Anno Domini 2019

Jälleen on yksi lukuvuosi vierähtänyt erilaisten lukunautintojen parissa. Vaikka aika urautunuttahan tämä taivallus on ollut mutta pahemminkin aikansa voisi kuluttaa. Edellisten vuosien tapaan, hypin eri tyylilajien välillä: historiaa laidasta laitaan, dekkareita, scifiä, fantasiaa ja joskus perinteisempää käännöskirjallisuutta.

Vuonna 2019 tuli luettua 16 kirjaa joista mieleen jäivät parhaiten ne kaikkein odotetuimmat. Kuten kuvassa vasemmalla oleva Don Winslow:n The Border, joka päätti hänen maineikkaan Cartel-trilogian joka nitoi yhteen yli 30 vuotta loputonta huumesotaa Yhdysvaltojen ja sen eteläisten naapurien välillä.

Toinen odotettu ja ehkä hiukan puoliväkisin aloitettu, oli Haruki Murakamin 1Q84 jonka semihyvä tarina oli lopulta pirun hyvä kokonaisuus. Murakamin tyyni mutta rikas kerronta imi mukaansa. Unohtamatta kahta ruotsalaista: Jan Guilloun Suuren Vuosisadan aloitusta sekä Niklas Natt och Dagin pessimistisiä Tukholman katuja kirjassa 1793. Muuten vuoden peruslukemistoon kuului niitä perinteisiä, jatkuvien sarjojen läpikäyntiä; James Lee Burke, Bernard Cornwell, Jo Nesbø ja vähän tuttua scifiä Expanse -sarjan muodossa. 

Lukupolkuni historian puolella oli vuonna 2019 lyhyt mutta sitäkin laadukkaampi. Jo edesmenneen historioitsijan Stephen E. Ambrosen Undaunted Courage on kuvaus Merriwether Lewisin ja William Clarkin tutkimusmatkasta vuonna 1804-1806 läpi Pohjois-Amerikan suurimmaksi osaksi tutkimattoman mantereen joka omalta osaltaan avasi oven länteen. Toisena Walter Isaacsonin henkilökuvaus lähes myyttisestä visionääristä Leonardo Da Vincista jonka elämä ja loputon mielenkiinto tieteen ja taiteen saralla on ainutlaatuista.

Summa summarum, 2019 sisälsi niukasti kirjoja mutta balanssi genrein välillä oli sopiva. 

Panssarisydän

Yöpöydän kirjarotaatiossa käväisi myös kahdeksas Harry Hole -tarina joka ei tälläkään kerralla jättänyt kylmäksi. Edellinen ja erittäin intensiivinen tutkinta Lumiukko -tapauksen ympärillä on sysännyt Oslon ykköspoliisin lopulliseen päihdehelvettiin Hongkongin slummeihin. Lopullisen tönäisyn reunalta antoi Raakel ja hänen poikansa Oleg heidän muuttaessa ulkomaille pikapikaa Lumiukko -tapauksen jälkeen. Harryn seurana on nyt vain alkoholi ja oopium. Jotta Jo Nesbøn tarina ei keskittyisi pelkästään Harryn jatkuvaan painajaiseen, tarinaan ilmestyy luonnollisesti ketju murhia joista ensimmäinen avaa koko tarinan.

Tarinan alkumetreillä, Harry houkutellaan Hong Kongin slummeista nuoren (naispuolisen) rikostutkijan toimesta Norjan Keskusrikospolin toimesta auttamaan murhavyyhtiä jonka pidentyvään sarjaan on myös tullut pohjois-norjalainen poliitikon brutaali murha. Harrylle selviää paluun jälkeen Norjan poliisin sisäinen valtakamppailu missä Keskusrikospoliisi ja Harryn edustama rikospoliisilaitos ovat sulautumassa ja samalla aiheuttaen sisäisiä jännitteitä jotka tuntuvat sotkevan rikostutkintaa.
Edellisten kirjojen tapaan, Harry tasapainoilee omien demonien kanssa ja ympärillä pyörii himokkaita naisia jotka omalta osaltaan sotkevat Harryn tasapainoa. Unohtamatta sitä sarjamurhaajaa jonka toimintatapaa, motiivia ja henkilöllisyyttä Harryn tiimi yrittää selvittää lähes 800 sivun edestä.  Tarinan maisematkin vaihtuvat piristävästi aina Norjan vuoristoista Kongon viidakkoon. Mikään ei ole miltä se näyttää, ei edes lähipiirissä.

