maanantai 25. kesäkuuta 2012

Perilliset

Siitä on jo kaksi vuotta kun viimeksi tartuin Kaiho Niemisen tuotantoon. Suomalainen kertomakirjallisuus on valitettavasti  hyvin harvinaista herkkua (poislukien Linna, Waltari ja Päätalo) kirjahyllyssäni, joten kun tartuin parin vuoden takaiseen Pakolaisten kuskiinoli sen verran mukavaa luettavaa että sen jälkeen kaupasta lähti mukaan tämä Perilliset. Jostain syystä en ole kiinnostunut sen enempää suomalaisesta nykykirjallisuudesta. Saattaa kuulostaa oudolta mutta nautin enemmän esimerkiksi Päätalon vanhoista sydänmaiden kuvauksista kuin trendikkäiden Finlandia-kisaajien hittikirjoista tai muista nykykertojista.

Perilliset julkaistiin vuonna 2006 paria vuotta aikaisemmin Pakolaisten kuskia ja on tämän syrjäseudun miesten tulkin (Etelä-Saimaan sanomalehden osuva kuvaus) seitsemästoista teos.

Kirjan keskeiseksi hahmoksi asettuu kansakoulunopettaja Toivo Vainikka joka muistelee nuoruuttaan Yläjoen maisemissa vuonna 1939 Talvisodan kynnyksellä. Toivon suojattina ja omaa haavettaan kurottelee kylän yrmeä keihästoivo Lauri Sorri josta odotetaan pitäjän uutta olympiavoittajaa Helsingin 1940 kesäkisoihin. Tarina etenee kuin viipyilleen ikuisen suomalaisen suven maisemissa pitäjän elämää seuraten. Laurissa kiteytyy hienosti suomalainen sisu mentaliteetti kun yksinäisen punikin pojan puurtamista seurataan kohti Helsingin kisoja. Mutta kuten arvata saattaa, unelmien rattaisiin lyödään miestä isompaa kapulaa kun itänaapuri on päättänyt tulla rajan yli.

Unelmat alkavat särkymään kun maailman muuttuvat kylmät tuulet saavuttavat myös Yläjoen pitäjän. Toivo, Lauri ja monet muut pitäjän pojat lähtevät rintamalle ja osa palaa sankarivainajina kotiin. Myös Lauri. Toivo selviää itse kuin kohtalon oikkuna mutta joutuu kenttäoikeuden eteen ja tuomitaan rintamakarkurina lääninvankilaan.

Kirjan loppuosassa seurataan sitten Toivon perheen uutta elämää kaupungissa ja varsinkin nuoremman sukupolven silmin joka kokeilee omia siipiään 1960-luvun kasvun vuosina.

Täytyy sanoa että Kaiho Niemisen kirjat ovat olleet kuin mukavan virkistäviä tuulahduksia kaiken muun kirjallisuuden keskellä. Kirjailija osaa inhimmillisen ja ennen kaikkea lämpimän tarinaniskennän ja murreperäistä sanailua jaksaa mielellään lukea. Itse huomasin kuinka tässäkin kirjassa kirjailijan vetämät laveat pensselinvedot jo pelkästään tilanteiden kuvaamisessa toimii täydellisesti, vai mitä olet mieltä seuraavasta pienestä kuvauksesta:

Lauri nyökkäili naama totisena, vastasi Toivon kämmenen heilautukseen nostamalla kämmen kuin Jukkaran seppä, sormet harallaan. Raollaan olevasta ikkunasta rupesi hetken päästä kuulumaan pyöränketjujen raminaa ja nausketta. Joillakuilla oli vielä sentään jotain, minkä perästä voi hinkua, Lauri hieroskeli hikisiä varpaitaan pöydän alla vastakkain. Pedalien nauskahtelu etääntyi ja haipui, akkunasta kuului vain sontakärpäsen ampuilevaa surinaa.

Television kautta mielenkiinnon herättänyt kirjailija alkaa olemaan aika vahva tekijä allekirjoittaneen kirjahyllyssä jonka tuotantoa alan varmuudella seuraamaan.

Kirjalliset maisemat ovat jo kuitenkin vaihtuneet kun yöpöydällä odottaa Isaac Asimovin Säätiö-trilogian päätöskirja Toinen Säätiö.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Töllössä tänään: Walking Dead 2. kausi

Fox-kanavan loistava zombie-sarja pyörähtää tänään toiselle kaudelle. Eli töllöt tänään klo 22.00 Foxille!

The second season begins with Rick and his group of survivors leaving Atlanta. They decide that Fort Benning will be their next destination. Along the way, they come across a traffic jam of abandoned vehicles on I-85. The group loots several vehicles and as a large horde of walkers approach, are forced to hide under the vehicles.

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Miehet mahdottomien ratkaisujen edessä

Olen lähivuosina yrittänyt kartuttaa tietämystäni erityisesti Suomen historian osalta. Kiinnostus on kohdistunut enemmänkin lähivuosisatoihin joista löytyy varmasti hyllymetreittäin teoksia. Mielenkiintoisia lukukokemuksia ovat ainakin olleet 1800-luvulla käyty Suomen sota, Mannerheimin sotilasuran alkumetrien päiväkirja Mantsurian sotaretkestä ja tasavaltamme kolmannen presidentin edesottamuksista itsenäisyytemme aattona. Eli matkaa on käyty 1800-luvulta jo 1900-luvun alkupuolelle. 

