lauantai 21. huhtikuuta 2018

The Last Stand

Tässä näyttää menneen jo pienen tovin edellisestä blokkauksesta. Lukukone ei ole pysähtynyt (tai edes sakannut) joten yritän pitää blogia ajan tasalla.

Myyttinen Villi Länsi on täynnä toinen toistaan uskomattomia tarinoita ja henkilöitä jotka syntyivät aikansa lehdistön ja 1900-luvun populaarikulttuurin ansiosta. Kuitenkin ainakin allekirjoittanut on enemmän kiinnostunut sukeltamaan näiden myyttien alkulähteille ja lukea todellisista henkilöistä ja tapahtumista yleensä pahasti värittyneiden myyttien takana.

Nathaniel Philbrickin The Last Stand: Custer, Sitting Bull, and The Battle of the Little Big Horn on yksi tulkinta muiden joukossa nykyisen Montanan osavaltion Little Big Horn-joen kumpuilevissa maastoissa vuonna 1876 käydystä taistelusta missä kohtasivat kaksi suurta aikansa julkisuuden nimeä; Yhdysvaltain ratsuväen everstiluutnantti George Armstrong Custer ja cheyennien ja arapahojen yhteenliittymää johtava Istuva Härkä.

Tuhoisan sisällissodan jälkeen, Yhdysvaltojen eteläisissä osissa hallitus yritti uudelleen rakentaa konfederaation raunioille yhtenäistä Amerikkaa, samalla yrittäen tukahduttaa kasvavaa rasismia ja syrjintää. Sirpaloitunutta maata johti Abraham Lincolnin luottomies Ulysses S. Grant joka oli johtanut 11 vuotta aikaisemmin Unionin armeijan sisällissodan voittoon.

Kuitenkin samaan aikaan uudisasukkaiden virta suuntasi idästä kohti lännen viimeisiä rajaseutuja kullan ja paremman tulevaisuuden toivossa. Idän ja lännen välissä oli edelleen valtavia maa-alueita jotka tarjosivat uudisasukkaille mahdollisuuksia sekä tietenkin luonnonrikkauksia. Yksi uusien mahdollisuuksien esteistä kuitenkin nousi hälyyttäväksi ongelmaksi asti aina Valkoiseen Taloon; Pohjois-Amerikan alkuperäisasukkaat.

Vuonna 1876 presidentti Grantin työpöydälle tuotiin hälyyttävä tieto kasvavista konflikteista Black Hills -vuorilla nykyisen Etelä-Dakotan ja Wyoming rajalta, mistä oli jo vuosia sitten löydetty laajoja kultaesiintymiä. Vuoristoisen alueen käytöstä olivat napit vastakkain uudisasukkaat sekä Lakota-intiaanit jotka pitivät vuoria heidän pyhänä ja jakamattomana alueenaan. Vuoteen 1876 mennessä alueella asui jo 10 000 ihmistä ja presidentillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin tarjota kauppaa vuoristoalueesta jonka hankinta edesauttaisi myös Yhdysvaltojen sisällisodan jälkeistä sakkaavaa taloutta. Black Hills oli kuitenkin intiaaneille iso osa hengellistä kulttuuriaan sekä perintöään joten kauppoja ei syntynyt.

Presidentti Grant tunnettiin hyvin aggressiivisena päätöksentekijänä jo armeija aikoinaan ja päätös Lakota-intiaanien pakkosiirtämisestä toteuttiin. Tästä seurasi suuren armeijayksikön kokoaminen jonka osana oli seitsemäs ratsuväkirykmentti jota johti nuori everstiluutnantti Custer.

