lauantai 18. joulukuuta 2010

Uutisia valkokankaalta

Näin loppuvuodesta on tullut ainakin muutama allekirjoittanutta kiinnostavaa elokuvauutista.

Yann Martelin Life of Pi (Piin elämä) kuvataan vihdoinkin elokuvaksi (lukukokemukseeni tästä). Ohjaajaksi on valittu Taiwanin lahja Hollywoodvillelle eli Ang Lee. Miehen meriitteihin kuuluu laadukkaita elokuvia kuten herkullinen Eat Drink Man Woman (1994), visuaalisesti kaunis Crouching Tiger, Hidden Dragon (2000) sekä lopullinen läpimurto Brokeback Mountain (2005), josta hän myös nappasi Parhaan Ohjaajan Oscar-palkinnon. Mielestäni Ang Lee on hieno valinta Piin Elämän ohjaajaksi eikä ruoriin onneksi valittu mitään unelmatehtaan tusinaohjaajaa. Kuvaukset on suunniteltu aloitettavaksi nyt tammikuussa, ja jos kaikki menee putkeen, saamme nauttia elokuvasta joulukuussa 2012. Niin, ja ensimmäinen casting on myös jo tehty: Piscine Molitor "Pi" Patelin rooliin on valittu 17-vuotias intialainen Suraj Sharma, jolla ei ole aikaisempaa näyttelijäkokemusta joten on mielenkiintoista nähdä miten roolitus lopulta onnistuu. IMDB:n mukaan Gérard Depardieu on myös liitetty projektiin.

Toinen isompi uutinen (ainakin minun mielestäni) on elokuvaohjaaja Terrence Malickin uuden projektin The Tree Of Life -elokuvan trailerin julkaiseminen. Ohjaaja jolta tulee elokuvia ehkä kaksi kymmenessä vuodessa, mutta jonka elokuvat ovatkin sitten omaa luokkaansa: kapinallinen Julma Maa (Badlands 1973), kaunis historiakuvaus Onnellisten aika (Days of Heaven 1978), sekä IMO yksi parhaimpia sotaelokuvia Veteen piirretty viiva (Thin Red Line 1998). Siinä muutamia menestyselokuvia joihin kannattaa ehdottomasti tutustua. Ja nyt ohjaajan kauan odotettu uutuus lumoavan kaunis The Tree Of Life joka tulee ensi-iltaan ensi kesänä. Enempää spoilamatta kts. alla oleva trailer. HUOM HUOM! Ihan ensimmäisenä vaihda videoikkunan kuvaresoluutio isommaksi












lauantai 4. joulukuuta 2010

James Joyce: Dublinilaisia (Dubliners, 1914)

James Joyce on varmasti tuttu nimenä kaikille kirjallisuuden ystäville. Itselleni Joyce on niitä historian hämärissä lymyäviä mestareita joiden kirjoihin virittäytyy aina eri tavalla kuin nykykirjailijoihin, jotenkin kirjaan fokusoituminen on eriluokkaa. Luvassa on siis aina mielenkiintoinen lukuprojekti.

En nyt tarkkaa muista koska innostuin Joycesta, nimi taisi tarttua mukaan kun viime vuosina päätin sivujuonena etsiä maailmankirjallisuuden suuria nimiä kokoelmaani. Kirjahyllyssä jonottaa nyt yhtä kolossaalisia nimiä kuten Graham Greene, John Steinbeck, William Faulkner, Ernest Hemmingway, Jack London ja nyt herra Joyce.

James Joyce rakasti kotikaupunkiaan Dublinia. Jos vähääkään kaivaa kirjailijasti tietoa niin se selviää hyvin nopeasti. Pentti Saarikosken suomentamassa novellikokoelmassa Dublinilaisia kirjailija kuvaa tuon 1900-luvun alun irlantilaiskaupungin hidasta mutta kiivasta elämää väkevällä otteella. Kyseessä on novellikokoelma jossa on 15 eri tarinaa, ja vaikka tarinoiden keskimääräinen pituus on varmaankin juuri päälle 10 sivua niin Joyce on saanut niihin tiivistettyä uskomattoman intensiviisiä tarinoita. Tuntuu kuin Joyce olisi kirjoittanut 15 täysipitkää kirjaa ja ottanut niistä pätkiä ja tehnyt niistä maistiaisia tähän novellikokoelmaan. Itse koin että niistä suurimmassa osassa olisi ollut potentiaalia moneen kokopitkään kirjaan, kevyesti. Kirjailija kuvasi itse kirjaa seuraavasti kustantajalle

"Tarkoitukseni oli kirjoittaa tutkielma maani moraalisesta historiasta, ja valitsin tapahtumapaikaksi Dublinin, koska se tuntui olevan lamaantuneisuuden keskus. Olen yrittänyt esitellä ynseälle yleisölle kaupungista neljä näkökulmaa: lapsuuden, nuoruuden, aikuisuuden ja julkisen elämän. Tämä on tarinoiden järjestys. Olen kirjoittanut teoksen suurimmaksi osaksi tunnollisen ilkeästi.."   

Ja juuri noita elämän peruselemettejä kirjassa kuvataan. Välillä tarinoissa painaa päälle lähes ahdasmielisen tunkkainen katolilaisuus kun toisaalla rakastutaan ja kuollaan. Minuun kolahti eniten 12 sivuinen 'Vastineet' jossa julkijuoppo toimistoapulainen Farrington yrittää selvitä työpäivästään ja yhä synkkenevästä elämästään jota hallitsee alkoholi. Tarina päättyy siihen kun Farrington palaa kotiin töistä ja pubi-illastaan ja pahoinpitelee kepillä pienen poikansa. Tarina joka päättyy lauseeseen "Minä rukoilen Ave Marian sinun puolestasi, isä, jos et lyö minua...Minä rukoilen Ave Marian..." ei jätä kylmäksi, huh.

Novellikokoelma on siitä hieno että jokainen tarina pistää mielikuvituksen jälkeenpäin lentämään. Sitä jää miettimään miten tarinat siitä mahdollisesti jatkuisivat, ja toisaalta tämän tyylinen kerronta ärsyttää tuhottomasti. Tuntuu että on juuri kun on päässyt sisään mielenkiintoiseen tarinaan ja kurkistamaan sen värikkäiden hahmojen elämään, niin kirjailija päättää aloittaa uuden tarinan. Ihan kuin kirjailija haluaisi haastaa lukijan jatkamaan tarinaa.


Kiitokset kuitenkin Herra Joycelle vaikuttavasta lukukokemuksesta.


Dublinilaisten tunnelmia:

Hän istui ikkunassa ja katseli kun hämärä lankesi kadulle. Hän nojasi päätään ikkunaverhoihin, ja hänen sieraimissaan oli pölyisen kretongin tuoksu. Hän oli väsynyt.
Vähän ihmisiä meni ohi. Viimeisessä talossa asuva mies meni ohi kotimatkallaan; hän kuuli miehen askelien kopisevan sementtiseen jalkakäytävään ja sitten rahisevan hiilimurskatiellä uusien punaisten talojen edessä.