Mustan lumen talvi

Pitkä taival Kalle Päätalon Koillis-Lapin selkosilla on tullut päätökseensä. Pari vuotta pyörähti Koillismaan parissa varsin mukavissa merkeissä ja olen pääosin ollut positiivisesti yllättynyt Kalle Päätalon kirjallisesta tuotannosta, vaikkakin sarja on pieni osa hänen massiivisesta tuotannostaan. Päätalon pääsarja Iijoki on sen verran iso mörkö johon tuskin tulen tarttumaan.

Koillismaa on kuvannut erään suomalaisen syrjäseudun yhteiskunnallista kehitystä 1930-luvun alkupuolelta läpi sotien aina 1960-luvun maaseudun mullistukseen. Sen mukana seurattiin Järvikylän Sääskilampien, Sammalsuon ja Malisten kituuttamista pula-aikojen läpi, välillä kunnan jauhoilla elämistä sekä sotien tuomien muutosten aiheuttamia tuskien. Unohtamatta Päätalon mestarillista luonnon kuvausta mikä tuo Koillis-Lapin karut vuodenajat lukijan silmille.

Tässä sarjan viimeisessä osassa Järvikylän asukkaiden elämä on astunut nykyaikaan, eletään 1960-lukua ja edellisten osien päähenkilöt ovat nyt eläkeiässä. Vaikka elämä on nyt paljon helpompaa, työtä joutuu kuitenkin tekemään ruokansa eteen. Selkosille on myös saapunut suuri maaseudun murros, missä metsätyöt on harvassa ja nuoret sukupolvet ovat lähteneet kotiseuduilta Ruotsiin tai kaupunkeihin.

Kauko Sammalsuon kohdalla uusi talo on rakennettu ja ison navettakin on valmistunut. Kauko on myös vanhoilla päivillään kunnostautunut kunnanvaltuutettuna ja pohtii kirjoittajana oman sukupolvensa asioista, murheista sekä nykypäivän tuomista konflikteista eri lehtien palstoilla. Kaukon täysikasvuiset pojatkin tuovat oman haasteensa poliittisilla näkemyksillään, joka saa Kaukon nyt heikon sydämmen koville kierroksille. Kaikkien Koillismaan perheiden kohdalla suuret 1960-luvun yhteiskunnalliset muutokset tuovat lukijan eteen historiasta tutut tapahtumat: Ruotsiin muuttamisen ja sotaveteraanien arvostuksen puutteen esiin tuomisen. Monet Järvikylän torpat ja talot uhkaavat kylmetä kun nuoret polvet eivät halua jatkaa kituuttamista selkosilla.

Vaikka sarjan viimeinen osa on temmoltaan edellisiä osia rauhallisempi, se kruunaa Päätalon Koillismaa-sarjan kunniakkaasti. Suosittelen. Arvioni sarjan osista löytyy täältä 

Ja seuraavaksi yöpöydällä on täysin toisenlaista kirjallisuutta. Siitä on tovi kun scifiä on tullut luettua, joten vuorossa on Stephen Baxterin Proxima.

The Storm Before The Storm

Yli tuhatvuotisen Rooman valtakunnan historia on kuin pohjaton kaivo josta historioitsijat voivat ammentaa tarinoita loputtomasti. Sen historiaa on kuvattu kaikissa mahdollisissa muodoissa ja sen historian keskeiset henkilöt kuten Julius Caesar, Pompeius, Cicero tai Marcus Antonius tulevat jo koulunpenkillä tutuiksi. Mike Duncan tunnetaan ennen kaikkea ehkä yhdestä suosituimmasta historiallisesta podcast-sarjasta History of Rome, joka käy läpi Rooman valtakunnan historian alusta sen kitkerään loppuun. Se julkaistiin vuonna 2007 ja kesti aina vuoteen 2012. 

Maineikkaan podcast-sarjan päätteeksi Mike Duncan päätti kirjoittaa kirjan ehkä vähemmän tunnetusta ajanjaksosta, joka kuvaa aikaa jolloin Rooman valtakunta kukoisti Välimeren voimatekijänä. Ajanjakso (146-78 eaa.) jolloin Rooma ei ollut enää osa alueen valtaa pitävistä valtioista vaan voimakkain valtakeskittymä jonka piirissä oli iso osa tunnetun maailman kansalaisista. Tämä ajanjakso oli myös Rooman tasavallan lopun alkua joka loi ahneuden ja korruption kyllästämän pelikentän yhdelle ehkä kuuluisimmalle diktaattorille Julius Caesarille.

Tämä ajanjakso oli tosiaan kirjan nimen mukaisesti myrsky ennen myrskyä. Kirja alkaa kun nuori Tiberius Sempromius Gracchus katsoo Karthagon palamista maan tasalle. Karthagon lopullinen kukistuminen vuonna 146 oli lopullinen osoitus Rooman voimasta. Tiberius nousi Rooma poliittiselle areenalle legioonan kautta aina kansantribuuniksi, ja rakensi pitkälle Rooman historiaa heijastuvan lakialoitteen Lex Agraria, joka oli maareformi joka mahdollistaisi Rooman köyhille maa-alueita viljelyä varten. Tämä aloitti ennen näkemättömän poliittisen sodan Rooman senaatin kanssa joka kärjistyi Tiberiuksen kohdalla väkivaltaiseen kuolemaan. Tiberiuksen poliittisten vastustajien aseistautuneet kannattajat lahtasivat Tiberiuksen ja hänen 300 kannattajaansa Jupiterin temppelin edustalle. Tämä poliittinen tapahtuma avasi Rooman politiikassa aivan uuden pelin. Tiberiuksen poliittisen murhan jälkeen Mike Duncan marssittaa lukijan eteen kronologisessa järjestyksessä toinen toistaan äärimmäisen kieroa poliittista peliä jonka rinnalla nykypolitiikan käänteet ovat pyhäkoulun tasoa. Mukaan tulivat mm. järjestäytyneet Rooman katujengit jotka varmistivat poliittisia voittoja murhilla. Kirjan vajaaseen 70 vuoden tapahtumiin mahtuu lukuisia verenhimoisia konsuleita sekä murhattujen politiikkojen kostonhimoisia sukulaisia jotka vuorollaan hakevat oikeutusta samoilla äärikeinoilla.