George Custer on kaikin puolin kiehtova hahmo jossa yhdistyy räikkösmäinen kapinallisuus auktoriteetteja kohtaan ja samalla häneen osuu hyvin suomalainen lausahdus "mulukku mieheksi". 37-vuotiaaksi hän oli ehtinyt kokemaan paljon sotilasurallaan; hän mm. niitti mainetta sisällissodassa Gettysburgin taistelussa ratsuväkiyksiköllään ja sodan jälkeen, 1860-luvun loppupuolella niitti intiaaneja Washita-joen taistelussa missä henkensä menetti yli 100 Cheyenne-intiaaniheimon soturia, naista ja lasta. Edellä mainitut ja jokusen muun "onnistuminen" siivitti Custerin uraa siinä määrin, että hän nousi kansalliseksi yleisön rakastamaksi sotilaaksi. Vaikka Custer esiintyikin hienostelevana ratsuväen upseerina, taustalla olevat asiat olivat kaikkea kuin pilvipoutaa. Custer saattoi ohittaa esimiesten käskyt, tai kesken komennusten lähteä hoitamaan omia asioitaan. Käytöksellään hän sai useita varoituksia ja jopa hämmensi Yhdysvaltain armeijan laitosta anonyymisti kirjoittamillaan paljastuskirjeillään joita julkaistiin The New York Heraldissa. Kaikki tämä kärjistyi kentällä armeijan tehtävissä joiden osalta Nathaniel Phillbrick viljelee monta esimerkkiä missä alaiset kuvailee häntä osuvasti juuri "mulukku mieheksi" -tyyliin.

Pikakelataan historiaa aina kesäkuuhun 1876, jolloin presidentti Grantin armeijayksikkö löysi suuremman intiaanijoukon jäljet Rosebud-joen tietämiltä. Custerin prikaatin intiaanitiedustelijat hyvin pian ilmoittivat löytäneen ison intiaanikylän laaksosta läheltä Little Big Horn-jokea. Custer tunnisti välittömästi valtavan mahdollisuuden ja jakoi prikaatinsa kolmeen pataljoonaan ja alkoi suunnitella hyökkäystä. Custer 700 miehellään pysyivät kylän liepeillä ja suunnittelivat tuhoavansa Lakota ja Cheyenne -kylän murskaavalla hyökkäyksellä. Tästä alkoi kohtalokas ja yksi tunnetuimmista taisteluista.

Nathaniel Philbrick käy mikroskooppisen tarkkaa ruumiinavausta minuutti minuutilta taistelun kulusta. Custerin loputon menestymisen nälkä sumensi nopeasti tehokkaan sotilaallisen arvionnin. Todellisuudessa on arvioitu että Custerin prikaatia kohtasi yli 3000 miehen vahvuinen intiaanikoaliitio jota johti vähintäänkin yhtä nimekäs Lakota-päällikkö Istuva Härkä ja hevosen selästä taistelussa mukana ollut Hullu Hevonen. Kirjailija jo kirjan alkumetreillä huomio Custerin joukkojen suuren heikkouden joka oli maasto. Maasto missä taistelu käytiin oli kumpuilevaa pitkäheinäistä preeriaa joka edesauttoi intiaanisotureiden huomaamatonta etenemistä ja samalla sen kumpuileva maastonmuoto hämärsi taitoa tunnistaa ilmansuunnat kun horisontti ei ollut näkyvissä.

Custerin henkilökohtaisesti johtama yksikkö irtautui taistelusta ja yksikön kohtalo on pitkälti intiaanien perimätiedon ja taistelun jälkeisten tutkimusten varassa. Pitkin 1900-lukua ja jopa 2000-luvulla itse paikan päällä tehtyjen tutkimusten mukaan Custerin yksikkö joutui täydellisen intiaaniylivoiman saartamaksi ja vasta myöhemmin taistelutoimien jälkeen, Custerin yksikön kohtalo selvisi. Kaikki Custerin yli 200 miestä kokivat brutaalin kohtalon. Custerin ruumis löydettiin ja virallisen tiedon mukana, hän oli saanut fataalin rintaosuman sekä hän oli ilmeisesti joko itse tai alaisen toimesta lopettanut kärsimyksen siistillä päälaukauksella. "Säästä aina varmuuden vuoksi yksi luoti itsellesi" oli ohjenuora intiaanien osalta jota syötetiin jo armeijan koulutusvaiheessa.

