.jpg)
Kesälomalukemisena tuli luettua pienen tauon jälkeen fantasia-genren asettuvan The Blade Itself. Useamman George R.R. Martinin kirjan jälkeen kynnys uusien fantasiakirjojen tutustumiselle on selkeästi alentunut, ja toisaalla Kindlen hankinta on myös edistänyt tähän genreen uudelleen tutustumista.
Englantilaisen Joe Abercrombien The Blade Itself on The First Law-trilogian ensimmäinen osa. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kuvitteelliseen ilmeisesti ajallisesti keskiaikaiseen ympäristöön jonka valtasuhteet jakaa kolme eri sotaisaa valtiota; The Union, Gurkish Empire ja The Northmen. Kirjan päähenkilön osaa vetää karski pohjoisen barbaari Logen Ninefingers (aka The Bloody Nine) joka kirjan alun hurjan talvisen selviytymiskamppailun jälkeen ajautuu yhteen velho Bayaz, First Of Magi'n seuraan, ja kaksikko kasaa ympärilleen sekalaisen seurakunnan erilaisia mielenkiintoisia hahmoja seikkailua varten. Tarinasta löytyy siis klassinen velho ja barbaari mutta siihen (onneksi) perinteiset fantasiatarinan arkkihahmot jäävätkin. Kehystarinan sijoittuessa ankaran feodaaliseen yhteiskuntaan, loput hahmot ovatkin suurimmalta osin sotilaita tai entisiä sellaisia. Naishahmoja laskin sivuilla olleen kaksi, hekin sivuosissa. Eturiviin nousee barbaarin rinnalle San Dan Glokta, unionin inkvisaattori jonka aikaisempi sotilasura päättyi vihollisten käsissä traagisesti. Glokta on fyysisesti pahasti rampautunut kidutuksen jäljiltä mutta on älyllisesti lahjakas.
The Blade Itself on selkeästi trilogian osalta hahmojen ja ympäristön esittelykierros. Kirjassa vilahtelee suuria kaupunkeja ja poiketen muista kirjailijoista (näin ainakin uskoisin..), tarina ei pysähdy kuvailemaan sivutolkulla syvällisesti maiden, kaupunkien tai eri hahmojen taustoja. Lukija siis seuraa ympäristön tapahtumia hahmojen silmin, joka on toisaalta virkistävää vaihtelua.
Miksi sitten kirja kiinnosti? Kirjan hahmot on kirjoitettu mielestäni erittäin hyvin. Kirjailija osaa myös viljellä hyvin mustaakin huumoria veristen tapahtumien kylkiäisenä. Kyllä, jos etsit herkkää haltiafiilistelyä ja kääpiöpor..tarinointia The Blade Itself ei sovi sinulle. Kirjassa EI OLE haltioita eikä kääpiöitä (joka on jo pelkästään juhlan aihe) vaan sivut täyttyy mukavan epämukavasti brutaalista väkivallasta ja valtataistelusta.
Kirjasta voi selkeästi nähdä että Joe on lukenut Robert E. Howardinsa ja George R.R. Martinin tarinat. Ja ei siinä mitään vika olekaan. Jos on lahjakas kirjailija ja omaa samanlaisen synkän mielikuvituksen kuin allekirjoittaneella niin voit olla varma että trilogia tulee luettua kokonaan.
Lomaillessa tuli luettua myös Hugh Howien Wool-sarjaa joista viisi ensimmäisestä tarinaa eksyi myös Kindleeni. Niistä sitten seuraavaksi.
