keskiviikko 16. elokuuta 2017

The Last Colony

Niin se mieli kääntyy kuin tuuliviiri kun olin lukenut Robert Penn:n All the Kings Men -klassikoa 50 sivua. Science fiction-genren houkutus oli aivan liian kova. Edellisestä scifi-kirjasta on jo vierähtänyt vuoden verran ja nyt John Scalzin Old Man's War -sarjan kolmas osa tuli ladattua Kindleen ja Robert Penn siirtyi syrjään.

Joe Scalzi on niittänyt mainetta juuri Old Man's War -sarjallaan joka tasapainoilee jossain Hard/Military ja huumoripitoisemman science fictionin rajamailla. Wanhain Immeisten Sota -sarja on nimensä mukaan wanhojen miesten sotimista missä työelämästä eläköityville tarjotaan mahdollisuus palvella CDF:n (Colonial Defence Forces) riveissä. CDF on ihmiskunnan keihäänkärki avaruuden valloituksen osalta ja organisaatio tarjoaa vanhuuseläkkeen kynnyksellä oleville aktiivipalveluksen siirtämällä heidän mielensä uusiin parikymppisten vartaloihin, jotka ovat huippuunsa viritettyjä sotakoneita. Sarjan kaksi ensimmäistä osaa kertoi John Perryn 75-vuotiaan entisen mainosalan ammattilaisen uraa CDF:n joukoissa ja heidän vuosia kestänyttä turneetaan suojellen CDF:n uudisasukkaiden kolonisaatioita eri aurinkokunnissa.

The Last Colony alkaa ajasta jolloin John ja hänen uusi perheensä ovat asettuneet pieneen uudisasukasyhteisöön syrjäiselle planeetalle. John toimii yhteisön asioiden hoitajana ja ratkoo intialaislähtöisen yhteisön arkipäivän ongelmia ja Johnin uusi vaimo Jane, entinen CDF:n erikoisyksikön sotilas, toimii yhden hengen poliisivoimana. Molempien ansiokas sotilasura on jo takana ja elämä tuntuu kulkevan raukean rauhallisesti eteenpäin. Mutta kuten niin monissa muissakin tarinoissa, tämä muuttuu kun John:n entinen esimies tekee yllätysvierailun ja onnistuu rekryämää pariskunnan johtamaan uutta uudisasukasyhteisöä joka on tarkoitus kuljettaa asuttamaan uutta planeettaa Roanokea.

Roanoken uudisasukkaiden asuttaminen ei kuitenkaan etene odotetusti kun selviää että ympäri galaksia levittäytyvä organisaatio Conclave jonka jäseninä on yli 400 rotua, haluaa torpata ihmisrodun virusmainen leviäminen pitkin tähtitarhoja. Pienen uudisasukasyhteisön tapahtumat saavat siten yhtäkkiä megalomaaniset mittasuhteet kun Roanoke asetetaan pelinappulaksi CDF:n ja Conclaven vuosikymmeniä jatkuneeseen mittelöön. John ja Jane joutuvat miettimään päänsä puhki miten saada estettyä eri osapuolien suunnitelmat Roanoken tuhoamiseksi..

Täytyy sanoa että Scalzi on jälleen onnistunut tarinallaan saavuttamaan samantasoista tarinankerrontaa kuin esimerkiksi Alastair Reynolds tai James S.A. Corey. Pelissä on isot asiat ja ihmisrodun kohtalo, tästä ei puuttuisi enää kuin kristuksen toinen tuleminen. Vaikka The Last Colony liikkuu enemmän vakavammassa kerronnassa kuin edelliset sarjan kirjat, Scalzin tarinassa on kaikki hyvän scifi-kirjan ainekset. Jos jotain negatiivista tästä pitää hakea niin kirjan pituus, joka on päälle 300 sivua. Tämän mittaluokan tarinat voisivat olla puolestani yli 600 sivua. Helposti.

Seuraavana lisää scifia kun oikein vauhtiin päästiin. 

torstai 3. elokuuta 2017

Alkuvuodesta

Aina odotettu kesäloma on täällä ja sen viime metreillä ajattelin pistää kasaan ensimmäisen vuosipuoliskon kirjat. Lukutahti allekirjoittaneella on ollut normaalia noin yksi kirja per kuukausi. Tämän(kin) vuoden tavoitteena on ollut saattaa loppuu useat aloitetut trilogiat/sarjat ja jo muutaman genren osalta olen siirtynyt täysin eBook-formaattiin kun lukukokemus neljä vuotta vanhalla Kindlellä on edelleen loistava.

Alkuvuoden työläin kirja oli ehdottomasti yli 700 sivuinen Pulitzer-palkitun historioitsijan Doris Kearns Goodwinin Yhdysvaltojen poliittista historiaa käsittelevä Team of Rivals: The Political Genius of Abraham Lincoln. Kirjaa voisi kuvailla sanoilla "haastava ja aikaa vievä" mutta jokainen sivu on täynnä kiehtovaa aikalaiskuvausta Yhdysvaltojen 1800-luvun puolenvälin poliittisesta pelikentästä. Yhdysvaltojen 16. presidentin ja hänen kabinetin päätökset vaikuttavat edelleen vahvasti jakautuneen Yhdysvaltojen politiikkaan.

Abraham Lincolnin edesottamusten perään meni Erik Larsonin Dead Wake, jonka tarina kertoi pahasti Titanicin varjoon jääneen (mutta vähintään yhtä kiehtovan) matkustajaristeilijä RMS Lusitanian viimeisen Atlantin ylityksen tarinan vuonna 1915. Euroopassa riehuva Ensimmäinen Maailmansota, ahneet saksalaiset sukellusvenekapteenit, poliittinen "perseily" ja viimeiseen asti sotaan osallistumisesta pähkäilevän Yhdysvaltojen presidentti Woodrow Wilsonin hallinto, kietoutuu kaikki aikansa yhden suurimman matkustajaristeilijän kohtaloon.

Kahden historiaopuksen jälkeen oli aika jälleen sukeltaa kevyempään kirjallisuuteen ja Bernard Cornwellin 800-luvun Englanti oli siihen sopiva annos. Kalpea ratsastaja on The Last Kingdom-sarjan toinen osa missä lukija pääsee seuraamaan nuoren Bebbanburgin Uhtredin seikkailuja Englannin pyristelyitä tanskalaisten viikinkien otteessa. Ammattitaitoista historian värittämistä jaksaa aina lukea.

