tiistai 12. marraskuuta 2019

The Ocean at the End of the Lane

Neljä pitkää vuotta on vierähtänyt edellisestä Neil Gaimanin kirjasta. Hieno asia kirjailijassa on että hän kirjoittaa edelleen uniikkeja fantasiatarinoita jotka pyörittävät lukijan mukaansa.

Kindlessani on kirjailijalta American Gods, missä vanhat ja uudet jumalat taistelevat ihmiskunnan sielusta. Toisena on Anansi Boysmissä isänsä hautajaisiin osallistuva poika huomaa isänsä todellisuudessa olleen muinainen länsi-afrikkalainen hämähäkkijumala. Kirjahyllyyn on myös tullut Gaimanin tuorein Pohjoisen mytologia missä kirjailija avaa omalla tyylillään viikinkien jumaltarustot.  Joten kyseessä on hyvin uniikki kirjailija jolla tuntuu olevan rajaton mielikuvitus.

The Ocean at the End of the Lane on yksittäinen tarina jonka laun tavanomaisuudesta huolimatta sukeltaa syvälle synkkään fantasiaan ajan tuolle puolen. Tarina käynnistyy kun mies palaa kotimaisemiinsa Englannin maaseudulle ja alkaa muistelemaan lapsuutensa tapahtumia. Muistot tuovat lukijalle eteen kirjan nimen mukaisesti tien päässä olevan maatilan jonka pihan perukoilla oleva lammikko onkin pohjaton aika-avaruuden halkoma valtameri. Maatilan pieni tyttö, äiti ja isoäiti ovat aikojen alusta maan päällä kulkeneita puolijumalia jotka vartioivat ulottuvuuttamme muinaisilta hirviöiltä. Ja kaiken keskellä on pieni poika joka kulkee lukijan kanssa mitä mielikuvituksellisten tapahtumien läpi.

Lyhyt tarina Neil Gaimanilta mutta todella tarkasti pakattu kirjailijalle tuttua mutta ehkä enemmän tummemman sävyistä fantasiaa.

lauantai 12. lokakuuta 2019

1Q84

Haruki Murakami on ollut mielessä jo kauan, 1Q84:n kokonaisuus on odottanut kirjahyllyssäni jo kauan vuoroaan. Ensimmäinen nide, vajaa 800 sivun möhkäle tuli vihdoin ja viimein luettua. Ja vielä tärkeämpää, hyllymetrillinen Keltaisen Kirjastoa nytkähti kerrankin eteenpäin, edellisestä on jo neljä vuotta.

Uskoisin että Haruki Murakami on yksi niistä harvoista japanilaisista kirjailijoista jotka ovat lyöneet todella läpi kansainvälisillä markkinoilla. Kirjailijan teoksia on käännetty yli 40 kielelle, ainakin yhdestä kirjasta on tehty elokuva ja kirjailijan nimeä on soviteltu useamman kerran Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Samoin tämän kirjan nimi on täydellinen: 1Q84. Ei tarvitse omata paljoakaan mielikuvitusta niin kirja kiinnostaa jo pelkän nimen perusteella. Mutta kirjan paksuus (kuusi senttimetriä kannesta kanteen) sekä 782,5 sivua on ollut tähän asti aika kova vastus ja kyseessä on 1Q84:n kaksi ensimmäistä osaa. Kolmas ja viimeinen osa on onneksi hiukan kevyempi fyysisiltä mitoiltaan.

Kirjan päähenkilöinä on tokiolainen Aomame, yksinäinen liikunnanohjaaja joka iltapuhteina rankaisee seksuaalirikollisia piikittämällä heitä kuolettavasti sekä huomaamattomasti. Toisaalla tarinassa seurataan Tengoa, matematiikan opettajaa joka juoksuttaa työnsä ohella toivetta kirjailijan urasta. Eletään vuotta 1984 kun näiden kahden kohtalo alkaa pienin liikkein kietoutua toisiinsa.

Eräänä päivänä Aomame työkeikallaan jää jumiin liikenneruuhkaan, ja päättää taksikuskin neuvosta jatkaa jalkaisin moottoritien hätäpoistumistien kautta läheiselle metroasemalle. Aomamen laskeuduttua hätäpoistumistien tikkailta, hän on huomaamattaan siirtynyt rinnakkaistodellisuuteen ja vuoteen 1Q84.

Tengo elää myös yksinäistä elämää vuodessa 1984. Päivätyö sisältää matematiikan opettamista ja vapaa-ajalla hän auttaa ystäväänsä joka pyörittää kustannusyhtiötä. Eräänä päivänä hän saa ystävältään arvioitavaksi käsikirjoituksen joka on hyvinkin omituinen. Sen kirjoittaja on teini-ikäinen tyttö, joka on onnistunut pakenemaan mystisestä lahkosta ja on nyt kirjoittanut vangitsevan ja vaikuttavan käsikirjoituksen kokemuksistaan. Se on Tengon silmissä raakile joka tarvitsee työstöä, mutta fantasiaelementeillä maustettu tarina on ainutlaatuinen. "Tilaisuus tekee varkaan" kuvaa hyvin Tengon seuraavia askelia kun hän tekee rohkean päätöksen, joka syöksee hänet uhkaaviin tapahtumiin.

Samaan aikaan Aomame toisessa todellisuudessa alkaa epäilemään mielenterveyttään kun hän näkee ja kokee että maailma on jotenkin kuin huomaamatta hiukan nyrjähtänyt. Epäilyille tulee kuitenkin päätös eräänä kirkkaana iltana, kun hän katsoo öiselle taivaalle ja näkee kaksi kuuta. Aomamea myös lähestyy hänen työnantaja joka pyytää Aomamea viimeiselle, ja myös kaikkein vaarallisimmalle työkeikalle, jonka kohteena on jo edellä mainitun mystisen lahkon salaperäisen johtajan murha. Tästä alkaa Aomamen myös vaaroja täynnä oleva matka kohti tehtävän toteuttamista. Ja pikkuhiljaa, niin Tengo meidän todellisuudessa kuin Aoamame toisessa ajassa ja todellisuudessa, ajautuvat kohti toisiaan.