Lähellä kirjan ajanjakson loppuvaiheita nousee näyttämölle kaksi ehkä aikansa tunnetuinta poliittista petoa: Gaius Marius, kenraali ja kuusinkertainen konsuli joka uudisti ja mullisti Rooman armeijan ja vei läpi Tiberiuksen aloittaman maareformin. Gaius Mariuksen perässä tuli Lucius Cornelius Sulla, köyhän perheen plebeiji joka nousi Gaius Mariuksen alaisuudesta aina Rooman diktaattoriksi. Molemmat eivät kaihtaneet keinoja joilla he poistivat poliittisia vastustajia pois tieltään. Nähtiin mm. yleisiä poliittisia jahteja missä poliittiset vastustajat ilmoitettiin vapaaksi riistaksi jotka piti ottaa kiinni ja tappaa. Palkinnoksi murhaaja sai uhrin omaisuuden. Sulla nosti näillä keinoilla poliittisen pelin omalle tasolleen jota muut eivät pystyneet pelaamaan. Ääriesimerkkejä on paljon. Esimerkkinä menköön vuoden 86 Sullan voitto Mithridaten joukoista. Sulla kutsui Senaatin kokoontumaan Bellonan temppelille kuulemaan hänen selontekoaan Mithridaten taistelusta. Temppelin naapurissa oli kuuluisa Circus Flaminius jonne Sulla oli koonnut 6000 sotavankia. Ja kuin efektiksi, Sullan antaessa raporttia Senaatille suuresta sotavoitostaan, legioonalaiset teurastivat naapurissa samaan aikaan kaikki 6000 sotavankia. Luonnollisesti Sullan varmasti mielenkiintoinen selonteko sai vastenmielisen taustametelin joka järkytti syvästi Rooman senaattoreita joita Sulla tyynnytteli sanomalla "not concern themselves with was going outside, for it was only that some criminals were being admonished".

Sulla lopulta lopetti poliittisen opposition diktaattorina ja tuhosi poliittiset vastustajansa pitkällä ajojahdilla joka alkoi 80 henkilön nimilistalla ja joka lopulta johti arviolta noin kolmentuhannen henkilön murhaan. Kaikki Sullan listalle joutuneet piti tappaa. Tässä kohtaa myös tulevaisuuden diktaattorin lupaava ura oli loppua ennen kuin se oli edes kunnolla alkanut. Vuonna 82 Sullan nimilistalle ilmestyi myös 19-vuotiaan Gaius Julius Caesarin nimi. Caesar oli Gaius Mariuksen veljenpoika (joka ei ollut vuonna 82 plussaa) ja samalla hän oli naimisissa Sullan poliittisen vastustajan Cinnan tyttären kanssa naimisissa. Sulla määräsi Julius Caesaria eroamaan välittömästi vaimostaan mutta nuori Gaius kieltäytyi ja siten päätyi listalle. Rohkealla Caesarilla oli kuitenkin onnekseen hyvät suhteet Sullan lähipiiriin jotka lopulta puhuivat diktaattorin ympäri ja nuori Caesar otettiin pois tappolistalta.

Täytyy sanoa että Mike Duncan yllätti minut kirjallaan. Itselläni on joitain Antiikin Rooman kirjoja hyllyssä jotka odottavat lukemista mutta tämä avasi paljon sitä taustaa miten juuri nuoriherra Caesar nousi valtaan. Caesar ja hänen ikäpolvensa astuivat Rooman poliittiselle näyttämölle jonka perustat oli jo mädätetty juuri ahneudella ja verellä jotka varmasti edesauttoi vallan ja omaisuuden haalimiseen. Edellinen sukupolvi oli esimerkillään varmistanut että valtaan nousemiseen ei tarvittu enää rehellistä poliittisista peliä vaan säälimätöntä vallan ottamista keinoja kaihtamatta.

Kirja on jo sinänsä mielenkiintoinen läpileikkaus vähemmän tunnettuun aikaan Rooman historiassa ja kirjailija Mike Duncan on joutunut haastatteluissa paljon vastaamaan kysymyksiin missä verrataan kirjan ajanjaksoa Yhdysvaltojen nykypolitiikan tilanteeseen. Omasta mielestäni nämä ovat hyviä kysymyksiä ja kirjailija itsekin on myöntänyt että vertailu on pelottava koska nykytapahtumat ovat samankaltaisia.

No mutta, Antiikin Rooman jälkeen hypitään kirjallisesti kohti tulevaisuutta ja laskeudutaan kotimaisiin Kalle Päätalon selkosille kun vuorossa on jo Koillismaa-sarjan päätöskirja Mustan lumen talvi.