Viikingeistä siirryttiin Norjaan kun Jo Nesbø:n Suruton  oli vuorossa. Kirjan tarina pyörittää lukijaa Harry Holen loputtomassa henkilökohtaisessa helvetissä ja samalla tutkitaan Osloa riivaavaa pankkiryöstöketjua. Omaa juonikuviota sujuvasti pyörittää Harryn armoton kolleega, jonka säätöjä on nautinnollista seurata. Seitsemän osaa olisi sarjasta jäljellä jotka varmuudella kahlaan läpi.

Jeff VanderMeer on mielenkiintoinen kirjailija. Hänen uusin oma teos Borne käsittelee mm. uusien ja vieraiden eliömuotojen vaikutusta elinympäristöömme. Allekirjoittanut lukaisi Southern Reach-trilogian toisen osan Hallinta missä Yhdysvaltojen etelä-rannikolla sijaitsevan rannikkokaistaleen yliluonnollisten tapahtumien tutkinnat jatkuvat. Virkistävän omalaatuinen scifi-sarja jota ei ole turhaan kehuttu ja palkittu.

VanderMeerin maagisista luontomaisemista siirryin kovaan scifiin/cyber punkiin kun vuorossa oli Ramez Naamin Crux. Kirja on Nexus-trilogian toinen osa ja se kuvaa sitä murroskohtaa missä ihminen liittää itsensä yhä syvemmälle teknologian tuomiin etuihin ja lopputulemana horisontissa siintää ihmisevoluution seuraava askel: Homo Deus.

Täytyy myöntää että en koskaan kyllästy lukemaan Kalle Päätalon wanhan Suomen kuvauksia. Väinö Linnan Täällä Pohjantähden Alla sen joskus aloitti, ja kun Kalle Päätalo osui tutkaani, päätös oli helppo; Koillismaa-sarja on siedettävän lyhyt sarja Päätalon tuotannosta, vain viisi osaa joten sitä olen pikku hiljaa jauhanut eteenpäin ja en ole hetkeäkään katunut. Hienosti kirjoitettu tarina ja kiehtovat hahmot yhdistettynä voittamattomaan Suomen luonnon kuvaukseen. Myrsky Koillismaassa jatkaa selkosissa asuvien perheiden elämää talvi- ja jatkosodan myllerryksissä kohti parempaa tulevaisuutta.

Best Served Cold jatkoi meikäläisen Joe Abercrombien fantasiamaailman matkaa ja tämä itsenäinen tarina oli äijämäisen brutaali kostotarina tutuissa ensimmäisen First Law -trilogian maisemissa. Kirjailijalla on tulossa uusi trilogia ja sitä odotellessa jäljellä on vielä muutama tarina jotka pysyvät tukevasti lukulistalla.

James Ellroy, Jo Nesbø ja James Lee Burke ovat vakiokasvoja kirjahyllyssäni niin perinteisenä kuin sähköisenä versioina mitä tulee rikoskirjallisuuteen. Samaan joukkoon on sittemmin noussut myös Malcolm Mackay synkän väkivaltaisella Glascow -trilogiallaan. Vanhaherra Burke on jo säväyttänyt muutamalla Dave Robicheaux -kirjallaan ja sarjan # 3 eli Black Cherry Blues ei myöskään jättänyt kylmäksi. Burke osaa kirjoittaa harvinaisen tasapainoisia tarinoita joissa yhdistyy ei pelkästään se klassinen rikollinen toiminta vaan myös taustat, kuten Daven henkinen helvetti ja tietenkin asia mitä olen vanhemmiten oppinut nauttimaan: kauniit luontokuvaukset.

Don Winslow on luonut myös uransa kirjailijana väkevillä rikollistarinoilla joista esille ovat menestyksekkäästi nousseet eeppinen yli kolmen vuosikymmennen yli ulottuva huumesodan kuvaus. The Power of the Dog ja The Cartel ovat varmasti parhaimpia kuvauksia Meksikon ja Yhdysvaltojen välisestä huumesodasta ja kirjoista ollaankin puuhamassa elokuvia mainekkaiden ohjaajien toimesta. Don Winslow:n tuorein kesäkuussa julkaistu kirja The Force hyppääkin poikkeuksellisesti pois huumekartellien maailmasta New Yorkin poliisilaitoksen korruptoituneeseen toimintaan. Kirjailija on onnistunut jälleen kerran kirjoittamaan vakuuttavan ja hurmeisen tarinan yhdestä poliisietsivästä NYPD:n väkivaltaisesta kulissien takaisesta maailmasta.

Ja mitä sitten seuraavaksi? Kindlessä on jo työn alla yksi amerikkalaisen kirjallisuude klassikko: Robert Penn:n vuonna 1964 julkaistu All The Kings Men, joka on fiktiivinen tarina Yhdysvaltojen etelän populistisesta poliitikosta Willie Starkista. Kirjan myötä lukukoneen keula siirtynee kohti historian kenttiä.

maanantai 31. heinäkuuta 2017

The Force

Don Winslow:n eeppinen kirjasarja amerikkalaisten ikuisesta huumesodasta räjäytti tehokkaasti tiensä allekirjoittaneen lukulistoille kun kirjojen The Kings Of Cool, Power Of The Dog ja sen jatko The Cartel olivat kokonaisuudessaan hengästyttävää tykitystä nykypäivän huumesodan helvetistä ja sen yhteiskunnallisista vaikutuksista Pohjois-Amerikan ja Meksikon väestöön.

Don Winslow on nyt kesäkuussa julkaissut uusimman teoksensa The Force jota varten kirjailija teki vuosia tutkimustyötä niin arkistojen parissa ja samalla haastatellen itse poliiseja. Kirjan kansikin on synkän informaativinen ja se kertookin New Yorkin poliisilaitoksen nykypäivän toiminnasta. Pääosassa ei ole se kaikki hieno julkinen työ mitä yli 30 000 New Yorkin poliisia päivittäin tekee vaan kirja kulkee siellä NYPD:n synkemmällä puolella, josta nousee otsikoihin vähän väliä huolestuttavia uutisia. Don Winslow on kirjoittanut kirjan New Yorkin poliisilaitoksen korruptiosta josta on vuosikymmeniä tehty kirjoja ja elokuvia.

