Loppuvuoden lukemiset

Vuoden tulessa loppusuoralle, ajattelin niputtaa kaikki luetut kirjat nätisti yhden postauksen alle. Vuoden viimeiset kirjat kahlasivat historian eri osissa aina viikinkien 800-luvun mittelöistä 1500-luvun renesanssin kautta Tukholman 1700-luvun lopun saastaisille kaduille.

1793 oli 100% heräteostos. Niklas Natt och Dag nimenäkin on huvittava mutta tämä pesunkestävänä ruotsalainen aatelinen osaa kyllä kirjoittaa vetäviä historiallisia romaaneja. 

Kirjailijan vuoden 1793 Tukholma on kaikkea muuta kuin nykypäivän pohjoismainen metropoli. Kuningas Kustaa III on ollut manan majoilla jo vuoden verran, ja valtakunnan ohjakset on tukevasti Paroni Gustaf Adolf Reuterholmin käsissä valtakunnan keikkuessa vararikon partaalla kun Ranskan vallankumoukset ajatukset rantautuvat myös Tukholman rannoille.

Kirjassa Tukholman kaduilla rönsyilee prostituutio ja rikolliset elementit kun yksi kirjan päähenkilöstä  Ruotsinsalmen taistelussa vammautunut juoppo Mickel Cardel, hätyytetään apuun katulasten toimesta kun joesta on löytynyt pilkottu ruumis. Ihmisen torson myötä Cardel ja hänen kuolemaa tekevä tarkkaälyinen kumppani joutuvat synkälle matkalle niin Tukholman vallan käytäville kuin saastaisille kaduille ja kujille. Niklaksen kirja oli yllättävän vetävä, synkkä sekä antoi hyvin synkän kuvan vuosisadan vaihteen Tukholman elämästä. Itse huomasin Tukholman lentokentällä että tarinalle on jo tullut jatkoa ja suomennos ("1794 Elävien haudasta") on luvattu tulevalle maaliskuulle. Suosittelen niille jotka pitävät synkimmistä tarinoista jotka on ryyditetty surkeilla ihmiskohtaloilla.

Loppukesästä Bazar kustannus pelasti päiväni kun olin jo melkein tilaamassa Walter Isaacsonin tuoreimman Amazonista, kun huomasin kuin vahingossa että tästä kirjasta on jo ilmestynyt suomennos. Mitä Renessassiajan ehkä kaikkein kuuluisammasta henkilöstä voi sitten vielä kertoa kun miehestä on kirjoitettu pienen kirjaston verran eri kirjoja, tutkimuksia ja analyyseja. Tätä multilahjakasta visionääriä on kuitenkin tutkittu vuosisatoja, ja kuitenkin suurelle yleisölle Leonardo on tuttu oikeastaan taidemaalarina ja varsinkin hänen niistä kahdesta kaikkein kuuluisimmasta maalauksesta: Mona Lisa ja Pyhä Ehtoollinen.  Unohtamatta Salvator Mundi -maalausta joka nousi julkisuuteen muutama vuosi sitten pitkän restauroinnin valmistauduttua, ja se huutokaupattiin Lähi-Idän suuntaan raskaalla 380 miljoonan euron hintalapulla. Leonardo oli kuitenkin paljon paljon muutakin ja tästä puolesta Walter Isaacson on kirjoittanut kiehtovan kirjan.

Kirjailijana Walter Isaacson on meikäläiselle uusi tuttavuus. Hän on tehnyt pitkän uran historian professorina, journalistina ja tietenkin kirjailijana. Hänen kynästään on lähtenyt elämänkertoja mm. Einsteinin, Benjamin Franklinin, Henry Kissingerin osalta ja se ehkä kaikkein kuuluisin: Steve Jobsin elämänkerta. Ja nyt hän on valinnut aiheekseen ihmiskunnan suurimman ja kaikkein kuuluisimman visionäärin Leonardo da Vincin elämän. Täytyy myöntää että kirjan kronologinen eteneminen yllätti minut täysin. Se on sujuvasti kirjoitettu ja kirjailijan lisäksi lukija haukkoo henkeään Leonardon elämän edetessä kappale kappaleelta eteenpäin. Leonardo ei käynyt kouluja vaan oli itseoppinut havannoitsija joka oli ryyditetty valtavalla annoksella tervettä uteliaisuutta.

