Jos pitää mainita ruotsalaisista jotain positiivista, niin löytyyhän sieltä hyviä historiankirjoittajia. Herman Lindqvist, Martin Hårdstedt ja tietysti Peter Englund, jonka tuotannon ydin koostuu pääosin Ruotsin suurvalta-ajan historiasta. Ja historiankirjoituksen Peter osaakin. Itselläni on hyllyssä kirjailijan 30-vuotisen sodan historiikki Suuren Sodan Vuodet ja todellinen tiiliskivi Voittamaton jonka yli 900-sivua on täyttä asiaa Ruotsin 1600-luvulla eläneestä soturikuninkaasta Kaarle X Kustaasta. Ruotsin suurvalta-aikojen lisäksi kirjailija on julkaisut mm. historiallisia esseitä sisältävän Kirjeitä Nollapisteestä joissa kirjailija kuvailee ja pohtii 1900-luvun alun eurooppaa mullistaneista tapahtumista. Ja ehkä tämä Sodan kauneus ja kauheus toimii hyvänä jatkumona Peter Englundin 1900-luvun essee-pohdintoihin.
Sodan kauneus ja kauheus käsittelee eurooppaa muokannutta Ensimmäistä maailmansotaa. Vaikka sodasta on jo lähes sata vuotta aikaa, sen lopputulos on edelleen mykistävää luettavaa. Neljä vuotta sotaa ja yli 16 miljoonaa kuollutta, lisäksi yli 21 miljoonaa haavoittunutta. Englund ei onneksi sorru tekemään kirjasta tylsää monotonista, kronologisessa järjestyksessä lueteltua faktaa sodan etenemisestä, vaan aiheeseen lähestyminen on suorastaan intressant. Kirjailija on saanut käsiinsä Ensimmäiseen maailmansotaan osallistuneen yhdeksäntoista eri ihmisen päiväkirjat ja muistiinpanot, joita Englund on työstänyt 215 eri lukuun. Kuten kirjailija itse mainitsee johdannossa, kirja ei käsittele sodan syitä tai sen seurauksia, vaan millainen se oli. Kun kirjan päähenkilöiksi asettuu eri osapuolien sotilaita, sairaanhoitajia, virkamiehiä, kenttäkirurgi ja jopa 12-vuotias koulutyttö, niin sodan julma ja kylmä arki tulee tutuksi yhteiskunnan joka kerroksesta.
Ensimmäinen maailmansota on syineen ja seuraamuksineen myös kiintoisa sotateknologisesta näkökulmasta. Tätä suursotaa on aiheesta sanottu ensimmäiseksi teolliseksi sodaksi ja myös osuvasti kuvattu sotana jota käytiin 1900-luvun teknologialla mutta 1800-luvun taktiikoilla. Kehittynyt metallurgia toi juoksuhautoihin tehokkaammat kiväärit ja konekiväärit. Ehkä isoimman muutoksen 1910-luvun taistelukenttä näki kuitenkin massiivisen kenttätykistön tehokkuutena ja vihattujen taistelukaasujen kuten kloori-, ja sinappikaasun esiinmarssina.
Näiden yhdeksäntoista eri tarinan osalta sotilaiden mietteet ja kokemukset eivät niinkään minua kiinnostaneet, vaan esimerkiksi kotirintaman tapahtumat 12-vuotiaan saksalaisen koulutytön kautta nähtynä olivat kiehtovia. Toisaalla sodan loppupuolella amerikkalaisen kenttäkirurgin kokemukset niin juoksuhaudoissa tai hänen tekemien kranaattikauhuisten sotilaiden diagnoosien lukeminen olivat surullista luettavaa. Kirjailija on myös hienosti nostanut myös naisten roolia esille. Kirjassa päästään seuraamaan englantilaisen sairaanhoitajan kulkemista liikkuvan Venäjän armeijan mukana ja austraalialaisen naisambulanssikuskin panosta Serbian armeijassa.
Englund onnistuu mielestäni jälleen kerran isojen tapahtumien kuvaajana. Sen huomaa jo kirjailijan aikaisemmasta tuotannosta, ja hän onnistuu loistavasti varsinkin sotien taustajoukkojen kuvaajana. Niiden resuisten, loppuunajettujen rintamamiesten takana on kuitenkin iso joukko taustahenkilöitä. Unohtamatta kotirintaman panosta.
Euroopan 1900-luvun alun myrskyisistä vuosista peruutetaan seuraavaksi viitisenkymmentävuotta taaksepäin ja Yhdysvaltoihin, kun vuorossa on Cormac McCarthyn häikäilemätön Veren Ääriin.
