torstai 18. toukokuuta 2017

Hallinta

Jeff VanderMeerin Southern Reach -sarja on ollut kiehtova kokonaisuus ja trilogian keskimmäinen onnistuukin nostamaan panoksia. 

Trilogian keskiössä on Alue X. Noin kolmisenkymmentä vuotta sitten, Floridan rannikon kaukaiselle kaistaleelle sattui Tapahtuma, joka alkoi muuttamaan maisemaa, ja samaan aikaan alueelle ilmestyi näkymätön raja. Tämä raja joka oli "keveä kuin usva ja lähes näkymätön hienoista häilähtelyä lukuunottamatta" oli nopeasti levittäytynyt joka suuntaan ja äkisti seisahtunut sijoilleen. Viranomaiset nopeasti eristivät alueen yleisöltä, vedoten "ympäristökatastrofiin" jonka siivoamiseen menisi vuosikymmeniä. Samalla perustettiin Eteläraja alueen hallintaa ja tutkimusta varten. Tutkimusretkikuntia lähetettiin, osa palasi, osa ei ja palanneet olivat käytännössä hulluuden rajoilla joiden havannoista ei saatu tolkkua. Trilogian ensimmäinen osa kertoo yhden retkikunnan hurmeisen tarinan kun Hallinta-kirja jatkaa retkikunnan paluusta ja samalla keskittyy kuvaamaan Alue X vartioivan viranomaisyksikön toimintaan.

Tarina jatkuu ensimmäisen osan tutuissa tunnelmissa. Alue X on vartioitu kuin Koreoiden raja kun Control saapuu Eteläraja-yksikköön ottamaan vetovastuun edellisen johtajan henkisen romahduksen johdosta. Tapahtumasta on jo kulunut vuosikymmeniä ja Eteläraja-yksikön henkilökunta on kuin yhteiskunnasta sivuun siirretty ryhmä kaikenkarvaisia tutkijoita, joille Alue X-pesti on enemmänkin akateemisen uran päätepiste.

Controlin sisäänajon yhteydessä tutkijat avautuvat uudelle johtajalle omista villeistä teorioistaan ja hyvin nopeasti yksikön tunnelma ja vaikutus siirtää Controlin mielenterveyden uusille raiteille. Controlin päivittäiset vainoharhaiset puhelinraportoinnit Äänelle, Eteläraja-keskuksen sisäiset valtakamppailut, sekä onnistuneen paluun tehneen retkikunnan muuttuneiden jäsenien piinaavat kuulustelut ja huumaava Alue X:n kutsuva vetovoima kiertää tarinaa tasaisen vakaasti kohti Twin Peaks:n ja Lostin välimaastoon missä Control ei enää luota omiin aisteihin tai mielenterveyteensä. Ja lopussa Alue X ilmoittaa olemassa olostaan maailmanlopun elkein.

Jeff VanderMeer jatkaa palkittua sarjaansa vahvasti ja juuri tarinan unenomaisten tapahtumat pitävät lukijan kirjassa kiinni cliffhanger-loppuun saakka ja sarjan päätösosa odottaakin jo kirjahyllyssä.

Ennen kolmosta, edessä on liuta muita kirjoja. Yöpöydällä keikkuukin jo Kindle, ja lukuvuorossa onkin Ramez Naamin Nexus-trilogian #2 Crux joka jatkaa Cyperpunk-tarinaa syvälle transhumanismiin.

maanantai 1. toukokuuta 2017

Suruton

Jo Nesbøn Harry Hole, James Lee Burken Dave Robicheaux, James Ellroyn lukuisat henkisesti särkyneet poliisietsivät, Boris Akunin pilkuntarkka Erast Fandor ja Don Winslown DEA-agentti Art Keller pitävät raudanlujasti meikäläisen dekkarigenreä kiinni otteessaan. Eikä siinä mitään, kaikki ed. mainitut lainvalvojat tuovat eteeni aina mielenkiintoisia lukuhetkiä.

