sunnuntai 22. elokuuta 2010

Täytettä hyllyyn


Kirjahyllyyn on jälleen hiipinyt uusia kirjoja kuin varkain. Ei onneksi mitään hirvittäviä määriä mutta varmaankin noin yhden kirjan kuukausivauhdilla. Alla niistä osa.


Stephen Kingin Hohto olen omistanut joskus aikaisemminkin nuorena, joten tämä tuli hankittua antikvaariportaalista ihan nostalgiahuumassa. Onhan Hohto ehdottomasti Kingin parhaimpia kirjoja - edelleen. En ole kuitenkaan lukenut Kingiä aktiivisesti enää vuosiin mutta tämä menee uudestaan ja helposti. John Ajvide Lindqvistin Ystävät hämärän jälkeen tuli Gummeruksen hienon kirjailijakampanjan seurauksena. Tällaisia Facebook-kampanjoita pitäisi saada ehdottomasti lisää. Lindqvistiltä on myös julkaistu jo uusi suomennos Miten kuolleista käsitellään.


William Faulkner on yksi suuria amerikkalaisia kirjailijoita, ja halusinkin kokeilla tätä ns. Snopes-trilogian ensimmäistä osaa eli Kylä. Trilogia kertoo pienen syrjäkylässä asuvan Snopes klaanin edesottamuksista ja noususta valtaan.Tietokirjallisuutta pitää myös vaalia ja sitä varten tuli ostettua mainiosta Riihimäen aktivariaatista Esa Seppäsen Miekkailija vastaan tulivuori. Kirja kerrotaan edesmenneen Suuren Johtajamme ja itäisen valtakunnan Stalinin jälkeisten johtajien välisistä henkilösuhteista. Ian Watson ja Ian Whates ovat taasen kasanneet mielenkiintoisen novellikokoelman jonka yhteinen nimittäjä on vaihtoehtohistoria. The Mammoth Book of Alternate Histories käsittää 25 mielikuvituksellista kertomusta joissa pohditaan mitä jos maailma olisikin mennyt toiseen suuntaan..Nicolai Lilin Siberian Education on tuorein hankinta ja se lähti mukaan Helsingin Rautatieaseman pienestä pokkarikaupasta. Kirja on Lilinin omaelämänkerrallinen kurkistus siperialaisen kaupungin brutaalin rikolliseen alamaailmaan, jonka parissa kirjailija kasvoi. Alla pieni kurkistus kirjailijan ajatuksiin.


[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=pQWGNOyJLzk&feature=related[/youtube]


sunnuntai 15. elokuuta 2010

E.L. Doctorow: Vesilaitos (Waterworks, 1994)

Vesilaitos kirjassa Doctorow tuo lukijan eteen 1870-luvun New Yorkin. Kaupunki eli tuolloin kiivasta kasvun ja kehityksen aikaa. Sisällissodan arvet paranivat hitaasti ja kaupungin asukkailla oli vielä tuoreessa muistissa sodan kauhut sekä Amerikan ensimmäisen salamurhan kohteeksi jääneen presidentin hautajaiset. Manhattanin saaren eteläkärjessä olevan Castle Gardenin kautta Amerikkaan virtasi miljoonia siirtolaisia paremman elämän toivossa. Kaupunki pursui asukkaita ja elämää.

Kirjan päähenkilönä ja kertojana toimii lehtimies McIlvane, jonka pitkäaikainen ja yksi parhaimmista avustajista Martin Pemberton katoaa mystisesti. Lehtimies kertoo lukijalle oudosta kohtaamisesta Martinin kanssa ennen katoamista, missä henkisesti epätasapainoinen avustaja kertoo nähneensä edesmenneen liikemiesisänsä omnibussin kyydissä. Martin aikoo etsiä isänsä ja lopulta katoaa. Lehtimies McIlvane haistaa tapauksessa jutun aihetta, ja päättää alkaa etsimään arvokasta avustajaansa New Yorkin synkästä suurkaupungista.

