1700-luku on ollut kiehtovaa aikaa englantilaisten Pohjois-Amerikan siirtokunnissa jotka turvallisesti asuttivat pitkin itä-rannikkoa samoissa maisemissa kuin ensimmäiset siirtokunnat edellisellä vuosisadalla. Varsinkin kaikille seikkailunhaluisille nuorille miehille, laaja kesyttämätön Pohjois-Amerikan manner avautui käytännössä kotitalojen takapihoilta. Jos olit tarpeeksi rohkea ja määrätietoinen, brittien Pohjois-Amerikan tunnettu asutus päättyi kulkemalla 50 mailia länteen ja edessäsi oli kesyttämätön luonto omine mahdollisuuksineen ja vaaroineen.
Kuitenkin, brittiläisten siirtolaiskunnat eivät olleet yksin. Ympärillä oli ranskalaisten ns. Nouvelle -France -alue aina nykyisen Kanadan alueelta alas Louisianan rämeille, kiertäen brittiläisten siirtokunnat. Unohtamatta lukuisia vahvoja intiaaniheimoja (Irokeesit, Mohawkit jne.) jotka vaikeuttivat eurooppalaisten siirtokuntien elämää joko itse tai liittoutumalla ranskalaisten kanssa.
Vielä pääosin villin mantereen luonnonrikkauksista turkiskauppa oli pääasiallinen tulonlähde, ja sekin pyöri syvällä ranskalaisten hallitsemilla alueilla. Ranskalaiset myös hallitsivat tehokkaasti länteen suuntautuvia vesiväyliä ja maareittejä vanhalta mantereelta opituilla tehokkailla tavoilla.
1750-luvulla New Hamsphiressa parikymppinen maanviljelijän poika Robert Rogers eli etsikkoaikaansa. Häneen vetosi railakas sotilaselämä ja rajaseutujen intiaanit sekä käymättömät korpimaat. Jo nuorena hän hakeutuikin turkismetsästäjien ja intiaanien seuraan ja oppi näiltä arvokkaita luonnossa selvitymisen taitoja. Lopulta maanviljelijä uravalintana ei iskenyt nuorta Rogersia ja pienten edesottamusten jälkeen Robert löysi itsensä lopulta epäonnisesti tuomarin edestä syytettynä rahaväärennöksistä.
Nuori Robert pelastautuikin maailmaa myllertävien asioiden ansioista kun vuonna 1755 Ranska ja Englanti ajautuivat vanhalla mantereella sotaan. Sota myös saavutti nopeasti Englannin siirtokunnat ja Robert välttyikin epäonnisen rahanväärennösoikeuskäynnin liittymällä siirtokunnan joukkoihin. Tästä alkoi Robert Rogersin lähes legendaariseen mittoihin nouseva sotilasura.
Robert huomasin nopeasti että rajaseutujen metsien haasteellisissa olosuhteissa perinteinen eurooppalainen sodankäynti ei toiminut, ja hän rakensi nopeasti maineen pienen yksikkönsä "Robert's Rangers" kanssa, arvaamattomana sissiryhmänä joka sovelsi intiaaneilta oppimiaan sissisodankäynnin taitoja. Englantilaisten punaiset ja samalla mahdottoman kankeat sotilasasut metsässä liikkumiseen sai jäädä ja tilalle tuli vihreät sotilasasut. Rogersin yksikkö omaksui nopeasti intiaaneilta mokkasiinit ja jopa luistimet(!). Aseinaan musketit, tomahawkit ja apunaan laaja tieto-taito luonnossa selviytymiseen Robert Rogers ei pelkästään herättänyt englantilaisten sotilasjohdon mielenkiinnon vaan myös pelkoa ranskalaisissa.
