tiistai 28. heinäkuuta 2009

Saduissa on voimaa

Ei ole varmaan mikään uutinen jos väitän että nykyinen Hollywoodin elokuvakoneisto suoltaa ulos elokuvia joista noin 90 % on puhdasta jätettä.

Hollywood kannabalisoi itsensä buuttaamalla käyntiin vanhoja elokuvasarjoja kuten mm. Nightmare on Elm Street, Aliens/Predators, Terminator (jonka uusin Salvaatio oli suuri pettymys) yms. Homma vaikuttaa perinteiseltä kuolleen hevosen piiskaukselta, ja joiden uusi lopputulos on sitten kaikkea muuta kuin imarteleva. On arvioitu että Hollywood tulee kokemaan (tai on jo kokemassa) samanlaisen taiteellisen romahduksen joka nähtiin 1970-luvun alkupuolella.

Onneksi Hollywoodista löytyy kuitenkin vielä esimerkiksi Terry Gilliamin, Spike Jonze ja Tim Burtonin kaltaisia ohjaajia. Guillermo Del Toroa unohtamatta. Ohjaajat joiden taiteellinen silmä ja ennen kaikkea mielikuvitus on omaa luokkaansa.

Spike Jonze, entiseltä nimeltään Adam Spiegel. Jonzella on pitkä historia musiikkivideoiden ohjaajana aina 1990-luvun alusta saakka. Erityisesti Jonze kunnostautui Beastie Boys-yhtyeen klassikkovideoiden kuten Sabotagen ohjaajana. Vuonna 1999 Being John Malkovich avasi Jonzelle kunnolla ovet Hollywoodin tuotantokoneistoon. Toinen isompi työvoitto oli vuonna 2002 julkaistu Adaption, joka poiki useita palkintoja tekijöilleen ja suurin niistä eli parhaan miessivuosan Oscarin Chris Cooperille. IMO Nicholas Cage teki elokuvassa piiiiiitkään aikaan parhaimman roolinsa. Nyt ohjaajalta on tulossa odotettu elokuva joka pohjautuu Maurice Senadakin lastenkirjaan Where the Wild Things Are.
Spike Jonze: Where the Wild Things Are (2009)

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=2NOkQ4dYVaM[/youtube]

Where the Wild Things Are (Featurette)

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=aG16ceUP3v4[/youtube]

Alla on trailereita muista elokuvista joita ainakin allekirjoittanut odottaa.

Tim Burton: Alice in Wonderland (2010)

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=I_bJF_teaS4[/youtube]

Neil Blomkampp: District 9 (2009)

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=VjihaK7HfGs[/youtube]

Terry Gilliam: The Imaginarium of Dr. Parnassus (2009)

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=a7dt1RUs1fo[/youtube]



sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Roland Emmerich ja Isaac Asimov, WTF?!

Maailmassa ei näytä olevan mikään pyhää. Meikäläisellä meni näin sunnuntaiaamuna paahtoleipä väärään kurkkuun kun luin seuraavan uutisen. Cominsoon.net on haastatellut Roland Emmmerichiä käynnissä olevilla Comic-Con-messuilla, ja haastattelun mukaan Emmerich on saanut nyt oikeudet koko Asimovin Säätiö-sarjaan (Foundation) ja suunnittelee sarjan filmatisointia. Käsittelyyn joutuu ainakin kirjat "Foundation", "Foundation and Empire" ja "Second Foundation". Odotettavissa on siis vähintääkin samanlainen käsittely kuin mitä Alex Proyas ja Will Smith antoi edelliselle Isaac Asimovin klassikolle "I Robot".
"'Foundation' is my first attempt to do a series of movies, because we're developing three movies: 'Foundation,' 'Foundation and Empire' and 'Second Foundation,'" he told us. "It took me a long time to actually wait for the moment where the rights were totally free and we got them all, it's like 11 books, and we own the title 'Foundation' and also some of the robot novels and now we can really do these. I just hired a very good writer, the writer of 'Saving Private Ryan' who wrote 'The Patriot' for me and he's incredible. He is the most knowledgeable person I ever met about the 'Foundation' novels. It's great to write with somebody like that because there's no, 'I'll just look in the book and see what's there'... he knows it. I had a certain idea and he had a certain idea and that together I think will make this a movie."

Roland Emmerichin uusinta katastrofihelvettiä "2012" voi kauhistella Suomen kankailla 20.11.2009 alkaen.

