sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Anno Domini 2012

Jälleen kerran on yksi kirjallinen vuosi mennyt vauhdilla ohitse. Itselleni vuosi ollut muutosten aikaa, niin blogissa kuin yksityiselämässäkin. Uudenvuoden kunniaksi ajattelin käydä läpi vuoden kirjasadon, siihen liittyviä huippuja ja huomioita.

Eihän näitä tullut tänä(kään) vuonna paljoa luettua, omasta mielestäni hiukan paremmin kuin viime vuosina. Jos määrä ei noussut niin ainakin laatu kohosi. Sisäinen pikkupoika otti vallan ja tänä vuonna otin itseäni niskasta kiinni ja mukaan tuli myös sarjakuvat. Mukavina löytöinä/esimerkkeinä voisi esiin nostaa heti alkuvuoden James Ellroyn Levoton Veri (Bloods A Rover). Oli äärimmäisen mukavaa palata pitkästä aikaa Ellroyn makaaberiin ja synkkään americanan sielunmaisemaan. Edellisestä kerrasta oli vierähtänyt pitkä tovi.

George R.R. Martinin saaga nytkähti hyvin eteenpäin (kaksi osaa kampitettu). Samoin tuli visiteerattua nuoruudesta tutuissa kirjallisissa maisemissa Robert Howardin Savage Tales Of Solomon Kane ja Asimovin Säätiö kirjojen myötä. Kaunokirjallisella puolella suomalainen osuus jäi vähiin - kuten aina. Valona listalla on kuitenkin liian vähälle huomiolle jäänyt loistava kynäniekka Kaiho Nieminen, jonka Perilliset iski allekirjoittaneeseen yhtä hyvin kuin edellinen Pakolaisten Kuski. Wanhaa Waltaria ja Päätaloa odottaisi hyllyssä joiden pariin pitää yrittää (huom. yrittää) tulevana vuonna. 

Historia on lähellä sydäntä ja tänä vuonna tuli tehtyä sen saralla mielenkiintoisia löytöjä. Esimerkkeinä Markku Kuisman mielenkiintoinen Sodasta Syntynyt jossa käydään Suomen alkutaipaleen historiaa talouspoliittiselta kantilta. Teemu Keskisarjan seksuaalirikollisuuden vuosisataisen katsauksen parissa olisi jaksanut pidempäänkin viipyä, Kyynelten Kallio traagisesta aiheestaan huolimatta oli täynnä äärimmäisen mielenkiintoista paikallishistoriaa ja terävää ajankuvausta. Fidel & Che oli itselleni hyvä läpileikkaus Fidel Castron ja hänen hyvän ystävänsä Ernesto "Che" Guevaran yhteisestä mutta samalla hyvin traagisesta historiasta. Unohtamatta teosta Väinö Tannerin jännittävistä päiväkirjoista joissa kuvattiin Suomen kohtalon vuosia päättäjien näkökulmasta. Vuoden loppupuolella luettu Herbert Asburyn klassikko Gangs Of New York: An Informal History of the Underworld oli myös oma pysäyttävä kokemuksensa jota suosittelen.

Mitä sitten vuonna 2013? Hyllyyn on jo jonoutunut jokunen uusi hankinta, ja vaikka vanhojakin pitäisi ehtiä lukemaan niin ainakin GRRM:n Feast Of Crows pitäsi rykästä liikkeelle asap. Kirja vain tekee vielä tuloaan Barnes & Noblesin suunnasta. Uusina odottaa myös Connie Willisin kirjat Blackout ja All Clear (Kiitos vinkistä Taikakirjaimille) sekä Joe Abercrombien The First Law-sarjan ensimmäinen eli The Blade Itself. Niin ja unohtamatta Alastair Reynoldsin kirjoja joista kolme odottaa lukuvuoroaan...ja..ja..ja. Ja tietysti Keltainen Kirjasto, siellä on aina odottamassa laadukasta lukemista.

Historia-osastoa en edes viitsi alkaa purkaa, siellä on samanlainen lauma odotamassa vuoroaan.

Tässä vielä linkkeineen vuoden 2012 kirjoihin. Toivottavasti löydät sieltä jotain mukaan omalle lukulistalle.


Levoton Veri 

Sodasta Syntynyt

Clash Of Kings 

Omon Ra 

Lankeemus

Metro 2033

Kyynelten Kallio

Atuanin Holvihaudat 

World War Z: Oral History Of Zombie War

Väinö Tanner: Unohdetut Päiväkirjat 1943-1944

Perilliset 

Toinen Säätiö

League Of Extraordinary Gentlemen

Savage Tales Of Solomon Kane

A Storm Of Swords

Fidel And Che 

The League Of Extraordinary Gentlemen Vol 2

Yöpartio

Directive 51

Hellboy: Library Edition Vol 1

Kingdom Of Gangs

Minun Kansani, Minun Rakkaani

Unholy Night

tiistai 25. joulukuuta 2012

Tunnustus


Erjan lukupäiväkirja pisti tulemaan tunnustusta allekirjoittaneen suuntaan. Näitä tulee harvoin blogini suuntaan joten kiitos Erjalle. Tunnustuksen luonteeseen kuuluu seuraavat asiat: 

1. Kiittää tunnustuksen antajaa
2. Jakaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle
3. Ilmoittaa heille tunnustuksesta
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään

Ensimmäinen kohta on siis kuitattu ja  loikataan suoraan kohtaan neljä. Asun Etelä-Suomessa tarkemmin Hyvinkäällä. Perheeseen kuuluu vaimo ja tytär. Teen päivätyökseni konsultin töitä epäseksikkäällä IT-alalla keski-eurooppalaiselle yritykselle. Pieni blogini on minulle rentoutumisväline ja kanava jakaa hyviä lukukokemuksia muiden kanssa. Samalla yritän jotenkin kehittyä kirjoittajana.

Lukukokemukseni pyrin haalimaan mahdollisimman laajalta alueelta ja yleensä parhaat kirjat löytyvät valtavirran sivupoluilta. Jos katsoo kirjailijalistaustani niin sieltä nousee genreinä esille mm. science fiction, fantasia ja muu fiktiivinen kirjallisuus. Toisella puolella möllöttää välillä pölyinen historia - jota jaksaa aina lukea. Itse asiassa historiaan liittyvät kirjat alkavat olemaan enemmistönä kirjahyllyssäni. Unohtamatta englanninkielistä kirjallisuutta joka on lisääntynyt kirjahyllyssäni kuin varkain.

Lukijana yksi helmasynneistäni on hidas lukuvauhti. Välillä lueskelen blogeja joissa immeiset tuntuu lukevan kymmenen kirjaa viikossa, itselläni menee n yksi kirja kuukaudessa :(. Tahtia olen yrittänyt parantaa. Tällä hetkellä tahtia vaan hidastaa ammattikirjallisuus, työhön liittyvä opiskelu tuntuu alasta johtuen olevan loputonta...

Siinä oli nyt jotain "satunnaista asiaa" itsestäni/Artsista.

Lykin tämän samaisen tunnustuksen alla oleville blogeille. Jokken ja Kaiken voi lukea jo pelkästään sen takia että niiden takana on miehiä (toivottavasti). Meitä on vaan liian vähän täällä kirjallisessa blogiversumissa. Lopunajan lauseet on piristävä dystopiakirjallisuudellaan ja Marjiksen blogia on aina mukava lukea. Sivukirjasto ja Taikakirjaimet ovat allekirjoittaneelle mukava lähde ammentaa uusia lukuvinkkejä. Kiitos kaikille!

Jokken kirjanurkka

Kaiken voi lukea! 

Kirjamielellä

Lopunajan lauseet

Sivukirjasto

Taikakirjaimet 

torstai 6. joulukuuta 2012

Unholy night

Toni Morrisonin historiallisesta romaanista on vain pieni aasinloikka toisaalle, Seth Grahame-Smithin (SG-S) kirjallisen universumin muinaiseen Juudeaan. SG-S on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt kirjailijana sekoitella mukavasti julkisuutta. Kirjailijan tuotoksia ovat mashup-klassikot Jane Austen-viritys Pride and Prejudice and Zombies sekä Abraham Lincoln, Vampire Hunter. Molemmat ovat olleet kaupallisia menestyksiä. Pride and Prejudice and Zombies -kirjasta on internein mukaan tulossa elokuva, pääosissa olisi Natalie Portman. Abraham Lincolnin vampyyrien metsästyksestä on taasen jo elokuva ulkona, ohjaajana  venäjän ylpeys Timur Bekmambetov. ja tuottajana itse Tim Burton. Tänä vuonna päivänvalon näki myös SG-S:n tuorein kirja Unholy Night. Kuten kirjatraileri antaa ymmärtää, kyseessä on vauhdikas versio kaikille tutusta raamatullisesta tapahtumasta. 

Kaikkihan muistavat tarinan Jeesus-lapsen syntymästä tallin seimessä. Nuoret vanhemmat Maria ja Joosef eivät löytäneet yöpaikkaa Betlehemistä ja joutuivat lopulta yöpymään tallissa härkien ja aasien vierellä. Syntymän jälkeen tallissa vieraili myös kolme itämaan tietäjää (tai kolme viisasta miestä) palvomassa messiaan syntymää. Kirjan alkuasetelma mukailee raamatun versiot mutta tarinan kolme itämaan tietäjää ovat Juudean kuninkaan Herodeksen vankilasta karanneitta murhamiehiä jotka Marian ja Joosefin tapaan saapuvat saman tallin suojaan. 

Ennen tätä mualiman kuuluisinta syntymää, kirjassa seurataan nuoren mestarivarkaan Balthazarin elämää, kuinka hän nousee Juudean valtakunnan kuuluisammaksi lainsuojattomaksi ja sairaanloisen mielipuolisen kuningas Herodeksen isoksi päänsäryksi. Ja juuri kun Balthazar on kruunaamassa uraansa varkaana tekemällä isointa "keikkaansa", kaikki menee pieleen ja hän joutuu tyrmään odottamaan teloitustaan. Ennen vangitsemista lukija vedetään aika reippaan oloisen verimyllytyksen läpi jossa Balthazar pistää kylmäksi useamman Juuden armeijan sotilaan. Tässä kohdin lukijalle selviää että arvokas raamatullinen tunnelma on todella kaukana.

