Kalle Päätalon Koillismaan sydänmaan asukkaat kohtaavat ison maailman täydellä voimalla kun talvisodan myrskypilvet vyöryvät selkosille. Pitäjän miehet, nuoret ja iäkkäät siirtyvät armeijan harmaisiin ja naisväki jää pitämään mökkejä lämpimänä. Samalla Iijoen savotat hiljenevät kun selkosten erämaat saavat idästä kutsumattomia vieraita jotka uhkaavat Järvenkylän muuttumatonta elämää.
Sammalsuon pesue on ehtinyt selviytymään pahimmista pula-ajoista eikä kunnan jauhoja ole enää tarvittu vuosiin kun perheen miehet Auku ja Kauko ovat ponnistaneet raakamaasta perheelle lisää peltoa. Sota kuitenkin vetää Järvikylän perheet väkisin erilleen, Kauko lähtee alokaskoulutukseen ja sieltä rintamalle ja osa perheestä joutuu kiireellä merimaihin evakkoon.
Tarina polveilee sotavuosien läpi aina talvisodasta jatkosodan loppuun. Osa tutuista henkilöistä jää rintamalle ja osa palaa muuttuneina kotimökkien savuaville rauniolle. Vaikka tarina seuraa tiiviisti sarjan päähenkilön Kaukon pitkää rintamauraa, Päätalo nostaa vahvasti esiin myös kotirintaman tapahtumat. Miesten ollessa sotasavotassa, ruokakuntien muut jäsenet pinnistelevät jaksamisen äärirajoilla pitääkseen mökit lämpiminä ja ruoan pöydässä. Kotirintama kokee jopa desanttijahdin ja saksalaiset "täydennysmiehet" sotkevat omalta osaltaan kotirintamalle jääneiden nuorten ihmissuhdekuvioita.
Päätalo jatkaa vahvaa ja edellisten osien tapaan laadukasta tarinankerrontaa, ja Myrsky Koillismaassa jälkeen tarinaa kääntyykin sotien jälkeiseen aikaan. Edessä on uusia alkuja ja toivo paremmasta elämästä pilkahtelee varmasti selkosten iättömissä maisemissa.
Lukukone tekee nyt täydellisen käännöksen ja Kindlekin on täydessä latingissa, kun vuorossa on Joe Abercrombien First Law-maailmaan sijoittuva itsenäinen tarina Best Served Cold.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sana on vapaa. Spammaajat kärsivät kurjan kuoleman.