Kirjan kertojaänenä toimii New Yorkin huippuetsivä Denny Malone joka on NYPD:n huumeyksikön Manhattan North:n "Da Force:n" johtotähtiä. Tarina alkaa kun Denny vangitaan ja kertomus pidätykseen johtavista tapahtumista alkaa. Denny kertoo poliisityöstään joka on kaikkea muuta kuin normaalin poliisietsivän arkipäivää: päivät täyttyvät mafian, kaupungintalon ja muiden poliisiorganisaation päättävien tahojen voiteluista. Paksut rahakirjekuoret vaihtavat omistajia ja huumeet liikkuvat poliisien käsien kautta takaisin katukauppaan. Denny on idealisti ja kertoo kuinka poliisityö puhtaimmillaan on tehotonta ja lähes kaikki on sallittua kunhan ei jää kiinni. Lukija pääseekin seuraamaan kylmähermoisia teloituksia, huumeratsioiden yhteydessä tapahtuvia todistusaineistojen katoamisia ja ennenkaikkea poliisielämää "veitsen terällä" kirjaimellisesti. Kaikkein räikeimpiä esimerkkejä tapahtuu kirjan alkupuolella kun Denny tiimeineen tekee ison huumeratsian jonka lopussa Denny teloittaa aseettoman mafiapomon kylmän rauhallisesti; loppusaldona 100 kilosta heroiinia pääsee otsikoihin 50 kiloa. Puolet menee Denny tiimin eläkerahastoon.

Tarinan edetessä lukija huomaa kuinka tapahtumat eskaloituvat pala palalta ja Dennyn mestarillisesti pyörittämä korruptiokuvio katupoliisitasolta aina kaupungintalolle asti alkaa lähtemään lapasesta ja lopussa odottaa se looginen lopputulema. Mikään ei jatku ikuisesti ja loppupelissä on vain kyse selviytymisestä.

Don Winslow on jälleen kerran kirjoittanut suorastaan hengästyttävän tarinan New Yorkille varmasti arasta aiheesta. Luin kirjan yhteydessä muutaman kirjailijan haastattelun ja hän kertoi kuinka hän oli tehnyt kirjaa varten useita vuosia tutkimustyötä. Hän oli troolannut oikeuspöytäkirjoja ja lopulta haastatellut myös paljon NYPD:n poliiseja. Kirja on itsessään saanut jo ylistäviä arvioita sen realistisuudesta ja en ole yllättynyt laisinkaan tiedosta että kirjan elokuvaoikeudet on jo myyty miljoonasummalla 20th Century Foxille. David Mamet kirjoittaa tällä hetkellä käsikirjoitusta ja Cop Landin ja Loganin ohjaaja James Mangold tulee ohjaamaan itse elokuvan. Ensi-iltakin jo päätetty - maaliskuun 1. päivä 2019.

torstai 27. heinäkuuta 2017

Black Cherry Blues

Montanan komeissa vuoristomaisemissa asuva yli 80-vuotias James Lee Burke ei näytä kirjallisen tuotannon osalta hidastumisen merkkejä. Edellinen julkaisu The Jealous Kind julkaistiin viime elokuussa ja amerikkalaisen rikoskirjallisuuden Grand Old Man jaksaa puskea eteenpäin. 

Black Cherry Blues on kirjailijan Dave Robicheaux -sarjan kolmas teos ja se jatkaa pitkälti mihin edellinen Heaven's Prisoner's jäi. Dave on jäänyt yksin pienen ottotyttärensä kanssa New Iberian laitamille ja yrittää roikkua kiinni arkiaskareissaan ja pyörittää pientä kalastusyritystään New Orleansin maagisissa maisemissa. Takaraivossa nakuttaa tehokkaasti viinapiru ja vaimon raa'an murhan muistot. Tämä yllättävän lyhyt tarina (alle 300 sivua) saa alkusysäyksen kun Dave törmää baarissa vanhaan koulukaveriinsa joka avautuu hänelle huolistaan Montanassa, missä hän on sekaantunut arvelluttavaan bisnekseen johon on sekaantunut niin öljyteollisuus, mafia ja paikalliset intiaanit. Kirjan yllättävän vaatimattoman alun jälkeen, tarina nousee uudelle tasolleen kun Dave saa niskaansa tekaistun murhasyytteen. Alkaa helvetillinen taistelu aikaa vastaan kun Dave päättää pakata omaisuutensa ja lähtee tyttärensä kanssa kohti Montanan vuoristomaisemia. 

En ole yllättynyt laisinkaan että tämä kirja voitti vuonna 1990 arvostetun Edgar-palkinnon. Olin alkuun hiukan huolestunut kun Kindle näytti kirjan pituudeksi piirun alle 300 sivua, ja varsinkin kun kirjan alku oli suht kesy ja vaatimaton. Huolet oli kuitenkin turhia kun Burke pisti tarinaan ison vaihteen päälle ja alun jälkeen kirjassa ei ole suvantokohtia. Tarina noudattaa kahden edellisen tapaan Burken mestarillisia otteita: Lukijaa hellitään jälleen kerran New Orleansin kauniilla luontokuvauksilla joihin ei ikinä väsy, Daven henkinen kurimus on myös omaa luokkaansa. Väkivalta esiintyy jälleen kerran räjähdysmäisesti ketään säästämättä ja rikollinen elementti on kuin suoraan helvetin syövereistä. Kirjan summaa hyvin lukijan lausahdukseen "kele, jopas oli reissu!". Black Cherry Blues on James Lee Burken taattua laatua jota voi surutta suositella rikoskirjallisuuden ystäville.

Kirjallinen matkani jatkuu amerikkalaisen rikoskirjallisuuden parissa kun vuorossa on uunituore Don Winslow:n rakkauskirje New Yorkin poliisilaitokselle. The Force on rujo tarina NYPD:n läpeensä korruptoituneesta maailmasta, ja Stephen King onkin summannutkin tätä jo ylistetyn kirjan hyvin poliisien Kummisedäksi. 

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Best Served Cold

Joe Abercrombien ensimmäinen First Law -trilogia kutitteli tehokkaasti allekirjoittaneen mielikuvitusta ja vaikka Abercrombie on lukenut ansiokkaasti Game of Thronesinsa ja Robert E. Howardinsa, hän on onnistunut luomaan suosikkeidensa pohjilta omalaatuisen maailman missä miehet ja naiset mitataan sen mukaan kuinka hyvin miekka pysyy kädessä.

Kirjailijan luoma maailma Circle of the World on käytännössä jatkuvassa sotatilassa jonka maita ja mantuja hallitsee kolme isompaa voimatekijää jotka ovat käyneet viimeiset yli 20 vuotta loputonta sotaa ("Years of Blood"); The Union, Eteläinen The Gurkish Empire, ja viimeisimpänä vaan ei vähäisempänä The Northmen, klassinen pohjoinen soturiyhteiskunta.

