maanantai 6. tammikuuta 2020

Kuninkaiden kuolema

Nopea paluu Bernard Cornwellin historiallisiin romaaneihin. Tämä johtui oikeastaan kahdesta syystä: kirjahyllyn arvokasta hyllytilaa pitää saada lisää. Corwellin Uhtred -sarjaa olen hankkinut pokkareina, jotka päätyvät lopulta paperinkeräykseen lukemisen jälkeen (sama kohtalo on Harry Hole -pokkareilla). Toisena syynä on nykyään Netflixin tuottama TV-sarja The Last Kingdom, jonka 4. tuotantokausi tekee tuloaan joten ajattelin kiriä kirjoissa tulevan kauden tasolle. Edellinen 3. kausi päättyi Kuninkaiden kuoleman tapahtumiin ja tulevan kauden ennustetaan jatkavan Pakanavaltias -kirjan maisemissa. Ja onhan nämä Cornwellin tarinat pakattu mukaviksi, yleensä vajaat 400 sivua jotka menee aina vauhdilla.

Itseäni on alkanut viime aikoina kiinnostamaan (kiitos tämän kirjasarjan) Britteinsaarien historia. Sen saaria on hallinnut aina 800-luvun ensimetreiltä yhteensä 61 monarkkia. Ensin päälle 200 vuotta saksilaisia kruunupäitä joiden perään normannit, ja sen jälkeen eri vallanhimoiset sukuhaarat aina näihin päiviin saakka. Kuninkaiden kuolema lyö viimeisen naulan arkkuun yhdelle Britteinsaarien vaikutusvaltaisemmalle kuninkaalle Alfredille joka myöhemmin saa nimensä perään merkinnän "Suuri" eikä suotta. Alfred on Bernard Cornwellin tarinoissa Uhtredin vastapeluri, ääriuskovainen joka haluaa yhdistää pienet kuningaskunnat Englanniksi viikinkejä vastaan, ja häntä pidetään myös oikeilla historian lehdillä Englannin isänä.  Hän piti ajatusta yhdistyneestä Englannista elossa lähes kolmekymmentä vuotta, pelasti Englannin varmalta tanskalaiselta valloitukselta kuin ihmeen kaupalla ja kuten kirjailija mainitsee aiemmissa kirjoissaan, ilman Alfredin onnistumista kevään 878 Edingtonin taistelussa Isossa-Britannissa saatettaisiin kommunikoida nyt tanskan kielellä. Pieni Wessexin valtakunta oli ainoa jäljellä oleva itsenäinen englantilainen kuningaskunta joka pysäytti viikinkien "suuren pakana-armeijan". Alfred ei kuitenkaan nähnyt koskaan Angelcynnin yhdistymistä, mutta hän teki yhdistymisen mahdolliseksi säilyttämällä sekä saksien kulttuurin että englannin kielen.

Kuninkaiden kuolemassa kääntyy historian lehti ja Uhtred ystävineen taiteilee edellisten tarinoiden tapaan englantilaisen ja tanskalaisen maailman rajalla. Jälleen kerran Uhtredin haave saada Northumbrian isännyys Bebbanburgin linnan muodossa siirtyy hamaan tulevaisuuteen kun hän lupaa Alfredin kuolinvuoteen ääressä olla Alfredin pojan Edwardin (Edward Vanhempi, 899-924) tukena ja miekkana kun nuori poikaa nousee Wessexin valtaistuimelle. Uhtred ystävineen joutuvat jälleen kerran pelastamaan Wessexin viikinkiarmeijalta joka on tällä kertaa Britteinsaarien suurin ja tarinasta ei puutu myöskään romantiikkaa kun Uhtredin ja Alfredin tyttären Aethelfleadin välinen suhde syvenee. Kuninkaiden kuolema ei ole ehkä paras Uhtredin tarina mutta sarja Alfredin kuoleman jälkimainingeissa käy läpi muutosta kun seuraavassa Pakanavaltias -tarinassa hypätään kymmenisen vuotta ajassa eteenpäin.

tiistai 31. joulukuuta 2019

Anno Domini 2019

Jälleen on yksi lukuvuosi vierähtänyt erilaisten lukunautintojen parissa. Vaikka aika urautunuttahan tämä taivallus on ollut mutta pahemminkin aikansa voisi kuluttaa. Edellisten vuosien tapaan, hypin eri tyylilajien välillä: historiaa laidasta laitaan, dekkareita, scifiä, fantasiaa ja joskus perinteisempää käännöskirjallisuutta.

