sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Virtuaalimatkailua: Overtoun Bridge aka Dog Suicide Bridge

Halu virtuaalimatkailulle iski päälle jälleen piiitkästä aikaa. Osasyynä oli raskas viikonloppu perheen parissa..puuh. Loputtomalla energiavarannolla varustettu tytär ja muuten vaan vaativa vaimo vie voimat. Tuntuu taas että pääsee lomalle töihin. Kuitenkin, päätin illan hämärtyessä ottaa syvän sukelluksen tietoverkkojen hämäriin vesiin ja katsoa minne virrat vie.

Matka vei nopeasti suoraan Dumbarton pieneen uneliaaseen kaupunkiin joka sijaitsee Skotlannin kyljessä. Tässä pienessä kaupungissa ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, mutta jos matkalaisen polku kulkee kohti vanhaa Overtoun kartanoa, niin sieltä löytyy mielenkiintoinen kohde.

Kartano on saanut vuosikymmenien aikana hyvin kyseenalaista mainetta, kartanon vieressä olevan sillan takia. Goottityylisen synkkä silta on koitunut arviolta yli 50 koiran kohtaloksi. Edelleen tuntemattomasta syystä, kymmenet koirat ovat päättäneet hypätä alas sillalta arvattavin tuloksin. Paikallisten mukaan "koirien itsemurha-aalto" alkoi jo 1950-1960 luvuilla, ja lähes varmaan 15 metriä alempana odottavaan kuolemaan koiria loikki noin yksi per kuukausi. Kaikenlaisia teorioita on kehitelty aina koiria hypnotisoivasta joen virtaavan veden äänestä, läheisen ydinvoimalan tahi elektronisten impulssien vaikutuksesta. Syyllisen viittaa on sovitettu myös perinteisesti kartanossa asustavien haamujen harteille.

Osa sillalta alas hypänneistä koirista on paikallisten mukaan myös selvinneet kunnes ovat hypänneet sillalta alas uudestaan.

Vuonna 2005 koirapsykologi (okei, Canine Behaviour Specialist) tohtori David Sands päätti selvittää mysteeriä tarkemmin ja aloitti tutkimukset.

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=Ysvn2JDzVw8&feature=player_embedded#![/youtube]

Internetin mukaan, sillan synkkä arvoitus on edelleen ratkaisematta. Kaikenlaista..

Lähteet:

http://en.wikipedia.org/wiki/Overtoun_Bridge

http://www.problempets.co.uk/media/overtounbridge.asp

http://overtounhouse.com/

torstai 13. toukokuuta 2010

Günther Grass: Ravunkäyntiä (Im Krebsgang, 2002)

Herr Günther Grass on minulle täysin uusi kirjallinen tuttavuus. Ennen kuin aloitin lukemaan Ravunkäyntiä (btw Tammi Keltainen kirjasto # 343), minun oli suorastaan pakko googlettaa Grassin nimi.

Syntynyt 1927 Danzigissa, 17-vuotiaana SS-panssaridivisioonan panssarivaunun lataajana, haavoittui ja jäi vangiksi. Sodan jälkeen opiskeli kivenhakkaajaksi, minkä jälkeen graafiikka ja kuvanveistoa. Viisikymmenluvulla ensimmäisten taidenäyttelyiden aikoihin, Grass alkoi myös suoltamaan kirjallista tuotantoa; proosaa, runoja ja näytelmiä. Vuosikymmenen loppupuolella Grass julkaisi minulle ainoan tutun kirjan eli Die Blectrommel, Peltirumpu. Olen nähnyt kirjasta vuonna 1979 julkaistun Volker Schlöndorff:n ohjaaman elokuvan kauan aikaa sitten, joka vei kotiin mm. parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin.

Grass kirjallinen ura sain lopulta tuulta alleen ja nyt yli 80-vuotiaan saksalaisen mittavaa uraa kruunaa mm. Thomas Mann -kirjallisuuspalkinto sekä Nobelin kirjallisuuspalkinto (1999). Kirjailijalla on kovat meriitit kaiken kaikkiaan.

Ravunkäyntiä kirjan aloitus on haastava: "Miksi vastaat nyt?" kysyi eräs, joka en ole minä. Siksi että äiti aina...Siksi että halusin huutaa niin kuin silloin kun huuto kiirii vetten päällä, mutta en voinut...Siksi että totuuteen tuskin kolmea riviä enempää..Siksi että nyt vasta...