Kuin ihmeen kaupalla läpi vuosisatojen, ihmiskunnalle on jäänyt talteen Leonardon muistiinpanoja ja piirustuksia yli 7 200 sivua jotka on kirjaimellisesti kultaakin arvokkaampaa. Esimerkkinä Leonardon työpäiväkirja Codex Leicester joka käsittelee Leonardon hydrologiaa liittyviä tutkimuksia, ja on kirjoitettu pellavapaperille (72 sivua). Vuonna 1994 Bill Gates osti nämä Codex Leicesterin 72 sivua hintaan 30,8 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria ja joka on Leonardon ainoa työkirja joka on yksityisessä omistuksessa. Leonardon työkirjat ovat myös itsessään taideteoksia, ne on kulmasta kulmaan kirjoitettu ja piirretty täyteen Leonardon havaintoja, hahmotelmia, ajatuksia ja tietysti upeita piirrustuksia. Leonardon uteliaisuus ulottui hyvin laajalti mm. anatomiaan, fossiileihin, lintuihin, sydämeen, lentäviin koneisiin, optiikkaan, kasvitieteeseen, geologiaan, veden virtaukseen ja myös aseisiin. Hänen havaintonsa, ideointinsa merkitys on ymmärretty jälkikäteen johtuen osittain siitä että hän ei aikanaan julkaisut tieteellisiä tutkimuksia lainkaan vaan keskittyi itsepäisesti omaan tutkimustyöhönsä.

Hän myös onnistui täydellisesti yhdistämään tieteen ja taiteen, ja sitä kombinaatiota tutkitaan edelleen hänen taideteoksista ja tullaan tutkimaan myös tulevaisuudessa. Itselleni Leonardon elämä oli todella vaikuttava, ja väkisinkin tulee miettimään kaikkia niitä salaliittoteorioita jotka pyörivät Leonardon ympärillä kuin läpitunkematon pilvi; oliko hän aikamatkustaja vai tiesikö Leonardo että Jeesuksen sukulinja jatkui läpi vuosisatojen (viittaus Viimeiseen ehtoolliseen) jne.. Walter Isaacson kuitenkin onnistuneesti luovia ohi näiden karikoiden, ja kertoo lukijalle juurikin itse Leonardosta ja hänen värikkäästä elämästään 1500-luvun Euroopassa. Historiaa lukeville iso suositus.

Palava maa eli Uhtredin taistot 800-luvun Englannissa ovat edenneet jo viidenteen osaan. Pääsankarille on tullut jo viiden kirjan aikana ikävuosia mittariin ja on jo yli 30-vuotias. Edellisessä osassa hän onnistuu murhaamaan illallisessa kristityn papin joka pilkkasi hänen juuri kuollutta vaimoaan ja nyt Uhtred karkoitettu tulevan Englannin sydämestä eli Wessexistä. Saadakseen mielenrauhan, Uhtred laittaa viikinkivaihteen päälle ja aloittaa näyttävän ryöstelykampanjan ja lopulta ajautuu Merciaan auttamaan on/off mielitiettyään Æthelflædia, joka on Uhtredin vastakappaleen Wessexin kuningas Alfredin tytär. Lopussa odottaa jälleen kerran ylväs yhteenotto Englannin ja Tanskan välillä.
Vaikka kuvasin näin lyhyesti Bernard Corwellin pokkari, lukija saa nauttia koko rahan edestä 800-luvun lopun Englannin loputtomalta tuntuvaa taistelua viikinkejä vastaan ja siihen liittyvää juonittelua. Lukijan kelpaa jälleen kerran siemailla Cornwellin laadukasta historian tulkintaa. Matka jatkuu.


Siinä on kolme kirjaa mitä on tullut luettua näin laiskotellessa bloggaamisen osalta. Yöpöydällä menee jo kovaa vauhtia mikäs muukaan kuin kahdeksas Harry Hole Panssarisydän.