Ensinnäkin, olin positiivisesti yllättynyt monesta asiasta. Ensimmäinen oli Murakamin tavasta kuljettaa tarinaa. Suomentaja on selvästi tehnyt hyvää työtä, koska teksti ja tarina suorastaan soljuu itsestään kuljettaen lukijaa vaivattomasti eteenpäin. Tarina pyörii syvällä Aomamen ja Tengon henkilöissä ja heistä ei jää myöskään staattista kuvaa. Ja kolmas eli kirjailijan aivan käsittämätön mielikuvitus joka yhdistää niin arkirealismia, fantasiaa kuin hippusen tieteiskirjallisuutta. Tarinassa tosiaan yhdistyy niin rikollisuus, lahkolaisuus, ihmisten syvät tunteet kuin myös kaikkien näiden kerrosten läpi puskeva rakkaus, joten lukijan käsissä on todella ainutlaatuinen ja vaikuttava kokonaisuus. En ihmettele yhtään että Murakamin on odotettu saavan (jo vuosia) Nobelin kirjallisuuspalkinto. 1Q84 viimeinen kolmas osa siirtyy vahvasti eteenpäin lukujonossani.

Seuraavaksi vuorossa on neljän vuoden tauon jälkeen Neil Gaimania, kun tabletissa nopeasti piipahti arvoituksellinen The Ocean at the End of the Lane.

Sillanrakentajat

Minulla on aina ollut heikko kohta sukukronikoille. Varsinkin sellaisille jotka juoksevat pitkin vuosikymmeniä, tarinan loikkiessa sukupolvesta toiseen. Jan Guilloun Suuri Vuosisata -sarja on tullut vastaan missä milloinkin eri kirjakauppojen valikoimassa, ja nyt sitä löytyy kätevästi myös pokkariversiona. Kirjailijan tuotannosta tuli aikoinaan, varmaan lähes 20 vuotta sitten luettua Arn Magnusson -sarjan joka oli vauhdikas temppeliritaritarina, josta tehtiin lopulta myös televisioproduktio.

Sillanrakentajat aloittaa köyhän norjalaisen kalastajaperheen orvoksi jääneiden kolmen veljeksen Lauritz, Oscar ja Sverren elämän seuraamisen. Veljesten elämä mullistuu kun isä ei palaa kalareissulta ja perheen elanto tiukassa. Veljekset osoittautuvat kuitenkin teknisesti lahjakkaiksi ja leskiäiti saa poikansa Bergenin insinöörikouluun josta tarina kunnolla alkaa.

Eletään vuosisadan vaihdetta ja maailma on kovaa vauhtia muuttumassa kun veljekset kulkevat katedraalikoulun kautta insinöörikouluun, ja lopulta valmistuvat hyvin arvosanoin. Lauritz veljessarjan priimus, lähtee takaisin kotiin maksamaan kunniavelkaa koska kotimaa tarvitsee sillanrakentajia. Oscar särkee sydämensä ja päättää lähteä Afrikkaan, ja Sverre karkaa rakastajansa kanssa Lontooseen.

Sillanrakentajat on pääosin mielekästä luettavaa. Kirjailija on myös löytänyt hyvän aikakauden sukukronikan aloituskohdaksi; maailma on suurten mullistusten edessä kun veljekset kävelevät ulos insinöörikoulusta. Tämä ensimmäinen kirja myös keskittyy Lauritzin ja Oscarin elämään. Veljessarjan Sverre liikkuu kokonaan pois tarinasta puolen välin jälkeen. Hänelle kirjailija on nähtävästi omistanut kokonaan oman kirjan Keikari. Lukija kuitenkin pääsee seuraamaan Lauritzin haasteellisia aikoja aloittavana sillanrakentajana Norjan vuonoilla, hän kuitenkin onnistuu rakentamaan ei pelkästään kestäviä siltoja vaan myös menestyvän insinööribisneksen joka nostaa hänet maan eliittiin.

Kuitenkin ehkä se mielenkiintoisempi osa tarinasta on Oscar, joka sydän murtuneena matkustaa insinöörikoulusta Afrikkaan ja aloittaa samanlaisen työn kuin veljensä Norjassa. Hän myös menestyy insinöörinä ja metsästäjänä, mutta lopulta Eurooppaa myllertävä Ensimmäinen Maailmansota saavuttaa myös Afrikan villit kolkat. Oscar kohtaa lopulta vielä pahemman tragedian ja hän hukuttaa surunsa sotaan, ja siirtyy tuhoamaan rakentamiaan siltoja kunnes monen mutkan kautta päätyy veljensä luokse Norjaan.

Täytyy sanoa että ruotsalainen Jan Guillou on rakentanut vetävän historiallisen romaanin äärimmäisen kiehtovaan ajanjaksoon. Suuren vuosisadan veljessarjan osalta, Like Kustannus on puskenut juuri ulos kahdeksannen kirjan Tapetut unelmat joka astelee jo 1970-luvun alkumetreillä, joten luettavaa riittää.

Seuraavaksi jatkan lukujonon purkamista ja vuorossa on omasta mielestäni itseltäni iso saavutus: 1Q84.

sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Babylon Berlin

Kesän jälkeinen hiljaisuus saa nyt päättyä. Luettuja kirjoja on jonoksi asti ja kirjahyllyni on virallisesti nyt täynnä. Laajennustoimenpiteet ovat jo onneksi käynnissä.

Volker Kutcherin nimi osui silmään Ylen näyttäessä aikaisemmin tänä vuonna kirjasarjasta tehdyn TV-sarjan joka meni meikäläiseltä täysin ohi. Löysin kuitenkin sopivasti tämän Gareon Rath-sarjan pilotin pokkarin muodossa joka lähti siten lomamatkalle mukaan.

Kirjailija Kutcherin kirjallisessa maailmassa Berliini pulppuaa Suuren Sodan jälkeistä nousukauden elämää; Fritz Langin Metropolis, Marlene Dietrichin Der Blaue Engel, poliittinen kenttä kuohuuvillejä kabaree yökerhoja, prostituutiota kaikissa sen muodoissa ja tietysti Berliinin alamaailma joka on jakanut kaupungin etupiireihinsä. Kutcher onnistuu vaikuttavasti elävöittämään Berliinin ennen tulevaa romahdusta natsien noustessa valtaan. Pääosassa on nuori rikostutkija Gareon Rath, joka aloittaa työt Berliinin poliisilaitoksella ja pääsee avustamaan murharyhmää kuolleen miehen tapauksessa, missä miehen kidutettu ruumis löydetään autosta Landwehr-kanavasta.