Harry Hole-sarja on edennyt neljänteen tarinaan ja Liken uunituoreen Harry Holen-kirjan Jano yhteydessä sopivasti tuli otettua kirjakaupasta mukaan #4 eli Suruton, missä Harry joutuu selvittämään Oslon pankkeja ravisuttavaa pankkiryöstöketjua joka alkaa epänormaalilla ryöstön yhteydessä tapahtuvalla surmalla.

Harryn henkistä kapasiteettia painaa edelleen edellisen tarinan ystävän murha sekä tuttu alkoholin kurimus. Tarinan sivumaisemassa häärii taas läpeensä korruptoitunut poliisikollega joka heittää pankkiryöstötutkimuksen rattaisiin kapuloita. Kuin bonuksena Nesbø heittää tarinaan sekaan rikollisneroromaneja ja lukijan käsissä on jälleen kerran nautittava kokonaisuus. Valoa Harryn tulevaisuuteen tuo kuitenkin kiinteä suhde Raakeliin ja hänen poikaansa.

Edellisiin kirjoihin verrattuna, kirjailijan teksti on selkeästi parantunut ja monien juonenkäänteiden jälkeen Nesbøn tarina saa taas perinteisen yllätyslopun. En enää yhtään ihmettele Nesbøn suosiota Suomessa joka näkyy jo pelkästään Liken markkinointikampanjassa uusien romaanien osalta.

Kirjan yhteydessä tuli myös googleteltua elokuvarintamaan, ja ensimmäinen Harry Hole-elokuva tekee kovaa vauhtia tuloaan. Ruotsin lahja Hollywooodille ja elokuvien Let The Right One In ja Tinker Taylor Soldier Spy ohjaajan Tomas Alfredsonin versio The Snowman-kirjasta on tulossa lokakuussa ensi-iltaan. Mukana on eturivin näyttelijöitä kuten Rebecca Ferguson, Val Kilmer, J.K. Simmons ja Harry Holen roolissa Michael Fassbender, joten luvassa on suurella todennäköisyydellä laadukas filmatisointi.


Seuraavana lukujono heilahtaa Science Fictionin puolelle kun vuorossa on Jeff VanderMeerin Eteläraja-trilogian keskimmäinen Hallinta.

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Kalpea ratsastaja

The Last Kingdom -sarja on siirtynyt kohdallani kolmannen osan metsästykseen kun sarjan #2 Kalpea ratsastaja sai päätöksensä. Bernard Cornwell:n historiallinen kirjasarja seuraa englantilais-syntyisen orpopojan mutta tanskalaisen kovan kasvatuskoulun läpi käyneen Uhtred:n edesottamuksia 800-luvun Englannissa.

Tarina jatkuu käytännössä ensimmäisen osan jälkimainingeista kun tarinan päähenkilö Uhtred aloittaa vanhemmalla iällään kertomaan lukijoilleen Kalpean ratsastajan tapahtumia. Englanti on yhä edelleen hajallaan oleva kokoelma pieniä kuningaskuntia ja hallintoalueita joiden seassa jatkuvasti kasvava tanskalaisten viikinkien armeija valloittaa lisää alueita saarivaltakunnasta. 

Uhtred ratsastaa Englannin viimeisen kuninkaan Alfredin lipun alla ja ensimmäisen osan tapaan, nuoren Uhtredin kasvutarina etenee taistelusta toiseen. Hyvän seikkailutarinan tapaan, kirjailija heittää sekaan lumoavia kelttikuningattaria ja kierosti juonittelevia kuninkaan alamaisia. Lopussa väräjää Englannin kohtalo veitsenterällä kun Alfredin hätäisesti kokoamat alamaisjoukot kohtaavat Edingtonin kylän maisemissa sijaitsevalla Bratton Campin mannuilla tanskalaisten ylivoimaa uhkuvan valloittaja-armeijan. Taistelu kajahteli pitkälle historiaan ja se tunnetaankin nimellä Ethandunin taistelu.

