Oryx ja Crake

Kanadalaisen kirjailijan ja runoilijan Margaret Atwoodin Oryx ja Crake on MaddAddam-trilogian avausteos. Kirjailijana Atwood on ollut minulla ärsyttävän pitkään lukujonossa ja olen miettinyt hänen kirjojaan  juupas-eipäs -otteella, mutta aina on eteen kiilannut joku toinen kirjailija mielenkiintoisine kirjoineen. Mutta ei enää. Päätös Atwoodin tuotantoon tutustumiseen alkoi jo hyvissä ajoin, ja posti kiikuttikin Oryx ja Craken Reisjärven suunnalta jo lokakuussa odottamaan lukuvuoroaan.

Oryx ja Crake maisemat ovat monien muiden spekulatiivisen fiktio -genren edustajien tapaan lohduttomassa kunnossa. Ihmiskunta on tuhoutunut ja kukoistavan luonnon keskelle on jäänyt Robinson Crusoen tapainen Lumimies muistoineen. Sivilisaatiomme raunioissa Lumimies alkaa käymään läpi elämäänsä ja syitä miksi ihmislapsi päätyi siihen tilanteeseen. Kirjan tarina soljuu rauhallisesti eteenpäin kahdella tasolla. Lumimiehen muistoissa lukija pääsee kurkistamaan lähitulevaisuuden maapalloa jota hallitsee megakorporaatiot geenimuunneltuineen ihmisineen. Yhteiskunta on rajattu ankaralla kädellä menestyjiin ja rahvaisiin. Rahvas piehtaroi perinteisesti post-apokalyptisessa Rahvaanmaassa kun samaan aikaan rikas eliitti elää hyvin suojattua elämää korporaatioiden kainalossa. Lumimiehen muistot osoittaa hyvin nopeasti lukijalle kirjan suunnan kun suojatun yhteiskuntaeliitin syvissä riveissä kehitellään mitä mielikuvituksellisempia keksintöjä geenimanipulaation saralla. Puolijumallisen roolin ottaneen eliitin teknologinen kurottelu näyttääkin ihmislapselle hyvin valaistua tietä kohti biologista jyrkännettä. 

Vaikka Atwood onkin luonut hyvin toimivan tarinan post-apokalyptisesta tulevaisuudesta, mielestäni kirjan parasta antia on Lumimiehen ja hänen lapsuudenystävänsä Craken tarina. Lumimiehen nuoruus päättyi valintaan lähteä tavoittelemaan uraansa humanististen tieteiden parissa ja Crake päätyy kirjallisuudessa aina vaaralliseen bioteknologian pariin. Lumimiehen puurtaessa keski-luokkaisena Crake tekee rakettimaista uranousua kohti valtaeliitin huippua. Kaksikon väliin tulee kolmanneksi pyöräksi Oryx, kaunis lapsipornoteollisuuden entinen uhri joka tasapainoilee Lumimiehen ja Craken välissä aina katkeraan loppuun saakka. 

Kaikenkarvaisia post-apokalyptisia maalailuja on vuosien varrella tullut luettua aikamoinen liutu mutta Oryx ja Crake asettuu kyllä parhaimmistoon. Vaikka kirjailijan luoma maailmankuva ei nyt ole se kaikkein omaperäisin, Atwood ei onneksi ammu täysin överiksi maailmanloppuaan eikä koristele tarinaa maailmantuhon saarnauksella, vaan antaa tarinan kuljettaa kohti MadAddams-trilogian seuraavaa Herran Tarhurit -osaa jonka lehdiltä tarina jatkuu. Pidin erityisesti Oryx ja Craken tarinan monitasoisuudesta ja  hyvin rakennetusta kehystarinasta missä Lumimiehen yksinäinen vaeltelu ja menneiden muistelu sulavasti kulkevatkin käsikkäin. 

Näin on sitten Atwoodin tuotanto ns. korkattu. Seuraavama yöpöydällä makaakin (Kindlen sisuksissa) avaruusooppera Leviathan Wakes joka jo alkumetrien osalta vaikuttaa hyvältä valinnalta. Sarjakuvien osalta Sandman hiukan laahaa, ja mieli tekisikin aloittaa jo Will Eisnerin klassikko New York: The Big City jossa on muuten näin Sandmaniin liittyen Neil Gaimanin esipuhe.