lauantai 28. toukokuuta 2011

Ian Tregillis: Bitter Seeds

Viimeisin englanninkielinen kirjani taisi olla vuodelta 2009, jolloin lukea raapaisin Shelby Footen n. 3000 sivuista amerikan sisällisota-trilogiaa parin sadan sivun verran. Sisällissotaklassikko on saanut sen jälkeen leiman eläkeprojekti. Englantia on kuitenkin hyvä tankata kirjan muodossa jo pelkästään työn puolesta ja sen innoittamana, ja tietysti Raijan Taikakirjaimista kipinän saaneena, päätin tilata Amatsoonista tämän mielenkiintoisen scifi/alternate history -kirjan, joka on myös kirjailijan esikoisteos.

Kirja tutustuttaa lukijan toisen maailmansodan tuttuihin eurooppalaisiin maisemiin. Alussa tutustutaan brittien peruskarpaasiin, SIS:n (Secret Intelligence Service) palveluksessa toimivaan vakoojaan Raybould Marshiin (RM), joka on myös kirjan keskushahmoja. Suorastaan megalomaaniset tapahtumat lähtevät vyörymään liikkeelle vuonna 1939, kun euroopassa natsi-Saksa alkaa liikehtimään naapurien puolelle laajenemismielessä. RM kokee oudon kuolemantapauksen ollessaan sisällissodan riepottelemassa Espanjassa tapaamassa Francon loikkaria joka roihahtaa tapaamishetkellä pienessä hotellissa kuin itsekseen liekkimereksi. RM saa kuitenkin pelastettua loikkarin kuumista tuhkista elintärkeitä todisteita oudoista tapatumista jotka viittaavat että saksalaisilla olisi käsissään uudenlainen ase, tai aseita. Filminrippeistä selviää että saksalaisilla on ryhmä ihmisiä joilla on yli-inhimmillisiä voimia: heikkolaatuisissa todisteissa näkyy mm. paidaton mies joka leijuu ilmassa, mies joka pystyy liikkumaan seinien läpi ja mies joka hallitsee tulta.

Saarivaltion sotakoneisto ei kuitenkaan jää ällistyksestä makaamaan laakereilleen vaan alkavat selvittämään tarkemmin mitä saksalaiset ovat kehittelemässä. Selviää että kolmannen valtakunnan ykkösnyrkkien eli Heinrich Himmlerin alaisuuteen on luotu salainen REGP-yksikkö eli Reichsbehörde für die Erweiterung germanischen Potenzials, jota johtaa mystinen tohtori Westarp. Pahamaista Mengeleä muistuttava tohtori Westarp on vuosikymmenien saatossa kehittänyt ryhmän ihmisiä joilla on ennenkuulumattomia voimia ja nyt tämä erittäinen salainen SS:n erikoisyksikkö on vaikuttamassa ratkaisevasti sodan kulkuun. Tuota pikaan myös britit perustavat erikoisyksikön kuningaskunnan kuninkaallisen laivastoa johtavan amiraliteetin alle ja RM alkaa keräämään ympärilleen joukkoa ennakkoluulottomia ihmisiä joilla olisi jotain hajua mitä saksalaisilla on mielessä ja miten heidät voidaan pysättää. Tästä sitten alkaa hurja taistelu aikaa vastaan saarivaltion pelastamiseksi. 

Täytyy myöntää heti alkuun että olin hiukan skeptinen kirjan idean osalta jonka juoni vaikutti huonolta Ryhmä-X -seikkailulta mutta onneksi olin väärässä. Alkupuolella tuli heti mieleen vanha ensimmäinen Indiana Jones -seikkailu pahoine natseineen ja yliluonnollisine voimineen. Kirjailija sai vedettyä (onneksi) suht tylsistä REGP:n erikoisvoimista toimivia henkilöitä esimerkkinä ehkä ryhmän päähenkilö Klaus joka toimi salamurhaajana ja omasi taidon liikkua seinien läpi. Samoin Klausin sisko Gretel joka pystyi näkemään tulevaisuuteen. Ja vaikka ryhmässä oli liuta erilaisia persoonia niin kaikki eivät onneksi jää yksiulotteisiksi statisteiksi vaan kirjailija saa revittyä lähes kaikille jotain taustahistoriaa. Ja onneksi kirjailija veti myös hienosti mukaan pienen lo-tech-osasen kun näillä supersaksalaisilla on mukanaan akusto jotka on kytketty piuhoilla suoraan kalloon. Pieni mutta äärimmäisen sopiva lisä.