Nathaniel Philbrick jakaa kirjansa kahteen kokonaisuuteen; Custeriin ja tapahtumien läpikäymiseen sekä Istuvan Härän yhtä mielenkiintoiseen tarinaan. Intiaanien suullinen perimätieto tapahtumista on hyvin dokumentoitu ja se antaakin kiehtovan lisäulottuvuuden tarinaan. Istuva Härkä mobilisoi hyvin nopeasti soturinsa ja siirsi muun heimon mahdollisimman kauas taisteluista, sotureita lähti johtamaan legendaarinen Hullu Hevonen. Intiaanit nopeasti huomasivat myös Custerin joukkojen virheliikkeet ja alivoiman joka mahdollisti intiaanien murskaavan tehokkuuden. Taistelussa kaatuneita Yhdysvaltain sotilaita odotti myös useiden osalta pahamaineinen intiaanien rituaalisilpominen.

Little Big Hornin-taistelussa on arvioitu kaatuneen 136 soturia ja tuntematon määrä naisia ja lapsia. Yhdysvaltain armeijan seitsemäs ratsuväkirykmentti menetti 242 sotilasta ja 16 upseeria. Luvussa oli mukana myös itse Custer ja hänen veljensä joka löydettiin läheltä Custeria. Taistelun jälkipyykki kansallisella tasolla oli myös hyvin rumaa. Armeija kaatoi lopulta häviön Custerin niskaan ja tapahtumia ja sen kulkua virheineen puitiin vielä vuosia.

Kuitenkin, tulevien vuosikymmenten aikana populaarikulttuuri kasvatti George Custerista legendaarisen hahmon joka taisteli viimeiseen mieheen raakalaismaisia intiaaneja vastaan. Itselläni tuli Custerista mieleen paljolti toinen 1800-loppupuolen "Villin Lännen legenda" William Henry McCarthy a.k.a. Billy the Kid joka nauttii myös samanlaista kyseenalaista legendan mainetta, mutta oli kuitenkin lopulta nuori orpopiru New Yorkin kaduilta joka päätyi kylmäveriseksi murhamieheksi New Mexicoon. Voittajat kirjoittavat historian, vai miten se meni..

tiistai 13. maaliskuuta 2018

Pohjoisen valtiaat

Pohjoisen valtiaat kirjan myötä aletaan laskeutumaan pikku hiljaa takaisin kohti historiallisia lukupolkuja. Bernard Cornwellin edellisen kirjan lopussa käytiin Englannin osalta historiallisestikin tärkeä Ethandunin taistelu Guthrumin tanskalaisten viikinkijoukkojen ja Wessexin kuningaskunnan välillä ja vaakakupissa ei ollut vähempää kuin Britannian, jota johti sairasteleva mutta poliittisesti partaveitsen terävä kuningas Alfred. Mukana kuningas Alfredin kilpimuurissa oli myös kirjasarjan päähenkilö verikostoa hakeva Bebbanburgin Uhtred jonka miekka oli Alfredin palveluksessa.

Kuukausi on kulunut Alfredin voitokkaan taistelun jälkeen kun 21-vuotias Uhtred tuntee itsensä ulkopuoliseksi Alfredin hovissa.  Alfred oli pelastanut kruununsa, yhdistänyt sirpaleisen eteläisen Britannian. Tanskalaiset viikinkijoukot oli ajettu pois ja Wessex on palannut rauhan tilaan mutta Uhtredin takaraivossa kipunoi perheen menettämä Bebbanburgin linna jota johtaa nyt Uhtredin setä. Samalla kuningas Alfred on sivuuttanut Uhtredin panoksen Ethandunin taistelussa joten Uhtred päättää aloittaa pääsuunnitelmansa toteuttamisen ja suuntaa kohti pohjoista synnyinseuduilleen.

Lukija voi arvata että matka pohjoiseen Mercian läpi Northumbriaan ei suju suunnitellusti, ja matka kesto venyykin usemmaksi vuodeksi minkä aikana Uhtred sekaantuu Northumbrian uuden "orjakuninkaan" valtaannousuun ja valtataisteluun joka maksaa Uhtredille hänen vapautensa usemmaksi vuodeksi. Lopussa Uhtred kohtaa ensimmäisestä kirjasta tuttuja vihollisia joiden jälkeen verikosto on askeleen lähempänä.

