sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

A Stained White Radiance

Dave Robicheaux -sarja kulkee hitaasti mutta varmasti eteenpäin. Kindlessä pyörähti sarjan viides osa A Stained White Radiance ja taas tuli todettua että James Lee Burken takuuvarmat tarinat voisi lukea melkein yhdeltä istumalta. Edellinen tarina vei lukijan Montanan vuoristomaisemiin, joka myös mullisti Daven leskielämän. Daven ja ottotyttären Alafairin elämään astui Bootsie, Daven nuoruuden tyttöystävä.

A Stained White Radience tapahtumat poukkoilevat tällä kertaa Daven New Iberian kotimaisemissa. Tarina käynnistyy tapahtumilla jotka vievät sankarimme jälleen kerran ei pelkästään New Orleansin alamaailmaan vaan myös Daven lapsuuden tuttavaperheen synkkiin tapahtumiin, jotka eskaloituvat askel askeleelta. Ja samalla Dave tasapainoilee jo mukavasti tasoittuneen perhe-elämän kuin työelämän välillä. Viinapirukin pysyy kurissa edellisiä osia paremmin ja Vietnam kummittelee yöunissa yhä harvemmin.

Sonnierin sisaruksetkin tuovat tarinaan rekallisen verran syvyyttä. Nuorin veljeksistä on entinen Daven armeijakaveri joka eksyi sodan jälkeen CIA:n Air American kippariksi, vanhin veljistä on taasen klassinen syvän etelän "huuhaa" pastori joka on kerännyt omaisuuden köyhien ja yksinkertaisten ihmisten selkänahasta, haaveillen raamattuopiston perustamisesta. Ja sitten on Drew, pahimmat kolaukset saanut sisko jolla on syvempi yhteys Daven lapsuuteen. Sisarusten edesottamukset vievät Daven henkisesti syville vesille kun Sonnierin sisarkatraan traaginen lapsuus tuo Davelle käsiteltäväksi niin paikallisen Klaanin, arjalaiset uusnatsit sekä päälle New Orleansin värikkäät poliitikot kuin myös rikolliset. Mukana välillä brutaaleissakin menoissa on myös Daven vanha ja luotettava aisapari Clete Purcell, joka liikkuu New Orleansin alamaailmassa kuin kala vedessä.

Ja yhtenä isona osana kirjaa on edellisten osien tapaan Daven koti ja perhe. Oma kalastuskauppa ja venevuokraamo New Pariahin suistoissa jonne (jälleen kerran) tarinan äkkijyrkät tapahtumat myös yltävät.

Jälleen kerran oli mukava poiketa jo 82-vuotiaan James Lee Burken kirjallisissa maisemissa. Dave Robicheauxin tarinat toimivat aina hyvin, joiden jälkeen lukijalle jää pienoinen nälkä. Melkein päädyin ostamaa seuraava tarina In the Mist with Confederate Dead mutta ensi viikolla on edessä piiitkä lento Etelä-Afrikkaan töiden osalta, joten mukaan lähtee Narcos-genren kruunaton valtias: Dan Winslow Power of the Dog-sarjan tuorein julkaisu The Border.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Kolmesataa

Kuin varkain ja takavasemmalta Blogger näytti että bloggasin kolmannensadannen kerran. Lähes 10 vuotta ja melkein 200 luettua kirjaa myöhemmin on ehkä aika kurkata hiukan minkälainen matka sitä on tullut taivallettua.

Ensimmäiset vuodet oli allekirjoittaneella aikamoista hapuilua. Postauksia tuli laidasta laitaan, vähemmän ehkä kirjoista ja enemmän aikansa teknologiasta ja tapahtumista elokuvien ja television saralla. 

Mutta blogini onneksi urautui enemmän kirjojen puolelle. Scifi, perinteisemmät romaanit, dekkarit ja historia vievät kirjahyllystäni suurimman osan. Omistan kirjat mielummin kuin lainaan niitä kirjastosta. Jossain välissä yksinkertaisesti huomasin että en pysty lukemaan kirjoja kirjaston lainausaikojen raameissa. 