Tietysti kirjassa tapahtuu paljon muutakin ja parikymppisen Uhtredin kasvumatka kirkkaimpiin saleihin saa taas kunnolla lisävauhtia taisteluiden lomassa. Bernard Cornwell  on kuitenkin jälleen kynäillyt mukavan pääosin kuvitteellisen seikkailutrillerin ja väritetty historiankirjoitus on jälleen kympin arvoista. Parasta Cornwellin kirjoissa on loppuosan kappale missä kirjailija peilaa tarinaansa todellista historian kirjoitusta vasten. Mielenkiintoisin historiallinen nippelitieto aukeaa myös tässä viimeisessä kappaleessa: 

"Muutaman kuukauden ajan vuonna 878 ajatus Englannista ja sen kulttuurista ja kielestä oli voimissaan vain muutaman neliökilometrin kokoisella suon alueella. Jos kuningas Alfred olisi kärsinyt vielä yhden tappion, Englanti-nimistä poliittista kokonaisuutta ei luultavasti olisi koskaan syntynyt. Sen sijaan olisi saattanut syntyä Daneland-niminen maa, ja tämä kirja olisi varmaankin kirjoitettu tanskaksi.

Kalpea ratsastaja toimiikin allekirjoittaneelle pehmeänä laskeutumisena historian lehdiltä perinteiseen fiktiiviseen kirjallisuuteen ja seuraava onkin jo menossa, mikäs muukaan kuin Norjan lahja rikoskirjallisuudelle eli apulaispoliisipäällikkö Harry Holen seuraava seikkailu Suruton.

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Dead Wake

Historian polulla siis jatketaan ja pikakelataan noin 55 vuotta eteenpäin. 1900-luvun alku oli isojen valtamerihöyrylaivojen kulta-aikaa. Laivayhtiöt kuten Cunard Line, White Star Lines ja Hamburg-America Line laskivat vesille kilpaa toinen toistaan loisteliaampia ja isompia aluksia Atlantin ylitystä varten. Erik Larsonin Dead Wake: The Last Crossing of the Lusitania käy läpi yhden aikakautensa nopeimman, suurimman ja ennen kaikkea loisteliaimman aluksen RMS Lusitanian viimeisen Atlantin ylityksen New Yorkista Liverpooliin.

Yli 239 metriä pitkä ja yli 2000 matkustajaa vetävä Lusitania oli Cunard Line:n laivaston lippulaiva, ja iso panos yhä kiihtyvämpään kisaan Atlantin matkustajaliikenteen herruudesta. Laivan sisustuskin oli omaa luokkaansa; laivan kuusi kantta olivat valoisat ja avarat. Kalliimman piletin ostaneet saivat matkustaa ylellisissä puitteissa aina historiallisesti sisutetuissa salongeissa ja suurissa hyteissä. Kun taas kolmannen luokan matkustajat värjöttelivät isommissa makuusaleissa kevyemmällä ravitsemuksella koko matkan. 

Kirjailija on lähestynyt Lusitanian viimeistä matkaa mielenkiintoisista kulmista. Tarinan keskiössä seurataan laivan miehistön tapahtumia, toisaalla Yhdysvaltojen presidentin Woodrow Wilsonin on keskellä niin ihmissuhdekoukeroita kuin ensimmäisen maailmansodan tuomia huolia. Kolmantena seurataan nuorta saksalaissukelluskapteenia Walther Schwiegeriä, ja hänen U-20 sukellusveneen metsästystä Irlannin rannikkovesillä. Ja viimeisenä pääosassa on Lusitanian värikäs joukko rikkaita sekä köyhiä matkustajia.