Kirjan tarina polkee raivoisasti eteenpäin ja juoni rönsyilee yhtä aggressiivisesti joka puolelle. Positiivinen yllätys oli Kutscherin tosiaan historian elävöittäminen ja kaikki pienet viittaukset vielä kaukaisuudessa odottavaan natsipuolueeseen. Jatkoa Gareon Rathin seikkailulle on jo käännetty joka menee lukulistalle, kunhan pokkariversio ilmestyy. 




lauantai 10. elokuuta 2019

Undaunted Courage

Vajaan vuoden tauon jälleen kirjahyllystä tarttui käteen Pohjois-Amerikan historiaa käsittelevä teos. Nyt jo edesmenneen historioitsijan ja akateemikon Stephen E. Ambrosen laaja tuotanto sisälsi pääosin presidenttien elämänkertoja ja laajan kattauksen kirjoja Toisesta Maailmansodasta jonka osana on mm. Band of Brothers ja jokunen pidemmälle Yhdysvaltojen historiaan sukeltava katsaus kuten tämä Undaunted Courage

Undaunted Courage käsittelee sitä itselleni ehkä kiehtovinta ajanjaksoa Yhdysvaltojen historiassa. Aikaa jolloin Yhdysvallat oli itärannikolla oleva ohkainen hiukan yli 5 miljoonan asukkaan valtion alku, ja koko muu pohjoinen manner oli suurimmalta osin tutkimatonta erämaata täynnä luonnonrikkauksia ja haasteita nuorelle kansakunnalle.

1800-luvun alkumetreillä Yhdysvaltojen kolmas presidentti Thomas Jefferson seurasi huolestuneena ranskalaisten sijoittumista läntisenä naapurina Louisiana territorioon. Napoleonin kasvava vaikutuspiiri ei pelkästään ollut turvallisuusuhka mutta se oli myös estää kriittisen kaupankäynnin Missisippi-joella. Joten Yhdysvaltojen täyttäessä 27-vuotta heinäkuun 24. päivänä vuonna 1803, presidentti Jefferson ilmoitti pääkaupungin sanomalehdessä maan ostaneet Napoleonilta "Louisianan" joka käsitti päälle 2 miljoonaa tutkimatonta neliökilometriä ja siten käytännössä tuplaten Yhdysvaltojen pinta-alan 15 miljoonalla sen aikaisella dollarilla. Napoleon oli sidoksissa Euroopan tapahtumiin ja ei siten halunut sitoa armeijaansa sekä laivastoaa toiselle puolelle maapalloa. Thomas Jefferson oli myös tilanteessa visionääri ja halusi nuoren kansakunnan levittäytyvän vielä pitkälti tuntemattoman mantereen länsikolkkaan. Maahankinta kattoi käytännössä nykypäivän kaiken mitä löytyy Mississippi-joen itäpuolelta sisältäen Louisianan, Arkansasin, osan Pohjois-Teksasista, Oklahoman, itäisen Coloradon ja Minnesotan. 

Seuraavana päivänä presidentti Jefferson antoi nuorelle upseerille Merriweather Lewisille Yhdysvaltojen historian vaikutusvaltaisimman kirjeen joka mahdollisti historiallisen tutkimusmatkan Pohjois-Amerikan sisäosiin ja aina Tyynenmeren rannalle. Valtuutuskirje määräsi kaikkien Yhdysvaltojen viranomaisten auttamaan Lewisin tutkimusmatkaa kaikin mahdollisin keinoin hinnasta riippumatta ja samalla kirje toimi samalla avoimena shekkinä Lewisin apuna. Tästä alkoi nykymittakaavassakin valtavan urakan suunnittelu, jonka pääasiallinen tehtävä oli selvittää löytyykö Tyynenmerelle vesireittiä mutta tutkimusmatkaan tehtäviin kuului paljon muutakin. Lewis sai käytännössä tiedemiehen pikakoulutuksen Jeffersonilta ja maan johtavilta tiedemiehiltä ja hän valmentui laatimaan tarkan kartan tutkimusmatkasta, kuvaamaan tiedemiehen tarkkuudella vastaan tulevaa kasvistoa ja eläimistöä ja luonnollisesti tiedossa olevia intiaaniheimoja, heidän elämää ja tapojaan. Ja kuin varjona tulevasta, Lewisin oli luotava kauppasuhteita intiaaniheimojen kanssa jotta kilpailu ranskalaisten ja espanjalaisten kääntyisi Yhdysvaltojen voitoksi.

Stephen E. Ambrosen kirja on käyttänyt luonnollisesti monia lähteitä ja tutkimusmatkan tarinaa vie vahvasti eteenpäin Merriweather Lewisin oma päiväkirja joka kuvaa tutkimusretkikunnan haastavasta matkasta joka lopulta kesti kolme vuotta. Vaikka luulisi että matkanteko kirjan muodossa olisi puisevaa luettavaa, Ambrose on todella vaikuttavasti elävöittänyt tutkimusmatkan tapahtumat. Tutkimusretkikunta oli monin paikoin ensimmäiset "valkoiset" jotka kohtasivat eri intiaanikansoja ja heimoja, ja kirjailija ryydittää Lewisin havaintoja faktoilla. Varsinkin Lewisin pilkun tarkat luontohavainnot ovat vaikuttavia samoin kuvaukset pienistä intiaaniheimoista, kuinka he elivät, pukeutuivat ja metsästivät. Osa näistä intiaaniheimoista katosivat tasangoilta historian hämäriin tulevina vuosina ja vuosikymmeninä joten Lewisin työ oli kaikin puolin historiallisesti tärkeää.