Isoiksi muutoksiksi voisin mainita eekirjat, joita vastustin oman aikani kunnes tulin järkiini. Vanha Kindleni on palvellutkin ansiokkaasti vuosia ja on osoittautunut yhdeksi parhaimmaksi viihdelektroniikan laitteeksi. 

Perinteiset kirjagenreni ovat myös hiukan venyneet ja paukkuneet. Uusimpina ovat historialliset romaanit sekä musiikkibisneksen elämänkerrat joita on tulossa lukulistalle lisää. 

Ja osana blogini eteenpäin vievää energiaa on tietysti muiden kirjablogit. Raijan Taikakirjaimet on ollut jo vuosia vakiopysäkkini, samoin Nipvetin asiantuntevaa peukutusta on pysynyt lukuinspiraation lähteenä.  Yritän omalta osaltani puhua lukemisen hyödyistä varsinkin kun some näyttää syövän ihmisten vähäisen vapaa-ajan. Onneksi olen onnistunut siinä jo 13-vuotiaan tyttäreni kohdalle joka tasapainoilee näiden kahden asian välillä suht hyvin.

Nyt vuonna 2019 bloggaukseni pysynevät samalla tutulla linjalla: kirjoja niin sähköisinä kuin perinteisinä fyysisinä kokemuksina. Joten Kiitos kaikille ketkä jaksavat käydä kurkkaamassa kirjoituksiani ja toivottavasti ne herättävät kiinnostusta tiputtamaan se naamakirjan fiidi ainakin vähäksi aikaa ja vaikka käväisemään paikallisessa kirjastossa.

Sapiens

Jos pehmeäkantisen kirjan kanteen on lyöty leima "Mitä Suomi lukee" niin pakkohan se on lukea! Tätä Suomi siis taisi lukea julkaisuvuonna 2016, ilmeisesti lämpenen näille koko kansaa liikuttaville teoksille hiukan jälkikäteen.

Täytyy myöntää että hiukan epäröin kun otin kirjan hyllystäni. Ihmisen 2,5 miljoonaa vuotta pitkä taival mahdutettuna päälle neljäänsataan sivuun tarkoittaa hyvin asiapitoista lukukokemusta aina ensimmäiseltä sivulta alkaen. Mutta Yuval Noah Hararille täytyy nostaa hattua: hän on onnistunut kokonaisuudessa varsin mallikkaasti. Kirja käy läpi ne kolme kuuluisaa historiaamme muokannutta vallankumousta. Kognitiivinen vallankumous joka synnytti historian käsitteenä ja toi mukanaan fiktiivisen kielen. Perässä tuli maanviljelyn vallankumous jolloin ihminen domestikoi ravintokasvit ja eläimet, ja lopulta tieteellinen vallankumous joka mullisti kaiken. Kirjaili taluttaa välillä äimistynyttä lukijaa läpi näiden kolmen ison kokonaisuuden, ja selittää miten nämä kaikki ovat vaikuttaneet meihin.

Kirjasta jäi päällimmäisenä mieleen aika. Niihin liittyvät valtavat aikajanat joiden aikana ihminen kehittyi ja kasvatti vaikutusvaltaansa muuhun planeettaan nähden. Ja tietysti ne kaikki tuhansien vuosien aikana kukoistaneet kulttuurit jotka ovat hävinneet historiaan ja joista meillä ei ole tietoakaan. Homo Sapiensin noin 70 000 vuoteen on mahtunut yksi jos toinenkin tapahtuma.

