Will Eisner's New York: Life In The Big City

Amerikkalainen Will Eisner on yksi sarjakuvataiteen suurista nimistä. jotka toivat sarjakuvat suuren yleisön tietoisuuteen. Vuoanna 1917 syntyneen taiteilijan ensimmäiset sarjakuvat syntyivät jo 1930-luvun puolessä välissä kun Eisner ja hänen hyvä ystävänsä Bob Kane, ajattelivat nuorena kolleina tehdä harrastuksestaan ammattia. Muutamien yritysten jälkeen vuonna 1939 Eisnerin kohdalla onnisti; häntä pyydettiin luomaan sarjakuva sanomalehteä varten, ja siitä syntyi yksi Eisnerin klassikoista - urbaani rikollisten kauhu The Spirit. Pitkän uransa aikana Eisner jalkautti maailman tietoisuuteen myös käsitteen Graphic Novel. Eisner halusi luoda sarjakuvalle toisenlaisen formaatin, jonka avulla sarjakuvalla pystyi kertomaan pidempiä tarinoita. 1970-luvulla loppupuollella Eisner julkaisi 196-sivuisen A Contract with God, and Other Tenement Stories-kirjan ja Graphic Novel oli luotu. Uransa ehtoopuolella Eisner toimi opettajana ja julkaisi alan ammattikirjoja joita käytetään edelleen sarjakuvataiteen opinnoissa.

Will Eisner's New York: Life In The Big City on taitelijan rakkaudenosoitus kotikaupungilleen. Tähän neljäsataa sivuiseen teokseen on koottu kvartetti Eisnerin töitä jotka heijastavat New Yorkin sykettä: New York: The Big City (1981), The Building (1987), City People Notebook (1989) ja Invisible People (2000). Melankolisten kaupunkitarinoiden pääosissa on äänekkäät kotiäidit, juopot ja kaduilla leikkivät lapset, monen muun hahmon ohessa. Eisner on osannut luoda välillä yhdenkin sivun pituisiin koskettaviin tarinoihin uskomatonta syvyyttä ja mieleen tuli useasti James Joycen Dublinilaisia, josta löytyy samoja aineksia. Koko kirjan mitalta näkee taitelijan roolin elämän dokumentoijana, ja isoissa kaupunkikuvissa näkee välillä  Eisnerin itsensä kadulla iso lehtiö kädessä New Yorkin loputonta kiirettä hahmottelemassa. Jos keräilee allekirjoittaneen tavoin sarjakuvan ns. klassikoita, Will Eisnerin työt kuuluvat ehdottomasti tähän kokelmaan.

Sarjakuvien saralla on jo menossa nuoremman sukupolven tuotos, eli Warren Elliksen ja Darick Robertsonin Transmetropolitan, jossa seurataan tulevaisuuden gonzo-journalisti Spider Jerusalemin seikkailuja.

The Martian

Softainsinööri ja esikoiskirjailija Andy Weir on kirjoittanut onnistuneen version klassisesta Robinson Crusoen tarinasta. Astronautti Mark Watney uskomaton ja vetävä selviytymistarina kertoo kuinka Ares 3 Mars-lennon botanisti Mark Watney "unohtuu" Marsin pinnalle muun miehistön tehdessä hätäpoistumisen Marsista uhkaavan myrskyn painaessa päälle.

Toisaalla kirjallisuudessa Daniel Defoen Robinson rantautuu trooppiselle saarelle ja selviytyy 28 vuotta. Samaa ei voi sanoa Mark Watneysta joka asettuu hapettomaan ympäristöön jonka keskimääräinen lämpötila on -55 astetta. Mukanaan vain liuta tarvikkeita Mark taistelee selviytyimisestä jättäen suorastaan mielikuvituksellisilla ratkaisuillaan McGyverin kevyesti hopealle.

Kirjan ensimmäiset lauseet antavat tarinalle tahdin: "I'm pretty much fucked. That's my considered opinion. Fucked"

Kirjan 369 sivua koostuu Mark Watneyn Marsin päiväkirjamerkinnöistä ja tapahtumista maassa missä NASA ja muu maailmaa miettii päänsä puhki kuinka paluumatkalta jäänyt astronautti saadaan pelastettua. Astronautin päiväkirjamerkinnät vilisevät epätoivoisen miehen ajatuksia ryyditettynä mustalla huumorilla joka pitää vihamieliseen ympäristöön jääneen astronautin järjissään. Kuin ihmeen kautta (ja valtavan onnen saattelemena) astronautti kitkuttelee Marsin pinnalla yli 500 päivää kunnes odotettu pelastautuminen saavuttaa miehen ja jännittävä juupas-eipäs loppuratkaisu selviää vasta kirjan viime metreillä.

