David Hutchinson on kirjailijana uusi tuttavuus ja kirjailijan Europe Sequence -trilogian ensimmäinen osa tarttui Kindleen hetken mielijohteesta. Eikä valinta ollut mikään huono ja kirjakin maksoi naurettavat alle 10 euroa.
Europe in Autumn kuvaa Eurooppaa sen lähitulevaisuudessa, missä nykyinen rakas Eurooppalainen yhteisömme on lakannut olemasta, kohdannut muutaman superflunssan ja sirpaloitunut lopulta lukuisiin hallinta-alueisiin. Mikrovaltiot värittävät niin suurkaupunkien karttaa kuin isompaa kuvaa Euroopasta. Mielenkiintoisen mausteen Euroopan kartalle antaa myös itsenäinen Independent Trans-European Republic junarata, joka halkoo läpi Euroopan myös itsenäisenä valtiona. Eurooppalainen Schengen-konsepti on siis historiaa jonka johdosta rajojen ylittäminen niin matkustajana kuin tavaroiden liikuttamisen osalta on vähintääkin hankalaa.
Tarinan keskiössä räpistelee virolainen nuori ravintolakokki Rudi, joka tarinan alkutahdeilla yrittää sinnitellä elämän polulla pienessä puolaisessa ravintolassa. Rudi on ajautunut lyhyen elämänsä aikana pitkin Eurooppaa eri keittiöihin, taustalla on niin tulehtuneet välit Toomas-isän kanssa kuin nuoren miehen juurettomuus. Ei aikaakaan kun Rudin työnantaja tarjoaa hämärää sivutyötä, joka vaatii Rudia matkustamaan Puolan naapurissa olevaan mikrovaltioon tapaamaan Rudin työnantajan veljeä. Hämärät tapahtumat seuraavat toistaan, kunnes Rudi tapaa Les Coureurs du Bois -järjestön edustajan joka tarjoaa poikkeuksellista mutta hyvin maksettua työtä. Coureurs, tai suomalaisittain Kuriirit, on eurooppalainen maanalainen organisaatio joka on erikoistunut erilaisen arkaluontoisen informaation ja pakettien kuljettamiseen äärimmäisen sulkeutuneen Euroopan halki. Eri kuriirisolujen apuna on mm. värikäs joukko Pianisteja (hakkereita), Räätäleitä (tekninen tuki) ja Suutareita (väärentäjiä). Rudi sulautuu uuteen rooliinsa tai rooleihinsa luonnollisesti, ja itse tarina polkaiseen vinhaan vauhtiin kun Rudi aloittaa ensimmäiset tehtävänsä.
Rudin kuriiritehtävät vie halki vaarallisen Euroopan ja tehtävät muistuttavat paljon John Le Carrén agenttitarinoita: valehenkilöllisyyksiä, tietomurtoja, yhteenottoja eri tiedusteluorganisaatioiden kanssa, ja tietysti meikäläisen ammatillista ydintä kutkuttavia lähitulevaisuuden teknologisia ratkaisuja kuten kangaskuituihin sulautettuja tietokoneita ja naamiointiratkaisuja - ai että! Rudi kiiruhtaa kuin piru kintereillään eri tehtävien parissa ympäri Eurooopan ja hän piipahtaa jopa Helsingissä Englannin tiedustelupalvelun turvatalon vieraana. Kuitenkin Kuriirin kiivas ja kuluttava stressi vie Rudin lähelle loppuunpalamista, kunnes hän löytää mystisen vihjeen berliiniläisen jalkapallojengin hallitsemasta kerrostalokompleksista, tai pikemmin mikrovaltiosta. Vihje aloittaa tarinan viimeisen osuuden missä vastaan tulee termejä kuten rinnakkaistulevaisuus ja taistelu Euroopan hallinnasta. Rudin tapahtumarikas agenttitarina nytkähtää kiehtovalle radalle ja loppu jättää odottamaan sarjan toista osaa eli Europe at Midnight. Dave Hutchinson käsistä on lähtenyt todella vetävästi ja hyvin kirjoitettu tarina, jonka jatko-osat pääsivät meikäläisen lukujonoon. Suosittelen.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sana on vapaa. Spammaajat kärsivät kurjan kuoleman.