Best Served Cold on ensimmäinen kolmesta itsenäisestä tarinasta jotka sijoittuvat ensimmäisen First Law -trilogian jälkivuosille

Olen muistaakseni George R.R. Martinin A Song of Ice and Fire -kirjojen yhteydessä maininnut kuinka virkistävää on lukea fantasiakirjoja missä ei ole iänikuisia haltioita, kääpiöitä. Ainakin allekirjoittaneen kohdalla Abercrombien tarinat painelevat oikeita nappeja ja kun eteen lyödään tarina missä yhdistyy hyvin raaka fantasiamaailma (ilman haltioita ja kääpiöitä) ja 100% kostotarina niin parempaa komboa on vaikea löytää. Best Served Cold ytimessä on Monzcarro "Monza" Murcatto, nuori nainen joka on luonut vuosien aikana pahamaineisen uran palkkasotilasarmeija The Thousand Swords johdossa. Kirjan alussa Monza ja hänen veljensä palaavat onnistuneen sotaretken päätteeksi sen hetkisen työnantajan Grand Duke Orso:n palatsiin menestyksekkäiden sotaretkien päätteeksi, mutta sisarrukset joutuvat petetyiksi ja murhayrityksen kohteiksi. Monzan veli murhataan ja Monza itse kuin ihmeen kaupalla selviää nipin napin hengissä.

Pitkän kuntoutuksen jälkeen Monza rakentaa kostosuunnitelman jonka kohteena on seitsemän henkilöä, kaikki korkealla Grand Duke Orson ravintoketjussa ja juuri ne seitsemän henkilöä jotka olivat paikalla murhayrityksen aikana, aina Orson henkivartijasta Orson poikiin.

Monza palkkaa ympärilleen harvinaisen värikkään puolipsykopaattisen ryhmän apureita jotka lähtevät Monzan kelkaan tälle erittäin veriselle kostoretkelle joka vie ryhmän ympäri tunnettua maailmaa, toteuttaen mielikuvituksellisia murhatehtäviä ja yksi kerrallaan Monzan kohdelista pienenee.

Best Served Cold on alkuperäisen trilogian tapaan komia turnee pitkin Abercrombien fantasiamaailmaa, tällä kertaa hyvin sotaisan kuvaston läpi ja lukijan eteen lyödään James Bondmaisia hienovaraisia salamurhia ja myös äärimmäisen brutaaleita surmia joista hyvänä esimerkinä on Orson henkivartijan kohtalo missä Monza hakkaa pirupoloisen sepän pajavasaralla pikku hiljaa hengiltä. Välimaisemina nähdään massiivisia joukkotaisteluita ja kaupunkien piirityksiä joissa vedetään isolla pensselillä valtataisteluiden viivoja.

Hieno fantasiaromaani kaiken kaikkiaan joka ei todennäköisesti sovi kaikille lukijoille.

Seuraava arvostelu sijoittuu New Orleansin tuttuihin maisemiin kun vuorossa nopeasti kävi James Lee Burken palkittu Black Cherry Blues

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Myrsky Koillismaassa

Kalle Päätalon Koillismaan sydänmaan asukkaat kohtaavat ison maailman täydellä voimalla kun talvisodan myrskypilvet vyöryvät selkosille. Pitäjän miehet, nuoret ja iäkkäät siirtyvät armeijan harmaisiin ja naisväki jää pitämään mökkejä lämpimänä. Samalla Iijoen savotat hiljenevät kun selkosten erämaat saavat idästä kutsumattomia vieraita jotka uhkaavat Järvenkylän muuttumatonta elämää. 

Sammalsuon pesue on ehtinyt selviytymään pahimmista pula-ajoista eikä kunnan jauhoja ole enää tarvittu vuosiin kun perheen miehet Auku ja Kauko ovat ponnistaneet raakamaasta perheelle lisää peltoa. Sota kuitenkin vetää Järvikylän perheet väkisin erilleen, Kauko lähtee alokaskoulutukseen ja sieltä rintamalle ja osa perheestä joutuu kiireellä merimaihin evakkoon.

Tarina polveilee sotavuosien läpi aina talvisodasta jatkosodan loppuun. Osa tutuista henkilöistä jää rintamalle ja osa palaa muuttuneina kotimökkien savuaville rauniolle. Vaikka tarina seuraa tiiviisti sarjan päähenkilön Kaukon pitkää rintamauraa, Päätalo nostaa vahvasti esiin myös kotirintaman tapahtumat. Miesten ollessa sotasavotassa, ruokakuntien muut jäsenet pinnistelevät jaksamisen äärirajoilla pitääkseen mökit lämpiminä ja ruoan pöydässä. Kotirintama kokee jopa desanttijahdin ja saksalaiset "täydennysmiehet" sotkevat omalta osaltaan kotirintamalle jääneiden nuorten ihmissuhdekuvioita. 

Päätalo jatkaa vahvaa ja edellisten osien tapaan laadukasta tarinankerrontaa, ja Myrsky Koillismaassa jälkeen tarinaa kääntyykin sotien jälkeiseen aikaan. Edessä on uusia alkuja ja toivo paremmasta elämästä pilkahtelee varmasti selkosten iättömissä maisemissa.

Lukukone tekee nyt täydellisen käännöksen ja Kindlekin on täydessä latingissa, kun vuorossa on Joe Abercrombien First Law-maailmaan sijoittuva itsenäinen tarina Best Served Cold.

torstai 22. kesäkuuta 2017

Crux

Ramez Naam:n tausta kirjailijaksi on kiehtovampaa sorttia; 13 vuotta punamontussa (Microsoft) eri tuoteperheiden kehityksessä, futuristi, enkelisijoittaja, luennoitsija ja tietenkin kirjailija. Vaikuttava CV kaikin puolin.

Nexus-trilogia on Ramez Naam:n vaikuttava teknotrilleri joka kyntää syvällä Science Fictionin -aluskasvillisuudessa. Trilogia kulkee lähitulevaisuudessa (2040) missä nuori tiedemies Kaden Lane ystävineen on tehnyt tietotekniikan seuraavan läpimurron luomalla Nexus OS-käyttöjärjestelmän. Nexus OS toimii nano-lääkkeenä ja asentuu aivoihin jonka myötä henkilöllä on täysi tietokone aivotoiminnoilla boostattuna, sisältäen myös klassiset käyttöliittymätoiminnot näkökentässä. Kehystarina ei ole mikään uusi mutta kirjailija onnistuu jatkamaan menestyksekkäästi tarinaan tässä trilogian toisessa osassa.