Andy Weir tekee saman kuin kuin Hugh Howie Wool-sarjallaan, eli lyö tiskiin vahvan esikoisromaanin joka pitää lukijan tiukasti penkin reunalla viimeiseen lukuun asti. The Martian on niitä kirjoja joita ei yksinkertaisesti voi laskea kädestään vaan lukija voisi helposti lukea kirjan yhdeltä istumalta. Lukija menettää hiuksensa ja loputkin kynsistään - sen verran jännittäväksi tapahtumat eskaloituvat. Ja kun sekaan lyödään vielä Mark Watneyn uskomaton huumori niin menestys on taattu. Ja menestyksen kirjan on saavuttanutkin. Kirja tekee kovaa nousua Amazonin myyntilistoilla ja elokuvaoikeudetkin on jo myyty. Mm. näyttelijä Matt Damon on harkitsemassa projektia jossa hän esittäisi haaksirikkoista astronauttia. Kirja iskee hyvin kaikille Scifin ystäville, jotka nauttivat hyvin kirjoitetusta teknispainotteisesta tarinasta. Hieno kirja kaiken kaikkiaan.

Seuraava onkin vuorossa henk. koht. ensimmäinen James Lee Burken dekkarini The Neon Rain.

The Expanse televisioon

Syfy-kanava on ilmoittanut tehneensä kaupat James S.A. Coreyn The Expanse-kirjasarjasta ja alkuun on sovittu 10-osan tuotantokaudesta joka loogisesti ajateltuna perustuu sarjan ensimmäiseen Leviathan Wakes-kirjaan. (arvioni). Hyvin tehtyä ja varsinkin älykästä scifiä on harvinaisen vähän televisiossa, joten uutinen tuo toivoa tulevaan. 

"The Expanse is epic in scale and scope and promises to be Syfy's most ambitious series to date," Syfy president Dave Howe said. "Bringing this coveted book franchise to television with our partners at Alcon and the Sean Daniel Co. is a giant win for Syfy, reinforcing our overall strategy to produce bold, provocative and compelling sci-fi fantasy stories. The Expanse joins a killer lineup of high-concept, high-quality series, along with recently announced original projects Ascension, 12 Monkeys, the renewal of Helix, and the soon to premiere Dominion."

Lähde: http://www.hollywoodreporter.com/live-feed/syfy-orders-space-opera-expanse-695555

Daybreak Zero

John Barnesin apokalyptinen Daybreak-sarja jatkuu allekirjoittaneella toiseen osaan.

On kulunut vuosi katastrofaalisesta terroristihyökkäyksestä joka levitti nanobakteerin tuhoamaan täydellisesti kaiken öljypohjaisen materiaalin. Ihmiskunnan taannuttua teknisesti parisataa vuotta, vuosi 2025 ei näytä myöskään valoisemmalta. Yhdysvaltojen maaperää yrittää hallita kaksi kilpailevaa hallitusta; toinen Yhdysvaltojen luoteisosassa ja toinen kaakkoisosassa. Molemmat yrittävät kursia kokoon jo menetettyä, perinteistä Yhdysvaltojen liittovaltiota. Tulevaisuuskuvaa ei helpota jo nopeasti muodostuneet pienet faktiot joista osa kaapii valtaa feodaalista yhteiskuntarakennetta varten, ja toisaalla elämänsyrjästä taistelee Daybreak-ihannetta palvovat uushippiheimot jotka eivät kaihda keinoja pitääkseen maailmaa nyt saavutetussa murheellisessa tilassa. Orjuus on palannut mantereelle ja Daybreak-iskut jatkuvat fuusio- ja ydinaseiden muodossa.

Täytyy nostaa hattua kirjailijalle joka on jaksanut rakentaa aika vahvan apokalyptisen maailman, joka mielestäni erottuu edukseen. Sarjan ensimmäinen Directive 51 (arvioni) antoi vahvan alun trilogialle joka kuvaa perinteistä maailmanloppuskenaariota missä ei niinkään loppu tule tautien tahi luonnonmullistusten kautta, vaan lopun aiheuttaa teknologia. Daybreak terrorismi nanobakteereineen ja aivopesuineen onnistuu hyvin. Kirja vilisee henkilöhahmoja ja onneksi kirjailija ei visko lukijan silmille mitään Hollywood-tyylisiä kahakoita vaan kirja pursuaa älykästä juonittelua ja politikointia. Kuitenkin, tämä osa sortui välillä hyvin hitaaseen etenemiseen joka puudutti loppuvaiheessa mutta tarina jaksoi kantaa loppuun asti. Parasta antia olivat kuvaukset kaikesta siitä miten nykyajan ihminen taantuu tekemään kun edessä on vääjäämätön tuho; aikaisemmin mainitsemani orjuus iskee silmille ja silmitön ahneus päräyttää normaalit askelmerkit kohti tulevaa. Lopussa selviää että tulevaisuus ei välttämättä tuo takaisin jo menetettyä yhteiskuntaa. Trilogian lopettaa The Last President. Yöpöydällä (tai Kindlessä) onkin menossa jo kovaa vauhtia Andy Weirin moderni Robinson Crusoe-jännäri The Martian.

