sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Kyynelten kallio

Näin ne suunnitelmat muuttuu. Tarkoituksenani oli lukea hyvä putki apokalyptista kirjallisuutta, ensin meni Lankeemus sitten Metro 2033 ja metroilun jälkeen jostain syystä (kun palasimme talvilomalta) tartuin kotimatkalla tähän Teemu Keskisarjan Kyynelten kallioon. Postissa on jopa tulossa John Barnesin Directive 51, joka on oiva lisä tähän maailmanlopun kirjallisuuden katsaukseen. No mutta tämä pieni kotimainen historiallinen piipahdus oli mukavaa vaihtelua näille synkille maailmankuville.

Historiantutkija Teemu Keskisarjan kirja ei kuitenkaan ole välttämättä yhtään sen mieltä piristävämpi kuin ed. mainitut fiktiiviset teokset, varsinkin kun aiheena on Suomen rikoshistorian seksuaalirikollisuus 1600- ja 1700-luvuilla. Kirjailija itse mielestäni summaa hyvin kirjansa alkutahdeissa:

Tämä teos ei sommittele lemmenlyriikkaa. Korkeakulttuurin salonkeihin on kurkistettu jo tuhannesti. Nyt on kyse Junttilan pihasta ja siitä mihin johtivat paljaiden jalkojen jäljet lumessa aamulla 19. marraskuuta 1754.

Kirjan nimi tulee Taivassalon saaristolaispitäjän paikallishistoriasta. Kyyneliä on historian mukaan vuodatettu paikalla missä serkukset Heikki ja Liisa mestattiin viranomaisten toimesta. Tuomiona oli sukurutsaus.

Kirja sisältää Heikin ja Liisan tapaisia oikeustapauksia Ruotsin vallan ajalta joissa erilaisia ihmisiä on syytetty aviorikoksista, salavuoteuksesta (naimattomien sukupuolisuhde), mukana on myös eläimiinsekaantujia (sarjasekaantujat), sodomiitteja ja kaksineuvoisia. Skaala laajentuu lopulta myös  onanisteihin ja pahimpiin eli pedofiileiin sekä lastenmurhaajiin.

Näin nopeasti arveltuna kirja saattaa tuntua hyvinkin raskaalta (ja ahdistavalta) mutta täytyy kiittää kirjailijaa  joka kuvaa nämä traagiset tapaukset mielenkiintoisella ja elävällä tavalla. Vaikka kirjan pääaihe tuntuu pyörivän enemmän ja vähemmän eläimiinsekaantumisessa on mukana nykyihmiselle enemmän huvittavia rikosnimikkeitä kuten onanismi, jossa  vilahtaa herkullinen väite kansalliskirjailijamme Aleksis Kivestä.

Kirjailija kuvaa myös laajasti näitä sotien värittämiä vuosisatoja ja miten sen aikainen yhteiskunta rakentui ja eli. Säätyläisyy oli voimissaan kartanoissa ja kaupungeissa kun lukutaidoton tihrusilmäinen rahvas pakersi savupirteissään. Seksuaalisuus ja siihen liittyvät rikokset eivät kuitenkaan näyttäneet esiintyvän pelkästään yhdessä ja samassa yhteiskuntaluokassa, vaan kyllä säätyläisperheiden vesatkin kävivät astumassa naapurien hiehoja tai lankesivat sodomiaan rengin poikien kanssa. Kirja osoittaa myös sen että Suomalainen ei ole kolmessasadassa vuodessa hirveästi kehittynyt. Samoja rikoksia löytää päivittäin iltapäivälehtien otsikoista.

Mielestäni kirjan parhainta antia oli kirjailijan kuvaukset teloituksista jotka olivat enemmän kansanjuhlien tuntuisia tapahtumia. Varsinkin kun eläintensekaantujina tuomitut kohtasivat maallisen tiensä pään ja jonkinlaisen kieroutuneen ajatusmaailman seurauksena, viranomaiset pitivät näiden sekaantujen uhreiksi joutuneita eläimiä myös jollain tavoin vastuullisina. Joten tuomitun tunnustuksen perusteella viranomaiset marssittivat teloituspaikalle kaikki tiedossa olevat "uhrit" jotka saivat myös mennä tuomitun mukana ajasta iäisyyteen. Jos kyseessä oli ollut sarjasekaantuja joka oli vaikka ehtinyt kyläillä salaa useamman vuoden pitäjän eri navetoissa, niin ei ole vaikea arvata että tällainen toiminta toi ison taloudellisen lovan pitäjän karjatalouteen.  Toinen mielenkiintoinen aihepiiri josta olisin halunut lukea lisää (tai lukea kokonaan oman kirjan) oli ammattipyövelit. Kirjailija kertoo onneksi ainakin yhden tämän historian hämäriin kadonneen käsityöammatin edustajan tarinan.