Vuonna 2019 tuli luettua 16 kirjaa joista mieleen jäivät parhaiten ne kaikkein odotetuimmat. Kuten kuvassa vasemmalla oleva Don Winslow:n The Border, joka päätti hänen maineikkaan Cartel-trilogian joka nitoi yhteen yli 30 vuotta loputonta huumesotaa Yhdysvaltojen ja sen eteläisten naapurien välillä.

Toinen odotettu ja ehkä hiukan puoliväkisin aloitettu, oli Haruki Murakamin 1Q84 jonka semihyvä tarina oli lopulta pirun hyvä kokonaisuus. Murakamin tyyni mutta rikas kerronta imi mukaansa. Unohtamatta kahta ruotsalaista: Jan Guilloun Suuren Vuosisadan aloitusta sekä Niklas Natt och Dagin pessimistisiä Tukholman katuja kirjassa 1793. Muuten vuoden peruslukemistoon kuului niitä perinteisiä, jatkuvien sarjojen läpikäyntiä; James Lee Burke, Bernard CornwellJo Nesbø ja vähän tuttua scifiä Expanse -sarjan muodossa. 

Lukupolkuni historian puolella oli vuonna 2019 lyhyt mutta sitäkin laadukkaampi. Jo edesmenneen historioitsijan Stephen E. Ambrosen Undaunted Courage on kuvaus Merriwether Lewisin ja William Clarkin tutkimusmatkasta vuonna 1804-1806 läpi Pohjois-Amerikan suurimmaksi osaksi tutkimattoman mantereen joka omalta osaltaan avasi oven länteen. Toisena Walter Isaacsonin henkilökuvaus lähes myyttisestä visionääristä Leonardo Da Vincista jonka elämä ja loputon mielenkiinto tieteen ja taiteen saralla on ainutlaatuista.

Summa summarum, 2019 sisälsi niukasti kirjoja mutta balanssi genrein välillä oli sopiva. 

torstai 26. joulukuuta 2019

Panssarisydän

Yöpöydän kirjarotaatiossa käväisi myös kahdeksas Harry Hole -tarina joka ei tälläkään kerralla jättänyt kylmäksi. Edellinen ja erittäin intensiivinen tutkinta Lumiukko -tapauksen ympärillä on sysännyt Oslon ykköspoliisin lopulliseen päihdehelvettiin Hongkongin slummeihin. Lopullisen tönäisyn reunalta antoi Raakel ja hänen poikansa Oleg heidän muuttaessa ulkomaille pikapikaa Lumiukko -tapauksen jälkeen. Harryn seurana on nyt vain alkoholi ja oopium. Jotta Jo Nesbøn tarina ei keskittyisi pelkästään Harryn jatkuvaan painajaiseen, tarinaan ilmestyy luonnollisesti ketju murhia joista ensimmäinen avaa koko tarinan.

Tarinan alkumetreillä, Harry houkutellaan Hong Kongin slummeista nuoren (naispuolisen) rikostutkijan toimesta Norjan Keskusrikospolin toimesta auttamaan murhavyyhtiä jonka pidentyvään sarjaan on myös tullut pohjois-norjalainen poliitikon brutaali murha. Harrylle selviää paluun jälkeen Norjan poliisin sisäinen valtakamppailu missä Keskusrikospoliisi ja Harryn edustama rikospoliisilaitos ovat sulautumassa ja samalla aiheuttaen sisäisiä jännitteitä jotka tuntuvat sotkevan rikostutkintaa.
Edellisten kirjojen tapaan, Harry tasapainoilee omien demonien kanssa ja ympärillä pyörii himokkaita naisia jotka omalta osaltaan sotkevat Harryn tasapainoa. Unohtamatta sitä sarjamurhaajaa jonka toimintatapaa, motiivia ja henkilöllisyyttä Harryn tiimi yrittää selvittää lähes 800 sivun edestä.  Tarinan maisematkin vaihtuvat piristävästi aina Norjan vuoristoista Kongon viidakkoon. Mikään ei ole miltä se näyttää, ei edes lähipiirissä.

