ja se päivittyy tasaiseen tahtiin. Aiemmin lukemani Doctor Sleep taitaa siten jäädä Kingin tuotannon toistaiseksi viimeiseksi kirjaksi.

Mustan Tornin sijaan, uudesta kirjahyllystäni tarttui Cormac McCarthyn kuuluisa ja palkittu Kaikki kauniit hevoset. Tietysti rikoin samalla omaa lupaustani että "ei uusia trilogioita/sarjoja vaan lue nykyiset sarjat ensin loppuun" mutta minkäs teet. Kirjailija kuitenkin jätti Veren ääriin myötä pysyvän muistijäljen jonka myötä päätin aloittaa ns. Rajatrilogian.

Veren ääriin tapaan, tarinan keskiössä on luonnonkaunis Teksasin ja Meksikon rajaseutu värikkäineen ja traagisine ihmiskohtaloineen. Tarina kiilaa itsensä katoavan vanhan elämäntavan ja steriilin nykyajan väliin kun nuoren, kuusitoistavuotiaan John Grady Colen matka alkaa 1940-luvun loppupuolella. Johnin kotimaa pursuaa sodanjälkeistä energiaa ja perinteinen karjanhoito karjapaimenineen alkaa väistymään nykyajan tieltä. Tilalle on tulossa korkeita terästaloja ruuhkaisine katuineen ja luonnonkauniiseen maisemaan nousee loputtomassa liikkeessä olevia öljypumppuja kuin muistuttamassa tulevasta. Johnin perheen isoisä ja patriarkka kuolee ja edessä on vanhan kotitilan myynti ja muutto kaupunkiin. John kuitenkin päättää lähteä ystävänsä kanssa pitkälle ratsastukselle kohti etelää, mystistä Meksikoa missä vanha elämäntapa hevosineen voi jatkua.

Jos jostain olen aika pitänyt kirjallisuudessa, niin se on luonnon mestarillinen kuvaaminen. Sen hallitseminen osana tarinaa, nostaa kirjailijan omalle tasolleen. Omalla kohdallani olen törmännyt vain kahteen kirjailijaan jotka hallitsevan tämän: Kalle Päätalo jonka koillisen lapin erämaakuvaukset ovat omaa luokkaansa ja Cormac McCarthy, joka hallitsee Teksasin ja Meksikon karut rajaseudut tavalla joka aina pysäyttää.

Ei ole vaikea arvata mitä kaikkea Johnin etsikkoratsastus syvälle Meksikoon tuo tulleessaan; Johnin naivi ja suorastaan suomalaisen kaltainen hyvä usko ihmiselukan rehellisyyteen kohtaa luonnollisesti elämän varjopuolet. Meksikon pysähtynyt maailma heittää nuorten karjapaimenten tielle rakkautta, petosta ja tietysti kuolemaa. Kaiken keskiössä on tietenkin loputtoman kaunis luonto ja tietenkin kaikki kauniit hevoset jotka ovat myös suuressa osassa tässä hienossa tarinassa.

Cormac McCarthyn tuotantoa voin suositella kaikille lämpimästi, jopa apokalyptista Road-teosta joka jäi kummittelemaan pitkään mieleen.

Cormac McCarthyn Kaikki kauniit hevoset-kirjasta on muuten tehty vuonna 2000 elokuvakin, joka selkeästi tarvitsee uudelleen filmatisoinnin (suosittelen lukemaan kirjaversion).

Teksasin ja Meksikon maisemista olen jo siirtynyt viileämpään Glascow:n kaupunkiin kun vuorossa on Malcolm MacKayn How a Gunman Says Goodbye. Jännittävän Glascow-rikollistrilogian toinen osa.

Myrskyn jälkeen

Koillismaan selkosille on myös vuosi 1945 saapunut. Saksalaisten "takuumiesten" joukot ovat lopulta poistuneet kyliltä jättäen jälkeensä niin poltetut torpat kuin särkyneitä sydämiä naisväen keskuudessa. Selkosten miesväkikin saapuu tipottain jatkosodan päätyttyä ja uudelleenrakennus alkaa nytkähdellen eteenpäin.

Koillismaan neljäs teos keskittyy paljolti Sääskilammen ja Sammalvuon perheiden koettelusten puintiin. Perttu Mäkimaa on palannut rintamalta ja ottanut Sääskilammen talon isännän roolin isä Nestorilta. Sääskilammen perheen kohdalla koettelemukset seuraavat toisiaan. Perheen vanha torppa poltettiin kivijalkaan asti saksalaisten perääntyessä ja perheen pää ja vanhin poika Kauko, repii pitkää päivää sotapalvelusvuosien jälkeen pitääkseen perheen leivän syrjässä kiinni. Kunnanjauhoille ei Kauko enää suostu palaamaan  vaikka kaiken raatamisen lisäksi pitäisi uusi talokin rakentaa.

Pitkä sota on kuitenkin jättänyt syvät jäljet niin Sääskilammen nuoreen isäntään kuin Kaukoonkin, ja molemmat oireilevat tuoreiden sotamuistojen myllertäessä mielessä.

Myrskyn jälkeen valaisee selkosten asukkaiden elämää jälleen joitain vuosia eteenpäin ja vaikka Päätalo tuottaa tasaisen hienoa tekstiä, niin tämä osa polkee pitkälti paikoillaan, ja voisin sanoa että kirja on myös kvintetin heikoin lenkki.

Seuraavana jatketaan yllättäen Stephen Kingin parissa kun vuorossa on Musta Torni -sarjan toinen osa Kolme korttia pakasta. Ensimmäinen osa tuli luettua vuosia sitten joten kokkeillaan nyt sitten miten Kingin tarina vetää..