Näkemiin taivaassa

Tämä Pierre Lemaitren läpimurtoteos osui sattumalta kohdalleni äänikirjaäpissä ja muistan myös että kirja aiheutti kohinaa 2014 Suomessa ja sitä blogattiin ahkerasti. Kirjamakuni tai esimerkiksi musiikkimakuni ovat olleet jo vuosikymmeniä täysin itsenäisiä ja lähes lahjomattomia laitoksia, ilman ulkopuolisia vaikuttimia joten silloin vuonna 2014 tämä jäi tutkani ulkopuolelle. Itse asiassa taisin melkein ostaakin tämän joskus pokkariversiona. Pierre Lamaitre kirjailijana on kuitenkin ollut paljon esillä kirjakaupoissa, blogeissa ja nyt kun astuin äänikirjojen maailmaan, esim. lenkeillä voin nauttia enemmän Lamaitren kirjoista. 

Näkemiin taivaassa on kuvattu monella termeillä; jännitystarina, veijaritarina, sotaromaani (ainakin osittain), historiallinen romaani ja onhan siinä syviä romanttisia juonteitakin. Historiallinen romaani oli omalla kohdallani syy miksi tallensin kirjan äänikirjaäppini lukujonoon. 

Ja juuri sitä se onkin; taidokkaasti kirjoitettu kuvaus Ensimmäisen Maailmansodan jälkeisestä Ranskasta jonka yhteiskunta on hitaasti nousemassa polviltaan ylös sodan kurimuksesta.  Lemaitren tarinassa seurataan sodanjälkeistä elämää usealla yhteiskunnan eri tasolla; keskiössä on kaverukset Albert Maillard ja Edouard Péricoult, joista Edouard vammautuu vakavasti kasvoihin sodan viime hetkillä. Albert rinnallaan alkaa kaverusten pitkä paluu siviiliin joka ei ole mitenkään helppoa ja ilman hankaluuksia. Kaverusten elämään kietoutuu sodasta tuttu Henri d’Aulnay-Pradelle, Albertia ja Edouardia komentanut upseeri joka kaikessa epärehellisyydessä ja kusipäisyydessä nousee kirkkaasti tarinassa parhaimmaksi hahmoksi, ohittaen Albertin joka on kaikinpuolin henkisesti avuton ja klassinen reppana, tai Edouardin jonka sotaa edeltävä kirkas tulevaisuus rikkaan porvariperheen vesana ja taitelijana sukeltaa vammautuneena sodanjälkeiseen huumehelvettiin. Tarina laajenee suorastaan eeppisiin mittoihin kun Albert ja Eduoard päättävät yrittää lyödä rahoiksi epämääräisellä idealla, ja samalla Henri liikemiehenä yrittää omaa vedätystä kaatuneiden sotilastovereiden kustannuksella. 

Näkemiin taivaassa on kaikinpuolin yllättävä tarina. Pierre Lamaitre osaa taidokkaasta historian värittämisen ja lukija saakin nauttien seurata 1920-luvun Ranskan yhteiskunnan eläviä tapahtumia. Sivumäärältään lähes 600-sivuinen tarina on äärimmäisen rikas ja pursuaa sitä jännitystä, vauhtia, juonittelua, romantiikkaa ja myös raskaita ihmiskohtaloita. Vahva suositus. Tämä kirja on myös kirjailijan trilogian ensiosa ja onneksi kaikki kolme (Näkemiin taivaassa, Tulen varjot ja Tuhon lapset) on suomennettu ja löytyvät myös äänikirjapalvelusta. Erityisesti täytyy vielä mainita äänikirjan lukija, kaikkien tuntema näyttelijä niin näyttämöltä kuin TV:stä Antti Virmavirta joka nosti minun kohdallani äänikirjaluennan uudelle tasolle. Virmavirta eläytyy lukemiseen, käytännössä näyttelee kaikki eri hahmot muuttamalla äänensä ja lukijalle tästä tulee mieleen enemmänkin kuunnelma eri näyttelijöineen. Virmavirta hallitsee myös ranskankielen joka on jo pelkästään hatunnoston arvoinen suoritus! Joten jo pelkästään tästä syystä suosittelen tätä kirjaa. 

Chasing The Light

Oliver Stonen tuore viime kesänä julkaistu Chasing Light: How I Fought My Way into Hollywood From The 1960s to Platoon sopii kuin nakutettu kirjahyllyyni ja on itse asiassa ensimmäinen elokuva-alan muistelmateos hyllyssäni.    