Jo Nesbø on onnistunut ei ehkä ylittämään edellistä menestyskirjaansa Lumiukkoa, mutta pirun lähelle hän pääsee Panssarisydämellä. Se jatkaa samoilla synkillä sävyillä ja se tuli nautittua edellisten Harry Hole -kirjojen tapaan hyvin nopeasti näin vuoden 2019 viimeisenä kirjana.

perjantai 20. joulukuuta 2019

Loppuvuoden lukemiset

Vuoden tulessa loppusuoralle, ajattelin niputtaa kaikki luetut kirjat nätisti yhden postauksen alle. Vuoden viimeiset kirjat kahlasivat historian eri osissa aina viikinkien 800-luvun mittelöistä 1500-luvun renesanssin kautta Tukholman 1700-luvun lopun saastaisille kaduille.

1793 oli 100% heräteostos. Niklas Natt och Dag nimenäkin on huvittava mutta tämä pesunkestävänä ruotsalainen aatelinen osaa kyllä kirjoittaa vetäviä historiallisia romaaneja. 

Kirjailijan vuoden 1793 Tukholma on kaikkea muuta kuin nykypäivän pohjoismainen metropoli. Kuningas Kustaa III on ollut manan majoilla jo vuoden verran, ja valtakunnan ohjakset on tukevasti Paroni Gustaf Adolf Reuterholmin käsissä valtakunnan keikkuessa vararikon partaalla kun Ranskan vallankumoukset ajatukset rantautuvat myös Tukholman rannoille.

Kirjassa Tukholman kaduilla rönsyilee prostituutio ja rikolliset elementit kun yksi kirjan päähenkilöstä  Ruotsinsalmen taistelussa vammautunut juoppo Mickel Cardel, hätyytetään apuun katulasten toimesta kun joesta on löytynyt pilkottu ruumis. Ihmisen torson myötä Cardel ja hänen kuolemaa tekevä tarkkaälyinen kumppani joutuvat synkälle matkalle niin Tukholman vallan käytäville kuin saastaisille kaduille ja kujille. Niklaksen kirja oli yllättävän vetävä, synkkä sekä antoi hyvin synkän kuvan vuosisadan vaihteen Tukholman elämästä. Itse huomasin Tukholman lentokentällä että tarinalle on jo tullut jatkoa ja suomennos ("1794 Elävien haudasta") on luvattu tulevalle maaliskuulle. Suosittelen niille jotka pitävät synkimmistä tarinoista jotka on ryyditetty surkeilla ihmiskohtaloilla.


Loppukesästä Bazar kustannus pelasti päiväni kun olin jo melkein tilaamassa Walter Isaacsonin tuoreimman Amazonista, kun huomasin kuin vahingossa että tästä kirjasta on jo ilmestynyt suomennos. Mitä Renessassiajan ehkä kaikkein kuuluisammasta henkilöstä voi sitten vielä kertoa kun miehestä on kirjoitettu pienen kirjaston verran eri kirjoja, tutkimuksia ja analyyseja. Tätä multilahjakasta visionääriä on kuitenkin tutkittu vuosisatoja, ja kuitenkin suurelle yleisölle Leonardo on tuttu oikeastaan taidemaalarina ja varsinkin hänen niistä kahdesta kaikkein kuuluisimmasta maalauksesta: Mona Lisa ja Pyhä Ehtoollinen.  Unohtamatta Salvator Mundi -maalausta joka nousi julkisuuteen muutama vuosi sitten pitkän restauroinnin valmistauduttua, ja se huutokaupattiin Lähi-Idän suuntaan raskaalla 380 miljoonan euron hintalapulla. Leonardo oli kuitenkin paljon paljon muutakin ja tästä puolesta Walter Isaacson on kirjoittanut kiehtovan kirjan.