Preludes & Nocturnes Volume I

Allekirjoittaneella on ollut The Sandmanin mentävä aukko sarjakuvasivistyksessä kun täytyy myöntää että tämä on ensimmäinen The Sandman jonka olen lukenut, ja vaikka The Sandman on ollut lähivuosikymmenten yksi ehkä niitä isoimpia sarjakuvahahmoja niin ei tämä ole koskaan tarttunut mukaan. Jos katsotaan ihan sarjakuvateollisuuden palkintoja niin The Sandman ja sen kaikki spin-offit ovat kahmineet mm. 26 Eisner-palkintoa joka on kunniotettava luku. Neil Gaimanin luomus on sarjakuvana myös päässyt jopa New York Timesin Best Seller-listalle. Tämän saavutuksen on tehnyt aikaisemmin vain Art Spigelmanin Maus, Frank Millerin Dark Knight Returns, ja tietenkin Alan Mooren Watchmen. Ja tämän ensimmäisen kokoelman jälkeen en ihmettele sitä yhtään. Vaikka tarinoissa vierailee liuta eri kuvittajia, Neil Gaimanin mielikuvitusta ja tarinankerrontaa ei voi kuin ihailla.

Kahdeksankymmentäluvun loppupuolella DC Comicsin lähestyi Neil Gaimania ja hänelle ehdotettiin että hän jatkaisi Jack Kirbyn ja Ernie Chuan 1974-1974 aloittamaa The Sandman-sarjakuvaa, kuitenkin niin että Gaiman saisi vapaat kädet The Sandmanin osalta - vain nimi pidettäisiin samana. Sitten lokakuussa 1989 Neil Gaimanin versio näki päivänvalon, tämä aikalailla The Cure-bändin solistia Robert Smithiä (kevyempi versio) muistuttava omalaatuinen jumalhahmo Dream osoittautui heti menestykseksi. Uudistunut The Sandman sai hyvin tuulta siipiensä alle ja sarjaa julkaistiin aina vuodesta 1989 vuoteen 1996. Tämän uniherran matka ei ole vieläkään päättynyt kun Neil Gaiman ilmoitti viime vuonna että The Sandman tekee paluun kuuden julkaisun ajaksi, juhlistaen siten hahmon kaksikymmentäviisivuotistaivaltaan.

Tässä Preludes & Nocturnes Volume I-painoksessa on siis ne ensimmäiset The Sandman-tarinat. Ensimmäinen Sleep Of The Just kertoo tästä nuoresta kalpeasta goottimiehestä joka hallitsee ihmisten unimaailmaa havahtuu joutuneensa okkultistikultin vangiksi, suureen kristalliselliin. Dream ei tilanteessa hätiköi vaan odottaa vuosikymmenestä ja sukupolvesta toiseen ja lopulta vapautuu sellistään, ja aloittaa pitkän matkan saavuttaakseen jälleen täyden potentiaalinsa unimaailman herrana. Ensimmäisen tarinan piirrosjäljestä vastaa Sam Kieth & Mike Dringenber, ja täytyy myöntää että itse en pitänyt herrojen lähes koomisen oloisesta piirrosjäljestä. Vasta kirjan loppupuolen 24 Hours-kahvilatarina pamauttaa päälle kunnon kauhuvaiheen, ja keski-ikäisen perheenisän mielikuvitus hyrisee jälleen tyytyväisenä.

Jos tästä jotain oppi niin Neil Gaimanin kirjallista taivalta tulen jatkossa seuraamaan, eikä pelkästään sarjakuvien muodossa vaan myös Gaimanin lukuisat kirjalliset julkaisut pääsevät takuuvarmasti yhä kasvaan lukujonooni.

Yöpöydällä makaa jo John Barnesin post-apokalyptinen Daybreak Zero ja sarjakuvien osalta lähtee lukuun toinen klassikko Will Eisnerin New York: Life In The Big City.

