Näytetään tekstit, joissa on tunniste Antiikin historia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Antiikin historia. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 27. syyskuuta 2020

Antonius ja Kleopatra

Antiikin historia on jäänyt valitettavasti vähälle huomiolle. Vuonna 2018 tuli luettua edellinen joka oli Mike Duncanin Storm Before The Storm joka osuu ajallisesti osin yhteen tämän Adrian Goldsworthyn teoksen kanssa. Duncanin vaikuttava kirja kertoo niistä olosuhteista n. 70 vuotta aikaisemmin Julius Caesaria tai Marcus Antoniusta jotka edesauttoivat näitä henkilöitä nousemaan Rooman valtakunnan johtoon. Diktaattori Sulla ja Gaius Marius löivät ensimmäiset säröt Rooman Tasavallan perustuksiin jonkä jälkeen vuoron otti seuraava johtajasukupolvi.

Marcus Antonius ja Kleopatra ovat vuosituhansien aikana nousseet harvinaiseen ja pieneen ryhmään jonka nimet lähes kaikki tunnistavat Antiikin ajoilta, ja näistä nimistä Kleopatra on ainoa nainen. Marcuksen ja Kleopatran ympärille on kuitenkin muodostunut pääosin romanttinen legenda kahdesta ehkä ihmiskunnan historian kaikkein tunnetuimmista rakastavaisista, joiden kohtalosta esimerkiksi William Shakespeare ammensi inspiraatiota. Mutta kuten Adrian Goldsworthy kirjassaan summaa, molemmat Antonius ja Kleopatra olivat pääosin yhtä häikäilemätön ja vallanhaluinen kaksikko, kuten aikansa muutkin valtapelurit. Molemmat tunnistivat toisissaan samankaltaisen, loputtoman tarpeen saada ote vallankahvasta, ja pitää siitä kiinni aina katkeraan loppuun saakka.

Keitä sitten olivat Antonius ja Kleopatra? Marcus Antonius syntyi roomalaiseen perheeseen jonka suvussa riitti poliitikkoja ja sekä myös opettajia, Antoniuksen isoisä toimi aikoinaan Marcus Tullius Ciceron opettajana. Cicero kuitenkin toimi Marcus Antoniuksen ja tietysti Julius Caesarin äänekkäänä vastustajana ja itse asiassa lopulta murhattiin Marcus Antoniuksen käskystä. Goldsworthyn "Marcus Antoniuksen" takana on tehokas historiantutkimus jota luonnollisesti pitkälti auttaa Antiikin Rooman aikansa historiantallennus, ja hän summaakin Marcus Antoniuksen sotilaallisen uran parhaimmillaan keskinkertaiseksi. Antoinius pitkälti hyötyi Julius Caesarin suosiosta ja vallasta ja olikin pitkälle hänen siipiensä suojassa. Antoniuksella oli kuitenkin puhujan lahjoja ja poliitikon vikaa, ja hän selvisi maaliskuun 15. päivästä (44 eKr.) jolloin Caesar murhattiin Rooman Senaatin lattialle.

Kreikkalaislähtöisen Ptolemaios-hallitsijasuvun nuori tytär Kleopatra VIII eli myös vähintään yhtä täynnä myllerryksiä olevan elämän. Kleopatran suku jo itsessään on jo mielenkiintoinen. Kantaisänä oli makedonialainen kenraali joka teki uransa Aleksanteri Suuren lähipiirissä kenraalina ja henkivartija, ja josta tuli Aleksanteri Suuren kuoltua Egyptin käskynhaltija. Suvun vajaan kolmeensataan Egyptin hallitsijavuoteen sisältyy iso määrä vallankaappauksia sekä suvunsisäistä insestiä. Kleopatra luovikin tehokkaasti läpi näiden karikoiden ja nousi lopulta nuorena parikymppisenä Egyptin hallitsijaksi. Edessä oli karikkoiset vuosikymmenet, joiden aikana hän tekisi lapsia niin Julius Caesarille ja Antoniukselle. Molemmat Antonius ja Kleopatra olisivat myös Egyptin vallan huipulla vuosia jonka lopulta lopetti yksi Rooman historian suurimmista johtajista, nuori Octavius Julius Ceasarin ottopoika joka oli tuleva keisari Augustus. 

Mitä tulee pariskunnan traagiseen loppuun, siihen ei liittynyt mitään romanttista. Octaviuksen joukkojen ollessa palatsin porteilla Antonius päätti yritti tehdä miekallaan itsemurhan epäonnistuen siinä, luulleen että Kleopatra olisi jo tehnyt itsemurhan. Palvelijat siirsivät kituvan Antoniuksen Kleopatran monumenttiin missä Kleopatra piileksi ja historiankirjoituksen mukaan Antonius olisi kuollut lopulta puolisonsa käsivarsille. Kleopatra jatkoi kuitenkin valtapeliään ja yritti neuvotella Octaviuksen kanssa itsensä ja lastensa tulevaisuudesta epäonnistuen siinä. Kleopatran kuolemasta on eri teorioita mutta vahvin niistä on edelleen että hän kohtasi kuolemansa joko juomalla myrkkyä tai käärmeenpureman avulla. 