Kirjailijana Walter Isaacson on meikäläiselle uusi tuttavuus. Hän on tehnyt pitkän uran historian professorina, journalistina ja tietenkin kirjailijana. Hänen kynästään on lähtenyt elämänkertoja mm. Einsteinin, Benjamin Franklinin, Henry Kissingerin osalta ja se ehkä kaikkein kuuluisin: Steve Jobsin elämänkerta. Ja nyt hän on valinnut aiheekseen ihmiskunnan suurimman ja kaikkein kuuluisimman visionäärin Leonardo da Vincin elämän. Täytyy myöntää että kirjan kronologinen eteneminen yllätti minut täysin. Se on sujuvasti kirjoitettu ja kirjailijan lisäksi lukija haukkoo henkeään Leonardon elämän edetessä kappale kappaleelta eteenpäin. Leonardo ei käynyt kouluja vaan oli itseoppinut havannoitsija joka oli ryyditetty valtavalla annoksella tervettä uteliaisuutta.

Kuin ihmeen kaupalla läpi vuosisatojen, ihmiskunnalle on jäänyt talteen Leonardon muistiinpanoja ja piirustuksia yli 7 200 sivua jotka on kirjaimellisesti kultaakin arvokkaampaa. Esimerkkinä Leonardon työpäiväkirja Codex Leicester joka käsittelee Leonardon hydrologiaa liittyviä tutkimuksia, ja on kirjoitettu pellavapaperille (72 sivua). Vuonna 1994 Bill Gates osti nämä Codex Leicesterin 72 sivua hintaan 30,8 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria ja joka on Leonardon ainoa työkirja joka on yksityisessä omistuksessa. Leonardon työkirjat ovat myös itsessään taideteoksia, ne on kulmasta kulmaan kirjoitettu ja piirretty täyteen Leonardon havaintoja, hahmotelmia, ajatuksia ja tietysti upeita piirrustuksia. Leonardon uteliaisuus ulottui hyvin laajalti mm. anatomiaan, fossiileihin, lintuihin, sydämeen, lentäviin koneisiin, optiikkaan, kasvitieteeseen, geologiaan, veden virtaukseen ja myös aseisiin. Hänen havaintonsa, ideointinsa merkitys on ymmärretty jälkikäteen johtuen osittain siitä että hän ei aikanaan julkaisut tieteellisiä tutkimuksia lainkaan vaan keskittyi itsepäisesti omaan tutkimustyöhönsä.

Hän myös onnistui täydellisesti yhdistämään tieteen ja taiteen, ja sitä kombinaatiota tutkitaan edelleen hänen taideteoksista ja tullaan tutkimaan myös tulevaisuudessa. Itselleni Leonardon elämä oli todella vaikuttava, ja väkisinkin tulee miettimään kaikkia niitä salaliittoteorioita jotka pyörivät Leonardon ympärillä kuin läpitunkematon pilvi; oliko hän aikamatkustaja vai tiesikö Leonardo että Jeesuksen sukulinja jatkui läpi vuosisatojen (viittaus Viimeiseen ehtoolliseen) jne.. Walter Isaacson kuitenkin onnistuneesti luovia ohi näiden karikoiden, ja kertoo lukijalle juurikin itse Leonardosta ja hänen värikkäästä elämästään 1500-luvun Euroopassa. Historiaa lukeville iso suositus.