Balthazarin seuraksi tyrmään joutuu myös Gaspar ja Melchyor, molemmat myös pahemman luokan varkaita ja murhamiehiä. Lyhyen tutustumisen ja ovelan juonen ansiosta kolmikko onnistuu lopulta pakenemaan tyrmästä. Pakomatkan päätteeksi kolmikko piiloutuu Herodeksen sotilailta talliin missä myös Joosef, Maria ja vastasyntynyt Jeesuskin piilottelee. Tästä tapaamisesta käynnistyy tapahtumarikas pakomatka kohti Egyptiä josta ei vauhtia puutu.

Alkuun tietysti iso hatunnosto kirjailijalle joka on tarttunut aikamoisen tulenarkaan aiheeseen ja on väännellyt sen moderniin action-painoitteeseen muotoon. Vaikka juoni nopeasti tuntuu lähes naurettavalta kirjailija on kirjoittanut yllättävän eheän tarinan tuosta ajanjaksosta. Kirjan sivuille nousee hahmoiksi urakeskeinen imperator Pontius Pilatus joka keisari Augustuksen käskystä yrittää pysäyttää karkulaisia. Rappeutunut kuningas Herodes on myös herkullinen joskin stereotyyppinen Mad King mielipuolisine raivokohtauksineen. Ja unohtamatta kirjailijan hyvin asettamia historiallisia nyansseja joissa esimerkiksi Jeesus-vauva kohtaa nuoren pojanklopin Johannes Kastajan, tai että alkuperäisen rosvotrion Gaspar ja Melchyor tapaavat kohtalonsa Jeesuksen rinnalla sitten vuosikymmenten jälkeen. SG-S käsittelee lopulta koko Jeesus-aihetta järkevästi eli hyvin hyvin varovaisesti ja lukijalle jää käteen mukava viihdepläjäys jossa ei nyt ihan aivoja tarvitse laittaa narikkaan mutta melkein. Eikä ole mikään yllätys että kirjan elokuvaoikeudet on jo myyty Warner Brothersille, jopa ennen kirjan julkaisua.

Tästä jatketaan kevyellä linjalla ja matka jatkuu kohti Ian Tregilliksen vaihtoehtomaailmaan missä 1960-luvun kylmä sota käy kiivaimmillaan Venäjän valtakunnan ja pinnistelevän Britannia kesken. Yöpöydällä on siis kirjailijan Milkweed Triptych-trilogian toinen osa. Ensimmäisestä voi lueskella tästä.

torstai 29. marraskuuta 2012

Joulu tulee..

Pieni ennakkomainos tulevasta Seth Grahame-Smithin arvostelusta. :)

maanantai 26. marraskuuta 2012

Minun kansani, minun rakkaani

Minun kansani, minun rakkaani on raskas kirja. Se tuli tästä ensimmäisenä mieleen kun lähti kahlaamaan kirjan päähenkilöiden, karanneen orjan Sethen, hänen tyttärensä Denverin, henkisesti särkyneen entisen orjan Paul D:n ja mystisen nuoren tytön Rakkain elämää 1870-luvun Cincinatissa, Ohion osavaltiossa.

Nobelisti Toni Morrison osaa vahvan tarinankerronnan ja vaikka kirjailijan teokset keskittyvätkin pääosin erilaisten naisten kohtaloihin niin halusin kurkistaa paljon kehutun kirjailijan historialliseen teokseen. 

Enkä pettynyt, vaikka kirja vahva tarina vaati paljon keskittymistä ja oman aikansa. Itse olen huomannut että kun kirja imee lukijan näinkin vahvasti mukaansa, silloin ollaan ns. suurien tarinoiden parissa. 

Kirjassa Sethe ja Denver asuvat menneisyyden haamujen kanssa vanhassa talossa Bluestone Roadilla jonne eksyy myös Paul D. Lopulta toisistaan tukea saava kolmikko päätyy yrittämään aloittaa uutta elämää kunnes taloon ilmestyy kuin tyhjästä nuori tyttö Rakkain. Muistinsa menettänyt tyttö takertuu talon asukkaisiin ja Sethen ja Paul D:n suunnitelmat tekevät lopulta äkkikäännöksiä.

Kirjailija viskoo lukijaa tarmokkaasti myös menneisyyden tapahtumissa ja pikku hiljaa tarinan hahmojen ja tapahtumien historia kuoriutuu kerros kerrokslta kuin mätä sipuli. 

Historiaa rakastavana kirjan parasta antia oli luonnollisesti kirjailijan kuvaukset 1870-luvun kovasta arjesta ja varsinkin entisten orjien selviytymisestä. Orjuus ei jättänyt pelkästään ruoskan jälkiä selkään vaan hajotti myös ihmisen henkisesti sisältäpäin. Kirjassa käydään läpi rajujakin esimerkkejä orjuuden synkimmästä päästä ja näistä tuli väkisinkin mieleen kirja We Lived in a Little Cabin in the Yard. Ja kun kirjan ensilauseena on Sixty Million and more niin tietää mistä tässä kirjassa on lopulta kyse.

Minun kansani, minun rakkaani on taattua Ison K:n laatua jota suosittelen kaikille. Vaikka kirja välillä vetelee äärimmäisen synkissä ja syvissä vesissä, on se kokemuksena hieno ja pysäyttävä.

Seuraavassa poljetaan jo raamatullisissa maisemissa Marian, Joosefin sekä Jeesus-lapsen matkassa. Seth Grahame-Smith on kirjoittanut rohkeasti kaikille tutusta Jeesus-lapsen syntymästä oman version missä kuuluisan seimen äärelle saapuukin kolme Herodeksen vankilasta karannutta murhamiestä. Kyseessä on siis Unholy Night.

lauantai 10. marraskuuta 2012

World War Z -elokuva

Max Brooksin kirjaan pohjautuva elokuva ja Brad Pitt:n tähdittämä World War Z (arvosteluni) on nähtävästi sittenkin valmistumassa. 125 miljoonan dollarin prokkis on ollut pahassa vastatuulessa ja elokuvaa onkin käsikirjoitettu useampaan kertaan, viimeisimpänä käsikirjoittajana Damon Lindelof (mm. Lost, Prometheus) joka saattoi elokuvan valmiiksi.

Traileri kertoo sen mitä elokuvasta jo tiedettiinkin; se perustuu todella löyhästi alkuperäiseen kirjaan. Kirja on varmasti vaikeasti filmatisoitavissa jo rakenteensa takia mutta tämän trailerin perusteella en kyllä löytänyt tarkempaa yhtäläisyyttä kirjan ja elokuvan välillä kuin zombiet. Ja trailerin perusteella zombietkin on jotain kaikkea muuta kuin hitaasti laahustavia epäkuolleita..

Kesällä 2013 lopputulos sitten nähdään. Alla tuore traileri.

 

tiistai 30. lokakuuta 2012

Kingdom Of Gangs

Jacob A. Riis, Bandit's Roost, 1888
Viimeinen kuukausi, puolitoista on mennyt vauhdilla ja kaikkea muuta tehden kuin lukien (yllätys..). Kuten edellisessä postauksessa mainitsinkin niin perheemme vaihtoi osoitetta ja uusi koti on vaatinut kaikenlaista tuunausta/säätöä ja lukeminen on siten jäänyt vähemmälle. Mutta kaiken häsläyksen ohessa Herbert Asburyn klassikko vuodelta 1928 The Gangs Of New York: An Informal History of the Underworld on jaksanut pitää pintansa ja kappale kerrallaan sain sen lopulta selätettyä.

The Gangs Of New York jatkaa pitkää matkaani Pohjois-Amerikan historian parissa. Kuten aikaisempi lähelle aihepiiriä hipova Jack Blackin saman aikakauden muistelmat, The Gangs Of New York kulkee myös synkillä laitapuolen laduilla.

Yhdysvaltalainen journalisti ja kirjailija Herbert Asbury (1889-1963) shokeerasi vuonna 1928 aikalaisiaan kirjallaan jossa kuvataan nuoren New Yorkin raadollisempaa todellisuutta. New Yorkin rannoille rantautuneille vanhan mantereen köyhille siirtolaisille Eteläisen Manhattanin Five Points (ja kirjan keskeinen aihe) oli ensimmäinen pysähdyspaikka  ennen suurta henkilökohtaista Ameriikan valloitusta. Five Pointsin kohdalla voidaan puhua slummista jota asutti värikkäät köyhien siirtolaisten yhteisöt. Vielä 1700-1800 -lukujen vaihteessa alueen elämä oli rauhallista ja säädyllisen siistiä, kunnes 1820-luvulla siirtolaisten massat toivat mukanaan rikollisen aineksen, ja alueen menestyvät perheet siirtyivät asumaan muihin Manhattanin saaren osiin. Nopeasti slummiutuva alue toi myös mukanaan malarian ja muut henkeä uhkaavat tartuntataudit, ja Five Points saikin 1840-luvulla luotaan poistyöntävän maineen yhtenä Amerikan pahimpina slummeina. Alueen historiaan vahvasti vaikuttanut rikollinen aines onkin Herbert Asburyn kirjan aihe.

Jos sivuutetaan 1600-1700 -lukujen kivuliaat siirtomaa-ajat, ja ohitetaan vielä 1800-luvun alun ed. mainitut "rauhalliset ajat" niin Five Points:n eli todellista rikollista renessanssiaan 1800-luvun puolen välin jälkeen.

Katuja hallitsi jengit kuten Bowery Boys, vahva Dead Rabbits ja Native Americans. Kaduilla hallitsi karismaattiset ja pahamaineiset jengiläiset kuten Aidan "Black Dog" Bourke, Albert E. Hicks tai pahamainen Bill "Bill the Butcher" Poole West Side Bruisersien johtaja.

Kirjailija juoksuttaa riveillä lukijan eteen loputtoman tuntuvan määrän rikollisia tapahtumia, kuvauksia vallasta taistelevista jengeistä, äärimmäisen brutaaleista rikollisista henkilöistä, ja myös tietenkin kirjan yhden suuren päähenkilön eli Five Pointisia asuttavien siirtolaisten elämän kulusta. Poliisi, kaupungin virkamiehet olivat läpeensä korruptuneita ja kaikki käyttivät alueen jengiläisiä työkaluinaan milloin lihasvoimana vaalien voittamiseen tai kilpailijoiden poistamiseen. Meni useita kymmeniä vuosia ennen kuin New Yorkin kaupunki sai suitsittua kaupungin jengielementin ja siihen liittyvän korkealle ulottuvan korruption ruotuun.