Crux jatkaa Nexus OS:n ja sen tekijöiden tarinaa pisteestä missä Kaden Lane on useiden eri tahojen ajojahdin kohde. Perässä on niin perinteiset Yhdysvaltojen tiedustelutahot kuin maailmanvallotusta haaveileva miljardööri. Kaden Lane ja hänen tiiminsä on hajallaan, osa jo vangittuna ja osa pakoilee ympäri maailmaa. Maailma on jo tietoinen Nexus OS-käyttöjärjestelmästä sen jälkeen kun Kaden luovutti softan vapaasti jakeluun. Sen alkuperäinen idea oli yhdistää ihmisiä ja parantaa maailmaa (haukotus) ja tarinassa nähdäänkin mielenkiintoisia käyttökohteita mm. autistismista kärsivien hoidossa. Kun et pysty ilmaisemaan ajatuksiasi tai kommunikoimaan normaalisti, Nexus mahdollistaa telepaattisen kommunikoinnin Nexus-käyttäjien välillä. Tästä seuraa myös askel kohti post-humanismiin, kun selviää että on syntynyt jo lapsia jotka ovat raskauden aikana altistettu vahvasti Nexus käyttöjärjestelmälle. He luovat ennen näkemättömän "uhan" ihmiskunnalle ja esiin astuu termi transhumanismi: ihminen joka ylittää nykyihmisyyden rajoitukset teknologian avustuksella.   

Hyvä tarina ei ole kuitenkaan mitään ilman über-pahiksia, joita tässä esittää Yhdysvaltain presidentti joka haluaa poistaa maan päältä tämän seuraavan selkeän ja loogisen ihmisevoluution vaiheen. Uusi Nexus ihmissukupolvi on selkeä uhka kansalliselle turvallisuudelle. Tietysti taustalla on muitakin motivaatioita, mutta kusipäisen presidentin tarkoitusperät tuovat vahvan ja toimivan lisämausteen tarinalle.

Toisaalla tarinassa seurataan myös ensimmäisestä osasta tuttua Su-Yong Shu:ta joka kuoli ensimmäisen osan loppukahinoissa, joka majailee nyt vankina digitaalisena kopiona Kiinan hallituksen konesalissa. Tästäkin tarinan osasta saisi hyvän itsenäisen kirjasarjan joka kuvaa kiehtovasti osaltaan mahdollista ihmisen integraatiota koneen kanssa. 

Ramez Naam ei siis lepää laakereillaan hyväksi todetun trilogian ensimmäisen osan jälkeen vaan lisää kierroksia Crux:n kohdalla kohti trilogian päätöstä joka on nimeltään Apex. Suuri suositus kaikille Cyberpunk/Scifi/Dystopia-tarinoiden ystäville,

Seuraava kirja sitten dowshiftaa teemoja sata vuotta taaksepäin kun Kalle Päätalon Koillismaa-sarjan kolmas osa on yöpöydällä. Sota on saapunut selkosille. 

torstai 18. toukokuuta 2017

Hallinta

Jeff VanderMeerin Southern Reach -sarja on ollut kiehtova kokonaisuus ja trilogian keskimmäinen onnistuukin nostamaan panoksia. 

Trilogian keskiössä on Alue X. Noin kolmisenkymmentä vuotta sitten, Floridan rannikon kaukaiselle kaistaleelle sattui Tapahtuma, joka alkoi muuttamaan maisemaa, ja samaan aikaan alueelle ilmestyi näkymätön raja. Tämä raja joka oli "keveä kuin usva ja lähes näkymätön hienoista häilähtelyä lukuunottamatta" oli nopeasti levittäytynyt joka suuntaan ja äkisti seisahtunut sijoilleen. Viranomaiset nopeasti eristivät alueen yleisöltä, vedoten "ympäristökatastrofiin" jonka siivoamiseen menisi vuosikymmeniä. Samalla perustettiin Eteläraja alueen hallintaa ja tutkimusta varten. Tutkimusretkikuntia lähetettiin, osa palasi, osa ei ja palanneet olivat käytännössä hulluuden rajoilla joiden havannoista ei saatu tolkkua. Trilogian ensimmäinen osa kertoo yhden retkikunnan hurmeisen tarinan kun Hallinta-kirja jatkaa retkikunnan paluusta ja samalla keskittyy kuvaamaan Alue X vartioivan viranomaisyksikön toimintaan.

Tarina jatkuu ensimmäisen osan tutuissa tunnelmissa. Alue X on vartioitu kuin Koreoiden raja kun Control saapuu Eteläraja-yksikköön ottamaan vetovastuun edellisen johtajan henkisen romahduksen johdosta. Tapahtumasta on jo kulunut vuosikymmeniä ja Eteläraja-yksikön henkilökunta on kuin yhteiskunnasta sivuun siirretty ryhmä kaikenkarvaisia tutkijoita, joille Alue X-pesti on enemmänkin akateemisen uran päätepiste.

Controlin sisäänajon yhteydessä tutkijat avautuvat uudelle johtajalle omista villeistä teorioistaan ja hyvin nopeasti yksikön tunnelma ja vaikutus siirtää Controlin mielenterveyden uusille raiteille. Controlin päivittäiset vainoharhaiset puhelinraportoinnit Äänelle, Eteläraja-keskuksen sisäiset valtakamppailut, sekä onnistuneen paluun tehneen retkikunnan muuttuneiden jäsenien piinaavat kuulustelut ja huumaava Alue X:n kutsuva vetovoima kiertää tarinaa tasaisen vakaasti kohti Twin Peaks:n ja Lostin välimaastoon missä Control ei enää luota omiin aisteihin tai mielenterveyteensä. Ja lopussa Alue X ilmoittaa olemassa olostaan maailmanlopun elkein.

Jeff VanderMeer jatkaa palkittua sarjaansa vahvasti ja juuri tarinan unenomaisten tapahtumat pitävät lukijan kirjassa kiinni cliffhanger-loppuun saakka ja sarjan päätösosa odottaakin jo kirjahyllyssä.

Ennen kolmosta, edessä on liuta muita kirjoja. Yöpöydällä keikkuukin jo Kindle, ja lukuvuorossa onkin Ramez Naamin Nexus-trilogian #2 Crux joka jatkaa Cyperpunk-tarinaa syvälle transhumanismiin.

maanantai 1. toukokuuta 2017

Suruton

Jo Nesbøn Harry Hole, James Lee Burken Dave Robicheaux, James Ellroyn lukuisat henkisesti särkyneet poliisietsivät, Boris Akunin pilkuntarkka Erast Fandor ja Don Winslown DEA-agentti Art Keller pitävät raudanlujasti meikäläisen dekkarigenreä kiinni otteessaan. Eikä siinä mitään, kaikki ed. mainitut lainvalvojat tuovat eteeni aina mielenkiintoisia lukuhetkiä.

