lauantai 16. tammikuuta 2021

Poliisi

Poliisi oli elämäni ensimmäinen äänikirja. Bookbeatin palvelu tuli korkattua joulun alla kuin vahingossa, kun tyttären piti lukea Agatha Christien Kuolema Niilillä osana koulutehtävää. Palvelu käytettävyys on tehty sujuvaksi ja helpoksi, joten päätin myös itse kokeilla

Ja kyllä, äänikirjat ovat käteviä joita voi kuluttaa autossa, kuulokkeissa lenkillä ja tai vaikka julkisissa. Mietin kuitenkin miten kirjan lukija äänenä saa lukijansa mukaan tarinaan, ja Poliisin osalta konkarinäyttelijä Jukka Pitkänen onnistuu siinä loistavasti. Jukan miellyttävästä äänestä kuulee että hän on tehnyt tätä jo pitkään ja tarinan lukeminen ääneen on varmaa ja tasaista.

Ensimmäinen fiilis Poliisin jälkeen oli että kirja on ehdottomasti HH-sarjan parhaimmistoa. Aaveen tapahtumista on kulunut tovi ja Harry on päättänyt lopettaa poliisin uran ja onkin opettajana Oslon poliisikorkeakoulussa.Harry on myös onnistunut pitämään Raakelin ja Olegin rinnallaan, joiden ansiosta poliisin työ on vaihtunut turvallisempaan elantoon. Kaikki siis vaikuttaa olevan täydellisesti.

Harry Holen 10. kirja alkaa siis pääsankarin osalta positiivissa merkeissä, viinapirukin on pysynyt poissa maisemista ja elämä on seesteistä. Harryn uusi elämä alkaa kuitenkin rakoilemaan unen lailla kun Oslon poliisi saa käsiinsä hankalan ja nopeasti eskaloituvan murhaketjun missä poliisi löydetään murhattuna vanhalta rikospaikalta. Sama tapahtuu nopeasti uudestaan ja Oslon poliisivoimat on helisemässä selkeästi vaikean tapaussarjan kanssa. Ja kuten arvata saattaa, poliisilaitoksen ollessa umpikujassa opettaja Hole kutsutaan apuun. 

Poliisi on tosiaan sarjan parhaimmistoa ja tarinassa lukijaa viedään kuin litran mittaa juonenkäänteiden viidakossa. Henkilögalleria on myös laaja kun kirjailija rakentaa suhteellisen haastavan oloisen tarinan, joka lopulta toimii loistavasti. Mukana on myös kirjalijan klassisia aineksia kuten brutaaleja murhaajia, erikoisia sivuhahmoja sekä tietysti viime metreille asti hyvin peitelty syyllinen, jota ainakin itse yritin kirjan edetessä turhaan arvata. Varoituksena mainitakoon että Poliisi on käytännössä suora jatko-osa Aaveelle joten tämä toimii paremmin jos on lukenut edellisen osan. 

Minulla on vuoden 2021 kunniaksi lukutahti poikkeuksellisesti kiihtynyt ja jonossa on kolme luettua kirjaa joista myöhemmin lisää. Nyt yöpöydällä kauan hyllyssä odottanut kiinalais-nobelisti Mo Yanin Viinamaa.

1 kommentti:

  1. Tervetuloa äänikirjojen maailmaan. Minulle Storytel on se kätevin palvelu, mutta pidän siitä välillä taukoa, kun kiinnostavia teoksia ei paljoa ilmesty. Viimeksi kuuntelin Lovecraftia. Olen lukenut vanhoja paperisia kirjoja ja käynyt kirjastossakin ostamisen sijaan. Ihme alkuvuosi tämä 2021.

    VastaaPoista

Sana on vapaa. Spammaajat kärsivät kurjan kuoleman.