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=ZW2qxFkcLM0[/youtube]

lauantai 25. heinäkuuta 2009

Kirotut venäläisklassikot!

Ajatus sukeltamisesta venäläisklassikoiden pariin on kummitellut mielessäni jo muutaman vuoden. Kirjahyllyssänikin on muutama venäläislegendojen teos suorastaan huutanut lukemista mutta aina on hyllystä löytynyt "mielenkiintoisempaa" luettavaa tilalle. Tuntuu vain että näitä eri mestareita on n. 3000 eli tässä on suorastaan valinnan vaikeutta. Nyt pitäisi siis löytää kultainen keskitie; ei liian raskasta eikä liian kevyttä.

Onneksi männä viikolla käteen tartui Kirjapörssistä Kariston julkaisema edullinen "Kolme Venäläistä Klassikkoa". Ei onneksi mikään järkäle kirjaksi, vaan mukava n. 300 sivuinen yhteisnide johon on laitettu kolme teosta  Fedor Dostojevski "Kellariloukko", Nikolai Gogol "Muotokuva" ja Ivan Turgenevin "Tarpeettoman ihmisen päiväkirja". Takakansi lupaa Venäläisten mestareiden kolme unohtumatonta teosta, olen siis optimistinen tämän hankinnan suhteen. Tämä ainakin antaa vähän osviittaa näiden kolmen kirjailijan suhteen.

Venäläisten klassikoiden/mestarien suhteen täytyy sanoa että huonosti löytyy mitään suomenkielistä yhteenvetoa interneetin verkoista, harmi juttu.. Onneksi lontoon Wikipedia jälleen pelastaa ja tarjoaa suurehkon artikkelin Venäläisestä kirjallisuudesta lukuisine linkkeineen. Tämä auttanee paljon ensikertalaista.

Aikaisemmin haravoidessani Googlen suomenkielisiä hakutuloksia, eteen sattui muutama mielenkiintoinen linkki: Sata Kirjaa, vuonna 1999 ryhmä valveutuneita organisaatiota ja kansalaisia, päättivät lyödä viisaat päänsä yhteen ja tulevan uuden milleniumin huumassa rakentaa "Sata suomalaisille tärkeää kirjaa"-listan. Lukijoiden palautteen perusteella sama kollektiivi päätti tehdä myös varjolistan. Kummatkin listat ovat täynnä hienoja teoksia laidasta laitaan.

Toinen linkki syöksyy kohti Hesarin hauskaa Klassikkoautomaattia. Mieleen tulee ensin joku vanha vaalikone mutta tämä on nerokkaasti rakennettu apuväline niille joilla on pahoja vaikeuksia löytää luettavaa.

Kultaisen Kirjaston kadonneet kirjat

Tilailen välillä kirjahyllyyni mm. Tammen Keltaisen Kirjaston kirjoja ja ongelmaksi vanhojen KK:n kirjojen kohdalle on muodostunut kirjoista kertovan tiedon puute. Tammi on ystävällisesti koonnut koko sarjan omille sivuilleen, mutta vain pienestä osasta löytyy kunnolla mitään informaatiota. Tämä luonnollisesti vaikuttaa kirjojen hankkimisessa.
Googlen haullakaan ei aina löydä kirjailijoista tahi kirjoista mitään järkevää tietoa, joten päätin aloittaa oman listan kaasamisen johon olen kopioinut ns. kirjan takakannen (KK-kirjojen kohdalla se tarkoittaa yleensä kirjan etu- ja takataitetta).
Bruce Chatwin: Erottomattomat (nro 182, 1983)

"Vietin äskettäin pitkän aikaa Englannin ja Walesin rajamailla kirjoittamassa teosta jota voi nimittää romaaniksi, mutta myös muistelmaksi kahdesta ihmisestä jotka opin tuntemaan hyvin. Walesin rajaseutu on niin kaukana Patagoniasta ja Dahomeyn kuningaskunnasta kuin olla voi, mutta tavallaan se on yhtä etäinen kuin ne. Radnor - kyseinen kreivikunta - on Englannnin harvaanasutuimpia seutuja...Sikäläisillä ihmisille ulkomaailma on yhtä kuin Sodoa ja Gomorra. Tie Herefordiin on tie helvettiin, he sanovat. Lukiessani paikallislehteä arkistossa näin, että ensimmäinen maailmansodan päättyminen oli sijoitettu etusivun viidennelle palstalle. Ensimmäiselle palastalla komeili otsikko 53 naulaa painava lohi ajautui paikallisen kartanon rantaa".