Juonesta ei sitten enempää. Minulla oli aika isot odotukset tämän kirjan suhteen, olihan tämä E.L. Doctorow for god sake! Viime kesänä lukemani Marssi oli todella nautittava eepos, jonka kaltaista olisin toivonut lisää. Sen jälkeen on luettu myös laadukas Kuikkajärvi joten aikamoista kunnaria tästäkin odotin. Mutta miten kävi? Doctorow kuvaa Vesilaitoksessa komeasti sisällissodan jälkeistä New Yorkia sodan jälkeisine traumoineen sekä satamia pursuaivine siirtolaisineen. Yksi valintakriteerini Vesilaitoksen osalta oli se, että kirjassa on mukana Marssista tuttu Tohtori Sartorius. Mutta Doctorow sai kursittua Vesilaitoksesta kuitenkin suhteellisen tylsän kirjan. Olen pettynyt lopputulokseen ja väkisinkin tulee mieleen että kirjailija on monessa kohdassa päätynyt tylsiin kompromisseihin. Tuntui myös että kirjan juoni ei oikein päässyt koskaan kunnon vauhtiin vaan aloituksesta lähtien juoni meni tasaseen kiihtyvää alamäkeä kohti..sanoisinko...liian epäuskottavaan loppuhuipennusta. Yksi suurin nurinakohtani oli myös se että kirjailija pilasi Sartoriuksen täysin. En spoilaa yhtään mutta suosittelen lukemaan kirjailijan uusimman suomennoksen Marssi ja Vesilaitoksen perään niin tiedät mitä tarkoitan. No tulihan tämäkin luettua. Nyt on sitten työn alla mielenkiintoinen Leon Goldehsonin Nürnbergin haastattelut jossa menee tovi.

sunnuntai 8. elokuuta 2010

Paineita

Tuli vahingossa kurkattua omaa statistiikkaa Blogilistan sivuilta:

Blogilistan statistiikka on ollut herraties vaikka kuinka kauan

Tilaajia: 1

Lukijoita viikossa: 0

Kyllä täällä siis sittenkin käy joku välillä lukemassa. Tämä merkitsee että tässä pitää alkaa petraamaan julkaisutahtia ;).

lauantai 7. elokuuta 2010

Isaac Asimov: Säätiö (Foundation, 1951)

Säätiö-kirjassa ihmiskunta on kaukana tulevaisuudessa levittäytyneenä laajalti ympäri elämää sykkivää galaksia aina 25 miljoonalle planeetalle, ja kaikki kuuluvat Imperiumin hallintopiiriin, jonka hallintokeskuksena toimi Trantorin pinta-alaltaan äärimmilleen kaupunkimaistunut planeetta. Valtava lähes triljoonan kansalaisen Imperiumi on kuitenkin tulossa tiensä päähän, näin julkeaa väittää nimekäs matemaatikko ja tiedemies Hari Seldon. Hari Seldon aiheuttaa kohua väittäessään että kaksitoistatuhatvuotinen Imperiumi romahtaa 500 vuoden kuluessa ja jonka jälkeen seuraisi 30 000 vuoden pimeä aika ihmiskunnalle.

Hari Seldonia vastaan nostetun oikeudenkäynnin aikana tiedemies saa kuitenkin vakuutettua Imperiumin vallanhaltijat puolelleen. Rohkean väitteen takana on Hari Seldonin kehittämä psykohistoria, tiede jolla pystytään ennustamaan ihmiskunnan kehityksen suunta, kunhan tarkasteltavana ovat planeetan asutusta suuremmat kokonaisuudet. Alkaa siis valtava kilpajuoksu ajan kanssa ja seuraavina vuosikymmeninä Hari Seldon ja hänen alaisuudessa toimiva 30 000 henkilön projekti perustaa galaksin reuna-alueille Säätiön - itse asiassa kaksi Säätiötä kumpikin galaksin ääripäihin. Säätiön ainoa tarkoitus on kerätä ihmiskunnan tietämyksen Encyclopedia Galactica kokoelmaksi, turvaan ennen Imperiumin ennustettua tuhoutumista. Näistä lähtökohdista alkaa Isaac Asimovin huima ja legendaarinen Science Fiction-sarja, jonka tämä ensimmäinen osa julkaistiin vuonna 1951.

