Sota ja rauha, tuo kolossaalinen Leo Tolstoin teoskokonaisuus on lähes 2000 sivullaan normilukijalle piiitkä ja kärsivällisyyttä vaativa projekti jo pelkästään yli 580 hahmollaan. "Onneksi" se on palasteltu meille hiukan hitaammille lukijoille sopivasti kahteen niteeseen, joten lukija voi nauttia (edelleen aika massiivisista niteitä) osa kerrallaan.
Alunperin suunnittelin että ostaisin ja tutustuisin näitä venäläisiin klassikoihin vasta eläkepäivillä, mutta pitkälti hetken mielijohteesta ostin tämän ensimmäisen osan Turusta Tarjouskirjakauppa Pikku- Sammakon valikoimasta. Jos joskus piipahdat Turussa niin suosittelen käymään tässä Kustannusyhtiö Sammakon kivijalkamyymälässä. joka on piristysruiske suomalaisen kivijalkakirjakauppojen valikoimassa. Onneksi Suomesta vielä löytyy muitakin kuin Suomalaisen Kirjakaupan standardoituja valikoimia, jotka tuovat mieleen enemmänkin McDonaldsin.
Sota ja rauhan keskiössä seurataan viiden venäläisen aatelissuvun edesottamuksia Pietarin ja Moskovan salongeissa ja maatiloilla 1800-luvun alkupuolella. Hahmoleegiossa vastaan tulee niin aitoja kuin fiktiivisä hahmoja, ja lukijan eteen marssitetaankin loputon liuta ruhtinaita ja ruhtinattaria joiden elämänvaiheet tuntuu koostuvan loputtomista tanssiaisista, illallisista, maineesta ja tietysti hyödyllisistä naimakaupoista. Sinänsä siinä ei ole mitään vikaa, Venäjän aateliston elämä todenäköisesti olikin juuri sellaista. Tarina ilmeisesti pohjautuukin osittain kirjailijan omakohtaisiin kokemuksiin.
Eurooppa tietysti eli kiivaita aikoja tarinassa kun Bezuhovit, Bolkonskit, Rostovit, Kuraginit ja Drubetskojen aatelissuvut elämä pyörähtelee Moskovan ja Pietarin toinen toistaan hienoimmissa illanvietoissa, tietysti korkealla venäläisten arkitodellisuudesta. Venäjän kerman kunnian tavoittelu keskittyy Eurooppaa repivän Napoleonin sotaan, joka imee mukaansa aatelissukujen nuoria vesoja.
Täytyy nyt alkuun sanoa että jätin kirjan kesken. Jaksoin painaa läpi yli puolet ensimmäisestä osasta (n. 900 sivua) mutta sitten iski päälle turnausväsymys. Tolstoi osasi kyllä kirjoittaa ja myönnän että tämä on yksi maailman kirjallisuuden isoja klassikoita mutta tarina oli hiukan liian ameebamainen, joka venyi ja venyi joka suuntaan. Hahmoja varten olisi pitänyt olla mukana oma hakemisto kuvauksineen, koska ainakin itse jouduin välillä pysähtymään ja ihmettelemään että kuka kukin oli. Tarina muutenkin tuntui välillä aika päämäärättömältä, ja kaikenlainen kosiskelu ja romantiikka (hyi, tyttöbakteereja) alkoi väsyttämään. Olen ehkä liikaa lukenut viime vuosina dekkareita, tieteiskirjallisuutta ja steriiliä historiaa :(.
Ehkä tämä siirtyy eläkeprojektiksi. Yöpöydällä on jo vuosia mielessä ollut Ann Leckien Ancilliary Justice joka teki vuonna 2013 tieteiskirjallisuuden historiaa voittamalla kaikki suurimmat tieteiskirjallisuuden Hugo-, Nebula-, ja Arthur C. Clarke -palkinnot.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sana on vapaa. Spammaajat kärsivät kurjan kuoleman.