tiistai 14. elokuuta 2012

The League Of Extraordinary Gentlemen, Volume 2

Alan Mooren käsikirjoittama ja Kevin O'Neillin kuvittama The League Of Extraordinary Gentlemen on edennyt toiseen osaan (ensimmäinen osan arvio). Britannian tiedustelun ykkösnyrkki eli seikkailija Alan Quatermain, Kapteeni Nemo, Hawley "näkymätön mies" Griffin, Tohtori Jekyll ja neiti Mina Murray kohtasivat sarjan ensimmäisen osan lopussa uuden haasteen kun taivaalta tuli alas valtavia sylinterin muotoisia aluksia.

Toisen osan tarina kuitenkin alkaa aivan toisaalla. John Carter ja Luutnantti Gulivar Jones käyvät sotaa natiiveja marsilaisia vastaan punaisella planeetalla ja miesten onnistuneen allianssin ansioista vastustaja kokoaa joukkonsa pakoa varten ja tekee evakuonnin aluksineen kohti maapalloa.

Alan Quatermain ystävineen on siis uuden haasteen edessä kun maahan tippuneista sylintereistä ryömii esiin selkeä valloitusarmeija.

Jälleen kerran Kevin O'Neillin piirrosjälki on silmiä hivelevän mukavaa. Alan Moore on sekoittanut yhä enemmän ensimmäisestä osasta tuttua tarinaansa, ja tämän toisen osan kehystarina on käytännössä suoraan H.G. Wellsin science fiction klassikosta Maailmojen Sota (arvosteluun tästä). Tarinaan on myös hienosti lisätty alun Edgar Rice Burroughsin John Carter, ja toinen H.G. Wellsin selkeä klassikko tarinan puolivälin jälkeen eli Tohtori Moreau pelottavine ihmis/eläinhybrideineen. Mutta niin vain tarina kantaa hyvin kaikkine kirjallisuusviitteineen aina räjähtävään loppuun saakka. Extrana lopussa on jälleen kerran hienoa kansitaidetta sekä suht tukevan kokoinen The New Traveller's Almanac joka toimii oppaana tekijöiden värikkääseen vaihtoehtotodellisuuteen. 

Onneksi on tullut kaivettua kirjahyllystä tuota vanhaa pölyttynyttä sarjakuvaosastoa koska vanha kaipuu sarjakuvataiteen pariin on jälleen syttynyt. Seuraavana on sitten luvassa hahmo joka on loikannut Hollywoodin ansiosta valtavirtain puolelle eli Mike Mignolan Hellboy-hahmo. Posti toimitti kotiin jo joitain viikkoja sitten amatsoonilta Hellboy Volume 1, Library Editionin tietosanakirjalta näyttävän  teoksen (alla kuva) ja kuten kuvasta näkyy - lukemista riittää. Tässä ensimmäisessä osassa on Hellboyn kaksi ihka ensimmäistä albumia Seed of Destruction ja Wake The Devil





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana on vapaa. Spammaajat kärsivät kurjan kuoleman.