Stephen King: Revolverimies (Musta torni I)

Englanninkielinen alkuteos: The Gunslinger, Dark Tower I

Stephen King on ollut minulle niitä alkuajan kirjailijoita joiden parissa on joskus aloitettu aikuisten kirjallisuuden pitkä taival. Nuorena (kun jaksoi vielä käydä kirjastossa) meni lähes kaikki jännittävä kirjallisuus, esimerkiksi James Clavell Shoguninsa kanssa oli järisyttävä kokemus (eikä pelkästään kirjan koon takia), Robert Ludlumin agenttijärkäleet meni kuin vettä vaan ja sitten tuli tämä kiehtova herra King outoine ja pelottavine tarinoineen. Hohto, Uinu uinu lemmikkini, Se, Piina ja Tukikohta olivat niitä kirjoja jotka ainakin jäi mieleen. King oli ehdottomasti tärkeä askelma aikuisten kirjallisuuteen ja vaikka innokas mielenkiintoni Kingiin lopahti joskus 1990-luvulla, niin nyt keski-ikäisenä olen huomanut eläväni jotain King-renesanssia kun Hohtokin tuli hankittua takaisin kirjahyllyyn WSOY:n vuoden 1985 painoksena. King oli myös nuorempana sysäys kohti vielä synkempiä vesiä joita hallitsi loistava H.P Lovecraft, joka oli aivan omalla tasollaan.

Ja nyt tämä Musta Torni-sarjan ensimmäinen osa tarttui (pokkariversio) eräällä kauppareissulla mukaan, kun oli sopivastikin hinnoiteltu (4€).

Revolverimies on seitsenosaisen Musta Torni-sarjan pilotti ja yllätyksekseni huomasin että pokkarin alussa oli Kingin kirjoittama kaksikymmentäsivuinen johdanto ja esipuhe, missä hän kertoo kirjasarjan syntyvaiheita ja miten sarja kasvoi vuosikymmenten (1970-2003) saatossa kirjailijan ehkä tärkeimmäksi saavutukseksi. King kuitenkin sortuu turhaan selittelyyn esimerkiksi kohdassa missä hän kertaa Tukikohdan syntyvaihetta ja kuinka hän editoi sitä editoinin perään. Näissä kohdissa kaikki muut kuin King-puristit huokaisevat ja purevat hammasta ja laskevat jo sivuja oikean kirjan alkuun. 

Kirjan päähenkilö on Revolverimies eli Roland joka jahtaa mustiin pukeutunutta miestä halki aavikkoisen maiseman. Kirjan alussa sankari poikkeaa pieneen Tullin kaupunkiin, ja ainakin allekirjoittaneelta pääsi melkein itku kun King kuvaa lukijalle uskomattoman stereotyyppisen lännen kaupungin mitä ameriikan elokuvakuvastosta vain löytyy. Maisemasta puuttui vain se luiseva hauturi joka juoksee muukalaisen rinnalla mittanauha kädessä, ottaen mittoja vauhdissa arkkua varten. Kaupungissa tapahtuu kaikenlaista ja sen enempää spoilaamatta alkuosan tapahtumat ovat mielestäni tämän pilotin parasta antia. Kaupungin jälkeen Revolverimiehen matkaan tarttuu mukaan nuori poika Jake, jonka historia avaa hiukan tätä Mustan Tornin universumia. Kaksikko jatkaa pitkää ajojahtiaan ja lopulta saavuttavat tämän pelottavan mustiin pukeutuneen miehen.

Täytyy sanoa että noin kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen oli piristävää lukea Stephen Kingiä. Vaikka Kingin tuotanto on hiukan kevyempää luettavaa niin hän kirjoittaa mielestäni äärimmäisen hyvin. Samalla tämä kirja muistutti minua myös siitä miksi lopetin Kingin lukemisen: uusien kirjojen laatu alkoi olemaan aika epätasaista. Nyt siis tarkoitan aiheita mistä King kirjoittaa. Jotenkin en jaksa innostua tällaisesta genresillisalaatissa missä on yliluonnollisia asioita sekä lehmipaimenia tuplapistooleineen. Vaikka tämä onkin ensimmäinen osa niin tuskin jaksan innostua jatkosta, varsinkin kun odotettavissa on Kingin tyyliin tuhansia ja taas tuhansia sivuja luettavaa. 