Lewisin retkikunnan taival ja vaikutus näkyi myös tulevien retkikuntien matkoilla. Tämä koki myös 1810-luvulla miljonääri John Astorin tutkimusretkikunta jonka toinen tutkimusretkikunta yritti jalkapatikalla kulkea rannikolta rannikolle. John Astorin retkikunta kävi enemmän kuin kerran nälkäkuoleman partaalla jota aikaisempi Lewisin retkikunta ei tarvinnut kokea. Lewis oli varustautunut paremmin ja he palasivat hengissä Yhdysvaltojen pääkaupunkiin vuonna 1806. Historia on luonnollisesti nostanut Merriweather Lewisin ansaitsemaan asemaan, vaikka retkikunnan jälkeinen elämä oli hänelle käytännössä jyrkkää alamäkeä. Hän epäonnistui pahasti presidentti Jeffersonin antamassa Louisiana kuvernöörin virassa ja lopulta hän kuoli 35-vuotiaana epäselvissä olosuhteissa. Kirjailija kuvaa ja spekuloi hyvissä ajoin kirjan sivuilla Lewisin mielenterveyden oireiluista joita selittää hänen oudot päiväkirjamerkinnät tutkimusretken aikana. Samoin raskas alkoholinkäyttö edesauttoi nuoren upseerin romahtamista. Todella vangitseva tarina ehkä yhdestä historian suurimmasta tutkimusmatkasta ei jättänyt kylmäksi. 

maanantai 5. elokuuta 2019

Kesä tuli ja meni

Blogi on ollut muutaman kuukauden kesätauolla ja odottaa sisältöä. Sitä on tulossa ja jonossa on kesän aikana luettuja kirjoja. Jonossa odottaa tuttua Yhdysvaltojen historiaa Stephen E. Ambrosen loistava Undauted Courage, Volker Kutcherin dekkari Babylon Berlin sekä täysin hetken mielijohteesta kirjakaupasta lähtenyt Jan Guilloun sukukronikan pilotti Sillanrakentajat, ja piiitkästä aikaa Keltaisen Kirjaston satoa eli elämäni ensimmäinen Haruki Murakamin massiivinen 1Q84. Täytyy yrittää vain pistää kokemukset ruudulle.

tiistai 21. toukokuuta 2019

Hyväksyntä

Southern Reach-trilogia on vihdoinkin ohi. Unenomainen viimeinen osa tuntui menevän alusta loppuun pienen pettymyksen kera. Poukkoilua kokonaistarinan aikajanalla joka lähes tiputti ainakin minut välillä pois pelistä. Sarjan ensimmäinen osa oli vakuuttava, toinen kelvollinen ja tämä kolmas, njaa..siinä ja siinä.

Ei kai tästä enempää. Seuraavan on jo menossa tiiliskiven kokoinen Stephen Ambrosen Undaunted Courage, tiivis paketti Yhdysvaltain 1800-alkupuolen historiaa. Kiitos ja kumarrus.

sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Abaddon's Gate

Huomasin että aikaa on vierähtänyt nelisen vuotta kun viimeksi tuli luettua James S.A. Coreyn Expanse-sarjaa. Kirjasarja on täydentynyt sen jälkeen kolmella kirjalla ja yhdeksän osaiseksi suunniteltu sarja alkaa olemaan loppusuoralla kun sarjan kahdeksas Tiamat's Wrath julkaistiin tänä vuonna.

Expansen aurinkokunnassa tilasta ja vallasta kiistellään edelleen tuttujen valtaklikkien välillä. Viime osassa James Holden tiimeineen sai avaruusolio/protomolekyylin valtaaman Tycho-aseman pommitettua pois radaltaan joka lopulta syöksyi Venuksen pinnalle, kyydissä etsivä Miller.

Tämän jälkeen ajan kuluessa ihmiskunta seurasi huolestuneena kun avaruusolio/protomolekyyli näytti selviytyneen yhteenotosta ja rakensi Venuksen pinnalle kompleksisia rakennelmia ja levittäytyi planeetan pinnalle. Samaan aikaa James Holden tiimeineen on nostanut bisnestään Rocinante-aluksen turvin ja on käärinyt isot tulot pimpatulla aluksellaan.

Abaddon's Gate alkaa tilanteesta missä Venuksen kiertoradalle on ilmestynyt portaalia muistuttava rakennelma avaruusolio/protomolekyylin toimesta. Eri aurinkokunnan valtaklikit valmistautuvat lähettämään tutkimusretkikuntia kohti portaalia ja James Holden tiimeineen lopulta saavat rahakkaan tarjouksen Outer Planets Alliance-ryhmittymältä liittyä ihmiskunnan värikkääseen tutkimusretkikuntien joukkoon.

Kaikki ei luonnollisesti mene niin kuin on suunniteltu. Portaalin edustalla James Holden tiimeineen lavastetaan syyllisiksi konfliktiin joka on vaarassa syöstä aurinkokunnan täysimittaiseen konfliktiin ja James Holdenin ainoa vaihtoehto on painaa kaasu pohjaan ja ohjata Rocinante portaalin läpi toiselle puolelle.

Tästä alkaa kiehtova tapahtumasarja jonka aikana selviää avaruusolio/protomolekyylin taustat ja miksi etsivä Millerin ilmestyy James Holdenille vaikka hän on kuollut. Lopulta portaalin läpi seuraa iso määrä aluksia ja toisella puolella koetellaan niin eri valtaklikkien suhteita kuin taistellaan koko aurinkokunnan selviytymisestä. Turboahdettu avaruusooppera ei selkeästi ota rauhallisia askeleita.

Expanse-sarja aloitti televisiossa SyFyn puolella joka lopulta luopui sarjasta, ja nyt Expanse on saanut uuden kodin scifi/fantasia-nörtin Jeff Bezosin turvallisesti huomasta Amazon Primessa. Sarja on päässyt jo neljänteen tuotantokauteen joka saa ensi-illan tänä vuonna.



Lumiukko

Harry Hole # 7 eli Lumiukko. Oslolaisen dekkarin sarja menee vauhdilla eteenpäin. Sarja koostuu kahdestatoista kirjasta joten tässä on kohta pääty vastassa. Onneksi Jo Nesbø on julkaisemassa uutta Harry Hole-tarinaa "Knife" heinäkuussa joka kääntyy myös härmäksi omalla ajallaan joten perälauta ei tule aivan heti vastaan. 

Lumiukko tuntuu olevan myös yksi sarjan suosituimmista kirjoista. Se on täysverinen sarjamurhaajatarina sitten Lepakkomiehen ja unohtamatta että kirjasta on myös harvinainen Hollywood-filmatisointia vuodelta 2017, jonka ohjasi Tomas Alfredson ja Harrina kekkuloi Michael Fassbender.

Kirjailija on lyönyt tarinalle normaalia tummemmat sävyt jotka tuovat tuoreen fiiliksen koko kirjalle. Harryn viinapirut ovat tarinassa pienemmässä osassa ja ihmissuhdepuoli on myös ns. tauolla. Norja kärvistelee talvisessa otteessa kun Harry saa tehtäväkseen tutkia perhe-emännän mystistä katoamista joka alkumetreillä vaikuttaa olevan kaikkea muuta kuin sarjamurhaajan tekosia. Perheen kotitalon pihalle ilmestynyt lumiukko myös aiheuttaa ihmetystä.