The Ocean at the End of the Lane

Neljä pitkää vuotta on vierähtänyt edellisestä Neil Gaimanin kirjasta. Hieno asia kirjailijassa on että hän kirjoittaa edelleen uniikkeja fantasiatarinoita jotka pyörittävät lukijan mukaansa.

Kindlessani on kirjailijalta American Gods, missä vanhat ja uudet jumalat taistelevat ihmiskunnan sielusta. Toisena on Anansi Boys, missä isänsä hautajaisiin osallistuva poika huomaa isänsä todellisuudessa olleen muinainen länsi-afrikkalainen hämähäkkijumala. Kirjahyllyyn on myös tullut Gaimanin tuorein Pohjoisen mytologia missä kirjailija avaa omalla tyylillään viikinkien jumaltarustot.  Joten kyseessä on hyvin uniikki kirjailija jolla tuntuu olevan rajaton mielikuvitus.

The Ocean at the End of the Lane on yksittäinen tarina jonka laun tavanomaisuudesta huolimatta sukeltaa syvälle synkkään fantasiaan ajan tuolle puolen. Tarina käynnistyy kun mies palaa kotimaisemiinsa Englannin maaseudulle ja alkaa muistelemaan lapsuutensa tapahtumia. Muistot tuovat lukijalle eteen kirjan nimen mukaisesti tien päässä olevan maatilan jonka pihan perukoilla oleva lammikko onkin pohjaton aika-avaruuden halkoma valtameri. Maatilan pieni tyttö, äiti ja isoäiti ovat aikojen alusta maan päällä kulkeneita puolijumalia jotka vartioivat ulottuvuuttamme muinaisilta hirviöiltä. Ja kaiken keskellä on pieni poika joka kulkee lukijan kanssa mitä mielikuvituksellisten tapahtumien läpi.

Lyhyt tarina Neil Gaimanilta mutta todella tarkasti pakattu kirjailijalle tuttua mutta ehkä enemmän tummemman sävyistä fantasiaa.

1Q84

Haruki Murakami on ollut mielessä jo kauan, 1Q84:n kokonaisuus on odottanut kirjahyllyssäni jo kauan vuoroaan. Ensimmäinen nide, vajaa 800 sivun möhkäle tuli vihdoin ja viimein luettua. Ja vielä tärkeämpää, hyllymetrillinen Keltaisen Kirjastoa nytkähti kerrankin eteenpäin, edellisestä on jo neljä vuotta.

Uskoisin että Haruki Murakami on yksi niistä harvoista japanilaisista kirjailijoista jotka ovat lyöneet todella läpi kansainvälisillä markkinoilla. Kirjailijan teoksia on käännetty yli 40 kielelle, ainakin yhdestä kirjasta on tehty elokuva ja kirjailijan nimeä on soviteltu useamman kerran Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Samoin tämän kirjan nimi on täydellinen: 1Q84. Ei tarvitse omata paljoakaan mielikuvitusta niin kirja kiinnostaa jo pelkän nimen perusteella. Mutta kirjan paksuus (kuusi senttimetriä kannesta kanteen) sekä 782,5 sivua on ollut tähän asti aika kova vastus ja kyseessä on 1Q84:n kaksi ensimmäistä osaa. Kolmas ja viimeinen osa on onneksi hiukan kevyempi fyysisiltä mitoiltaan.

Kirjan päähenkilöinä on tokiolainen Aomame, yksinäinen liikunnanohjaaja joka iltapuhteina rankaisee seksuaalirikollisia piikittämällä heitä kuolettavasti sekä huomaamattomasti. Toisaalla tarinassa seurataan Tengoa, matematiikan opettajaa joka juoksuttaa työnsä ohella toivetta kirjailijan urasta. Eletään vuotta 1984 kun näiden kahden kohtalo alkaa pienin liikkein kietoutua toisiinsa.

Eräänä päivänä Aomame työkeikallaan jää jumiin liikenneruuhkaan, ja päättää taksikuskin neuvosta jatkaa jalkaisin moottoritien hätäpoistumistien kautta läheiselle metroasemalle. Aomamen laskeuduttua hätäpoistumistien tikkailta, hän on huomaamattaan siirtynyt rinnakkaistodellisuuteen ja vuoteen 1Q84.