Näin kertoi haastattelijalle Bruce Chatwin, joka kahden eksoottisista kulttuureista kertovan dokumenttiteoksen jälkeen yllätti Englannin kirjallisen yleisön ankkuroimalla romaaninsa Erottomattomat walesilaiseen maalaiskylään, elämänpiiriin, jonka säde on muutama kilometri.
Erottomattomat kertoo kahden yksinkertaisen mutta omalla tavallaan merkillisen ihmisen elämäntarinan kehdosta hautaan. Lewis ja Benjamn Jones ovat identtiset kaksoset, joiden välillä vallitsee lähes symbioottinen yhteys. Kun ampiainen pistää toista, myös toiseen koskee. Lapsena heillä on oma kieli, vanhana he eivät tarvitse enää sanoja. Toistensa lisäksi heillä on äitinsä, epäsäätyisen avioliiton solminut kaunis lähetyssaarnaajan tytär. Pahasisuinen isä on sotajalalla naapurien kanssa ja karsastaa vaimonsa vieraita tapoja.
Veljesten varttuessa ulkomaailma uhkaa erottaa heidät. Lewisin joutuessa töihin naapurikylään Benjamin hautoo itsemurhaa. Pahin kriisi on Benjaminin joutuminen asepalvelukseen ensimmäisen maailmansodan syttyessä; hän ei kestä eroa vaan joutuu häpeällisesti palautetuksi. Jonkin aikaa Benjamin haaveilee naisista, mutta ne ajatukset jäävät pian.
Vanhempien kuoltua aika pysähtyy maatilalla. Neljäkymmentäkaksi vuotta veljekset työskentelevät rinta rinnan, nukkuvat viattomasti vieritysten vanhempien aviovuoteessa ja vaalivat äitinsä muistoa.
Erottomattomat huokuu menneen ajan lumoa. Veljesten rajoittunut, lapsenomainen elämä näyttäytyy miltein raamatullisessa valossa. Vähässä piilee paljon, kirjailija tuntuu haluavan sanoa.

tiistai 21. heinäkuuta 2009

For All Mankind

40 vuotta, neljäkymmentä pitkää vuotta sitten tehtiin kuuluisa kuulento jolloin ihminen astui ensimmäistä kertaa kuun pinnalle.

Tämän kuuluisan kuulennon myötä, Yhdysvallat voitti ns. avaruuskilvan Neuvostoliittoa vastaan. Kilpa joka oli riivannut Yhdysvaltalaisia päättäjiä jo vuodesta 1957. Kuuhun oli päästävä hinnalla millä hyvällä.

Kaikki alkoi heinäkuun 29.päivä 1957, kun Valkoinen Talo ilmoitti Yhdysvaltojen suunnitelmasta laukaista satelliitti avaruuteen jo keväällä 1958. Kunnianhimoista suunnitelmaa kutsuttiin nimellä Project Vanguard.  Heinäkuun 31.päivä, Neuvostoliitto vastasi Yhdysvaltojen haasteeseen ja ilmoitti laukaisevan oman satellittinsa vuoden 1957 syksyyn mennessä.

4.päivä lokakuuta 1957, Yhdysvalloissa monen aamukahvi meni väärään kurkkuun kun maailmalta kantautui tieto Neuvostoliiton laukaisseen onnistuneesti satelliitin Sputnik-1 avaruuteen. Tästä käynnistyi suurvaltojen kilpa kohti avaruuden herruutta.

Seuraavan suuren merkkipaalun avaruuden kilpajuoksussa sai jälleen Neuvostoliitto, laukaisemalla 12.päivä toukokuuta 1961 Vostok-aluksen kiertoradalle, mukanaan kosmonautti Yuri Gagarin. Yhdysvallat tuli jälleen perässä ja vastasi onnistuneesti 20.päivä helmikuuta 1962, Friendship 7-aluksella mukanaan ensimmäinen Yhdysvaltalainen astronautti John Glenn.