Ja lopuksi iso hatunnosto kirjailijalle laajasta lähdeluettelosta mistä löytynee paljon mielenkiintoisia historian teoksia.

Yöpöydällä makoilee jo Maameri-trilogian toinen osa eli Atuanien Holvihaudat, jonka jälkeen sitten tod. näk. palataan ihmiskunnan selvitymistarinoihin joko Max Brooksin World War Z:n muodossa, tai vaihtoehtoisesti jos Amazon UK saa toimitettua ensi viikoksi Directive viisykkösen. Who knows. Ei sitä tiedä vaikka tarttuisi Kalle Päätalon Koillismaa-sarjan kolmanteen osaan!


Katkelma sieltä jostain:

Sarjasekaantujien takautuvat tunnustukset koituivat nimittäin kokonaisten karjalaumojen kohtaloksi. Esimerkiksi Tenholan, Kuopion ja Liperin mestauspaikoilla on poltettu sekä kuopattu tonneittain hevosen- ja naudanlihaa. Käytäntö pitkitti pölkkyvuoroaan odottavan sekaantujan piinaa ja tarjosi yleisölle lisäviihdykettä, pyöveleille koitui vaivaa - isot nisäkkääthän eivät  kuole kertalaakista - mutta he toimivat urakkataksalla. Muun parikymmentä luontokappaletta samassa teloitusnäytelmässä niittänyt ammattilainen perusteli palkkatoivomustaan sillä, että oli loppuvaiheessa jaksanut seistä enää yhdellä jalalla.

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Metro 2033

Kierrokseni maailmanlopun kirjallisuudessa jatkuu. Tällä kertaa vuorossa on nuoren venäläiskirjailijan Dmitry Gluhovskyn dystopiakuvaus Metro 2033. Edellisen Lankeemuksen tapaan, tässäkään ihmislapsen kohtalo ei ole siitä valoisimmasta päästä. Gluhovskyn Metro 2033:ssa pari vuosikymmentä on kulunut suurvaltojen välisestä ydinsodasta, ja joitain tuhansia selviytyneitä sinnittelee Moskovan metron pimeissä tunneleissa. Perinteisen post-apocalypse -mualiman tapaan, ihmisjoukolla on tietenkin vastassa  vuosikymmeniä saastuneen maanpinnan päällä ja alla muhineet uudet organismit, jotka alkavat valtaamaan jatkuvasti pienenevää maanalaista tilaa.

VDNH-aseman (Vystavka dostizhenij narodnogo hozjaistva) nuori asukki Artjom tapaa eräänä päivänä isäpuolensa tuttavan stalkerin nimeltä Hunter. Stalkerit ovat Gluhovskin dystopiassa vaarallisen työn ammattilaisia, kovaksi keitettyjä sotilaita, metsästäjiä, tutkimusmatkailjoita ja niitä hurjapäitä jotka nousevat suojapuvussa raunioituneen Moskovan iholle hakemaan metron asukkaille välttämättömiä tarvikkeita: koneita, varaosia ja ampumatarvikkeita. Seikkailunhaluinen Artjom saa Hunterilta tehtäväkseen viedä elintärkeän viestin Polikseen jossa varoitetaan mustien (mutantit tahi uudet organismit) agressiivisesta levittäytymisestä Moskovan metroon. Polis on Artjomin maailman keskipiste ja viimeisiä paikkoja missä varjellaan menneen maailman tietoa. Sieltä löytyy vielä nuhjuisia professoreja, taiteilijoita, runoilijoita, kemistejä, fyysikoita ja biologeja. Kaikki ihmiskunnan tärkeimmät tiedon hallitsijat ja säilyttäjät asuvat Poliksen raskaasti aseistetussa ja vartioidussa metroasemakeskittymässä. 