Tengo elää myös yksinäistä elämää vuodessa 1984. Päivätyö sisältää matematiikan opettamista ja vapaa-ajalla hän auttaa ystäväänsä joka pyörittää kustannusyhtiötä. Eräänä päivänä hän saa ystävältään arvioitavaksi käsikirjoituksen joka on hyvinkin omituinen. Sen kirjoittaja on teini-ikäinen tyttö, joka on onnistunut pakenemaan mystisestä lahkosta ja on nyt kirjoittanut vangitsevan ja vaikuttavan käsikirjoituksen kokemuksistaan. Se on Tengon silmissä raakile joka tarvitsee työstöä, mutta fantasiaelementeillä maustettu tarina on ainutlaatuinen. "Tilaisuus tekee varkaan" kuvaa hyvin Tengon seuraavia askelia kun hän tekee rohkean päätöksen, joka syöksee hänet uhkaaviin tapahtumiin.

Samaan aikaan Aomame toisessa todellisuudessa alkaa epäilemään mielenterveyttään kun hän näkee ja kokee että maailma on jotenkin kuin huomaamatta hiukan nyrjähtänyt. Epäilyille tulee kuitenkin päätös eräänä kirkkaana iltana, kun hän katsoo öiselle taivaalle ja näkee kaksi kuuta. Aomamea myös lähestyy hänen työnantaja joka pyytää Aomamea viimeiselle, ja myös kaikkein vaarallisimmalle työkeikalle, jonka kohteena on jo edellä mainitun mystisen lahkon salaperäisen johtajan murha. Tästä alkaa Aomamen myös vaaroja täynnä oleva matka kohti tehtävän toteuttamista. Ja pikkuhiljaa, niin Tengo meidän todellisuudessa kuin Aoamame toisessa ajassa ja todellisuudessa, ajautuvat kohti toisiaan.

Ensinnäkin, olin positiivisesti yllättynyt monesta asiasta. Ensimmäinen oli Murakamin tavasta kuljettaa tarinaa. Suomentaja on selvästi tehnyt hyvää työtä, koska teksti ja tarina suorastaan soljuu itsestään kuljettaen lukijaa vaivattomasti eteenpäin. Tarina pyörii syvällä Aomamen ja Tengon henkilöissä ja heistä ei jää myöskään staattista kuvaa. Ja kolmas eli kirjailijan aivan käsittämätön mielikuvitus joka yhdistää niin arkirealismia, fantasiaa kuin hippusen tieteiskirjallisuutta. Tarinassa tosiaan yhdistyy niin rikollisuus, lahkolaisuus, ihmisten syvät tunteet kuin myös kaikkien näiden kerrosten läpi puskeva rakkaus, joten lukijan käsissä on todella ainutlaatuinen ja vaikuttava kokonaisuus. En ihmettele yhtään että Murakamin on odotettu saavan (jo vuosia) Nobelin kirjallisuuspalkinto. 1Q84 viimeinen kolmas osa siirtyy vahvasti eteenpäin lukujonossani.

Seuraavaksi vuorossa on neljän vuoden tauon jälkeen Neil Gaimania, kun tabletissa nopeasti piipahti arvoituksellinen The Ocean at the End of the Lane.

Sillanrakentajat

Minulla on aina ollut heikko kohta sukukronikoille. Varsinkin sellaisille jotka juoksevat pitkin vuosikymmeniä, tarinan loikkiessa sukupolvesta toiseen. Jan Guilloun Suuri Vuosisata -sarja on tullut vastaan missä milloinkin eri kirjakauppojen valikoimassa, ja nyt sitä löytyy kätevästi myös pokkariversiona. Kirjailijan tuotannosta tuli aikoinaan, varmaan lähes 20 vuotta sitten luettua Arn Magnusson -sarjan joka oli vauhdikas temppeliritaritarina, josta tehtiin lopulta myös televisioproduktio.