Afrikan savanneja aluksi mittaillut Homo Sapiens jatkaa matkaansa kirjailijan käsittelyssä vuonna 2017 suomeksi käännetyssä Homo Deus: Huomisen lyhyt historia joka pyörittelee meidän tulevaisuutta ja kehittymistä ihmisenä.

torstai 21. helmikuuta 2019

The Fifth Risk

Terry Pratchettin ja Stephen Baxterin Pitkä Sota jäi hetkeksi telakalle kun törmäsin Arlandan lentokentällä Michael Lewisin uusimpaan kirjaan The Fifth Risk. Ajattelin että "helvetti, kyllä kirjahyllyssä pitää olla ainakin yksi kirja Donald Trumpista.." ja kirja lähti sitten mukaan.

Niille jotka eivät kirjailijaa tunne, Michael Lewis on 58-vuotias joka Wall Street-uransa jälkeen siirtyi taloustoimittajaksi ja sen jälkeen menestyneeksi kirjailijaksi. Kirjailijan kynästä on lähtenyt pääosin talousaiheisia kirjoja jotka hän on onnistuneesti pystynyt asiasisällöltään laskemaan meidän kuolevaisten tasolle. Ehkä ne "kuuluisimmat" ovat mm. Moneyball: The Art of Winning an Unfair Game joka kertoo tositarinan Oakland Athletics nimisen baseball-joukkueen suht uskomattoman tarinan. Flash Boys: A Wall Street Revolt on omalta osaltaan myös uskomaton tarina joukosta Wall Streetin ammattilaisia, jotka tajuavat nykyajan digitalisaation muuttaneen osakemarkkinat voittajapeliksi isoille pelaajille (oma lukukokemukseni täällä). Lewisin kynästä on myös The Big Short: Inside the Doomsday Machine, josta on tehty myös pirun hyvä elokuva, jonka tosipohjainen tarina perkaa Yhdysvalloista lähtenyttä talouskurimusta. Elokuva muuten löytyy edelleen Netflixistä.

Useammat eivät ehkä tiedä että kun Yhdysvaltojen presidentinvaalit lähtevät viimeiselle suoralle, jolloin Demokraatit ja Republikaanit lukitsevat presidenttivaalien lopulliset kaksi ehdokasta, niin samalla nämä kaksi valittua ehdokasta myös rakentavat kiireellä ns. vallan siirtoryhmät (Transition team, oma käännös) joiden tehtävä on tehdä tulevan uuden presidentin valtaan astuminen mahdollisimman tuskattomaksi ja myös täyttää noin 4 000 hallinnon virkaa, mukaan lukien liittovaltion hallintoelimet. Tämä massiivinen vallan siirto joka tapahtuu pitkälti taustalla,  pitäisi tapahtua uuden presidentin virkaan astumisen jälkeisenä aamuna.

The Fifth Risk avaa lukijalle Yhdysvaltion hallinnon toimintaa, erityisesti sen isoja ministeriöitä kuten Energiministeriö (DOE), Maatalousministeriö (USDA) ja Department of Commerce ja ERITYISESTI mitä näissä massiivisissa virkamieskoneistoissa tapahtui kun Donald Trump aloitti Yhdysvaltojen 45. presidenttinä vuonna 2017.

Kirjan ensimmäinen asia on screenshot nykypresidentin tweetistä vuodelta 2016: "Very organized process taking place as I decide on Cabinet and many other positions. I am only one who knows who the finalists are!" jonka jälkeen alkaa Chris Christien haastattelu, missä hän kuvaa Trumpin siirtoryhmän ensimmäistä kokousta. Paikalle oli lähetetty Trumpin kampanjatyöntekijä joka nopeasti todettiin kyvyttömäksi hoitaa tehtäväänsä. Selvisi myös nopeasti että Trumpin kampanjassa ei lopulta ollut henkilöitä jotka tietäisivät yhtään mitään Yhdysvaltojen hallintokoneistosta. Kirjan alkupuoli kuvaakin hyvin värikkäitä tapahtumia kun Chris Christie selvittää tarkemmin Trumpin ja hänen kampanjatiiminsä kyvykkyyttä hoitaa oikeasti tämä historiallinen vallan vaihdos. Tämä päättyy lukijalle selkeään tilanteeseen - vallan vaihtoon ei oltu valmistauduttu.