Kirjailija loi myös briteille toimivia pelinappuloita eli Warlockeja (miespuolisia noitia) jotka kommunikoivat ja kanavoivat tuhoisia voimia Enocheilta saarivaltion suojaksijotka vaikuttivat olevan muinaisia olentoja jotka liikkuivat jossain aika-avaruuden välimaastossa. Enochien kanssa sopii lause there ain't no such a thing as a free lunch eli nämä muinaiset vaativat aina veriuhrin palveluksistaan ja joita kirjassa sitten luovutetaan ahkerasti, alkaen sormenpäästä aina ihmisryhmiin.

Vaihtoehtohistorian puolelle tarina siirtyy selkeästi kun sodan näyttämölle nousee kuuluisa liittoutuneiden perääntyminen Dunkirkin rantakaistaleelle. Tosielämän perääntymistä ei tapahdu vaan saksalaiset tuhoavat suurimman osan 300 000 brittisotilasta tälle Pohjois-Ranskan rannalle ja samalla lähes koko saarivaltion armeijan. Tämän jälkeen oikea historian kirjoitus heittelee voltteja ja on itse asiassa jännittävää nähdä mitä kirjailija keksii tulevalle. Tosiaan Bitter Seeds on ensimmäinen osa Milkweed Triptych -trilogiassa ja seuraavan osan eli The Coldest War kirjailija on luvannut ensi vuodelle. Summa summarun, pidin kirjasta ja tarina jaksoi vetää alusta loppuun. Toinen maailmansota ja yliluonnolliset asiat ovat aina hyvä pohjamulta mielikuvitusta kutitteleville tarinoille, tämänhän jo hokasivat edellisessä kirjassani Guillermo del Toro ja Chuck Hogan. Jos jotain miinusta tästä pitäisi hakea niin ehkä puolessa välissä tarina sakkasi hiukan mutta lähti loppulaukkaan mainiosti. Suosittelen!

http://www.iantregillis.com/index.cfm


Kirjan ensitahteja:

The driver tapped the mare with the tip of his whip. She snorted, exhaling great gouts of steam as the wagon wheels squelched through the butterscotch mud of a rutted farm track. The driver’s breath steamed, too, in the late afternoon chill as he rubbed his hands together. He shivered. So did the children nestled in the hay behind him. Autumn had descended upon Europe with coldhearted glee in this first full year after the Great War, threatening still leaner times ahead. He craned his neck to glance at the children. It would do nobody any good if they succumbed to the cold before he delivered them to the orphanage.


Seuraava projektini sijoittuu sitten metsäisen Twisted Riverin penkereille (ainakin alkuun) kun sain aloitettua yhden amerikkalaisen nykykirjallisuuden suurista kertojista eli John Irving tuoreimman käännöksen Viimeinen yö Twisted Riverillä. Jälleen yksi kirjailija jonka tuotantoa suosittelen aina.


Seuravaa postaus saattaa sitten tulla kesälomaltani ja Yhdysvalloista josta ajattelin bloggailla etelävaltioiden historiallisista maisemista ja tietysti raporttia paikallisista kirjakaupoista. Kahtotaan nyt..

perjantai 13. toukokuuta 2011

Guillermo del Toro, Chuck Hogan: Vitsaus

Englanninkielinen alkuteos: The Strain (2009)

Olen viime vuosina seurannut lähes huolissani perinteisen vampyyri-genren alasajoa tai paremminkin kannibalisointia missä Hollywoodinville raiskaa genreä elokuvasta toiseen. Allekirjoittanut syntyi 1970-luvun alkupuolella ja kasvoi niiden K18 VHS-kopionkopionkopio kauhuelokuvien parissa joissa vampyyrit olivat vielä niitä pelottavia valkonaamaisia ihmissyöjiä eikä mitään angstisia siloposkisia teinikasvoja suoraan klerasiilin mainoksista. Olen varmaan sitten tullut vanhaksi kun en ymmärrä nykyistä menoa. No kuitenkin päätin tarttua maineikkaan elokuvaohjaajan kirjalliseen tuottokseen puolitoivekkaana josko del Toro näyttäisi kaapin paikan. Kyseessä on siis Guillermo del Toron ja Chuck Hoganin yhteisprojekti Vitsaus - vampyyri-trilogian ensimmäinen osa.