Vuosi 1961 oli Yhdysvalloille tärkeä vuosi. Vasta valittu Presidentti Kennedy aktivoi kunnianhimoisen päämäärän avaruuskisassa: Yhdysvaltojen oli saatava mies kuuhun ja sieltä turvallisesti takaisin. Jälleen hinnalla millä hyvänsä. Juuri julkistettu Apollo-ohjelmalla oli massiivinen rahoitus joka lohkaisi NASA:n kokonaisbudjetista jopa 34%. Yhdysvalloissa jopa pelättiin Neuvostoliiton avaruuskisan voittoa, jolloin arkkivihollinen saisi miehensä ensimmäisen kuun pinnalle. Tästä kauhukuvasta saatiin vielä kierompia kuvia missä Neuvostoliitto rakentaisi kuuhun ydinasetukikohtia ja olisi vielä suurempi uhka koko maailmalle. Kiire oli siis todellinen ja vuonna 1962 kisa siis ratkesi.

Mutta mitä jos lopputulos ei ollutkaan sitä mitä historia kertoo. Entä jos Neil Armstrong ei astunutkaan kuun pinnalle?

Nyt voi pelotta pistää päähän ne foliohatut kun kurkistetaan sinne kuun pimeällä puolelle, eli Apollo 11-lentoon liittyviin salaliittoteorioihin.

Salaliittoteoriat koskien Apollo 11:sta lentoa pääsääntöisesti väittävät että Yhdysvaltain viranomaiset lavastivat osan tai kokonaan kuuluisan kuulennon. On väitetty että NASA on väärentänyt, muokannut ja jopa hävittänyt ensimmäiseen kuulentoon liittyviä todisteita. Itse asiassa NASA on ilmoittanut kadottaneensa kuulennon telemetrianauhat. Virallinen arvio on että nauhat on tyhjennettu ja käytetty uudestaan.
Vuonna 1999 tehtiin jopa iso gallup, missä kysyttiin Yhdysvaltalaisten mielipidettä oliko vuoden 1969 kuulento todellinen vaiko väärennetty. 89% vastanneista uskoi kuulennon tapahtuneen, 5% ei taas osannut päättää ja jopa 6% uskoi kuulennon olleen lavastettu.

Miksi sitten Yhdysvallat olisi lavastanut kuulennon? Väitettyjä syitä on monia joista tässä osa:

1. Kylmä sota. Yhdysvalloille oli elintärkeää voittaa Neuvostoliitto avaruuskisassa. Kuuhun meno oli kuitenkin hyvin riskialtista ja hyvin kallista. Bill Kaysing, kuuluisimpia lennon kriitikoita on väittänyt että Yhdysvaltojen oli paljon helpompaa varmistaa voitto lavastamalla kuulento.

2. Raha. NASA keräsi arviolta 30 miljardia dollaria kuulentoa varten. Rahalla olisi saatu maksettua iso määrä ihmisiä hiljaiseksi.

3. Riski. Avaruusohjelmien alkumetrit olivat täynnä isoja riskejä. On väitetty että onnistuneen kuulaskeutumisen onnistumisprosentti oli mitätön 0,017% rahoituksesta ja aikansa teknologiasta huolimatta.

4. Hämäys. On väitetty että Yhdysvaltain hallitus hyötyi kansan huomion siirtämisestä Vietnamin sodasta kuulentoihin. Elättiinhän Richard Nixonin valtakautta. Kuulennot lopetettiin lopulta nopeasti, suunnitellut lennot peruutettiin, juuri samoihin aikoihin kun Yhdysvallat sai itsensä irroitettua Vietnamista.

5. Lupauksen pitäminen. Presidentti Kennedy piti vuonna 1961 kuuluisan puheensa, jossa hän ilmoitti Yhdysvaltain kunnianhimoisesta suunnitelmastaan lähettää mies kuuhun ennen vuosikymmenen päättymistä.

Kuten kaikki salaliittoteoriat, kuulennon lavastaminen ja aiheesta googlettaminen on kuin avaisi matopurkin. Itse yllätyin kuinka paljon aiheesta löytyy tietoa. Oliko sitten kuulento lavastettu? IMO Yhdysvalloissa voi tapahtua mitä vaan. Korkean profiilin synkkiä tapahtumia on Yhdysvaltain lähihistoriassa edelleen selvittämättä. Miksi ei sitten yhtä kuulentoa voisi lavastaa. Olihan jopa väitetty että koko laskeutumisen olisi ohjannut aikansa huippuohjaaja Stanley Kubrick ja Neil Armstrongin miehistöineen olleen bilettämässä samaan aikaan Las Vegasissa. Jos aihe kiinnostaa niin ei muuta kuin Google kauniiseen käteen ja kokeilemaan vaikka hakuja "Moon conspiracy" tai "Apollo 11 conspiracy", sateiset kesäpäivät menevät suorastaan lentämällä :).