Tarinasta nousee vahvasti esille kahden henkilön edesottamukset. Lusitanian kapteeni William Turner joka ohjailee tottuneesti Lusitaniaa tutulla reitillä ja tietysti uranälkäisen U-20 sukellusveneen kapteeni Schwiegerin hiiviskely Ison-Britannian aluevesillä. Saksa oli vuonna 1915 kirittänyt sotaponnisteluitaan niin mantereella kuin vesillä, ja tuoreen sukellusvenelaivaston käskyihin kuului niin rahti- kuin matkustajalaivaston upottaminen jota kiihdytti U-veneiden kipparien keskinäinen kisailu upotetuista tonnistomääristä. Kuin ihmeen kaupalla Schwiegerin sotaloki on säilynyt näihin päiviin asti ja kirjalija ammentaakin siitä seikkaperäisesti sukellusveneen matkaa kohti vääjämätöntä kohtaamista kapteeni Turnerin kanssa.

Kirjan sivuilla vilisee kuvauksia Lusitanian rentouttavasta risteilyelämästä  jonka matkustajat lähes nauraen sivuuttavat aikansa lehdistössä julkaistut varoitukset saksalaisten U-veneiden nälästä uusien upotettavien laivojen perään. Eihän kukaan selväjärkinen henkilö voi upottaa Lusitanian kokoista matkustajalaivaa, vai voiko? Saksan Uterseeboot-laivastosta oli tulossa tärkeä ase Ison-Britannian taistelumoraalin murskaajana ja alusten kippareina toimi niin hyväluontoisia sieluja jotka pyrkivät pelastamaan upottamiensa laivojen miehistöjä mutta kippareista löytyi myös kylmäverisiä ja häikäilemättöniä tappajia. Kapteeni Schwieger oli tältä väliltä, hän ei välittänyt oliko kohteena pieni raakapurjealus vai iso matkustaja-alus kaikki oli kotiinpäin kun kilpailtiin upotetusta tonnistosta.

Kauniina ja aurinkoisena päivänä toukokuussa 1915 Lusitania ja U-20 kohtasivat kuin sattumalta. Kapteeni Schwieger ei voinut uskoa onneaan kun periskoopin näköpiiriin hahmottui Lusitanian profiili. Alunperin Schwieger epäili Lusitaniaa rahtialukseksi jota oli muokattu matkustajalaivan näköiseksi kunnes U-20 yksi hyrrätorpedo iskeytyi Schwiegerin sotalokin mukaan "..tyyrpuurin puolelle vähän komentosillan takana". Schwiegerin luotsi hyppäsi vuorostaan periskooppiin ja huudahti järkyttyneenä että kyseessä onkin matkustajalaiva Lusitania. Järkytys valtasi niin kapteenin kuin luotsin.

Kirjan nimi engl. nimi Dead Wake kuvaa lähestyvän torpedon jättämää jälkeä joka viipyy merenpinnalla kuin pitkä vaalea arpi ja jopa osa Lusitanian matkustajista seurasivat laivan partaalla torpedon kulkua kohti laivaa tyynessä vedessä kuvaten sitä jopa "kauniiksi näyksi".

Lusitania jaksoi torpedon räjähdyksen jälkeen pysyä pinnalla 18 minuuttia ja vaikka varustamot olivat korjanneet puutteita pelastusvarustuksissa Titanicin uppoamisen jälkeen, yli 1100 Lusitanian matkustajaa kohtasi kuolema. Uppoamista edesauttoi suuri määrä sotatarvikkeita Lusitanian ruumassa jotka olivat matkalla mantereen rintamille. Torpedon räjähtämisen jälkeen seurasi toinen iso räjähdys Lusitanialla jonka syystä kiisteltiin vuosikymmeniä tapahtuneen jälkeen; oliko kyseessä Lusitanian yhden pannuhuoneen räjähdys, sotatarvikkeet vai jokin muu josta ei lastiluettelossa mainittu.