Alkaa kirjasarjan kiihkein takaa-ajo jonka kirjan loppumetreille saakka sisältää tolkuttoman määrän juonenkäänteitä ("meillä on murhaaja! Hetkinen..ei kun.."). Sarjamurhaaja tuntuu olevan Harrya aina askeleen perässä ja jäätyneitä ruumiita alkaa kerääntymään kasaksi asti.

Trillerimäinen tarina ja Nesbølla ei ainakaan sarjan osalta kierrokset lopu vaikka Harry Hole-moottoriin on jo saatu hyvä määrä kilometrejä.

Meikäläisellä on kohta parin kirjan jono bloggausten osalta, joten pistän tulemaan seuraavaa.

perjantai 12. huhtikuuta 2019

The Border

Alkuun tietysti hyvät uutiset. Hollywood on tarttunut isommalla otteella Don Winslown tuotantoon ja tuotantoputkessa näyttää olevan useampi filmatisointi kirjailijan tuotoksista. Tuoreimpana Cartel-trilogia joka siirtyy FX-yhtiön kautta televisioon, tuottajana Ridley Scott. Samoin Don Winslow edellinen ja jo aikaisemmin ilmoitettu The Shield joka kertoo New Yorkin huumepoliisien kujanjuoksusta (kokemukseni täällä) joka pääsee James Mangoldin kautta elokuvaksi, myös Ridley Scottin rahapussin avulla. Joten voidaan sanoa että Don Winslow on lyönyt läpi ansaitusti.

Cartel/Power of The Dog -trilogian myötä Don Winslow on tuonut lukijoiden eteen yli 40 vuotta loputonta ja pitkälti tuloksetonta huumesotaa Yhdysvaltain ja sen eteläisten naapurien välillä. Trilogian ensimmäinen Power of the Dog kuvasi nuoren DEA-agentin Art Kellerin ensimmäisiä vuosikymmeniä sekä nuoren huumekartellin johtajan Adán Barreran välistä henkilökohtaista suhdetta ja tulevien huumesotien alkusoittoa. Tarina alkoi palavien unikkopeltojen keskeltä ja päättyi vielä isompien unikkopeltojen keskelle.

Cartel, trilogian toinen osa kuvasi huumekartellien kasvua valtaviksi organisaatioiksi jotka haalivat valtaa ja lähes mittaamattomia määriä rahaa, ja tietysti Art Kellerin lähes epätoivoista vastaan taistelua. Lopputanssi käydään Guatemalan viidakossa missä Art on luopunut lain kirjaimesta ja johtaa epävirallista ja laitonta erikoisjoukkojen iskua ja näyttää onnistuvan toimiessaan päämestaajana mm. Los Zetas- ja Sinaloa-kartellien johtoportaan osalta. Myös Adán Barrera oli paikalla mutta todettiin kadonneeksi.

Tuore The Border jatkaa vuodesta 2014. Yhdysvaltoja jo yli 40 vuotta riivannut huumeongelma on ottanut uusia kierroksia kun huumeiden yliannostusten määrä vain kasvaa. Huumeet virtaavat edelleen etelästä pohjoiseen ja kymmeniä miljardeja dollareita ui vastavuoroisesti takaisin rajan yli etelään. Art Keller on jo suunnittelemassa eläkepäiviään kunnes hänelle tarjotaan yllättäen Yhdysvaltojen huumepoliisin DEA:n johtajuutta ja hetken pohdinnan jälkeen, eläkesuunnitelmat saavat jäädä. Pelikentän toisessa päässä Meksikossa huumekartellien sisällä tapahtuu sukupolven vaihdos. Suurinosa vanhoista kartellipäämiehistä on joko kuolleet tai vangittu joten askeleen eteen ottaa entistä vallanhimoisempi nuorempi sukupolvi. Art aloittaa kunnianhimoisen projektin jolla on tarkoitus kuristaa huumekartellien Yhdysvaltojen bisnes once and for all.

Täytyy sanoa että The Border päätti komeasti Don Winslow:n massiivisen trilogian. Yli 40 vuotta vuotta Yhdysvaltojen huumesotaa kuvattuna eri osapuolien kautta antaa hyvin perspektiiviä loputtomaan taisteluun. Kymmeniä tuhansia kuolleita, kaziljoonia dollareita niin tuottoina kuin aika hukkaan heitettyinä määrärahoina. Don Winslow avaa lopussa kiehtovasti mikä on "huumesodan" lopullinen tarkoitus: kaikkia osapuolia hyödyttävä bisnes. Tässä viimeisessä osassa myös kirjailija lyö mukaan nykypäivän Yhdysvaltojen presidentin, jonka vävypoika on sotkeutunut huumekartellien rahoituskuvioihin. Twiittejä myöden tarinassa on kaikille tuttu säheltäjä, vain eri nimellä. Kirjailija on eräässä haastattelussa sanonut että tarinaan mukaan otettu Yhdysvaltojen presidentti oli tarkoituksenmukaista ja hän odottaa että kirja suututtaa monia Washingtonissa mutta hän on siihen varautunut. Mukana on myös Yhdysvaltojen huumeongelma: opioidit ja fentanyyli jotka tappavat ei pelkästään narkomaaneja kulkutaudin lailla.. Samoin kirjailija on huomioinut Väli-Amerikan pakolaiset jotka henkeä uhmaten yrittävät paeta paikallisia jengejä ja tekevät pitkän matkan kohti Yhdysvaltojen etelärajaa. Kirja ei ole mikään neutraali ja fiktiivinen kuvaus, vaan harvinaisen kantaaottava kuvaus nykypäivän ongelmista.

Nyt sitten mielenkiinnolla odotetaan mitä Hollywoodvillen ohjaajat saavat aikaan kirjoista!




sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

A Stained White Radiance

Dave Robicheaux -sarja kulkee hitaasti mutta varmasti eteenpäin. Kindlessä pyörähti sarjan viides osa A Stained White Radiance ja taas tuli todettua että James Lee Burken takuuvarmat tarinat voisi lukea melkein yhdeltä istumalta. Edellinen tarina vei lukijan Montanan vuoristomaisemiin, joka myös mullisti Daven leskielämän. Daven ja ottotyttären Alafairin elämään astui Bootsie, Daven nuoruuden tyttöystävä.