Grass tyylistä tulee mieleen Irving tai Vonnegutin tuotanto - sanat ja lauseet on viimeisen päälle pumpattu ja suorastaan räjähtävät lukijan silmille. Voisi puhua jopa raskaasta tekstistä, missä lukija keskittyminen ei saa herpaantua."Haasteellisen" alun jälkeen Grass punoo lukijan eteen mielenkiintoisen usealla eri tasolla etenevän tarinan, missä kirjan kertoja toimittaja Paul Pokriefke alkaa tutkimaan Toisen Maailmansodan jälkimainingeissa venäläisen sukellusveneen uhriksi joutuneen Wilhem Gustloff -matkustaja-aluksen tarinaa. Tarina sukeltaa syvälle Paulin oman perheen lähihistoriaan ja kaivautuu myös Internetin villiin aluskasvillisuuteen missä Paul kohtaa tuskallisesti oman elämänsä avoimet haavat. Grass kuvaa upeasti Toisen Maailmansodan aikaisen Saksan sekä sodan jälkeisen, jaetun Saksan kylmän todellisuuden. Paulin rikkinäisen elämän täyttää pikku hiljaa lähes historian hämärään kadonneen matkustaja-aluksen kohtalo. Paul pohtii historian lähestymistään juuri ravunkäynnin tavoin: Vinosti sivuttain, vähän rapujen tapaan, jotka ovat muka kulkevinaan takaperin vaikka siirtyvätkin sivusuuntaan ja itse asiassa etenevät aika nopeasti. Ja niin tarina lopulta avautuu lukijalle useista eri kulmista ja huipentuu traagiseen loppuunsa.

Grassilla on mielestäni uskomaton taito räjäyttää tarina eri suuntiin ja ajallisesti eri tasoille, ja kuitenkin koko paketti pysyy hienosti kasassa loppuun asti. Ravunkäyntiä piti hankalan alun jälkeen hyvin otteessaan ja ehkä hiukan toivoin että historiallinen tarina olisi jatkunut tuon 250 sivun jälkeenkin. Kirjan teki myös mielenkiintoiseksi se fakta että kyseinen matkustaja-alus on ollut olemassa. 65 vuotta sitten upotetun aluksen mukana meni yli 9000 (!) saksalaista. Tapausta onkin sanottu Hitlerin Titaniciksi. Pienen googletuksen jälkeen alukselle löytyy useita muistosivustoja, joissa käydään Grassin kirjan tapaan yksityiskohtaisesti läpi aluksen historiaa ja viimeinen purjehdus tammikuun hyisessä Itämeren yössä. Günther Grassin kirja ja minun ensimmäinen tuttavuus ei siis pettänyt. Nyt hyllyssä odottaisi vielä Grassin toinen kirja "Taikalaatikko", jonka voisi lukea aiottua aikaisemmin. Suosittelen.

lauantai 8. toukokuuta 2010

HBO: John Adams

Televiissio osastoni on ollut turhan kauan hiljaisuudessa, joten lisätään sinnekin artikkeli.

YLE on selvästi alkanut käyttämään Yhdysvaltalaisen HBO-yhtiön kanssa tekemäänsä paljon julkisuutta saaneen sopimuksen tuomia etuja.

Ensi viikosta alkaen alkaa TV 1:llä useita palkintoja saanut suursarja John Adams. Sarja on tietenkin kaltaiselleni historian ystävällä must-see.

Sarja siis kertoo Yhdysvaltojen järjestysluvultaan toisen presidentin John Adamsin tarinaa, joka vaikutti 1700-luvun loppupuolen nuoren Yhdysvaltojen politiikassa. Hän oli myös yksi Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen allekirjoittajista.
Sarjan casting on jälleen kerran vaikuttavaa luettavaa: Paul Giammatti, Laura Linney, Tom Wilkinson, David Morse jne. Tuottaja hääri Tom Hanks.