Uppoamisen jälkipyykin käsittelyssä Iso-Britania yritti sälyttää uppoamisen syytä kapteeni Turnerille joka oli oikeuden mukaan sivuuttanut lukuisat varoitukset U-veneiden aktiivisesta toiminnasta Irlannin edustalla joita Lusitanialle oli lähetetty sähkeiden muodossa, mutta lopulta selvisi että kaikki viestit olivat vähintääkin epäselviä ja kapteenin maine puhdistettiin. Kirja valoittaa myös Iso-Britannian tiedustelua joka pystyi tehokkaasti kaappaamaan U-veneiden sanomia ja tiedustelu pystyi seuraamaan tarkastikin U-veneiden partiontiliikkeitä, mutta amiraliteetti päätti lopulta olla julkistamatta tietoja jotta tiedustelukyvykkyys säilyisi, ja siten Lusitanian kohtalo sai niitin arkkuunsa. Puhuttiin jopa salaliitosta missä Iso-Brittania yritti Lusitanian uppoamisen kautta liittää Yhdysvaltoja ensimmäiseen maailmansotaan keinoilla millä hyvänsä.

Dead Wake on rakennettu selkeäksi ja piinaavan tehokkaasti vaikka tarinan lopputulos on selvillä niin lukija pysyy tiukasti mukana aina Lusitanian lähdöstä jälkipyykin selvittelyyn joka yhtä vähintäänkin yhtä mielenkiintoinen. Kylmä politikointa ja sodan pitenevä varjo näytti edesauttavan Lusitanian lopullista kohtaloa.

Lusitaniasta on olemassa paljon materiaalia ja alla on Youtubesta löytyvä 1915 kuvattu lyhytelokuva joka kuvaa juuri tuota kohtalokasta lähtöä New Yorkista viimeiselle ylitykselle. Elokuvaa käytettiin Lusitanian liittyvässä oikeusjutussa todistusaineistona ja jopa FBI käytti sitä matkustajien tunnistukseen. Vaikuttava kirja ja vaikuttava elokuva.





keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Team of Rivals

Team of Rivals: The Political Genius of Abraham Lincoln on häilynyt nimenä siinä osassa aivojani jo pidempään missä viipyilee myös alati muuttuva lukulistani. Tämä Doris Goodwinin kirjallisuuspalkintoja kahmineen teoksen meinasin kaupasta ottaa mukaani toissa kesänä Yhdysvalloissa, kuitenkin kirjan päälle 700 sivua olisi vienyt aivan liikaa arvokasta matkalaukkutilaa.

Kirja on enemmän kuin ajankohtainen kun Yhdysvallat koittaa toipua täydellisestä poliittisesta mullistuksesta presidenttivaalien jälkeen. Päälle 160 vuotta sitten Yhdysvaltojen poliittinen kenttä oli alkavan nyky-trumpismin tapaan myös jatkuvassa käymistilassa. Eteläiset osavaltiot oireilivat tulevaa irtautumistaan unionista ja lopullista yhteenottoa teollistuvan pohjoisen kanssa. Abolitionismiliike vaikutti vahvasti republikaanien politiikassa ja tarjosi palavaa tulitikkua omalta osaltaa pohjoisen ja etelän ruutitynnyriin. Kaiken tämän keskellä uunituore republikaanien puolue kävi vuonna 1860 kisaa omasta tulevan 16. presidenttivaalien ehdokkaasta, jossa oli mukana kirjava ja kokenut herraseurue: puolueen ehdokkaaksi pyrkivät nälkäiset Whig-puolueen uraohjukset; kongressin Illinoisin edustaja Abraham Lincoln, Ohion Salmon P. Chase, New Yorkin William H. Seward ja Missourin Edward Bates.

Yhdysvaltojen poliittinen kenttä vuosina 1850-1870 on kaikin puolin mielenkiintoinen; Vanha pohjoinen Whig-puolue muuntautui tulevien presidentinvaalien alla nykyiseksi Republikaaniseksi puolueeksi joka taisteli orjuutta vastaan kaikilla rintamilla ja uskoi vakaasti modernisaatioon, kun taas Demokraattinen puolue oli vahvana eteläisissä orjaosavaltioissa joissa orjuutta perusteltiin pitkälle taloudellisista lähtökohdista kuin myös raamatun avulla. Todellisuudessa 4 miljoonaa orjaa olivat eteläisten osavaltioiden talouden todellinen tukijalka. Ilmainen työvoima nosti etelän isoksi puuvillan toimittajaksi myös vanhan mantereen suuntaan, ja jos tätä poliittista tilannetta myös vertaa nykypäivään on puolueiden arvot heittäneet enemmän ja vähemmän häränpyllyä.

