Jos joskus käyt Tallinnassa, niin suosittelen lämpimästi Viru-kauppakeskuksen Rahva Raamat -kirjakauppaa. Heillä on mukavan kokoinen englanninkielisten kirjojen valikoima mikä sisältää ihan mukavan kokoisen Science Fiction-valikoiman. Itse käyn Tallinnassa perheen kanssa kerran vuodessa, ja se on ainakin minulla vakiopaikka missä aikaa menee mukavasti sillä aikaa kun muu perhe kelaa läpi vanhan kaupungin pakollisia turistirysiä.
Viime vuoden kesänä mukaan lähti riskillä Stephen Baxterin Proxima ja sen jatko-osa Ultima. Molemmat edustavat sitä ehkä astetta kovempaa insinööriscifiä ja ainakin parivaljakon ensimmäinen osa sisältää niitä ainakin allekirjoittaneen mielikuvitusta kutkuttavia elementtejä: tutkimusmatkailua, edistyneen muukalaisrodun salaperäistä teknologiaa ja maapallon dystooppinen tulevaisuus.
Stephen Baxter on pitkänlinjan tieteiskirjailija ja on kunnostautunut juuri ns. insinööriscifin saralla, tätä painottaa myös kirjailijan yliopistotutkinnot matematiikassa ja insinööritieteissä. Itselleni kirjailija on tuttu loistavasta multiversumisarjasta Long Earth (Pitkä Maa, jota pitäisi muistaa jatkaa) jonka hän kirjoitti edesmenneen Terry Pratchettin kanssa.
Proxima sijoittuu ajalle 2166-2217 ja aurinkokuntamme on samanlaisessa jamassa kuin monessa muussakin scifi-tarinassa. Maapallosta on tullut ihmiskunnan tunkkainen museo, aurinkokuntamme sinivalkoisesta marmorikuulasta on tullut paikka mistä ihmisrotu on lähtenyt liikkeelle muutama sukupolvi takaperin. Se on nyt sotien runtelema, rajun ilmastomuutoksen uudelleen muotoilema ja kuitenkin maapallolla on edelleen kaksi isoa liittoutumaa jotka vääntävät kättä aurinkokunnan herruudesta. Kädenväännössä on mukana YK ja Kiina liittolaisineen. Kaiken tämän keskellä ihmiskunta on levittäytynyt pitkin planeettoja ja asteroidivyöhykkeitä perinteisellä tavalla, mutta Stephen Baxter on lisännyt valtapeliin muutaman hyvin mielenkiintoisen ja painavan elementin. Tekoäly tai AI, tuo nykyajan mahdollinen tuomiopäivän skenaario on tarinassa vahvasti mukana. Maapallolla on ryhmittymä tekoälyjä (Core AI's) jotka auttavat ihmiskuntaa sen selviytymisessä ja yllätys yllätys - ne pelaavat tarinassa omaa peliään. Valtapelin vaakakupeissa painaa myös YK:n International Space Fleet (IFS) löydös Merkuriukselta. Pienen kiviplaneetan kaivauksissa on löytynyt muinaisen älyllisen elämän jättämiä Kernel -moottoreita joiden toimintapa ja teknologia ovat hämärän peitossa. Ne ovat pieniä ja kompaktin kokoisia ja mahdollistavat avaruusalusten matkaamisen lähes valonnopeudella. Kernelit nostavat aurinkokunnan valtapelin paineita.
Tähän soppaan herää vanki Yuri Eden oltuaan 100 vuotta pakasteena ja tylyn heräämisen jälkeen Yuri tajuaa olevansa YK:n uudisasukasaluksessa jonka määränpää on noin neljän valovuoden päässä oleva punainen kääpiötähti Proxima Centauri. Lastina on 1000 Yurin kaltaista ihmiskunnan hylkiötä ja kaikki tarpeellinen Proxima IV-planeetan asuttamiseen. Tarjolla ei ole myöskään paluulippua.
Tarina fokusoituu kahteen tapahtumaan jotka lopulta kohtaavat. Ikuisen päivän Proxima IV-planeetalla seurataan Yurin ja hänen ystäviensä selviytymistä aina lopulta vuosikymmenestä toiseen. Toisaalla Merkuriuksessa seurataan Kernel-moottorien tutkimukseen liittyviä tapahtumia. Taustalla tapahtumia ohjaa YK, Kiina ja maapallolle bunkkeroituneet monoliittiset tekoälyt.
Proxima on ennen kaikkea hyvin toimiva tarina ihmiskunnan viimeisestä käymättömästä korpimaasta eli avaruuden tutkimusmatkailusta. Lukija pääsee tarinassa sukeltamaan tulevaisuuden teknologioihin, ja itseäni kiehtoviin aiheisiin kuten pitkälle kehittyneisiin tekoälyihin ja tietysti tarinan aarteisiin eli Kernel-moottoreihin. Tarinan loppupuolella pääsee myös nauttimaan maapallon tuomiopäiväskenaarioon missä Kiina ampuu asteroidivyöhykkeeltä oman taktisen joukkotuhoaseen asteroidin muodossa. Kirjailijan mielikuvitus tuntuu tässä kohtaa lähes rajattomalta.
Stephen Baxterin tarina toi pitkälti mieleen Neil Stephensonin tuotannon ja itselleni tutun ihmiskunnan exodus-tarinan Seveneves jota suosittelen tämän lisäksi lämpimästi.