Tämä Hannu Rautkallion ja Lasse Lehtisen toimittama kirja Väinö Tanner unohdetut päiväkirjat 1943-1944 avaa tapahtumia jatkosodan aikaisiin tapahtumiin. Itselleni Väinö Tanner on ollut aina suht tuntematon valtiomies Suomen historiassa, samoin hänen kollegansa Risto Ryti. 

Kuka sitten Väinö Tanner oikein oli? Väinö Tanner lähti vaatimattomista kotioloista ja nousi nopeasti lakimiesopintojen jälkeen nuoren Suomen politiikan näyttämölle. Hänet valittiin vuonna 1926 sisällissodan jälkimainingeissa Suomen ensimmäiseksi vasemmistolaispääministeriksi (huom! sisällissodan päättymisestä oli vain kahdeksan vuotta aikaa), hän palveli mm. valtionvarainministerinä, talvisodassa ulkoministerinä. Kaikkiaan Tanner toimi ministerinä eri viroissa huimat 2756 päivää. Ja siihen päälle vielä yli kymmenen vuotta SDP:n puheenjohtajuutta.

Nämä Väinö Tannerin sotapäiväkirjat siirrettiin Yhdysvaltoihin Stanfordin yliopiston Hoover-instituutin arkistoihin ilmeisen evakuontimielessä vuonna 1945 Suomen Washington-suurlähettilään Hjalmar Procopén toimesta. Olihan Tanner yksi tulevan jatkosodan sotasyyllisyysoikeudenkäynnin syytettyjä.

Päiväkirjamerkinnät alkavat helmikuusta 1943 jolloin tieto saksalaisten nopeasti heikkenevästä sotaonnesta Stalingradissa kiirii Jukka Rangellin koalitiohallituksen tietoon. Tästä alkaakin lukijaakin välillä niskakarvoja nostattavat tapahtumat. Jatkosodan riehuessa itärajalla ja myös kotirintamalla, Tanner kuvaa kuinka Suomi käy omaa yksinäistä selvitymistaistelua isojen voimavaltioiden puristuksessa. Idässä pullistelee punakone, lännessä Suomen tilanteesta hermostunut Ruotsi ja liittoutuneet, ja etelässä vainoharhainen, ikuinen optimisti Hitler esikuntineen.
Tanner kirjoittaa välillä tuntitarkkuudella analyyttisen viileästi rintamatiedoista ja valtiojohdon tapaamisista. Pääosassa ei ole suinkaan  Tanner itse vaan lukija pääsee kuin kärpäsenä Smolnan kattoon seuraamaan näitä kriisin aikoja. Suomi tunnustelee alusta asti rauhaa Neuvostoliiton kanssa ruotsalaisten välityksellä ja hän kuvaa kuinka diplomaattikanavat välittävät Suomen rauhantunnusteluita välillä onnistuen ja välillä sekoillen. Päiväkirjamerkinnöissä selostetaan usein myös Suomen hallituksen vaikeiden virallisten lausuntojen vääntämistä ja kääntämistä oikeanlaisen sisällön luomiseksi. Kun vastaanottajana oli Neuvostoliitto virheille tai väärinkäsityksiin ei  ollut varaa.

Marsalkka Mannerheim nousee myös päiväkirjan lehdillä kuin järjen ääneksi joka yrittää viimeiseen asti olla sekaantumatta politiikkaan ja pysytellä ainoastaan sotilaan ominaisuudessa kertomassa faktat rintamatilanteesta, ja potkimassa saappaallaan välillä näiden  empivien politiikkojen persauksia. Esimerkkinä seuraava.

[...] Ehdoista (välirauhaehdot, syyskuu 1944) Mannerheim lausui käsityksenään, että ne olivat sotilaallisesti kauheat. Suomi joutui jokseekin täydellisesti Neuvostoliiton valtaan. Porkkalan alue ulottui 17 kilometrin päähän pääkaupungista ja se on suuri alue, johon mahtuu kokonaista kaksi armeijakuntaa..[...] Mannerheimin mielestä pääkaupunki pitää siirtää pois nykyiseltään paikaltaan. Lisäksi on luovutettava lentokenttiä. Neuvostoliitolla tulee olemaan vapaa kulkuyhteys joukkoihinsa. 

Päiväkirjamerkinnät pysyvät täysin Suomen valtiojohdon tapahtumien kuvaamisessa ja ei voi kuin ihmetellä Rytin, Tannerin ja Mannerheimin taitoa ja paineensietokykyä näiden hyvin vakavien tapahtumien luotsaamisessa, varsinkin kesäkuussa 1944 kun Neuvostoliitto antoi käytännössä uhkavaatimuksen: Suomen ehdoton antautuminen tai edessä oli suurhyökkäys ja Suomen miehittäminen. Suomen kohtalon ollessa kirjaimellisesti veitsen terällä niin näitä lukiessa nykyiset euro-ongelmat tuntuu aika pieniä murheilta..

Tanner ei luonnollisesti valaissut työn ulkopuolista elämää, vaan mainitsi välillä lähtevänsä "viikoksi maalle", ja tätä puolta olisin kiinnostuneena kaivannut. Miten hallituksen painekattila vaikutti Tannerin tai muun kolmikon vapaa-aikaan tai perhe-elämään? Valaisua löytyy ehkä muista kolmikon teoksista.




Kirjallinen matka jatkuu Suomalaisissa maisemissa. Työn alla on harvinaista herkku eli Kaiho Niemisen Perilliset. Kirjalijan edellisestä kirjasta onkin jo lähes pari vuotta aikaa.

Lähteinä käytetty mm. Väinö Tanner Säätiön tietoja