Antoniuksen ja Kleopatran matkaan kuuluu luonnollisesti paljon muutakin joista Andrian Goldsworthy kertoo perusteellisesti, ja on hienoa että tapahtumista on tallennettu paljon ensikäden tietoa vaikka aikaa onkin kulunut jo tuhansia vuosia. Goldsworthy osaa myös historian elävöittämisen ja hänen tekstiään on vaivaton lukea. Rakastavaisten tarina on myös hyvä halkileikkaus sen ajan historiaan ja tapahtumiin, jolloin Rooma oli Välimeren valtakeskiö jonka hallinnasta taisteltiin hyvin verisesti. Iso suositus!

Yöpöydällä on nyt Haruki Murakamin 1Q84 osa 3, joka on viimeisillä metreillä.

lauantai 4. elokuuta 2018

The Storm Before The Storm

Yli tuhatvuotisen Rooman valtakunnan historia on kuin pohjaton kaivo josta historioitsijat voivat ammentaa tarinoita loputtomasti. Sen historiaa on kuvattu kaikissa mahdollisissa muodoissa ja sen historian keskeiset henkilöt kuten Julius Caesar, Pompeius, Cicero tai Marcus Antonius tulevat jo koulunpenkillä tutuiksi. Mike Duncan tunnetaan ennen kaikkea ehkä yhdestä suosituimmasta historiallisesta podcast-sarjasta History of Rome, joka käy läpi Rooman valtakunnan historian alusta sen kitkerään loppuun. Se julkaistiin vuonna 2007 ja kesti aina vuoteen 2012. 

Maineikkaan podcast-sarjan päätteeksi Mike Duncan päätti kirjoittaa kirjan ehkä vähemmän tunnetusta ajanjaksosta, joka kuvaa aikaa jolloin Rooman valtakunta kukoisti Välimeren voimatekijänä. Ajanjakso (146-78 eaa.) jolloin Rooma ei ollut enää osa alueen valtaa pitävistä valtioista vaan voimakkain valtakeskittymä jonka piirissä oli iso osa tunnetun maailman kansalaisista. Tämä ajanjakso oli myös Rooman tasavallan lopun alkua joka loi ahneuden ja korruption kyllästämän pelikentän yhdelle ehkä kuuluisimmalle diktaattorille Julius Caesarille.

Tämä ajanjakso oli tosiaan kirjan nimen mukaisesti myrsky ennen myrskyä. Kirja alkaa kun nuori Tiberius Sempromius Gracchus katsoo Karthagon palamista maan tasalle. Karthagon lopullinen kukistuminen vuonna 146 oli lopullinen osoitus Rooman voimasta. Tiberius nousi Rooma poliittiselle areenalle legioonan kautta aina kansantribuuniksi, ja rakensi pitkälle Rooman historiaa heijastuvan lakialoitteen Lex Agraria, joka oli maareformi joka mahdollistaisi Rooman köyhille maa-alueita viljelyä varten. Tämä aloitti ennen näkemättömän poliittisen sodan Rooman senaatin kanssa joka kärjistyi Tiberiuksen kohdalla väkivaltaiseen kuolemaan. Tiberiuksen poliittisten vastustajien aseistautuneet kannattajat lahtasivat Tiberiuksen ja hänen 300 kannattajaansa Jupiterin temppelin edustalle. Tämä poliittinen tapahtuma avasi Rooman politiikassa aivan uuden pelin. Tiberiuksen poliittisen murhan jälkeen Mike Duncan marssittaa lukijan eteen kronologisessa järjestyksessä toinen toistaan äärimmäisen kieroa poliittista peliä jonka rinnalla nykypolitiikan käänteet ovat pyhäkoulun tasoa. Mukaan tulivat mm. järjestäytyneet Rooman katujengit jotka varmistivat poliittisia voittoja murhilla. Kirjan vajaaseen 70 vuoden tapahtumiin mahtuu lukuisia verenhimoisia konsuleita sekä murhattujen politiikkojen kostonhimoisia sukulaisia jotka vuorollaan hakevat oikeutusta samoilla äärikeinoilla.