Alkuvyörytyksen jälkeen tulee vastaan sivukaupalla suorastaan kiehtovia eri virkamiesten haastatteluita. Virastojen kansalliset vastuut ja työntekijämäärät ovat myös mykistäviä. Yhdysvaltojen energiaministeriö (DOE) odotti kiltisti jo marraskuussa 2016 että joku Trumpin kampanjajoukkueesta ilmestyisi valmistelemaan vallan siirtoa. Pienenä sivuhuomautuksena että Yhdysvaltojen energiaministeriö pyörii 30 miljardin dollarin vuosibudjetilla ja n. 100 000 henkilön voimin. Energiaministeriö tekeekin kaikin puolin tärkeää työtä. Heidän budjetistaan menee pelkästään puolet jo ydinaseiden valvontaan ja huoltamiseen. Muutama miljardi on myös varattu kadonneen plutoniummateriaalin metsästämiseen, ja mikä tässä on uskomatonta: vuosien 2010-2018 aikana energiaministeriö on saanut käsiinsä tätä vapaalla jalalla olevaa ydinasemateriaalia määrällisesti 160 ydinaseen verran.

Vaalit siis tulivat ja menivät, uusi presidentti astui valtaan ja mitään ei tapahtunut. Yksi energiaministeriön varajohtajista kommentoi haastattelussaan osuvasti "The election happened. And he won. And then there was a radio silence. We we prepared for the next day and nothing happened..". Lopulta noin kuukauden jälkeen vaaleista energianministeriön johtoryhmän pakeille saapui Trumpin edustaja joka istui kokouksessa tunnin, tekemättä muistiinpanoja kiitti ja lähti pois. Energiaministeriön edustajat olivat odotetusti ihmeissään koska iso määrä virkoja piti täyttää oikeilla henkilöillä niin kuin on aina tehty tähän asti.. Tätä tapahtui kaikkialla hallinnon eri ministeriöissä. Paikalle saattoi saapua selkeästi pätemättömiä henkilöitä jonka jälkeen alkoi Trumpin hallinto alkoi vaatimaan eri ministeriöiden ja virastojen tietoja henkilökunnasta, vaadittiin esimerkiksi nimilistoja niiden työntekijöiden osalta ketkä osoittivat uskovan ilmastonmuutokseen sekä ilmastomuutokseen liittyvän datan poistoa. Uskomatonta. Tämän suorastaan päättömän noitavainon johdosta nousi onneksi myös vastavoimia. Mm. Twitteriin ilmestyi Rogue Nasa, AltFDA, Alternative NOAA ja lukuisia muita ministeriöiden ja virastojen epävirallisia tilejä jotka julkaisivat omia sensuroimattomia uutisia ja siten vastustavat nykyhallinnon toimintaa.

Onneksi Michael Lewisin kirja siirtää lopulta Trumpin hallinnon perseilyn sivuraiteelle, ja keskiöön nousee hallinnon eri ministeriöiden ja virastojen työntekijöiden ääni. Monet kertovat toinen toistaan mielenkiintoisempia asioita mitä ministeriöissä oikeasti tehdään, tärkeitä kaikkia yhdysvaltalaisia koskevia asioita jotka eivät välttämättä näy kansalaisille. Kirjan 217 sivuun on onnistuttu mahduttamaan tolkuton määrä asiaa joka välillä loksauttaa lukijan leukaa sisällöllään. Hieno kirja kaiken kaikkiaan.