Palava maa eli Uhtredin taistot 800-luvun Englannissa ovat edenneet jo viidenteen osaan. Pääsankarille on tullut jo viiden kirjan aikana ikävuosia mittariin ja on jo yli 30-vuotias. Edellisessä osassa hän onnistuu murhaamaan illallisessa kristityn papin joka pilkkasi hänen juuri kuollutta vaimoaan ja nyt Uhtred karkoitettu tulevan Englannin sydämestä eli Wessexistä. Saadakseen mielenrauhan, Uhtred laittaa viikinkivaihteen päälle ja aloittaa näyttävän ryöstelykampanjan ja lopulta ajautuu Merciaan auttamaan on/off mielitiettyään Æthelflædia, joka on Uhtredin vastakappaleen Wessexin kuningas Alfredin tytär. Lopussa odottaa jälleen kerran ylväs yhteenotto Englannin ja Tanskan välillä.
Vaikka kuvasin näin lyhyesti Bernard Corwellin pokkari, lukija saa nauttia koko rahan edestä 800-luvun lopun Englannin loputtomalta tuntuvaa taistelua viikinkejä vastaan ja siihen liittyvää juonittelua. Lukijan kelpaa jälleen kerran siemailla Cornwellin laadukasta historian tulkintaa. Matka jatkuu.


Siinä on kolme kirjaa mitä on tullut luettua näin laiskotellessa bloggaamisen osalta. Yöpöydällä menee jo kovaa vauhtia mikäs muukaan kuin kahdeksas Harry Hole Panssarisydän.

tiistai 12. marraskuuta 2019

The Ocean at the End of the Lane

Neljä pitkää vuotta on vierähtänyt edellisestä Neil Gaimanin kirjasta. Hieno asia kirjailijassa on että hän kirjoittaa edelleen uniikkeja fantasiatarinoita jotka pyörittävät lukijan mukaansa.

Kindlessani on kirjailijalta American Gods, missä vanhat ja uudet jumalat taistelevat ihmiskunnan sielusta. Toisena on Anansi Boysmissä isänsä hautajaisiin osallistuva poika huomaa isänsä todellisuudessa olleen muinainen länsi-afrikkalainen hämähäkkijumala. Kirjahyllyyn on myös tullut Gaimanin tuorein Pohjoisen mytologia missä kirjailija avaa omalla tyylillään viikinkien jumaltarustot.  Joten kyseessä on hyvin uniikki kirjailija jolla tuntuu olevan rajaton mielikuvitus.

The Ocean at the End of the Lane on yksittäinen tarina jonka laun tavanomaisuudesta huolimatta sukeltaa syvälle synkkään fantasiaan ajan tuolle puolen. Tarina käynnistyy kun mies palaa kotimaisemiinsa Englannin maaseudulle ja alkaa muistelemaan lapsuutensa tapahtumia. Muistot tuovat lukijalle eteen kirjan nimen mukaisesti tien päässä olevan maatilan jonka pihan perukoilla oleva lammikko onkin pohjaton aika-avaruuden halkoma valtameri. Maatilan pieni tyttö, äiti ja isoäiti ovat aikojen alusta maan päällä kulkeneita puolijumalia jotka vartioivat ulottuvuuttamme muinaisilta hirviöiltä. Ja kaiken keskellä on pieni poika joka kulkee lukijan kanssa mitä mielikuvituksellisten tapahtumien läpi.

Lyhyt tarina Neil Gaimanilta mutta todella tarkasti pakattu kirjailijalle tuttua mutta ehkä enemmän tummemman sävyistä fantasiaa.

lauantai 12. lokakuuta 2019

1Q84

Haruki Murakami on ollut mielessä jo kauan, 1Q84:n kokonaisuus on odottanut kirjahyllyssäni jo kauan vuoroaan. Ensimmäinen nide, vajaa 800 sivun möhkäle tuli vihdoin ja viimein luettua. Ja vielä tärkeämpää, hyllymetrillinen Keltaisen Kirjastoa nytkähti kerrankin eteenpäin, edellisestä on jo neljä vuotta.

Uskoisin että Haruki Murakami on yksi niistä harvoista japanilaisista kirjailijoista jotka ovat lyöneet todella läpi kansainvälisillä markkinoilla. Kirjailijan teoksia on käännetty yli 40 kielelle, ainakin yhdestä kirjasta on tehty elokuva ja kirjailijan nimeä on soviteltu useamman kerran Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Samoin tämän kirjan nimi on täydellinen: 1Q84. Ei tarvitse omata paljoakaan mielikuvitusta niin kirja kiinnostaa jo pelkän nimen perusteella. Mutta kirjan paksuus (kuusi senttimetriä kannesta kanteen) sekä 782,5 sivua on ollut tähän asti aika kova vastus ja kyseessä on 1Q84:n kaksi ensimmäistä osaa. Kolmas ja viimeinen osa on onneksi hiukan kevyempi fyysisiltä mitoiltaan.