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=R95rN2407no[/youtube]

lauantai 1. toukokuuta 2010

Erilainen vappu 92 vuotta sitten

Kotikaupunkini paikallislehdessä oli vapunpäivän aamuna yleisöpalstalla kirjoitus kotikaupunkini vuoden 1918 vapputapahtumista. Kotikaupungissani on lähivuosiin asti sisällissota ollut arka aihe, varsinkin jos siitä kirjoittaa julkisesti ja vaikka siihen osallistuneet aikalaisetkin ovat jo haudan levossa ja suurin osa heidän lapsistaakin. Asiaa ei helpota yhtään se että kaupungin keskeisellä paikalla on saksalaisten jääkärien muistomerkki. Voittajat ovat siis jättäneet ison jäljen kotikaupunkini kasvoihin. Itse en ole aiheesta katkera, aihe on kuitenkin mielenkiintoinen. Isäni suku on läpeensä punainen ja kirjahyllyssäni on mm. Isoisäni Marxismin ja Leninismin Perusteet -teos välissä vielä vanha kesken jäänyt tilauskuponki, jossa isoisäni on ollut tilaamassa punalippua Kansankulttuuri Oy:ltä Väinö Tikkaselle osoitteena Härkönniemen Rapakkojoki, päiväys on vuodelle 1963. Ja nyt se kirjoitus. Kirjoittaja on Hyvinkääläinen Tuija Linna-Pirinen.


Vappu vuonna 1918
Kansalaissota vaati Hyvinkäälläkin raskaat uhraukset. Hyvinkään pitäjäläisistä joutui valkoisten vangiksi noin 500 - 600 miestä ja 30 – 40 naista. Hyvinkäällä teloitettiin valkoisten toimesta kaikkiaan 160 henkilöä ja punaisten toimesta 14 henkilöä.
Vapunpäivänä 1.5.1918 keskellä aurinkoista päivää saksalaiset teloittivat Lippaan santaluiskassa radalla 11 hyvinkääläistä selkään ampuen. Vainajat siirrettiin rautatien sivuun ja haudattiin yöllä. Seuraavana päivänä teloitukset toistuivat. Paikkakuntalaisiakin miehiä osallistui teloituksiin. Saksalaisten kahdessa erässä teloittamat työläiset haudattiin niin matalalle, että eräiden vainajien kädet jäivät näkyviin, joten koirat pääsivät niitä kaluamaan.
4.5.1918 lähetti Hyvinkään Valkokaartin päällikkö H. A. Wilen kirjeen valkokaartin komppanianpäällikölle: ”Koska kansliaan on ilmoitettu, että viimeksi teloitetut ovat niin huonosti haudattu, että kädet näkyvät maanpinnalla, jätän Teidän huoleksenne ryhtyä sellaisiin toimenpiteisiin, että tämä epäkohta heti korjataan. Toimenpiteistänne on Teidän minulle raportoitava.”
Kolmen vuorokauden tauon jälkeen teloituksia jatkettiin hyvinkääläisin voimin Lippaalla. Todennäköisesti teloituspaikan liiallisesta näkyvyydestä johtuen sitä siirrettiin Sahanmäkeen päin.
Teloituspaikalle matkattaessa onnettomia työläisiä myös rääkättiin valkoisten toimesta, ja heidän valitushuutonsa kuuluivat aamurauhan keskeltä lähiseudulle. Nälästä uupuneita tuettiin, jotta he olisivat jaksaneet matkata elämänsä viimeisen raskaimman taipaleen loppuun saakka. Teloitusryhmä talutti teloitettavaksi jopa rintamalla sokeaksi haavoittuneen Vihtori Heinosen, joka ei olisi omin avuin teloituspaikalle löytänytkään.
Suhtautuminen vuoden 1918 tapahtumiin ei enää jaa kansalaisia, mutta kansakunta ei saa unohtaa traagistakaan historiaansa. Tapahtumista meitä hyvinkääläisiä muistuttaa Sahanmäessä sijaitseva Oiva Hurmeen vuonna 1967 tekemä Surujen puiston muistomerkki. Muistomerkin sileästä pinnasta kohoaa käsi esille ihan samoin, kuin teloitettujen työläisten haudoista Sahanmäen nummessa toukokuussa 1918.
Koskettavan julkaisun ”Muistitietoja vuosien 1917 – 1918 tapahtumista Hyvinkäällä” kokosi vuonna 1971 keräystoimikunta, johon kuuluivat Vilho Alho, Paavo Haapanen, Vilho Halme, Viljo Syrman ja Valfrid Valtanen. Kaikki nämä henkilöt olivat omakohtaisesti eläneet tapahtumien historialliset vaiheet.