Lukukone jatkaa tietokirjallisuuden raiteella, vuorossa on Yuval Noah Hararin Sapiens: Ihmisen lyhyt historia.

tiistai 1. tammikuuta 2019

Anno Domini 2018

Kirjoja tuli taas luettua 2018 tuttuun epäsäännölliseen tahtiin mutta määrällisesti kirjojen määrä (20 kirjaa) hipoo henkilökohtaista ennätystä. Lukunautinnoista vastasi pääosin edellisten vuosien tapaan tutut dekkarit, jokunen historiaopus, värikäs kokoelma scifiä, Cornwellin fiktiivistä historiankirjoitusta sekä viimeiset askeleet Päätalon Koillismaassa.

Viime vuonna sain lopulta päätökseen Päätalon Koillismaa-sarjan. Viisiosaisen sarjan viimeiset osat Myrskyn jälkeen ja Mustan lumen talvi päättivät Järvikylän asukkaiden tarinan sotien jälkeisiin tunnelmiin, joissa sodat läpikäyneet sukupolvet sekä kylmän sodan nuorten arvomaailmat törmäsivät yhteen.

Sain jopa Cormac MacCarthyn tuotantoa liikutettua eteenpäin kun tartuin Rajatrilogian ehkä kuuluisampaan teokseen Kaikki kauniit hevosetjoka on romanttinen kuvaus vanhasta katoavasta kesyttämättömästä maailmasta lähes täydellisine luontokuvauksineen. Tänä vuonna toivottavasti trilogian toinen osa Matka toiseen maailmaan mahtuu lukujonoon.

Science Fiction -osastoni sisälsi tällä kertaa enemmän uusia tuttavuuksia kuin aikaisemmin. Vuonna 2012 aloittamani Dmitri Gluhovskin Metro-trilogia sai arvoisen päätöksensä josta luonnollisesti olen iloinen. Uusina tuttavuuksina oli Stephen Baxterin elämää suurempaa scifiä edustava Proxima jonka jatko-osa Ultima on onneksi jo hyllyssä odottamassa vuoroaan. Toisena pirteänä tuttavuutena oli dystooppinen David Hutchinsonin Europe in Autumn, joka maalaili pelottavan realistisen kuvan tulevaisuuden Euroopasta, joka on sirpaloitunut ilmastomuutoksen, sotien, tautiepidemioiden ja tietysti erimielisyyksien takia. Kirjassa piipahdettiin jopa Helsingissä joka on aina toriainesta. Scifi-vuoteni päättyi sitten sotaisissa tunnelmissa Marko Kloosin militanttiscifin parissa.

Dekkaripuolella hiihdin tuttuja latuja James Lee Burken loputtoman saagan sekä Jo Nesbøn Harry Hole-sarjan parissa. Mielenkiintoinen sivulatu tuli kuitenkin käytyä kun sain päätökseen Malcolm MacKayn synkän Glascow-trilogian. The Sudden Arrival of Violence päätti komiasti nuoren skotlantilaisen palkkamurhaajan tarinan.

Ja lopuksi ikigenreni historia. Kylkeen on nyt myös historialliset romaanit joita vetää Bernard Cornwellin Uhtred-sarja (samaan hengenvetoon täytyy suositella myös Netflixissä olevaa samaista TV-sarjaa joka ei ole sieltä huonoimmasta päästä). Cornwellin vanaveteen tulee myös tänä vuonna C.J. Sansomin The Shardlake-sarja, jonka vanhoja käännöksiä löysin Helsingin parhaimmasta kirjakaupasta eli Rosebudista. Oikeiden historiakirjojen osalta pysyin tutussa ja turvallisessa eli Yhdysvaltojen historiassa. The Last Stand kertoi Little Big Hornin taistelusta, David Grannin Killers of the Flower Moon maalasi ajankohtaisen kuvan Yhdysvaltojen alkuperäisasukkaiden kohtelusta. Vuoden paras historiaopus oli Mike Duncanin The Storm Before The Storm joka vie lukijansa muinaiseen Rooman tasavaltaan ja sen hyvin värikkääseen politiikkaan.