Kirjan yhdeksi keskeiseksi tapahtumaksi nousee kuuma heinäkuun viikko vuonna 1863 (tarkalleen 13-16.7.), jolloin leimahti yksi New Yorkin historian pahimmista mellakoista: Draft Riots.

Presidentti Lincoln julkisti aikaisemmin saman vuoden huhtikuussa pakkokutsunnat alkavaksi heinäkuussa, jotta pohjoisvaltioiden joukkoihin saataisiin 300 000 tuoretta sotilasta. Kutsunnoissa kaikkien kaupungin 18-35 -vuotiaiden miesten kesken tehtiin virallisia arvontoja, ja niiden joiden nimi nousi esille, joutui pohjoisvaltioiden joukkoihin ja keskelle riehuvaa sisällissotaa. Tässä oli kuitenkin takaportti sotaan halumattomille: jos sinulla oli osoittaa sijainen joka lähtisi puolestasi palvelemaan isänmaata tai maksaa 300 dollaria. Jos katsotaan hieman 1860-luvun Manhattanin väestöä niin vuonna 1860 Manhattanin saarella asui yli 800 00 tuhatta ihmistä joista hiukan puolet oli siirtolaisia, suurimpana väestönosana irlantilaiset ja saksalaiset siirtolaiset, ja jos suhteutetaan 300 vuoden 1860-luvun dollaria nykykurssiin, niin tyypillinen köyhä irlantilaissiirtolaismies olisi joutunut lyömään valtiolle tiskiin 4000-5000 nykydollaria. Ei ollut siis mikään ihme että pakkokutsunnat tuntuivat New Yorkin köyhemmälle väestönosalle epäoikeudenmukaisena ja myös helpotuksena rikkaiden perheiden vesoille jotka voisivat ohittaa raskaan velvollisuuden rahalla.

Mellakoista on olemassa tarkat historialliset kuvaukset lähes tuntitasolla ja kirjassa tapahtumat etenevätkin äärimmäisellä intesiteetillä.

Ensimmäisenä päivänä kansa jo osoitti mieltään kaduilla ja viranomaiset ehtivät arpoa 1236 nimeä. Seuraavana päivänä kansa kokoontui kaduille ja tarinat ensimmäisistä rikkaista jotka maksoivat itsensä ulos sodasta levisivät. Peitetehtävissä olevat etsivät havaitsivat katujengeissä epätavallista liikehdintää kun viestien vaihto jengien välillä lisääntyi. Seuraavina päivinä tilanne leimahti kaikkialla kaupungissa ja kansa liikehti kaduilla ryöstellen, tappaen ja polttaen omaisuutta.

Kaduilla ei osoitettu mieltä pelkästään kutsuntoja vastaan vaan kaduilla otti yhteen ajan mukaisesti myös abolitionismin kannattajat ja sen vastustajat. Vanhan mantereen siirtolaiset kokivat entiset orjat ja vapaat mustaihoiset olevan jopa syy sisällisodalle ja siirtolaiset pelkäsivät mustaihoisten myös vievän heidän työpaikkansa halpana työvoimana. Raporttien mukaan, toisena mellakkapäivänä mustaihoinen William Jones joutui yli tuhannen mellakoitsijan kynsiin yrittäessään ensin suojella perhettään ja taloaan. Jones hirtettiin puuhun ja nuotio sytytettiin hänen roikkuvan ruumiin alapuolelle. Samanlaisen brutaalin kuoleman koki yli 100 mustaihoista mellakoiden aikana. Mellakoitsivat yrittivät jopa saada käsiinsä mustien lapsien orpokodin 223 lapsiasukkaan mutta lapset saatiin evakuoitua turvaan. Itse orpokoti ryöstettiin puhtaaksi ja lopulta poltettiin.

Mellakat saatiin loputlta tyrehdytettyä kun kaupunkiin siirrettiin pohjoisvaltioiden armeijaa usemman tuhannen miehen edestä. Lopputulemana kuolleita on arvioitu olevan aina kahdesta sadasta kahteen tuhanteen. Viisikymmentä rakennusta poltettiin maan tasalle. On jopa arvioitu että New York oli mellakoiden aikana vaarassa tuhoutua tapahtumien johdosta.

Vaikka sisällisodan aikainen Draft Riots vie muutaman ison luvun kirjasta, kirjassa seurataan rikollsia alueen historian läpi aina kieltolakiin asti jolloin alueen alkuaikojen väkivaltaisten katujengien tilalle nousee "rikollisruhtinaita" liituraitapukuineen ja valtavine omaisuuksineen.

Kirjailija on käynyt selkeästi useamman kirjaston läpi katosta lattiaan myös vuorellisen sanomalehtileikkeitä, oikeuden tuomiopöytäkirjoja sekä viranomaisraportteja taustatyötä tehdessään, ja vaikka kirjan julkaisun jälkeen on arveltu kirjailijan käyttäneen "journalistista vapautta" henkilöiden ja jengien kuvauksissa niin kirja pursuaa mielenkiintoisia henkilöitä ja tapahtumia. Mistään faktuaalisesta historiankirjoituksesta ei ole siis kyse.

Sain kirjasta vihiä Martin Scorcesen samanimisen elokuvan kautta. Elokuvaohjaaja oli kuulemma lukenut Asburyn kirjan jo 1970-luvulla ja vuonna 2002 aiheesta syntyi elokuva. Elokuva toimiikin hyvänä näytepalana kirjan kuvaamiin tapahtumiin ja ihmisiin. Suosittelen molempia.

"Ameerikan matka" jatkuu kun työn alla on Keltaisen Kirjaston Toni Morrisonin Minun Rakkaani, Minun Kansani. Kirjakokoelmani ollessa tällä hetkellä vaatehuoneen alimman hyllyn alapuolella (eli lattialla), Morrison tarttui käteen kun Asburyn jälkeen kirjoja kurkottelin. Ja hyvän valinnan kyllä teinkin..

Katkelma sieltä jostakin:

NYPD mugshot of Monk Eastman, 
The cruel attitude of the gangster and his callousness at the sight of blood and pain was aptly illustrated by one of Monk Eastman's exploits when that renowned thug was bouncer at an East Side dance hall, at the outset of his career. Eastman kept the peace of the resort with a huge bludgeon, in which he carefully cut a notch every time he subdued an obstreperous customer. One night he walked up to an inoffensive old man who was drinking beer and laid his scalp open with tremendous blow. When he was asked why he had attacked the man without provocation, Eastman replied "Well, I had forty-nine nicks in the stick, an' I wanted to make it an even fifty"





torstai 27. syyskuuta 2012

Kiireeeee

Lukutahti on valitettavasti hyytynyt lähes olemattomaksi. Syynä on pääosin perheemme muutto uuteen kotiin joka huipentuu nyt tulevana viikonloppuna. Historiankirja 1920-luvulta eli The Gangs Of New York on loppusuoralla, kunhan sen vain ehtisi lopettamaan tässä muuttohulinan keskellä. 

Kirjaosasto on tällä hetkellä nätisti muuttolaatikoissa mutta mielessä kävi seuraavaksi piipahtaa pitkästä aikaa Keltaisen Kirjaston puolella, jonka jälkeen Ian Tregillisin vaihtoehtohistorian Coldest War. Kylmän sodan laineissa jatketaan kun aloitan Tregillisin jälkeen Raimo Heiskasen Armeijan silmänä ja korvana -muistelmilla jossa sukelletaan Kekkosen ajan todellisen kylmän sodan aikaisen sotilastiedustelun syövereihin.

Ja jotta meno ei taannu aivan tylsän harmaan realismin puolelle, postissa on jo tulossa Raamattua vapaalla kädellä tulkitseva Unholy Night.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Mike Mignola: Hellboy Library Edition, Volume 1

Mike Mignolan sarjakuvahahmo Hellboy löi itsensä läpi  jo viime vuosituhannella - jopa ennen kuuluisia Hellboy-elokuvia. 1990-luvulla julkaistut tarinat ovat saaneet tässä Library Editionissa arvoisensa kuoret kun katselee tätä massiivista, tietosanakirjan kokoista painosta. Dark Horse Comics:n laadukas painos pitää sisällään Hellboyn kaksi ensimmäistä julkaisua Seed Of Destruction ja Wake The Devil. Yhdeksänkymmentäluvun alkupuolella julkaistut tarinat nappasivat heti alkumetreillään sarjakuvabisneksen "oscarin", eli Eisner Award -palkinnot (best writer/artist). Ensimmäisestä tarinasta tuli myös pohja Guillermo Del Toron ohjaamalle (ja harvinaisen onnistuneelle) Hellboy -elokuvalle.

Kirjan ensimmäinen tarina Seed Of Destruction kertoo Hellboyn syntymätarinan ja jossa myös tutustutaan Hellboyn salaiseen työpaikkaa eli Bureau Of Paranormal Research And Defence. Hellboyn mukana tarinan läpi kulkee kaksi hänen ystävää: Elizabeth "Liz" Sherman joka omaa tuhoiset pyrokineettiset voimat sekä tohtori Abraham Sapien, 1800-luvulla löytynyt ja korkean älykkyyden omaava ihmisen kaltainen merenelävä/olento.

Tarinassa vilisee niitä klassisia hahmoja joista omasta mielestäni hyvät korkealentoiset tarinat rakentuvatkin: löytyy perinteisiä okkultistisia natseja, vajaa puolitoistasataa vuotta vanha velho Grigori Yefimovich Rasputin, saatanallisia palvontamenoja sekä lovecraftimaisia sielunmaisemia muinaisine jumalineen. Tarinassa  onkin mukavasti synkkiä kerroksia aina raa-raa-rasputinin mielipuolisista maailmantuhotarpeista, ja tosiaan tutun oloisia lovecraftimaisia muinaisia jumalia odottamassa vapauttamista. Välillä lukijalle vilautetaan tietoa Hellboyn alkuperästä ja hänen puolijumalallisesta tulevaisuuden kohtalostaan joista itse sankarilla ei ole mitään muistikuvaa. Kaikkea tätä elämää suurempaa tarinaa sitten mukavasti tasoittelee Hellboyn simppeli sarkastinen huumori kun vakava tarina lentää liiankin korkeissa sfääreissä.


