perjantai 24. toukokuuta 2013

Yö Ikuinen

Guillermo del Toron ja Chuck Hoganin yhteisprojekti vampirismin parissa on tullut päätökseensä. Suomennetun Vitsaus-trilogia (The Strain trilogy) on ollut kokonaisuudessaan henkilökohtaisesti piristävä kirjakokemus kun on nähnyt viime vuosina toisaalla vampyyreiden muuttuneen ihkuiksi teineiksi siirappimaisineen ihmissuhdeongelmineen. Kirjailijakaksikon Strigoit ovat tunteettomia, sukupuolettomia pelottavia hirviöitä joille ihmislapset ovat vain ja ainoastaan ruokaa.

Trilogian viimeisessä osassa ravintoketjun huipulla on tapahtunut vallan vaihto. Ihminen on sysätty yhdellä isolla heilautuksella ruokalähteen rooliin ja huipulla on nyt muinainen Mestari ja alati kasvava ja totteleva vampyyriarmeija. Lankeemus-kirjan (arvostelu) lopussa toteutui "nollayö", jolloin ihmiskunnasta tuhottiin kolmasosa matemaattisen tarkassa puhdistuksessa. Planeettamme pinnalla tapahtui sarja ydiniskuja ja katastrofeja, ja jäljelle jäänyt ihmissuku kerättiin tuotteliaaksi, lypsettäväksi karjaksi uuden herrarodun tarpeisiin. Samalla Mestari onnistui tuhoamaan ryhmän vampyyrien "kantaisiä" jotka olivat pitäneet ihmiskunnan ja vampyyrien keskinäisen elämän tasapainossa.

Yö Ikuinen alkaa siis lohduttomista maisemista. Taivasta peittää ydintuhon poistumaton synkkä pilvikansi kaksi vuotta sitten tapahtuneiden valtavien muutosten jälkeen, ja ihmiskunnan rippeiden viimeistä toivoa kannattelee kirjan edellisistä osista tutut päähenkilöt epidemiologit Eph Goodweather ja Nora Martinez jotka jatkavat jo epätoivoista vastarintaansa. Mukana on myös edellisistä osista tutut tuholaistorjuja Vasily Fet ja rikosjengiläinen Augustin Elizalde.

Ryhmän yhteisen vastarintaistelun rinnalla Eph käy omaa ristiretkeään pelastaakseen Zack-poikaansa Mestarin helmoista. Ephin vaimo Kelly muutettiin jo edellisessä osassa vampyyriksi joka nyt jahtaa epätoivoista Ephiä. Toisella puolella muinaisen vanha Mestari valmistelee nuorta Zackia tulevaan rooliinsa uutena isäntäkehona, tavoitellen samalla käsiinsä vampyyrirodun syntyvaiheista kertovaa, täynnä arvoituksia olevaa muinaista kirjaa, joka on myös suurin uhka Mestarin hyvää vauhtia edistyvän globaalin valtakunnan tulevaisuudelle.

Kuin taistelun vaakakuppien tasaamiseksi, Ephin ja ystävien seuraan liittyy Quinlan-vampyyri jonka taustana on vuosituhansia jatkunut elämä ihmiskunnan parissa ja henkilökohtainen kostoretki Mestaria vastaan. Kirjan tapahtumien myötä selviää että Quinlan onkin Mestarin poika.

Kirjailijakaksikko on onnistunut trilogian osalta nostamaan painetta ja jännitystä osa osalta, ja tämä viimeinen grande finale ei myöskään jätä lukijaa kylmäksi. Vaikka kirjailijat pistivät sarjan toisen osan lopussa maailman aikalailla huonoon jamaan, kolmas osa saa tarinaan ison vaihteen päälle. Lukijalle avautuu Mestarin tarina aina ammoisista ajoista lähtien, ja vaikka taustalla on suht yllätyksetön viittaus Mestarin olleen yksi herran arkkienkeleistä, se kuitenkin sopii hyvin tarinaan. Quinlanin Rooman Valtakunnan ajoista alkanut henkilökohtainen kostoretki on myös onnistunut historiankuvaus. Teoria ihmiskunnan taustalla roikkuneesta vampyyrivaltakunnan kudelmasta taasen on kuitenkin vedetty suoraan kuin jostain huonosta Ancient Astronauts -dokumentista. Vampyyrit ovat siis kirjan mukaan olleet vuosituhansia hämärässä ja piilossa ihmiskunnan taustalla, ohjailemassa ihmislapsen tapahtumia kuin suurta tieteiskoetta tehden. *haukotus*. Kirjan loppupainit on sitten odotettavan raamatullinen konflikti joka mahtavine ilmestyksinen kuitenkin lässähtää pahasti kalkkiviivoilla kun muuten onnistuneelta korkeakierroksiselta tarinalta loppuu puhti. Vai loppuiko se kirjailijoilta.