Konnien klubi

Kirjallinen matka jatkuu Keltaisen Kirjaston parissa. Tällä kertaa hyllystä tarttui Jonathan Coen Konnien Klubi. Olen aina pitänyt hyvin kirjoitetuista kasvukertomuksista ja tässä on sellainen. Seitsemänkymmentäluvun Isosta Britanniasta minulle tulee jostain syystä aina mieleen luokkasota, Thatcher, konservatismi ja lakkoilu. Ja tietysti pikkuhiljaa viriävä Punk-scene. Jonathan Coe maalaa kirjassaan lukijalleen elävän kuvan tästä ajanjaksosta kolmen teini-ikäisen ystävyksen silmin. Konnien Klubissa pääosaa esittää välillä hyvin kylmäkiskoisen vanhakantainen koulumaailma luokkaeroineen, samalla kirjailija tuo hyvin esille aikakauden tärkeät yhteiskunnaliset tapahtumat vanhempien kautta. Paikallisen tehtaan lakkotaistelut, työpaikkaromanssit ja IRA:n pommi-iskut jotka vaikuttavat läheisesti yhden päähenkilön perheeseen. Kirjan parasta antia on kuitenkin ystävysten keskinäinen kemia halki välillä aika raskaan nuoruuden jota värittää yhteiskunnan murros ja kirjan lopussa tarina jääkin auki jatkolle, ja jatkoa tähän on tullutkin. Kirjailijan Suljettu Piiri jatkaakin kolmikon elämän seuraamista 1990-luvusta eteenpäin.

Noh, tästä tulikin nyt lyhyt katselmus kirjaan mutta suosittelen kirjaa lämpimästi. Seuraava lukuprojekti on hiukan auki, mutta eppäilen että seuraavana on vuorossa Daybreak Zero by John Barnes joka on kirjailijan Daybreak-sarjan toinen osa. Ensimmäisestä osasta voi kurkata täältä.

A Writer At War

Toinen Maailmansota on omalta osaltani aiheena puhkipoljettu ja läpikoluttu. Olenkin pyrkinyt löytämään aiheesta pienempiä sivupolkuja jotka kertovat vähemmän tunnetuista henkilöistä ja tapahtumista. Tämän blogin puitteissa vastaan on tullut jo kuvauksia niin valtiomiesten paineista kuin sotasyyllisten kuulemisista. Nyt ääneen pääsee jo Robert Capan aloittama siviilien ääni kun vuorossa on yksi 1900-luvun kuuluisimpia venäläisiä kirjailijoita Vasily Grossman. Vasily Grossmanin kynästä on lähtenyt mm. Elämä ja kohtalo jota on nostettu 1900-luvun yhdeksi parhaimmista venäläisistä romaaneista. Vaikka Grossman on tunnettu ennen kaikkea kirjailijana, hän oli myös maineikas sotakirjeenvaihtaja. Laiskanpulskeasta intellektuellista kuoriutui yli tuhannen eturintamalla vietetyn päivän aikana tarkka, välillä ankarissa olosuhteissakin historiallisia tapahtumia dokumentoiva sotakirjeenvaihtaja. Grossman seurasi puna-armeijaa Stalingradin ratkaiseviin puolustustaisteluihin, todisti historiallisen valtavaa Kurskin panssaritaistelua, kirjoitti yhden kuuluisimmistaan artikkeleistaan Treblinkan vapauttamisesta, ja lopulta hän todisti kolmannen valtakunnan viimeisiä kuolonkorauksia Berliinissä 1945.

Vaikka kirjailijan leipätyö osana Stalinin propagandakoneistoa vei suurimman osan työajasta, Grossman ehti myös valmistella omia kirjallisia projektejaan. Kirjailijan pääteos Elämä ja kohtalo saikin sodassa tehtyjen lukuisten siviili- ja sotilashenkilöiden haastatteluiden myötä paljon vaikutteita. Mutta kuten monenkin muun kohdalla, Grossman joutui sodan jälkeen vainoharhaisen neuvostojohdon hampaisiin ja kirjailija ei ehtinyt näkemään kirjansa julkaisua. Elämä ja kohtalo näkikin päivänvalon vasta vuonna 1988 Glastnostin ansiosta, 24 vuotta kirjailijan kuoleman jälkeen.