Wake The Devil jatkaa matkaa ensimmäisen tarinan jalanjäljissä. Tällä kertaa näyttämönä on Romania jonne Hellboy ja hänen ystävänsä komennetaan estämään jälleen kerran tuttujen okkultististen natsien juonet. Taustalla häärii tuttu Rasputin ja maallisina apureina käskyjä toteuttaa ikinatsit Ilsa Haupstein, Karl Kroenen ja Leopold Kurtz. Tarinan aineksina on Project Ragna Rok, salainen natsisuunnitelma Vampyr Sturm, dramaattisen oloinen 666 sotilaan armeija ja tietysti niitä jättiläiskokoisia jumalhahmoja jotka yrittävät takoa Hellboyn päähän viisautta muistuttamalla hänen alkuperästään.

Vaikka takana on vasta kaksi Hellboy-tarinaa niin mielestäni Mike Mignola on onnistunut hyvin Hellboy-tarinallaan yhdistämään rikkaan tarinakerronnan välillä simppeliin kynänjälkeen. Tarinoissa on juuri niitä seikkailuaineksia joista ainakin itse huomaan pitävän. Vaikka Mignola on käyttänyt selkeästi Robert E. Howardin ja H.P. Lovecraftin tuttuja synkkiä aineksia niin tarinat kuitenkin toimivat. Ja päälle vielä kuin öljynä hyvin pyörivässä koneistossa Hellboyn simppeli sarkastinen huumori joka tosiaan iskee hyvin välillä ankaran vakavissa tilanteissa kuin nyrkki päähän. Aivan loistavaa.

Jäljellä olisi vielä neljä samanlaista massiivista Library Edition-julkaisua jotka ennen pitkää eksyvät varmuudella kirjahyllyyn.




lauantai 8. syyskuuta 2012

Loppuvuoden sarjasyksyä

Huomaa että syksy lähestyy kun C More (edesmennyt Canal Plus) vyöryttää Series-kanavallaan liudan suosittujen sarjojen uusia tuotantokausia. Tällä viikolla pyörähti käyntiin True Bloodin 5. tuotantokausi, samoin Spielbergin scifi Falling Skies 2.tuotantokausi. Oma henk. koht suosikkini historiallinen Neil Jordanin The Borgias lähti myös toiselle tuotantokokaudelle.

Ensi viikolla lähtee sitten käyntiin toinen odotettu sarja, Aaron Sorkinin käsikirjoittama HBO:n The Newsroom. Perässä tulee sitten Martin Scorcesen Boardwalk Empire kolmannella tuotantokaudellaan. Ja tuleehan sieltä myös Game Of Thronesin 2. tuotantokausi jälleen toivotulla uusintakieroksellaan. Katsottavaa siis riittää. Unohtamatta Foxin Walking Deadia jonka kolmas tuotantokausi käynnistyy myös lokakuussa.






sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Post-it tunnustus

Se on aina mukavaa kun joku muistaa pientä blogiani jollain tavalla. Tämä tunnustus tuli Johnnyn Puolisilmä-blogin suunnalta joten Kiitos siitä hänelle.

Tätä postausta tehdessäni piti oikein kelata bloggerin sisältöä ja huomasin että tämä nytkähti liikkeelle heinäkuussa 2009. Tässä on näiden vuosien välillä miettinyt syitä miksi tätä blogia jaksaa kuukaudesta toiseen tuottaa? Edelleen suurin syy taitaa olla että voisi kehittyä "jollain tasolla" kirjoittajana. "Artsin" ulkopuolella, työelämässä tulee naputettua useita sähköposteja päivittäin, joten tämä käy hyvästä treenistä. Toinen syy on varmasti halusta jakaa lukukokemuksia omasta mielestä mielenkiintoisista kirjoista.

Mitä tulee seuraamiini blogeihin, niiden pitää olla erilaisia. Liian suurella osalla suomalaisista kirjallisuuteen (tai lukemiseen) keskittyneissä blogeissa pyörii samat Suomalaisen Kirjakaupan uutuudet. Tästä aiheesta voisi tehdä jonkinlaisen tieteellisen tutkimuksenkin. Viime suuri arvosteluryöppy yhdestä ja samasta kirjasta kiersi tsunamin lailla blogistaniassa oli Tuomas Kyrön Ruskeakastike. Ja uutta säävaroitusta voisi antaa Sofi Oksasen tuoreimmasta. Etsin siis blogeja joissa mennään off the beaten path eli luetaan vanhoja ja uusiakin kirjoja, ja rikotaan genrerajoja. Tällaisia blogeja onneksi löytyy. Ymmärrän luonnollisesti myös niitä ihmisiä jotka haluavat vain lukea vaikka niitä 1950-luvun vanhoja nuortenkirjoja.
Yhtä asiaa edelleen kuitenkin kaipaan ylitse muiden: enemmän miesten kirjoittamia blogeja. Meitä on vähän ja se on sääli..

Mitä blogiini tulee, Elämää ja Aspartaamia nimi syntyi ihan hetken huumassa. Muistelen että kun piti keksiä nimi blogille, hain nimen läppärin vieressä olevasta kokis-pullosta. Nimi Artsi "Artotee" tuli samalla vedolla vedettyä suoraan hatusta. 

Jaan tämän tunnustuksen selkeästi positiivisesti muista erottautuville, mielenkiintoisille ja myös ehkä rohkeille blogeille joiden pariin jaksaa viikoittain piipahtaa. Osalle tämä Post-it tunnustus on jo varmasti mennyt.






PS.Loppumainoksena todettakoon että työn alla on tietosanakirjamaisen kokoinen Hellboy sekä vanha historiallinen Herbert Asburyn vuonna 1927 julkaistu klassikko Gangs Of New York: An Informal History of the Underworld

tiistai 28. elokuuta 2012

Directive 51

Taisin mainita edellisessä Yöpartio-arviossani että tämä John Barnesin Directive 51 hiihtää dystopian puolella. Pitää korjata ja todeta että John Barnesin Daybreak-trilogian ensimmäinen osa on puhdasta post-apokalyptista viihdettä. Vaikka dystopia/post-apokalyptisissa kirjoissa yleensä vellotaan synkissä vesissä niin täytyy myöntää että vaikka lähtökohdiltaan tämä Daybreak-sarja käynnistyy hyvin synkissä tunnelmissa, Directive 51 on kuitenkin täynnä positiivista toivoa paremmasta tulevaisuudesta.

Ihan alkuun, mitä Directive 51 (D51) sitten tarkoittaa? Hyvin yksinkertaistettuna, D51 aktivoituu sellaisissa katastrofaalisissa tapahtumissa joissa yhdysvaltain korkein hallinto ei pysty enää toimimaan. D51 antaa nimetylle liittovaltion viranomaiselle (National Constitutional Continuity Coordinator tai NCCC) väliaikaisesti lähes diktaattorimaiset (ja rajattomat) valtuudet pitää liittovaltion toiminnassa ja etsiä valtiolle uusi päämies ja ylin johto. Kyseinen direktiivi 51 on oikeasti olemassa, ja vaikka osa direktiivista on salattua tietoa niin onhan tämä selkeästi herkullinen aihe kaikenlaiselle spekulaatiolle. 

Kirjana Directive 51 sijoittuu lähitulevaisuuteen vuoden 2020-luvun alkupuolelle. Suuressa Internetissä muhii suuri kapina jonka polttoaineena on viha nykymaailman "Big Machine" -tapaiseen yhteiskuntajärjestykseen. Yhdysvaltain liittovaltion erikoisviraston OFTA (Office of Future Threat Assessment) tutkijat pääsevät kapinan jäljille ja alkavat tutkimaan tätä poikkeuksellista liikettä jonka tarkoitus on tuhota nykyinen yhteiskunta.

Tämä Daybreak-ryhmäksi kutsuttu ihmisjoukko osoittautuu kuitenkin ylivoimaiseksi vastukseksi viranomaisten huomattua että ryhmä koostuukin kymmenistä tuhansista ihmisistä joita ei johda kukaan, vaan he itse toimivat ideologiansa ympärillä ja kunnes tiettynä päivänä ja tiettynä kellonaikana - hävitys alkaa.

Viranomaiset seuraavat voimattomina kun he havaitsevat että vaarallista nanovirusta levitetään kaikkialla ympäri Yhdysvaltoja. Nanovirus leviää kaikkialle ja se tuhoaa öljypohjaiset polttoaineet, muovin ja elektroniikan päivissä. Hävitys näyttäytyy massoille ensin viattoman harmillisesti puhjenneina autonrenkaina,  hajonneina autonmoottoreina ja pätkivinä kännykäpuheluina. Lopulta tietoliikenneyhteydet katoavat, lentokoneet tippuvat taivaalta ja yöt alkavat olemaan entistä synkempiä kun ei ole enää sähköä.

Kaikesta huolimatta, kirjan yhtenä päähenkilöryhmänä toimiva liittovaltion viranomaiset alkavat taistelemaan yhteiskunnan tuhoutumista vastaan ja toiminta käynnistyy kun D51 aktivoidaan. Toisaalla, kirjassa seurataan erillään toimivia Daybreak-ryhmäläisiä jotka jouduttavat omalla osuudellaan yhteiskunnan tai sen Big Machine alasajoa, ja haaveilevat yksinkertaisesta elämästä sekä tulevasta isosta resetistä joka ihmiskuntaa odottaa.

Ja juuri kun liittovaltion ahkerat ihmiset ovat saamassa polvilleen iskettyä maataan jollain tavoin oikealle kipeän toipumisen uralle, Daybreak ilmentyy uudelleen useamman 250 megatonnin fuusiopommi-iskuna...

Kirjan hyvin kansainvälisen trillerin omaisen alun jälkeen, lukija huomaa (ainakin allekirjoittanut) että tarinaa lähtee siivilleen ja kaikenlainen salaperäinen agenttifiilistely muuttuu suureksi selviytymistarinaksi missä pahasti päähän lyöty rikkonainen kansa yrittää nousta polvilleen. Liittovaltion rippeet kerääntyvät yhteen ja alkavat tekemään hartiavoimin töitä nostaakseen jonkinlaista valtiohallintoa raunioista jälleen pystyyn. Kirja paljon keskittyykin tähän työhön. Kirjailijalla on monta hyvää ideaa, esimerkkeinä höyryveturiharrastajat jotka  avaamalla raideliikennettä yhdistävät kaaoksessa vellovia osavaltioita. Tai kaikenlaiset käsityöammattilaiset joiden työnarvo ja ammatillisen osaamisen arvostus nousee huikeasti. Sinänsä ei mikään ihme jos yhteiskunta on paiskattu teknisessä mielessä käytännössä takaisin 1800-luvulle.