Kirjan päähenkilöinä on tokiolainen Aomame, yksinäinen liikunnanohjaaja joka iltapuhteina rankaisee seksuaalirikollisia piikittämällä heitä kuolettavasti sekä huomaamattomasti. Toisaalla tarinassa seurataan Tengoa, matematiikan opettajaa joka juoksuttaa työnsä ohella toivetta kirjailijan urasta. Eletään vuotta 1984 kun näiden kahden kohtalo alkaa pienin liikkein kietoutua toisiinsa.

Eräänä päivänä Aomame työkeikallaan jää jumiin liikenneruuhkaan, ja päättää taksikuskin neuvosta jatkaa jalkaisin moottoritien hätäpoistumistien kautta läheiselle metroasemalle. Aomamen laskeuduttua hätäpoistumistien tikkailta, hän on huomaamattaan siirtynyt rinnakkaistodellisuuteen ja vuoteen 1Q84.

Tengo elää myös yksinäistä elämää vuodessa 1984. Päivätyö sisältää matematiikan opettamista ja vapaa-ajalla hän auttaa ystäväänsä joka pyörittää kustannusyhtiötä. Eräänä päivänä hän saa ystävältään arvioitavaksi käsikirjoituksen joka on hyvinkin omituinen. Sen kirjoittaja on teini-ikäinen tyttö, joka on onnistunut pakenemaan mystisestä lahkosta ja on nyt kirjoittanut vangitsevan ja vaikuttavan käsikirjoituksen kokemuksistaan. Se on Tengon silmissä raakile joka tarvitsee työstöä, mutta fantasiaelementeillä maustettu tarina on ainutlaatuinen. "Tilaisuus tekee varkaan" kuvaa hyvin Tengon seuraavia askelia kun hän tekee rohkean päätöksen, joka syöksee hänet uhkaaviin tapahtumiin.

Samaan aikaan Aomame toisessa todellisuudessa alkaa epäilemään mielenterveyttään kun hän näkee ja kokee että maailma on jotenkin kuin huomaamatta hiukan nyrjähtänyt. Epäilyille tulee kuitenkin päätös eräänä kirkkaana iltana, kun hän katsoo öiselle taivaalle ja näkee kaksi kuuta. Aomamea myös lähestyy hänen työnantaja joka pyytää Aomamea viimeiselle, ja myös kaikkein vaarallisimmalle työkeikalle, jonka kohteena on jo edellä mainitun mystisen lahkon salaperäisen johtajan murha. Tästä alkaa Aomamen myös vaaroja täynnä oleva matka kohti tehtävän toteuttamista. Ja pikkuhiljaa, niin Tengo meidän todellisuudessa kuin Aoamame toisessa ajassa ja todellisuudessa, ajautuvat kohti toisiaan.

Ensinnäkin, olin positiivisesti yllättynyt monesta asiasta. Ensimmäinen oli Murakamin tavasta kuljettaa tarinaa. Suomentaja on selvästi tehnyt hyvää työtä, koska teksti ja tarina suorastaan soljuu itsestään kuljettaen lukijaa vaivattomasti eteenpäin. Tarina pyörii syvällä Aomamen ja Tengon henkilöissä ja heistä ei jää myöskään staattista kuvaa. Ja kolmas eli kirjailijan aivan käsittämätön mielikuvitus joka yhdistää niin arkirealismia, fantasiaa kuin hippusen tieteiskirjallisuutta. Tarinassa tosiaan yhdistyy niin rikollisuus, lahkolaisuus, ihmisten syvät tunteet kuin myös kaikkien näiden kerrosten läpi puskeva rakkaus, joten lukijan käsissä on todella ainutlaatuinen ja vaikuttava kokonaisuus. En ihmettele yhtään että Murakamin on odotettu saavan (jo vuosia) Nobelin kirjallisuuspalkinto. 1Q84 viimeinen kolmas osa siirtyy vahvasti eteenpäin lukujonossani.