A Stained White Radience tapahtumat poukkoilevat tällä kertaa Daven New Iberian kotimaisemissa. Tarina käynnistyy tapahtumilla jotka vievät sankarimme jälleen kerran ei pelkästään New Orleansin alamaailmaan vaan myös Daven lapsuuden tuttavaperheen synkkiin tapahtumiin, jotka eskaloituvat askel askeleelta. Ja samalla Dave tasapainoilee jo mukavasti tasoittuneen perhe-elämän kuin työelämän välillä. Viinapirukin pysyy kurissa edellisiä osia paremmin ja Vietnam kummittelee yöunissa yhä harvemmin.

Sonnierin sisaruksetkin tuovat tarinaan rekallisen verran syvyyttä. Nuorin veljeksistä on entinen Daven armeijakaveri joka eksyi sodan jälkeen CIA:n Air American kippariksi, vanhin veljistä on taasen klassinen syvän etelän "huuhaa" pastori joka on kerännyt omaisuuden köyhien ja yksinkertaisten ihmisten selkänahasta, haaveillen raamattuopiston perustamisesta. Ja sitten on Drew, pahimmat kolaukset saanut sisko jolla on syvempi yhteys Daven lapsuuteen. Sisarusten edesottamukset vievät Daven henkisesti syville vesille kun Sonnierin sisarkatraan traaginen lapsuus tuo Davelle käsiteltäväksi niin paikallisen Klaanin, arjalaiset uusnatsit sekä päälle New Orleansin värikkäät poliitikot kuin myös rikolliset. Mukana välillä brutaaleissakin menoissa on myös Daven vanha ja luotettava aisapari Clete Purcell, joka liikkuu New Orleansin alamaailmassa kuin kala vedessä.

Ja yhtenä isona osana kirjaa on edellisten osien tapaan Daven koti ja perhe. Oma kalastuskauppa ja venevuokraamo New Pariahin suistoissa jonne (jälleen kerran) tarinan äkkijyrkät tapahtumat myös yltävät.

Jälleen kerran oli mukava poiketa jo 82-vuotiaan James Lee Burken kirjallisissa maisemissa. Dave Robicheauxin tarinat toimivat aina hyvin, joiden jälkeen lukijalle jää pienoinen nälkä. Melkein päädyin ostamaa seuraava tarina In the Mist with Confederate Dead mutta ensi viikolla on edessä piiitkä lento Etelä-Afrikkaan töiden osalta, joten mukaan lähtee Narcos-genren kruunaton valtias: Dan Winslow Power of the Dog-sarjan tuorein julkaisu The Border.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Kolmesataa

Kuin varkain ja takavasemmalta Blogger näytti että bloggasin kolmannensadannen kerran. Lähes 10 vuotta ja melkein 200 luettua kirjaa myöhemmin on ehkä aika kurkata hiukan minkälainen matka sitä on tullut taivallettua.

Ensimmäiset vuodet oli allekirjoittaneella aikamoista hapuilua. Postauksia tuli laidasta laitaan, vähemmän ehkä kirjoista ja enemmän aikansa teknologiasta ja tapahtumista elokuvien ja television saralla. 

Mutta blogini onneksi urautui enemmän kirjojen puolelle. Scifi, perinteisemmät romaanit, dekkarit ja historia vievät kirjahyllystäni suurimman osan. Omistan kirjat mielummin kuin lainaan niitä kirjastosta. Jossain välissä yksinkertaisesti huomasin että en pysty lukemaan kirjoja kirjaston lainausaikojen raameissa. 

Isoiksi muutoksiksi voisin mainita eekirjat, joita vastustin oman aikani kunnes tulin järkiini. Vanha Kindleni on palvellutkin ansiokkaasti vuosia ja on osoittautunut yhdeksi parhaimmaksi viihdelektroniikan laitteeksi. 

Perinteiset kirjagenreni ovat myös hiukan venyneet ja paukkuneet. Uusimpina ovat historialliset romaanit sekä musiikkibisneksen elämänkerrat joita on tulossa lukulistalle lisää. 

Ja osana blogini eteenpäin vievää energiaa on tietysti muiden kirjablogit. Raijan Taikakirjaimet on ollut jo vuosia vakiopysäkkini, samoin Nipvetin asiantuntevaa peukutusta on pysynyt lukuinspiraation lähteenä.  Yritän omalta osaltani puhua lukemisen hyödyistä varsinkin kun some näyttää syövän ihmisten vähäisen vapaa-ajan. Onneksi olen onnistunut siinä jo 13-vuotiaan tyttäreni kohdalle joka tasapainoilee näiden kahden asian välillä suht hyvin.

Nyt vuonna 2019 bloggaukseni pysynevät samalla tutulla linjalla: kirjoja niin sähköisinä kuin perinteisinä fyysisinä kokemuksina. Joten Kiitos kaikille ketkä jaksavat käydä kurkkaamassa kirjoituksiani ja toivottavasti ne herättävät kiinnostusta tiputtamaan se naamakirjan fiidi ainakin vähäksi aikaa ja vaikka käväisemään paikallisessa kirjastossa.

Sapiens

Jos pehmeäkantisen kirjan kanteen on lyöty leima "Mitä Suomi lukee" niin pakkohan se on lukea! Tätä Suomi siis taisi lukea julkaisuvuonna 2016, ilmeisesti lämpenen näille koko kansaa liikuttaville teoksille hiukan jälkikäteen.

Täytyy myöntää että hiukan epäröin kun otin kirjan hyllystäni. Ihmisen 2,5 miljoonaa vuotta pitkä taival mahdutettuna päälle neljäänsataan sivuun tarkoittaa hyvin asiapitoista lukukokemusta aina ensimmäiseltä sivulta alkaen. Mutta Yuval Noah Hararille täytyy nostaa hattua: hän on onnistunut kokonaisuudessa varsin mallikkaasti. Kirja käy läpi ne kolme kuuluisaa historiaamme muokannutta vallankumousta. Kognitiivinen vallankumous joka synnytti historian käsitteenä ja toi mukanaan fiktiivisen kielen. Perässä tuli maanviljelyn vallankumous jolloin ihminen domestikoi ravintokasvit ja eläimet, ja lopulta tieteellinen vallankumous joka mullisti kaiken. Kirjaili taluttaa välillä äimistynyttä lukijaa läpi näiden kolmen ison kokonaisuuden, ja selittää miten nämä kaikki ovat vaikuttaneet meihin.