Harry Hole-sarja on edennyt neljänteen tarinaan ja Liken uunituoreen Harry Holen-kirjan Jano yhteydessä sopivasti tuli otettua kirjakaupasta mukaan #4 eli Suruton, missä Harry joutuu selvittämään Oslon pankkeja ravisuttavaa pankkiryöstöketjua joka alkaa epänormaalilla ryöstön yhteydessä tapahtuvalla surmalla.

Harryn henkistä kapasiteettia painaa edelleen edellisen tarinan ystävän murha sekä tuttu alkoholin kurimus. Tarinan sivumaisemassa häärii taas läpeensä korruptoitunut poliisikollega joka heittää pankkiryöstötutkimuksen rattaisiin kapuloita. Kuin bonuksena Nesbø heittää tarinaan sekaan rikollisneroromaneja ja lukijan käsissä on jälleen kerran nautittava kokonaisuus. Valoa Harryn tulevaisuuteen tuo kuitenkin kiinteä suhde Raakeliin ja hänen poikaansa.

Edellisiin kirjoihin verrattuna, kirjailijan teksti on selkeästi parantunut ja monien juonenkäänteiden jälkeen Nesbøn tarina saa taas perinteisen yllätyslopun. En enää yhtään ihmettele Nesbøn suosiota Suomessa joka näkyy jo pelkästään Liken markkinointikampanjassa uusien romaanien osalta.

Kirjan yhteydessä tuli myös googleteltua elokuvarintamaan, ja ensimmäinen Harry Hole-elokuva tekee kovaa vauhtia tuloaan. Ruotsin lahja Hollywooodille ja elokuvien Let The Right One In ja Tinker Taylor Soldier Spy ohjaajan Tomas Alfredsonin versio The Snowman-kirjasta on tulossa lokakuussa ensi-iltaan. Mukana on eturivin näyttelijöitä kuten Rebecca Ferguson, Val Kilmer, J.K. Simmons ja Harry Holen roolissa Michael Fassbender, joten luvassa on suurella todennäköisyydellä laadukas filmatisointi.


Seuraavana lukujono heilahtaa Science Fictionin puolelle kun vuorossa on Jeff VanderMeerin Eteläraja-trilogian keskimmäinen Hallinta.

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Kalpea ratsastaja

The Last Kingdom -sarja on siirtynyt kohdallani kolmannen osan metsästykseen kun sarjan #2 Kalpea ratsastaja sai päätöksensä. Bernard Cornwell:n historiallinen kirjasarja seuraa englantilais-syntyisen orpopojan mutta tanskalaisen kovan kasvatuskoulun läpi käyneen Uhtred:n edesottamuksia 800-luvun Englannissa.

Tarina jatkuu käytännössä ensimmäisen osan jälkimainingeista kun tarinan päähenkilö Uhtred aloittaa vanhemmalla iällään kertomaan lukijoilleen Kalpean ratsastajan tapahtumia. Englanti on yhä edelleen hajallaan oleva kokoelma pieniä kuningaskuntia ja hallintoalueita joiden seassa jatkuvasti kasvava tanskalaisten viikinkien armeija valloittaa lisää alueita saarivaltakunnasta. 

Uhtred ratsastaa Englannin viimeisen kuninkaan Alfredin lipun alla ja ensimmäisen osan tapaan, nuoren Uhtredin kasvutarina etenee taistelusta toiseen. Hyvän seikkailutarinan tapaan, kirjailija heittää sekaan lumoavia kelttikuningattaria ja kierosti juonittelevia kuninkaan alamaisia. Lopussa väräjää Englannin kohtalo veitsenterällä kun Alfredin hätäisesti kokoamat alamaisjoukot kohtaavat Edingtonin kylän maisemissa sijaitsevalla Bratton Campin mannuilla tanskalaisten ylivoimaa uhkuvan valloittaja-armeijan. Taistelu kajahteli pitkälle historiaan ja se tunnetaankin nimellä Ethandunin taistelu.

Tietysti kirjassa tapahtuu paljon muutakin ja parikymppisen Uhtredin kasvumatka kirkkaimpiin saleihin saa taas kunnolla lisävauhtia taisteluiden lomassa. Bernard Cornwell  on kuitenkin jälleen kynäillyt mukavan pääosin kuvitteellisen seikkailutrillerin ja väritetty historiankirjoitus on jälleen kympin arvoista. Parasta Cornwellin kirjoissa on loppuosan kappale missä kirjailija peilaa tarinaansa todellista historian kirjoitusta vasten. Mielenkiintoisin historiallinen nippelitieto aukeaa myös tässä viimeisessä kappaleessa: 

"Muutaman kuukauden ajan vuonna 878 ajatus Englannista ja sen kulttuurista ja kielestä oli voimissaan vain muutaman neliökilometrin kokoisella suon alueella. Jos kuningas Alfred olisi kärsinyt vielä yhden tappion, Englanti-nimistä poliittista kokonaisuutta ei luultavasti olisi koskaan syntynyt. Sen sijaan olisi saattanut syntyä Daneland-niminen maa, ja tämä kirja olisi varmaankin kirjoitettu tanskaksi.

Kalpea ratsastaja toimiikin allekirjoittaneelle pehmeänä laskeutumisena historian lehdiltä perinteiseen fiktiiviseen kirjallisuuteen ja seuraava onkin jo menossa, mikäs muukaan kuin Norjan lahja rikoskirjallisuudelle eli apulaispoliisipäällikkö Harry Holen seuraava seikkailu Suruton.

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Dead Wake

Historian polulla siis jatketaan ja pikakelataan noin 55 vuotta eteenpäin. 1900-luvun alku oli isojen valtamerihöyrylaivojen kulta-aikaa. Laivayhtiöt kuten Cunard Line, White Star Lines ja Hamburg-America Line laskivat vesille kilpaa toinen toistaan loisteliaampia ja isompia aluksia Atlantin ylitystä varten. Erik Larsonin Dead Wake: The Last Crossing of the Lusitania käy läpi yhden aikakautensa nopeimman, suurimman ja ennen kaikkea loisteliaimman aluksen RMS Lusitanian viimeisen Atlantin ylityksen New Yorkista Liverpooliin.

Yli 239 metriä pitkä ja yli 2000 matkustajaa vetävä Lusitania oli Cunard Line:n laivaston lippulaiva, ja iso panos yhä kiihtyvämpään kisaan Atlantin matkustajaliikenteen herruudesta. Laivan sisustuskin oli omaa luokkaansa; laivan kuusi kantta olivat valoisat ja avarat. Kalliimman piletin ostaneet saivat matkustaa ylellisissä puitteissa aina historiallisesti sisutetuissa salongeissa ja suurissa hyteissä. Kun taas kolmannen luokan matkustajat värjöttelivät isommissa makuusaleissa kevyemmällä ravitsemuksella koko matkan. 