Lähellä kirjan ajanjakson loppuvaiheita nousee näyttämölle kaksi ehkä aikansa tunnetuinta poliittista petoa: Gaius Marius, kenraali ja kuusinkertainen konsuli joka uudisti ja mullisti Rooman armeijan ja vei läpi Tiberiuksen aloittaman maareformin. Gaius Mariuksen perässä tuli Lucius Cornelius Sulla, köyhän perheen plebeiji joka nousi Gaius Mariuksen alaisuudesta aina Rooman diktaattoriksi. Molemmat eivät kaihtaneet keinoja joilla he poistivat poliittisia vastustajia pois tieltään. Nähtiin mm. yleisiä poliittisia jahteja missä poliittiset vastustajat ilmoitettiin vapaaksi riistaksi jotka piti ottaa kiinni ja tappaa. Palkinnoksi murhaaja sai uhrin omaisuuden. Sulla nosti näillä keinoilla poliittisen pelin omalle tasolleen jota muut eivät pystyneet pelaamaan. Ääriesimerkkejä on paljon. Esimerkkinä menköön vuoden 86 Sullan voitto Mithridaten joukoista. Sulla kutsui Senaatin kokoontumaan Bellonan temppelille kuulemaan hänen selontekoaan Mithridaten taistelusta. Temppelin naapurissa oli kuuluisa Circus Flaminius jonne Sulla oli koonnut 6000 sotavankia. Ja kuin efektiksi, Sullan antaessa raporttia Senaatille suuresta sotavoitostaan, legioonalaiset teurastivat naapurissa samaan aikaan kaikki 6000 sotavankia. Luonnollisesti Sullan varmasti mielenkiintoinen selonteko sai vastenmielisen taustametelin joka järkytti syvästi Rooman senaattoreita joita Sulla tyynnytteli sanomalla "not concern themselves with was going outside, for it was only that some criminals were being admonished".

Sulla lopulta lopetti poliittisen opposition diktaattorina ja tuhosi poliittiset vastustajansa pitkällä ajojahdilla joka alkoi 80 henkilön nimilistalla ja joka lopulta johti arviolta noin kolmentuhannen henkilön murhaan. Kaikki Sullan listalle joutuneet piti tappaa. Tässä kohtaa myös tulevaisuuden diktaattorin lupaava ura oli loppua ennen kuin se oli edes kunnolla alkanut. Vuonna 82 Sullan nimilistalle ilmestyi myös 19-vuotiaan Gaius Julius Caesarin nimi. Caesar oli Gaius Mariuksen veljenpoika (joka ei ollut vuonna 82 plussaa) ja samalla hän oli naimisissa Sullan poliittisen vastustajan Cinnan tyttären kanssa naimisissa. Sulla määräsi Julius Caesaria eroamaan välittömästi vaimostaan mutta nuori Gaius kieltäytyi ja siten päätyi listalle. Rohkealla Caesarilla oli kuitenkin onnekseen hyvät suhteet Sullan lähipiiriin jotka lopulta puhuivat diktaattorin ympäri ja nuori Caesar otettiin pois tappolistalta.

Täytyy sanoa että Mike Duncan yllätti minut kirjallaan. Itselläni on joitain Antiikin Rooman kirjoja hyllyssä jotka odottavat lukemista mutta tämä avasi paljon sitä taustaa miten juuri nuoriherra Caesar nousi valtaan. Caesar ja hänen ikäpolvensa astuivat Rooman poliittiselle näyttämölle jonka perustat oli jo mädätetty juuri ahneudella ja verellä jotka varmasti edesauttoi vallan ja omaisuuden haalimiseen. Edellinen sukupolvi oli esimerkillään varmistanut että valtaan nousemiseen ei tarvittu enää rehellistä poliittisista peliä vaan säälimätöntä vallan ottamista keinoja kaihtamatta.

Kirja on jo sinänsä mielenkiintoinen läpileikkaus vähemmän tunnettuun aikaan Rooman historiassa ja kirjailija Mike Duncan on joutunut haastatteluissa paljon vastaamaan kysymyksiin missä verrataan kirjan ajanjaksoa Yhdysvaltojen nykypolitiikan tilanteeseen. Omasta mielestäni nämä ovat hyviä kysymyksiä ja kirjailija itsekin on myöntänyt että vertailu on pelottava koska nykytapahtumat ovat samankaltaisia.

No mutta, Antiikin Rooman jälkeen hypitään kirjallisesti kohti tulevaisuutta ja laskeudutaan kotimaisiin Kalle Päätalon selkosille kun vuorossa on jo Koillismaa-sarjan päätöskirja Mustan lumen talvi.

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Quintus Tullius Cicero et al.: Aura Popularis (eli kuinka vaalit voitetaan)

Eduskuntavaalien ollessa aivan nurkan takana päätin ottaa hyllystä siihen sopiva kirjasen, eli Quintus Tullius Ciceron veljelleen Marcukselle kirjoittaman oppaan, miten konsulivaaleissa kannattaa toimia että virka napsahtaa kohdalle. Kirja on Tammen Olympos-sarjan julkaisu, jonka alla Tammi julkaisee laadukasta klassisen antiikin kirjallisuutta alkukielestä suomennettuna.