Mutta mitä kirjailija sitten näki ja koki vuosina 1941-1945? Antony Beevor on koostanut kirjansa sivuille runsaan tarinakudelman joka koostuu Grossmanin muistiinpanoista ja työstään Krasnaya Zvezda -sanomalehdelle. Sotahistorioitsija Beevor törmäsi Grossmanin muistiinpanoihin Venäjällä kirjoittaessaan Stalingradin taisteluita käsittelevää kirjaansa, ja materiaalin laajuudesta ja ennen kaikkea niiden ainutlaatuisuudesta yllättyneenä, hän päätti aloittaa uuden kirjallisen projektin Grossmanin muistiinpanojen pohjalta.

Kirjan sivuilla on pääosissa luonnollisesti Grossmanin syvällinen ja tarkasti tapahtumia ja ihmisiä dokumentoiva kynänjälki. Samalla kirjailijan tarinan rinnalla juoksee Beevorin kertojaääni joka taustoittaa Grossmanin matkaa ja tapahtumia puna-armeijan mukana. Kirjan sivuilla on suuri määrä rintamaliikkeitä ja taisteluita mutta ainakin allekirjoittanutta kiinnosti ne isoimmat areenat joilla käytiin ne kuuluisimmat taistelut. Vuonna 1942 Grossman sai komennuksen siirtyä Volgan varrella olevaan Stalingradiin jonka Hitler halusi pakkomielteisesti vallata, osittain propagandasista syistä mutta ennen kaikkea kaupungin valtauksella natsijohto olisi varmistanut mahdollisen pääsynsä Bakun öljykentille. Tapahtumarikkaan ja vaarallisen siirtymisen jälkeen Grossman tapasi ja dokumentoi useita kiehtovia sotilaita ja komentajia jotka puolustivat Stalingradin rippeitä alkeellisissa oloissa. Grossman myös edesauttoi venäläisten tarkka-ampujien legendaarisen maineen kasvattamisessa seuratessaan tehokkaan Vasily Zaytsevin työskentelyä ja ajatuksia. Beevor myös viisaasti taustoittaa neuvostopropagandan "värittämiä" tarkka-ampujien saavutuksia ja ampuu alas Zaitsevin ja saksalaisen majuri Erwin Königin välisen kuuluisan kaksintaistelun jota ei todellisuudessa todennäköisesti edes tapahtunut.

Grossman kirjoitti hyvin avoimesti neuvostojoukkojen tunkeutumisesta Saksaan, ja kuinka aikaisemmin korkealle nostetun neuvostosotilaan moraali katosi "heti kun joukot siirtyivät Saksaan". Aihetta valottaa hyvin myös Beevor omassa kirjassaan Berliini 1945. Saksan rajakaupungit saivat tuta neuvostojoukkojen raivon kun Liittoutuneet aloittivat kilpajuoksun kohti Berliiniä. Neuvostojoukot menettivät pitkälti teränsä kun pääosaan nousi enemmän siivilien ryöstäminen, raiskaaminen ja täysin holtiton tappaminen. Aiemmat saksalaisten tekemät tuhot neuvostoliiton maaperällä kostettiin vähintään yhtä verisesti. Ja näistä Grossmanin muistiinpanot katkeralla sävyllä todistavat. Grossman koki henkisesti synkimmät hetkensä Varsovan liepeillä Treblinkan tuhoamisleirillä, josta hän kirjoitti pitkän artikkelin The Hell of Treblinka jota myös käytettiin syyttäjän todistusaineistona sodan jälkeen Nurembergin oikeudenkäynneissä. Berliinin vapauttamisen (tai tuhoamisen) jälkeen Grossman palasi Moskovaan jossa hän jatkoi kirjallisia töitään ja valmisteli pääteostaan Elämä ja kohtalo. Kuten alussa mainitsin, Grossmanin erimielisyydet neuvostojohdon kanssa aiheutti sen että kirjaa ei Grossmanin elinaikana julkaistu. Vasta sotien jälkeinen sukupolvi onnistui saamaan käsikirjoituksen julkaistua.

Omasta mielestäni Grossman on onnistunut muistiinpanoillaan vangitsemaan ei pelkästään sotilaiden mutta myös siviiliväestön kurjaa elämää sodan kurimuksessa. A Writer At War on arvokas lisä Toista Maailmansotaa kuvaavien historiikkien rinnalla. Itselle tästä tuli paljon mieleen Robert Capan valokuvat joihin on myös kiteytyneet sodan julmat kohtalot. Toisena hyvänä esimerkkinä on tuore ruotsalaisen Peter Englundin Sodan kauneus ja kauneus jonka pääosissa on niin rivisotilaan kuin siviilien ääni. Kaikista näistä loistaa poissaolollaan sodan osapuolien propagandan siloittelema kuva.