Bernard Cornwell on jälleen kerran sekoittanut onnistuneesti historian kerrontaa Alfred Suuren aikakaudelta sekä vauhdikasta fiktiivistä kerrontaa. Uhtredin tarinasta ei tälläkään kertaa puuttuu brutaalia huumoria, kylmäveristä murhaamista eikä urhoollisuutta. Unohtamatta rakastumisia joita tarjoilee Elämänpuun juurella makoilevat kohtalottaret Uhtredin kostoretken varrelle. Odinin salit saavat siis vielä odottaa.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Avaruusooppera jatkuu

James S. A. Corey eli Daniel Abrahamin ja Ty Franckin The Expanse -kirjasarja on edennyt jo seitsemänteen osaan kun sarjan tuore Persepolis Rising näki viime joulukuussa päivänvalon. 

Toisaalla, Syfy on puskemassa ulos tuoretta kirjasarjaan perustuvaa The Expanse TV-sarjan kolmatta tuotantokautta joka on nähtävissä Syfylla tuoreeltaan huhtikuussa ja toivottavasti nopeasti myös Netflixillä.

Kolmas tuotantokausi käy läpi kirjasarjan toisen osan Caliban's War:n loppumetrejä ja jatkaa luontevasti kolmannen kirjan Abanddon's Gate -tarinaan.


lauantai 10. maaliskuuta 2018

Veritimantit

Jo Nesbøn Harry Hole-sarja on mennyt mukavan vauhdikkaasti ja nyt vuorossa olevan viidennen kirjan tapahtumat käynnistyvät herkullisista asetelmista. Oslo ja sen asukkaat kärvistelevät kesän lomakauden helteissä ja Harry Hole kärvistelee omassa henkilökohtaisessa helvetissään. Harry on lipsunut aikaisempien kirjojen tapahtumien saattelemana kohti odotettua lopputulemaa eli  alkoholi on saanut lopulta pysyvän otteen miehen elämästä, ja tarinan alkutahdit saattelevat apulaispoliisipäällikön pisteeseen missä ainoaksi vaihtoehdoksi Harrylle tarjotaan irtisanoutumista. Harryn edellisessä tarinassa hyvin liikkeelle lähtenyt suhde Rakeliin on myös enemmän ja vähemmän telakalla joten Veritimantit käynnistyy hyvin synkissä tunnelmissa.

Poliisityö on ainoa asia mikä pitää Harrya lipsumasta lopullisesti alkoholin kyllästämään vapaaherran elämään ja kuin taivaan lahjana, Oslon poliisi saa tapauksen missä nuori nainen on löydetty kuolleena suihkustaan. Harryn esimies ei löydä lomasesongin takia muuta vaihtoehtoa kuin vetää Harry pois "lomaltaan" ja yrittää saada hänet taas töihin.

Harryn hoiperrellessa työmaalleen tarina polkaiseen vauhtiin ja sivumäärän kasvaessa myös ruumismäärä jatkaa kasvuaan. Harrylla on käsissään harvinainen sarjamurhaaja joka viljelee rikospaikoille mystisiä johtolankoja. Tähden muotoisia veritimantteja uhrien silmäluomien alla sekä katkotut sormet herättävät lopulta Harryn mielenkiinnon ja samalla nousu kohti työkuntoa alkaa.

Viides Harry Hole-tarina on kaiken kaikkiaan sopivan sotkuinen juonikudelma, joka sai allekirjoittaneen puolessa välissä hiukan pettymään kun oletin arvanneen sarjamurhaajan henkilöllisyyden. Nesbø onnistuu kuitenkin yllättämään positiivisesti loppuvaiheen juonen käänteillä. Iso osa tarinaa on myös Harryn ja hänen kollegan Tom Waalerin yhteenotto joka huipentuu lopulta kirjan verisillä loppumetreillä. Kirjailija onnistuu myös edelleen tasapainoilemaan loistavasti tiivistyvän sarjamurhaajajahdin sekä Harryn syöksykierteessä olevan elämän välillä. Paljon tuli mieleen James Lee Burken oman dekkarietsivän samaiset henkiset demonit. Nesbøn ote aiheeseen pysyy paljolti kevyempänä.

