lauantai 27. helmikuuta 2021

Tappotahti

Norjalaisen Harry Hole -dekkarisarjan ehtyessä päätin että minun oli lähdettävä uuden kirjasarjan matkaan. Olen päättänyt ottaa alustavaan testiin kaksi sarjaa kahdelta eri kirjailijalta, jotka ainakin osittain muistuttavat Harry Holen tarinoita: Harry Bosch (Michael Connelly) ja Jack Reacher (Lee Child). Molemmat hahmot ovat suosion osalta vähintään norjalaisen hengenheimolaisen tasolla. Harry Boschin edesottamuksia on saanut jo seurata kirjojen lisäksi myös TV-formaatissa kuusi kautta, ja se on osoittautunut erittäin laadukkaaksi vedoksi (esim. HBO Nordics). Jack Reacherista taas itse Tom Cruise on tehnyt kaksi elokuvaa, joiden jälkeen itse kirjailija pisti stopin jatko-osille ja on nyt päättänyt siirtää hahmon televisioformaattiin, syynä oli osittain fanien antama palaute. Jack Reacher TV-sarjan nappasi viime kesänä Amazon ja ensimmäinen kausi tulee aloittamaan juurikin tästä Tappotahti -kirjasta. Joten yli 100 miljoonan myydyn kirjan brändi on saamassa vahvan uudelleen käynnistyksen. Mielessä kävi myös Ian Rankinin Rebus -sarjakin mutta se jää nyt pois.

Ensimmäisenä yöpöydällä kävi Lee Childin Jack Reacher-sarjan pilotti (eng. "Killing Floor") vuodelta 1997, joka vaikuttaa olevan mukavan loputon kun jo 25 kirjaa on julkaistuna. Jack Reacher on oikeasti brittiläisen kirjailijan Jim Grantin luoma fiktiivinen hahmo entisestä armeijan sotilaspoliisista, joka pitkän armeijauran jälkeen päättää harjoittaa kiertolaisen elämää samalla joutuen kiperiin tilanteisiin pitkin poikin Yhdysvaltoja.

Tappotahti alkaa syvältä Yhdysvaltain Etelästä, pienestä fiktiivisestä Margrave kaupunkipahasesta jonka kohdalla Jack päättää hypätä pois bussin kyydistä ja seurata huhua jonka mukaan 1900-alkupuolella kuollut bluesmies Blind Blake olisi viettänyt aikaa tässä pienessä kaupungissa. Nautittuaan maittavan aterian kaupungin ravintolassa, hänet yllättäen pidätetään epäiltynä murhasta. Pidätyksen jälkeen Jack joutuu vedetyksi mukaan laajaan rikosvyyhteen jonka aikana lukija pääsee tutustumaan tähän yksinäiseen kulkijaan jokaisesta kulmasta.

Täytyy sanoa että Lee Child yllättää lukijan ei pelkästään tasaisen hyvänä kirjoittajana mutta yllättää täysin pitkän alun jälkeen, kun juoni ns. räjähtää oikeisiin mittoihin. Jack Reacherin murhasyytettä seuraa uusia vainajia ja lopulta paljastuu jopa laaja rahanväärennysoperaatio. Kirjailija pystyy kuitenkin pitämään vaivatta hyvin laajaa juonikuviota erinomaisesti hyppysissä ja availee sitä kerros kerrokselta kohti loppua, joka pitää lukijan penkin reunalla tehokkaasti. Kirjailija myös marsittaa näyttämölle värikäitä hahmoja joista osin tuli mieleen James Lee Burken kirjalliset rikolliset, unohtamatta romansseja jotka lukija tietää alusta asti romahtavan kun tarinan viimeisillä sivuilla maantie alkaa kutsumaan taas päähenkilöä. 

Kirjan jälkeen en yhtään ihmettele miksi Jack Reacheria halutaan nähdä niin isolla kuin pienellä ruudulla. Vaikka Lee Childin stereotyyppisen hahmon on nähnyt lukemattomia kertoja niin valkokankaalla kuin kirjojen lehdillä, kirjailija osasi tarinankerronnan taitavasti ja ehkä toi Jack Reacherin mukana pienen lisämausteen tähän ikiaikaiseen tarinaformaattiin. Ei huono ollenkaan.

sunnuntai 14. helmikuuta 2021

Anno Domini 2020

Vuosi 2020 oli kaikinpuolin poikkeuksellinen, ja oli mukava lukea uutisista että ihmiset ovat taas tarttuneet kirjoihin ja innostuneet lukemaan. Itselle lukuvuosi oli hyvin perinteinen 16 kirjalla, historianiteet tarjosivat sekoituksen ristiretkien historiaa Lähi-idästä, Toisen Maailmansodan muistelmia, Antiikin valtataistelua sekä kiehtova kuvaus ihmiskunnan ensimmäisestä maailmanympäri purjehduksesta

Toisaalla painoin menemään perinteisillä kirjasarjoilla; molemmat Harry Hole ja The Last Kingdom -sarjat etenivät parilla osalla vuoden aikana. Kirjapinoon eksyi jopa yksi Keltainen Kirjastolainen kun sain päätökseen Haruki Murakamin 1Q84 -tarinan. Unohtamatta ensi askeltani Star Warsin massiiviseen kirjallisuuteen.