Jo Nesbø on onnistunut ei ehkä ylittämään edellistä menestyskirjaansa Lumiukkoa, mutta pirun lähelle hän pääsee Panssarisydämellä. Se jatkaa samoilla synkillä sävyillä ja se tuli nautittua edellisten Harry Hole -kirjojen tapaan hyvin nopeasti näin vuoden 2019 viimeisenä kirjana.

Loppuvuoden lukemiset

Vuoden tulessa loppusuoralle, ajattelin niputtaa kaikki luetut kirjat nätisti yhden postauksen alle. Vuoden viimeiset kirjat kahlasivat historian eri osissa aina viikinkien 800-luvun mittelöistä 1500-luvun renesanssin kautta Tukholman 1700-luvun lopun saastaisille kaduille.

1793 oli 100% heräteostos. Niklas Natt och Dag nimenäkin on huvittava mutta tämä pesunkestävänä ruotsalainen aatelinen osaa kyllä kirjoittaa vetäviä historiallisia romaaneja. 

Kirjailijan vuoden 1793 Tukholma on kaikkea muuta kuin nykypäivän pohjoismainen metropoli. Kuningas Kustaa III on ollut manan majoilla jo vuoden verran, ja valtakunnan ohjakset on tukevasti Paroni Gustaf Adolf Reuterholmin käsissä valtakunnan keikkuessa vararikon partaalla kun Ranskan vallankumoukset ajatukset rantautuvat myös Tukholman rannoille.

Kirjassa Tukholman kaduilla rönsyilee prostituutio ja rikolliset elementit kun yksi kirjan päähenkilöstä  Ruotsinsalmen taistelussa vammautunut juoppo Mickel Cardel, hätyytetään apuun katulasten toimesta kun joesta on löytynyt pilkottu ruumis. Ihmisen torson myötä Cardel ja hänen kuolemaa tekevä tarkkaälyinen kumppani joutuvat synkälle matkalle niin Tukholman vallan käytäville kuin saastaisille kaduille ja kujille. Niklaksen kirja oli yllättävän vetävä, synkkä sekä antoi hyvin synkän kuvan vuosisadan vaihteen Tukholman elämästä. Itse huomasin Tukholman lentokentällä että tarinalle on jo tullut jatkoa ja suomennos ("1794 Elävien haudasta") on luvattu tulevalle maaliskuulle. Suosittelen niille jotka pitävät synkimmistä tarinoista jotka on ryyditetty surkeilla ihmiskohtaloilla.

Loppukesästä Bazar kustannus pelasti päiväni kun olin jo melkein tilaamassa Walter Isaacsonin tuoreimman Amazonista, kun huomasin kuin vahingossa että tästä kirjasta on jo ilmestynyt suomennos. Mitä Renessassiajan ehkä kaikkein kuuluisammasta henkilöstä voi sitten vielä kertoa kun miehestä on kirjoitettu pienen kirjaston verran eri kirjoja, tutkimuksia ja analyyseja. Tätä multilahjakasta visionääriä on kuitenkin tutkittu vuosisatoja, ja kuitenkin suurelle yleisölle Leonardo on tuttu oikeastaan taidemaalarina ja varsinkin hänen niistä kahdesta kaikkein kuuluisimmasta maalauksesta: Mona Lisa ja Pyhä Ehtoollinen.  Unohtamatta Salvator Mundi -maalausta joka nousi julkisuuteen muutama vuosi sitten pitkän restauroinnin valmistauduttua, ja se huutokaupattiin Lähi-Idän suuntaan raskaalla 380 miljoonan euron hintalapulla. Leonardo oli kuitenkin paljon paljon muutakin ja tästä puolesta Walter Isaacson on kirjoittanut kiehtovan kirjan.

Kirjailijana Walter Isaacson on meikäläiselle uusi tuttavuus. Hän on tehnyt pitkän uran historian professorina, journalistina ja tietenkin kirjailijana. Hänen kynästään on lähtenyt elämänkertoja mm. Einsteinin, Benjamin Franklinin, Henry Kissingerin osalta ja se ehkä kaikkein kuuluisin: Steve Jobsin elämänkerta. Ja nyt hän on valinnut aiheekseen ihmiskunnan suurimman ja kaikkein kuuluisimman visionäärin Leonardo da Vincin elämän. Täytyy myöntää että kirjan kronologinen eteneminen yllätti minut täysin. Se on sujuvasti kirjoitettu ja kirjailijan lisäksi lukija haukkoo henkeään Leonardon elämän edetessä kappale kappaleelta eteenpäin. Leonardo ei käynyt kouluja vaan oli itseoppinut havannoitsija joka oli ryyditetty valtavalla annoksella tervettä uteliaisuutta.