Kirjan ensitahteja

Mustiin puettu mies pakeni autiomaan halki, ja revolverimies seurasi hänen jälkiään.

Autiomaa oli kaikkien autiomaiden äiti, valtavan suuri, ja se piti kiinni taivaasta ikuisuudelta näyttävän matkan joka suunnassa. Se oli valkoinen, sokaiseva, rutikuiva, vailla muita erityispiirteitä kuin horisonttiin epäselvinä ja utuisina piirtyvät vuoret ja paholaisenruohon joka toi suloisia unia, painajaisia, kuolemaa. 

Dark Tower taidetta lisää Stephen Kingin omilla sivuilla

Quintus Tullius Cicero et al.: Aura Popularis (eli kuinka vaalit voitetaan)

Eduskuntavaalien ollessa aivan nurkan takana päätin ottaa hyllystä siihen sopiva kirjasen, eli Quintus Tullius Ciceron veljelleen Marcukselle kirjoittaman oppaan, miten konsulivaaleissa kannattaa toimia että virka napsahtaa kohdalle. Kirja on Tammen Olympos-sarjan julkaisu, jonka alla Tammi julkaisee laadukasta klassisen antiikin kirjallisuutta alkukielestä suomennettuna.

Tämän mielenkiintoisen "kirjasen" (sivumäärä 126) ovat koostaneet Helsingin yliopiston Laura Lahdensuu ja Ari Saastamoinen. Quintuksen alkuperäinen evästys veljelleen on noin kolmisenkymmentä sivuinen essee ja tämän ympärille ahkerat kääntäjät ovat rakentaneet mielenkiintoisen kerroksen yleistä informaatioita Quintuksen ja Marcuksen vuosien 60-65 eaa. elämästä Rooman valtakunnassa. Kirjan selitysosissa kerrotaan minkälainen oli aikansa roomalainen hallinto ja kun suomessakin paljon puhutaan tuloeroista ja niihin liittyvistä ongelmista, roomassa nämä olivat aivan omalla tasolla: rahalla pääsi vielä selvemmin eliitin hallitsemalle kapealle huipulle. Kirjassa kerrotaan myös tarkasti miten roomalaiset kampanjoivat vaalien alla ja miten itse vaalit lopulta käytiin.

Molemmat veljekset lähtivät luonnollisesti tavoittelemaan valtakunnan korkeita virkoja. Kreikkalaisen historiatutkijan Plutarkhoksen mukaan, Marcus osoittautui jo nuorena erittäin lahjakkaaksi oppilaaksi ja vuonna 64 pyrkiessään valtakunnan korkeimpaan virkaan eli konsuliksi, Marcuksella oli takanaan jo pitkä ja maineikas ura asianajajana ja hän oli myös tuottelias kirjailija. Ja vaikka veli Quintus on jäänytkin selkeästi veljensä suuren varjoon, Quintus loi uransa mm. sotilaana tarkemmin legaattina esimerkiksi Julius Caesarin legendaarisella Gallian retkellä vuosina 54-52 eaa. Molempien polut siis kulkivat ainakin osan aikaa Rooman valtakunnan kuuluisimman yksinvaltiaan rinnalla. Internetin verkoista löytyy hyvin kummankin henkilön historiikkia mutta suosittelen lämpimästi Plutarkhoksen Kuuluisien miesten elämänkertoja –teosta jossa tämä 115 jkr. paikkeilla elänyt itse myös kuuluisa kreikkalainen kirjailija valaisee tarkan elävästi Marcus Ciceron ja Julius Caesarin mielenkiintoista elämää.

Mitä itse vaalioppaaseen tulee, Quintuksen neuvot veljelleen ovat yllättävän ajattomia. Opastuksen alku ”Olet saavuttanut kaiken, mitä ihminen voi lahjakkuutensa tai kokemuksensa tai ahkeruutensa avulla saavuttaa” antaa esimakua mitä on luvassa. Quintus käy läpi aikansa Rooman poliittisen ilmaston, kertoen välillä värikkään mielipiteensä veljensä kilpailijoista, mitä Marcuksen kannattaisi tehdä uransa suhteen, miten huomioida äänestäjät ja ennen kaikkea miten vaalit voitetaan. Quintus lataa veljelleen siis poliittisen juonittelun työkalut.

