tiistai 21. toukokuuta 2019

Hyväksyntä

Southern Reach-trilogia on vihdoinkin ohi. Unenomainen viimeinen osa tuntui menevän alusta loppuun pienen pettymyksen kera. Poukkoilua kokonaistarinan aikajanalla joka lähes tiputti ainakin minut välillä pois pelistä. Sarjan ensimmäinen osa oli vakuuttava, toinen kelvollinen ja tämä kolmas, njaa..siinä ja siinä.

Ei kai tästä enempää. Seuraavan on jo menossa tiiliskiven kokoinen Stephen Ambrosen Undaunted Courage, tiivis paketti Yhdysvaltain 1800-alkupuolen historiaa. Kiitos ja kumarrus.

sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Abaddon's Gate

Huomasin että aikaa on vierähtänyt nelisen vuotta kun viimeksi tuli luettua James S.A. Coreyn Expanse-sarjaa. Kirjasarja on täydentynyt sen jälkeen kolmella kirjalla ja yhdeksän osaiseksi suunniteltu sarja alkaa olemaan loppusuoralla kun sarjan kahdeksas Tiamat's Wrath julkaistiin tänä vuonna.

Expansen aurinkokunnassa tilasta ja vallasta kiistellään edelleen tuttujen valtaklikkien välillä. Viime osassa James Holden tiimeineen sai avaruusolio/protomolekyylin valtaaman Tycho-aseman pommitettua pois radaltaan joka lopulta syöksyi Venuksen pinnalle, kyydissä etsivä Miller.

Tämän jälkeen ajan kuluessa ihmiskunta seurasi huolestuneena kun avaruusolio/protomolekyyli näytti selviytyneen yhteenotosta ja rakensi Venuksen pinnalle kompleksisia rakennelmia ja levittäytyi planeetan pinnalle. Samaan aikaa James Holden tiimeineen on nostanut bisnestään Rocinante-aluksen turvin ja on käärinyt isot tulot pimpatulla aluksellaan.

Abaddon's Gate alkaa tilanteesta missä Venuksen kiertoradalle on ilmestynyt portaalia muistuttava rakennelma avaruusolio/protomolekyylin toimesta. Eri aurinkokunnan valtaklikit valmistautuvat lähettämään tutkimusretkikuntia kohti portaalia ja James Holden tiimeineen lopulta saavat rahakkaan tarjouksen Outer Planets Alliance-ryhmittymältä liittyä ihmiskunnan värikkääseen tutkimusretkikuntien joukkoon.

Kaikki ei luonnollisesti mene niin kuin on suunniteltu. Portaalin edustalla James Holden tiimeineen lavastetaan syyllisiksi konfliktiin joka on vaarassa syöstä aurinkokunnan täysimittaiseen konfliktiin ja James Holdenin ainoa vaihtoehto on painaa kaasu pohjaan ja ohjata Rocinante portaalin läpi toiselle puolelle.

Tästä alkaa kiehtova tapahtumasarja jonka aikana selviää avaruusolio/protomolekyylin taustat ja miksi etsivä Millerin ilmestyy James Holdenille vaikka hän on kuollut. Lopulta portaalin läpi seuraa iso määrä aluksia ja toisella puolella koetellaan niin eri valtaklikkien suhteita kuin taistellaan koko aurinkokunnan selviytymisestä. Turboahdettu avaruusooppera ei selkeästi ota rauhallisia askeleita.

Expanse-sarja aloitti televisiossa SyFyn puolella joka lopulta luopui sarjasta, ja nyt Expanse on saanut uuden kodin scifi/fantasia-nörtin Jeff Bezosin turvallisesti huomasta Amazon Primessa. Sarja on päässyt jo neljänteen tuotantokauteen joka saa ensi-illan tänä vuonna.



Lumiukko

Harry Hole # 7 eli Lumiukko. Oslolaisen dekkarin sarja menee vauhdilla eteenpäin. Sarja koostuu kahdestatoista kirjasta joten tässä on kohta pääty vastassa. Onneksi Jo Nesbø on julkaisemassa uutta Harry Hole-tarinaa "Knife" heinäkuussa joka kääntyy myös härmäksi omalla ajallaan joten perälauta ei tule aivan heti vastaan. 

Lumiukko tuntuu olevan myös yksi sarjan suosituimmista kirjoista. Se on täysverinen sarjamurhaajatarina sitten Lepakkomiehen ja unohtamatta että kirjasta on myös harvinainen Hollywood-filmatisointia vuodelta 2017, jonka ohjasi Tomas Alfredson ja Harrina kekkuloi Michael Fassbender.

Kirjailija on lyönyt tarinalle normaalia tummemmat sävyt jotka tuovat tuoreen fiiliksen koko kirjalle. Harryn viinapirut ovat tarinassa pienemmässä osassa ja ihmissuhdepuoli on myös ns. tauolla. Norja kärvistelee talvisessa otteessa kun Harry saa tehtäväkseen tutkia perhe-emännän mystistä katoamista joka alkumetreillä vaikuttaa olevan kaikkea muuta kuin sarjamurhaajan tekosia. Perheen kotitalon pihalle ilmestynyt lumiukko myös aiheuttaa ihmetystä.

Alkaa kirjasarjan kiihkein takaa-ajo jonka kirjan loppumetreille saakka sisältää tolkuttoman määrän juonenkäänteitä ("meillä on murhaaja! Hetkinen..ei kun.."). Sarjamurhaaja tuntuu olevan Harrya aina askeleen perässä ja jäätyneitä ruumiita alkaa kerääntymään kasaksi asti.

Trillerimäinen tarina ja Nesbølla ei ainakaan sarjan osalta kierrokset lopu vaikka Harry Hole-moottoriin on jo saatu hyvä määrä kilometrejä.

Meikäläisellä on kohta parin kirjan jono bloggausten osalta, joten pistän tulemaan seuraavaa.