Kuin ihmeen kaupalla läpi vuosisatojen, ihmiskunnalle on jäänyt talteen Leonardon muistiinpanoja ja piirustuksia yli 7 200 sivua jotka on kirjaimellisesti kultaakin arvokkaampaa. Esimerkkinä Leonardon työpäiväkirja Codex Leicester joka käsittelee Leonardon hydrologiaa liittyviä tutkimuksia, ja on kirjoitettu pellavapaperille (72 sivua). Vuonna 1994 Bill Gates osti nämä Codex Leicesterin 72 sivua hintaan 30,8 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria ja joka on Leonardon ainoa työkirja joka on yksityisessä omistuksessa. Leonardon työkirjat ovat myös itsessään taideteoksia, ne on kulmasta kulmaan kirjoitettu ja piirretty täyteen Leonardon havaintoja, hahmotelmia, ajatuksia ja tietysti upeita piirrustuksia. Leonardon uteliaisuus ulottui hyvin laajalti mm. anatomiaan, fossiileihin, lintuihin, sydämeen, lentäviin koneisiin, optiikkaan, kasvitieteeseen, geologiaan, veden virtaukseen ja myös aseisiin. Hänen havaintonsa, ideointinsa merkitys on ymmärretty jälkikäteen johtuen osittain siitä että hän ei aikanaan julkaisut tieteellisiä tutkimuksia lainkaan vaan keskittyi itsepäisesti omaan tutkimustyöhönsä.

Hän myös onnistui täydellisesti yhdistämään tieteen ja taiteen, ja sitä kombinaatiota tutkitaan edelleen hänen taideteoksista ja tullaan tutkimaan myös tulevaisuudessa. Itselleni Leonardon elämä oli todella vaikuttava, ja väkisinkin tulee miettimään kaikkia niitä salaliittoteorioita jotka pyörivät Leonardon ympärillä kuin läpitunkematon pilvi; oliko hän aikamatkustaja vai tiesikö Leonardo että Jeesuksen sukulinja jatkui läpi vuosisatojen (viittaus Viimeiseen ehtoolliseen) jne.. Walter Isaacson kuitenkin onnistuneesti luovia ohi näiden karikoiden, ja kertoo lukijalle juurikin itse Leonardosta ja hänen värikkäästä elämästään 1500-luvun Euroopassa. Historiaa lukeville iso suositus.

Palava maa eli Uhtredin taistot 800-luvun Englannissa ovat edenneet jo viidenteen osaan. Pääsankarille on tullut jo viiden kirjan aikana ikävuosia mittariin ja on jo yli 30-vuotias. Edellisessä osassa hän onnistuu murhaamaan illallisessa kristityn papin joka pilkkasi hänen juuri kuollutta vaimoaan ja nyt Uhtred karkoitettu tulevan Englannin sydämestä eli Wessexistä. Saadakseen mielenrauhan, Uhtred laittaa viikinkivaihteen päälle ja aloittaa näyttävän ryöstelykampanjan ja lopulta ajautuu Merciaan auttamaan on/off mielitiettyään Æthelflædia, joka on Uhtredin vastakappaleen Wessexin kuningas Alfredin tytär. Lopussa odottaa jälleen kerran ylväs yhteenotto Englannin ja Tanskan välillä.
Vaikka kuvasin näin lyhyesti Bernard Corwellin pokkari, lukija saa nauttia koko rahan edestä 800-luvun lopun Englannin loputtomalta tuntuvaa taistelua viikinkejä vastaan ja siihen liittyvää juonittelua. Lukijan kelpaa jälleen kerran siemailla Cornwellin laadukasta historian tulkintaa. Matka jatkuu.


Siinä on kolme kirjaa mitä on tullut luettua näin laiskotellessa bloggaamisen osalta. Yöpöydällä menee jo kovaa vauhtia mikäs muukaan kuin kahdeksas Harry Hole Panssarisydän.