Itselleni tuli tästä kirjasta mieleen vanha Kevin Costnerin elokuva Postman joka muistutti paljon kirjan sisältöä. Kirjan tarina juoksi kellon ja päivien mukaan. Välillä kirjailija heitteli tarinaa ympäri mannerta ja kuvasi eri tapahtumia simultaanisti. Vahvinta antia oli alun katastrofikuvaukset kuinka pienistä ongelmista nousee valtava modernin elämänmuodon sammuttava tsunami. Kirjana tämä oli hyvää vastapainoa samaa genreä hipovalle Cormac McCarthyn The Road romaanille. Missä ei minkäänlaista valonpilkahdusta näkynytkään. John Barnes tarjosi vahvan aloituksen Daybreak-trilogialleen jota varmasti suosittelen.

lauantai 18. elokuuta 2012

Yöpartio

Venäjän suunnalta on viime aikoina osunut kohdalleni useampi mielenkiintoinen kirjailijanimi. Satiirikko Victor Pelevin, Dmitry Glukhovsky Metro-dystopialla ja nyt Sergei Lukjanenko urbaanilla fantasiallaan.

Yöpartiossa Moskovan kaduilla käydään loputonta hyvän ja pahan taistelua. Taistelua käy (yllätys yllätys..) Pimeän palvelijat ja Valon palvelijat. Nykypäivän Moskovan harmailla kaduilla käyskentelee siis normikansalaisten rinnalla noitia, velhoja ja muuten vaan outoja yliluonnollisia hahmoja. Tarinan keskiössä on Anton, keskitason velho joka työskentelee Yöpartiossa ja on sivutoiminen ohjelmoija. Pimeyden ja Valon palvelijoilla välillä on herkkä tasapainotila ja yö-, ja päiväpartioiden tehtävänä on huolehtia että vuosisatoja sitten sovittu rauhantila säilyy.

Yöpartio koostuu kolmesta tarinasta joissa lukija pääsee sisään synkkään Partio-maailmaan. Ensimmäisessä tarinassa tutustutaan Antoniin, joka työvuorollaan pelastaa pienen pojan vampyyrin hampaista ja törmää nuoreen lääkärinaiseen Svetlanaan jolla on harteillaan isompia ongelmia.

Toisessa osassa Moskovan kaduilla liikkuu sarjamurhaaja jonka kohteena on Antonin tapaiset yliluonnollisia voimia omaavat henkilöt. Anton ja Yöpartio joutuu tekemään enemmän kuin parhaansa ettei ed. mainittu herkkä tasapaino kippaa väärään suuntaan.

Kolmas osa on sitten finaali missä edellisten tarinoiden aineksia sekoitetaan mahtijuonitteluun ja lopputuloksena on lähes maailmanlopun odotus.

Kazastanilainen kirjailija on luonut omalaatuisen, ei kuitenkaan mitenkään mullistavan oloista kirjallista universumia missä taikuus, velhot ja muodonmuuttajat ovat arkipäivää. Partioimmeiset niin pimeän kuin valonkin on rakennettu mielestäni hyvin ja kirjan vahvin osa onkin nämä monipuoliset ja hyvin kirjavat henkilöhahmot (johtuneeko kirjailijan psykoterapeutin koulutuksesta). Kirja ei kuitenkaan oikein päässyt "kunnolla liikkeelle" näissä kolmessa tarinassa. Itselle tuli jossain kohdin perinteinen "jotain tästä nyt puuttuu" -fiilis. Olisin kaivannut tarinoihin enemmän dynamiikkaa ja ennen kaikkea toimintaa. Isona plussana voisi sanoa kirjailijan taidon liittää synkkä Moskova ja maaginen rinnakkaistodellisuus yhteen. 

No Partio-sarja on kirjailijan mukaan viisiosainen joten jään odottamaan mielenkiinnolla sarjan toisen osan suomennosta eli Päiväpartiota (Day Watch). Niin, onhan tästä tehty elokuvakin. Vuonna 2004 Timur Bekmambetov sovitti Yöpartion ensimmäisen tarinan  elokuvaksi ja siitä tuli ilmeisen suuri hitti ei pelkästään Venäjällä vaan myös muualla maailmassa. Itse katsoin elokuvan kirjan jälkeen ja täytyy sanoa että elokuva ei ollut allekirjoittaneen mieleen. 

Seuraavaksi sitten sukelletaan jälleen dystopia-tarinoiden mukavan synkkiin vesiin ja yöpöydällä onkin jo työn alla John Barnesin Directive 51





tiistai 14. elokuuta 2012

The League Of Extraordinary Gentlemen, Volume 2

Alan Mooren käsikirjoittama ja Kevin O'Neillin kuvittama The League Of Extraordinary Gentlemen on edennyt toiseen osaan (ensimmäinen osan arvio). Britannian tiedustelun ykkösnyrkki eli seikkailija Alan Quatermain, Kapteeni Nemo, Hawley "näkymätön mies" Griffin, Tohtori Jekyll ja neiti Mina Murray kohtasivat sarjan ensimmäisen osan lopussa uuden haasteen kun taivaalta tuli alas valtavia sylinterin muotoisia aluksia.

Toisen osan tarina kuitenkin alkaa aivan toisaalla. John Carter ja Luutnantti Gulivar Jones käyvät sotaa natiiveja marsilaisia vastaan punaisella planeetalla ja miesten onnistuneen allianssin ansioista vastustaja kokoaa joukkonsa pakoa varten ja tekee evakuonnin aluksineen kohti maapalloa.

Alan Quatermain ystävineen on siis uuden haasteen edessä kun maahan tippuneista sylintereistä ryömii esiin selkeä valloitusarmeija.

Jälleen kerran Kevin O'Neillin piirrosjälki on silmiä hivelevän mukavaa. Alan Moore on sekoittanut yhä enemmän ensimmäisestä osasta tuttua tarinaansa, ja tämän toisen osan kehystarina on käytännössä suoraan H.G. Wellsin science fiction klassikosta Maailmojen Sota (arvosteluun tästä). Tarinaan on myös hienosti lisätty alun Edgar Rice Burroughsin John Carter, ja toinen H.G. Wellsin selkeä klassikko tarinan puolivälin jälkeen eli Tohtori Moreau pelottavine ihmis/eläinhybrideineen. Mutta niin vain tarina kantaa hyvin kaikkine kirjallisuusviitteineen aina räjähtävään loppuun saakka. Extrana lopussa on jälleen kerran hienoa kansitaidetta sekä suht tukevan kokoinen The New Traveller's Almanac joka toimii oppaana tekijöiden värikkääseen vaihtoehtotodellisuuteen. 

Onneksi on tullut kaivettua kirjahyllystä tuota vanhaa pölyttynyttä sarjakuvaosastoa koska vanha kaipuu sarjakuvataiteen pariin on jälleen syttynyt. Seuraavana on sitten luvassa hahmo joka on loikannut Hollywoodin ansiosta valtavirtain puolelle eli Mike Mignolan Hellboy-hahmo. Posti toimitti kotiin jo joitain viikkoja sitten amatsoonilta Hellboy Volume 1, Library Editionin tietosanakirjalta näyttävän  teoksen (alla kuva) ja kuten kuvasta näkyy - lukemista riittää. Tässä ensimmäisessä osassa on Hellboyn kaksi ihka ensimmäistä albumia Seed of Destruction ja Wake The Devil





maanantai 13. elokuuta 2012

Fidel & Che

Kesäloman painaessa kohti viimeistä viikkoa, olen positiivisesti yllättynyt huomatessani että lukutahtini on pysynyt reippaana. Perheen kanssa tuli lomailtua viikon verran Kreikan lämmössä ja kaiken sen mukavan uima-altaalla loikoilun rinnalla tuli luettua viikon aikana (!) ennätykselliset kaksi kirjaa; Simon Reid-Henryn kirjoittama Fidel & Che ystävät vallankumouksessa sekä venäläisen Sergei Lukjanenkon urbaania fantasiaa edustava Yöpartio. Käyn tässä läpi ensin mainittua.

Olen aina tuntenut sympatiaa Kuuban pientä valtiota kohtaan. Tuon Karibiameren saaren historia muistuttaa paljolti Suomen myllerryksiä täynnä olevaa historiaa, ja vaikka 2000-luvun Kuuba muistuttaa enemmän totalitaristista yhteiskuntaa sillä on mielenkiintoinen historia missä Fidel Castrolla ja Ernesto "Che" Guevaralla on iso rooli.

Kirja etenee yksinkertaiseen tahtiin. Kirjailija kuvaa molemman ystävyksen ensi askeleita ja nuoruutta, Fidelin kasvaessa Kuubassa ja yrittäessään epäonnistuen lakimiehen työssä ja toisaalla Argentiinassa Ernesto kasvaa kohti lääkärin ammattia. Molemmilla kuitenkin kytee sisällään yhteiskunnallisen vaikuttamisen palo ja molempien miesten elämä kaartaa väistämättä kohti väistämätöntä historiallista vallankumouksen urakkaa. 


Ernesto eli omaa etsikkoaikaansa lääketieteenopiskelijana, matkusti pitkin Amerikan mannerta ja kirjoitti kuuluisan moottoripyöräpäiväkirjansa. Fidelin tapaan Ernesto vastusti intohimoisesti mannerta valtaavaa kapitalistista hyväksykäyttöä jonka uhreiksi pienet valtiota väistämättä taipuivat. Kuubassa vuonna 1933 valtaan noussut armeijan kersantti Fulgencio Batista piti maata tiukasti otteessaan korruptoituneen valtakoneiston avulla.  Lopulta vuonna 1954 Fidel ja Ernesto tapaavat Meksikossa ja pitkä ystävyys alkaa. 

