 |
| Jacob A. Riis, Bandit's Roost, 1888 |
Viimeinen kuukausi, puolitoista on mennyt vauhdilla ja kaikkea muuta tehden kuin lukien (yllätys..). Kuten edellisessä postauksessa mainitsinkin niin perheemme vaihtoi osoitetta ja uusi koti on vaatinut kaikenlaista tuunausta/säätöä ja lukeminen on siten jäänyt vähemmälle. Mutta kaiken häsläyksen ohessa Herbert Asburyn klassikko vuodelta 1928 The Gangs Of New York: An Informal History of the Underworld on jaksanut pitää pintansa ja kappale kerrallaan sain sen lopulta selätettyä.
The Gangs Of New York jatkaa pitkää matkaani Pohjois-Amerikan historian parissa. Kuten aikaisempi lähelle aihepiiriä hipova Jack Blackin saman aikakauden muistelmat, The Gangs Of New York kulkee myös synkillä laitapuolen laduilla.
Yhdysvaltalainen journalisti ja kirjailija Herbert Asbury (1889-1963) shokeerasi vuonna 1928 aikalaisiaan kirjallaan jossa kuvataan nuoren New Yorkin raadollisempaa todellisuutta. New Yorkin rannoille rantautuneille vanhan mantereen köyhille siirtolaisille Eteläisen Manhattanin Five Points (ja kirjan keskeinen aihe) oli ensimmäinen pysähdyspaikka ennen suurta henkilökohtaista Ameriikan valloitusta. Five Pointsin kohdalla voidaan puhua slummista jota asutti värikkäät köyhien siirtolaisten yhteisöt. Vielä 1700-1800 -lukujen vaihteessa alueen elämä oli rauhallista ja säädyllisen siistiä, kunnes 1820-luvulla siirtolaisten massat toivat mukanaan rikollisen aineksen, ja alueen menestyvät perheet siirtyivät asumaan muihin Manhattanin saaren osiin. Nopeasti slummiutuva alue toi myös mukanaan malarian ja muut henkeä uhkaavat tartuntataudit, ja Five Points saikin 1840-luvulla luotaan poistyöntävän maineen yhtenä Amerikan pahimpina slummeina. Alueen historiaan vahvasti vaikuttanut rikollinen aines onkin Herbert Asburyn kirjan aihe.
Jos sivuutetaan 1600-1700 -lukujen kivuliaat siirtomaa-ajat, ja ohitetaan vielä 1800-luvun alun ed. mainitut "rauhalliset ajat" niin Five Points:n eli todellista rikollista renessanssiaan 1800-luvun puolen välin jälkeen.
Katuja hallitsi jengit kuten Bowery Boys, vahva Dead Rabbits ja Native Americans. Kaduilla hallitsi karismaattiset ja pahamaineiset jengiläiset kuten Aidan "Black Dog" Bourke, Albert E. Hicks tai pahamainen Bill "Bill the Butcher" Poole West Side Bruisersien johtaja.
Kirjailija juoksuttaa riveillä lukijan eteen loputtoman tuntuvan määrän rikollisia tapahtumia, kuvauksia vallasta taistelevista jengeistä, äärimmäisen brutaaleista rikollisista henkilöistä, ja myös tietenkin kirjan yhden suuren päähenkilön eli Five Pointisia asuttavien siirtolaisten elämän kulusta. Poliisi, kaupungin virkamiehet olivat läpeensä korruptuneita ja kaikki käyttivät alueen jengiläisiä työkaluinaan milloin lihasvoimana vaalien voittamiseen tai kilpailijoiden poistamiseen. Meni useita kymmeniä vuosia ennen kuin New Yorkin kaupunki sai suitsittua kaupungin jengielementin ja siihen liittyvän korkealle ulottuvan korruption ruotuun.
Kirjan yhdeksi keskeiseksi tapahtumaksi nousee kuuma heinäkuun viikko vuonna 1863 (tarkalleen 13-16.7.), jolloin leimahti yksi New Yorkin historian pahimmista mellakoista: Draft Riots.