Niille lukijoille jotka eivät katso elokuvia ja joille eivät elokuvat Hellboy, Pan's Labyrinth tai Blade 2 sano yhtään mitään, niin tiedoksi että ed. mainittujen elokuvien ohjaaja Guillermo del Toro on yksi Hollywoodin lahjakkaimmista ja luovimmista ohjaajista. Guillermo meinasi myös kipparoida jo työn alla olevat Hobitti-elokuvat kunnes jättäytyi projektista pois.

Kirjan tapahtumat alkavat vyörymään eteenpäin kun New Yorkin JFK:n lentokentälle laskeutuva matkustajakone sammuu kesken laskeutumisen ja jää kiitoradalle pimeänä. Viranomaiset toteavat koneen täysin kuolleeksi matkustajia myöten ja vain neljä henkilöä löydetään elossa. Koneen kohtaloa alkaa tutkimaan CDC:n (Centers for Disease Control and Prevention) johtava tutkija tohtori Eph Goodweather tiimeineen ja alkutilanteen mystisyyden jälkeen EG:lle alkaa selviämään tapahtuman todellinen luonne. Mukaan tulee vanha herra Abraham Setrakian, panttilainaamon omistaja joka yrittää vakuuttaa EG:lle että kyseessä on verenimijöiden invaasio uudelle mantereelle. Sen enempää spoilaamatta tarina lähtee 100 lasissa eteenpäin ja sama hurja vauhti kestää tämän trilogian ensimmäisen osan loppumetreille saakka.

Kirjassa oli onneksi sitä mitä etsinkin: pientä toivonsädettä vampyyrigenren osalta. Vampyyrit eivät ole onneksi mitään hissukoita joille riittäisi välillä se pullollinen verta ja ihmissuhteita, vaan ovat todella pelottavia olentoja, joiden tarkoitus on vain tartuttaa ja tappaa ihmisiä ravinnoksi, ja juuri näin sen pitääkin ollakin. Itsellä lukukokemusta pilasi vanhassa muistissa ollut Blade 2, jota alitajuisesti koko ajan vertasi kirjan tapahtumiin. Vampyyreissä oli kieltämättä hiukan samaa elokuvan kanssa mutta onneksi ei liikaa. Kirja oli lopulta viihdyttävä kokemus ja se meni todella vauhdilla alusta loppuun ja se oli myös kirjan helmasynti. Olisin toivonut että kirjailijat olisivat pysäyttäneet tarinaan enemmän ja vaikka avanneet enemmän taustoja. Kirjan lopussa kuitenkin lukijalle raotettiin hiukan tapahtumien taustahenkilöitä ja mitä tuleman pitää. Oli kirjassa ihan tuoreita ideoitakin esim. Treblinkan keskitysleirillä ruokailevista vampyyreista. Itse asiassa toinen maailmansota vampyyrisodan näyttämönä olisi kirjoittamisen arvoinen aihe. Kirjailijat saisivat hyvän spin-off-sarjan jo pelkästään kirjan toisen maailmansodan vaiheista. Trilogin toinen osa Lankeamus on jo kauppojen hyllyillä mutta taidan odotella tämän ensimmäisen osan tapaan pokkariversiota.

Kirjan ensitahdit:

"Olipa kerran jättiläinen", sanoi Abraham Setrakianin isoäiti. Nuoren Abrahamin katse kirkastui niin, että borssikeitto puisessa kulhossakin alkoi maistua paremmalta, tai ainakin vähemmän valkosipuliselta. Abraham oli kalpea pikkupoika, aliravittu ja sairaanloinen. Isoäiti oli päättänyt lihottaa pojan ja istua vastapäätä vahtimassa, kun hän söi keittoaa, samalla viihdyttäen häntä tarinoimalla.

Työn alla on jo Ian Tregillisin Bitter Seeds joka on kirjailijan The Milkweed Triptych-trilogian ensimmäinen osa. Harvinainen mutta virkistävä sivuaskel englanninkieliseen kirjallisuuteen.

maanantai 9. toukokuuta 2011

Harriet Beecher-Stowe: Tuomo Sedän Tupa

Englanninkielinen alkuteos: Uncle Tom's Cabin; or, Life Among the Lowly


Tämä historiallinen klassikko on värjötellyt kirjahyllyssäni ainakin 10  kärsivällistä vuotta odottaen lukuvuoroaan, ja nyt kun yritän pitää lukurytminä historia-fiktiivinen-historia niin tämä menee sopivasti sinne historian ja fiktiivisen välimaastoon.