Loppu onkin jo puhtaaksi kirjoitettua historiaa. Fidel eteni 26. heinäkuuta-liikkeensä kanssa Kuuban vallankumouksen aallonharjalla ja Ernesto toimi hänen uskollisena ystävänä joka keskittyi sotilaalliseen toimintaan. Lopulta vuoden 1958 uudenvuoden aattona diktaattori Fulgencio Batista taipui ja pakeni maasta. Helmikuussa 1959 33-vuotias Fidel nousi valtaan.

Mitä tulee kirjan päähenkilöihin, itselleni tuli täytenä yllätyksenä Fidelin ja Chen syvä ystävyys ja solidaarisuus  joka paistaa kirjan sivuilta. Voi vain kuvitella mitä juuri kolmekymppiset vallankumoustoverit ovat voineet miettiä kun vuosia vallankumouksen eteen tehty työ kantaa hedelmää ja nuorille annetaan vallanavaimet. Tästä puhutaan myös kirjassa. Kun Fidel piti kansanjoukoille kuuluisia tuntikausia kestäviä puheitaan, Che työskenteli taustalla ja piti puheita vallankumousjärjestöille. Ystävyksille tuli selväksi hyvin nopeasti että heillä oli valtava urakka edessä saadakseen Kuuban toimimaan maana. 

Lopulta ei mennyt montakaan vuotta kun Fidel huomasi että pieni Kuuba joutui suurvaltapolitikoinnin uhriksi. Ensin petti Yhdysvallat ja sen jälkeen luottoystävä Neuvostoliitto. Che kohtalona oli lopulta vallankumouksen iäinen palo jonka voimalla Che siirtyi sissijoukkoineen jatkamaan vallankumouksen aatteen levittämistä ensin Afrikkaan ja lopulta Boliviaan.

Chen liekki sammui lopulta lokakuun 8. päivä 1967, kun Bolivian armeijan erikoisjoukot ryyditettynä CIA:n henkilöstöllä sai vangittua Ernesto "Che" Guevaran ja hänen sissinsä pitkän takaa-ajon jälkeen. Teloituksen sai tehtäväksi nuori Bolivian armeijan sotilas Mario Téran, joka on jälkeenpäin kertonut Chen sanoneen viimeisinä sanoinaan kuin rohkaistakseen sotilasta ampumaan "Rauhoitu mies, ja tähtää kunnolla. Tapat vain miehen". Teloituksen jälkeen nuoren teloittajan kohtalo ei ole ollut suopea. Hän on elänyt yli 40 vuotta tekaistun nimen turvin ja jatkuvassa paossa. Asiaa ei ole helpottanut se että teloituksen jälkeen ainakin kuusi Chen teloitukseen liittyvää Bolivian sotilashenkilöä on kuollut hämärissä olosuhteissa väkivaltaisesti.

Vallankumouksen veljekset ovat kummatkin 1900-luvun historian suurnimiä (sanoo yhdysvaltalainen propaganda mitä tahansa). Kaverukset näkivät epäkohtia yhteiskunnassa ja päättivät muuttaa asioita. Okei, pitää myös muistaa että nykypäivän Kuuba ei ole mikään ruusuinen utopistinen yhteiskunta: yksipuoluejärjestelmä, ei sananvapautta ja hyvin häilyvät ihmisoikeudet. Varmasti hyvää tarkoittavat aikeet lopulta karkasivat käsistä kun ystävykset huomasivat että valtion johtaminen oli käytännössä lähes ylivoimainen tehtävä.

Fidel on jo väistynyt valtion johdosta, ja vaikka hänen elämäntyönsä jääkin historiaan, se jää Ernesto "Che" Guevaran varjoon jonka teot nostivat hänet 1960-luvun vallankumouksellisuuden ikoniksi joka on inspiroinut lukuisia valtiomiehiä ja kansalaistaistelijoita. Alberto Kordan kuuluisa äärimmäisen popularisoitunut valokuva Guerillero Heroica jää varmasti yhdeksi 1900-luvun kuuluisimmaksi valokuvaksi. Itse näin sen viimeksi lomamatkalla rantapyyhkeessä.

Eräs historioitsija on sanonut hienosti ystävysten elämästä "Che elää edelleen osittain siksi, että hänellä on ollut Fidel Castro tiedottajana". Simon Reid-Henryn kirja oli jälleen hyvä esimerkki historinkirjasta joka näyttää toteen että fakta on fiktiota (propagandaa) mielenkiintoisempaa. Suosittelen.








tiistai 31. heinäkuuta 2012

A Storm Of Swords

George R.R. Martinin (GRRM) A Song of Ice Fire -sarja on edennyt kohdallani kolmanteen osaan (arvostelut: ensimmäinen osa, toinen osa). A Storm Of Swords jatkaa lähes tulkoon siitä mihin edellinen A Clash Of Kings päättyi. Kirjassa seurataan edellisten tapaan jälleen kerran runsasta henkilökatrasta (tällä kertaa 10 "päähenkilöä").

Pohjoisessa Lady Catelyn Starkin vapauttama Jamie Lannister jatkaa pakoaa etelään, mukanaan saattaja/naissoturi Brienne of Tarth. Kaksikko kohtaa edesottamuksia ja palkkasotilaita matkallaan jotka lopulta muuttaa Jamien elämän niin fyysisesti kuin henkisesti.

Pohjoisen Muurin toisella puolella, syvällä arktisissa maisemissa Lord Starkin äpäräpoika Jon Snow jatkaa soluttautumistaan luopiokuningas Mance Rayderin valloitusarmeijaan. Mance Rayderin ja hänen lähipiirinsä luottamuksen saaminen ei ole helppoa eikä rakastuminen pohjoisen viehkeään Ygritteen helpota tehtävää. Lopussa on sitten luvassa eeppisen oloista taistelua Muurin porteilla missä Jonin lojaalisuus lopulta mitataan.

Pohjoisessa myös Robb Stark yrittää pitää hajoavan armeijansa lankoja käsissä. Lannisterien menestyminen pääkaupungin puolustamisessa on heittänyt isoja kapuloita nuoren pohjoisen kuninkaan suunnitelmiin. Suunnitelmat saavat lopullisen pisteen Lord Walder Freyn järjestämissä häissä mitkä saavat niskavilloja nostattavan lopun.

Idässä, kapean meren tuolla puolen, Daenerys Targaryen jatkaa väkensä kanssa keräten voimia. Lohikäärmeiden kasvaessa nuori kuningatar varustaa itselleen monituhatpäisen orja-armeijan jonka avulla Daenerys jakaa oikeutta pitkin länsirannikkoa tuhoten vastustajiensa kaupunkeja yksi toisensa jälkeen.

Mainitaan nyt vielä Starkin siskokset jotka jatkavat omilla urillaan pakoaan ja perheensä etsimistä. Sansa pääsee lopulta pakenemaan kun kuningas Joffrey menee ja kuolee hääillallispöytään. Arya jatkaa pakoaan ja joutuu lopulta Sandor "The Hound" Cleganen matkaan.

GRRM oli kirjoittanut mukavan ~920 sivuisen järkäleen (päälle vielä perinteinen henkilöhakemisto) joka on hyvin masentavan kokoinen fyysisiltä mitoiltaan. Varsinkin jos sen omistaa kovakantisena. Kuitenkin kirja meni yllättävän nopeasti ja pääsin jopa paikoin 200 sivun päivävauhtiin.

Alusta alkaen mietin että miten GRRM pystyy pitämään jo pelkästään näiden 10 henkilön tapahtumien langat käsissä mutta hyvin se onnistui. Hämmästyin lopulta Starkin perheen kohtaloa jonka jäseniä kirjailija tuntui niittävän isolla kädellä pois rivistä. Kuitenkin pieni oho pääsi suusta kun kirjan viimeiset kappaleet oli luettu.

Vaikka kirjan fyysinen koko jo alkuunsa pelotti, tarinan helpohko englanti siivitti lukukokemusta. Ei kirja kuitenkaan ihan täydellinen ollut. Täytyy myöntää että GRRM pisti tarinan sekaan niin paljon taustainformaatiota eri sukujen, ritarihuoneiden historiaa että se alkoi suorastaan jo ärsyttämään. Hahmoista Tyrion Lannister jälleen loisti omalla osallaan, ja positiivisena yllätyksenä Daenerys Targaryenin tarina oli saanut hienosti lisäpotkua. Kyllä tämä sarja kuitenkin lusitaan loppuun asti eli ei kai tässä muu auta kuin pistää neljäs osa eli A Feast for Crows tilaukseen.


maanantai 16. heinäkuuta 2012

The Savage Tales Of Solomon Kane

Robert E. Howardin (REH) lyhyen elämän (itsemurha 30-vuotiaana) kirjallisesta tuotannosta Solomon Kane on kirjailijan luomista hahmoista mielenkiintoisin. Tässä yrmeässä mustaan pukeutuvassa miekkaa heiluttavassa puritaanissa yhdistyy oudolla tavalla hurskas uskonmies, heikkoja puolustava suomalaista jäyhää miestä muistuttava sankarihahmo sekä lähes mielipuolen raivolla pahuutta tuhoava miekkamies. Itse muistan törmänneeni ensimmäisen kerran hahmoon jo kahdeksankymmentäluvun puolivälissä, suomalaisen Conan Barbaari -sarjakuvalehden yhteydessä jonka mukana Solomon Kanen tarinoita välillä julkaistiin.

Robert E. Howard joka kuului mm. H.P. Lovecraftin ystäväpiiriin, julkaisi Solomon Kanen ensimmäisen tarinan jo 1920-luvun loppupuolella. Kirjailijan ehdottomasti kuuluisin hahmo Conan Barbaari näki kirjallisen päivänvalon vasta 1930-luvun puolivälissä.

Tässä vuonna 2004 julkaistuun antologiaan on kerätty kaikki Robert E. Howardin julkaisemat Solomon Kane tarinat ja runot. Sivuja ryydittää Gary Giannin tekemä loistava mustavalkokuvitus. Vaikka tarinoiden julkaisusta on kulunut jo yli kahdeksankymmentä vuotta, ovat ne mielestäni kestäneet ajan hampaan todella hyvin. REH kertoo hahmonsa kautta synkkiä tarinoita avuttomia ihmisiä piinaavasta demonisesta pahuudesta. Tarinoissa kohdataan perinteisempää seikkailua merirosvojen kera sekä selkeästi kirjailijan lempimaisemissa 1600-luvun pimeän Afrikan orjarannikon hurmeisissa viidakoissa. Maisemissa josta miekkamiehelle paljastuu ikuisen vanhoja, kadonneita sivilisaatioita brutaalein uhrimenoin. Kirjailijaa ei ole turhaan sanottu miekka ja magia -genren isäksi.