Mitä sitten tänä vuonna? Herra sen vain tietää. Amazon juuri toimitti Doris Kearns Goodwinin tuoreimman Leadership: In Turbulent Times joka näillä näkymin aloittaa lukuvuoden heti kun aikaa vapautuu. Perään edellisvuosien tapaan tasainen annostus scifiä, dekkareita ja fiktiivistä ja vakavampaa historian kirjoitusta.

lauantai 22. joulukuuta 2018

Lines of Departure

Niinhän siinä sitten kävi että Vaarallinen harmonikka jäi kesken. Jaksoin puoleen väliin ja totesin ykskantaan että nyt sai riittää. Pulitzer-palkittu Annie Proulx osaa kyllä kirjoittaa elävästi ja hetken nautinkin siitä, varsinkin 1800-luvun lopun New Orleans kuvauksista, mutta puolessa välissä heitin pyyhkeen kehään. Tarina ei vaan yksinkertaisesti edennyt ja mielenkiintoni lopahti.

Lueskelin hiukan Annie Proulxin haastatteluja, ja hän yhdessä haastattelussa hän myönsikin että kirjan tekovaiheessa hänellä oli hyvinkin myrskyisiä elämäntilanteita, jotka omalta osaltaan vaikeuttivat kirjoittamista. No, tuli ainakin arvokasta hyllytilaa kun harmonikkakirja siirtyi manan majoille.

Tilalle tuli hyvinkin erilainen, Military Science Fiction -genren edustaja joka on samalla Marko Kloosin Frontlines -sarjan toinen osa (ensimmäisestä täällä). Ensimmäisestä osasta on vierähtänyt meikäläisellä nelisen vuotta, joten oli aikakin tarttua seuraavaan osaan!

Marko Kloosin kirjallinen maailmankaikkeus on jo genren puolestakin lähietäisyydellä ihmiskunnan tuhosta. Maapallo on pahoin ylikansoittunut 30 miljardilla ihmisellä, Pohjois-Amerikassa on pelkästään 3 miljardia asukasta tiukasti pakatuissa asutuskeskuksissa. Kaikki haluavat pois kuolevalta planeetalta kohti tähtiä. Ihmiskunta on myös jakautunut kahden valtakeskittymän leireihin: North American Commonwealth (NAC) sekä Sino-Russian Alliance (SRA). Näiden kahden taistelu elintilasta jatkuu niin maassa kuin parin sadan avaruuden siirtokunnan piirissä. Tilanne on kuitenkin muuttunut kirjasarjan toisessa osassa, joka jatkaa tarinaa viisi vuotta ensimmäisen kirjan tapahtumien jälkeen. NAC:n ja SRA:n pelikentälle on siirtynyt muukalaisrotu, jonka edustajat ovat päälle 20 metrisiä biologisia olentoja tuhoutumattomilla avaruusaluksillaan, ja ovat nyt valloittaneet suurimman osan niin NAC:n kuin SRA:n siirtokunnista ja muuttaneet ne omiksi siirtokunniksi.

Kirjasarjan päähenkilö Grayson on noussut NAC-armeijassa jo kersantin natsoille, ja tarinan alkumetreillä ilmoittautuu toiselle viisivuotiselle palveluskaudelle. Maapallolle ei kannata palata, joten pienituloinen armeijaura on ainoa ja paras vaihtoehto. Grayson myös erikoistunut combat controller -rooliin jonka tehtävä on koordinoida mm. maahyökkäyksiin tarvittavia kiertoradalta toimitettavia tukitoimintoja, kuten kaiken puhdistavia ydinaseiskuja. Ensimmäisen osan tapaan, tarinasta ei puutu tapahtumia ja aseellisia konflikteja kun kirjailija ajaa tarinaa eteenpäin isolla pensselillä ja iso vaihde silmässä. Tarinan alkupuolella lukija pääsee tutustumaan taisteluista muukalaisrotua vastaan missä Grayson käyttää NAC avaruuslaivaston isoja pyssyjä puhdistaakseen muukalaisrodun siirtokuntia. NAC on SRA:n tapaan altavastaajana muukalaisrotua vastaan ja tarinan jyrätessä eteenpäin, Grayson on loppukahinoissa pienen yksikön osana puolustamassa pientä siirtokuntaa ikuisen talven kuussa.