Presidentti Lincoln julkisti aikaisemmin saman vuoden huhtikuussa pakkokutsunnat alkavaksi heinäkuussa, jotta pohjoisvaltioiden joukkoihin saataisiin 300 000 tuoretta sotilasta. Kutsunnoissa kaikkien kaupungin 18-35 -vuotiaiden miesten kesken tehtiin virallisia arvontoja, ja niiden joiden nimi nousi esille, joutui pohjoisvaltioiden joukkoihin ja keskelle riehuvaa sisällissotaa. Tässä oli kuitenkin takaportti sotaan halumattomille: jos sinulla oli osoittaa sijainen joka lähtisi puolestasi palvelemaan isänmaata tai maksaa 300 dollaria. Jos katsotaan hieman 1860-luvun Manhattanin väestöä niin vuonna 1860 Manhattanin saarella asui yli 800 00 tuhatta ihmistä joista hiukan puolet oli siirtolaisia, suurimpana väestönosana irlantilaiset ja saksalaiset siirtolaiset, ja jos suhteutetaan 300 vuoden 1860-luvun dollaria nykykurssiin, niin tyypillinen köyhä irlantilaissiirtolaismies olisi joutunut lyömään valtiolle tiskiin 4000-5000 nykydollaria. Ei ollut siis mikään ihme että pakkokutsunnat tuntuivat New Yorkin köyhemmälle väestönosalle epäoikeudenmukaisena ja myös helpotuksena rikkaiden perheiden vesoille jotka voisivat ohittaa raskaan velvollisuuden rahalla.
Mellakoista on olemassa tarkat historialliset kuvaukset lähes tuntitasolla ja kirjassa tapahtumat etenevätkin äärimmäisellä intesiteetillä.
Ensimmäisenä päivänä kansa jo osoitti mieltään kaduilla ja viranomaiset ehtivät arpoa 1236 nimeä. Seuraavana päivänä kansa kokoontui kaduille ja tarinat ensimmäisistä rikkaista jotka maksoivat itsensä ulos sodasta levisivät. Peitetehtävissä olevat etsivät havaitsivat katujengeissä epätavallista liikehdintää kun viestien vaihto jengien välillä lisääntyi. Seuraavina päivinä tilanne leimahti kaikkialla kaupungissa ja kansa liikehti kaduilla ryöstellen, tappaen ja polttaen omaisuutta.
Kaduilla ei osoitettu mieltä pelkästään kutsuntoja vastaan vaan kaduilla otti yhteen ajan mukaisesti myös abolitionismin kannattajat ja sen vastustajat. Vanhan mantereen siirtolaiset kokivat entiset orjat ja vapaat mustaihoiset olevan jopa syy sisällisodalle ja siirtolaiset pelkäsivät mustaihoisten myös vievän heidän työpaikkansa halpana työvoimana. Raporttien mukaan, toisena mellakkapäivänä mustaihoinen William Jones joutui yli tuhannen mellakoitsijan kynsiin yrittäessään ensin suojella perhettään ja taloaan. Jones hirtettiin puuhun ja nuotio sytytettiin hänen roikkuvan ruumiin alapuolelle. Samanlaisen brutaalin kuoleman koki yli 100 mustaihoista mellakoiden aikana. Mellakoitsivat yrittivät jopa saada käsiinsä mustien lapsien orpokodin 223 lapsiasukkaan mutta lapset saatiin evakuoitua turvaan. Itse orpokoti ryöstettiin puhtaaksi ja lopulta poltettiin.
Mellakat saatiin loputlta tyrehdytettyä kun kaupunkiin siirrettiin pohjoisvaltioiden armeijaa usemman tuhannen miehen edestä. Lopputulemana kuolleita on arvioitu olevan aina kahdesta sadasta kahteen tuhanteen. Viisikymmentä rakennusta poltettiin maan tasalle. On jopa arvioitu että New York oli mellakoiden aikana vaarassa tuhoutua tapahtumien johdosta.
Vaikka sisällisodan aikainen Draft Riots vie muutaman ison luvun kirjasta, kirjassa seurataan rikollsia alueen historian läpi aina kieltolakiin asti jolloin alueen alkuaikojen väkivaltaisten katujengien tilalle nousee "rikollisruhtinaita" liituraitapukuineen ja valtavine omaisuuksineen.
Kirjailija on käynyt selkeästi useamman kirjaston läpi katosta lattiaan myös vuorellisen sanomalehtileikkeitä, oikeuden tuomiopöytäkirjoja sekä viranomaisraportteja taustatyötä tehdessään, ja vaikka kirjan julkaisun jälkeen on arveltu kirjailijan käyttäneen "journalistista vapautta" henkilöiden ja jengien kuvauksissa niin kirja pursuaa mielenkiintoisia henkilöitä ja tapahtumia. Mistään faktuaalisesta historiankirjoituksesta ei ole siis kyse.
Sain kirjasta vihiä Martin Scorcesen samanimisen elokuvan kautta. Elokuvaohjaaja oli kuulemma lukenut Asburyn kirjan jo 1970-luvulla ja vuonna 2002 aiheesta syntyi elokuva. Elokuva toimiikin hyvänä näytepalana kirjan kuvaamiin tapahtumiin ja ihmisiin. Suosittelen molempia.
"Ameerikan matka" jatkuu kun työn alla on Keltaisen Kirjaston Toni Morrisonin Minun Rakkaani, Minun Kansani. Kirjakokoelmani ollessa tällä hetkellä vaatehuoneen alimman hyllyn alapuolella (eli lattialla), Morrison tarttui käteen kun Asburyn jälkeen kirjoja kurkottelin. Ja hyvän valinnan kyllä teinkin..