Viimeinen fiktiivinen kirja ennen paluuta historian poluille on jo lähtenyt liikkeelle kun päätin ottaa kevyemmän tarinan käsittelyyn (jo pelkästään sivumäärän osalta). Yöpöydällä on Bernard Cornwellin
The Last Kingdom-sarjan # 3 Pohjoisen valtiaat. 

perjantai 2. maaliskuuta 2018

Altered Carbon

Richard Morganin Altered Carbon tuli, yllätti ja kiilasi yksinkertaisesti lukujonon kärkeen. Olen huomannut että aina saatuani kirjan luettuani, tuijotan minuuttikaupalla kirjahyllyäni ja yritän päättää minkä kirjan aloitan seuraavaksi. Vanhemmiten siitä on tullut yhä vaikeampaa. Välillä katson läpi interwebs-selaimen "Ostettavat kirjat" -suosikkikansion ja pähkäilen. Ja pähkäilen lisää. 

Kuitenkin, joskus viime vuoden loppupuolella näin Netflixin uutisen missä mainostettiin uuden scifi-sarjan tuloa ja työkaverin ylistettyä Takeshi Kovacs -kirjasarjaa, ja nähtyäni sitten helmikuun alkumetreillä sarjan ensimmäisen osan, päätin lisätä sarjan "omalle listalle" ja ei muuta kuin kirjan tilaamiseen. Kirja ensin sitten vasta TV-versio.

Richard Morganin scifi/dekkaritarina sijoittuu pitkälle tulevaisuuteen 2300-luvulle ja pitkälti perinteisiin scifi-maisemiin missä ihmiskunta on levittäytynyt avaruuteen. Mitä kiehtovia elementtejä Richard Morgan on sitten tuonut aika tyypilliseen Science Fiction -tarinaansa? Listalta löytyy käheitä tekoälyjä, mystisiä teknisiä lyhenteitä ja  äärimmäisyyteen viedyn plutokraattisen yhteiskunnan missä se kuuluisa 1% väestöstä voi rallatella menemään vuosisatoja, kiitos teknologian joka mahdollistaa tietoisuuden siirtämisen kehosta toiseen. Hyvin kalliilla hinnalla tottakai. Maapallo on luonnollisesti ylikansoitettu ja rikoksista lyödään rangaistuksina tietoisuuden tekninen siirto pilvivarastoon, totaaliseen tyhjyyteen vuosiksi, vuosikymmeniksi tai vuosisadoiksi. Ei tarvita fyysistä vankilaa vain (varmasti) tolkuttomasti levytilaa.

Tähän dystopiaan herätettään muutaman sadan vuoden bittiavaruudessa oleskelun jälkeen Takeshi Kovacs, Envoys-joukkojen supersotilas Harlan's World -planeetalta. Jonka tietoisuus istutetaan varastossa olleeseen kehoon. Pienen härätyskohmelon jälkeen, Takeshille selvitetään että hänet on tuotu takaisin Laurens Bancraftin toimesta joka on ultrarikas "meth" joka kuuluu ed. mainittuun rallattelukastiin. Laurens on joutunut mahdollisen murhan kohteeksi ja haluaa nyt palkata Takeshin tutkimaan omaa murhaansa. Vaihtoehtona Takeshilla on paluu pilvivarastoon.

Morganin scifi/cyberpunk tarinassa riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Puhumattakaan juonen käänteistä joista ei sen enempää (nimim. hieman pettynyt).

Altered Carbon oli odotetusten arvoinen mutta kuitenkin aivan liian pitkä. Kindlen antoi sivumääräksi yli 520 sivua jotka alkoivat loppua kohden puuduttamaan todella paljon. Välillä tuntui että tarinasta alkoi loppumaan puhti kesken pelin mutta jotenkin kirjailija sai aikaan säädyllisen lopun. Tarinasta olisi voinut hyvin lohkoa pois ainakin 100 sivua ja en tiedä, kirjan pituudella voi olla tietysti merkitystä trilogian muiden osien kanssa. Mene ja tiedä. Ehkä joskus loput osat.