Mutta mielestäni kirjasen ehdoton herkku on kääntäjien lisäämä kokoelma roomalaisia vaalimainoksia. Mainokset on kerätty vulkaaniseen tuhkaan hautautuneen Campanian Pompejin maaseutukaupungin kaduilta, joiden varsilta on löytynyt paljon aikalaisten seinäkirjoituksia eli dipintoja. Kääntäjien mukaan näitä on löydetty ainoastaan Pompeijista ja löydetyistä 2600 seinäkirjoituksesta valtaosa on juuri poliittisia vaalimainoksia joista alempana mielestäni kiehtovimmat. Aura Popularista on epäilty myös ensimmäisellä vuosisadalla tehdyksi väärennökseksi, mutta kirjanen on kuitenkin oiva kurkistus roomalaiseen poliittiseen maailmaan. Ja näin vaalien alla pitää myös muistaa Marcus Ciceron lausahdus: nihil est incertius vulgo ("ei mikään ole kansanjoukkoa oikullisempaa").

Vaalimainoksia:

Äänestäkää Aulus Vettius Firmus (Ediiliksi): hän on kaupunkimme arvoinen. Pallonpelaajat äänestäkää

Jos joku hylkää Quinctiuksen, hän istuu aasin viereen.. FA…

Caius Julius Polybius ediiliksi huolehtimaan teistä, temppeleistä ja julkisista rakennuksista. – Lampunkantaja, pitele tikkaita!

Clodiukset, äänestäkää Holconius Priscus ediiliksi! – Kapakoitsija Seius, teit hyvin tarjotessasi tuolin.

Lopuksi lähivuosien lempisarjani eli HBO:n Rome:n versio Marcus Ciceron kohtalosta. 

Ystävämme Blogger päivittyy

Piiitkästä aikaa vähän teknisempää postausta. Bloggerin ollessa yksi maailman suurimmista bloggausalustoista ja maailman 6. vierailluin web-sivusto, Google on päivittämässä Bloggeriaan. Blogger Buzz Blogin mukaan luvassa on ainakin palvelun käyttöliittymän kasvonkohotusta, mobiilipuolen kehitystä ja vaikka mitä. Alla pieni mainos tulevasta. Blogger Buzzin artikkelissa on lisää kuvia tulevista muutoksista, eli hyvältä näyttää.

Uusi käyttöliittymä

Isaac Asimov: Säätiö ja Imperiumi (Foundation and Empire)

Säätiö-saagan läpikäyntini on edennyt (alkuperäisen) trilogian toiseen osaan. Ensimmäisen osan arvostelu tästä. Säätiö ja Imperiumi sisältää kaksi erillistä Asimovin novellia: Kenraali ja Muuli jotka julkaistiin alunperin erillisinä vuonna 1945 Astounding Science Fiction -lehdessä.

Kenraalissa Terminus-planeetalle perustetun Säätiön isähahmo ja johtajan Hari Seldonin kuolemasta on kulunut lähes 200 vuotta. Säätiö on selviytynyt ensimmäisistä Hari Seldonin ennustamista kriiseistä taitavien johtajiensa ansiosta, ja tulevaisuus näyttää enemmän kuin lupaavalta tällä Linnunradan toisen kierteisen käsivarren äärimmäisen pään pikku planeetalla. Kunnes Imperiumin keisarin Cleon II:n syvistä upseeririveistä nousee nuori 34-vuotias kenraali Bel Riose joka päättää uhmakkaasti selvittää unohdetun Säätiön sijainnin, ja lähtee laivueineen etsimään näitä "taikureita".  Edessä on taas vauhtia ja vaarallisia tilanteita kun Säätiö joutuu jälleen kerran puolustuskannalle.