Ei tule varmaan kenellekään yllätyksenä että trilogiasta on nyt tulossa TV-sarja. FX on tilannut pilotin ja tuotanto käynnistyy tulevana syksynä. Internetin tietojen mukaan ensimmäisen osan ohjaa itse Guillermo del Toro ja tarinaa muovailee töllötintä varten Lostista tuttu kirjoittaja Carlton Cuse. Itse pidän hyvänä merkkinä sitä että Carlton Cuse on jo ilmoittanut että katsojat voivat unohtaa The Strain-sarjan osalta True Bloodin ja muiden samankaltaisten tuotosten vampyyrisöpöilyn . Eli trilogian hengessä mennään!

Tässä on vielä linkit trilogian kahteen ensimmäiseen osaan:

Vitsaus

Lankeemus

Yöpöydällä odottaakin seuraavana täysin toista kirjallisuutta kun vuorossa on Kariston toimittama Kolme Amerikkalaista Klassikkoa. Ei sittenkään, vaan kuin kesän myötä alenevan lukutahdin korjaamiseksi, KK-osaston hyllyltä tarttui k-a-u-a-n odottanut ed. mainitun kirjan tapaan amerikkalainen klassikko eli William Faulknerin Snopes-trilogian alkutahdit Kylä.


perjantai 17. toukokuuta 2013

Power Of The Dog

Don Winslow on itselleni uusi tuttavuus. Kirjailijan nimi tarttui matkaan kun eräänä viikonloppuna tuli Soneran videovuokraamosta lainattua Oliver Stonen Savages. Vaikka Oliver Stone on yksi lempiohjaajistani, elokuva ylsi parhaimmillaan keskikaartiin. Muistin kuitenkin elokuvan jälkeen että elokuvan pohjana on kirja, ja sieltä nousi esille yhdysvaltalainen kirjailija Don Winslow. Kirjailijan tuotanto sisältää liudan kehuttuja rikosromaaneja joten näin James Ellroyn tuotannon fanittajana Don Winslow sopii kuin nyrkki silmään.

Kirja mustassa ytimessä sykkii Yhdysvaltojen johtama aina 1970-luvulta alkanut loputon huumesota.  Meksiko on 1970-1990 vuosikymmenten aikana suuri huumeiden läpikulkumaa (Mexican Trampoline) jonka asioita ohjaa ja säätelee rahalla korkeimmalle viranhaltijatasolle asti paikalliset Narcotraficantet. Korruption leikkaa tehokkaasti läpi koko yhteiskunnan - kaikki on kaupan ja ihmishenki on halpa. Huumekartellit ovat rakentaneet logistiset läpikulkumahdollisuudet kolumbialaisten Pablo Escobarin kaltaisille huumekuninkaiden huumetonneille kun suuressa pohjoisessa odottaa valtavat nautintoainemarkkinat.

Tämän helvetillisen ja brutaalin villin lännen keskelle saapuu nuori Art Keller joka on kokenut CIA:n asiamies joka Vietnamin sodan jälkeen päättää kokeilla uraa vasta perustetun Drug Enforcement Administration eli DEA-viraston asiamiehenä, ja asemapaikkana on Meksiko. Meksikon hurmeisten tapahtumien vyörytys alkaa palavien oopiumpeltojen katveessa  vuonna 1975.

Kirjan tapahtumissa on mukana myös liuta mielenkiintoisia hahmoja. Nora Hayden, kalliin luokan prostituoitu joutuu mukaan tapahtumiin kuin sattumalta, ja hänen kohtalonsa kietoituu monen kirjan henkilön tapaan huumeliiketoimintaan. Isä Parada on piispa joka näkee tapahtumat yhteiskunnallisista lähtökohdista, ja yrittää omalta osaltaan kampittaa maansa valtavaa laitonta liiketoimintaa. Mukaan sekaantuu myös liuta perinteisiä italialaisen mafian aineksia kun New Yorkin katujen kasvatti Sean Callan heittää oman arpansa mukaan ja ajautuu painajaismaiselle uralle kylmäksi salamurhaajaksi Brooklynin tutuilta kaduilta, näkien ja vaikuttaen Meksikon ja Väli-Amerikan 1980- ja 1990-lukujen poliittisessa ilmapiirissä.