Kirjasta jäi päällimmäisenä mieleen aika. Niihin liittyvät valtavat aikajanat joiden aikana ihminen kehittyi ja kasvatti vaikutusvaltaansa muuhun planeettaan nähden. Ja tietysti ne kaikki tuhansien vuosien aikana kukoistaneet kulttuurit jotka ovat hävinneet historiaan ja joista meillä ei ole tietoakaan. Homo Sapiensin noin 70 000 vuoteen on mahtunut yksi jos toinenkin tapahtuma.

Afrikan savanneja aluksi mittaillut Homo Sapiens jatkaa matkaansa kirjailijan käsittelyssä vuonna 2017 suomeksi käännetyssä Homo Deus: Huomisen lyhyt historia joka pyörittelee meidän tulevaisuutta ja kehittymistä ihmisenä.

torstai 21. helmikuuta 2019

The Fifth Risk

Terry Pratchettin ja Stephen Baxterin Pitkä Sota jäi hetkeksi telakalle kun törmäsin Arlandan lentokentällä Michael Lewisin uusimpaan kirjaan The Fifth Risk. Ajattelin että "helvetti, kyllä kirjahyllyssä pitää olla ainakin yksi kirja Donald Trumpista.." ja kirja lähti sitten mukaan.

Niille jotka eivät kirjailijaa tunne, Michael Lewis on 58-vuotias joka Wall Street-uransa jälkeen siirtyi taloustoimittajaksi ja sen jälkeen menestyneeksi kirjailijaksi. Kirjailijan kynästä on lähtenyt pääosin talousaiheisia kirjoja jotka hän on onnistuneesti pystynyt asiasisällöltään laskemaan meidän kuolevaisten tasolle. Ehkä ne "kuuluisimmat" ovat mm. Moneyball: The Art of Winning an Unfair Game joka kertoo tositarinan Oakland Athletics nimisen baseball-joukkueen suht uskomattoman tarinan. Flash Boys: A Wall Street Revolt on omalta osaltaan myös uskomaton tarina joukosta Wall Streetin ammattilaisia, jotka tajuavat nykyajan digitalisaation muuttaneen osakemarkkinat voittajapeliksi isoille pelaajille (oma lukukokemukseni täällä). Lewisin kynästä on myös The Big Short: Inside the Doomsday Machine, josta on tehty myös pirun hyvä elokuva, jonka tosipohjainen tarina perkaa Yhdysvalloista lähtenyttä talouskurimusta. Elokuva muuten löytyy edelleen Netflixistä.

Useammat eivät ehkä tiedä että kun Yhdysvaltojen presidentinvaalit lähtevät viimeiselle suoralle, jolloin Demokraatit ja Republikaanit lukitsevat presidenttivaalien lopulliset kaksi ehdokasta, niin samalla nämä kaksi valittua ehdokasta myös rakentavat kiireellä ns. vallan siirtoryhmät (Transition team, oma käännös) joiden tehtävä on tehdä tulevan uuden presidentin valtaan astuminen mahdollisimman tuskattomaksi ja myös täyttää noin 4 000 hallinnon virkaa, mukaan lukien liittovaltion hallintoelimet. Tämä massiivinen vallan siirto joka tapahtuu pitkälti taustalla,  pitäisi tapahtua uuden presidentin virkaan astumisen jälkeisenä aamuna.

The Fifth Risk avaa lukijalle Yhdysvaltion hallinnon toimintaa, erityisesti sen isoja ministeriöitä kuten Energiministeriö (DOE), Maatalousministeriö (USDA) ja Department of Commerce ja ERITYISESTI mitä näissä massiivisissa virkamieskoneistoissa tapahtui kun Donald Trump aloitti Yhdysvaltojen 45. presidenttinä vuonna 2017.

Kirjan ensimmäinen asia on screenshot nykypresidentin tweetistä vuodelta 2016: "Very organized process taking place as I decide on Cabinet and many other positions. I am only one who knows who the finalists are!" jonka jälkeen alkaa Chris Christien haastattelu, missä hän kuvaa Trumpin siirtoryhmän ensimmäistä kokousta. Paikalle oli lähetetty Trumpin kampanjatyöntekijä joka nopeasti todettiin kyvyttömäksi hoitaa tehtäväänsä. Selvisi myös nopeasti että Trumpin kampanjassa ei lopulta ollut henkilöitä jotka tietäisivät yhtään mitään Yhdysvaltojen hallintokoneistosta. Kirjan alkupuoli kuvaakin hyvin värikkäitä tapahtumia kun Chris Christie selvittää tarkemmin Trumpin ja hänen kampanjatiiminsä kyvykkyyttä hoitaa oikeasti tämä historiallinen vallan vaihdos. Tämä päättyy lukijalle selkeään tilanteeseen - vallan vaihtoon ei oltu valmistauduttu.

Alkuvyörytyksen jälkeen tulee vastaan sivukaupalla suorastaan kiehtovia eri virkamiesten haastatteluita. Virastojen kansalliset vastuut ja työntekijämäärät ovat myös mykistäviä. Yhdysvaltojen energiaministeriö (DOE) odotti kiltisti jo marraskuussa 2016 että joku Trumpin kampanjajoukkueesta ilmestyisi valmistelemaan vallan siirtoa. Pienenä sivuhuomautuksena että Yhdysvaltojen energiaministeriö pyörii 30 miljardin dollarin vuosibudjetilla ja n. 100 000 henkilön voimin. Energiaministeriö tekeekin kaikin puolin tärkeää työtä. Heidän budjetistaan menee pelkästään puolet jo ydinaseiden valvontaan ja huoltamiseen. Muutama miljardi on myös varattu kadonneen plutoniummateriaalin metsästämiseen, ja mikä tässä on uskomatonta: vuosien 2010-2018 aikana energiaministeriö on saanut käsiinsä tätä vapaalla jalalla olevaa ydinasemateriaalia määrällisesti 160 ydinaseen verran.

