keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

The Monuments Men

Olen varmaan useampaan kertaan todennut että Toisen Maailmansodan melskeistä ei löydy enää mielenkiintoista luettavaa. Kuitenkin (tälläkin kertaa) käteeni osui kiehtova historiikki Liittoutuneiden pienestä erikoisyksiköstä.

Vuonna 2009 kirjoitettu tiivis historiikki kertoo joukosta arkkitehtuurin ja eri taiteenalojen akateemikoista jotka muodostivat vuonna 1943 perustetun MFAA-yksikön (Monuments, Fine Arts and Archives). Tämän ei-sotilaallisen yksikön päätarkoitus oli seurata Liittoutuneiden joukkoja halki Euroopan ja kartoittaa ja parhaansa mukaan suojella erilaisia kulttuurihistoriallisesti tärkeitä kohteita omien ja myös natsi-saksan käsittelyltä. Taustalla häälyi myös suurempi uhka Hitlerin suunnalta, jolla oli äärimmäiset suunnitelmat ryöstää tärkeimmät taideaarteet valloitetusta euroopasta ja sijoittaa ne tuhatvuotisen valtakuntansa suunnitteilla oleviin valtaviin taidemuseoihin.

Tällä pienellä monikansasallisella erikoisyksiköllä oli valtava työsarka edessään. Ei pelkästään arvokkaiden kulttuuriaarteiden pelastamisessa vaan myös omien joukkojen kanssa. MFAA oli ensimmäinen laatuaan ja perinteisessä armeijahierarkiassa ryhmästä ei tiedetty mitään. Ryhmä sai käydä jyrkkää ylämäkeä perustellessaan lukuisia kertoja eturintaman taistelujoukoille miksi ikiaikaisia kirkkoja ja raunioita ei saanut pommittaa tai tasoittaa tankeilla. Ryhmällä oli kuitenkin iso valttikortti käytettävissään: ryhmän olemassaoloa ja työskentelyä suojasi Yhdysvaltain korkein valtiojohto.

Vastapuolella Hitler tutun ahneine kätyreineen (erityisesti valtakunnanmarsalkka Göring) haalivat valloitettujen alueiden niin yksitysomistuksessa olevia kuin museoiden taideaarteita omien erikoisyksiköiden tehokkaasti koordinoitujen operaatioiden avulla. Varsinkin Göring oli kuuluisa loputtomasta ahneudestaan joka järjesteli esimerkiksi itselleen ja Hitlerille vuonna 1941 Pariisista pikajunallisen (25 vaunua) maalauksia, huonekaluja, gobeliineja (näitä Göring rakasti) taideteoksia ja ornamentteja suoraan Pariisin kuuluisimpien juutalaissukujen olohuoneista ja kokoelmista, jotka olivat nyt "omistajamattomia ja hylättyjä". Sodan loppuvuosien aikana Monumenttimiehet pystyivät suoranaisella salapoliisityöllä paikallistamaan yli 175 natsien taidekätköä ja suurimmat kätköt löytyivät kaivoksista kuten Saksan Heilbronnissa, jonka kilometrikäytävistä löydettiin yli 40 000 (!) laatikkoa varastettuja taideaarteita.

Kirja on alusta loppuun saakka vauhdikasta jännitysnäytelmää jossa Monumenttimiehet työskentelevät aikaa vastaan pelastaakseen suoranaisesti koko maailmalle tärkeitä kulttuurikohteita. Lukijan silmille maalataan välillä aika uskomattomalta kuullostavia taidekätköjä (kuvien kera) ja kirja avaakin nähtäväksi natsien pohjattoman ahneuden. Ei siis ihmekään että kirjasta on tehty jo isojen starojen tähdittämä elokuvakin. Mutta uskon että kirja on näistä kahdesta formaatista huomattavasti mielenkiintoisempi. Ja MFAA-yksikön onnistumiset ja muisto elää onneksi edelleen: Monuments Men Säätiön voimin. Toisen Maailmansodan päätymisen jälkeen natsien ryöstämää aarteistoa on edelleen paljon kateissa ja MFAA-yksikön kotisivuilla on aiheesta paljon asiaa. Ja lopuksi, traileri siitä Hollywoodin rainasta..


tiistai 3. kesäkuuta 2014

Salaliitto

Sillä välin kun Robert Harris kynäilee Cicero-trilogian päätösosaa, päätin hoitaa alati pitenevästä lukujonosta pois trilogian keskimmäisen eli Lustrum (suom. Salaliitto). Ensimmäisessä osassa (Imperium, arviooni tästä) seurattiin nuoren Marcus Tullius Ciceron nousua Rooman valtakunnan huipulle kohti konsulin virkaa. Ensimmäisen osan tapaan, keskimmäisessä tarinan kertojana toimii Ciceron sihteeri/orja Tiro ja kiemuraisten poliittisten juonitteluiden jälkeen Ciceron ja hänen liittolaisten taistelu kuolevan Rooman tasavallan puolesta jatkuu entistä vaikeampana. 

Vaikka Cicero on tehnyt nousun valtakunnan poliittiselle ja hyvin myrskyisälle huipulle, konsulina hänellä on edessä toinen toistaan vaikeampi poliittinen solmu. Tuoreen konsulin aseina ovat sanat ja äärimmilleen hiottu puheiden pitämisen taito mutta ne eivät tahdo riittää kun vastassa on joukko senaattoreita jotka tahtovat tasavallan kaatuvan. Senaatin varjoissa juonivat pelottavan nopeasti poliittisella uralla etenevä nuori Julius Caesar, Spartacuksen kapinan kukistanut miljönääri Marcus Licinius Crassus  ja tietysti Vähästä-Aasiasta Roomaan palaava ökyrikas Gnaeus Pompeius Magnus. Äärimmäisen luokkajakoinen Rooman tasavalta nitisee liitoksissaan kun valtaklikit iskevät yhteen.

Kirjan parasta antia ovat Harrisin maalaama kukoistava ja alati laajenava Rooman valtakunta. Aatelisten edustamat patriisit ja rinnalla kitkutteleva rahvas (plebeijit) elävät jonkinlaisessa vallan symbioosissa ja takavasemmalla Julius aateliskumppaneineen murentaa vuosisatoja kestänyttä tasavaltaa. Cicero käy senaatin lattialla lukuisia puolustustaisteluja ja vääjäämättä kirjan tapahtumat siirtyvät historiasta enemmän tuttuihin diktatuurin aikoihin. Trilogian kolmannessa osassa Senatus Populusque Romanus saa viimeisen iskun.

Robert Harris on luvannut trilogian viimeisen osan ensi vuodelle ja sitä jäänkin odottelemaan mielenkiinnolla.