Itselleni tuli REH:n teksteistä mieleen samanhenkisen H.P. Lovecraftin novellit. Tarinoissa jyllää samanlainen lähes käsin kosketeltava pahuus ja hyvin rakennettu painostava, lähes ahdistava tunnelma. Lovecraftilla oli tarinoissa muinaiset jumalansa kun taas Solomon Kane raivasi tieltään perinteisimpiä zombieita ja siivekkäitä demoneja. Täytyy myöntää että mielenkiintoni heräsi jälleen hahmoa kohtaa nähtyäni vuonna 2009 valmistuneen samannimisen elokuvavirityksen. Elokuvan ja kirjallisen tuotannon ainoa yhteneväisyys taitaa olla enimmäksen elokuvan "Solomon Kanen" vaatetus.

Suosittelen Robert E. Howardin ajattomia tarinoita kaikille fantasiakirjallisuuden ystäville. Lopettelen tämän kirjailijan viimeiseen tekstiin joka löydettiin hänen kirjoituskoneessa olevasta paperista, ja jota pidetään hänen itsemurhaviestinään:

All fled, all done
So lift me on the pyre
The feast is over
And the lamps expire


Nyt pitäisi jatkaa hirviömäisen kokoisella George R.R. Martinin A Storm Of Swords, joka on hyvää jatkoa Solomon Kanen tarinoille.







maanantai 9. heinäkuuta 2012

The League Of Extraordinary Gentlemen, Volume 1

Jotta kirjoista kirjoittelu ei ala maistumaan ihan puulta niin päätin ottaa mukaan pieneen blogiini myös sarjakuvia. Sarjakuvat esitti isoa osaa nuoruuttani kirjojen rinnalla joten tuskin niitä voi koskaan unohtaa. Ensin tuli Mustanaamiot, Tex Willerit ja Tarzanit unohtamatta Korkeajännityksiä (merten eli se ainoa oikea ;)). Sitten vanhemmalla iällä tuli isot englanninkieliset sarjakuva-albumit kun löysin 1990-luvun alkupuolella helsinkiläisen Good Fellows -sarjakuvaliikkeen. Se oli kuin aarreaitta sarjakuvia lukevalle.

Kun puhutaan sarjakuvista niin ainakin allekirjoittaneelle nimi Alan Moore on ollut takuuvarma (ainakin tähän mennessä) laadun tae. Omalla kohdallani Alan Mooren tarinat ovat kolahtaneet (Watchmen, From Hell ja V for Vendetta) monimuotoisuudellaan ja suorastaan ylipursuavalla tarinan kerronnalla, joten on suorastaan sääli että Alan Moore ei kirjoita kirjoja.

Monelle tulee The League Of Extraordinary Gentlemen -nimestä (TLOEG) mieleen ensimmäisenä sen vuonna 2003 julkaistu elokuvaversio jonka pääosissa kekkuloi vanha herra Sean Connery. Hyvin löyhästi alkuperäiseen sarjakuvaan perustava elokuva on kieltämättä viihdyttävä mutta ei mielestäni yllä lähelle esikuvansa tasoa.

The League Of Extraordinary Gentlemen, Volume 1 on kiedottu moneen tuttuun kirjalliseen tapahtumaan. Tapahtumat alkavat 1898 viktoriaanisessa Lontoossa kun häväisty Mina Harker kohtaa salaperäisen Campion Bondin, brittiläisen imperiumin tiedustelumaailman kärkinimen joka pyytää kreivistä eronnutta neiti Harkeria kokoamaan ryhmän erikoiskykyjä omaavia huippunimiä tehtävänä suojella Imperiumin etuja. Matka alkaa Kairon oopiumislummista josta matkaan lähtee mukaan rappiolla oleva Alan Quartermain. Kiireellisen Kairosta poistumisen johdosta kulkuneuvoksi vaihtuu valtava Nautilus -alus jota kipparoi kukas muu kuin intialainen kapteeni Nemo. Tässä vaiheessa lukijan eteen on jo heitetty valtavia steampunk-maisemia ja Pariisiin siirryttäessä tapahtumien kulku alkaa kiihtymään. Pariisin ilotyttökortteleista lähtee ryhmän mukaan tuhoa kylvävä herra "Henry/Edward" eli Dr. Jekyll. Lontooseen palattua ryhmä pestaa mukaan vielä Hawley "näkymätön mies" Griffinin.

Sekalainen ryhmä saa tehtäväkseen hakea takaisin Imperiumin haltuun mystisen cavorite-aineen joka mahdollistaisi ilmasotaan erikoistuneiden ilmalaivojen rakentamisen. Ryhmän seikkailut vie lukijan synkkiin Lontoon osiin aina mestarillisen rikollisjohtajan Fu Machun tukikohtaan, ja lopuksi esiin nousee todellinen uhka ja rikollishahmojen äiti ja isä - professori Moriarty.


TLOEG-sarjan pilotin kyväjäljestä vastaa Kevin O'Neill (jonka jälkeä on myös mm. loistavan psykedeelinen Marshal Law) joka on tehnyt erittäin yksityskohtaista ja rikasta jälkeä. Jossain kohdin koko sivun kokoisissa ruuduissa pitää pysähtyä ihailemaan piirtäjän yksitykohtaisia ja mielikuvituksellisia maisemia. Alan Mooren on myös kirjoittanut vahvan kokonaisuuden viktoriaanisen ajan vaihtoehtomaailman tapahtumista. Conan O'Doylen tarinoista tuttu Professori Moriarty, Fu Machu ja esimerkiksi Bram Stokerin Draculan ex-morsio Mira Harkin sopii kuin nakutettu Alan Mooren ja Kevin O'Neillin hurmeiseen maisemaan. Hahmot eivät ole mitään siloiteltua sankariainesta vaan rikkinäisiä sieluja jotka hädin tuskin tulevat toimeen keskenään.  Kuten esimerkiksi Watchmenissa Alan Moore on liittänyt albumiin lisämateriaalia, tässä kokonaisen Alan Quartermainin parinkymmentäsivuisen novellin.

Räjähtävien tapahtumien lopussa taivaalla tapahtuvat oudot asiat antavat osviittaa The League Of Extraordinary Gentlemen, Volume 2 tapahtumista. Kaukaa viisaana tilasin aikoinani Volume 1 ja 2 samassa paketissa joten sitä sitten seuraavaksi.














perjantai 6. heinäkuuta 2012

Toinen Säätiö

Viimeinen teos alkuperäisestä Säätiö-trilogiasta on taltutettu. Toinen Säätiö jatkaa tarinaa viisikymmentävuotta Säätiö ja Imperiumin tapahtumien jälkeen. Linnunradan lähes valloittanut ja Ensimmäisen Imperiumin tiedemiehen Hari Seldonin suuren suunnitelman vaarantaja Muuli on kuollut. Muulin valtapiirin rauniolla taistellaan vallasta ja jälleen ollaan isojen asioiden äärellä. Vaikka on kulunut yli 400 vuotta Hari Seldonin linnunradan kohtaloa käsittelevästä teoriasta, ryhmä Ensimmäisen Säätiön kansalaisia haluaa nyt löytää Hari Seldonin perustaman Toisen Säätiön.

Kelataanpa hiukan taaksepäin. Koko tarinahan käynnistyi siitä kun Hari Seldon ilmoitti tehneensä tieteellisen ennustuksen siitä että kymmeniätuhansia vuosia vanha ja vauras Linnunradan Ensimmäinen Imperiumi luisuu kaaokseen ja kohti perikatoa.  Hari Seldonin psykohistoria pystyi ennustamaan tilastollisesti ihmismassojen reaktioita ja Seldon ennusti että linnunradan triljoonalukuinen ihmisrotu oli väistämättä menossa kohti romahdusta.

Sitä varten Seldon loi suunnitelman jonka ansiosta ennustetun kolmekymmentätuhatvuotisen sekasorron sijaan ihmisrotu nousisi jaloilleen tuhannessa vuodessa. Tätä suunnitelmaa varten hän perusti Säätiön. Säätiö oli pieni ensyklopedistien yhteisö syrjäisellä Terminus-planeetalla jonka tehtävä oli kerätä mahdollisimman paljon ihmiskunnan tuottamaa tietotaitoa Encyclopedia Galactican muotoon ennen sukellusta kaaokseen.

Säätiön perustamisen yhteydessä Hari Seldon perusti myös salaa Toisen Säätiön, joka keskittyi Seldonin suunnitelman toteutumisen seuraamiseen ja kuin taustalla piilossa, se ohjaili linnunradan tapahtumia tähän ainoaan oikeaan suuntaan. Ensimmäisen Säätiön ollessa enemmän luonnontieteellinen, Toinen Säätiö oli mentalistien yhteisö joka keskittyi henkisten taitojen kehittämiseen ja Seldonin suunnitelman vaalimiseen.

Säätiö-sarjaa ei suotta ole pidetty Isaac Asimovin tieteiskirjallisuuden mestarinäytteenä ja sen saavutuksia ja vaikutuksia on laajalti. Paul Krugman, vuoden 2008 talous-nobelin voittanut ekonomisti on useassa haastattelussa kertonut olevansa scifi-kirjallisuuden fani ja myöntänyt Asimovin Säätiön olleen elämäänsä muuttanut asia.

“I read [Isaac Asimov's] Foundation back when I was in high school, when I was a teenager,” says Krugman in this week’s episode of the Geek’s Guide to the Galaxy podcast, “and thought about the psychohistorians, who save galactic civilization through their understanding of the laws of society, and I said ‘I want to be one of those guys.’ And economics was as close as I could get.” Those are pretty unique novels — they really are structured nothing like even the great bulk of science fiction, because they are about how social science can be used to save humanity.

Lähde: Wired

Viittauksia Säätiö-sarjaan löytyy pitkin poikin tieteiskirjallisuudesta, elokuvista ja animaatiosarjoista jne. 

Vuoden 1953 Second Foundation julkaisun jälkeen alkoi fanien vuosikymmeniä kestänyt painostus uusien Säätiö-kirjojen puolesta ja lähes kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen, kirjailija tarttui taas aiheeseen ja kynäili neljä uutta kirjaa joista kaksi keskittyi prequel-tyylisesti Hari Seldonin elämään ja kaksi keskittyi Toisen Säätiön jälkeiselle ajalle. 