Tässä ensimmäisessä osassa seurataan karulle Terminus-planeetalle perustetun Säätiön syntymistä ja Asimov esittelee lukijalle projektin ympärille kehittyvän värikkään populaation omine tehtävineen. Kirja koostuu viidestä lyhyestä tarinasta jotka Asimov on sitonut yhteen ja kattaa Säätiön ensimmäiset 175 vuotta. Säätiö kohtaa tiettyjen vuosikymmenien väliajoin vakavia ”Seldonin kriisejä”, joissa on panoksena tärkeän tiedon säilyminen ja koko elintärkeän Säätiön olemassaolo.

Ensimmäisenä minua Säätiössä hämmästyttää se että kirja on kirjoitettu 59 vuotta sitten ja kuitenkin se tuntuu modernilta tieteiskirjallisuudelta. Kirjassa ei ole yhtään lentäviä lautasia tai ruumiita kaappaavia alieneita aikakautensa 1950-luvun tapaan, vaan Asimov on kirjoittanut ns. älykästä Science Fictionia. Asimov maalaa kirjassa hienosti isolla pensselillä ihmiskunnan kohtalosta ja Säätiö on kirjana siitä myös poikkeuksellinen että siinä ei lennetä yhtä päätä tähdissä ja taistella jatkuvalla temmolla perinteisen tieteiskirjallisuuden tapaan, vaan kirjassa on paljon poliittista juonimista joka on välillä äärimmäisen nerokastakin. Jos tosiaan haluaa tutustua vanhaan scifiin ja genren tukeviin peruskiviin niin suosittelen Säätiötä ja miksei myös koko trilogiaa. Asimov on kirjoittanut muitakin tieteiskirjallisuuden klassikkoja, joten jos kirjailija kiinnostaa niin tästä linkistä löytyy lisäinfoa kirjailijasta.
Katkelma kirjasta: Planeetan pinta-ala, suuruudeltaan lähes 200 miljoonaa neliökilometriä oli kokonaisuudessaan yhtä ja samaa kaupunkia. Asukasluku ylitti korkeimmillaan reilusti neljäkymmentä miljardia. Tämä suunnaton väestömäärä omistautui lähes yksinomaan Imperiumin hallinnollisiin tehtäviin ja oli itse asiassa liian harvalukuinen työmäärän monitahoisuuden kannalta. Kymmeniä tuhansia aluksia käsittävät laivastot toivat päivittäin kahdenkymmenen maatalousmaailman tuotteita Trantorin päivällispöytiin...

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=oAVjF_7ensg[/youtube]

sunnuntai 1. elokuuta 2010

Ne unohdetut valokuvat # 2

Kesälomalla tuli käytyä jälleen kerran eri antiikkiliikkeissä/halleissa ja mukaan lähti kasa vanhoja valokuvia, joista osa tässä. Tällä kertaa tarjonta on hyvin miehinen. Suurinosa henkilöistä  tuntemattomia.




Kuvassa on Eino Kuusisto ja Wille Reinikka, ainakin kuvan takana olevan tiedon mukaan. Kuva oli itseasiassa vielä isompi mutta päätin cropata kuvan ehkä hiukan paremmaksi. Hauska asetelma kuitenkin missä nuorempi kaveri seisoo selvästi jännittyneenä kun taas vanhempi ottaa tilanteen rennommin.



Tässä on todellinen buddy-kuva. Tämän täydellinen vastapari olisi aikaisemmin postaamani samanlainen kuva naisista. Kuvan ehdoton kiintopiste on kaveruksista keskimmäinen. Muiden jännittäessä keskimmäinen pitää kuvan kasassa.




Jälleen ryhmä vakavan oloisia tuntemattomia miehiä.





Ja viimeisenä kukas muukaan kuin Esa Pakarinen keikalla.