Lukujonoon tuli nopea muutos. Syynä oli tuleva lomamatka jonka suunnitelmiin ei sopinut 1Q84:n kaltainen keltainen tiiliskivi, joten päätin aloittaa nyt kevyemmän eli James Lee Burken sähköisenä vaihtoehtona. Matkalle lähtee kuitenkin ainakin sivumäärältään järkälemäinen Neil Stephensonin Sevenevens (eBook) ja toinen ns. kovaa scifin edustaja Stephen Baxterin Proxima. Baxterin Proxima ja sen jatko-osa Ultima löytyivät sopivasti Tallinnan Viru-kauppakeskuksen raamattumajasta jossa oli yllättävän hyvä ja tuore scifi-valikoima.
Edellisestä Burke-kirjasta on jo aikaa joten jälleen oli mukava sukeltaa Louisianan rämeiden lämpöön. Tässä Dave Robicheaux-saagan toisessa osassa (ensimmäisestä osasta täällä) New Orleansin veteraanietsivä on siirtynyt ennenaikaiselle eläkkeelle New Iberian pikkukaupungin subtrooppisiin maisemiin pyörittämään vaimonsa kanssa rauhallista kalastuskauppaa. Vuosi on 1987 ja taakse on jäänyt pitkä väkivaltainen ja verinen ura New Orleansin rikosetsivänä. Ensimmäisen osaan tapaan Dave jatkaa taistelua viinanpirua vastaan ja harteita painaa myös ikävät muistot Vietnamin sodasta. Kirjan tarina käynnistyy kun Dave todistaa pienen lentokoneen putoamisen rämeelle ja koneesta pelastuu pieni etelä-amerikkalainen tyttö jonka myötä Dave lähtee selvittämään isompaa rikosvyyhtiä.
Dave muistuttaa paljon Jo Nesbøn oslolaista Harry Holea joka on Burken päähenkilön tapaan henkisesti pirstaleina. Pintapuolisesti molemmat edustaa hyvin stereotyypista hahmoa mutta varsinkin James Lee Burke osaa rakentaa hyvin syvän kuvan päähenkilöstään. Molemmat kirjailijat ovatkin saaneet allekirjoittaneen kirjahyllystä (ja Kindlestä) pysyvän paikan.
Heaven's Prisoners on myös tuotu valkokankaalle vuonna 1996 jota tähdittää mm. Alec Baldwin ja Eric Roberts. Muistikuvani mukaan se ei kuitenkaan (tietenkin) pääse kirjan tasolla. Elokuva löytyy löytyy myös kokonaisuudessaan YouTuubista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sana on vapaa. Spammaajat kärsivät kurjan kuoleman.