Päälle 20-vuotias Rogers nosti 600-miehisen yksikkönsä eri taisteluiden ansiosta nopeasti siirtokuntien suosikkiaiheeksi. Rogersin ansiot seitsenvuotisen sodan aikana nostivat myös nuoren sotilasjohtajan suosion lämpimään syleilyyn. Rogers oli myös aikaansa edellä; hänen kehittämänsä sotilasdoktriininsa sissisodankäynnistä oli avain myös tulevassa vallankumoussodassa. Hänen päinvastainen ajatusmaailmansa siitä että intiaanit ovat avainsasemassa mantereen valloituksessa oli myös ennen kuulumatonta. Hänen ajatuksensa lännen valloituksesta ja varsinkin Koillisväylän löytämisestä naurettiin myös ulos. Kansallinen mielenkiinto heräsi vasta todella parin sukupolven päästä.
Robert Rogers kohtalo oli lopulta samansuuntainen kuin monen aikansa merkkimiehen. Alamäki alkoi jo kesken nousukauden kun aikalaisten kateuden ja kunnianhimon aikaansaamina Rogersin maine ryvetettiin isolla kädellä. Rogersin nimi tunnettiin kaikkialla siirtokunnissa ja Englannissa, alamäkeen riitti että vastustajat laittoivat liikkeelle huhuja toimimisesta vihollisen kanssa ja näin Rogersin vuosia kestävä alamäki alkoi. Edessä oli vuosia kestävä velkavankeus Englannissa, viimeinenkin maineenpuhdistusyritys epäonnistui ja lopulta 1770-luvun loppuvaiheilla, kesken nuoren Yhdysvaltojen vallankumoussodan, Robert Rogers vangittuna maanpetturuudesta tapasi George Washingtonin. Äärimmäisen varautuneella kenraalilla ja Rogersilla ei ollut kuin vuosi ikäeroa ja Rogersin yrityksistä huolimatta Washington ei täysin niellyt rajaseutusodissa maineensa rakentaneen englannin armeijan upseerin selityksiä. Omiin mittakaavoihin kasvaneet juorut ja huhupuheet olivat kupanneet tehokkaasti Rogersin maineen tyhjäksi. Kaksi aikansa legendaa erosivat tyhjin käsin ja Washington päätti jatkaa Rogersin vankeutta ja siirtää hänen pohjoiseen odottamaan oikeudenkäyntiä.
Rogers teki sen minkä oli tehnyt jo muutaman kerran aikaisemmin - hän pakeni, ja sinetöi kohtalonsa pakenemalla takaisin Englannin valloitusarmeijan suojiin. Rogersin aktiiviuran iltarusko kulki Englannin armeijan vastavakoilu-upseerina, ja hän ehti vielä kerran nostaa itsensä historian lehdille onnistumalla vangitsemaan George Washingtonin yhden ensimmäisen vakoojan (ja tulevan "Culper Ring" prototyypin) Nathan Halen New Yorkissa. Ironista on, että selkeästi tehtävässään epäonnistuneen vakoojan Nathan Halen harteille nostettiin englantilaisten hirttotuomion jälkeen patriootin viitta, ja hänen vangitsijansa Robert Rogers sai jäädä historian varjoihin. Lopulta Rogers joutui amerikkalaisten vangitsemaksi ja kuoli 64-vuotiaana.
Tänä päivä Robert Rogersia pidetään Yhdysvaltojen armeijan erikoisjoukkojen U.S Army Rangersin perustajahahmona ja hänen luomaansa taisteluopastaan käytetään edelleen laajasti Yhdysvaltojen armeijassa. George Patton lainasi sitä, sitä käytettiin myös Vietnamin sodassa Yhdysvaltojen jalkaväen toimesta.
Robert Rogers oli kuitenkin kaikinpuolin pioneeri ei pelkästään sodankäynnin osalta vaan myös pioneeri uuden mantereen tutkijana jonka kylttymätön tiedonjano tutkimattoman lännen osalta inspiroi ei pelkästään muita siirtokuntalaisia vaan myös nuoren Yhdysvaltojen ensimmäisiä presidenttejä jotka lopulta käynnistivät Rogersin mielessä kypsyneet ideat lännen tutkimisesta vuosia myöhemmin.