Sillanrakentajat aloittaa köyhän norjalaisen kalastajaperheen orvoksi jääneiden kolmen veljeksen Lauritz, Oscar ja Sverren elämän seuraamisen. Veljesten elämä mullistuu kun isä ei palaa kalareissulta ja perheen elanto tiukassa. Veljekset osoittautuvat kuitenkin teknisesti lahjakkaiksi ja leskiäiti saa poikansa Bergenin insinöörikouluun josta tarina kunnolla alkaa.

Eletään vuosisadan vaihdetta ja maailma on kovaa vauhtia muuttumassa kun veljekset kulkevat katedraalikoulun kautta insinöörikouluun, ja lopulta valmistuvat hyvin arvosanoin. Lauritz veljessarjan priimus, lähtee takaisin kotiin maksamaan kunniavelkaa koska kotimaa tarvitsee sillanrakentajia. Oscar särkee sydämensä ja päättää lähteä Afrikkaan, ja Sverre karkaa rakastajansa kanssa Lontooseen.

Sillanrakentajat on pääosin mielekästä luettavaa. Kirjailija on myös löytänyt hyvän aikakauden sukukronikan aloituskohdaksi; maailma on suurten mullistusten edessä kun veljekset kävelevät ulos insinöörikoulusta. Tämä ensimmäinen kirja myös keskittyy Lauritzin ja Oscarin elämään. Veljessarjan Sverre liikkuu kokonaan pois tarinasta puolen välin jälkeen. Hänelle kirjailija on nähtävästi omistanut kokonaan oman kirjan Keikari. Lukija kuitenkin pääsee seuraamaan Lauritzin haasteellisia aikoja aloittavana sillanrakentajana Norjan vuonoilla, hän kuitenkin onnistuu rakentamaan ei pelkästään kestäviä siltoja vaan myös menestyvän insinööribisneksen joka nostaa hänet maan eliittiin.

Kuitenkin ehkä se mielenkiintoisempi osa tarinasta on Oscar, joka sydän murtuneena matkustaa insinöörikoulusta Afrikkaan ja aloittaa samanlaisen työn kuin veljensä Norjassa. Hän myös menestyy insinöörinä ja metsästäjänä, mutta lopulta Eurooppaa myllertävä Ensimmäinen Maailmansota saavuttaa myös Afrikan villit kolkat. Oscar kohtaa lopulta vielä pahemman tragedian ja hän hukuttaa surunsa sotaan, ja siirtyy tuhoamaan rakentamiaan siltoja kunnes monen mutkan kautta päätyy veljensä luokse Norjaan.

Täytyy sanoa että ruotsalainen Jan Guillou on rakentanut vetävän historiallisen romaanin äärimmäisen kiehtovaan ajanjaksoon. Suuren vuosisadan veljessarjan osalta, Like Kustannus on puskenut juuri ulos kahdeksannen kirjan Tapetut unelmat joka astelee jo 1970-luvun alkumetreillä, joten luettavaa riittää.

Seuraavaksi jatkan lukujonon purkamista ja vuorossa on omasta mielestäni itseltäni iso saavutus: 1Q84.

Babylon Berlin

Kesän jälkeinen hiljaisuus saa nyt päättyä. Luettuja kirjoja on jonoksi asti ja kirjahyllyni on virallisesti nyt täynnä. Laajennustoimenpiteet ovat jo onneksi käynnissä.

Volker Kutcherin nimi osui silmään Ylen näyttäessä aikaisemmin tänä vuonna kirjasarjasta tehdyn TV-sarjan joka meni meikäläiseltä täysin ohi. Löysin kuitenkin sopivasti tämän Gareon Rath-sarjan pilotin pokkarin muodossa joka lähti siten lomamatkalle mukaan.

Kirjailija Kutcherin kirjallisessa maailmassa Berliini pulppuaa Suuren Sodan jälkeistä nousukauden elämää; Fritz Langin Metropolis, Marlene Dietrichin Der Blaue Engel, poliittinen kenttä kuohuu, villejä kabaree yökerhoja, prostituutiota kaikissa sen muodoissa ja tietysti Berliinin alamaailma joka on jakanut kaupungin etupiireihinsä. Kutcher onnistuu vaikuttavasti elävöittämään Berliinin ennen tulevaa romahdusta natsien noustessa valtaan. Pääosassa on nuori rikostutkija Gareon Rath, joka aloittaa työt Berliinin poliisilaitoksella ja pääsee avustamaan murharyhmää kuolleen miehen tapauksessa, missä miehen kidutettu ruumis löydetään autosta Landwehr-kanavasta.

