Musta tuli on Shardlake -sarjan toinen osa ja näitä Tudor-Englantiin sijoittuvia historiallisia romaaneja on tällä hetkellä julkaistu seitsemän. Sarjan ensimmäinen osa vei lukijan Englannin syrjäseuduille, isoon luostariin missä sarjan kyyryselkäinen sankari Shardlake joutui selvittämään murhasarjaa Thomas Cromwellin käskystä.
Tällä kertaa tapahtumat keskittyvät ihmisiä pursuilevaan Lontooseen missä valtaapitävien korviin on kantautunut tuore vihje "mustasta tulesta" ja siihen liittyvästä valmistusohjeesta, joka oli wanha jo unohtunut byzanttilaisten laivastoase ja nyt sen salainen valmistusohje olisi Lontoossa. Oikeassa historiassa se tunnetaan nimellä "kreikkalainen tuli" joka oli palavaa nestettä jota käytettiin jo 600-luvulla mutta sen valmistusohjeet ja siihen liittyvät kemistit katosivat hyvissä ajoin historian hämäriin 1400-luvulla. Sen tehoa ja toimivuutta voisi verrata nykyajan napalmiin.
Tarinassa eletään vuotta 1540 ja kyttyräselkäinen sankari yrittää pyörittää arkeaan Lontoossa jonka täyttää monimuotoiset juristin työtehtävät. Valtakunnan tasolla Kuningas Henrik VIII jatkaa uskonpuhdistustaan ja ensimmäisestä kirjasta tuttut luostarien sulkutoimenpiteet jatkuvat ja myös vaikuttavat Shardlaken työkuormaan. Shardlake saa työpöydälleen oikeustapauksen missä syytetään nuorta tyttöä pienen pojan murhaamisesta ja tapauksen alkuselvittely johdattaa Shardlaken pienen tauon jälkeen Thomas Cromwellin toimistoon. Uransa huipulla, kuninkaan luottomiehenä Thomas on kuullut että jo legendaksi muodostunut mustan tulen resepti olisi ilmaantunut Lontooseen ja sitä kaupattaisiin eniten tarjoavalle kahden alkemistin toimesta. Kun kyseessä on koko laivastosodankäynnin muuttava keksintö, Thomas saa kiristettyä Shardlaken tutkimaan tilannetta ja varmistamaan että Englanti tulee saamaan käsiinsä mustan tulen reseptin hinnalla millä hyvällä. Unohtamatta tietysti että resepti myös sementoisi Cromwellin suosion pysyväksi ailahtelevan kuninkaan silmissä.
Shardlake on jälleen kerran tilanteessa missä hän ei haluaisi olla; Thomas Cromwellin komennuksessa hänen pitäisi löytää mustan tulen kauppaavat alkemistit ja kääntää heidän päät myymään resepti Englannille, sekä samalla hänen pitäisi yrittää pelastaa nuori tyttö kuolemantuomiolta. Kaikkeen tähän hänellä on aikaa vajaa kaksi viikkoa. Ja tämä kaksi viikkoa sisältää värikkäitä hahmoja, painetta vallan huipulta ja yllättävän paljon klassista toimintaa.
Alkuun täytyy sanoa että kirjailija on onnistunut historian värittämisessä. Shardlaken ja hänen avustajansa matkaavat tarinassa edes takaisin pitkin hyvin eläväistä Lontoota joka pursuaa elämää, ihmisia ja tietysti ikäviä ihmiskohtaloita. Shardlake on jälleen kerran helvetillisessä puristuksessa kun hän juoksee aikaa vastaan ja yrittää selvittää kahta isoa asiaa. Isona huomion arvoisena asiana on orastava romanssi rikkaan nuoren lontoolaisen leskirouvan kanssa joka tuo hienon lisä tarinaan. Kirja on kaiken kaikkiaan vahva jatko Shardlake -sarjaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sana on vapaa. Spammaajat kärsivät kurjan kuoleman.