Muuli jatkaa Säätiön tarinaa n. 100 vuotta Kenraalin jälkeen. Säätiö on laajentanut valtapiiriään linnunradalla ja vanha Imperiumi on ennustetusti lähes romahtanut. Säätiö on laajentanut huomattavasti vaikutuspiiriään ja on nyt sisällisodan partaalla. Sisäisen kriisin ohella Säätiön näköpiiriin nousee myös kasvava uhka kun henkilö nimeltään Muuli aloittaa massiivisen hyökkäysaallon kohti Säätiötä. Muuli onnistuu valloittamaan maailman toisensa jälkeen ennen näkemättömällä nopeudella ja suuntaa vihansa ja voimansa kohti Terminusta. Tällä kertaa Säätiö on myös ajautumassa kaaokseen koska Hari Seldonin matemaattiset ennustukset eivät osu yhteen Muulin valloitusarmeijoiden kanssa. Tarina seuraa myös Toran ja Bayta Darellia jotka päättävät ystävineen selvittää tämän jopa mutantiksi kerrotun Muulin alkuperää sekä huhutun Toisen Säätiön sijaintia. Joukkoon liittyy myös Eblin Mis, psykologi sekä Muulin palveluksesta karannut narri Magnifico. Kirjava ryhmä tekee huiman matkan läpi linnunradan ja Muulin tarina huipentuu romahtaneen Imperiumin hylätyllä keskusplaneetalla Trantorilla. Hieno tarina kaiken kaikkiaan.

Isaac Asimov ei todellakaan petä tälläkään kertaa vaan jätti luonnollisesti kaipaamaan lisää. Asimovin tyylissä on se hienoa että hän osaa kuvata todella isoja asioita upeasti ja ainakin tällainen rikkaalla mielikuvituksella omaava, Star Trekkien ja Star Warsien parissa kasvanut ikinuori koukuttuu hyvin helposti. Ja näitä klassikoita lukiessa ei voi olla ohittamatta sitä faktaa kuinka selvästi ja paljon esim. George Lucas on imenyt omaan tuotantoonsa Asimovilta selvinä esimerkkinä vaikka Coruscant joka on selvä Trantor jne.
Selvää on että Asimov oli myös aikansa tuote, tarinoissa vilisevä teknologia tuo aika ajoin hymyn huulille. 1940-1950-lukujen tyyliin tarinassa käytetään tehokkaita atomiaseita, keisarilla on värinällä lieventäviä voimakenttätyynyjä (!), avaruusaluksilla kommunikoidaan perinteisillä viestilieriöillä jotka liikuttavat paperiviestejä ympäri aluksia ja avaruusalukset tietenkin puskevat halki tähtienvälistä avaruutta atomihypermoottorien avulla. No, nämä voi antaa helposti anteeksi :).

Asimovilla oli myös aikaansa edellä olevia visiota, varsinkin kun hän kuvasi 40 miljardin asukkaan Imperiumin keskusplaneettaa Trantoria. Joka paikassa on valtavan isoja televisoreja, jotka suoltavat uutisia Imperiumin 20 miljoonasta eri aurinkokunnasta. Ja mainitseepa kirjailija myös käytettävistä kolmiulotteimalleista.

Suosittelen kirjaa (ja Asimovin tuotantoa yleensä) ehdottomasti niille jotka luonnollisesti rakastavat Science Fiction-kirjallisuutta ja ennen kaikkea älykästä Science Fiction-kirjallisuutta. Isaac Asimovin nerokkuus piilee ajattomissa tarinoissa, Science Fiction -tarinoissa jotka on kirjoitettu yli 60 vuotta sitten!

Ja lopuksi terveiset WSOY:n Säätiön julkaisusta vastaaville. Siis ihan totta, en tiedä onko George Lucasin yhtiöt tietoisia että käytätte selvää Star Wars-kuvastoa näissä Säätiön kansissa. Voisitte osoittaa hiukan enemmän mielikuvitusta. Vai meneekö tämä 1980-luvun piikkiin?

Seuraavassa kirjassa sitten sukelletaan näin eduskuntavaalien hengessä antiikin rooman poliittisten vaalien kieroon maailmaan joten siihen asti nihil est incertius vulgo (eli terveiset persuille).