Lähteet: Wikipedia

Alla vielä aiheeseen liittyvä mielikuvitusta kutkuttava dokumentti "Dark Side Of The Moon".

[googlevideo]http://video.google.com/videoplay?docid=2304895215368202642&hl=en[/googlevideo]

torstai 16. heinäkuuta 2009

Virtuaalimatkailua: Lake Peigneur (LA, USA)

Kohde: Lake Peigneur, Lousiana, USA

Koordinaatit: 29.9808°N 91.9833°W

Mökkijärven pitää olla iso ja syvä, jotta järvellä pääsee pöräyttelemään isommallakin veneellä eikä tarvitse siten pelätä että se kymmenmetrinen jahti karauttaa ensimmäisenä pohjakiviin.

Tätä mieltä oli varmaankin myös ryhmä Texaco Fuel Companyn työntekijöitä, pirteänä marraskuun aamuna 1980 kun he katsastivat paikallisten urheilukalastajien suosiossa olevaa 3-metriä syvää Peigneurin järveä. Ryhmä oli aloittamassa töitä porauskaluston kanssa järvellä ja tarkoituksena oli etsiä mitäs muuta kuin raakaöljyä.

Järven alla odotti kuitenkin ongelma. Suoraan porauslautan alapuolella oli Diamond Crystal Salt Companyn suolakaivos, joten tästä eteenpäin on helppo arvata mitä tapahtui.

Aamun sarastaessa klo 04.30, porausmiehistö huomasi porauksen jumiutuneen n. 374 metrin kohdalla. Kiihkeistä korjaustoimenpiteistä huolimatta, klo 06.30 miehistö huomasi porauslautan pahasti kallistuvan, joten esimiehet tekivät nopean johtopäätöksen; epäillen porauslautan olevan epästabiilin maakerroksen päällä, he päättivät evakuoida lautan.

Porausmiehistö oli ilmeisesti tehnyt virhearvionnin kaivoksen sijainnin suhteen, jonka johdosta miehistö oli puskenut poran läpi järven alla olevan kaivoksen kolmannelle tasolle asti. Kaivos itsessään koostui usemmasta tasosta, ja se ulottui aina 457 metrin syvyyteen saakka. Tunneleihin oli jätetty suolapilarit tukemaan kaivoksen rakennetta ja nyt kaivokseen jumiutunut pora ja poran tekemän aukon kautta valuva järvi, olivat kuin suoraan kuin jostain huonosta Hollywoodin katastrofielokuvasta.

Porausmiehistö ja paikalliset asukkaat katselivat rannalta epäuskoisina kun porauslautta lopulta kaatui ja hävisi järveen. Samalla järvivesi teki tehtävänsä suolakaivoksessa ja järvi konkreettisesti hävisi alla olevaan kaivokseen. Järven pohjan täysin petettyä pinnalle muodostui suuri vesipyörre joka imaisi mukaansa 11 (!) suurta proomua jotka olivat sillä hetkellä järvellä sekä toisen porauslautan kalustoineen. Tapahtuma kesti lopulta kaksi päivää jonka jälkeen järvi jälleen täyttyi ja sen pinta rauhoittui. Viranomaisten mukaan vesipyörre oli vienyt mukaansa 3,5 miljardia gallonaa merivettä maan sisuksiin, järven yhteydessä olevan kanaalin kautta joka oli yhteydessä Meksikonlahteen. Pyörre vei myös 260,000 neliömetriä järveä ympäröivää maa-ainesta. Järvellä pystyi kuitenkin nyt kalastamaan isommallakin veneellä, syvyyttä oli huimat 374 metriä.

Suoraa syyllistä ei voitu lopulta tapahtuneelle osoittaa, ja Texaco lopulta maksoi kipurahoja 45 miljoonan dollarin edestä mm. kaivosyhtiölle.

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=dHol4ICeDoo[/youtube]

Ennen kuin musiikki kuolee

Vuonna 2006 elokuvantekijät Andrew Shapter ja Joel Rasmussen tekivät mielenkiintoisen dokumentin musiikkibisneksen nykytilasta. Dokumentti antaa kylmän kuvan markkinavoimien jyräämästä musiikkiteollisuudesta, jossa raha (tietenkin) ajaa artistin ohi. Dokumentissa kriittistä ääntään käyttää mm. Erykah Badu, Eric Clapton, Dave Matthews, ja Branford Marsalis.