Ja sitten se Netflixin TV-sarja. Njaaa..Kolmen ensimmäisen osan perusteella sarjan tekijät ovat luonnollisesti joutuneet aika ankarallakin kädellä karsimaan itse kirjan tapahtumia ja paikkoja pois. Heti ensimmäisessä osassa pisti silmään jo Takeshin majapaikan vaihtuneen Hendrixistä Raven-hotelliin. Tiedetään että Jimi Hendrixin perikunta on äärimmäisen tarkka miten edesmenneen kitaristin brändiä käytetään joten ei ole ihme että sarjan tekijät vaihtoivat turvallisempaan Edgar Allan Poe -teemaan. Kirja versus TV-sarja -aiheesta löytyy jokunen kirjoitus netistä joten siitä kiinnostuneet voivat googletella. Visuaalisesti TV-sarja painii hyvin Bladerunnerin kanssa samassa sarjassa, mutta päähenkilö on jätetty aika heppoiseksi hahmoksi.

Viimeisempien tietojen mukaan toinen tuotantokausi ei ole vielä kirkossa kuulutettu, mutta tekijöiden mukaan Broken Angels on jo suunnittelupöydällä.

Ja seuraavaksi työn alla on mikäs muukaan kuin Harry Hole. Muutaman vieraskielisen kirjan jälkeen on virkistävä kokemus.





lauantai 10. helmikuuta 2018

Anno Domini 2017

Vuosi 2017 meni lukupuolen osalta normaaliin tapaansa. 14 kirjaa joista neljä kirjaa osui historia-osastoon ja loput tipahteli laajalle kentälle aina scifistä suomalaiseen kansallismaisemaan. Vuoden yllättäjäksi voisi historiaopuksista mainita luonnollisesti Team of Rivals. Järkäle kirjaksi mutta alusta katkeraan loppuun saakka äärimmäisen mielenkiintoista yhdysvaltain poliittista historiaa.

Samaan hengenvetoon pitää tietysti mainita tietenkin Erik Larsonin kirja valtameriristeilijä Lusitanian viimeisestä purjehduksesta Dead Wake, jonka tarina on vähintäänkin yhtä mielenkiintoinen kuin Titanicin. Unohtamatta Timothy Eganin Big Burn -kirjaa joka tuntuu olevan nykypäivänäkin ajankohtainen. 108 vuotta sitten tapahtunut luoteis-yhdysvaltojen massiivinen metsäpalon torjunta kaikuu kuin varoituksena nykypäivän Kalifornian jokavuotisille metsäpaloille.

Loppukattaus vuoden 2017 osalta oli enemmänkin osoitus lukumakuni tämän hetkisestä urautumisesta: dekkareita (Jo Nesbø, James Lee Burke ja Don Winslow), Scifiä (James VanderMeer, Ramez Naam ja Joe Scalzi), uutena genrenä muiden rinnalle on siirtynyt historialliset romaanit (Bernard Cornwell, C.J. Sansom) joita tulen jatkossakin lukemaan. Vuoden 2017 valikoimassa vilahti myös Joe Abercrombie ja tietysti Päätalo.

Tämän vuoden osalta elämän pituinen lukumaratoni jatkuu samoilla askeleilla. Uusia kirjailijoita piipahtelee lukujonossa ja taistelu kesken olevien kirjasarjojen kanssa jatkuu. 

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

How a Gunman Says Goodbye

Lämpimästä Pohjois-Amerikan ilmanalasta siirrytään aivan toisenlaiseen tunnelmaan kun Kindleen kilahti Malcolm McKayn Glasgow-trilogian toinen osa. Ensimmäisessä osassa (The Necessary Death of Lewis Winter) seurattiin tiiviisti nuoren palkkatappajan Calum MacLeanin urakehitystä Glasgow:n alamaailman palveluksessa. Tarinassa Calumilla oli yksinkertainen tehtävä; tapa nuori huumemarkkinoille tunkeva diileri Lewis Winter. Yksinkertainen tehtävä muuttui hetkessä kun eteen tuli ns. monta muuttujaa. 