Tämän mielenkiintoisen "kirjasen" (sivumäärä 126) ovat koostaneet Helsingin yliopiston Laura Lahdensuu ja Ari Saastamoinen. Quintuksen alkuperäinen evästys veljelleen on noin kolmisenkymmentä sivuinen essee ja tämän ympärille ahkerat kääntäjät ovat rakentaneet mielenkiintoisen kerroksen yleistä informaatioita Quintuksen ja Marcuksen vuosien 60-65 eaa. elämästä Rooman valtakunnassa. Kirjan selitysosissa kerrotaan minkälainen oli aikansa roomalainen hallinto ja kun suomessakin paljon puhutaan tuloeroista ja niihin liittyvistä ongelmista, roomassa nämä olivat aivan omalla tasolla: rahalla pääsi vielä selvemmin eliitin hallitsemalle kapealle huipulle. Kirjassa kerrotaan myös tarkasti miten roomalaiset kampanjoivat vaalien alla ja miten itse vaalit lopulta käytiin.

Molemmat veljekset lähtivät luonnollisesti tavoittelemaan valtakunnan korkeita virkoja. Kreikkalaisen historiatutkijan Plutarkhoksen mukaan, Marcus osoittautui jo nuorena erittäin lahjakkaaksi oppilaaksi ja vuonna 64 pyrkiessään valtakunnan korkeimpaan virkaan eli konsuliksi, Marcuksella oli takanaan jo pitkä ja maineikas ura asianajajana ja hän oli myös tuottelias kirjailija. Ja vaikka veli Quintus on jäänytkin selkeästi veljensä suuren varjoon, Quintus loi uransa mm. sotilaana tarkemmin legaattina esimerkiksi Julius Caesarin legendaarisella Gallian retkellä vuosina 54-52 eaa. Molempien polut siis kulkivat ainakin osan aikaa Rooman valtakunnan kuuluisimman yksinvaltiaan rinnalla. Internetin verkoista löytyy hyvin kummankin henkilön historiikkia mutta suosittelen lämpimästi Plutarkhoksen Kuuluisien miesten elämänkertoja –teosta jossa tämä 115 jkr. paikkeilla elänyt itse myös kuuluisa kreikkalainen kirjailija valaisee tarkan elävästi Marcus Ciceron ja Julius Caesarin mielenkiintoista elämää.

Mitä itse vaalioppaaseen tulee, Quintuksen neuvot veljelleen ovat yllättävän ajattomia. Opastuksen alku ”Olet saavuttanut kaiken, mitä ihminen voi lahjakkuutensa tai kokemuksensa tai ahkeruutensa avulla saavuttaa” antaa esimakua mitä on luvassa. Quintus käy läpi aikansa Rooman poliittisen ilmaston, kertoen välillä värikkään mielipiteensä veljensä kilpailijoista, mitä Marcuksen kannattaisi tehdä uransa suhteen, miten huomioida äänestäjät ja ennen kaikkea miten vaalit voitetaan. Quintus lataa veljelleen siis poliittisen juonittelun työkalut.

Mutta mielestäni kirjasen ehdoton herkku on kääntäjien lisäämä kokoelma roomalaisia vaalimainoksia. Mainokset on kerätty vulkaaniseen tuhkaan hautautuneen Campanian Pompejin maaseutukaupungin kaduilta, joiden varsilta on löytynyt paljon aikalaisten seinäkirjoituksia eli dipintoja. Kääntäjien mukaan näitä on löydetty ainoastaan Pompeijista ja löydetyistä 2600 seinäkirjoituksesta valtaosa on juuri poliittisia vaalimainoksia joista alempana mielestäni kiehtovimmat. Aura Popularista on epäilty myös ensimmäisellä vuosisadalla tehdyksi väärennökseksi, mutta kirjanen on kuitenkin oiva kurkistus roomalaiseen poliittiseen maailmaan. Ja näin vaalien alla pitää myös muistaa Marcus Ciceron lausahdus: nihil est incertius vulgo ("ei mikään ole kansanjoukkoa oikullisempaa").

Vaalimainoksia:

Äänestäkää Aulus Vettius Firmus (Ediiliksi): hän on kaupunkimme arvoinen. Pallonpelaajat äänestäkää

Jos joku hylkää Quinctiuksen, hän istuu aasin viereen.. FA…

Caius Julius Polybius ediiliksi huolehtimaan teistä, temppeleistä ja julkisista rakennuksista. – Lampunkantaja, pitele tikkaita!

Clodiukset, äänestäkää Holconius Priscus ediiliksi! – Kapakoitsija Seius, teit hyvin tarjotessasi tuolin.


Lopuksi lähivuosien lempisarjani eli HBO:n Rome:n versio Marcus Ciceron kohtalosta.