Muutaman historiallisen hyppäyksen jälkeen on aika kääntää kokka kohti kevyempiä aiheita, ja luvassa on paluu loputtomiin työn alla oleviin sarjoihin.
Kuitenkin, brittiläisten siirtolaiskunnat eivät olleet yksin. Ympärillä oli ranskalaisten ns. Nouvelle -France -alue aina nykyisen Kanadan alueelta alas Louisianan rämeille, kiertäen brittiläisten siirtokunnat. Unohtamatta lukuisia vahvoja intiaaniheimoja (Irokeesit, Mohawkit jne.) jotka vaikeuttivat eurooppalaisten siirtokuntien elämää joko itse tai liittoutumalla ranskalaisten kanssa.
Vielä pääosin villin mantereen luonnonrikkauksista turkiskauppa oli pääasiallinen tulonlähde, ja sekin pyöri syvällä ranskalaisten hallitsemilla alueilla. Ranskalaiset myös hallitsivat tehokkaasti länteen suuntautuvia vesiväyliä ja maareittejä vanhalta mantereelta opituilla tehokkailla tavoilla.
1750-luvulla New Hamsphiressa parikymppinen maanviljelijän poika Robert Rogers eli etsikkoaikaansa. Häneen vetosi railakas sotilaselämä ja rajaseutujen intiaanit sekä käymättömät korpimaat. Jo nuorena hän hakeutuikin turkismetsästäjien ja intiaanien seuraan ja oppi näiltä arvokkaita luonnossa selvitymisen taitoja. Lopulta maanviljelijä uravalintana ei iskenyt nuorta Rogersia ja pienten edesottamusten jälkeen Robert löysi itsensä lopulta epäonnisesti tuomarin edestä syytettynä rahaväärennöksistä.
Nuori Robert pelastautuikin maailmaa myllertävien asioiden ansioista kun vuonna 1755 Ranska ja Englanti ajautuivat vanhalla mantereella sotaan. Sota myös saavutti nopeasti Englannin siirtokunnat ja Robert välttyikin epäonnisen rahanväärennösoikeuskäynnin liittymällä siirtokunnan joukkoihin. Tästä alkoi Robert Rogersin lähes legendaariseen mittoihin nouseva sotilasura.
Robert huomasin nopeasti että rajaseutujen metsien haasteellisissa olosuhteissa perinteinen eurooppalainen sodankäynti ei toiminut, ja hän rakensi nopeasti maineen pienen yksikkönsä "Robert's Rangers" kanssa, arvaamattomana sissiryhmänä joka sovelsi intiaaneilta oppimiaan sissisodankäynnin taitoja. Englantilaisten punaiset ja samalla mahdottoman kankeat sotilasasut metsässä liikkumiseen sai jäädä ja tilalle tuli vihreät sotilasasut. Rogersin yksikkö omaksui nopeasti intiaaneilta mokkasiinit ja jopa luistimet(!). Aseinaan musketit, tomahawkit ja apunaan laaja tieto-taito luonnossa selviytymiseen Robert Rogers ei pelkästään herättänyt englantilaisten sotilasjohdon mielenkiinnon vaan myös pelkoa ranskalaisissa.
Päälle 20-vuotias Rogers nosti 600-miehisen yksikkönsä eri taisteluiden ansiosta nopeasti siirtokuntien suosikkiaiheeksi. Rogersin ansiot seitsenvuotisen sodan aikana nostivat myös nuoren sotilasjohtajan suosion lämpimään syleilyyn. Rogers oli myös aikaansa edellä; hänen kehittämänsä sotilasdoktriininsa sissisodankäynnistä oli avain myös tulevassa vallankumoussodassa. Hänen päinvastainen ajatusmaailmansa siitä että intiaanit ovat avainsasemassa mantereen valloituksessa oli myös ennen kuulumatonta. Hänen ajatuksensa lännen valloituksesta ja varsinkin Koillisväylän löytämisestä naurettiin myös ulos. Kansallinen mielenkiinto heräsi vasta todella parin sukupolven päästä.