Tämän toisen tarinan pääosassa on vanhan palkkatappajakaartin edustaja Frank MacLeod. Pitkä uran alalla tahkonnut Frank on kaupungin jokaisen alalle pyrkivän esikuva. Hän toimi myös aikoinaan Calumin mentorina ja suosittelija joten Frank on elänyt ja hengittänyt työtään.

Glasgow:n alamaailma jatkaa kaupungin varjoissa kiivasta elämäänsä. Peter Jamiesonin organisaatio on kohtaamassa uuden uhan Shug Francisin kasvavan jengin suunnalta. Tarinan alussa Frank on ollut harvinaisella lepolomalla työnantajansa Frank Jamiesonin huvilalla Espanjassa lonkkaleikkauksen jälkeen ja paluunsa jälkeen, Frank saa helpolta perustehtävältä kuulostavan työtilauksen; tapa Shug Francisin diileripyrkyri Tommy Scott ja hänen siipimiehensä Andy "Clueless" McClure jotka ovat liian innokaina siirtäneet bisneksiään Jamiesonin alueelle. Lukija jo tässä vaiheessa arvaa miten tehtävä päättyy. Se päättyy synkkään epäonnistumiseen ja sotku jolla on laaja vaikutus on valmis.

Koko trilogian päähahmo, alle kolmikymppinen Calum ja eläkeikää lähestyvä Frank, ovat tarinan keskiöissä. "Gunman" tai ammatti/palkkatappajan elämä molempien osalta on raadollisen yksinkertaista. Yksinäisyys ja sosiaalinen eristäytyminen on ammatin huipputekijöiksi nousevien vaatimus numero yksi. Ei sitoutumista muihin ihmisiin, pidä yksinkertaiset rutiinit ja sulaudu väkijoukkoon. Calum on vasta tässä alkutaipaleella ja kohtaakin kipeitä valintoja ihmissuhteiden osalta, kaikki kuitenkin onnistuu paremmin kun on yksin. Frank on taasen jo elänyt vuosikymmeniä ammatin vaatimaa spartalaisen kurinalaista elämää, poistanut käskystä bisneksen tieltä tusinoittain ei-toivottuja henkilöitä mutta mitä on lopulta jäänyt käteen. Tilillä on rahaa, siinä kaikki. Kaikki mitä hän on nähnyt, tehnyt tai kuullut viimeisen 40 vuoden aikana alalla, varmistaa että uusi elämä alan ulkopuolella ei tule kysymykseen. Tarinan loppu on suorastaan runollinen kun vanha palkkatappaja sanoo hyvästit.

Pidän hyvin paljon McKayn kirjoitustavasta. Se on tehokkaan yksinkertaista ja kirjailijalla on taito kuvata tapahtumia ja henkilöitä suoraviivaisesti. Jokaisen kappaleen myötä kertojaääni siirtyy kyseiseen hahmoon joka monologimaisesti kertoo hahmon näkökulmasta tarinan tapahtumat.  Kirjojen tarinatkin ovat yksinkertaisia mutta hyvin toimivia. Lämpimät ihmissuhteet viipyilevät tarinassa hyvin lyhyen aikaa kun tilalle puhaltaa hyvin kylmä tunnelma joka ajaa tarinaa eteenpäin kohti trilogian viimeistä osaa The Sudden Arrival of Violence.

37-vuotias skottikirjailija voitti tällä kirjallaan Deanston Scottish Crime Book of the Year -palkinnon eikä syyttä. Nuoren kirjailijan Glasgow:n alamaailman elämä on brutaalia ja anteeksiantamatonta ja hänen tuotantonsa pysyy ehdottomasti meikäläisen lukulistalla vielä pitkään.

Dekkarit ja palkkatappajatarinat jäävät nyt hetkeksi sivuun kun Netflixin tuoreen scifi-sarjan ansiosta Kindleen laskeutui jo Richard Morganin Altered Carbon.  Tarkkaavaiset Netflix-tilaajat varmaan jo huomasivat että tämä Takeshi Kovacs -kirjasarjan pilotti on nyt Netflixin tarjoamassa, joka perustuu juuri Richard Morganin palkittuun Altered Carbon -kirjaan. Eli matkataan hetki ns. hardcore scifi:n parissa.