Itse olin positiivisesti yllättynyt Gluhovskin kirjasta, ilmeisesti useamman teoksen käsittävästä sarjan pilotista. Gluhovski teki kirjailijaksi epätavallisen teon ja julkaisi tarinansa interaktiivisena nimellä Underground jo 16-vuotiaana internjetissä. Kolme vuotta myöhemmin kirjailija tuunasi tarinan julkaisukuntoon ja Underground julkaistiin nykyisellä nimellään kirjana. Suomen Like taasen julkaisi kirjan jostain syystä pehmeäkantisena.

Metro 2033:ssa maailma on kuten arvatenkin saattaa hyvin synkkä, saastainen ja myös hyvin perinteinen dystopia. Maanpinta on ydinsodan korventama ja saastuttama. Kirjailija on haastatteluissa  myötänyt fanittavansa vanhaa Interplayn julkaisemaa ysäripeliklassikkoa Falloutia, ja onhan näissä yhteneväisyyksiä. Mutta nuori kirjailija on luonut rikkaan ja mielenkiintoisen maanalaisen maailman hiipuvalle ihmiskunnalle. 185 aseman metrojärjestelmään on kasvanut mielikuvitusta kiihdyttävä yhteiskunta jossa asukkaat ovat omaksuneet menneen maailman ideologeja ja uskontoja maanalaisen maailmaansa. Asuttujen metroasemien välille on muodostettu valtioliittoja, löytyy mm. trotskilaisia, fasisteja, väärän värisiä vihaavia uusnatseja ja tietysti punalipun nimeen vannovia hc-kommunisteja. Kirjailija kuvaa sivukaupalla tätä värikästä yhteiskuntaa ja kyllä rivien välistä loistaa se nyky-Venäjä jota satiirikkonakin tunnettu kirjailija varovasti kirjassaan sovittaa maanalaiseen maailmaansa. 

Artjomin kirjan mittainen seikkailu läpi tämän kudelman on kyllä toimiva kokonaisuus ja suuresti ihmettelen jos Hollywood ei tartu tarinaan ja tee tästä elokuvaa, tai mukavan TV-produktion. Ja onhan Like jo julkaissut jatko-osankin Metro 2034, joka lähtee takuuvarmasti allekirjoittaneen matkaan seuraavalla kirjakauppareissulla. Hatunnosto myös kirjailijalle joka on pistänyt tarinansa vapaaseen online-levitykseen jonka myötä kirjailijan luoman maailman ympärille on kasvanut aikamoinen fanikanta Metro-portaaleineen jne. suosittelen googlettelemaan. Lisää ehdottomasti tällaista toimintaa. 

Seuraavana yöpöydällä onkin vaihteeksi historiaa eli Teemu Keskisarjan tuore Kyynelten kallio jonka tarinat kertovat Suomen historian ensimmäisistä seksuaalirikoksista. 

Katkelma (Metro 2033) sieltä jostain:

Tervetuloa toveri Ernesto Che Guevaran kunniaksi nimettyyn Moskovan metron ensimmäiseen kansainväliseen punaiseen taisteluprikaatiin! toveri Rusakov toivotti juhlallisesti.
Artjom kiitti ja vajosi hiljaisuuteen katsellen ympärilleen. Nimi oli erittäin pitkä ja sen alku oli kuulostanut täysin käsittämättömältä. Punainen väri oli ollut Artjomille erinäisten tapahtumien jälkeen kuin punainen vaate härälle ja sana "prikaati" loi epämiellyttäviä mielleyhtymiä Zhenkan kertomuksiin Shabolovskajalla vallitsevasta rikollisuudesta. Eniten häntä kuitenkin kiinnosti ilmavirrassa liehuvassa kankaassa oleva kasvokuva, ja hän kysyi ujosti:
- Kuka tuossa teidän lipussanne on? hän nielaisi aivan viime hetkellä sanan "rätti", jonka oli ensin meinannut päästää suustaan. 
- Se on juuri tuo Che Guevara, veli hyvä, selitti Banzai hänelle.
- Mikä tsegevaara? Artjom ei ymmärtänyt, ja toveri Rusakovin leiskuvista silmistä ja Maksimin pilkallisesta hymystä päätellen hän oli nolannut itsensä.

PS. Niin ja onhan kirjasta tehty myös suosittu PC-peli, jonka intro on hyvä eväs Metron tutustumiseen.