Dokumentin jälkeen ei tarvitse ihmetellä yhtään miksi esim. Suomen radiossa soi ne samat biisit aina vaan yhä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan...

Before Music Dies

Musiikki vapauttaa

Tällä hetkellä paras TV-kanava YLE Teema, näyttää uusintana 1 Giant Leap dokumenttisarjan jossa kaksi britti-muusikkoa päätti lähteä kiertämään maailmaa puoleksi vuodeksi nauhoittaakseen musiikkia, jota löytyi yllättävistäkin paikoista. Sarja on täynnä todella hyvää musiikkia ja hienoja ihmisiä.

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=gla2IgD52eU[/youtube]

Jos haluat fiilistellä itse levyä joka projektin aikana syntyi, käännä keula kohti Spotifyitä ja klikkaa tätä linkkiä.

keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Jack Black: Kulkurin tarina (You Can't Win)

Nyt siis ei ole kyseessä sen amerikkalaisen koomikon/näyttelijän Jack Blackin (King Kong jne.) elämänkerta, vaan aito on the road-eepos kaidalta podulta eksyneen miehen kolhiintuneesta elämänkaaresta.

Kirja tuli ostettua keväällä ale-laarista erään ABC-huoltamon yhteydessä olevasta Kirjapörssistä ja takakannen perusteella kirja oli must-have. Basam Books on kyllä tehnyt pienen kulttuuriteon kääntäessään tämän aikansa klassikon suomeksi. Kirja on alunperin julkaistu vuonna 1926 ja toimi mm. Beat-sukupolven kirjallisena innoittajana. Kirjan tarina on sykähdyttävä ja osin traaginen. Kirja on ennenkaikkea hieno kuvaus vuosisatojen vaihteen Yhdysvalloista.

Jack Black syntyi 1881 Vancouverissa, äidin kuoltua ja isän jäädessä elämässä taka-alalle, Black päätti 14-vuotiaana heittää repun olalle ja siirtyä maata kiertävien kulkurien matkaan. Hän sukelsi jo siis nuorena maankiertäjien, varkaiden, narkkarien ja ilotyttöjen värikkääseen ja vaaralliseen maailmaan. Mm. The Sanctimonius Kid, Salt Chunk Mary, Soldier Johnny, Swede Pete ja Foot-and-Half George olivat Blackin opettajina vaarallisella tiellä kohti täyspaatuneen rikollisen uraa. Neljäkymmenvuotiaana Blackin elämä oli jo täynnä ryöstöjä, murtoja, vankiloita, vankilapakoja, 15 kärsittyä vuotta eri kuritushuoneilla, kiinteä ja pitkä suhde oopiumiin ja rahat vievään Faro-peliin.

Black esittää tarinansa peloittavana esimerkkinä niille jotka haaveilevat rikollisen urasta. Ura joka oli lopulta puhdasta selviytymistaistelua. Jack Black pääsi lopulta irti päihdeongelmistaan ja sai jalkansa jälleen kaidalle polulle. Hän toimi loppuvaiheessa kirjastonhoitaja ja kirjailijana, ja hän toimi myös vankkumattomana vankien ja rikollisten inhimmillisen kohtelun puolestapuhujana. Tarinan mukaan hän lopetti maallisen matkansa oman käden kautta vuonna 1932.

Suosittelen.

Elämän pienet kysymykset

Tulipa jälleen selviteltyä tyttären (3,5 vuotta) kanssa elämän perusasioita, jotka selvästi askarruttivat pientä päätä. Tilanne meni suurinpiirtein näin.

Tytär istui pöntöllä kesämekko kainaloissa, ja nojailin ulkopuolella vessan oveen kysellen samalla miten oli päivä mennyt isovanhempien (anoppilassa) kanssa. Vaimo oli vienyt tyttären hoitoon ja mennyt itse sitten kaupungille tapaamaan ystäväänsä ja (tietenkin) shoppailemaan.

Tytär: Me oltiin ukin kanssa kävelyllä.. (muminaa josta en saanut selvää)..siellä oli isoo lohikäärme koulun katolla silleen *kädet heiluu kaaressa*.

Isä: Niin te kävitte siellä <poistettu> koulun luona ukin kanssa? Sehän on ihan leikkilohikäärme.

Tytär: Nii-..(ähinää)..

Isä: Lohikäärmeitä ei ole oikeasti olemassa. Lohikäärmeitä on vain saduissa.

Tytär: Lohikäärmeet ..(muminaa)..ne asuu siellä kaukaanaa taikametsässä.