Seuraavaksi vuorossa on muutaman vuoden tauon jälkeen pala suomalaista historiaa Mirkka Lappalaisen Jumalan vihan ruoskan muodossa, joka käsittelee 1600-luvun loppupuolella Suomea kalvanutta nälänhätää.
Viime vuoden kesänä mukaan lähti riskillä Stephen Baxterin Proxima ja sen jatko-osa Ultima. Molemmat edustavat sitä ehkä astetta kovempaa insinööriscifiä ja ainakin parivaljakon ensimmäinen osa sisältää niitä ainakin allekirjoittaneen mielikuvitusta kutkuttavia elementtejä: tutkimusmatkailua, edistyneen muukalaisrodun salaperäistä teknologiaa ja maapallon dystooppinen tulevaisuus.
Stephen Baxter on pitkänlinjan tieteiskirjailija ja on kunnostautunut juuri ns. insinööriscifin saralla, tätä painottaa myös kirjailijan yliopistotutkinnot matematiikassa ja insinööritieteissä. Itselleni kirjailija on tuttu loistavasta multiversumisarjasta Long Earth (Pitkä Maa, jota pitäisi muistaa jatkaa) jonka hän kirjoitti edesmenneen Terry Pratchettin kanssa.
Proxima sijoittuu ajalle 2166-2217 ja aurinkokuntamme on samanlaisessa jamassa kuin monessa muussakin scifi-tarinassa. Maapallosta on tullut ihmiskunnan tunkkainen museo, aurinkokuntamme sinivalkoisesta marmorikuulasta on tullut paikka mistä ihmisrotu on lähtenyt liikkeelle muutama sukupolvi takaperin. Se on nyt sotien runtelema, rajun ilmastomuutoksen uudelleen muotoilema ja kuitenkin maapallolla on edelleen kaksi isoa liittoutumaa jotka vääntävät kättä aurinkokunnan herruudesta. Kädenväännössä on mukana YK ja Kiina liittolaisineen. Kaiken tämän keskellä ihmiskunta on levittäytynyt pitkin planeettoja ja asteroidivyöhykkeitä perinteisellä tavalla, mutta Stephen Baxter on lisännyt valtapeliin muutaman hyvin mielenkiintoisen ja painavan elementin. Tekoäly tai AI, tuo nykyajan mahdollinen tuomiopäivän skenaario on tarinassa vahvasti mukana. Maapallolla on ryhmittymä tekoälyjä (Core AI's) jotka auttavat ihmiskuntaa sen selviytymisessä ja yllätys yllätys - ne pelaavat tarinassa omaa peliään. Valtapelin vaakakupeissa painaa myös YK:n International Space Fleet (IFS) löydös Merkuriukselta. Pienen kiviplaneetan kaivauksissa on löytynyt muinaisen älyllisen elämän jättämiä Kernel -moottoreita joiden toimintapa ja teknologia ovat hämärän peitossa. Ne ovat pieniä ja kompaktin kokoisia ja mahdollistavat avaruusalusten matkaamisen lähes valonnopeudella. Kernelit nostavat aurinkokunnan valtapelin paineita.
Tähän soppaan herää vanki Yuri Eden oltuaan 100 vuotta pakasteena ja tylyn heräämisen jälkeen Yuri tajuaa olevansa YK:n uudisasukasaluksessa jonka määränpää on noin neljän valovuoden päässä oleva punainen kääpiötähti Proxima Centauri. Lastina on 1000 Yurin kaltaista ihmiskunnan hylkiötä ja kaikki tarpeellinen Proxima IV-planeetan asuttamiseen. Tarjolla ei ole myöskään paluulippua.
Tarina fokusoituu kahteen tapahtumaan jotka lopulta kohtaavat. Ikuisen päivän Proxima IV-planeetalla seurataan Yurin ja hänen ystäviensä selviytymistä aina lopulta vuosikymmenestä toiseen. Toisaalla Merkuriuksessa seurataan Kernel-moottorien tutkimukseen liittyviä tapahtumia. Taustalla tapahtumia ohjaa YK, Kiina ja maapallolle bunkkeroituneet monoliittiset tekoälyt.
Proxima on ennen kaikkea hyvin toimiva tarina ihmiskunnan viimeisestä käymättömästä korpimaasta eli avaruuden tutkimusmatkailusta. Lukija pääsee tarinassa sukeltamaan tulevaisuuden teknologioihin, ja itseäni kiehtoviin aiheisiin kuten pitkälle kehittyneisiin tekoälyihin ja tietysti tarinan aarteisiin eli Kernel-moottoreihin. Tarinan loppupuolella pääsee myös nauttimaan maapallon tuomiopäiväskenaarioon missä Kiina ampuu asteroidivyöhykkeeltä oman taktisen joukkotuhoaseen asteroidin muodossa. Kirjailijan mielikuvitus tuntuu tässä kohtaa lähes rajattomalta.
Stephen Baxterin tarina toi pitkälti mieleen Neil Stephensonin tuotannon ja itselleni tutun ihmiskunnan exodus-tarinan Seveneves jota suosittelen tämän lisäksi lämpimästi.
Seuraavaksi vuorossa on muutaman vuoden tauon jälkeen pala suomalaista historiaa Mirkka Lappalaisen Jumalan vihan ruoskan muodossa, joka käsittelee 1600-luvun loppupuolella Suomea kalvanutta nälänhätää.