Takakansi:
Asimovin Säätiö-trilogia on tieteisromaanin merkittävä klassikko, johon palataan aina kun science fiction-kirjallisuudesta yleensä keskustellaan. Sarja kertoo ajasta, jolloin ihmiskunta on levittäytynyt yli koko Linnunradan ja taistelee sen herruudesta mitä mielikuvituksellisimmin keinoin.

Sarjan toisessa osassa Säätiö, rappeutuneen Imperiumin raunioille perustettu uusi mahti, jatkaa valloitusretkeään Linnunradan voimakkaimpana valtiona. Mutta Säätiötä uhkaa kuolevan Imperiumin viimeinen sivallus. Ongelman ytimenä on arvoituksellinen hahmo nimeltä Muuli. Kuka oikeastaan on tuo väkevä mies, jonka hiukset ovat karmiininpunaiset ja jonka silmien näkeminen koituu kuolemaksi? Kuka voi vastustaa Muulia?




Bonuksena Bill Moyersin Isaac Asimovin haastattelu vuodelta 1988, missä Asimov kuvaa mm. minkälaista on tulevaisuuden tietokoneavustettu opetus ja Internet yleensä. Uskomattoman läheltä liippaa..

Gorgeous

Kiitos Hreathemukselle plakaatista.  Tunnustuksen luonteeseen kuuluu avautua kaikelle kansalla so here we go!

1. Milloin aloitit blogisi?

Jaa-a. Tämän aloitin heinäkuussa 2009. Takana oli muutama aikaisempi blogiyritys joiden kanssa loppui puhti

alkuinnostuksen jälkeen.

2.Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?

Pääsääntöisesti yritän kertoa lukemistani kirjoista. Olen yrittänyt pitää yllä lukurytmiä fiktio-historia-fiktio ja välillä sitten sekoitan mukaan muitakin aiheita kuten musiikkia ja elokuvia.

3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
Ei mikään.

4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?

Kirjoitustaidon ylläpitäminen. Kirjoitan oikeassa leipätyössäni tolkuttomasti sähköposteja, joten tämä on hyvää treeniä ja vaihtelua siihen ICT-jargoniin mitä arkisin joutuu runoilemaan.

5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
En ehkä mitään.

Pistän tämän tunnustuksen eteenpäin Raijalle ja Liinalle, joiden blogit ovat ehtymätön lähde mielenkiintoiselle kirjallisuudelle. Keep up the good work!

Työn alla on Säätiö-saagan toisen osan arvostelu ja perässä tulee jo melkein kokonaan luettu Quintus Tullius Ciceron veljelleen kirjoittama klassikko Aura Popularis.

Erkki Räikkönen: Svinhufvudin kertomukset Siperiasta

Itsenäisen Suomen vaikea alkutaival on aina jännittävää luettavaa. Koko aikakausi vuodesta 1808 aina jatkosotaan on aina kiinnostanut, ja sitä voi vain ihmetellä miten olemme pysyneet eheänä ja itsenäisenä valtiona nämä myrskyisät 93 vuotta. Tämä Erkki Räikkösen kirja sijoittuu itsenäisyytemme aattoon eli kiihkeille vuosille 1914-1917.

Siperian karkoitukseen johtavat tapahtumat alkavat kun Lappeen tuomiokunnan tuomari Pehr Evind Svinhufvud saa sotasyksyn harmaana lokakuun päivänä kirjeen prokuraattori K. Kasanskijlta, missä tämä tsaarin virkamies pyytää Svinhufvudilta lyhennysotetta eräästä kihlakunnan pöytäkirjasta. Lappeen tuomarin vastauskirje päättyy kohtalokkaasti

”..vaan hänen nimityksensä ilmeisesti on tapahtunut lain voimaa kaipaavan venäläisen ns. yhdenvertaisuuslain nojalla, ei häntä voida pitää laillisena Prokuraattorina Suomessa. Siitä syystä en katso olevani oikeutettu lähettämään pyydettyä lyhennysotetta, josta täten saan prokuraattorivirastolle ilmoittaa”.