Kirjan tarina polkee raivoisasti eteenpäin ja juoni rönsyilee yhtä aggressiivisesti joka puolelle. Positiivinen yllätys oli Kutscherin tosiaan historian elävöittäminen ja kaikki pienet viittaukset vielä kaukaisuudessa odottavaan natsipuolueeseen. Jatkoa Gareon Rathin seikkailulle on jo käännetty joka menee lukulistalle, kunhan pokkariversio ilmestyy. 

Undaunted Courage

Vajaan vuoden tauon jälleen kirjahyllystä tarttui käteen Pohjois-Amerikan historiaa käsittelevä teos. Nyt jo edesmenneen historioitsijan ja akateemikon Stephen E. Ambrosen laaja tuotanto sisälsi pääosin presidenttien elämänkertoja ja laajan kattauksen kirjoja Toisesta Maailmansodasta jonka osana on mm. Band of Brothers ja jokunen pidemmälle Yhdysvaltojen historiaan sukeltava katsaus kuten tämä Undaunted Courage. 

Undaunted Courage käsittelee sitä itselleni ehkä kiehtovinta ajanjaksoa Yhdysvaltojen historiassa. Aikaa jolloin Yhdysvallat oli itärannikolla oleva ohkainen hiukan yli 5 miljoonan asukkaan valtion alku, ja koko muu pohjoinen manner oli suurimmalta osin tutkimatonta erämaata täynnä luonnonrikkauksia ja haasteita nuorelle kansakunnalle.

1800-luvun alkumetreillä Yhdysvaltojen kolmas presidentti Thomas Jefferson seurasi huolestuneena ranskalaisten sijoittumista läntisenä naapurina Louisiana territorioon. Napoleonin kasvava vaikutuspiiri ei pelkästään ollut turvallisuusuhka mutta se oli myös estää kriittisen kaupankäynnin Missisippi-joella. Joten Yhdysvaltojen täyttäessä 27-vuotta heinäkuun 24. päivänä vuonna 1803, presidentti Jefferson ilmoitti pääkaupungin sanomalehdessä maan ostaneet Napoleonilta "Louisianan" joka käsitti päälle 2 miljoonaa tutkimatonta neliökilometriä ja siten käytännössä tuplaten Yhdysvaltojen pinta-alan 15 miljoonalla sen aikaisella dollarilla. Napoleon oli sidoksissa Euroopan tapahtumiin ja ei siten halunut sitoa armeijaansa sekä laivastoaa toiselle puolelle maapalloa. Thomas Jefferson oli myös tilanteessa visionääri ja halusi nuoren kansakunnan levittäytyvän vielä pitkälti tuntemattoman mantereen länsikolkkaan. Maahankinta kattoi käytännössä nykypäivän kaiken mitä löytyy Mississippi-joen itäpuolelta sisältäen Louisianan, Arkansasin, osan Pohjois-Teksasista, Oklahoman, itäisen Coloradon ja Minnesotan. 