Englantilaisen Joe Abercrombien The Blade Itself on The First Law-trilogian ensimmäinen osa. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kuvitteelliseen ilmeisesti ajallisesti keskiaikaiseen ympäristöön jonka valtasuhteet jakaa kolme eri sotaisaa valtiota; The Union, Gurkish Empire ja The Northmen. Kirjan päähenkilön osaa vetää karski pohjoisen barbaari Logen Ninefingers (aka The Bloody Nine) joka kirjan alun hurjan talvisen selviytymiskamppailun jälkeen ajautuu yhteen velho Bayaz, First Of Magi'n seuraan, ja kaksikko kasaa ympärilleen sekalaisen seurakunnan erilaisia mielenkiintoisia hahmoja seikkailua varten. Tarinasta löytyy siis klassinen velho ja barbaari mutta siihen (onneksi) perinteiset fantasiatarinan arkkihahmot jäävätkin. Kehystarinan sijoittuessa ankaran feodaaliseen yhteiskuntaan, loput hahmot ovatkin suurimmalta osin sotilaita tai entisiä sellaisia. Naishahmoja laskin sivuilla olleen kaksi, hekin sivuosissa. Eturiviin nousee barbaarin rinnalle San Dan Glokta, unionin inkvisaattori jonka aikaisempi sotilasura päättyi vihollisten käsissä traagisesti. Glokta on fyysisesti pahasti rampautunut kidutuksen jäljiltä mutta on älyllisesti lahjakas.
The Blade Itself on selkeästi trilogian osalta hahmojen ja ympäristön esittelykierros. Kirjassa vilahtelee suuria kaupunkeja ja poiketen muista kirjailijoista (näin ainakin uskoisin..), tarina ei pysähdy kuvailemaan sivutolkulla syvällisesti maiden, kaupunkien tai eri hahmojen taustoja. Lukija siis seuraa ympäristön tapahtumia hahmojen silmin, joka on toisaalta virkistävää vaihtelua.
Miksi sitten kirja kiinnosti? Kirjan hahmot on kirjoitettu mielestäni erittäin hyvin. Kirjailija osaa myös viljellä hyvin mustaakin huumoria veristen tapahtumien kylkiäisenä. Kyllä, jos etsit herkkää haltiafiilistelyä ja kääpiöpor..tarinointia The Blade Itself ei sovi sinulle. Kirjassa EI OLE haltioita eikä kääpiöitä (joka on jo pelkästään juhlan aihe) vaan sivut täyttyy mukavan epämukavasti brutaalista väkivallasta ja valtataistelusta.
Kirjasta voi selkeästi nähdä että Joe on lukenut Robert E. Howardinsa ja George R.R. Martinin tarinat. Ja ei siinä mitään vika olekaan. Jos on lahjakas kirjailija ja omaa samanlaisen synkän mielikuvituksen kuin allekirjoittaneella niin voit olla varma että trilogia tulee luettua kokonaan.
Lomaillessa tuli luettua myös Hugh Howien Wool-sarjaa joista viisi ensimmäisestä tarinaa eksyi myös Kindleeni. Niistä sitten seuraavaksi.
Odottelinkin jännittyneenä mitä pidät Abercrombiesta ja oli kiva lukea, että tyyli upposi, eikä ekan osan esittelypainotteisuus häirinnyt liikaa. Itse lasken kirjailijan tällä hetkellä topneloseeni.
VastaaPoistaNyt sitten odottelen mietteitäsi Woolista.
Ilmeisesti olet sopeutunut hyvin ekirjojen pariin...
Kyllä, Abercrombien tyyli osui ja upposi. Mukavaa vaihtelua GRRM:n opuksiin näin fantasian saralla.
PoistaTäytyy sanoa että Wool oli täysin heräteostos. Minun piti "säästellä" The Blade Itself lomamatkalle mutta kirja tuli luettua matkan alkumetreillä joten äkkiä tuli haettua Wool Amazonilta tyyliin "äkkiä nyt jotain koneeseen".
eKirja-formaatti on suorastaan harmittavan hyvin sopeutunut ympäristöön fyysisten kirjojeni rinnalle. Se on edelleen minulle näiden englantilaisten kirjojen pääasiallinen lukuformaatti (poislukien historiaopukset).