Erkki Räikkönen: Svinhufvudin kertomukset Siperiasta

Itsenäisen Suomen vaikea alkutaival on aina jännittävää luettavaa. Koko aikakausi vuodesta 1808 aina jatkosotaan on aina kiinnostanut, ja sitä voi vain ihmetellä miten olemme pysyneet eheänä ja itsenäisenä valtiona nämä myrskyisät 93 vuotta. Tämä Erkki Räikkösen kirja sijoittuu itsenäisyytemme aattoon eli kiihkeille vuosille 1914-1917.

Siperian karkoitukseen johtavat tapahtumat alkavat kun Lappeen tuomiokunnan tuomari Pehr Evind Svinhufvud saa sotasyksyn harmaana lokakuun päivänä kirjeen prokuraattori K. Kasanskijlta, missä tämä tsaarin virkamies pyytää Svinhufvudilta lyhennysotetta eräästä kihlakunnan pöytäkirjasta. Lappeen tuomarin vastauskirje päättyy kohtalokkaasti

”..vaan hänen nimityksensä ilmeisesti on tapahtunut lain voimaa kaipaavan venäläisen ns. yhdenvertaisuuslain nojalla, ei häntä voida pitää laillisena Prokuraattorina Suomessa. Siitä syystä en katso olevani oikeutettu lähettämään pyydettyä lyhennysotetta, josta täten saan prokuraattorivirastolle ilmoittaa”.

Saatuaan Svinhufvudin vastauksen, Kasanskij pistää vastapallon ripeästi liikkeelle hakemalla Viipurin eri oikeustahojen kautta samaista lyhennysotetta, ja vaatimalla rangaistusta tälle Lappeen kapinoivalle tuomarille. Samalla hän ilmoittaa myös asiasta Viipurin maakunnan kenraalikuvernööri Seylle, joka ei jää odottamaan Viipurin oikeusviranomaisten päätöstä vaan aloittaa Svinhufvudin erottamisprosessin sotalakeihin nojaten.

Svinhufvud tiesi mitä teki. Hän tiesi että vastareaktio oli tulossa joko nuhteluiden muodossa tai pahimmillaan pidätyksenä. Marraskuussa kenraalikuvernöörin erottamiskirje sitten saavutti tuomarin. Svinhufvud lähetti jälleen vastakirjeen missä ilmoitti kenraalikuvernöörin päätöksen olleen laiton vedoten Suomen perustuslakiin.

Marraskuun 24. päivä tilanne sitten kärjistyi, kun Svinhufvud päätti istua käräjiä Luumäen käräjätalolla. Käräjätalo oli täynnä ihmisiä, osa seuraamassa itse istuntoa ja osa seuraamassa uteliaina kuinka varmana pidetty tuomarin pidätys tulisi tapahtumaan. Päivän edetessä Viipurin poliisimestarin apulainen Grigorjeff saapui lopulta vangitsijoiden kanssa paikalle ja ilmoitti tuomarin vangituksi. Näiden tapahtumien saattelemana alkoi Pehr Evind Svinhufvudin pitkä 27 kuukautinen matka ja koitos keski-Siperian kylmille aroille.

1900-luvun alkukupuolen Suomen päämiehet ovat olleet minulle tähän asti aika tuntematonta ammattiryhmää. Voisi sanoa että kaikki ensimmäisestä aina Risto Rytiin asti ovat olleet siellä jossain Suomen historian hämärissä. Erkki Räikkösen kirja on koostettu Svinhufvudin omista päiväkirjamerkinnöistä ja hänen lähipiiriltä saamasta materiaaleista, kaikesta näistä Räikkönen on tehnyt eheän ja värikkään kertomuksen presidenttimme vaiheista Siperiassa. Räikkönen ei aikaile vaan heittää lukijansa suoraan tapahtumien keskelle. Svinhufvudin pidätys, vankeusaika Viipurissa ja lopullinen lähes kolmen viikon juna- ja rekimatka Keski-Siperian karkoituspaikkaan on jännittävää luettavaa.

Kirjasta paistaa lähes yltiöpäinen isänmaallisuus ja tsaarin virkamiehet ovat luonnollisesti ryssiä, eli sitä pahinta laatua. Lukija erehtyy jos hän luulee että Svinhufvud karkoitettiiin jonkinlaiseen Neuvostoliiton harjoittamaan ojennustyöleiriin eli pahamainesiin Gulagiin, missä hän henkipitimikseen söi torakoita ja pukeutui juuttisäkkiin. Ehheii, "Ukko-Pekka" sai karkoituspaikassa käyttöönsä oman huoneiston omalla keittäjällä, ja karkoitetun päivät soljuivat hitaasti luontoa tarkkailen piknik-eväitten kera, hiukan soutelua joella ja välillä pienriistaa metsästellen. Svinhufvudin itse toteaa yhdessä vaiheessa että tämä Siperian karkoitus teki hyvää hänen terveydelle. Seurastakaan ei ole  pulaa kun naapurustossa asuu muita tsaarin karkoitettuja ei-toivottuja korkeasti koulutettuja kansalaisia ja muuta älymystöä.

Kirja jätti hyvän maun kunnes googletin enemmän kirjailijaa. 1920-luvulla jäsenyys mm. AKL:ssä ja 1930-luvulla sitten Lapuan liikkeessä. Sotien aikaan riitti myös aikaa kansallissosialistisille pienryhmille. Itse voisin summata herran Wikipedia-historian lyhyemmin sanoilla lahtari ja natsi. Ei vaan, kirja kannattaa lukea. Se on hyvä aikalaiskuvaus. Ihan totta!