Marko Kloos on kirjallisilta taidoiltaan ihan hyvää luokkaa. Tarinat ovat mukaansa tempaavia, ja genren tapaan tapahtumat sisältävät hyvin paljon taisteluja tai niihin valmistautumista. Kuitenkin, kirjailija onnistuu syventämään edes vähän henkilöhahmojen taustoja, ja hän pystyy polkemaan vauhdilla huumorisävytteistä dystooppista tarinaansa Joe Scalzin lailla. Kurotus ei kuitenkaan osu lähellekään Stephen Baxterin tai Neil Stephensonin kirjoittamia scifi-eepoksia.

Seuraava jatkaa mielikuvituksen tuolla puolen, kun vuorossa on Stephen Baxterin ja edesmenneen Terry Pratchettin Pitkä Maa-sarjan toinen osa Pitkä Sota, joka jatkaa scifi-putkeani. Tällä kertaa ehkä vähemmän sotaisimmissa merkeissä mutta enemmän mielikuvitusta kiihdyttävästä aiheesta, eli multiversumeista.

sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Pelastaja

Harry Hole tarina # 6. Aika tuntuu juoksevan vauhdilla varsinkin kirjablogin yhteydessä. Jo Nesbøn elämän kolhiman dekkarin koettelemukset kulkee meikäläisen kirjahyllyssä rinta rinnan James Lee Burken samankaltaisen Dave Robicheauxin kanssa. Dave sähköisenä versiona ja Harry Hole on joutunut tyytymään pokkariversioon joka lähtee paperikierrätykseen lukukerran jälkeen. Kirjahyllyssä on siis aina Jo Nesbøn mentävä aukko ja tätä aukkoa jo asuttaa seuraava Harry Hole -tarina Lumiukko.

Pelastaja alkaa talvisessa Oslossa. Harry on tarinan alkupuolella jälleen kerran elämän syrjässä kiinni, ilman viinapirua ja tekee kovaa tulosta työssään. Oslon poliisitalolla käy myös muutoksen tuulet kun Harryn vanha esimies päättää siirtyä toisiin tehtäviin ja tilalle tulee nuori virkaintoinen ja luvassa on takuuvarmasti yhteenottoja Harryn ja esimiesportaan välillä. Ihmissuhdepuolella menee heikommin kun Rakel ja Oleg ovat poistuneet Harryn lähipiiristä.

Tarina alkaa kun talvisella Oslon joulutorilla ammutaan Pelastusarmeijan työntekijä kesken konsertin. Yksi siisti ja kuolettava pistoolin laukaus herättää Harryn mielenkiinnon - kuka haluaa tappaa Pelastusarmeijan työntekijän ja varsin ammattimaisin ottein? Harry sukeltaa tutkimuksissaan Norjan Pelastusarmeijan organisaatioon ja sen sisältämään korruptioon. Tämän lisäksi tarinan keskiössä on kiihkeä jahti ampujan kiinni saamiseksi, joka pitää tarinan vauhdissa kiitettävän hyvin.

Melkein 600 sivuinen Pelastaja (pokkariversio) on hyvä esimerkki miksi Jo Nesbø on suosittu kirjailija. Tarina tosiaan on poikkeuksellisen vauhdikas ja jälleen kerran kirjailija onnistuu valoittamaan ja syventämään tarinaa joka kulmista. Tarinassa ei ole myöskään pahemmin ns. pahvin paksuisia statisteja vaan täynnä mielenkiintoisia hahmoja.

Pelastaja jatkaa matkaansa kohti paperinkeräystä ja kiitosten kera, kun lukuvuorossa on jo Annie Proulxin Vaarallinen harmonikka.