Kotikaupunkini paikallislehdessä oli vapunpäivän aamuna yleisöpalstalla kirjoitus kotikaupunkini vuoden 1918 vapputapahtumista. Kotikaupungissani on lähivuosiin asti sisällissota ollut arka aihe, varsinkin jos siitä kirjoittaa julkisesti ja vaikka siihen osallistuneet aikalaisetkin ovat jo haudan levossa ja suurin osa heidän lapsistaakin. Asiaa ei helpota yhtään se että kaupungin keskeisellä paikalla on saksalaisten jääkärien muistomerkki. Voittajat ovat siis jättäneet ison jäljen kotikaupunkini kasvoihin. Itse en ole aiheesta katkera, aihe on kuitenkin mielenkiintoinen. Isäni suku on läpeensä punainen ja kirjahyllyssäni on mm. Isoisäni Marxismin ja Leninismin Perusteet -teos välissä vielä vanha kesken jäänyt tilauskuponki, jossa isoisäni on ollut tilaamassa punalippua Kansankulttuuri Oy:ltä Väinö Tikkaselle osoitteena Härkönniemen Rapakkojoki, päiväys on vuodelle 1963. Ja nyt se kirjoitus. Kirjoittaja on Hyvinkääläinen Tuija Linna-Pirinen.
Vappu vuonna 1918
Kansalaissota vaati Hyvinkäälläkin raskaat uhraukset. Hyvinkään pitäjäläisistä joutui valkoisten vangiksi noin 500 - 600 miestä ja 30 – 40 naista. Hyvinkäällä teloitettiin valkoisten toimesta kaikkiaan 160 henkilöä ja punaisten toimesta 14 henkilöä.
Vapunpäivänä 1.5.1918 keskellä aurinkoista päivää saksalaiset teloittivat Lippaan santaluiskassa radalla 11 hyvinkääläistä selkään ampuen. Vainajat siirrettiin rautatien sivuun ja haudattiin yöllä. Seuraavana päivänä teloitukset toistuivat. Paikkakuntalaisiakin miehiä osallistui teloituksiin. Saksalaisten kahdessa erässä teloittamat työläiset haudattiin niin matalalle, että eräiden vainajien kädet jäivät näkyviin, joten koirat pääsivät niitä kaluamaan.
4.5.1918 lähetti Hyvinkään Valkokaartin päällikkö H. A. Wilen kirjeen valkokaartin komppanianpäällikölle: ”Koska kansliaan on ilmoitettu, että viimeksi teloitetut ovat niin huonosti haudattu, että kädet näkyvät maanpinnalla, jätän Teidän huoleksenne ryhtyä sellaisiin toimenpiteisiin, että tämä epäkohta heti korjataan. Toimenpiteistänne on Teidän minulle raportoitava.”
Kolmen vuorokauden tauon jälkeen teloituksia jatkettiin hyvinkääläisin voimin Lippaalla. Todennäköisesti teloituspaikan liiallisesta näkyvyydestä johtuen sitä siirrettiin Sahanmäkeen päin.
Teloituspaikalle matkattaessa onnettomia työläisiä myös rääkättiin valkoisten toimesta, ja heidän valitushuutonsa kuuluivat aamurauhan keskeltä lähiseudulle. Nälästä uupuneita tuettiin, jotta he olisivat jaksaneet matkata elämänsä viimeisen raskaimman taipaleen loppuun saakka. Teloitusryhmä talutti teloitettavaksi jopa rintamalla sokeaksi haavoittuneen Vihtori Heinosen, joka ei olisi omin avuin teloituspaikalle löytänytkään.
Suhtautuminen vuoden 1918 tapahtumiin ei enää jaa kansalaisia, mutta kansakunta ei saa unohtaa traagistakaan historiaansa. Tapahtumista meitä hyvinkääläisiä muistuttaa Sahanmäessä sijaitseva Oiva Hurmeen vuonna 1967 tekemä Surujen puiston muistomerkki. Muistomerkin sileästä pinnasta kohoaa käsi esille ihan samoin, kuin teloitettujen työläisten haudoista Sahanmäen nummessa toukokuussa 1918.