Ja tietysti ei pidä unohtaa vastapuolta, eli Barreran perhettä, jonka huumetoiminta nousee korporaatiotason liiketoiminnaksi vuosikymmenten aikana. Perheen pää Miguel ja veljekset Raul ja Adán perheineen kokevat valtavia muutoksia niin hyvässä kuin pahassa. Kaikella on kuitenkin hintansa ja sen perhe saa kokea raskaalla hinnalla.

Kirjan alkupuolella seurataan Art Kellerin ja kolleegoiden loputonta ja tuloksetonta taistelua huumekauppaa vastaan. Kuin sattumalta, Art tutustuu Barreran perheeseen ja käyttää suhdettaan kylmästi vipuvartena perhettä vastaan. Tästä alkaa 29 vuotta kestävä amok-juoksua muistuttava painajainen missä kukaan ei anna periksi ja asiat ratkotaan lopuksi aseilla.

Ensimmäisen sadan sivun jälkeen lukija jo haukkoo henkeään kirjailijan heittäessä silmille toinen toistaan brutaalimpaa kidutustapahtumaa ja murhaa kun huumekartellien ja suorastaan epätoivoisten viranomaisten välinen taistelu tuntuu vain yltyvän. Vuosien saatossa kartellien voima kasvaa, huumekilot muuttuvat tonneiksi ja voimatasapaino siirtyy rajan eteläpuolelle.

Kirjailija ei kuitenkaan tyydy pelkästään kuvaamaan Meksikoa vaan mukaan tulee Väli-Amerikan 1980-luvun tapahtumat. Nicaragua, Panama ja varsinkin Operaatio Condor. Jonka myötä Art Kellerin taistelu onkin saanut mannerlaajuisen vaikutuksen ja kaikki ei menekään kuin olisi kuviteltu. Condor-operaation myötä italialalaismafian Sean Callerin rooli kirjassa vahvistuu ja hänen aloittaessa operaatiotehtävissä,  myös sukellus omaan henkilökohtaiseen helvettiin käynnistyy operaation raadollisten tapahtumien myötä.

Vaikka kirja on välillä infernaalisen synkkä ja täynnä aika riipiviäkin kohtauksia, niin pidin kirjasta paljon. Don Winslow:lla on James Ellroyn tapainen ote hallita isoja tapahtumia ja niputtaa lopulta koko helvetillinen nivaska asioita ja henkilöitä onnistuneesti yhteen. Kirjan vahvimpia osia ovat kirjava seurakunta hahmoja yhteiskunnan eri osista, joiden kautta näitä välillä valtaviakin tapahtumia pääsee seuraamaan eri näkökulmista. Kirjailija osaa myös muuttaa kirjoitustyyliä hahmojen välillä, esimerkkinä italialaismafian kuvaukset ja hahmojen dialogi on lyhyttä, yksinkertaista joka tietysti on tuttua vähääkään mafiaelokuvia katsoneelle.

Power Of The Dog oli myös ensimmäinen eekirjani ja kokemukseni lukulaitteesta (Amazon Kindle Paperwhite) ovat pelkästään positiiviset. Suosittelen laitetta lämpimästi.

Seuraava lukuaskel onkin otettu jo kohti Guillermo Del Toron & Co. The Strain-trilogian päätösosaa josta on muuten tulossa TV-sarja. Yöpöydällä keikkuu siis Yö Ikuinen, joka jatkaa vähintään yhtä synkissä tunnelmissa. Tämä fyysisiltä on ominaisuuksiltaan tuttu ja turvallinen pokkari.


Katkelma sieltä jostain:


Pop pop.

Always two shots, right together, because the second shot automatically corrects the first. Not that it needs to in this instance; both shots go dead center.


The two .22 rounds are zipping around in the guy's brain like balls in a pinball machine. That's why the .22 is Callan's weapon of choice. It's not powerful enough to blast a round through a skull. Instead, it sends the bullet bouncing around inside the brainpan, frantically looking for an exit, lighting all the lights and then putting them out.