Katkelma sieltä jostakin:
The cruel attitude of the gangster and his callousness at the sight of blood and pain was aptly illustrated by one of Monk Eastman's exploits when that renowned thug was bouncer at an East Side dance hall, at the outset of his career. Eastman kept the peace of the resort with a huge bludgeon, in which he carefully cut a notch every time he subdued an obstreperous customer. One night he walked up to an inoffensive old man who was drinking beer and laid his scalp open with tremendous blow. When he was asked why he had attacked the man without provocation, Eastman replied "Well, I had forty-nine nicks in the stick, an' I wanted to make it an even fifty"
Yhdysvaltalainen journalisti ja kirjailija Herbert Asbury (1889-1963) shokeerasi vuonna 1928 aikalaisiaan kirjallaan jossa kuvataan nuoren New Yorkin raadollisempaa todellisuutta. New Yorkin rannoille rantautuneille vanhan mantereen köyhille siirtolaisille Eteläisen Manhattanin Five Points (ja kirjan keskeinen aihe) oli ensimmäinen pysähdyspaikka ennen suurta henkilökohtaista Ameriikan valloitusta. Five Pointsin kohdalla voidaan puhua slummista jota asutti värikkäät köyhien siirtolaisten yhteisöt. Vielä 1700-1800 -lukujen vaihteessa alueen elämä oli rauhallista ja säädyllisen siistiä, kunnes 1820-luvulla siirtolaisten massat toivat mukanaan rikollisen aineksen, ja alueen menestyvät perheet siirtyivät asumaan muihin Manhattanin saaren osiin. Nopeasti slummiutuva alue toi myös mukanaan malarian ja muut henkeä uhkaavat tartuntataudit, ja Five Points saikin 1840-luvulla luotaan poistyöntävän maineen yhtenä Amerikan pahimpina slummeina. Alueen historiaan vahvasti vaikuttanut rikollinen aines onkin Herbert Asburyn kirjan aihe.
Jos sivuutetaan 1600-1700 -lukujen kivuliaat siirtomaa-ajat, ja ohitetaan vielä 1800-luvun alun ed. mainitut "rauhalliset ajat" niin Five Points:n eli todellista rikollista renessanssiaan 1800-luvun puolen välin jälkeen.
Katuja hallitsi jengit kuten Bowery Boys, vahva Dead Rabbits ja Native Americans. Kaduilla hallitsi karismaattiset ja pahamaineiset jengiläiset kuten Aidan "Black Dog" Bourke, Albert E. Hicks tai pahamainen Bill "Bill the Butcher" Poole West Side Bruisersien johtaja.
Kirjailija juoksuttaa riveillä lukijan eteen loputtoman tuntuvan määrän rikollisia tapahtumia, kuvauksia vallasta taistelevista jengeistä, äärimmäisen brutaaleista rikollisista henkilöistä, ja myös tietenkin kirjan yhden suuren päähenkilön eli Five Pointisia asuttavien siirtolaisten elämän kulusta. Poliisi, kaupungin virkamiehet olivat läpeensä korruptuneita ja kaikki käyttivät alueen jengiläisiä työkaluinaan milloin lihasvoimana vaalien voittamiseen tai kilpailijoiden poistamiseen. Meni useita kymmeniä vuosia ennen kuin New Yorkin kaupunki sai suitsittua kaupungin jengielementin ja siihen liittyvän korkealle ulottuvan korruption ruotuun.
Kirjan yhdeksi keskeiseksi tapahtumaksi nousee kuuma heinäkuun viikko vuonna 1863 (tarkalleen 13-16.7.), jolloin leimahti yksi New Yorkin historian pahimmista mellakoista: Draft Riots.
Presidentti Lincoln julkisti aikaisemmin saman vuoden huhtikuussa pakkokutsunnat alkavaksi heinäkuussa, jotta pohjoisvaltioiden joukkoihin saataisiin 300 000 tuoretta sotilasta. Kutsunnoissa kaikkien kaupungin 18-35 -vuotiaiden miesten kesken tehtiin virallisia arvontoja, ja niiden joiden nimi nousi esille, joutui pohjoisvaltioiden joukkoihin ja keskelle riehuvaa sisällissotaa. Tässä oli kuitenkin takaportti sotaan halumattomille: jos sinulla oli osoittaa sijainen joka lähtisi puolestasi palvelemaan isänmaata tai maksaa 300 dollaria. Jos katsotaan hieman 1860-luvun Manhattanin väestöä niin vuonna 1860 Manhattanin saarella asui yli 800 00 tuhatta ihmistä joista hiukan puolet oli siirtolaisia, suurimpana väestönosana irlantilaiset ja saksalaiset siirtolaiset, ja jos suhteutetaan 300 vuoden 1860-luvun dollaria nykykurssiin, niin tyypillinen köyhä irlantilaissiirtolaismies olisi joutunut lyömään valtiolle tiskiin 4000-5000 nykydollaria. Ei ollut siis mikään ihme että pakkokutsunnat tuntuivat New Yorkin köyhemmälle väestönosalle epäoikeudenmukaisena ja myös helpotuksena rikkaiden perheiden vesoille jotka voisivat ohittaa raskaan velvollisuuden rahalla.