Kirjailija on lähestynyt Lusitanian viimeistä matkaa mielenkiintoisista kulmista. Tarinan keskiössä seurataan laivan miehistön tapahtumia, toisaalla Yhdysvaltojen presidentin Woodrow Wilsonin on keskellä niin ihmissuhdekoukeroita kuin ensimmäisen maailmansodan tuomia huolia. Kolmantena seurataan nuorta saksalaissukelluskapteenia Walther Schwiegeriä, ja hänen U-20 sukellusveneen metsästystä Irlannin rannikkovesillä. Ja viimeisenä pääosassa on Lusitanian värikäs joukko rikkaita sekä köyhiä matkustajia.

Tarinasta nousee vahvasti esille kahden henkilön edesottamukset. Lusitanian kapteeni William Turner joka ohjailee tottuneesti Lusitaniaa tutulla reitillä ja tietysti uranälkäisen U-20 sukellusveneen kapteeni Schwiegerin hiiviskely Ison-Britannian aluevesillä. Saksa oli vuonna 1915 kirittänyt sotaponnisteluitaan niin mantereella kuin vesillä, ja tuoreen sukellusvenelaivaston käskyihin kuului niin rahti- kuin matkustajalaivaston upottaminen jota kiihdytti U-veneiden kipparien keskinäinen kisailu upotetuista tonnistomääristä. Kuin ihmeen kaupalla Schwiegerin sotaloki on säilynyt näihin päiviin asti ja kirjalija ammentaakin siitä seikkaperäisesti sukellusveneen matkaa kohti vääjämätöntä kohtaamista kapteeni Turnerin kanssa.

Kirjan sivuilla vilisee kuvauksia Lusitanian rentouttavasta risteilyelämästä  jonka matkustajat lähes nauraen sivuuttavat aikansa lehdistössä julkaistut varoitukset saksalaisten U-veneiden nälästä uusien upotettavien laivojen perään. Eihän kukaan selväjärkinen henkilö voi upottaa Lusitanian kokoista matkustajalaivaa, vai voiko? Saksan Uterseeboot-laivastosta oli tulossa tärkeä ase Ison-Britannian taistelumoraalin murskaajana ja alusten kippareina toimi niin hyväluontoisia sieluja jotka pyrkivät pelastamaan upottamiensa laivojen miehistöjä mutta kippareista löytyi myös kylmäverisiä ja häikäilemättöniä tappajia. Kapteeni Schwieger oli tältä väliltä, hän ei välittänyt oliko kohteena pieni raakapurjealus vai iso matkustaja-alus kaikki oli kotiinpäin kun kilpailtiin upotetusta tonnistosta.

Kauniina ja aurinkoisena päivänä toukokuussa 1915 Lusitania ja U-20 kohtasivat kuin sattumalta. Kapteeni Schwieger ei voinut uskoa onneaan kun periskoopin näköpiiriin hahmottui Lusitanian profiili. Alunperin Schwieger epäili Lusitaniaa rahtialukseksi jota oli muokattu matkustajalaivan näköiseksi kunnes U-20 yksi hyrrätorpedo iskeytyi Schwiegerin sotalokin mukaan "..tyyrpuurin puolelle vähän komentosillan takana". Schwiegerin luotsi hyppäsi vuorostaan periskooppiin ja huudahti järkyttyneenä että kyseessä onkin matkustajalaiva Lusitania. Järkytys valtasi niin kapteenin kuin luotsin.

Kirjan nimi engl. nimi Dead Wake kuvaa lähestyvän torpedon jättämää jälkeä joka viipyy merenpinnalla kuin pitkä vaalea arpi ja jopa osa Lusitanian matkustajista seurasivat laivan partaalla torpedon kulkua kohti laivaa tyynessä vedessä kuvaten sitä jopa "kauniiksi näyksi".

Lusitania jaksoi torpedon räjähdyksen jälkeen pysyä pinnalla 18 minuuttia ja vaikka varustamot olivat korjanneet puutteita pelastusvarustuksissa Titanicin uppoamisen jälkeen, yli 1100 Lusitanian matkustajaa kohtasi kuolema. Uppoamista edesauttoi suuri määrä sotatarvikkeita Lusitanian ruumassa jotka olivat matkalla mantereen rintamille. Torpedon räjähtämisen jälkeen seurasi toinen iso räjähdys Lusitanialla jonka syystä kiisteltiin vuosikymmeniä tapahtuneen jälkeen; oliko kyseessä Lusitanian yhden pannuhuoneen räjähdys, sotatarvikkeet vai jokin muu josta ei lastiluettelossa mainittu.

Uppoamisen jälkipyykin käsittelyssä Iso-Britania yritti sälyttää uppoamisen syytä kapteeni Turnerille joka oli oikeuden mukaan sivuuttanut lukuisat varoitukset U-veneiden aktiivisesta toiminnasta Irlannin edustalla joita Lusitanialle oli lähetetty sähkeiden muodossa, mutta lopulta selvisi että kaikki viestit olivat vähintääkin epäselviä ja kapteenin maine puhdistettiin. Kirja valoittaa myös Iso-Britannian tiedustelua joka pystyi tehokkaasti kaappaamaan U-veneiden sanomia ja tiedustelu pystyi seuraamaan tarkastikin U-veneiden partiontiliikkeitä, mutta amiraliteetti päätti lopulta olla julkistamatta tietoja jotta tiedustelukyvykkyys säilyisi, ja siten Lusitanian kohtalo sai niitin arkkuunsa. Puhuttiin jopa salaliitosta missä Iso-Brittania yritti Lusitanian uppoamisen kautta liittää Yhdysvaltoja ensimmäiseen maailmansotaan keinoilla millä hyvänsä.

Dead Wake on rakennettu selkeäksi ja piinaavan tehokkaasti vaikka tarinan lopputulos on selvillä niin lukija pysyy tiukasti mukana aina Lusitanian lähdöstä jälkipyykin selvittelyyn joka yhtä vähintäänkin yhtä mielenkiintoinen. Kylmä politikointa ja sodan pitenevä varjo näytti edesauttavan Lusitanian lopullista kohtaloa.

