Kappale sunnuntai-illaksi # 8

Sunnuntai-ilta keinuu hienosti kohti yötä, vanhalla hip hop-klassikolla. Itse pidän näistä vanhan liiton väännöistä missä ei revitetä kirosanoja joka väliin, vaan näissä on taustat ja sanoitukset kunnossa. No kuitenkin olen saanut lukukoneen taas käytiin vanhalla H.G Wellsin klassikolla. Eiköhän se taas tästä.

Kappale sunnuntai-illaksi # 7

Brittiläisestä indie-rockista löytyy päivä päivältä yhä enemmän mielenkiintoisempia bändejä, ja jos musiikkimakuusi kolahtaa bändit Everything Everything, Bombay Bicycle Club tai Friendly Fires niin sitten suosittelen lämpimästi Foalsin viime vuonna julkaistua Total Life Forever -pitkäsoittoa.

Alla oleva musavideo on mielestäni yksi parhaimpia vähään aikaan, ja se tuo ainakin minulle mieleen oman viisi vuotiaan tyttäreni, joka joraa jo samanlaisella intohimolla kun telkusta tulee lanteita keikuttavaa musiikkia.

Maamerellä osa 1

Argh, aikaa  on mennyt aivan liikaa edellisestä arvostelusta. Olen ollut ammatillisesti oudossa limbotilassa viimeisen kuukauden ja asiat ovat nyt vihdoinkin selviämässä. Olen minä onnistuneet sentään JOTAIN lukemaan..

Suomalaiset kustantajat ovat onneksi heränneet tekemään uusintapainoksia vanhoista scifi/fantasy -genren klassikoista. Olen ilokseni nähnyt kirjakauppojen hyllyillä uusia painoksia esimerkiksi Isaac Asimovin Säätiö-trilogiasta, Kustannus Jalava on kunnostautunut Arthur C. Clarken tuotannon uudelleen lämmittämisessä ja tämä jo  vanhempi trilogia-yksissä-kansissa vuonna 2005 julkaistu Ursula K. Le Guinin Maameren tarinat 1-3. 


Olen lukenut ensimmäisen kerran tämän trilogian ehkä joskus 1980-luvulla, ja täytyy heti alkuun myöntää, en muistanut tästä yhtään mitään kun viikonloppuna sairasvuoteella tähän tartuin. No sen verran muistan että kirjan tapahtumapaikka Maameri käsitti suuren meren ja jonka maamassa oli sekalaista saaristoa.

Maameren velhossa kirjailija tutustuttaa lukijan tosiaan äärettömän suurelle merelle ripoteltuun maameren saaristomaailmaan missä taikuus ja lohikäärmeet ovat jokapäiväinen asia. Täytyy myöntää että ainakin Le Guinin ensimmäisen kirjan pelastaa ikuisesti kirottujen haltia- ja kääpiöhahmojen totaalinen puute. Jumalan kiitos. Tarina seuraa köyhän kylän nuorta poikaa Varpushaukkaa, jonka kasvutarina johdattaa poikaa kohti ennustettua suuren arkkimaagin statusta. Pojan luontaiset lahjat taikuuden saralla huomataan, ja hän pääsee kotisaaren Ogion-velhon oppilaaksi joka opastaa poikaa velhouden ensimetreillä. Varpushaukan matka jatkuu lopulta Roken velhokouluun missä pitkä opintie velhoksi alkaa..

Tämä oli mukava nostalgiatrippi Le Guinin Maameri-trilogiaan. Maameren velhossa oli mukavaa se että kirjailijan luoma maailman hahmoineen oli (mitä itse kutsun) klassista fantasiaa. Velhot olivat perinteisiä kaapumiehiä isoine puusauvoineen, Pahuus oli sitten se taustalla varjoissa lymyävä suuri perkele ja tietysti kansan syvät rivit olivat niitä yksinkertaisia köyhiä maanviljelijöitä tahi kalastajia. Tarina oli vetävä ja piti otteessaan, ja vaikka tarinan tuleva loppuhuipennus oli jo nähtävissä hyvissä ajoin, pidin Varpushaukan ensimmäisistä jännittävistä seikkailuista kaikkien 217 sivun edestä. Ja olihan tarinassa ne pakolliset kohtaamiset lohikäärmeiden kanssa.

Englanninkielinen alkuteos: A Wizard of Earthsea (1968)

Kappale sunnuntai-illaksi # 6

Ja nyt sitten jotain aivan muuta. Näiden upeiden syysviikonloppujen kunniaksi voi laittaa Reino Nordinin loistavan kesäbiisin Aurinko. Reino on varmasti useammalle tuttu valkokankaalta mutta hän on työstänyt myös musiikkia Reino & The Rhinos -bändillään. Joku voi muistaa joitain vuosia takaisin radioissa ahkeraan soineen Lempee -biisin. Eihän tällaisesta rennosta soundista voi olla pitämättä..

Asiasta viidenteen, olin sairasvuoteen omana koko viikonlopun joten päätin avata Ursula K. Le Guinin Maameren -trilogian. Trilogian esikoinen tuli luettua joten jonkinlaista arvostelua on lähiaikoina tulossa. Mutta sitä ennen, nautitaan vielä lämmittävästä syysauringosta.