Robert Rogers kohtalo oli lopulta samansuuntainen kuin monen aikansa merkkimiehen. Alamäki alkoi jo kesken nousukauden kun aikalaisten kateuden ja kunnianhimon aikaansaamina Rogersin maine ryvetettiin isolla kädellä. Rogersin nimi tunnettiin kaikkialla siirtokunnissa ja Englannissa, alamäkeen riitti että vastustajat laittoivat liikkeelle huhuja toimimisesta vihollisen kanssa ja näin Rogersin vuosia kestävä alamäki alkoi. Edessä oli vuosia kestävä velkavankeus Englannissa, viimeinenkin maineenpuhdistusyritys epäonnistui ja lopulta 1770-luvun loppuvaiheilla, kesken nuoren Yhdysvaltojen vallankumoussodan, Robert Rogers vangittuna maanpetturuudesta tapasi George Washingtonin. Äärimmäisen varautuneella kenraalilla ja Rogersilla ei ollut kuin vuosi ikäeroa ja Rogersin yrityksistä huolimatta Washington ei täysin niellyt rajaseutusodissa maineensa rakentaneen englannin armeijan upseerin selityksiä. Omiin mittakaavoihin kasvaneet juorut ja huhupuheet olivat kupanneet tehokkaasti Rogersin maineen tyhjäksi. Kaksi aikansa legendaa erosivat tyhjin käsin ja Washington päätti jatkaa Rogersin vankeutta ja siirtää hänen pohjoiseen odottamaan oikeudenkäyntiä.
Rogers teki sen minkä oli tehnyt jo muutaman kerran aikaisemmin - hän pakeni, ja sinetöi kohtalonsa pakenemalla takaisin Englannin valloitusarmeijan suojiin. Rogersin aktiiviuran iltarusko kulki Englannin armeijan vastavakoilu-upseerina, ja hän ehti vielä kerran nostaa itsensä historian lehdille onnistumalla vangitsemaan George Washingtonin yhden ensimmäisen vakoojan (ja tulevan "Culper Ring" prototyypin) Nathan Halen New Yorkissa. Ironista on, että selkeästi tehtävässään epäonnistuneen vakoojan Nathan Halen harteille nostettiin englantilaisten hirttotuomion jälkeen patriootin viitta, ja hänen vangitsijansa Robert Rogers sai jäädä historian varjoihin. Lopulta Rogers joutui amerikkalaisten vangitsemaksi ja kuoli 64-vuotiaana.
Tänä päivä Robert Rogersia pidetään Yhdysvaltojen armeijan erikoisjoukkojen U.S Army Rangersin perustajahahmona ja hänen luomaansa taisteluopastaan käytetään edelleen laajasti Yhdysvaltojen armeijassa. George Patton lainasi sitä, sitä käytettiin myös Vietnamin sodassa Yhdysvaltojen jalkaväen toimesta.
Robert Rogers oli kuitenkin kaikinpuolin pioneeri ei pelkästään sodankäynnin osalta vaan myös pioneeri uuden mantereen tutkijana jonka kylttymätön tiedonjano tutkimattoman lännen osalta inspiroi ei pelkästään muita siirtokuntalaisia vaan myös nuoren Yhdysvaltojen ensimmäisiä presidenttejä jotka lopulta käynnistivät Rogersin mielessä kypsyneet ideat lännen tutkimisesta vuosia myöhemmin.
Muutaman historiallisen hyppäyksen jälkeen on aika kääntää kokka kohti kevyempiä aiheita, ja luvassa on paluu loputtomiin työn alla oleviin sarjoihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sana on vapaa. Spammaajat kärsivät kurjan kuoleman.