Koskettavan julkaisun ”Muistitietoja vuosien 1917 – 1918 tapahtumista Hyvinkäällä” kokosi vuonna 1971 keräystoimikunta, johon kuuluivat Vilho Alho, Paavo Haapanen, Vilho Halme, Viljo Syrman ja Valfrid Valtanen. Kaikki nämä henkilöt olivat omakohtaisesti eläneet tapahtumien historialliset vaiheet.
Vapunpäivänä 1.5.1918 keskellä aurinkoista päivää saksalaiset teloittivat Lippaan santaluiskassa radalla 11 hyvinkääläistä selkään ampuen. Vainajat siirrettiin rautatien sivuun ja haudattiin yöllä. Seuraavana päivänä teloitukset toistuivat. Paikkakuntalaisiakin miehiä osallistui teloituksiin. Saksalaisten kahdessa erässä teloittamat työläiset haudattiin niin matalalle, että eräiden vainajien kädet jäivät näkyviin, joten koirat pääsivät niitä kaluamaan.
4.5.1918 lähetti Hyvinkään Valkokaartin päällikkö H. A. Wilen kirjeen valkokaartin komppanianpäällikölle: ”Koska kansliaan on ilmoitettu, että viimeksi teloitetut ovat niin huonosti haudattu, että kädet näkyvät maanpinnalla, jätän Teidän huoleksenne ryhtyä sellaisiin toimenpiteisiin, että tämä epäkohta heti korjataan. Toimenpiteistänne on Teidän minulle raportoitava.”
Kolmen vuorokauden tauon jälkeen teloituksia jatkettiin hyvinkääläisin voimin Lippaalla. Todennäköisesti teloituspaikan liiallisesta näkyvyydestä johtuen sitä siirrettiin Sahanmäkeen päin.
Teloituspaikalle matkattaessa onnettomia työläisiä myös rääkättiin valkoisten toimesta, ja heidän valitushuutonsa kuuluivat aamurauhan keskeltä lähiseudulle. Nälästä uupuneita tuettiin, jotta he olisivat jaksaneet matkata elämänsä viimeisen raskaimman taipaleen loppuun saakka. Teloitusryhmä talutti teloitettavaksi jopa rintamalla sokeaksi haavoittuneen Vihtori Heinosen, joka ei olisi omin avuin teloituspaikalle löytänytkään.
Suhtautuminen vuoden 1918 tapahtumiin ei enää jaa kansalaisia, mutta kansakunta ei saa unohtaa traagistakaan historiaansa. Tapahtumista meitä hyvinkääläisiä muistuttaa Sahanmäessä sijaitseva Oiva Hurmeen vuonna 1967 tekemä Surujen puiston muistomerkki. Muistomerkin sileästä pinnasta kohoaa käsi esille ihan samoin, kuin teloitettujen työläisten haudoista Sahanmäen nummessa toukokuussa 1918.
Koskettavan julkaisun ”Muistitietoja vuosien 1917 – 1918 tapahtumista Hyvinkäällä” kokosi vuonna 1971 keräystoimikunta, johon kuuluivat Vilho Alho, Paavo Haapanen, Vilho Halme, Viljo Syrman ja Valfrid Valtanen. Kaikki nämä henkilöt olivat omakohtaisesti eläneet tapahtumien historialliset vaiheet.
Minä päivänä tapahtui Jokelassa lampien välisellä sillalla 56 ihmisen teloitus? Jokela kuului tuohon aikaan Hyvinkääseen. Nyt se kuuluu Tuusulan kuntaan. Olisiko 7.toukokuuta 1918 jotain sinnepäin ?
VastaaPoistaNyt kaikki salaavat tarkan päivän. Tapetut olivat tiilitehtaiden vierastyöläisi muista kunnista. Nuorin tapetuista oli 14 vuotias tyttö.
Tuota sairasta lahtaamista tehtiin puolin ja toisin. Suosittelen että käännyt Hyvinkään kirjaston puoleen - siellä on hyvät tiedot paikkakunnan historiasta.
VastaaPoista