Saatuaan Svinhufvudin vastauksen, Kasanskij pistää vastapallon ripeästi liikkeelle hakemalla Viipurin eri oikeustahojen kautta samaista lyhennysotetta, ja vaatimalla rangaistusta tälle Lappeen kapinoivalle tuomarille. Samalla hän ilmoittaa myös asiasta Viipurin maakunnan kenraalikuvernööri Seylle, joka ei jää odottamaan Viipurin oikeusviranomaisten päätöstä vaan aloittaa Svinhufvudin erottamisprosessin sotalakeihin nojaten.

Svinhufvud tiesi mitä teki. Hän tiesi että vastareaktio oli tulossa joko nuhteluiden muodossa tai pahimmillaan pidätyksenä. Marraskuussa kenraalikuvernöörin erottamiskirje sitten saavutti tuomarin. Svinhufvud lähetti jälleen vastakirjeen missä ilmoitti kenraalikuvernöörin päätöksen olleen laiton vedoten Suomen perustuslakiin.

Marraskuun 24. päivä tilanne sitten kärjistyi, kun Svinhufvud päätti istua käräjiä Luumäen käräjätalolla. Käräjätalo oli täynnä ihmisiä, osa seuraamassa itse istuntoa ja osa seuraamassa uteliaina kuinka varmana pidetty tuomarin pidätys tulisi tapahtumaan. Päivän edetessä Viipurin poliisimestarin apulainen Grigorjeff saapui lopulta vangitsijoiden kanssa paikalle ja ilmoitti tuomarin vangituksi. Näiden tapahtumien saattelemana alkoi Pehr Evind Svinhufvudin pitkä 27 kuukautinen matka ja koitos keski-Siperian kylmille aroille.

1900-luvun alkukupuolen Suomen päämiehet ovat olleet minulle tähän asti aika tuntematonta ammattiryhmää. Voisi sanoa että kaikki ensimmäisestä aina Risto Rytiin asti ovat olleet siellä jossain Suomen historian hämärissä. Erkki Räikkösen kirja on koostettu Svinhufvudin omista päiväkirjamerkinnöistä ja hänen lähipiiriltä saamasta materiaaleista, kaikesta näistä Räikkönen on tehnyt eheän ja värikkään kertomuksen presidenttimme vaiheista Siperiassa. Räikkönen ei aikaile vaan heittää lukijansa suoraan tapahtumien keskelle. Svinhufvudin pidätys, vankeusaika Viipurissa ja lopullinen lähes kolmen viikon juna- ja rekimatka Keski-Siperian karkoituspaikkaan on jännittävää luettavaa.

Kirjasta paistaa lähes yltiöpäinen isänmaallisuus ja tsaarin virkamiehet ovat luonnollisesti ryssiä, eli sitä pahinta laatua. Lukija erehtyy jos hän luulee että Svinhufvud karkoitettiiin jonkinlaiseen Neuvostoliiton harjoittamaan ojennustyöleiriin eli pahamainesiin Gulagiin, missä hän henkipitimikseen söi torakoita ja pukeutui juuttisäkkiin. Ehheii, "Ukko-Pekka" sai karkoituspaikassa käyttöönsä oman huoneiston omalla keittäjällä, ja karkoitetun päivät soljuivat hitaasti luontoa tarkkailen piknik-eväitten kera, hiukan soutelua joella ja välillä pienriistaa metsästellen. Svinhufvudin itse toteaa yhdessä vaiheessa että tämä Siperian karkoitus teki hyvää hänen terveydelle. Seurastakaan ei ole  pulaa kun naapurustossa asuu muita tsaarin karkoitettuja ei-toivottuja korkeasti koulutettuja kansalaisia ja muuta älymystöä.

Kirja jätti hyvän maun kunnes googletin enemmän kirjailijaa. 1920-luvulla jäsenyys mm. AKL:ssä ja 1930-luvulla sitten Lapuan liikkeessä. Sotien aikaan riitti myös aikaa kansallissosialistisille pienryhmille. Itse voisin summata herran Wikipedia-historian lyhyemmin sanoilla lahtari ja natsi. Ei vaan, kirja kannattaa lukea. Se on hyvä aikalaiskuvaus. Ihan totta!

Hal Duncan: Vellum

Skotlantilainen kirjailija Hal Duncan on kieltämättä kirjoittanut kiehtovan kirjan. Aluksi pitää muistuttaa että kirja on puhdasta fantasia-kirjallisuutta, vaikka siinä räjäytellään genre-rajoja oikein olan takaa.