Vuonna 1989 julkaistiin Foundations' Friends antologia missä aikansa tieteiskirjailijoiden kerma julkaisi omia tarinoita jotka sijoittuivat Isaac Asimovin luomaan universumiin. Kirjailijan kuolemakaan ei pysäyttänyt Säätiö-konetta kun vuonna 1997 julkaistiin Isaac Asimovin perikunnan hyväksymä Toinen Säätiö-trilogia jonka kynäilivät Gregory Benford, Greg Bear ja David Brin. Useat kirjailijat kirjoittivat ja julkaisivat tarinoita kirjailijan kuoleman jälkeen jotka sijoittuivat enemmän tai vähemmän Asimovin Säätiö-, Robot- tai Empire-sarjoihin.

Luonnollisesti Hollywood on myös yrittänyt leikata omaa siivuaan Säätiö-perinnöstä jo 1990-luvun lopulta saakka siinä onnistutta. Kuitenkin, vuonna 2009 selvisi että pahamaineinen Roland Emmerich yrittää siirtää Säätiön tarinaa valkokankaalle mutta mitään konkreettista ei ole tullut julki, paitsi että Dante Harpe on työstämässä ohjaajalle käsikirjoitusta.

Itsellenä alkaa kolmen puuttuvan osan mehtästys. Trilogian lisäksi olen onneksi löytänyt jo Säätiö veitsen terällä (Foundation's Edge) kirjahyllyyn. Tiedossa on että puuttuvat ovat harvinaista herkkua joten eiköhän tässä mene taas vuosia..

Ja hinnatkin on taas kohdallaan..








maanantai 2. heinäkuuta 2012

Suvilukemista

Listaan yleensä ns. ostoslistaa mielenkiintoisista kirjoista internet-selaimen bookmarkkeihin Ostettavat kirjat -kansioon, ja huomasin että niitä on kasautunut mukavan paljon. Tällä kertaa haaviin on jäänyt kirjoja laidasta laitaan: historiaa, dekkareita, elämänkertaa jne. eli aimo kasa kirjahyllyyn sovitettavaksi. Vaikka olen varannut kesälomalle G.R.R.M.:n Storm of Swords niin loppuvuodelle on hyvä pistää näitä jo järjestykseen.
.
Aikomukseni oli miettiä Juha Siltalan kirjoittaman Sisällisodan psykohistoria hankkimista, mutta ihme ja kumma, törmäsin siihen paikallisen kirjakaupan alehyllyssä ja vielä turkkasen hyvään hintaan: 10 euroa. Niin se sitten lähti uuteen kotiin. Kirjan nimi jo kertoo paljon mutta vaikka ajanjakso on Suomen historian tutkituin aihe niin jostain syystä vuoden 1918 tienoon tapahtumat vetää edelleen puoleensa. 


Jatketaan tietokirjallisuudella ja Bill Brysonin tuoreella suomennoksella. Sisään! Lyhyt historia lähes kaikesta kotona. Olen joitain vuosia sitten lukenut kirjailijan aikaisemman aivonystyröitä hierovan Lyhyt historia lähes kaikesta missä kirjailija päätti lähteä selvittämään mm. maailmankaikkeuden suuria arvoituksia, ihmisen alkuperää, luonnon monimuotoisuutta ja muita tieteen kimurantteja kysymyksiä eri tieteenalojen asiantuntijoiden kanssa. Loistava kirja jossa asiat on esitetty mahdollisimman yksinkertaisesti jotta tällainen perustallaajakin ne ymmärtää. Tässä uusimmassa kirjailija ei poistu kotoaan, vaan käy läpi kodin ja asumiseen liittyvää historiaa.

Sitten aivan jotain muuta. James Ellroy on ollut jo vuosia lempidekkaristini tummasävyisillä ja brutaaleilla dekkareillaan. Olen myös yrittänyt etsiä rinnalle jotain samansuuntaista kirjailijaa ja Boston Teranin tuotanto on suunta jota lähden kokeilemaan. Kirjailijan debyytti God Is A Bullet tuntuu olevan yhtä kylmää kyytiä kuin Ellroyn painajaismaiset tarinat. Kirjan tarina rakentuu paahtavan etelä-Kalifornian maisemissa missä paikallisen poliisin tytär kidnapataan jonkinsortin satanistikultin toimesta ja josta tarina sukeltaa hyvin synkkiin vesiin. Kirjailijan mukaan kirjan nimi tulee graffitista minkä hän näki eräällä seinällä: God is a bullet right to the head. You start to feel better the minute you're dead.


Täytyy myöntää että en olisi törmännyt Bruce Porterin uskomattomalta kuulostavaan kirjaan ilman Ted Demmen ohjaamaa ja Johnny Depp:n tähdittämää Blow elokuvaa. Bruce Porterin kirjoittama
Blow: How a Small-Town Boy Made $100 Million With the Medellin Cocaine Cartel and Lost It All nimi kertoo paljon sen sisällöstä. Kirja kertoo George Jungin tarinan joka nousi pienen marijuanamyynnin kautta yhdeksi yhdysvaltain suurimmaksi kokaiinimyyjäksi 1970-80 -luvuilla. Elokuvan kertoma traaginen tarina George Jungista oli sen verran absurdi ja mielenkiintoinen että päätin tutustua elokuvan todelliseen päähenkilöön. Ja kyllä, hän on edelleen vankilassa.

Ian Tregilliksen Milkweed Triptych -sarjan ensimmäinen osa Bitter Seeds (arvostelu) oli sen verran mukavaa luettavaa että nyt heinäkuussa julkaistava jatko The Coldest War lähtee tilaukseen. Ensimmäisen osan jälkeen tarina siirtyy parikymmentä vuotta eteenpäin ja toisen maailmansodan jälkeinen maailma tasapainoilee kahden voittajavaltion käsissä. Britannian käy sinnikästä vastarintaa warlock-noitiensa avulla suurta Neuvostoliittoa vastaan, joka toisen maailmansodan voitettuaan on saanut käsiinsä natsien teknologian minkä avulla natsit saivat luotua ykkösosasta tuttuja superihmisiä. Tätä kirjaa on odotettu.

Mielenkiinto rouva Atwoodin tuotantoon on haahuillut mielessä kuin ärsyttävä kutina, ja nyt päätin lähteä tutustumaan MA:n dystopia-tuotantoon. Ja kiitos Raija MA:n arvosteluista - sait mieleni muuttumaan :).

Seth Grahame-Smithin tuotantoa ollaan pistämässä näytille Hollywoodin isolla elokuvakoneistolla kun kirjailijan vuonna 2010 julkaisema Abraham Lincoln, Vampire Hunter sai ensi-illan kesäkuussa. Tim Burtonin tuottama ja Timur Nuruakhitovich Bekmambetovin ohjaama elokuva kertoo aikamoisen mielikuvituksellisen tarinan Yhdysvaltain 16. presidentin elämästä. Jep, mukana on vampyyreja. Kuitenkin, kirjailija on jatkanut tuoreimmallaan helvetillistä mielikuvitussoppaansa Unholy Night -kirjassaan. Kaikki tuntevat Jeesuksen seimentarinan itämaiden tietäjien kera. SG-S on lyönyt raamatulliseen tarinaan hiukan lisää voltteja muuttamalla uutukaisessaan itämaiset tietäjät pahamaineisiksi murhamiehiksi jotka karattuaan roomalaisten vankilasta törmäävät raamatusta tuttuun seimenpariskuntaan. Herodeksen alettua murhaamaan vastasyntyneitä poikalapsia murhakolmikko ottaa perheen suojaansa ja auttavat heidät pakenemaan Egyptiin. Huh mutta onhan tämä luettava! (muistutus itselle: lue hyllyssä odottava David Herbert Donaldin historiikki Lincoln).

Umberto Eco tunnetaan älykkäistä tiiliskiven kokoisista historiaromskuista ja tuorein käännös Prahan kalmisto jatkaa laadukasta sarjaa. Olen itse joskus aikoja sitten lukenut Focaultin heiluri ja Ruusun nimi ja pidin molemmasta. Hyllyssä on kuitenkin odottanut jo vuosia Baudolino, joten se olisi varmaankin hyvä lukea ennen tätä. Pistetään uusin kuitenkin muistiin.

Walking Dead -televiissiosarjan ystäville ei varmaankaan ollut epäselvää että sarja perustuu suosittuun samannimiseen sarjakuvaan. Itselläni on jo lähivuodet kihelmöinyt ajatus että tekisin paluun vuosien ja vuosien tauon jälkeen sarjakuvien pariin. Nykyisessä kirjahyllyssä on hyllymetrin verran vuosien takaisia kaikenlaisia paksuja albumeja joiden pariin sitä on vähitelleen palannut näin vanhemmalla iällä. Ghost in the Shell, Watchmen, Maus, Valerian, Akira, From Hell, Sin City-sarja, Preacher sekä mm. Hiroaki Samuran loistava Blade of The Immortal-sarja tuntuu jälleen tuoreelta vuosien tauon jälkeen. Varastossa on vielä pari laatikollista kasarin Ryhmä-äksää, Star Warsia ja Indiana Jonesia. No kuitenkin herrat Robert Kirkman, Charlie Adlard, Cliff Rathburn ja Tony Moore ovat lyöneet yksiin kansiin ensimmäiset 48 osaa sarjastaan ja kokoelmassa on sopivat 1088 sivua. Eli mukava puhelinluettelon kokoinen laitos.


Siinä oli nyt jokunen esimerkki. Mielenkiintoisia kirjoja tulee vastaan viikottain ja osa niistä menee ohi ja osa jää sitten mieleen. Yöpöydällä majailee nyt Säätiön jälkeen yksi nuoruuden sarjakuvatuttuja eli Robert E. Howardin Savage Tales of Salomon Kane. Kohtasin ensin tämän puritaanimiekkamiehen sarjakuvamuodossa ja nyt tutustuminen jatkuu alkuperäisessä muodossa eli Robert E. Howardin 1900-luvun alkupuolen klassisissa tarinoissa. Kirjallinen matkani heilahtelee siis laidasta laitaan - mikä onkin koko touhussa parasta.