EDIT: Like on julkaisemassa tästä suomennosta joka näyttää tulevan ulos elokuussa.

torstai 9. toukokuuta 2013

Liebster Award

Näitä tunnustuksia tulee blogini suuntaan harvakseltaan joten kiitos tästä Liebster Awardista Raijalle Taikakirjaimiin. Nämä ovat mukavia täytejutuja kirjojen välissä, varsinkin kun nyt on loppusuoralla Dan Wilsonin vajaa 600-sivuinen hurmeinen kirjajättiläinen.





Liebster Award-tunnustuksen säännöt:
1. Kiitä ihmistä, jolta sait tunnustuksen.
2. Vastaa sinulle esitettyihin 11 kysymykseen.
3. Keksi 11 kysymystä.
4. Jaa tunnustus 11 blogille, joilla on alle 200 lukijaa.

Raija pisti liudan tiukkoja kysymyksiä. Kahtotaan miten Artsin käy..

1. Vaikuttaako kirjailijan julkinen kuva ja/tai mielipiteet siihen luetko hänen kirjojaan vai et?
Ehkä jonkin verran. Pyrin kyllä kaivamaan verkon syövereistä tietoa kirjailijasta ja myös haastatteluita. En kuitenkaan yritä paneutua sen syvemmälle kirjailijan sielunelämään tai mielipiteisiin.



2. Mietitkö erikseen kirjan aloitus- tai lopetuslausetta?
Nope. 

3. Oletko käyttänyt kirjoja muuhun tarkoitukseen kuin lukemiseen? Mihin?
Jokunen kirja on mennyt raa'asti takkaan. :)

4. Onko jokin kirja herättänyt sinussa hyvin epämiellyttäviä, lähes sietämättömiä tuntemuksia ja jatkoitko silti lukemista?
Useampi. Viimeisin on työn alla oleva Power Of The Dog, missä meksikolaiset huumekartellien keskinäisessä sodassa uhreiksi joutuu brutaalilla tavalla pieniä lapsia. Historiakirjoissa vastaavia tilanteita on välillä liikaakin.



5. Tunnetko lukutaitoisia ihmisiä, jotka eivät lue kirjoja?
Kyllä. Heitä on valitettavasti liikaakin ja se on sääli.

6. Minkä kirjan jätit ostamatta viimeksi?
Niitä oli itse asiassa kaksi; tuore Keltaisen Kirjaston E.L. Doctorow suomennos Homer ja Langley joka oli aivan naurettavasti hinnoiteltu Suomalaisessa kirjakaupassa. Päälle 220 sivuisesta kirjasta olisi joutunut pulittamaan yli 40 euroa! Ja toisena oli Haruki Murakamin tiiliskivi 1Q84. Molemmat tulevat kuitenkin jossain vaiheessa kirjahyllyyn.


7. Jos pitäisi valita lukisitko mielummin militaristista science fictionia vai strategisia taistelukuvauksia sisältävää eeppistä fantasiaa?.

Aika vaikea. Eeppinen fantasia rajoittuu minun kohdallani tällä hetkellä George R.R. Martinin tuotantoon joten valitaan fantasia.

8. Onko sinulla kirjailijoiden nimikirjoituksia kirjoissasi?
Taitaa olla yhdessä ja sekin on sarjakuva. Risto Jaarla kävi paikallisessa kauppakeskuksessa promoamassa kirjojaan ja piirsi ostamaani Fingerporin albumiin tyttärestäni kuvan (jota ei voinut vähempää kiinnostaa koko tilanne..).

9. Haluatko, että kirjassa kuvataan hahmojen ulkonäköä?
Tottakai.

10. Yliluonnollinen kauhu vai realistinen murhatarina?
Yliluonnollinen kauhu on läpikoluttu joten realistinen murhatarina piristää aina.

11. Oletko lukenut viimeisen vuoden aikana yli tuhatsivuista kirjaa?
Nope. Tarkoitus olisi kuitenkin tänä vuonna aloitella jokin Stephen Kingin tuore teos jotka ovat oletuksena 1000+ sivuisia. Kindle-versiona ne eivät kuitenkaan pahemmin hirvitä koollaan.

Jätän osaltani kysymysten keksimisen väliin ja samoin tunnustuksen jaon yhdelletoista blogille.