Seuraavaksi vuorossa on neljän vuoden tauon jälkeen Neil Gaimania, kun tabletissa nopeasti piipahti arvoituksellinen The Ocean at the End of the Lane.

Sillanrakentajat

Minulla on aina ollut heikko kohta sukukronikoille. Varsinkin sellaisille jotka juoksevat pitkin vuosikymmeniä, tarinan loikkiessa sukupolvesta toiseen. Jan Guilloun Suuri Vuosisata -sarja on tullut vastaan missä milloinkin eri kirjakauppojen valikoimassa, ja nyt sitä löytyy kätevästi myös pokkariversiona. Kirjailijan tuotannosta tuli aikoinaan, varmaan lähes 20 vuotta sitten luettua Arn Magnusson -sarjan joka oli vauhdikas temppeliritaritarina, josta tehtiin lopulta myös televisioproduktio.

Sillanrakentajat aloittaa köyhän norjalaisen kalastajaperheen orvoksi jääneiden kolmen veljeksen Lauritz, Oscar ja Sverren elämän seuraamisen. Veljesten elämä mullistuu kun isä ei palaa kalareissulta ja perheen elanto tiukassa. Veljekset osoittautuvat kuitenkin teknisesti lahjakkaiksi ja leskiäiti saa poikansa Bergenin insinöörikouluun josta tarina kunnolla alkaa.

Eletään vuosisadan vaihdetta ja maailma on kovaa vauhtia muuttumassa kun veljekset kulkevat katedraalikoulun kautta insinöörikouluun, ja lopulta valmistuvat hyvin arvosanoin. Lauritz veljessarjan priimus, lähtee takaisin kotiin maksamaan kunniavelkaa koska kotimaa tarvitsee sillanrakentajia. Oscar särkee sydämensä ja päättää lähteä Afrikkaan, ja Sverre karkaa rakastajansa kanssa Lontooseen.

Sillanrakentajat on pääosin mielekästä luettavaa. Kirjailija on myös löytänyt hyvän aikakauden sukukronikan aloituskohdaksi; maailma on suurten mullistusten edessä kun veljekset kävelevät ulos insinöörikoulusta. Tämä ensimmäinen kirja myös keskittyy Lauritzin ja Oscarin elämään. Veljessarjan Sverre liikkuu kokonaan pois tarinasta puolen välin jälkeen. Hänelle kirjailija on nähtävästi omistanut kokonaan oman kirjan Keikari. Lukija kuitenkin pääsee seuraamaan Lauritzin haasteellisia aikoja aloittavana sillanrakentajana Norjan vuonoilla, hän kuitenkin onnistuu rakentamaan ei pelkästään kestäviä siltoja vaan myös menestyvän insinööribisneksen joka nostaa hänet maan eliittiin.

Kuitenkin ehkä se mielenkiintoisempi osa tarinasta on Oscar, joka sydän murtuneena matkustaa insinöörikoulusta Afrikkaan ja aloittaa samanlaisen työn kuin veljensä Norjassa. Hän myös menestyy insinöörinä ja metsästäjänä, mutta lopulta Eurooppaa myllertävä Ensimmäinen Maailmansota saavuttaa myös Afrikan villit kolkat. Oscar kohtaa lopulta vielä pahemman tragedian ja hän hukuttaa surunsa sotaan, ja siirtyy tuhoamaan rakentamiaan siltoja kunnes monen mutkan kautta päätyy veljensä luokse Norjaan.

Täytyy sanoa että ruotsalainen Jan Guillou on rakentanut vetävän historiallisen romaanin äärimmäisen kiehtovaan ajanjaksoon. Suuren vuosisadan veljessarjan osalta, Like Kustannus on puskenut juuri ulos kahdeksannen kirjan Tapetut unelmat joka astelee jo 1970-luvun alkumetreillä, joten luettavaa riittää.

Seuraavaksi jatkan lukujonon purkamista ja vuorossa on omasta mielestäni itseltäni iso saavutus: 1Q84.