Oliver Stone on nimenä varmasti tuttu niille jotka ovat vähääkään katsoneet Hollywood-elokuvia viimeisen 30 vuoden aikana. New York Upper East Siden kasvatti, 1946 syntynyt ranskalaisen äidin ja amerikkalaisen upseerin poika oli aina kiinnostunut kirjoittamisesta ja vaikka isä yritti taivutella poikaa aloittamaan ura rahoitusalalla, Oliverin sisäinen palo elokuvia kohtaan vei hänet traumaattisten Vietnamin viidakoiden kautta Yhdysvaltain länsirannikolle aikansa elokuvateon mekkaan. Tässä elämänkerran ilmeisen ensimmäisessä osassa Oliver avaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan 1960-luvulla, jotka johtivat kirjoitustöihin ensin 1970-luvun villiin New Yorkiin ja ollessaan "oikeassa paikassa, oikeaan aikaan", hänelle avautui työt käsikirjoittajana 1980-luvun Hollywoodissa. 

Kirjan sivuilla vilahtelee niin legendaarisia näyttelijöitä kuin oman sukupolvensa isoimmat elokuvaohjaajat ja kuvaa heitä rehellisen linssin läpi, hän myös selvästi koki elokuvauransa hyvin kuoppaisen alkutaipaleen tuskaisesti joka tietysti opetti tulevaa elokuvaohjaajaa valmistautumaan paremmin tulevaisuuteen. Ja kuin salaman iskusta, Oliver Stone voitti ensimmäisen Oscar-palkinnon päälle kolmikymppisenä elokuvasta Keskiyön pikajuna ("Midnight Express") parhaasta sovitetusta käsikirjoituksesta. Jatkoa seurasi kirjan loppusivuilla kun hän käsikirjoitti ja ohjasi Platoon - Nuoret sotilaat -elokuvan joka perustui hänen omiin Vietnam-kokemuksiin, ja siitä hän pokkasi parhaan ohjaajan Oscar-pystin vuonna 1986. Ja juuri Platoon on Oliver Stonelle kivulias kohta johon hän palaa siihen aina uudestaan ja uudestaan tarinassaan. Hän käsikirjoitti sen hyvin aikaisessa vaiheessa ja yritti saada sen valkokankaalle jo 1980-luvun alkupuolella mutta koki sen kanssa kirveleviä vastoinkäymisiä Hollywoodin koneiston käsittelyssä. Hän pääsi ns. Hollywoodin sisäpiiriin ja sen valtavan tuotantokoneiston korkealle tasolle käsikirjoittajana, mutta huomasin hyvin nopeasti että mikään ei ole helppoa kun valtaa käyttivät niin vaikutusvaltaiset tuottajat, studiopomot, elokuvaohjaajat ja jopa diivailevat elokuvatähdet. Käsikirjoittajia ei siis arvostettu, mutta hän oppi luovimaan tämän omanlaisen viidakon sisuksissa. 

Tämän ensimmäisen osan (toivottavasti) osalta lukija pääsevät tutustumaan tarkemmin hänen ensimmäisiin "isoihin töihin", kuten Midnight Express (käsikirjoitus ja Oscar-pysti) Scarface (käsikirjoittajana), Salvador (käsikirjoittajana ja ohjaajana) ja lopulta Platoon joka pokkasi neljä Oscaria. Unohtamatta ihan kelvollista rikoselokuvaa Year of the Dragon (käsikirjoitus) vuodelta 1985, jonka ohjasi Oliver Stonen nyt jo edesmennyt ystävä Michael Cimino.

1980-luvun kokaiinibuumi näkyi myös Hollywoodin illallisilla ja kutsuilla joka ei ohittanut Stonea ja hän onkin myös avoin hänen päihdeongelmistaan joiden kanssa hän paini vuosikausia. Oliver Stone on myös ollut henkilönä hyvin kiistanalainen poliittisista lausunnoistaan jotka ovat vähintään vasemmalle kallellaan ja se näkyy myös kirjan sivuilla. Hän on ollut ja pysyy edelleen äänekkäänä Yhdysvaltojen kriitikkona, oli kyseessä sosiaaliset ongelmat kuin Yhdysvaltojen toimiminen maailman poliisina.

Mikä sitten oli tässä kirjassa hyvää? Ensinnäkin se on kirjoitettu erittäin hyvin. Sitä ei ole haamukirjoitettu vaan se on Stonen omasta kynästä. Stone aloittaa lapsuudestaan ja kuljettaa elämäntarinaansa hyvin helppotajuisesti eteenpäin. Luonnollisesti mielenkiintoisin vaihe hänen elämässään on hänen Hollywood-vuotensa ja kaikki ne vastoinkäymiset ja lopulta nousut alansa huipulle palkittuna käsikirjoittajana ja elokuvaohjaajana. Ja nyt 74-vuotiaana hän ei ole pysähtynyt laakereilleen, hän on edelleen ajankohtainen taidokas elokuvaohjaaja ja äänekäs yhteiskunnan epäkohtien arvostelija, mikä tekee hänestä mielenkiintoinen henkilön. Toivottavasti kirjailija vielä tarttuu aiheeseen ja kirjoittaa jatko-osan mikä käsittelee hänen uransa toista puoliskoa.