Isä: Nii-in.

Tytär: PYYHKIMÄÄÄÄÄN!

Musiikkia (lähes) kaikille

Rakensin blogin sivupalkkiin Spotify-linkin johon ajattelin postaa kasaamiani soittolistoja. Jos haluat niitä kuunnella, niin käy hankkimassa Spotify-tunnukset (invite only, maksuttomia Spotify-tunnuksia tarjoavia saitteja löytyy kuitenkin myös googlettamalla) ja Spotifyn softan. Ja eikun kuuntelemaan.

Pahuuden kolmiakselin (Yö, Popeda ja Mamba) töitä on turha odottaa listoille, vaan pidättäydyn enemmänkin jazz-, jazz-funk-, soul-, groove-, electro-, rock-genreissä. Aika laveasti lueteltu mutta niin on musiikkimakunikin.

Microsoft vs Spotify?

Näinhän se menee. Kun pienet pelurit lyövät itsensä läpi markkinoille niin isot kalat lopulta heräävät. Ruotsalaisen musiikkipalvelun Spotify:n menestyksen perässä alkavat myös isot pelaajat heräilemään, tässä tapauksessa iso paha Microsoft.

Speaking with The Telegraph, executive producer of MSN Peter Bale confessed that Microsoft was "looking at launching a music streaming service imminently." As in, maybe before the dawn of August. Bale added that it would be "a similar principle to Spotify," but the outfit is still examining exactly how the business model would work.

Onko nyt esimerkiksi Daniel Ek ja Martin Lorentzon pistämässä Spotify AB:n lihoiksi, vai tuleeko Microsoft musiikkipalvelujen markkinoille todella uudella itse rakentamalla palvelullaan?

Lähde: http://www.engadget.com/2009/07/14/microsoft-to-launch-music-streaming-service-imminently-could/

tiistai 14. heinäkuuta 2009

The Virtanen Band

Potkaistaan musaosastokin käyntiin. Televisiossa pyörivä DNA:n mainos on jäänyt soimaan meikäläisen päässä ja ajattelin jakaa sen myös muille. Kyseessä on DNA:n mainoksen The Virtanen Band "Change of Heart", kyseessä on kuitenkin mainostoimiston rakentama feikkibandi, ja kappaleen takana The Crashin Teemu Brunila. Täytyy sanoa että Brunila teki aivan oikean päätöksen sulkiessaan The Crashin tarinan tänä vuonna. Kaveri pääsee näyttämään hienot musiikilliset taitonsa biisien tekijänä. Hyvää jälkeä.

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=MtfJNuWhiIM[/youtube]

maanantai 13. heinäkuuta 2009

Historia: Kuvia kadonneesta ajasta.

Yle Teema on näyttänyt kesän aikana mielestäni yhtä mielenkiintoisinta sarjaa Historia: Kuvia kadonneesta ajasta. Sarja on ollut piristysruiske ainakin meikäläisen intoon maksaa televisiolupaa.

Sarjassa käydään läpi 1900-luvun alkupuolella eläneen ranskalaisen Albert Kahn korvaamattomaksi luonnehditun elämäntyön hedelmää: 72,000 värivalokuvan ja 183,000 liikkuvan kuvan filmimetrin kirjastoa.
Albert Kahn oli rikas pankkiiri ja liikemies, joka teki suuren omaisuutensa liike-elämässä 1800-1900 lukujen vaihteessa. Vuonna 1908 hän aloitti intohimoisen projektin ja päätti tallentaa nopeasti katoavaa vanhaa maailmaa jälkipolville.



1900-luvun alkupuolella ranskalaiset Lumiéren veljekset Auguste ja Louis, toivat markkinoille autochrome-menetelmän joka mahdollisti ensimmäistä kertaa värivalokuvien ottamisen. Tähän Kahn sijoitti välittömästi ja vuosien 1908-1930 välisenä aikana, hän sijoitti omaisuuden projektiinsa ja lähetti maailman eri kolkkiin valokuvaajia ja elokuvan tekijöitä tallentamaan muuttuvaa maailmaa. Tuloksena syntyi yksi maailmantärkeimpiä valokuvakokoelmia.



Historia: Kuvia kadonneesta ajasta on BBC:n laadukasta jälkeä ja sarjaa voi seurata myös netin kautta YLE Areenan sivuilta.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Kirjat

Oma kirjaharrastukseni on lähtenyt liikkeelle joskus 70-80 lukujen vaihteessa, kun aloin lainaamaan kirjoja ala-asteeni yhteydessä olevasta pienestä kirjastosta.