Mellakoista on olemassa tarkat historialliset kuvaukset lähes tuntitasolla ja kirjassa tapahtumat etenevätkin äärimmäisellä intesiteetillä.
Ensimmäisenä päivänä kansa jo osoitti mieltään kaduilla ja viranomaiset ehtivät arpoa 1236 nimeä. Seuraavana päivänä kansa kokoontui kaduille ja tarinat ensimmäisistä rikkaista jotka maksoivat itsensä ulos sodasta levisivät. Peitetehtävissä olevat etsivät havaitsivat katujengeissä epätavallista liikehdintää kun viestien vaihto jengien välillä lisääntyi. Seuraavina päivinä tilanne leimahti kaikkialla kaupungissa ja kansa liikehti kaduilla ryöstellen, tappaen ja polttaen omaisuutta.
Kaduilla ei osoitettu mieltä pelkästään kutsuntoja vastaan vaan kaduilla otti yhteen ajan mukaisesti myös abolitionismin kannattajat ja sen vastustajat. Vanhan mantereen siirtolaiset kokivat entiset orjat ja vapaat mustaihoiset olevan jopa syy sisällisodalle ja siirtolaiset pelkäsivät mustaihoisten myös vievän heidän työpaikkansa halpana työvoimana. Raporttien mukaan, toisena mellakkapäivänä mustaihoinen William Jones joutui yli tuhannen mellakoitsijan kynsiin yrittäessään ensin suojella perhettään ja taloaan. Jones hirtettiin puuhun ja nuotio sytytettiin hänen roikkuvan ruumiin alapuolelle. Samanlaisen brutaalin kuoleman koki yli 100 mustaihoista mellakoiden aikana. Mellakoitsivat yrittivät jopa saada käsiinsä mustien lapsien orpokodin 223 lapsiasukkaan mutta lapset saatiin evakuoitua turvaan. Itse orpokoti ryöstettiin puhtaaksi ja lopulta poltettiin.
Mellakat saatiin loputlta tyrehdytettyä kun kaupunkiin siirrettiin pohjoisvaltioiden armeijaa usemman tuhannen miehen edestä. Lopputulemana kuolleita on arvioitu olevan aina kahdesta sadasta kahteen tuhanteen. Viisikymmentä rakennusta poltettiin maan tasalle. On jopa arvioitu että New York oli mellakoiden aikana vaarassa tuhoutua tapahtumien johdosta.
Vaikka sisällisodan aikainen Draft Riots vie muutaman ison luvun kirjasta, kirjassa seurataan rikollsia alueen historian läpi aina kieltolakiin asti jolloin alueen alkuaikojen väkivaltaisten katujengien tilalle nousee "rikollisruhtinaita" liituraitapukuineen ja valtavine omaisuuksineen.
Kirjailija on käynyt selkeästi useamman kirjaston läpi katosta lattiaan myös vuorellisen sanomalehtileikkeitä, oikeuden tuomiopöytäkirjoja sekä viranomaisraportteja taustatyötä tehdessään, ja vaikka kirjan julkaisun jälkeen on arveltu kirjailijan käyttäneen "journalistista vapautta" henkilöiden ja jengien kuvauksissa niin kirja pursuaa mielenkiintoisia henkilöitä ja tapahtumia. Mistään faktuaalisesta historiankirjoituksesta ei ole siis kyse.
Sain kirjasta vihiä Martin Scorcesen samanimisen elokuvan kautta. Elokuvaohjaaja oli kuulemma lukenut Asburyn kirjan jo 1970-luvulla ja vuonna 2002 aiheesta syntyi elokuva. Elokuva toimiikin hyvänä näytepalana kirjan kuvaamiin tapahtumiin ja ihmisiin. Suosittelen molempia.
"Ameerikan matka" jatkuu kun työn alla on Keltaisen Kirjaston Toni Morrisonin Minun Rakkaani, Minun Kansani. Kirjakokoelmani ollessa tällä hetkellä vaatehuoneen alimman hyllyn alapuolella (eli lattialla), Morrison tarttui käteen kun Asburyn jälkeen kirjoja kurkottelin. Ja hyvän valinnan kyllä teinkin..
Katkelma sieltä jostakin:
 |
| NYPD mugshot of Monk Eastman, |