Lusitaniasta on olemassa paljon materiaalia ja alla on Youtubesta löytyvä 1915 kuvattu lyhytelokuva joka kuvaa juuri tuota kohtalokasta lähtöä New Yorkista viimeiselle ylitykselle. Elokuvaa käytettiin Lusitanian liittyvässä oikeusjutussa todistusaineistona ja jopa FBI käytti sitä matkustajien tunnistukseen. Vaikuttava kirja ja vaikuttava elokuva.





keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Team of Rivals

Team of Rivals: The Political Genius of Abraham Lincoln on häilynyt nimenä siinä osassa aivojani jo pidempään missä viipyilee myös alati muuttuva lukulistani. Tämä Doris Goodwinin kirjallisuuspalkintoja kahmineen teoksen meinasin kaupasta ottaa mukaani toissa kesänä Yhdysvalloissa, kuitenkin kirjan päälle 700 sivua olisi vienyt aivan liikaa arvokasta matkalaukkutilaa.

Kirja on enemmän kuin ajankohtainen kun Yhdysvallat koittaa toipua täydellisestä poliittisesta mullistuksesta presidenttivaalien jälkeen. Päälle 160 vuotta sitten Yhdysvaltojen poliittinen kenttä oli alkavan nyky-trumpismin tapaan myös jatkuvassa käymistilassa. Eteläiset osavaltiot oireilivat tulevaa irtautumistaan unionista ja lopullista yhteenottoa teollistuvan pohjoisen kanssa. Abolitionismiliike vaikutti vahvasti republikaanien politiikassa ja tarjosi palavaa tulitikkua omalta osaltaa pohjoisen ja etelän ruutitynnyriin. Kaiken tämän keskellä uunituore republikaanien puolue kävi vuonna 1860 kisaa omasta tulevan 16. presidenttivaalien ehdokkaasta, jossa oli mukana kirjava ja kokenut herraseurue: puolueen ehdokkaaksi pyrkivät nälkäiset Whig-puolueen uraohjukset; kongressin Illinoisin edustaja Abraham Lincoln, Ohion Salmon P. Chase, New Yorkin William H. Seward ja Missourin Edward Bates.

Yhdysvaltojen poliittinen kenttä vuosina 1850-1870 on kaikin puolin mielenkiintoinen; Vanha pohjoinen Whig-puolue muuntautui tulevien presidentinvaalien alla nykyiseksi Republikaaniseksi puolueeksi joka taisteli orjuutta vastaan kaikilla rintamilla ja uskoi vakaasti modernisaatioon, kun taas Demokraattinen puolue oli vahvana eteläisissä orjaosavaltioissa joissa orjuutta perusteltiin pitkälle taloudellisista lähtökohdista kuin myös raamatun avulla. Todellisuudessa 4 miljoonaa orjaa olivat eteläisten osavaltioiden talouden todellinen tukijalka. Ilmainen työvoima nosti etelän isoksi puuvillan toimittajaksi myös vanhan mantereen suuntaan, ja jos tätä poliittista tilannetta myös vertaa nykypäivään on puolueiden arvot heittäneet enemmän ja vähemmän häränpyllyä.

Kirjan ensimmäinen tiivis kolmannes menee Lincolnin, Chasen, Sewardin ja Batesin syvälle luotaavissa henkilöhistorioissa mutta fokus pysyy vahvasti tulevan presidentin urapolussa. Abraham Lincoln oli köyhistä oloista noussut, pitkälle itseoppinut lukutoukka joka asianajajaksi valmistumisen jälkeen kiinnostui politiikasta. Hän erottui jo taustansa puolesta Republikaanisen puolueen eliitistä ja mm. historiansa ansioista Abraham Lincoln sai lopulta kevään 1860 Chicagossa pidetyn Republikaanien puoluekokouksen valitsijamiehet puolelleen. Draamaa ei valitsimiesäänestyksestä puuttunut. Osa Lincolnin vastaehdokkaista sortui perinteiseen ylimielisyyteen ja jätti kriittiset viimeiset valitsijamiesten varmistukset väliin ja erityisesti tuleva Lincolnin ulkoministeri William Seward odotti automaattisesti valintaansa mutta lopulta jäi kisassa toiseksi.

Presidentinvaalit olivat huomattavasti helpommat ja Abraham Lincoln nousi Yhdysvaltojen 16. presidentiksi hyvin myrskyisissä merkeissä. Kuin sisällissodan alkusoittona orjuutta kannattavia osavaltioita alkoi julistautumaan itsenäisiksi. Lincolnilla oli valtavat haasteet odottamassa Valkoisen talon työpöydällä.

Vaikka kirja käy läpi nämä historialliset tutut tapahtumat niin fokus pysyy tiukasti Yhdysvaltojen politiikassa ja luonnollisesti Lincolnin sisäpiirin poliittisissa myllerryksissä. Valkoiseen taloon muuton jälkeen, Lincoln rakensi nerokkaasti hallintonsa, jonka keskeisimmille ministeripaikoille hän neuvotteli puolueensa presidenttiehdokaskisan kilpakumppaninsa johon kirjan nimikin perustuu. Lincoln ymmärsi että hän tarvitsee ympärilleen parhaan mahdollisen joukkueen luotsaamaan maan takaisin pois sisällissodan kurimuksesta ja alkuvaiheiden keskinäisen selkäänpuukotusten ja juonittelujen jälkeen, hallinto hitsautui yhteen ja lopulta kilpakumppanit olivat Lincolnin sydänystäviä presidenttinsä lyhyen uran loppuun saakka.

Kirja on taitavasti kirjoitettu, täynnä hienoja historiallisia nyasseja ja värikäs kokonaisuus ehkä Yhdysvaltojen rakastetuimmasta presidentistä. Kun Lincoln vetää kirjan sivuilla viimeiset henkäyksensä huhtikuussa 1865 on lukijan eteen marssitettu valtava määrä 1850- ja 1860-lukujen amerikkalaista poliittista historiaa joka ei pelkästään pistä lukijaa vetämään syvää henkeä, vaan myös ihmettelemään nykyistä synkässä syöksykierteessä olevaa Valkoisen talon politiikkaa. Ehdoton must-read kaikille poliittisen historian ystäville.

Kuin sattuman kautta, seuraava kirja on myös historiaa. Erik Larsonin Dead Wake: The Last Crossing of the Lusitania hyppää noin viisi vuosikymmentä eteenpäin ja vie mukanaan Lusitania kohtalokkkaalle Atlantin ylitykselle.



lauantai 4. maaliskuuta 2017

Elossa!

Kyllä, blogi on edelleen hengissä. Työkiireet ja lähes 750 sivuinen raskas mutta mielenkiintoinen Team of Rivals ovat vieneet yksinkertaisesti aikaa. Onneksi ed. mainittu historiaopus on jo loppumetreillä ja arvio ilmestynee..hmm..joidenkin viikkojen päästä. :)