Kirjassa taivaan isän valtakunnassa on poikkeustila kun vanhan liiton arkkienkelit ja vanhan vihtahousun demonit keräävät voimiaan toisiaan vastaan iäisen vanhassa taistelussa, ja tietysti ihmiset ovat siinä välissä kummankin osapuolen vietävissä. Aika perinteisen kehystarinan lavasteissa nuori Reynard Carter löytää yliopistonsa kirjastosta vanhan mystisen Kaikkeuden Kirjan jonka kirjoittajaksi epäillään itse Jahvea, kirja osoittautuu kartaksi ja oppaaksi Vellumiin. Vellumia voisi kuvata sanalla ulottuvuus - meidän maallisen kosmoksen taustalla lymyävä massiivinen todellisuus. Itselleni siitä tuli mieleen multiversumi.

Tarinassa tutustutaan mm. Thomas Messangeriin, nuoreen opiskelijaan, hänen siskoonsa säväkkään Phreedomiin sekä Seamus Finnaniin. Pelissä on myös mukana liuta ah niin trendikkäitä enkeleitä/puoli-jumalia aurinkolaseineen, nahkavaatteineen ja zippoineen. Aseina mm. bitmitit, nuo taivaallisen teknologian pienet älylliset viruskoneet joita syötetään epäonnekkaan uhrin sisuksiin.

Hal Duncanin kunnianhimoinen kirja oli lopulta aikamoinen vuoristorata. Tämä on juuri sellainen kirja jonka viimeisen sivun jälkeen alkaa miettimään, että mitä sitä oikein tuli juuri luettua? Kirjailija vie tarinaa (tai tarinoita) monella eri tasolla, aikakausilla ja eri maailmoissa ja välillä vauhdilla etenevä juoni vaatii ankaraa keskittymistä lukijalta. Kirjailija sekoittaa tarinaan myös uudelleen kirjoitettuja muinaisia legendoja ja myyttejä jotka varmasti sekoittaa valmiiksi hämmentyneen lukijan ajatuksia.

Hal Duncanin ansioksi voi kuitenkin sanoa mielenkiintoisen kehystarinan: enkelit versus demonit. Tämähän on suoranainen arkkitarina jonka harva on tainnut saada toimimaan niin kirjoissa tahi elokuvissa. Samoin kirjailijan ideoima Vellum-todellisuus joka on tuossa jossain, aivan lähellä vain kosketuksen päässä mutta kuitenkin siellä toisella puolella. Vellumissa kirjailijan selvästi rajaton mielikuvitus pääsee valloilleen kun hän tuo lukijan eteen toinen toistaan mielenkiintoisimpia maailmoja uskomattomine maisemineen.

Ja ne miinukset. Kun kirjailija sekoittaa selkeästi mielenkiintoiseen päätarinaan a) joka toiseksi kappaleeksi uudelleen kirjoitettuja muinaisia legendoja/myyttejä b) useita eri henkilöitä joita seurataan usealla eri aikakaudella. Joten käsissä on helvetillinen puuro tarinaa tarinan päällä. Ainakin allekirjoittanut koki jo pientä turnausväsymystä puolenvälin jälkeen ja kun kirjassa on n. 600 sivua, niin viimeinen sata sivua meni jo hammasta purren.

Välillä lukiessa tuli vain mieleen että ”mitä helv*.. tässä nyt tapahtuu!” tai ”jos tämä ja tämä olisi karsittu pois niin tämähän olisi lähes täydellinen..”. Lopuksi tuli mieleen myös vanha Gregory Widenin ohjaama taivaallinen trilleri The Prophecy vuodelta 1995 missä on aikalailla samanlainen tunnelma (klippi elokuvasta alimpana).

Kirja ei ollut kuitenkaan missään tapauksessa huono ja vaikka Vellumin jatkoakin on julkaistu ”Muste”-nimellä, se tulee päätymään kirjahyllyyni vasta alekorin kautta.

PS. Seuraava lukumatka on jo alkanut ensimmäisen kolmannen presidenttimme rekikyydissä kohti jäätävän kylmää vuoden 1914 Siperiaa.