Varoituksen sana heti alkuun: ken tähän kirjaan joskus tarttuu pitää ymmärtää millaisella aikakaudella kirja on kirjoitettu. Kirja julkaistiin Yhdysvalloissa vuonna 1852 keskelle poliittisesti herkkää tilannetta, missä vauhdilla teollistuva ja vaurastuva pohjoinen eli veitsen terällä konservatiivisen ja raskaasti orjavoimaan tukeutuvan etelän kanssa.


Rouva Beecher-Stowe oli orjuuden vastustaja ja kirjallaan hän halusi nostaa kaikkien huulille Afrikasta tuodun orjatyövoiman kohtalon.
Kirjassa kirjailija kuvaa muutaman fiktiivisen orjan elämänkaarta ja kohtaloa 1800-luvun Yhdysvalloissa. Kirja keskittyy pääosin vanhemman Tuomo-orjan kohtaloon mutta sivutarinana seurataan myös Elisa ja Yrjö Harriksen, nuoren orjapariskunnan pakomatkaa etelästä koti Kanadaa.

Tuomo-orjan kohtalon seuraaminen alkaa pohjoisen orjaosavaltion Kentuckyn viljelijä Arthur Shelbyn tilalta, missä Tuomo asuu perheineen. Isäntä Shelby tuskailee isojen velkojen kanssa ja päättää myydä etelästä vieraaksi tulleelle orjakauppiaalle mm. Tuomon hyvään hintaan. Kirjan ensimmäiset kappaleetkin ovatkin mielenkiintoisia koska kirjailija kuvaa siinä isännän ja orjakauppiaan myyntikeskustelun ja lukija pääsee nauttimaan äärimmäisten stereotypioiden esittelystä: viljelijä Arthur Shelby on pohjoisen osavaltion tapaan ylevä, orjia kuin perheenjäseninä pitävä sivistynyt herrasmies joka joutuu äärimmäisen pakon edessä myymään rakkaan Tuomo-orjansa. Kun taas orjakauppias on etelävaltioiden vulgääri, sivistymätön moukka joka käsittelee orjia kuin karjaa. Noh, näitä riittää pitkin kirjaa. Tuomo-orja siis joutuu orjakauppiaan käsiin ja pitkä matka kohti New Orleansia alkaa. Matka etenee pitkin Missisippiä jokilaivalla ja laivalla Tuomo vaihtaa yllättäen omistajaa kun jokilaivan nuori (valkoinen) matkustaja Eva tipahtaa jokeen ja Tuomo-orja pelastaa tytön varmasta kuolemasta. Tapahtuneen johdosta Eve-tytön isä Augustine St. Clare, nuori ja rikas New Orleansin porvari, ostaa Tuomo-orjan tyttärensä pyynnöstä kotiorjaksi.

New Orleansin uudessa kodissa Tuomo-orja huomaa päätyneen hyvän omistajan kotiin missä orjia kohdellaan myös kuin perheen jäseniä. Kirjan loppupuolella Tuomo-orja joutuu vielä kerran myydyksi ja päätyy tai paremminkin laskeutuu helvettiin Lousianan plantaasille ihmishirviö Simon Legreen omistukseen joka myös päättää Tuomo-orjan maallisen vaelluksen.

Kirjailijasta ja tämän kirjan yllättävän suuresta yhteiskunnallisesta vaikutuksesta löytyy valtavasti tietoa ja varsinkin kaikki kirjan taustatieto on tässä kohdin mielenkiintoisinta. Kirja  julkaistiin ensin jatkokertomuksena orjuuden vastustajien julkaiseman National Era-lehden jatkokertomuksena, ja heti perään kirjana joka osoittautui valtavaksi myyntimenestykseksi. John P. Jewett painoi kirjaa aluksi varovaiset 5000 kappaletta, kirjaa kuitenkin myytiin lopulta hulppeat 300 000 kappaletta. Nuorta kansakuntaa piinaava kipeä aihe pulpahti pintaan bestsellerin muodossa ja joka kiihdytti pohjoisen keskustelua orjuudesta ja toisaalla etelässä kiihdytti orjuuden kannattajien mieliä. Legendoja aiheen ympärillä myös riittää, ja yksi herkullisemmista kertoo sisällissodan ensimmäisestä vuodesta kun kirjailija tapasi kansakunnan presidentin Abraham Lincolnin, presidentti tokaisi "so you are the little woman who wrote the book that started this great war". 