Meillä oli punertavat pahviläpyskät joihon kirjastontäti sitten leimasi vuosileiman. Sitten lainattiin Neiti Etsivää ja muita nuorten kirjoja. Kirjat oli
suht ohkaisia ja fontti isoa, niitä meni sitten kassikaupalla. Ehdoton suosikki oli 3 Etsivää-kirjasarja joissa seikkailivat pelottomat Jupiter Jones, Pete Crenshaw ja Robert "Bob" Andrews.



Murros kohti aikuisten kirjallisuutta tapahtui sitten paikallisessa Kaupungin Kirjastossa. Muistan sen tilanteen edelleen. Kävelin läpi 'aikuisten' järkkykorkeita kirjahyllyjä ja ihmettelin kaikkia niitä outoja kirjoja, ja taisin napata mukaani kirjan joka näytti kansien mukaan jännittävältä. Alkupuolella meni enimmäkseen kevyet tiiliskiven kokoiset Robert Ludlumin agenttijännitykset, jotka ruokkivat yhä kasvavaa mielikuvitustani. Samaan nälkään meni esimerkiksi James Clavellin "Shogun" ja "Kuningasrotta" tai Henri Charrieren "Vanki nimeltä Papillon". 1980-luvulla sitten tuli töllöstä Herman Woukin "Sodan Tuulet", jota muistaakseni koko Suomi katsoi telkusta ja lopulta luki.


Ysärille tultaessa roolipelaaminen iski Suomeen ja myös kaveripiiriini. Dungeons & Dragons, MERP ja Rolemaster, kaikki kovia kiviaskelmia kohti fantasiakirjallisuutta, ja siellä tietenkin oli vastassa J.R.R. Tolkien teoksineen. Ne iski ja kovaa. Väliin meni kevyempiä ja heikompia fantasiasarjoja kuten Ursula K. Le Guin Maameri-sarja. Myöhemmässä vaiheessa tuli mukaan loistavat Jalavan julkaisemat käännökset H.P. Lovecraftin teoksista. Science Fictionin puolelta meni oudot Isaac Asimovin kirjat, joita olen nyt alkanut jälleen metsästämään hyllyyni. Säätiö-sarjan ensimmäinen nide odottaa tällä hetkellä hyllyssä luettavaksi pääsyä.



Sitä on tultu pitkä matka nykyiseen kirjalliseen makuuni. Nyt vanhoina päivinä menee vuorottain historiaa ja fiktiivistä kirjallisuutta. Kirjahylly alkaa pursuamaan mielenkiintoista luettavaa. Keltainen Kirjasto on myös lähellä sydäntäni ja jota olen nyt keräillyt hyllyyni. Hyllyn reunalla keikkuu myös Kalle Päätalon Koillismaa-sarja joka on ollut yllättävän hyvä. Sain juuri lopetettua Peter Englundin "Kirjeita nollapisteestä" ja nyt yöpöydällä on vuorossa E. L. Doctorowin "Kuikkajärvi".
Yhtenä haaveena olisi vielä sukeltaa venäläisiin klassikoihin mutta en ole vielä osannut päättää mistä aloittaa. No, ehkä joskus..

Nyt odotan jännityksellä tarttuuko tyttäreeni sama lukuharrastus kunhan hän oppii lukemaan, toivottavasti.

perjantai 10. heinäkuuta 2009

Niin no niin

Kai sitä täytyy pistää tämä liikkeelle. Kello on ohittanut jo 22 ja perhe vetelee sikeitä alakerrassa. Ulkona siedettävä tyyni kesäilta.

Jälleen kävi mielessä tietokoneeseen ja televisioon käytetyn ajan vähentäminen. Työ ja perhe vie muutenkin  suurimman osan vuorokaudesta, ja sitten vielä pitää tämä koti-PC vielä käynnistää...argh.

Niin, leipätyö keskittyy vahvasti isoon IT-taloon, jonka sisuksissa tehdään sitä kuuluisaa 'päätetyötä'. Mostly boring mutta pitää se kirottu asuntolaina maksaa.

Mitähän tämä blogi sitten tuo tullessaan? Kaikkea mahdollista. Musiikkia, elokuvaa, teknologiaa, kirjoista ..jotain. Elämästä ja sen yleisen kierosta kulusta.

Jahas

Tästä se sitten lähtee.