Seuraavana päivänä presidentti Jefferson antoi nuorelle upseerille Merriweather Lewisille Yhdysvaltojen historian vaikutusvaltaisimman kirjeen joka mahdollisti historiallisen tutkimusmatkan Pohjois-Amerikan sisäosiin ja aina Tyynenmeren rannalle. Valtuutuskirje määräsi kaikkien Yhdysvaltojen viranomaisten auttamaan Lewisin tutkimusmatkaa kaikin mahdollisin keinoin hinnasta riippumatta ja samalla kirje toimi samalla avoimena shekkinä Lewisin apuna. Tästä alkoi nykymittakaavassakin valtavan urakan suunnittelu, jonka pääasiallinen tehtävä oli selvittää löytyykö Tyynenmerelle vesireittiä mutta tutkimusmatkaan tehtäviin kuului paljon muutakin. Lewis sai käytännössä tiedemiehen pikakoulutuksen Jeffersonilta ja maan johtavilta tiedemiehiltä ja hän valmentui laatimaan tarkan kartan tutkimusmatkasta, kuvaamaan tiedemiehen tarkkuudella vastaan tulevaa kasvistoa ja eläimistöä ja luonnollisesti tiedossa olevia intiaaniheimoja, heidän elämää ja tapojaan. Ja kuin varjona tulevasta, Lewisin oli luotava kauppasuhteita intiaaniheimojen kanssa jotta kilpailu ranskalaisten ja espanjalaisten kääntyisi Yhdysvaltojen voitoksi.

Stephen E. Ambrosen kirja on käyttänyt luonnollisesti monia lähteitä ja tutkimusmatkan tarinaa vie vahvasti eteenpäin Merriweather Lewisin oma päiväkirja joka kuvaa tutkimusretkikunnan haastavasta matkasta joka lopulta kesti kolme vuotta. Vaikka luulisi että matkanteko kirjan muodossa olisi puisevaa luettavaa, Ambrose on todella vaikuttavasti elävöittänyt tutkimusmatkan tapahtumat. Tutkimusretkikunta oli monin paikoin ensimmäiset "valkoiset" jotka kohtasivat eri intiaanikansoja ja heimoja, ja kirjailija ryydittää Lewisin havaintoja faktoilla. Varsinkin Lewisin pilkun tarkat luontohavainnot ovat vaikuttavia samoin kuvaukset pienistä intiaaniheimoista, kuinka he elivät, pukeutuivat ja metsästivät. Osa näistä intiaaniheimoista katosivat tasangoilta historian hämäriin tulevina vuosina ja vuosikymmeninä joten Lewisin työ oli kaikin puolin historiallisesti tärkeää.

Lewisin retkikunnan taival ja vaikutus näkyi myös tulevien retkikuntien matkoilla. Tämä koki myös 1810-luvulla miljonääri John Astorin tutkimusretkikunta jonka toinen tutkimusretkikunta yritti jalkapatikalla kulkea rannikolta rannikolle. John Astorin retkikunta kävi enemmän kuin kerran nälkäkuoleman partaalla jota aikaisempi Lewisin retkikunta ei tarvinnut kokea. Lewis oli varustautunut paremmin ja he palasivat hengissä Yhdysvaltojen pääkaupunkiin vuonna 1806. Historia on luonnollisesti nostanut Merriweather Lewisin ansaitsemaan asemaan, vaikka retkikunnan jälkeinen elämä oli hänelle käytännössä jyrkkää alamäkeä. Hän epäonnistui pahasti presidentti Jeffersonin antamassa Louisiana kuvernöörin virassa ja lopulta hän kuoli 35-vuotiaana epäselvissä olosuhteissa. Kirjailija kuvaa ja spekuloi hyvissä ajoin kirjan sivuilla Lewisin mielenterveyden oireiluista joita selittää hänen oudot päiväkirjamerkinnät tutkimusretken aikana. Samoin raskas alkoholinkäyttö edesauttoi nuoren upseerin romahtamista. Todella vangitseva tarina ehkä yhdestä historian suurimmasta tutkimusmatkasta ei jättänyt kylmäksi. 

Kesä tuli ja meni

Blogi on ollut muutaman kuukauden kesätauolla ja odottaa sisältöä. Sitä on tulossa ja jonossa on kesän aikana luettuja kirjoja. Jonossa odottaa tuttua Yhdysvaltojen historiaa Stephen E. Ambrosen loistava Undauted Courage, Volker Kutcherin dekkari Babylon Berlin sekä täysin hetken mielijohteesta kirjakaupasta lähtenyt Jan Guilloun sukukronikan pilotti Sillanrakentajat, ja piiitkästä aikaa Keltaisen Kirjaston satoa eli elämäni ensimmäinen Haruki Murakamin massiivinen 1Q84. Täytyy yrittää vain pistää kokemukset ruudulle.