Kirja oli itselleni pettymys. Tiesin kyllä tarkkaan minkälaisesta kirjasta oli kyse ja odotinkin mielenkiintoista aikalaiskirjoitusta orjuudesta, onhan tämä yksi selkeä amerikkalaisen kirjallisuuden klassikoita. Kuitenkin kirja on läpikotonsa ärsyttävän poliittinen ja tilausteos aikansa poliittiseen keskusteluun. Kirjailija käy kuitenkin hienosti läpi tarinan muodossa orjuuteen liittyviä syitä ja kuvaa orjien raakaa todellisuutta aina orjamyymälöiden kuvauksilla ja niihin liityviin sydäntäsärkeviin tarinoihin missä perheet hajoitettiin myymällä vanhemmat erilleen lapsistaan. Kirjan selkeän negatiivinen puoli on tukahduttavan paatoksellisuus. Yksi eteläisten orjavaltioiden klassinen perustelu orjuudelle oli raamattu, jonka vanhassa testamentissa puhuttiin orjuudesta ja sillä etelävaltioiden orjuuden kannattajat perustelivat orjuuden moraalista ylläpitämistä, ja tässäkin kirjailija ottaa kantaa ja käyttää näitä raamatun katkelmia lyömäaseena. Kirjailija pitää myös tätä novellikokoelmaa keskeisenä aiheena ja mitä pidemmälle kirjaa luki, raamattu nousi yhä keskeisemmäksi tarinan edetessä. Kirjan päähenkilöt käyvät loputtomilta tuntuvia keskusteluja orjuudesta ja sen oikeutuksesta ja päinvastoin.Virsiä veisataan ja jumalaa ylistetään. Tässä vaiheessa katse kävi jo kirjahyllyssä ja aloin miettimään toisen kirjan aloittamista..

Mitä kirjasta sitten jäi käteen? Kirja oli ensinnäkin liian pitkä yli 560 sivua. Kirjan painos on vuodelta 1953 ja käännös Niilo Liakkan käsialaa jo vuodelta 1904, joten kirja vilisee wanhaa soomea esimerkkinä plantaasi joka taipuu Niilon käsissä plantaashi ja orjien ja valkoisten jälkeläiset ovat kvarteroneja jotka suomentaja muistuttaa olevan valkoihoisten ja neekerien jälkeläisiä. Suomentajalla on myös outo tapa kääntää osa henkilöiden nimistä suomenkielelle ja osa taas ei. On siis Tuomoa, Yrjöä, Elisa, Miina jne. 

Tuomo Sedän tupa on varmasti ollut aikansa Da Vinci koodi, joka on kuohuttanut yhteiskunnan kerroksia rohkealla kerronnallaan. Kirjailija ei varmaan kuitenkaan toivonut kirjan olevan kipinä muiden joukossa sytyttämässä jo kauan kytenyttä ruutitynnyriä pohjoisen ja eteläisen Yhdysvaltojen välillä. Itse olen heinäkuun alussa viettämässä lomaa etelävaltioissa mm. Hilton Headissa (South Carolina) jossa näkee vielä vanhojen plantaasien jälkiä, joten tämä oli hyvä historiallinen täky matkalle. Jos sinua kiinnostaa lukea tarkemmin aikalaiskirjoituksia Yhdysvaltojen orjuudesta 1800-luvulla, suosittelen lämpimästi tämän sijaan esimerkiksi Frederick Douglassin omaelämänkerrallista kirjaa Amerikkalaisen orjan omaelämänkerta (Narrative Of The Life Of Frederick Douglass, An American Slave, Written By Himself, 1845).

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Game of Thrones

Tänään siis se alkaa: HBO:n tuottama Game of Thrones. Sarjan aloitusosaa voi seurata varmuudella esim. Canal+ Series kanavalla klo 21. Allekirjoittanut ainakin seuraa ja punnitsee samalla Game of Thrones -kirjojen lukemista ;).