Kirjan ensimmäinen tiivis kolmannes menee Lincolnin, Chasen, Sewardin ja Batesin syvälle luotaavissa henkilöhistorioissa mutta fokus pysyy vahvasti tulevan presidentin urapolussa. Abraham Lincoln oli köyhistä oloista noussut, pitkälle itseoppinut lukutoukka joka asianajajaksi valmistumisen jälkeen kiinnostui politiikasta. Hän erottui jo taustansa puolesta Republikaanisen puolueen eliitistä ja mm. historiansa ansioista Abraham Lincoln sai lopulta kevään 1860 Chicagossa pidetyn Republikaanien puoluekokouksen valitsijamiehet puolelleen. Draamaa ei valitsimiesäänestyksestä puuttunut. Osa Lincolnin vastaehdokkaista sortui perinteiseen ylimielisyyteen ja jätti kriittiset viimeiset valitsijamiesten varmistukset väliin ja erityisesti tuleva Lincolnin ulkoministeri William Seward odotti automaattisesti valintaansa mutta lopulta jäi kisassa toiseksi.

Presidentinvaalit olivat huomattavasti helpommat ja Abraham Lincoln nousi Yhdysvaltojen 16. presidentiksi hyvin myrskyisissä merkeissä. Kuin sisällissodan alkusoittona orjuutta kannattavia osavaltioita alkoi julistautumaan itsenäisiksi. Lincolnilla oli valtavat haasteet odottamassa Valkoisen talon työpöydällä.

Vaikka kirja käy läpi nämä historialliset tutut tapahtumat niin fokus pysyy tiukasti Yhdysvaltojen politiikassa ja luonnollisesti Lincolnin sisäpiirin poliittisissa myllerryksissä. Valkoiseen taloon muuton jälkeen, Lincoln rakensi nerokkaasti hallintonsa, jonka keskeisimmille ministeripaikoille hän neuvotteli puolueensa presidenttiehdokaskisan kilpakumppaninsa johon kirjan nimikin perustuu. Lincoln ymmärsi että hän tarvitsee ympärilleen parhaan mahdollisen joukkueen luotsaamaan maan takaisin pois sisällissodan kurimuksesta ja alkuvaiheiden keskinäisen selkäänpuukotusten ja juonittelujen jälkeen, hallinto hitsautui yhteen ja lopulta kilpakumppanit olivat Lincolnin sydänystäviä presidenttinsä lyhyen uran loppuun saakka.

Kirja on taitavasti kirjoitettu, täynnä hienoja historiallisia nyasseja ja värikäs kokonaisuus ehkä Yhdysvaltojen rakastetuimmasta presidentistä. Kun Lincoln vetää kirjan sivuilla viimeiset henkäyksensä huhtikuussa 1865 on lukijan eteen marssitettu valtava määrä 1850- ja 1860-lukujen amerikkalaista poliittista historiaa joka ei pelkästään pistä lukijaa vetämään syvää henkeä, vaan myös ihmettelemään nykyistä synkässä syöksykierteessä olevaa Valkoisen talon politiikkaa. Ehdoton must-read kaikille poliittisen historian ystäville.

Kuin sattuman kautta, seuraava kirja on myös historiaa. Erik Larsonin Dead Wake: The Last Crossing of the Lusitania hyppää noin viisi vuosikymmentä eteenpäin ja vie mukanaan Lusitania kohtalokkkaalle Atlantin ylitykselle.



lauantai 4. maaliskuuta 2017

Elossa!

Kyllä, blogi on edelleen hengissä. Työkiireet ja lähes 750 sivuinen raskas mutta mielenkiintoinen Team of Rivals ovat vieneet yksinkertaisesti aikaa. Onneksi ed. mainittu historiaopus on jo loppumetreillä ja arvio ilmestynee..hmm..joidenkin viikkojen päästä. :)