Vaalit siis tulivat ja menivät, uusi presidentti astui valtaan ja mitään ei tapahtunut. Yksi energiaministeriön varajohtajista kommentoi haastattelussaan osuvasti "The election happened. And he won. And then there was a radio silence. We we prepared for the next day and nothing happened..". Lopulta noin kuukauden jälkeen vaaleista energianministeriön johtoryhmän pakeille saapui Trumpin edustaja joka istui kokouksessa tunnin, tekemättä muistiinpanoja kiitti ja lähti pois. Energiaministeriön edustajat olivat odotetusti ihmeissään koska iso määrä virkoja piti täyttää oikeilla henkilöillä niin kuin on aina tehty tähän asti.. Tätä tapahtui kaikkialla hallinnon eri ministeriöissä. Paikalle saattoi saapua selkeästi pätemättömiä henkilöitä jonka jälkeen alkoi Trumpin hallinto alkoi vaatimaan eri ministeriöiden ja virastojen tietoja henkilökunnasta, vaadittiin esimerkiksi nimilistoja niiden työntekijöiden osalta ketkä osoittivat uskovan ilmastonmuutokseen sekä ilmastomuutokseen liittyvän datan poistoa. Uskomatonta. Tämän suorastaan päättömän noitavainon johdosta nousi onneksi myös vastavoimia. Mm. Twitteriin ilmestyi Rogue Nasa, AltFDA, Alternative NOAA ja lukuisia muita ministeriöiden ja virastojen epävirallisia tilejä jotka julkaisivat omia sensuroimattomia uutisia ja siten vastustavat nykyhallinnon toimintaa.

Onneksi Michael Lewisin kirja siirtää lopulta Trumpin hallinnon perseilyn sivuraiteelle, ja keskiöön nousee hallinnon eri ministeriöiden ja virastojen työntekijöiden ääni. Monet kertovat toinen toistaan mielenkiintoisempia asioita mitä ministeriöissä oikeasti tehdään, tärkeitä kaikkia yhdysvaltalaisia koskevia asioita jotka eivät välttämättä näy kansalaisille. Kirjan 217 sivuun on onnistuttu mahduttamaan tolkuton määrä asiaa joka välillä loksauttaa lukijan leukaa sisällöllään. Hieno kirja kaiken kaikkiaan.

Lukukone jatkaa tietokirjallisuuden raiteella, vuorossa on Yuval Noah Hararin Sapiens: Ihmisen lyhyt historia.

tiistai 1. tammikuuta 2019

Anno Domini 2018

Kirjoja tuli taas luettua 2018 tuttuun epäsäännölliseen tahtiin mutta määrällisesti kirjojen määrä (20 kirjaa) hipoo henkilökohtaista ennätystä. Lukunautinnoista vastasi pääosin edellisten vuosien tapaan tutut dekkarit, jokunen historiaopus, värikäs kokoelma scifiä, Cornwellin fiktiivistä historiankirjoitusta sekä viimeiset askeleet Päätalon Koillismaassa.

Viime vuonna sain lopulta päätökseen Päätalon Koillismaa-sarjan. Viisiosaisen sarjan viimeiset osat Myrskyn jälkeen ja Mustan lumen talvi päättivät Järvikylän asukkaiden tarinan sotien jälkeisiin tunnelmiin, joissa sodat läpikäyneet sukupolvet sekä kylmän sodan nuorten arvomaailmat törmäsivät yhteen.

Sain jopa Cormac MacCarthyn tuotantoa liikutettua eteenpäin kun tartuin Rajatrilogian ehkä kuuluisampaan teokseen Kaikki kauniit hevosetjoka on romanttinen kuvaus vanhasta katoavasta kesyttämättömästä maailmasta lähes täydellisine luontokuvauksineen. Tänä vuonna toivottavasti trilogian toinen osa Matka toiseen maailmaan mahtuu lukujonoon.

Science Fiction -osastoni sisälsi tällä kertaa enemmän uusia tuttavuuksia kuin aikaisemmin. Vuonna 2012 aloittamani Dmitri Gluhovskin Metro-trilogia sai arvoisen päätöksensä josta luonnollisesti olen iloinen. Uusina tuttavuuksina oli Stephen Baxterin elämää suurempaa scifiä edustava Proxima jonka jatko-osa Ultima on onneksi jo hyllyssä odottamassa vuoroaan. Toisena pirteänä tuttavuutena oli dystooppinen David Hutchinsonin Europe in Autumn, joka maalaili pelottavan realistisen kuvan tulevaisuuden Euroopasta, joka on sirpaloitunut ilmastomuutoksen, sotien, tautiepidemioiden ja tietysti erimielisyyksien takia. Kirjassa piipahdettiin jopa Helsingissä joka on aina toriainesta. Scifi-vuoteni päättyi sitten sotaisissa tunnelmissa Marko Kloosin militanttiscifin parissa.

Dekkaripuolella hiihdin tuttuja latuja James Lee Burken loputtoman saagan sekä Jo Nesbøn Harry Hole-sarjan parissa. Mielenkiintoinen sivulatu tuli kuitenkin käytyä kun sain päätökseen Malcolm MacKayn synkän Glascow-trilogian. The Sudden Arrival of Violence päätti komiasti nuoren skotlantilaisen palkkamurhaajan tarinan.

Ja lopuksi ikigenreni historia. Kylkeen on nyt myös historialliset romaanit joita vetää Bernard Cornwellin Uhtred-sarja (samaan hengenvetoon täytyy suositella myös Netflixissä olevaa samaista TV-sarjaa joka ei ole sieltä huonoimmasta päästä). Cornwellin vanaveteen tulee myös tänä vuonna C.J. Sansomin The Shardlake-sarja, jonka vanhoja käännöksiä löysin Helsingin parhaimmasta kirjakaupasta eli Rosebudista. Oikeiden historiakirjojen osalta pysyin tutussa ja turvallisessa eli Yhdysvaltojen historiassa. The Last Stand kertoi Little Big Hornin taistelusta, David Grannin Killers of the Flower Moon maalasi ajankohtaisen kuvan Yhdysvaltojen alkuperäisasukkaiden kohtelusta. Vuoden paras historiaopus oli Mike Duncanin The Storm Before The Storm joka vie lukijansa muinaiseen Rooman tasavaltaan ja sen hyvin värikkääseen politiikkaan.

Mitä sitten tänä vuonna? Herra sen vain tietää. Amazon juuri toimitti Doris Kearns Goodwinin tuoreimman Leadership: In Turbulent Times joka näillä näkymin aloittaa lukuvuoden heti kun aikaa vapautuu. Perään edellisvuosien tapaan tasainen annostus scifiä, dekkareita ja fiktiivistä ja vakavampaa historian kirjoitusta.