Kirjavuosi toi myös uuden kategorian jonka osalta on tullut mukavasti kirjoja hyllyyn ns. muistelmat / henkilöhistoriikit joita viime vuonna edusti Edward Snowdenin oma Pysyvästi merkitty (eng. Permanent Record) jota suosittelen kaikille. Hyllyssä odottaa esim. niin B. Obaman, R. Oppenheimerin, J.Edgar Hooverin kuin Norman Borlaugin muistelmat / henkilöhistoriikit jotka kaikki ovat varmasti kiinnostavia.

Vuoden 2021 osalta positiivista on että luettujen kirjojen määrä tulee kasvamaan äänikirjojen myötä.

Tällä hetkellä yöpöydällä on elokuvaohjaaja Oliver Stonen Chasing Light joka on ensimmäinen osa muistelmista ja äänikirjaosastolla ranskalaisen Pierre Lemaitren Näkemiin taivaassa.

lauantai 13. helmikuuta 2021

Every Night I Dream of Hell

Malcolm Mackayn perkeleen synkkään Glasgow:n alamaailmaan on aina mukana palata.  Virallinen Glasgow-trilogia oli oli näyttävä sisääntulo jonka ensimmäinen osa The Necessary Death of Lewis Winter avasi lukijalle Glasgow:n väkivaltaisen alamaailman missä pienetkin virheet voivat maksaa hyvin paljon. Lyhykäisyydessään Mackayn Glasgow -trilogia esitteli lukijalle 29-vuotiaan Calum Macleanin, joka oli lyhyen elämänsä aikana noussut oman ammattinsa huipulle Glasgow alamaailman luotettuna liipasinmiehenä eli palkkatappajana. Erityisesti Peter Jamiesonin palkkaamana liipasinmiehenä, joka on yksi kaupungin pelätty rikollisjohtaja. Kolmen intensiivisen kirjan aikana Calum käy läpi erilaisia asiakaskohtaamisia, ja lopulta ammatin vaatima spartalaisen karu ja yksinäinen elämä tuntuu mahdottomalta ja Calum suunnittelee mutkikkaan paon Peter Jamieson otteesta kohti uutta aseetonta elämää.

Every Night I Dream Of Hell jatkuu ajallisesti mistä Calumin tarina päättyy ("Sudden Arrival Of Violence"). Peter Jamieson rikollisliiga on kokenut isoja kolauksia kun itse johtaja sekä hänen luotettu oikea käsi John Young on tuomittu vankilaan. Peter Jamiesonin johtaessa toimintoja vankilasta käsin, rikollisliiga on ajautunut haavoittuvaan asemaan ja on suorastaan vaarallisessa positiossa, ja siten alttiina fataalille hyökkäykselle. Glasgow:n alamaailman voimasuhteet ovat siis muuttumassa.

Kirjan päähenkilö on Peter Jamiesonin alainen Nate Golgan joka on organisaation keskiportaan tekijä, kokenut ja luotettu "turvallisuusasiantuntija". Hahmona perinteinen kookas järkäle, jolle rikollisten kunnia ja  rehellisyys on tärkeitä hyveitä. Hän myös tietää mitä pitää tehdä suojellaakseen työnantajaa ja hänen bisnestään. Naten elämässä vilahtelee myös pieni tytär joka asuu toisaalla, ja on luonnollisesti Naten elämän tarkoitus jota hän pyrkii suojelemaan kaikin tavoin. Tämä aspekti tuo pientä valoa muuten synkkään kokonaisuuteen.

Tarina alkaa keräämään kierroksia kun kaduilla liikkuvat huhut uuden rikollisjengin saapumisesta kaupunkiin nostavat yhä enemmän kysymyksiä ja nopeasti Naten ja hänen kollegoiden normaali työviikko saa jyrkän käänteen huonompaan kun organisaation keskiportaan työntekijä saa luodin takaraivoon hämärissä olosuhteissa. Alkaa kiihkeä syyllisten etsintä joka nopeasti eskaloituu reviirisodaksi. Mukaan eksyy myös Naten entinen tyttöystävä joka on myös hänen tyttärensä äiti, ja se nostaa entisestään panoksia tapahtumien suhteen.

Luin kirjailijasta kirjan jälkeen artikkeleita joissa monessa mainitaan kirjailijan niukkasanainen dialogi, ja tämä on itseasiassa totta. Se ei ainakaan meikäläistä haittaa ja se ehkä osaksi auttaa kirjailijaa rakentamaan intensiivisiä ja paineistettuja tapahtumakulkuja jotka purkautuvat väkivaltaisiksi. Nate Golgan hahmona on hyvin perinteinen jonka lukija voi kuvitella jurona, isona, brutaalina mutta hiukan hiljaisena kaverina joka kokeneena tietää paikkansa organisaatiossa, tietää mitä pitää tehdä tarvittaessa mutta samalla vaalii perinteisiä hyveitä kuten kunniaa ja rehellisyyttä. 

Toisaalla tarinassa kaikkia keinoja käyttävä uusi jengi maalaa eri sävyillä ja pullistelee nuorta voimaa joka ei piittaa mistään ja keskittyvät omien tavoitteiden röyhkeään saavuttamiseen. Tarina on täynnä näitä eri nyansseja ja se muistuttaakin pientä salapoliisitarinaa, missä arvuutellaan ja lopulta väkivaltaisesti selvitetään syylliset uuden jengin onnistuneeseen reviirivaltaukseen. Hieno ja mukaansa vetävä pikku tarina.

Seuraavaksi vuorossa onkin elämäni ensimmäinen Lee Childin Jack Reacher -tarina joka tuli korkattua äänikirjana ja sarja toimiikin hyvänä Harry Holen korvaajana.